KHO:2016:65

Vastaanottopalvelut – Oikeus vastaanottorahaan – Turvapaikanhakija – Toimeentulon turvaaminen muilla tuloilla tai varoilla – Välttämättömän toimeentulon turvaaminen

Vuosikirjanumero: KHO:2016:65
Antopäivä: 11.5.2016
Taltionumero: 1998
Diaarinumero: 806/2/15
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2016:65

Suomessa kansainvälistä suojelua hakeneet Pakistanin kansalaiset A ja B sekä heidän alaikäiset lapsensa olivat turvapaikanhakijoina lähtökohtaisesti olleet oikeutettuja vastaanottopalveluihin, joihin kuului yleisestä toimeentulotuesta erillinen vastaanottoraha.

Maahanmuuttovirasto oli 9.1.2014 myöntänyt eri hakemuksesta A:lle ja B:lle ajalle 9.1.–4.9.2014 opiskelun ja perhesiteen perusteella oleskeluluvat, joiden myöntäminen oli edellyttänyt heiltä ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitetulla tavalla turvattua toimeentuloa koko oleskeluluvan ajalta. Oleskelulupien hakemisen yhteydessä oli esitetty selvitys tilillä olleista varoista, jotka olisi tullut käyttää perheen elatukseen Suomessa.

Hakiessaan vastaanottorahaa maalis-, heinä- ja elokuulle 2014 perheen oli voitu katsoa saavan toimeentulonsa muista tuloistaan tai varoistaan, eikä heillä ollut kyseisenä ajanjaksona ollut oikeutta vastaanottorahaan. Asiaa ei voitu arvioida toisin sen johdosta, että jälkeenpäin oli selvitetty, etteivät toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut varat olleet tosiasiassa olleet perheen käytettävissä ja että A ja B olivat näin ollen saaneet tammikuussa 2014 myönnetyt oleskelulupansa maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä. Vastaanottokeskus oli siten voinut hylätä B:n hakemukset saada vastaanottorahaa.

Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että vaikka perhe ei ollut kuulunut turvapaikanhakijoiden vastaanoton piiriin, he eivät olleet tämän vuoksi menettäneet oikeuttaan perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvattuun välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Mikäli he joutuisivat mainitussa perustuslain kohdassa tarkoitetun turvan tarpeeseen, heillä olisi oikeus toimeentulotukeen toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä.

Suomen perustuslaki 19 § 1 momentti

Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta (746/2011) 1 §, 3 § 1 kohta, 13 § 2 momentti, 14 § 1 momentti, 19 § 1 momentti ja 23 § 1 momentti

Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista annettu neuvoston direktiivi 2003/9/EY 2 artikla, 3 artikla 1 kohta ja 13 artikla

Ulkomaalaislaki 39 §

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 16.2.2015 nro 15/0099/2

Asian aikaisempi käsittely

B on 8.2.2014, 14.6.2014 ja 16.7.2014 hakenut itselleen, aviopuolisolleen A:lle sekä puolisoiden kahdelle alaikäiselle lapselle kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetussa laissa (746/2011) tarkoitettua vastaanottorahaa ajalle 1.–31.3.2014, 1.–31.7.2014 ja 1.–31.8.2014.

Turun vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä on päätöksillään 18.2.2014 ja 23.7.2014 hylännyt hakemukset saada vastaanottorahaa maalis- ja elokuulta 2014.

Turun vastaanottokeskuksen johtava sosiaalityöntekijä on päätöksellään 25.6.2014 hylännyt hakemuksen saada vastaanottorahaa heinäkuulta 2014.

Päätösten perusteluissa on todettu muun ohessa seuraavaa:

A:lle on myönnetty opiskelijan oleskelulupa (B) ajalle 9.1.–4.9.2014. Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä opiskelijan on osoitettava riittävät varat Suomessa opiskelua varten. Hakijan on täytynyt osoittaa varallisuutensa päätöksen tekohetkellä 9.1.2014. Varallisuuden on täytynyt olla noin 17 000 euroa. Hakija ei ole esittänyt tarkkaa tietoa varallisuudestaan tai tuloistaan vastaanottokeskukselle.

Vastaanottokeskuksen päätöksissä sovelletut oikeusohjeet

Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta (746/2011) 19–20 §, 22–24 § ja 29 §

Laki toimeentulotuesta 3 ja 4 luku

Hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen vastaanottokeskuksen päätöksistä.

Hallinto-oikeus on pääasian osalta selostanut kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain 1 §:n ja 19 §:n 1 momentin sisällön ja perustellut päätöstään seuraavasti:

Maahanmuuttovirasto on 9.1.2014 myöntänyt A:lle ajalle 9.1.–4.9.2014 tilapäisen oleskeluluvan opiskelujen perusteella.

A on hakenut vastaanottorahaa maalis-, heinä- ja elokuulle 2014.

Vastaanottokeskus ei ole myöntänyt A:lle vastaanottorahaa haetuille kuukausille. Päätöksissä on todettu, että hakijalle on myönnetty opiskelijan oleskelulupa ajalle 9.1.–4.9.2014. Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä opiskelijan on osoitettava, että hänellä on riittävät varat Suomessa opiskelua varten.

A on saanut oleskeluluvan ajalle 9.1.–4.9.2014, joten hänellä ei ole kyseisenä aikana ollut oikeutta kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain mukaiseen vastaanottorahaan. Oleskelulupa on edellyttänyt lähtökohtaisesti, että A huolehtii itse toimeentulostaan. Tilapäisen toimeentulotuen tarpeen osalta hänen oikeutensa toimeentulotukeen ratkaistaisiin kunnan asianomaisen viranomaisen toimesta, ei vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskus on näin ollen voinut hylätä A:n vastaanottorahahakemukset. Vastaanottokeskuksen päätöksiä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Olenius ja Liisa Eriksson. Esittelijä Salla Pieniniemi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittajat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja vastaanottoraha myönnetään hakemusten mukaisesti ajalta 9.1.–4.9.2014. Toissijaisesti asiassa on todettava, että A on hakenut vastaanottorahaa koko perheensä puolesta, minkä vuoksi vastaanottorahaa tulee myöntää B:lle, C:lle ja D:lle, jotka eivät ole olleet opiskelijoita mainittuna aikana.

Vaatimusten perusteiksi on esitetty muun ohessa seuraavaa:

A on saanut opiskelijan oleskeluluvan ajalle 9.1.–4.9.2014. Vastaanottorahan hakemuslomakkeisiin on mahdollista kirjoittaa vain yksi hakija. B on merkitty lomakkeisiin aviopuolisona. Lisäksi asianosaisten kaksi lasta on merkitty hakemuksiin.

Asiassa on tapahtunut ilmeinen virhe tai väärinkäsitys, kun hallinto-oikeus ei ole huomannut, että vastaanottorahahakemus on koskenut koko perhettä. A on valittanut hallinto-oikeuteen myös vaimonsa puolesta, vaikka häntä ei erikseen ole mainittu valituksessa.

A on osoittanut, ettei hänellä ole ollut käytettävissä varoja Suomessa oleskeluun ajalla 9.1.–4.9.2014. Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annettu laki ei estä vastaanottorahan myöntämistä turvapaikanhakijalle, joka on myös opiskelija.

B ja lapset eivät ole olleet opiskelijoita vuonna 2014. Hallinto-oikeus on virheellisesti jättänyt koko perheen vaille tukia, vaikka tuki olisi pitänyt myöntää vaimolle ja lapsille, mikäli katsotaan, että A:lla on varaa kustantaa elämisensä Suomessa.

Turun vastaanottokeskus on antanut lausunnon.

Valittajat ovat antaneet vastaselityksen, jossa on todettu muun ohessa seuraavaa:

A on saanut isältään rahaa lainaksi Suomessa tapahtuviin opintoihin noin 15 000 euroa. A palautti rahat isälleen kuitenkin jo 3.9.2013. Asiassa on kyse siitä, onko valittajilla rahan palautuksen jälkeen oikeutta vastaanottorahaan. A on toiminut väärin palauttaessaan opintoihin tarkoitetut rahat isälleen. Ne olisi tullut käyttää elinkustannuksiin Suomessa. Ainakin A:n vaimolle ja lapsille kuitenkin tulee myöntää haettu vastaanottoraha.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Sovellettavat oikeusohjeet

1.1 Suomen perustuslaki

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

1.2 Vastaanottolaki

Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain (746/2011, vastaanottolaki) 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan ja tilapäistä suojelua saavan toimeentulo ja huolenpito ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen ottaen huomioon Euroopan unionin lainsäädäntö ja Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Lain 3 §:n 1 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua hakevalla tarkoitetaan ulkomaalaista, joka on hakenut kansainvälistä suojelua ulkomaalaislain 95 §:n mukaisesti.

Lain 13 §:n 2 momentin mukaan vastaanottopalveluihin kuuluvat muun ohella vastaanotto- ja käyttöraha.

Lain 14 §:n 1 momentin mukaan vastaanottopalveluja annetaan kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle.

Lain 19 §:n 1 momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle sekä ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa, myönnetään vastaanottoraha ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen selviytymisen edistämiseksi, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, muista tuloistaan tai varoistaan, itseensä nähden elatusvelvollisen huolenpidolla tai muulla tavalla.

Lain 23 §:n 1 momentin mukaan vastaanotto- ja käyttörahan myöntää hakemuksesta vastaanottokeskus, jonka asiakkaaksi sen hakija on rekisteröity.

Hallituksen esityksessä laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 266/2010 vp, s. 33) on todettu, että esityksen merkittävimmät muutokset koskevat vastaanottokeskusten maksaman taloudellisen tuen irrottamista yleisestä toimeentulotuesta. Toimeentulotuen sijasta aikuisille maksettaisiin jatkossa vastaanottorahaa ja ilman huoltajaa oleville lapsille käyttörahaa. Rahan suuruudesta säädettäisiin laissa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta. Vastaanottorahan ja etenkin käyttörahan myöntäminen olisi toimeentulotuen myöntämistä yksinkertaisempaa ja soveltuisi siksi yleistä toimeentulotukea paremmin kansainvälistä suojelua hakevien vastaanoton tarpeisiin. Muutoksella pyrittäisiin vähentämään taloudellisen tuen houkuttelevuutta perusteettomien hakemusten jättämiseen.

Mainitussa esityksessä (HE 266/2010 vp, s. 53–54) on todettu 19 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

"Voimassa olevan lain 22 §:n mukaan turvapaikanhakijalle voidaan myöntää toimeentulotukea toimeentulotuesta annetun lain mukaan. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi toimeentulotuen sijaan vastaanottorahan myöntämisestä tuen tarpeessa oleville kansainvälistä suojelua hakeville, tilapäistä suojelua saaville ja ihmiskaupan uhreille, joilla ei ole kotikuntalain tarkoittamaa kotikuntaa Suomessa. Tämän lain soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden oleskelu Suomessa on tilapäistä, ja osa heidän tarvitsemastaan tuesta järjestetään hyödykkeinä vastaanottokeskuksissa. On perusteltua eriyttää heille maksettava taloudellinen tuki yleisestä toimeentulotuesta.

Pykälän 1 momentin mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle ja tilapäistä suojelua saavalle sekä ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa, myönnettäisiin vastaanottoraha ihmisarvoisen elämän kannalta välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen selviytymisen edistämiseksi, jos hän olisi tuen tarpeessa. Vastaanottorahan tarkoituksena olisi välttämättömän toimeentulon turvaaminen, mikä on taattu jokaisen oikeudeksi perustuslain 19 §:n 1 momentissa. Vastaanottodirektiivin 13 artiklan 5 kohdan mukaan aineelliset vastaanotto-olosuhteet voidaan tarjota rahallisena avustuksena. Avustuksen määrä on vahvistettava artiklan periaatteiden mukaisesti, mikä artiklan 2 kohdan mukaan tarkoittaa terveyden kannalta riittävän elintason ja toimeentulon varmistamista. Vastaanottorahalla olisi lisäksi tarkoitus edistää ulkomaalaisen ja hänen perheensä itsenäistä selviytymistä. Oikeus vastaanottorahaan syntyisi vasta silloin, jos ulkomaalainen ei voisi saada toimeentuloa ansiotyöllään, muilla tuloillaan tai varoillaan, itseensä nähden elatusvelvollisen huolenpidolla tai muulla tavalla. Riittävä edellytys vastaanottorahan saamiselle olisi yleensä se, että ulkomaalainen ja hänen perheensä olisivat tosiasiallisesti elatukseen käytettävissä olevien varojen puutteessa. Oikeus vastanottorahaan olisi jokaisella rahan myöntämisen edellytysten täyttyessä, ja tarve arvioitaisiin henkilö- tai perhekohtaisesti. Direktiivin 13 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ehdoksi sen, että hakijan varallisuus ei riitä hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon."

1.3 Vastaanottodirektiivi

Turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivin 2003/9/EY (vastaanottodirektiivi) 2 artiklan mukaan mainitussa direktiivissä tarkoitetaan:

(---)

i) ’vastaanotto-olosuhteilla’ kaikkia jäsenvaltioiden tämän direktiivin mukaisesti turvapaikanhakijoiden hyväksi toteuttamia toimenpiteitä;

j) ’aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla’ vastaanotto-olosuhteita, joihin kuuluvat majoitus, ruoka ja vaatetus luontoissuorituksina, rahallisena etuutena tai maksukuponkien muodossa sekä päiväraha;

(---)

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan mainittua direktiiviä sovelletaan kaikkiin kolmansien maiden kansalaisiin ja kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka hakevat turvapaikkaa jäsenvaltioiden rajalla tai niiden alueella, niin kauan kun heidän sallitaan jäädä tälle alueelle turvapaikanhakijoina, sekä perheenjäseniin, jos tällainen turvapaikkahakemus koskee heitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Direktiivin 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla, kun he hakevat turvapaikkaa.

Artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä aineellisista vastaanotto-olosuhteista hakijoiden terveyden kannalta riittävän elintason ja heidän toimeentulonsa varmistamiseksi.

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon ehdoksi sen, että hakijan varallisuus ei riitä hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon.

Artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vaatia 3 kohdan säännöksen nojalla, että hakija osallistuu mainitussa direktiivissä säädettyjen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä riittävän pitkän ajan.

1.4 Ulkomaalaislaki

Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei mainitussa laissa toisin säädetä.

Pykälän 2 momentin mukaan ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi ensimmäistä oleskelulupaa myönnettäessä, jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaiseksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen. Tällaisena etuutena ei pidetä kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia.

Pykälän 4 momentin mukaan hakijan on esitettävä viranomaiselle selvitys siitä, millä tavoin hänen toimeentulonsa Suomessa turvataan.

Lain 46 §:n mukaan, jos ulkomaalainen on hyväksytty opiskelijaksi Suomessa olevaan oppilaitokseen, myönnetään 45 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen tilapäinen oleskelulupa tutkintoon tai ammattiin johtaviin opintoihin taikka, jos siihen on perusteltu syy, myös muihin opintoihin.

Lain 37 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Lain 45 §:n 3 momentin mukaan, kun ulkomaalaiselle on myönnetty tilapäinen oleskelulupa, hänen perheenjäsenelleen myönnetään tilapäinen oleskelulupa samaksi ajaksi.

Lain 54 §:n 1 momentin mukaan uusi määräaikainen lupa myönnetään, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ovat edelleen olemassa.

2. Asiassa saatu selvitys

Pakistanin kansalaiset A ja B ovat 27.11.2012 hakeneet Suomesta kansainvälistä suojelua itselleen sekä vuosina 2010 ja 2012 syntyneille alaikäisille lapsilleen.

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 20.6.2013 hylännyt valittajien kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevat hakemukset. Lisäksi virasto on päättänyt karkottaa A:n, B:n ja C:n sekä käännyttää D:n kotimaahansa Pakistaniin.

A on 19.8.2013 hakenut jatko-oleskelulupaa opiskelun perusteella. B on samana päivänä hakenut jatko-oleskelulupaa, jonka perusteeksi on ilmoitettu perheside Suomessa oleskelevaan aviopuolisoon ja lapsiin.

A on oman oleskelulupahakemuksensa yhteydessä esittänyt Maahanmuuttovirastolle tiliotteen, jonka mukaan puolisoiden alaikäisen lapsen D:n nimissä olevan tilin saldo on 2.9.2013 ollut 15 661,11 euroa. Hallinto-oikeudessa esitetyn selvityksen mukaan A on seuraavana päivänä 3.9.2013 palauttanut tilillä olleet varat isälleen.

Maahanmuuttovirasto on 9.1.2014 myöntänyt A:lle tilapäisen oleskeluluvan opiskelun perusteella ajalle 9.1.– 4.9.2014 sekä B:lle jatkuvan oleskeluluvan perhesiteen perusteella samalle ajalle.

B on 8.2.2014 päivätyllä hakemuksella hakenut itselleen, A:lle sekä puolisoiden lapsille vastaanottorahaa maaliskuulle 2014.

Helsingin hallinto-oikeus on 14.3.2014 kumonnut Maahanmuuttoviraston 20.6.2013 tekemän päätöksen valittajien maasta poistamisen osalta. Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt valittajien valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

B on jälleen 14.6.2014 ja 16.7.2014 päivätyillä hakemuksilla hakenut perheelle vastaanottorahaa heinä- ja elokuulle 2014.

Korkein hallinto-oikeus ei ole 15.9.2014 myöntänyt valittajille valituslupaa kansainvälistä suojelua koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä.

3. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Vastaanottolaissa säädetyn vastaanottorahan tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan välttämätön toimeentulo. Oikeus vastaanottorahaan syntyy vasta silloin, jos kansainvälistä suojelua hakeva ulkomaalainen ei voi saada toimeentuloaan ansiotyöllään, muista tuloistaan tai varoistaan, itseensä nähden elatusvelvollisen huolenpidolla tai muulla tavalla.

Valittajat ovat marraskuussa 2012 hakeneet Suomessa kansainvälistä suojelua ulkomaalaislain 95 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Valittajat ovat vastaanottolain 14 §:n (746/2011) ja vastaanottodirektiivin 3 artiklan 1 kohdan nojalla olleet turvapaikanhakijoina lähtökohtaisesti oikeutettuja vastaanottopalveluihin, joihin kuuluu myös nyt kyseessä oleva, yleisestä toimeentulotuesta erillinen vastaanottoraha.

Maahanmuuttovirasto on 9.1.2014 myöntänyt eri hakemuksesta A:lle ja B:lle ajalle 9.1.–4.9.2014 opiskelun ja perhesiteen perusteella oleskeluluvat, joiden myöntäminen on edellyttänyt heiltä ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitetulla tavalla turvattua toimeentuloa koko oleskeluluvan ajalta. Oleskelulupien hakemisen yhteydessä valittajat ovat esittäneet selvityksen tilillä olleista varoista, jotka olisi tullut käyttää perheen elatukseen Suomessa.

Edellä kuvatuissa olosuhteissa hakiessaan vastaanottorahaa maalis-, heinä- ja elokuulle 2014 perheen on voitu katsoa saavan toimeentulonsa muista tuloistaan tai varoistaan, eikä heillä ole kyseisenä ajanjaksona ollut oikeutta vastaanottorahaan. Asiaa ei voida arvioida toisin sen johdosta, että jälkeenpäin on selvitetty, etteivät toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut varat ole tosiasiassa olleet perheen käytettävissä ja että valittajat ovat näin ollen saaneet tammikuussa 2014 myönnetyt oleskelulupansa maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä. Vastaanottokeskus on siten voinut hylätä B:n hakemukset saada vastaanottorahaa.

Korkein hallinto-oikeus kuitenkin toteaa, että vaikka perhe ei ole kuulunut turvapaikanhakijoiden vastaanoton piiriin, he eivät ole tämän vuoksi menettäneet oikeuttaan perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvattuun välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Mikäli he joutuisivat mainitussa perustuslain kohdassa tarkoitetun turvan tarpeeseen, heillä olisi oikeus toimeentulotukeen toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun lisäksi otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

= = =

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Petri Helander. Asian esittelijä Suvi Leskinen.

 
Julkaistu 11.5.2016