10.10.2013/3230

Melutason ohjearvoista annettu valtioneuvoston päätös (993/1992) ei ollut oikeudellisesti sitova ympäristölupaharkinnassa. Päätös ei liioin sen 1 §:n 2 momentin mukaan koskenut lainkaan ampuma- ja moottoriurheiluratojen aiheuttamaa melua. Päätöksessä asetetut ohjearvot osoittivat kuitenkin moottoriurheiluradankin osalta sen melun ekvivalenttitason, jota ei tulisi ylittää, jotta toiminta täyttäisi ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentissa tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset. Ajotoiminnasta aiheutui häiritsevää, vaihtelevaa ja kapeakaistaista melua, minkä vuoksi melun keskiääni- eli ekvivalenttitason (L_Aeq) lisäksi melurasitusta arvioitaessa tuli ottaa huomioon myös enimmäismelu. Oikeuskäytännössä enimmäisäänitasona oli vakiintuneesti sovellettu asuinalueilla 60 dB:n (L_AFmax) äänitasoa. Asiassa laaditun melumallinnuksen mukaan speedwaykilpailujen aiheuttama enimmäisäänitaso (L_AFmax) nousi 74 desibeliin ja speedwaykilpailun päiväajan keskiäänitaso (L_Aeq) (klo 7–22) lähimpien asuinkiinteistöjen kohdalla oli 55–60 dB. Hallinto-oikeuden toimittamassa katselmuksessa oli havaittu, että meluntorjunta lisämeluesteillä ei ollut mahdollista. Kun melurasitusta ei voitu rajoittaa lupamääräyksin siten, että ajotoiminta radalla olisi mahdollista, radan toiminnasta aiheutui ympäristönsuojelulain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua terveyshaittaa ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta radan lähiasukkaille. Hallinto-oikeuden päätös, jolla moottoriurheiluradan toimintaan myönnetty ympäristölupa oli kumottu speedwayradan osalta, pysytettiin.

Ympäristönsuojelulaki 41 § ja 42 § 1 momentti 1 ja 5 kohta
Laki eräistä naapuruussuhteista 17 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori ja hallintoneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Timo Kairesalo. Asian esittelijä Irene Mäenpää.