17.4.2013/1346

Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n 1 momentin mukaan kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi tai kohtuullisin kustannuksin. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää saman momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen edellä mainitun lainkohdan nojalla tekemää päätöstä oli pidettävä sellaisena hallintolain 60 §:n 1 momentissa tarkoitettuna velvoittavana päätöksenä, joka tuli toimittaa päätöksen kohteena olevalle kiinteistön omistajalle ja haltijalle todisteellisesti tiedoksi.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 161 § 1 momentti
Hallintolaki 60 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Esa Hakkola.