16.5.2014/1615

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli hylännyt X:n hakemuksen kiinteistön vapauttamiseksi toistaiseksi liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkostoon. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi X:n valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä. Päätöksen perusteluissa lausuttiin muun ohella, että vain siinä tapauksessa, että verkostoon liittämistä on pidettävä kohtuuttomana, on harkittava muiden vesihuoltolain 11 §:n 2 momentissa vapautukselle säädettyjen edellytysten täyttymistä. Vapautus voidaan kuitenkin myöntää vain kaikkien edellytysten täyttyessä. Kiinteistön vedenkäytöstä esitetty selvitys ei sinänsä osoittanut sellaista käytön vähäisyyttä, että vapautus tältä kannalta olisi ollut myönnettävissä toistaiseksi. Kohtuuttomuuden arvioinnissa omistajan tai haltijan iällä tai tulotasolla ei ollut välitöntä merkitystä. Sillä, että rakennuksen kunto on erittäin huono, olisi muun ohella voinut olla merkitystä arvioitaessa määräaikaisen vapautuksen edellytyksiä, mutta asiaa koskeva ilmoitus oli yleispiirteinen.

Korkein hallinto-oikeus ei ensi asteena voinut ratkaista, voidaanko määräaikainen vapautus myöntää. Päätös ei kuitenkaan ollut esteenä sille, että X erikseen hakee määräaikaista vapautusta.

Vesihuoltolaki 10 § ja 11 §

Ks. myös KHO 2014:59 ja KHO 10.11.2011 T 3283

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Arto Hietaniemi.