KHO:2015:15

Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, oliko A:lla julkisuuslain 11 §:n 1 momentin asianosaisen tiedonsaantioikeuden perusteella oikeus saada tieto häneen kohdistetun rikostutkinnan yhteydessä pakkokeinoteitse hankituista tietyistä, hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessä yksilöidyistä telekuuntelutallenteista, vaikka hän ei ollut osapuolena telekuuntelussa.

A oli vuonna 2010 julkisuuslain nojalla vaatinut Keskusrikospoliisilta hallintoviranomaisena sen hallussa olevia tallennetietoja sillä perusteella, että hän voisi syytettynä asianmukaisesti puolustautua ja muutoinkin valvoa oikeuksiaan rikosoikeudenkäynnissä.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että julkisuuslain 11 §:n 3 momentin mukaan rikosasian asianosaisen oikeudesta saada tieto oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvasta asiakirjasta säädettiin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa. Tuon lain 28 §:n mukaan asiakirjan julkisuus ratkaistiin asiaa käsittelevässä yleisessä tuomioistuimessa lainkäyttöratkaisuna. Jos puheena olevaa asiakirjaa ei ollut otettu esitutkintapöytäkirjaan, eikä sitä ollut muutenkaan toimitettu tuomioistuimelle, se ei sisältynyt oikeudenkäyntiaineistoon. Tällöin rikosasian asianosaisen tiedonsaantioikeus ei tullut ratkaistavaksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain nojalla.

Arvioitaessa A:n oikeutta saada esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymättömiä telekuuntelutallenteita haltuunsa julkisuuslain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asianosaisena oli otettava huomioon Suomen perustuslain 10 §:ssä säädettyyn yksityiselämän suojaan kuuluva puhelun ja muun luottamuksellisen viestin loukkaamattomuus. Vaikka tutkintamenettelyssä kertyneen aineiston merkityksen arvioimista ei lähtökohtaisesti tulisi jättää pelkästään virkavastuulla toimivien tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten asiaksi, muiden tahojen yksityisyyden suojan turvaaminen esti sellaisen julkisuuslain 11 §:n 1 momentin tulkinnan, että rikosasiakokonaisuudessa epäiltynä tai syytettynä oleva voisi asianosaisena saada kaiken, mahdollisesti hänen asiaansa täysin liittymättömän, telekuunteluaineiston arvioidakseen sen merkitystä oman puolustuksensa kannalta. Mainittua yksityisyyden suojaan puuttumista ei riittävästi poistanut mahdollisuus kieltää asianosaista ilmaisemasta saamaansa salaista tietoa ulkopuolisille.

Julkisuuslaissa tarkoitetun asiakirjapyynnön käsittelyn yhteydessä hallintoviranomaisessa ei myöskään voitu täsmällisesti arvioida yksittäisen asiakirjan merkitystä rikosasian oikeudenkäynnissä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti rikosasiassa toteutui syytetyn oikeudella saada tieto koko oikeudenkäyntiaineistosta ja viime kädessä asiakirjan editiovelvollisuudella, josta määräsi rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen.

Suomen perustuslaki 10 § 1, 2 ja 3 momentti

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) 3 §, 5 § 2 momentti, 10 § , 11 § 1 ja 2 momentti ja 24 § 1 momentti 32 kohta

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki (516/2004) 4 § 1 momentti ja 5 § 1 momentti

Esitutkintalaki (449/1987) 40 § 1 momentti ja 2 momentti sekä 41 §

Pakkokeinolaki (450/1987) 5 a luku 1 § 1 kohta sekä 5 a luvun 13 § 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 23.9.2013 nro 13/0581/3

Asian aikaisempi käsittely

A oli Keskusrikospoliisille 15.11.2010 kirjallisesti esittämässään ja 19.11.2010 puhelimitse täydentämässään asiakirjapyynnössä pyytänyt saada käyttöönsä muun muassa telekuuntelutallenteet B:n käymistä puhelinkeskusteluista.

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja on asiakirjapyyntöön 30.11.2010 antamassaan vastauksessa suostunut asiakirjapyyntöön A:n ja B:n välisten puhelujen tallenteiden osalta. Rikostarkastaja on kieltäytynyt luovuttamasta A:lle tallenteita, jotka sisältävät B:n muiden henkilöiden kanssa käymiä puhelinkeskusteluja.

A on saattanut asian Keskusrikospoliisin ratkaistavaksi. A on vaatinut saada käyttöönsä telekuuntelutallenteet myös niistä puhelinkeskusteluista, jotka B on käynyt muiden kuin hänen kanssaan. A on lisäksi vaatinut kopioita B:hen kohdistunutta telekuuntelua koskevasta vaatimuksesta ja siihen liittyvästä pöytäkirjasta.

Keskusrikospoliisi on 29.12.2010 tekemällään päätöksellä kieltäytynyt luovuttamasta edellä mainittuja A:n pyytämiä asiakirjoja.

Päätöksensä perusteluissa Keskusrikospoliisi on todennut, että korkein hallinto-oikeus on katsonut päätöksessään 21.5.2010 taltionumero 1212 muiden tahojen yksityisyyden suojan turvaamisen estävän sellaisen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momentin tulkinnan, että rikosasiakokonaisuudessa epäiltynä tai syytettynä oleva voisi asianosaisena saada kaiken, mahdollisesti hänen asiaansa täysin liittymättömän, telekuunteluaineiston arvioidakseen sen merkitystä oman puolustuksensa kannalta. A:n pyytämät tiedot koskevat puhelinkeskusteluja, joihin hän ei ole osallistunut, ja pakkokeinoa, joka ei ole kohdistunut häneen. Viranomaisten on turvattava myös pakkokeinon kohteena olleen henkilön yksityisyyden suoja. Mikäli A:n pyyntöön suostuttaisiin, muun asianosaisen kuin pakkokeinon kohteen puolustuksen tarpeet asetettaisiin korkeampaan asemaan kuin pakkokeinon kohteen yksityisyyden suoja. Näin laajaa toisen asianosaisen eduksi tapahtuvaa oikeudenloukkausta ei voida sallia.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Keskusrikospoliisin päätöksen siltä osin kuin se koskee telekuunteluvaatimuksia, telekuuntelusta laadittua pöytäkirjaa ja pyydettyjen telekuuntelutallenteiden esitutkintapöytäkirjassa lainattua sisältöä sekä oikeuttaa A:n saamaan jäljennökset B:hen kohdistettuja pakkokeinoja koskevista telekuunteluvaatimuksista rekisterinumerot 2007/1/003029 ja 2007/1/004473 ja pöytäkirjasta rekisterinumero 2007/1/003097 sekä saamaan Keskusrikospoliisin tiloissa kuunneltavikseen esitutkintapöytäkirjassa nro 2502/R/345/05 selostetuilta osin telekuuntelutallenteet, jotka sisältävät B:n keskusteluja C:n, D:n, E:n tai puhelinnumeroa X käyttäneen henkilön kanssa. Valitus on hylätty muilta osin.

Perusteluinaan hallinto-oikeus on todennut seuraavaa.

Sovellettavat säännökset

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn.

Saman pykälän 2 momentin mukaan asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta:

1) asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua;

2) esitutkinnassa ja poliisitutkinnassa esitettyyn tai laadittuun asiakirjaan ennen tutkinnan lopettamista, jos tiedon antamisesta aiheutuisi haittaa asian selvittämiselle;

– –

Julkisuuslain 16 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla, jollei pyynnön noudattaminen asiakirjojen suuren määrän tai asiakirjan kopioinnin vaikeuden tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi aiheuta kohtuutonta haittaa virkatoiminnalle.

Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tietojen antaminen vastaavassa muodossa muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.

Julkisuuslain 22 §:n mukaan viranomaisen asiakirja on pidettävä salassa, jos se tässä tai muussa laissa on säädetty salassa pidettäväksi tai jos viranomainen lain nojalla on määrännyt sen salassa pidettäväksi taikka jos se sisältää tietoja, joista on lailla säädetty vaitiolovelvollisuus.

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain 5 §:n 1 momentin mukaan se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon luottamuksellisesta viestistä tai tunnistamistiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, tunnistamistietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.

Suomen perustuslain 10 §:n 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.

Oikeudellinen arviointi

A:n pyytämästä poliisin hankkimasta telekuunteluaineistosta osa on otettu osaksi esitutkintapöytäkirjaa, ja A on saanut aineiston tältä osin tietoonsa esitutkinnan aikana tai viimeistään sen päättyessä. Esitutkintapöytäkirjaan sisällytetty telekuunteluaineisto on vaikuttanut A:n asian käsittelyyn, ja hänellä on siten oikeus saada siitä tietoa asianosaisena.

Arvioitaessa A:n oikeutta saada esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymätön telekuunteluaineisto haltuunsa on otettava huomioon Suomen perustuslain 10 §:ssä säädettyyn yksityiselämän suojaan kuuluvat puhelun ja muun luottamuksellisen viestin loukkaamattomuus. Vaikka rikosasian tutkinnassa kertyneen aineiston arvioimista ei lähtökohtaisesti tulisi jättää pelkästään virkavastuulla toimivien esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten asiaksi, muiden tahojen yksityisyyden suojan turvaaminen estää sellaisen julkisuuslain 11 §:n 1 momentin tulkinnan, että rikosasiakokonaisuudessa epäiltynä tai syytettynä oleva voisi asianosaisena saada kaiken, mahdollisesti hänen asiaansa täysin liittymättömän, telekuunteluaineiston arvioidakseen sen merkitystä oman puolustuksensa kannalta. Edellä mainittua yksityisyyden suojaan puuttumista ei riittävästi poista mahdollisuus kieltää asianosaista ilmaisemasta saamaansa salaista tietoa ulkopuolisille.

Hallintolainkäytön järjestyksessä ei myöskään voida täsmällisesti arvioida yksittäisen asiakirjan merkitystä rikosasian oikeudenkäynnissä. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluva syytetyn oikeus saada tietoja esitutkinnan aikana kertyneestä aineistosta toteutuu rikosasian oikeudenkäynnissä syytetyn oikeudella saada tieto koko oikeudenkäynti³aineistoista ja, kuten korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2011:27 ilmenee, viime kädessä asiakirjan esittämisvelvollisuudella, josta määrää rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin. Rikosasiaa käsittelevässä tuomioistuimessa sovellettavat säännökset oikeudenkäyntiaineiston asianosaisjulkisuudesta ja asiakirjan esittämisvelvollisuudesta mahdollistavat jo lähtökohtaisesti laajemman asianosaisjulkisuuden kuin mihin on mahdollista päätyä tässä asiassa sovellettavan lainsäädännön perusteella. Asianosaiselle julkisuuslain 11 §:n mukaan kuuluvaa oikeutta saada tietoja poliisilta esitutkinnassa kertyneistä asiakirjoista ei edellä mainituista syistä ole tulkittava yhtä laajaksi kuin hänen oikeuttaan saada tietoja samoista asiakirjoista rikosasian oikeudenkäynnissä.

Puheena oleva esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymätön telekuunteluaineisto ei ole voinut vaikuttaa A:ta koskevan rikosasian käsittelyyn. Se, että A:n pyytämällä aineistolla olisi saattanut olla tällainen vaikutus esitutkintapöytäkirjaan tai oikeudenkäyntiaineistoon liitettynä ei edellä tässä päätöksessä mainituista syistä perusta hänelle oikeutta saada tietoja kyseisestä salassa pidettävästä aineistosta julkisuuslaissa säädetyn asianosaisen tiedonsaantioikeuden nojalla.

B:hen kohdistetuilla pakkokeinoilla on pyritty saamaan näyttöä myös A:n epäillystä rikoksesta. Kyseisten pakkokeinojen perusteita ja niillä saatua selvitystä kuvaavilla telekuunteluvaatimuksilla ja pakkokeinoista laaditulla pöytäkirjalla on voinut olla vaikutusta A:n asian käsittelyyn. Kyseisten asiakirjojen ei voida katsoa sisältävän tietoja, joiden antaminen A:lle olisi vastoin erityisen tärkeää yleistä tai yksityistä etua. A:lla on siten oikeus saada tieto kyseisistä asiakirjoista.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Marja Tuominen ja Jussi-Pekka Lajunen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on hallinto-oikeuden päätöksestä tekemässään valituksessa vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Keskusrikospoliisin päätökset kumotaan siltä osin kuin hänen vaatimuksensa on hylätty ja hänelle annetaan käyttöön telekuuntelutallenteet kaikilta osin ajanjaksolta, jossa häneen kohdistetut pakkokeinot on toteutettu eli B/C, B/D, B/E ja B/X osalta.

Perusteluinaan A on lausunut, että hän haluaa itse arvioida aineiston sisällön, koska kysymyksessä voi olla esimerkiksi juonittelu, uhkailu, painostus, kiristys tai perättömän tiedon levittäminen. Käräjä³oikeus ja hovioikeus ovat tuomiolauselmissaan perustaneet arvionsa näytön ja kanssasyytetyn luotettavuuden osalta juuri näihin puhelinkuuntelutietoihin. Edellä mainittuja B:n kanssa keskustelleita henkilöitä ei ole kuultu esitutkinnassa eikä todistajina oikeudenkäynnissä. Asia on A:lle tärkeä, koska hän on saanut rangaistuksen tästä asiasta ja suorittaa sitä parhaillaan.

A on todennut, että hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole lainkaan mainittu niitä häntä itseään koskevia ja vaatimia asiakirjoja kuten muistioita, selvityksiä, perusteluita ja hänen vaatimustaan niiltä osin. Tällä A tarkoittaa kaikkia häneen ja hänen perheeseensä kohdistettuja pakkokeinoja. Esitutkinta on kuitenkin näillä tiedoilla toimitettu. A on viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2013:59 ne bis in idem -kysymyksen osalta. Pakkokeinoilla on A:n mukaan loukattu hänen ja hänen perheensä ihmisoikeuksia ja yksityisyyden suojaa. Pakkokeinot ovat olleet ylimitoitettuja. Pakkokeinoja voidaan käyttää vain erittäin törkeiden ja vakavien rikosten osalta. Jo verotarkastajat ja verohallinto ovat toimineet asiassa väärin.

Keskusrikospoliisi on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa todennut, että A on saanut Keskusrikospoliisin tiloissa kuunneltavakseen hallinto-oikeuden 23.9.2013 antamassa päätöksessä tarkoitetut telekuuntelutallenteet jo 29.11.2010 ja 7.12.2010.

Lisäksi Keskusrikospoliisi on Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 23.9.2013 tekemän päätöksen jälkeen luovuttanut A:lle 11.10.2013 postin välityksellä seuraavan aineiston:

- rekisterinumerolla 2007/1/003029 kirjatun vaatimuksen telekuuntelusta ja -valvonnasta

- rekisterinumerolla 2007/1/004473 kirjatun vaatimuksen telekuuntelusta ja -valvonnasta

- pöytäkirjan telekuuntelusta ja -valvonnasta koskien edellä mainittujen vaatimusten perusteella tuomioistuimen poliisille myöntämien telepakkokeinojen käyttöä.

Näin ollen A on saanut tietoonsa sen aineiston, jonka Hämeenlinnan hallinto-oikeus on todennut A:n olevan oikeutettu saamaan. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 23.9.2013 päivätyssä päätöksessä todetaan, ettei esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymätön telekuunteluaineisto ole voinut vaikuttaa A:ta koskevan rikosasian käsittelyyn ja näiltä osin A:n valitus on hylätty.

Keskusrikospoliisi on viitannut asiassa aiemmin lausumaansa ja Hämeenlinnan hallinto-oikeuden 23.9.2013 antaman päätöksen perusteluihin ja katsonut, ettei A:lla ole oikeutta saada esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymätöntä telekuunteluaineistoa.

Keskusrikospoliisi on todennut, että A on valittanut edellä mainitusta Keskusrikospoliisin rikostarkastajan 3.1.2011 tekemästä päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on 4.5.2011 antamassaan päätöksessä jättänyt valituksen tutkimatta, koska asiasta ei ole tehty viranomaisen valituskelpoista ratkaisua. A on toimittanut Keskusrikospoliisille 14.1.2013 päivätyn uusintavaatimuksen, jonka johdosta Keskusrikospoliisi on tehnyt valituskelpoisen, 7.2.2013 päivätyn päätöksen. Tästä päätöksestä A on valittanut Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle, jossa asian käsittely on parhaillaan vireillä. Keskusrikospoliisin käsityksen mukaan ne seikat, joihin hallinto-oikeuden 23.9.2013 päivätyssä päätöksessä ei ole A:n mukaan otettu kantaa, liittyvät asiaan, joka on hallinto-oikeudessa edelleen vireillä.

Keskusrikospoliisi ei tässä yhteydessä ole ottanut kantaa A:n valituksessa esitettyihin väitteisiin esitutkintatoimenpiteiden lainvastaisuudesta.

A on lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä uudistanut aikaisemmin esittämänsä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovelletut oikeusohjeet

Suomen perustuslain säännökset

Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Saman pykälän 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Pykälän 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.

Julkisuuslain säännökset

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 3 §:n mukaan mainitussa laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien tarkoituksena on muun ohella antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Julkisuuslain 5 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Julkisuuslain 10 §:n mukaan salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos niin erikseen mainitussa laissa säädetään. Kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon.

Asianosaisen oikeutta tiedonsaantiin koskevan julkisuuslain 11 §:n 1 momentin mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Pykälän 2 momentissa on lueteltu asianosaisen tiedonsaannin rajoittamisperusteet. Pykälän 3 momentin mukaan, jos asiakirja kuuluu oikeudenkäyntiaineistoon, asianosaisen oikeudesta tiedonsaantiin on voimassa, mitä siitä säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007).

Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan mukaan, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista; asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön toimimisesta poliittisessa tai muussa luottamustehtävässä tai henkilön pyrkimisestä sellaiseen tehtävään samoin kuin henkilön osallistumisesta poliittisen puolueen perustamiseen ja rekisteröintiin tai valitsijayhdistyksen perustamiseen vaaleja varten, ovat kuitenkin julkisia.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) säännökset

Sähköisen viestinnän tietosuojalain 4 §:n 1 momentin mukaan viesti, tunnistamistiedot ja paikkatiedot ovat luottamuksellisia, jollei mainitussa tai muussa laissa toisin säädetä.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain 5 §:n 1 momentin mukaan se, joka on ottanut vastaan tai muutoin saanut tiedon luottamuksellisesta viestistä tai tunnistamistiedosta, jota ei ole hänelle tarkoitettu, ei saa ilman viestinnän osapuolen suostumusta ilmaista tai käyttää hyväksi viestin sisältöä, tunnistamistietoa tai tietoa viestin olemassaolosta, ellei laissa toisin säädetä.

Uudessa 1.1.2015 voimaan tulleessa sähköisen viestinnän tietosuojalain korvanneessa tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014) on vastaava säännös sähköisen viestin luottamuksellisuudesta lain 136 §:n 4 momentissa.

Esitutkintalain ja pakkokeinolain säännökset

Esitutkintalain (449/1987) 40 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnan päätyttyä on siitä kertyneestä aineistosta laadittava pöytäkirja (esitutkintapöytäkirja), jos se on asian jatkokäsittelyä varten tarpeellista. Pykälän 2 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. Pykälän 3 momentin mukaan esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.

Esitutkintalain 41 §:n mukaan esitutkinta-asiakirjojen julkisuudesta on säädetty erikseen. Uudessa 1.1.2014 voimaan tulleessa esitutkintalain (805/2011) 9 luvun 7 §:ssä on tältä osin viittaus viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin.

Pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan mainitussa laissa telekuuntelulla tarkoitetaan viestintämarkkinalaissa (393/2003) tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleliittymään, sähköpostiosoitteeseen tai muuhun sellaiseen teleosoitteeseen taikka telepäätelaitteeseen tulevan taikka siitä lähtevän viestin kuuntelua tai tallentamista salaa viestin sisällön selvittämiseksi.

Pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:n 1 momentin mukaan telekuuntelulla tai teknisellä kuuntelulla saatu ylimääräinen tieto, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten telekuuntelua tai teknistä kuuntelua koskeva lupa tai päätös on annettu, on hävitettävä sen jälkeen, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä. Tieto saadaan kuitenkin säilyttää ja tieto tallettaa poliisin henkilörekistereistä annetussa laissa (509/1995) tarkoitettuihin esitutkintaviranomaisten rekistereihin, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa saadaan käyttää telekuuntelua tai teknistä kuuntelua, taikka tietoa tarvitaan rikoslain 15 luvun 10 §:ssä tarkoitetun rikoksen estämiseen. Tiedot, joita ei ole hävitettävä, on säilytettävä vielä viiden vuoden ajan siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.

Uuden 1.1.2014 voimaan tulleen pakkokeinolain (806/2011) 55 §:n mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan muun ohella telekuuntelulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös on annettu.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, onko A:lla julkisuuslain 11 §:n 1 momentin asianosaisen tiedonsaantioikeuden perusteella oikeus saada tieto häneen kohdistetun rikostutkinnan yhteydessä pakkokeinoteitse hankituista tietyistä, hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessä yksilöidyistä telekuuntelutallenteista, vaikka hän ei ole ollut osapuolena telekuuntelussa.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Kysymyksessä olevat tallenteet ovat julkisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja.

A on vuonna 2010 julkisuuslain nojalla vaatinut Keskusrikospoliisilta hallintoviranomaisena sen hallussa olevia tallennetietoja sillä perusteella, että hän voisi syytettynä asianmukaisesti puolustautua ja muutoinkin valvoa oikeuksiaan rikosoikeudenkäynnissä.

Vaatimus oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä rikosprosessissa edellyttää syyttäjän ja syytetyn aseman tasavertaisuutta. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukseen sisältyvä niin sanottu equality of arms -periaate koskee muun muassa oikeutta merkitykselliseen oikeudenkäyntiaineistoon. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kysymys siitä, mikä on merkityksellistä aineistoa, ei voi jäädä tutkintaviranomaisen ja syyttäjän päätettäväksi (Janatuinen v. Suomi, 8.12.2009). Oikeus merkityksellisen aineiston paljastamiseen ei kuitenkaan ole ehdoton (Edvards and Lewis, suuri jaosto 27.10.2004, Natunen v. Suomi, 31.3.2009) eikä tasavertaisuutta loukata vielä sillä, että oikeudenkäyntiaineistosta puuttuu jotakin.

Julkisuuslain 11 §:n 3 momentin mukaan rikosasian asianosaisen oikeudesta saada tieto oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvasta asiakirjasta säädetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa. Tuon lain 28 §:n mukaan asiakirjan julkisuus ratkaistaan asiaa käsittelevässä yleisessä tuomioistuimessa lainkäyttöratkaisuna. Jos puheena olevaa asiakirjaa ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, eikä sitä ole muutenkaan toimitettu tuomioistuimelle, se ei sisälly oikeudenkäynti³aineistoon. Tällöin rikosasian asianosaisen tiedonsaantioikeus ei tule ratkaistavaksi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain nojalla.

Asiassa saadun selvityksen mukaan pyydettyä telekuunteluaineistoa ei ole esitutkintalain 40 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla liitetty esitutkintapöytäkirjaan eikä siitä tätä kautta ole tullut oikeudenkäyntiaineistoa. Rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin käyttää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:ssä säädettyä editiovelvollisuutta ja velvoittaa osapuolet esittämään oikeudenkäynnissä myös sellaisia asiakirjoja, jotka eivät muutoin sisälly oikeudenkäyntiaineistoon. Tämän on todennut myös korkein oikeus ennakkopäätöksessään KKO 2011:27. Asiakirjoista ei ilmene, että tätä kysymystä olisi rikosprosessissa sillä tavoin käsitelty, että se olisi johtanut tallenteiden tuomiseen tuohon oikeudenkäyntiin.

Tietopyynnön kohteena olevassa aineistossa voidaan katsoa olevan kysymys pakkokeinolaissa tarkoitetusta niin sanotusta ylimääräisestä tiedosta. A on pyytänyt tietoja julkisuuslain 11 §:n 1 momentin mukaisena asianosaisena, jolloin hänellä lähtökohtaisesti on tiedonsaantioikeus myös muista kuin julkisista asiakirjoista. Mainitut Keskusrikospoliisin hallussa olevat viranomaisen asiakirjat saattavat sisältää julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan nojalla ehdottomasti salassapidettäviä tietoja. Asianosaisellakaan ei ole julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla oikeutta tiedon saamiseen asiakirjasta, jos tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Intressivertailussa verrataan asianosaisen tarvetta saada tieto asiakirjasta oikeuksiensa toteuttamiseksi siihen haittaan, joka asiakirjan antamisesta aiheutuisi salassapitosäännöksen suojaamalle erittäin tärkeälle edulle.

Arvioitaessa A:n oikeutta saada esitutkintapöytäkirjaan ja oikeudenkäyntiaineistoon sisältymättömiä telekuuntelutallenteita haltuunsa on otettava huomioon Suomen perustuslain 10 §:ssä säädettyyn yksityiselämän suojaan kuuluva puhelun ja muun luottamuksellisen viestin loukkaamattomuus. Vaikka tutkintamenettelyssä kertyneen aineiston merkityksen arvioimista ei lähtökohtaisesti tulisi jättää pelkästään virkavastuulla toimivien tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten asiaksi, muiden tahojen yksityisyyden suojan turvaaminen estää sellaisen julkisuuslain 11 §:n 1 momentin tulkinnan, että rikosasiakokonaisuudessa epäiltynä tai syytettynä oleva voisi asianosaisena saada kaiken, mahdollisesti hänen asiaansa täysin liittymättömän, telekuunteluaineiston arvioidakseen sen merkitystä oman puolustuksensa kannalta. Mainittua yksityisyyden suojaan puuttumista ei riittävästi poista mahdollisuus kieltää asianosaista ilmaisemasta saamaansa salaista tietoa ulkopuolisille.

Julkisuuslaissa tarkoitetun asiakirjapyynnön käsittelyn yhteydessä hallintoviranomaisessa ei myöskään voida täsmällisesti arvioida yksittäisen asiakirjan merkitystä rikosasian oikeudenkäynnissä. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti rikosasiassa toteutuu syytetyn oikeudella saada tieto koko oikeudenkäyntiaineistosta ja viime kädessä asiakirjan editiovelvollisuudella, josta määrää rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin. Pakkokeinolain säännökset eivät liioin sinällään oikeuta epäiltyä tai syytettyä saamaan kaikkea tutkinnassa kertynyttä telekuunteluaineistoa, vaikka epäillyn syyttömyyttä tukevan ylimääräisen tiedon hyödyntämiseen suhtaudutaankin rikosoikeudenkäynnissä vapaan todistusteorian pohjalta sinänsä myönteisesti.

Kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perus³teita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä, Liisa Heikkilä ja Janne Aer. Asian esittelijä Hannele Klemettinen.