17.11.2017/5922

Lapsi oli otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon perhehoitoon sijaisperheeseen vuonna 2006 hänen ollessaan kahden vuoden ikäinen. Lapsen sijaishuoltopaikka oli maaliskuussa 2015 muutettu lastensuojelulaitokseen lapsen oman käyttäytymisen ja sijaisvanhempien voimavarojen puutteiden johdosta. Lapsen sijaishuoltopaikka muutettiin tämän jälkeen johtavan sosiaalityöntekijän päätöksellä takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen siten, että lapsi siirtyi sijaisperheeseen toukokuun lopusta 2015 alkaen. Keväällä 2016 johtava sosiaalityöntekijä hylkäsi äidin hakemuksen lapsen huostassapidon lopettamisesta.

Hallinto-oikeus ratkaisi valitukset johtavan sosiaalityöntekijän päätöksistä samalla päätöksellään. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen sijaishuoltopaikan muuttamisesta takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen. Hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevissa olosuhteissa lastensuojeluviranomaisen olisi tullut ottaa selvitettäväkseen myös olosuhteet äidin luona ennen lapsen sijoittamista takaisin sijaisperheeseen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen huostassapidon lopettamisesta, mutta kumosi päätöksen sijaishuoltopaikan osalta ja määräsi, että lapsi sijoitetaan huostaanotettuna asumaan äitinsä luokse.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että lapsen sijoittaminen huostaanotettuna kotiin lastensuojelulain 49 §:n 3 momentin nojalla oli tiettyihin tilanteisiin rajoitettu erityinen järjestely, joka oli yleensä mahdollinen vain silloin, kun valmisteltiin lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen. Viranhaltijalla ei siten ollut ennen sijaishuoltopaikan muuttamista koskevan päätöksen tekemistä yleistä velvollisuutta erikseen selvittää lapsen kodin olosuhteita. Vaatimusta kodin olosuhteiden selvittämisestä voitiin esillä olevassa asiassa pitää ennenaikaisena siitä syystä, ettei lapsen kotiin palaamista ollut tuolloin vielä edes ryhdytty valmistelemaan. Sijaishuoltopaikan valinnassa tuli ensisijaisesti ottaa huomioon lastensuojelulain 50 §:ssä luetellut seikat, kuten huostaanoton perusteet ja lapsen tarpeet, läheisten ihmissuhteiden ylläpitäminen ja hoidon jatkuvuus. Sijaishuoltopaikan muuttaminen takaisin pitkäaikaiseen sijaisperheeseen oli lapsen edun mukainen ratkaisu.

Huostassapidon lopettaminen ja lapsen kotiuttaminen edellyttivät huolellista valmistelua, ja siinä tuli ottaa huomioon huostaanotetun lapsen mahdollisuudet sietää muutoksia, hänen erityinen tarpeensa turvallisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin sekä arvio huostassapidon lopettamisen vaikutuksista lapsen kehitykselle. Lapsen tilanne huomioon ottaen huostassapidon lopettaminen ei ollut lähitulevaisuudessa sillä tavalla todennäköistä, että lastensuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetulle lapsen kotiin sijoittamiselle olisi ollut edellytyksiä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin viranhaltijan päätös sijaishuoltopaikan muuttamisesta oli kumottu sekä siltä osin kuin hallinto-oikeus oli määrännyt huostassapidon lopettamista koskevassa asiassa lapsen sijoitettavaksi kotiin. Asiassa tehdyt viranhaltijan päätökset jäivät siten voimaan.

Lastensuojelulaki 4 § 2 momentti, 47 § 1–3 momentti, 49 § 3 momentti ja 50 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Maarit Lindroos, Taina Pyysaari ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Annina Nieminen.