KHO:2015:51

Kivenlouhintaan ja murskaukseen haettu ympäristölupa oli evättävä, koska louhittava alue sijaitsi kokonaan tai lähes kokonaan alle 300 metrin etäisyydellä häiriintyvistä kohteista. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 12 §:n nojalla säädetyn kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:ssä säädetty 300 metrin vähimmäisetäisyysvaatimus asuinrakennuksiin oli louhinnan osalta ehdoton. Sillä, että naapurikiinteistöjen omistajat eivät vastustaneet hanketta tai että mainitun asetuksen mukaiset melutason raja-arvot eivät hakijan esittämän selvityksen mukaan ylittyneet lähimmillä asuinkäytössä olevilla kiinteistöillä, ei ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ollut merkitystä asian arvioinnissa.

Toiminnalle, jolla ei ollut aiempaa ympäristölupaa, oli haettu ympäristölupaa edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen voimaantulon jälkeen. Asiassa ei siten ollut kysymys asetuksen 14 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta.

Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 12 § ja 41 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (ns. muraus-asetus, 800/2010) 3 § ja 14 § 2 momentti

Ks. myös Vaasan hallinto-oikeus 3.3.2014 nro 14/0117/3 ja KHO:2015:52

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 7.3.2014 nro 14/0065/1

Asian aikaisempi käsittely

Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on 3.9.2012 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle ja B:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 §:n mukaisen ympäristöluvan kivenlouhimiselle ja murskaamiselle Parkanon kaupungin Alaskylän kylässä kiinteistöllä Raittila 581-401-4-109.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valituksen johdosta kumonnut rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksen ja hylännyt A:n ja B:n ympäristölupahakemuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on vähintään 300 metriä.

Sanotun asetuksen 3 §:n 3 momentin mukaan kivenmurskaamo voidaan sijoittaa alle 300 metrin päähän häiriöille alttiista kohteesta ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja voi sijoittamalla toiminta rakennukseen tai muita teknisiä keinoja käyttäen luotettavasti ja ympäristölupaviranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että toiminta häiriöille alttiissa kohteessa ei ylitä 7 §:ssä tarkoitettuja melutason arvoja. Lisäksi toiminnasta ei saa aiheutua sellaista ilmanlaadun heikkenemistä, joka vaarantaa 5 §:ssä tarkoitetun ilmanlaadusta annetun valtioneuvoston asetuksen noudattamisen.

Asetuksen 14 §:n 1 momentin mukaan asetus tulee voimaan 16 päivänä syyskuuta 2010.

Asetuksen 14 §:n 2 momentin mukaan kivenlouhimoon, muuhun kivenlouhintaan ja kivenmurskaukseen, jolla on asetuksen voimaan tullessa ympäristölupa sovelletaan asetusta sen 3 §:ää lukuun ottamatta siitä alkaen, kun: 1) toiminnan olennaiseen muuttamiseen on haettava ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla; 2) hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on ympäristönsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisesti tehtävä; tai 3) ympäristölupaa on tarpeen muuttaa ympäristönsuojelulain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Asetuksen 14 §:n 3 momentin mukaan sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, asetusta sovelletaan sanotussa momentissa tarkoitettuihin toimintoihin kuitenkin viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2018.

Asiassa saatu selvitys

Asiassa on kyse olemassa olevasta toiminnasta, jolla ei aikaisemmin ole ollut ympäristölupaa. Nyt kysymyksessä olevan lupaa koskeva lupahakemus on kuulutettu 22.5.2012.

Hakemukseen liitetyn asemapiirroksen mukaan louhinta etenee olemassa olevasta louhoksesta etelään ja länteen. Louhinta-alueen eteläpuolella oleva asuinrakennus tilalla Vilkkuvalo II RN:o 4:64 on huomattavasti alle 300 metrin päässä olemassa olevan louhoksen eteläreunasta.

Oikeudellinen arviointi

Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan louhimo tulee sijoittaa vähintään 300 metrin päähän häiriölle alttiista kohteesta. Tästä ei ole mahdollista poiketa, koska asetuksen 3 §:n 3 momentin mukainen mahdollisuus sijoittaa toiminta alle 300 metrin päähän häiriölle alttiista kohteesta koskee vain murskauslaitoksia. Louhimon osalta 300 metrin vähimmäisetäisyyden alittuminen on siten ehdoton este ympäristöluvan myöntämiselle.

Koska lupahakemus on kuulutettu asetuksen voimaantulon jälkeen eikä hankkeella ole aikaisempaa ympäristölupaa, on asetusta noudatettava luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan louhittava alue on kokonaan tai lähes kokonaan alle 300 metrin päässä häiriintyvistä kohteista. Luvan muuttaminen siten, että louhinta ei ole sallittu alle 300 metrin päässä häiriölle alttiista kohteesta tekisi hakemuksen mukaisen hankkeen toteuttamiskelvottomaksi, minkä vuoksi edellytyksiä luvan myöntämiselle ei ole.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kari Niemistö, Kari Hauru sekä Pirjo-Liisa Saloranta. Asian esittelijä Patrick Sahlström.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan. Toissijaisesti lupa tulee myöntää määräajaksi kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (800/2010) mukaisen siirtymäajan loppuun eli 1.1.2018 asti.

A ja B ovat esittäneet vaatimuksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Valtioneuvoston asetuksessa 800/2010 säädetty 300 metrin vähimmäisetäisyys häiriölle alttiiseen kohteeseen on virheellinen ja perusteeton. Se ei ota huomioon tilannetta, jossa toiminta ei ole jatkuvaa ja toimintaa harjoitetaan ajankohtana, jolloin häiriötä syntyy mahdollisimman vähän.

Mainitun asetuksen 3 §:n mukaan kivenmurskaamo voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa alle 300 metrin etäisyydelle häiriintyvästä kohteesta. Myös kivenlouhinnassa voidaan käyttää vähemmän ääntä synnyttävää tekniikkaa. Siten 3 §:n mukaisen poikkeamisen tulisi olla mahdollista myös kivenmurskaamoille.

Meluselvitys osoittaa, että toiminta voidaan järjestää siten, ettei siitä aiheudu valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaisten melutason ohjearvojen ylittymistä.

Naapurit eivät vastusta hanketta. A ja B sitoutuvat ennen jokaista toimintajaksoa keräämään suostumukset kaikilta alle 300 metrin etäisyydellä toiminta-alueesta sijaitsevien asuinrakennusten omistajilta ja asukkailta. Lisäksi A ja B ovat esittäneet lupamääräyksiä, joilla voidaan ehkäistä toiminnasta aiheutuvia haittoja.

Louhos on otettu käyttöön ennen mainitun valtioneuvoston asetuksen voimaantuloa. Olisi järkevämpää tehdä irrottaminen loppuun jo aloitetussa kohteessa kuin avata uusi louhos neitseelliseen ympäristöön.

Asetuksen soveltaminen ilman minkäänlaista siirtymäaikaa on kohtuutonta. Toiminta olisi alun perin voitu järjestää siten, että louhinta olisi aloitettu toisesta suunnasta ja louhimaton alue sijaitsisi nyt yli 300 metrin etäisyydellä häiriintyvistä kohteista.

Luvanhakija on velvollinen tekemään alueella maisemointi- ja muut jälkihoitotoimenpiteet, joista aiheutuvat kustannukset tulevat luvanhakijalle nyt kohtuuttoman suuriksi suhteessa otetun kiviaineksen määrään.

Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt, että lupaa myönnettäessä on yksittäisen määräetäisyyden sijasta arvioitu toimintaa ja tilannetta kokonaisvaltaisesti. Arvioinnissa on otettu huomioon toiminnan lyhytaikaisuus ja pienimuotoisuus, olemassa oleva maa-aineksen ottolupa, toiminnan historia, naapureiden suostumus sekä toiminnan aiheuttama melun ja pölyn määrä suhteessa viereiseen valtatien 3:een. Toiminta-alueen ja asutuksen välisen vähimmäisetäisyyden alittuminen ei vaaranna asumisterveyttä tai pilaa ympäristöä ympäristönsuojelulain tarkoittamalla tavalla.

Maa-aineksen ottotoiminta aloitettiin vuonna 2001 mahdollisimman etäältä naapurikiinteistöjen häiriintymistä välttäen. Päinvastaisella toiminnalla olisi vältetty nyt käsillä oleva kiistanalainen tilanne.

Ympäristöluvan kumoaminen aiheuttaisi kohtuuttoman taloudellisen menetyksen toiminnanharjoittajalle, joka joutuisi luopumaan elinkeinostaan ilman siirtymäaikaa. Yrittäjää kohtaan olisi kohtuullista soveltaa asetuksen 14 §:n mukaista siirtymäaikaa. Jo olemassa olevan maa-aineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen ei ole ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta perusteltua.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue on valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt, että valituksessa ei ole tuotu esille mitään sellaista uutta, jota ei olisi huomioitu jo ELY-keskuksen aiemmassa lausunnossa. Valitus on hylättävä ja hallinto-oikeuden päätös pysytettävä.

A ja B ovat vastineen ja lausunnon johdosta antamassaan vastaselityksessä ilmoittaneet yhtyvänsä rakennus- ja ympäristölautakunnan vastineessa esitettyyn.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. A:n ja B:n valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Ympäristönsuojelulain (86/2000) 12 §:n nojalla säädetyn kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:ssä säädetty 300 metrin vähimmäisetäisyysvaatimus asuinrakennuksiin on louhinnan osalta ehdoton. Sillä, että naapurikiinteistöjen omistajat eivät vastusta hanketta tai että mainitun asetuksen mukaiset melutason raja-arvot eivät selvityksen mukaan ylity lähimmillä asuinkäytössä olevilla kiinteistöillä, ei ympäristönsuojelulain 41 §:n 1 momentin mukaan ole merkitystä asian arvioinnissa.

Toiminnalle, jolla ei ole aiempaa ympäristölupaa, on haettu ympäristölupaa edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen voimaantulon jälkeen. Asiassa ei siten ole kysymys asetuksen 14 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Tuomas Lehtonen ja Mika Seppälä sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Mikael Hildén ja Riku Vahala. Asian esittelijä Liisa Selvenius-Hurme.