27.9.2017/4753

Turvapaikanhakija oli rekisteröity jäsenvaltion ulkorajan laittoman ylityksen johdosta Italiassa. Italia oli siten lähtökohtaisesti vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohdan perusteella vastuussa hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Tämä vastuu päättyi kuitenkin 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona luvaton rajan ylittäminen oli tapahtunut.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko Italian vastuu hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä päättynyt, kun hakija oli alle 12 kuukauden kuluessa Italiaan saapumisestaan jättänyt Suomessa turvapaikkahakemuksen, mutta Maahanmuuttovirasto oli esittänyt Italialle vastuunmäärittämisasetuksen 21 artiklan 1 kohtaan perustuvan vastaanottopyynnön vasta 12 kuukauden määräajan jälkeen.

Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa päätöksessään viitannut vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohtaan ja todennut, että Italian vastuu turvapaikanhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä oli päättynyt 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun turvapaikanhakija oli rekisteröity Italiassa. Kun Maahanmuuttovirasto oli esittänyt Italialle vastaanottopyynnön vasta tämän määräajan jälkeen, hallinto-oikeus oli katsonut Suomen olevan vastuussa turvapaikanhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei hallinto-oikeus ollut voinut valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevällä tavalla ratkaista asiaa pelkästään vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohdan nojalla, vaan asiassa oli otettava huomioon myös vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohta. Sen mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vastuunmäärittämisasetuksen 13 artiklan 1 kohtaa oli, asetuksen 7 artiklan 2 kohta huomioon ottaen, sovellettava siten, että hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio ratkeaa sen perusteella, oliko turvapaikkahakemus jätetty 12 kuukauden kuluessa rajanylityksestä. Asiassa ei näin ollen ollut merkitystä sillä, että vastuunmäärittämisasetuksen 21 artiklan 1 kohtaan perustuva vastaanottopyyntö oli esitetty vasta 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun 12 kuukauden määräajan jälkeen.

Kun turvapaikanhakija oli jättänyt turvapaikkahakemuksensa Suomessa alle 12 kuukauden kuluessa siitä, kun hänet oli rekisteröity Italiassa laittomasta ulkorajan ylityksestä, oli Italia vastuussa hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja Maahanmuuttoviraston päätös saatettiin voimaan.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III) 3 artikla 1 ja 2 kohta, 7 artikla 1 ja 2 kohta, 13 artikla 1 kohta, 21 artikla 1 kohta

Ulkomaalaislaki 103 § 2 kohta

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen ja Mikko Puumalainen. Asian esittelijä Anna Mähönen.