KHO:2016:77

A on luxemburgilainen henkivakuutusyhtiö, joka tarjoaa sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia muun ohella suomalaisille yksityishenkilöille. Yhtiö sijoittaa osan sijoitussidonnaisten henkivakuutusten vastuuvelan katteena olevasta omaisuudesta suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Omistus- ja hallintaoikeus osakkeisiin on yhtiöllä, joka on myös osinkotulon tosiasiallinen edunsaaja.

Asiassa oli kyse siitä, tuliko A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä osakkeista saama osinkotulo Suomessa vapauttaa lähdeverosta tai suorittaa lähdevero osinkotulon ja siihen kohdistuvien menojen erotuksesta, kun otettiin huomioon Suomen SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaiset velvoitteet.

A:lla on vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan velvollisuus siirtää vakuutusmaksuvastuuseen sijoitusten arvonnousu ja saadut osingot vähennettynä vakuutuksesta perityillä kuluilla. Siirto vakuutusmaksuvastuuseen on vähennyskelpoinen meno EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla.

Koska osinkotuottojen ja mainitun menon välillä vallitsee henkivakuutusyhtiön osinkotuotoista perimiä palkkioita lukuun ottamatta tiivis yhteys, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain säännökset eivät ole SEUT 63 artiklaan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklaan perustuvien velvoitteiden mukaisia ulkomaisille henkivakuutusyhtiöille niiden sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä suomalaisista osakkeista saatujen osinkojen osalta. Tilannetta ei ollut arvioitava toisin sen vuoksi, että Luxemburgissa hyvittämättä jäänyt, osingoista Suomessa peritty lähdevero voidaan Luxemburgin sisäisen lainsäädännön mukaan vähentää kuluna A:n verotuksessa.

A:n kysymyksessä olevien osakkeiden nojalla verovuonna 2014 saadusta osingosta ei ollut perittävä Suomessa lähdeveroa siltä osin, kuin osingot vakuutuksenottajilta osinkojen osalta perityt kulut huomioon ottaen ovat kasvattaneet yhtiön vastuuvelkaa, edellyttäen, että osingon maksajalle esitetään ennen osingon maksua selvitys osinkojen vaikutuksesta yhtiön vastuuvelkaan.

Lähdeveroa perittäessä A:n osakkeiden nojalla verovuonna 2015 saadun osingon kokonaismäärästä, ottaen huomioon perityt kulut, on vähennettävä EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta menosta osuus, joka vastaa näin lasketun osingon osuutta yhtiön liikevaihdosta. Vähennyksen edellytyksenä on, että A esittää Verohallinnolle selvityksen osingoista tehtävän vähennyksen määrästä ja perusteista.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 2014 –2015.

Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta 1 § 1 ja 3 momentti, 3 § 1 momentti (814/2008 ja 975/2014) ), 5 momentti (1240/2013 ja 1402/ 2014) ja 7 momentti (975/2014), 7 §:n 3 kohta (1240/2013 ja 975/2014)), 9 § 1 momentti (1022/1990), 10 § (970/2005) 1 ja 2 momentti sekä 11 § 2 momentti (510/2010)

Laki elinkeinotulon verottamisesta 6 a § (1238/2013) 1, 2 ja 3 momentti, 8 § 1 momentti 10 kohta (511/1998)

Vakuutusyhtiölaki 9 luku 1 § (521/2008) 1 ja 2 momentti, 7 § (521/2008) 1, 2 ja 3 momentti, 8 § (521/2008) 2 ja 3 momentti

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) 63 artikla (aiempi EY 56 artikla) 1 ja 2 kappale

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-342/10, komissio v. Suomi

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunta 22.10.2014 nro 49/2014

Hakemus keskusverolautakunnalle

A on pyytänyt keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua verovuosille 2014–2015 seuraaviin kysymyksiin:

Voidaanko A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä osakkeista saama osinkotulo vapauttaa lähdeverosta Suomessa, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 63 artikla ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

Toissijaisesti, jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on negatiivinen, voidaanko A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä osakkeista saamaan osinkotuloon soveltaa nettoperusteista verotusta niin, että lähdevero pidätetään osinkotulon ja siihen kohdistuvien menojen erotuksesta, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 63 artikla ja Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö?

A on luxemburgilainen henkivakuutusyhtiö, joka kuuluu iso-britannialaiseen B-konserniin. Yhtiö tarjoaa sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia pääasiallisesti Euroopan unionin alueella, mutta myös Turkissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa. A tarjoaa sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia myös suomalaisille yksityishenkilöille. Yhtiö sijoittaa osan sijoitussidonnaisten henkivakuutusten vastuuvelan katteena olevasta omaisuudesta suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Omistus- ja hallintaoikeus osakkeisiin on A:lla, joka on myös Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen perusteella osinkotulon tosiasiallinen edunsaaja.

Suomalaisen henkivakuutusyhtiön veronalaista tuloa on muun ohella sijoitusten arvonnousu ja niistä saatu tulo. Vakuutusyhtiölain 9 luvun 1–4 §:ien mukaan vakuutusyhtiön vastuuvelalla tarkoitetaan vakuutussopimuksista aiheutuvaa vastuuta. Sijoitusten arvonnousu ja niistä saatu tulo on suomalaisen sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia myöntävän vakuutusyhtiön kannalta käytännössä vakuutusyhtiön velkaa vakuutuksenottajalle, josta on kirjattava samansuuruinen vastuuvelan lisäys, joka on EVL 8 §:n 10 kohdan mukaan vähennyskelpoinen meno. Sijoitusten arvonnousu ja niistä saatava tulo eivät siis vaikuta suomalaisen henkivakuutusyhtiön tilikauden tulokseen eivätkä elinkeinotoiminnan verotettavaan tuloon, sillä samansuuruinen vähennyskelpoinen vastuuvelan lisäys neutralisoi tulosvaikutuksen.

Luxemburgilaisen vakuutusyhtiön sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saadut osinkotuotot ovat lähtökohtaisesti vakuutusyhtiön veronalaista tuloa Luxemburgissa 29,22 %:n verokannalla (sisältää yhteisöveron 22,47 % ja kunnallisveron 6,75 %). Vakuutusyhtiön on tehtävä kirjanpidossaan lakisääteinen varaus tulevista vastuista. Varauksen määrän on vastattava vakuutusmatemaattisesti määriteltyä vastuuvelkaa vähennettynä tulevien vakuutusmaksujen arvolla. Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä osakkeista saadut osingot kasvattavat vastuuvelkaa. Luxemburgin tuloverolain 167 artiklan mukaan kirjanpidossa vähennetty varaus tulevista vastuista on verotuksessa vähennyskelpoinen. Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvän vastuuvelan katteena olevista osakkeista saatu osinko jää Luxemburgissa käytännössä verottamatta, sillä sitä vastaa samansuuruinen vähennyskelpoinen varaus. Näin ollen Suomessa osingon bruttomäärästä pidätettyä 15 %:n suuruista lähdeveroa ei voida tosiasiassa hyvittää A:n verotuksessa Luxemburgissa, vaan lähdevero jää yhtiön lopulliseksi kustannukseksi.

Yhtiö on vedonnut hakemuksensa tueksi muun ohella Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 18 ja 63 artiklaan, Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, erityisesti ulkomaisia eläkelaitoksia koskevaan ratkaisuun C-342/10, sekä ratkaisuun KHO 11.10.2013 taltionumero 3232. Tapauksesta C-342/10 on pääteltävissä muun ohella, ettei syrjivää verokohtelua voida oikeuttaa yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä.

Jos keskusverolautakunta katsoo, ettei yhtiötä voida vapauttaa lähdeverosta, lähdeverotus tulee kuitenkin toimittaa nettoperusteisesti niin, että yhtiö saa vähentää vastuuvelkansa kattamista varten tekemänsä lakisääteisen varauksen Suomesta saamastaan osinkotulosta.

Hakijalla on toimittamansa lisäselvityksen mukaan alle 10 prosentin omistusosuuksia suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Hakija on toimittanut selvitystä hakemuksessa tarkoitettujen vakuutusten ehdoista ja hakijan vakuutusten ottajilta veloittamista hallinnointi- ja muista palkkioista sekä lisäksi myöntämänsä sijoitusjohdannaisen henkivakuutuksen, johon on liitetty suomalaisten yhtiöiden osakkeita. Vakuutukseen liitetyn suomalaisen osakeportfolion arvo on noussut ajalla 31.12.2012–31.12.2013 yhteensä 252 385,25 euroa ja saadut osingot ovat olleet vastaavana aikana yhteensä 30 257,90 euroa. Suomalaiselle henkivakuutusyhtiölle veronalainen osuus osingoista olisi 22 693,43 euroa. Osinkojen ja arvonnousun johdosta kertyvä siirto vakuutusvastuuseen olisi yhteensä 282 643,15 euroa, jolloin verottavaa tuloa ei jäisi.

Finanssivalvonnan lausunto

Keskusverolautakunta on pyytänyt Finanssivalvonnalta lausuntoa siitä, syntyykö henkivakuutusyhtiölle myöntämänsä sijoitusjohdannaisen elinikäisen henkivakuutuksen perusteella velvollisuus siirtää vakuutusmaksuvastuuseen vakuutukseen sijoitetuilla varoilla hankitun osakeportfolion arvonnousun ja saatujen osinkojen yhteismäärä 280 000 euroa. Vakuutuksen arvo on sijoituskohteiden arvo vähennettynä kuluilla.

Finanssivalvonta on todennut lausunnossaan seuraavaa:

Elinikäiseen sijoitusvakuutukseen voi liittyä seuraavat vakuutustapahtumat:

- vakuutuksen takaisinosto kesken vakuutusajan ja

- kuolemantapauskorvaus edunsaajille vakuutetun kuoltua.

Vakuutusluokista annetun lain (526/2008) mukaan sijoitussidonnaisella vakuutuksella tarkoitetaan sellaisia vakuutuksia, joissa vakuutukseen liittyvät edut on vakuutussopimuksessa sidottu tiettyjen sijoitusten kehitykseen. Toisin sanoen vakuutuksenottaja ei omista sijoituksia, vaan on oikeutettu sijoitusten kulloiseenkin arvoon.

Vakuutuksen arvo määräytyy kaikkien sijoituskohteiden arvonkehityksen mukaisesti, kuten tapauksen selosteesta käy ilmi. Kyseessä on siis henkivakuutusluokkalain mukainen sijoitussidonnainen vakuutus.

Vakuutusyhtiölain (521/2008) 10 luvun 22 §:n mukaisesti sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka on katettava vähintään 95-prosenttisesti näiden vakuutusten arvonkehityksen määrääviin sijoituskohteisiin kuuluvin varoin.

Vakuutusyhtiölain 9 luvun 8 §:n 3 momentin toisen lauseen mukaisesti puolestaan "sijoitussidonnaisten vakuutusten osalta vastuuvelka määräytyy siihen liitettyjen sijoituskohteiden arvonkehityksen mukaisesti". Koska laissa käytetään termiä "liitettyjen", tämä tarkoittaa, että vakuutusyhtiölain 10 luvun 22 §:n mukaisella vastuuvelan katteella ei ole tällöin merkitystä, vaan vastuuvelan osalta tulee tarkastella vain vakuutusten arvonkehityksen määrääviä sijoituskohteita.

Tapausselosteen mukaan näyttää siltä, että vakuutuksen arvonkehityksen määräävät sijoituskohteet on ainakin vakuutuksen alussa katettu 100-prosenttisesti vakuutukseen liitettyjä sijoituskohteita vastaavilla sijoituskohteilla. Tapausselosteesta ei käy ilmi, milloin vakuutuksen kulut peritään sijoitussalkun arvosta. Peritään ne sitten vuosittain tai vasta vakuutustapahtuman yhteydessä, ne vähentävät vakuutuksen arvoa. Osingot puolestaan lisäävät sitä. Kuten edellä todettiin, sillä että sijoituksia ei ole katettu 100-prosenttisesti, ei ole merkitystä vakuutuksen arvoon.

Vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin mukaisesti: "Yksittäisen vakuutuksen osuus yhtiön vakuutusmaksuvastuusta on oltava aina ainakin yhtä suuri kuin vakuutussopimuksen mukainen takaisinostoarvo. Myös sellaiset lisäedut, joita ei takaisinoston yhteydessä ole luvattu suorittaa, on varattava vastuuvelkaan."

Sijoitusten arvonnousut sisältyvät vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin ensimmäisen lauseen mukaisesti vakuutussopimuksen takaisinostoarvoon. Tapausselosteesta ei ilmene, maksetaanko osingot takaisinoston yhteydessä vai ei. Jos ne maksetaan takaisinoston yhteydessä, osingot sisältyvät myös vakuutussopimuksen takaisinostoarvoon. Muuten ne ovat 2 momentin toisen lauseen mukaisia lisäetuja, jotka maksetaan vasta kuolemantapauskorvauksen yhteydessä. Todennäköisesti ne tässä tapauksessa kuitenkin sisältyvät myös takaisinostoarvoon, koska käytännössä osinkojen maksu alentaa pörssikursseja. Vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n mukaisesti tulevaisuudessa annettavat lisäedut on otettava huomioon tavalla, joka vastaa vastuuvelkalaskelmien perusteena olevia arvioita ja yhtiön lisäetujen määrittelytapaa.

Finanssivalvonta on lausunnossaan katsonut, että yhtiölle on yllä kuvatun mukaisesti syntynyt lakisääteinen velvollisuus joko vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin ensimmäisen tai toisen lauseen mukaisesti siirtää vakuutusmaksuvastuuseen sijoitusten arvonnousu ja saadut osingot vähennettynä vakuutuksesta perityillä kuluilla.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvistä osakkeista saamasta osinkotulosta on suoritettava lähdevero osingon kokonaismäärästä eikä lähdeveroa laskettaessa osinkotulosta voida vähentää hakemuksessa tarkoitettuja menoja.

Keskusverolautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeusohjeita ja oikeuskäytäntöä

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) 6 a §:n 1 momentin mukaan yhteisön veronalaista tuloa ei ole osinko, joka on saatu kotimaiselta yhteisöltä tai eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2013/13/EU, 2 artiklassa tarkoitetulta ulkomaiselta yhtiöltä.

EVL 6 a §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan poiketen siitä, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, osingosta on veronalaista tuloa 75 prosenttia ja verovapaata tuloa 25 prosenttia, jos osinko on saatu sijoitusomaisuuteen kuuluvista 1 momentissa mainitun direktiivin 2 artiklassa tarkoitetun ulkomaisen yhtiön osakkeista, jonka osakepääomasta osingonsaaja omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi alle kymmenen prosenttia, taikka sijoitusomaisuuteen kuuluvista kotimaisen tai muun kuin edellä mainitun ulkomaisen Euroopan talousalueella asuvan yhteisön osakkeista.

EVL 7 §:n mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. EVL 8 §:n 1 momentin mukaan 10 kohdan mukaan EVL 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa vakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutuskassojen ja muiden niihin rinnastettavien vakuutuslaitosten lakisääteiset siirrot korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen sekä eläkesäätiöiden ja muiden niihin rinnastettavien eläkelaitosten eläkesitoumuksista ja muista sellaisista sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavat vakuutusteknisten perusteiden mukaan lasketut määrät.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (lähdeverolaki) 3 §:n 1 momentin mukaan lähdevero on suoritettava, jollei muualla toisin säädetä, muun muassa osingosta. Saman lainkohdan mukaan lähdevero suoritetaan aina osingon kokonaismäärästä sen estämättä, mitä muualla verolainsäädännössä säädetään osingon veronalaisuudesta.

Lähdeverolain 3 §:n 5 momentin mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai EVL (360/1968) 6 a §:ssä tarkoitettua yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Verovapauden edellytyksenä on, että yhteisön kotipaikka on Euroopan talousalueella ja hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2011/16/EU tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota. Lisäksi edellytyksenä on, että lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella.

Lähdeverolain 7 §:n 3 kohdan mukaan lähdevero on 15 prosenttia osingosta, jos osingonsaaja on 3 §:n 5 momentissa tarkoitettu rajoitetusti verovelvollinen yhteisö ja osinkoa jakavan yhteisön osakkeet kuuluvat osingonsaajan sijoitusomaisuuteen eikä osingonsaaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta. Lähdeverolain 1 §:n 3 momentin mukaan lähdeveroa määrättäessä on lisäksi otettava huomioon verosopimuksen määräykset. Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen 10 artiklan 2 b kohdan mukaan lähdevero on 15 prosenttia osingon kokonaismäärästä, jos osingon saaja omistaa alle 25 prosenttia osingon maksavan yhtiön pääomasta.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 63 artiklan 1 kappaleen mukaan tämän luvun määräysten mukaisesti kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön mukaan SEUT 63 artiklan 1 kohdassa pääomanliikkeiden rajoituksina kielletään muun muassa toimenpiteet, joilla aiheutetaan se, että jossakin toisessa valtiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään sijoituksia tietyssä jäsenvaltiossa, tai se, että kyseisessä jäsenvaltiossa asuvat henkilöt ovat vähemmän halukkaita tekemään niitä muissa valtioissa (kuten yhdistetyt asiat C-436/08 ja C-437/08, Haribo Lakritzen Hans Riegel ja Österreichische Salinen, tuomio 10.2.2011, 50 kohta, C-493/09, komissio v. Portugali, tuomio 6.10.2011, 28 kohta ja C-342/10 komissio v. Suomi, 28 kohta).

Oikeudellinen arviointi

Osa A:n sijoitussidonnaisiin henkivakuutuksiin liittyvistä varoista koostuu yhtiön tekemistä sijoituksista 11 suomalaisen osakeyhtiön osakkeisiin. Vakuutussopimusten ehtojen mukaan omistus- ja hallintaoikeus näihin osakkeisiin on hakijayhtiöllä, joka on myös Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen perusteella osinkotulon tosiasiallinen edunsaaja. Hakemuksen mukaan kysymyksessä olevat osakkeet kuuluvat hakijan sijoitusomaisuuteen, ja hakijan omistusosuus näihin osakkeisiin on alle 10 prosenttia osinkoa jakavien yhtiöiden osakepääomasta. Yhtiöt ovat maksaneet A:lle osakkeiden omistajana osinkoa vuonna 2013 yhteensä 30 257,90 euroa, josta on kertynyt hakijalle Luxemburgissa veronalaista tuloa 25 719,21 euroa Suomessa perityn lähdeveron jälkeen.

Asiassa on kysymys siitä, onko edellä selostettuja kansallisia lähdeverolain säännöksiä ja Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen määräyksiä pidettävä syrjivinä ottaen huomioon SEUT 63 artiklan 1 kappaleen määräys sekä EUT:n oikeuskäytäntö ja onko hakijayhtiön suomalaisilta yhtiöiltä saamasta osingosta perittävä lähdevero. Hakemuksessa sitä, että lähdeveroa ei olisi perittävä, on perusteltu sillä, että vastaavalla suomalaisella henkivakuutusyhtiöllä on EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan oikeus vähentää tulostaan lakisääteinen siirto korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen. Hakijan käsityksen mukaan hakemuksessa tarkoitettuun sijoitusjohdannaiseen henkivakuutukseen liitetyistä osakkeista saadusta osinkotulosta aiheutuu aina vastaavansuuruinen vastuuvelan muutos, jolloin osinkotulosta ei käytännössä jäisi verotettavaa tuloa suomalaiselle henkivakuutusyhtiölle. Hakemuksessa on lisäksi esitetty, että EUT:n oikeuskäytännössä ei ole annettu painoarvoa vakuutuksenottajan tai edunsaajan verotukselle. Hakemuksessa viitataan myös tuomioon asiassa C-342/10.

EUT on asiassa C-342/10, komissio v. Suomi, ottanut kantaa tilanteeseen, jossa tarkasteltiin ulkomaisten eläkerahastojen Suomesta saamia osinkoja. Suomessa kotimaisille eläkerahastoille on annettu mahdollisuus vähentää verotuksessa EVL 7 §:n ja 8 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla eläkesitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarkoitetut määrät. Tuomion mukaan Suomen tasavalta ei ole noudattanut SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ottanut käyttöön järjestelmän, jossa ulkomaisille eläkerahastoille maksettuja osinkoja verotetaan syrjivästi, ja pitänyt tämän järjestelmän voimassa.

Tuomiossa todettiin, että kotimaisilla eläkerahastoilla ei ole käytännössä lainkaan verotettavia tuloja (kohta 30), ja että Suomi ei voinut osoittaa, että tämä selittyisi muuten kuin kyseisten vastuuvelkojen vähennyskelpoisuudella (kohta 31).

Tuomioistuin totesi (kohta 41), että kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä ja erityisesti EVL:n 7 §:ssä ja 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa kansallinen lainsäätäjä rinnastaa nimenomaisesti ne määrät, jotka tarvitaan eläkesitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen, "elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneisiin menoihin". Kansallinen lainsäätäjä luo näin ollen suoran yhteyden kyseisten määrien ja eläkevakuutuslaitosten sellaisen toiminnan välille, josta syntyy verotettavaa tuloa, ja tekee itse niistä erottamattomat.

Tuomioistuimen mukaan (kohta 42) kyseinen suora yhteys menon ja verotettavan tulon välillä seuraa näin ollen suoraan siitä, että Suomen lainsäätäjä on useiden mahdollisten menetelmien – kuten yksinkertaisen verosta vapauttamisen – joukosta päättänyt käyttää rinnastusmenetelmää ottaakseen huomioon eläkerahastojen erityisen päämäärän eli pääomien keräämisen, joka toteutetaan sellaisten sijoitusten avulla, jotka tuottavat muun muassa osinkotuloa, vakuutussopimuksiin perustuvien tulevaisuudessa realisoituvien vastuiden kattamiseksi.

Koska myös samaa toimintaa harjoittavilla ulkomaisilla eläkerahastoilla on mainittu erityinen päämäärä, viimeksi mainitut ovat EUT:n tuomion mukaan tilanteessa, joka on objektiivisesti arvioituna rinnastettavissa kotimaisten eläkerahastojen tilanteeseen siltä osin kuin on kyse Suomesta saatavista osingoista (kohta 43).

Keskusverolautakunta toteaa, että EUT:n tuomion mukaan suora yhteys EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa säädetyn vähennyksen ja eläkerahaston saaman osingon välillä on perustunut siihen, että kotimaiselle eläkerahastolle ei EUT:n käsityksen mukaan käytännössä synny verotettavaa tuloa (kohdat 41 ja 42). Nyt ratkaistavassa asiassa on kysymys henkivakuutusyhtiöstä, jolla on verotettavaa tuloa. Näin ollen suoraa yhteyttä EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa säädetyn vähennyksen ja henkivakuutusyhtiön saaman osingon välillä ei voida katsoa muodostuvan vastaavin perustein kuin asiassa C-342/10 annetussa tuomiossa. Myös korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 3232/2013 kiinnittänyt huomiota tähän eroon ja sen merkitykseen asiassa C-342/10 annetussa tuomiossa.

Keskusverolautakunta katsoo, että A:n ja kotimaisen henkivakuutusyhtiön tilanteet eivät ole asiassa C-342/10 annetun tuomion kohtien 41–43 perusteella objektiivisesti tarkastellen samanlaiset, joten kotimaisen ja ulkomaisen henkivakuutusyhtiön mahdollisesti erilainen verotus on sallittua. Lisäksi A on esittänyt, että Suomessa perittyä lähdeveroa ei voitaisi hyvittää Luxemburgissa. Hakemuksesta käy kuitenkin ilmi, että Suomessa peritty lähdevero voitaisiin vähentää menona Luxemburgin verotuksessa. Näin ollen osingon kaksinkertaista verotusta huojennetaan Luxemburgissa. Hakemuksessa tarkoitetusta osinkotulosta on edellä esitetyn perusteella suoritettava lähdevero osingon kokonaismäärästä lähdeverolain säännösten ja verosopimuksen määräysten mukaisesti.

Keskusverolautakunnan soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että A:n Suomesta saamat osingot ovat verovapaita lähdeverosta EU-oikeuden perusteella tai toissijaisesti, että A saa vähentää Suomesta saamastaan veronalaisesta osinkotulosta vastaavat lakisääteiset siirrot vakuutusmaksuvastuuseen kuin kotimainen henkivakuutusyhtiö.

Mikäli valitusta ei hyväksytä, korkeimman hallinto-oikeuden tulee pyytää Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisu siitä, kuinka Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen 63 artiklaa on tulkittava tässä asiassa. Lisäksi valittajalle tulee korvata sen oikeudenkäyntikulut.

Perusteluinaan valittaja on asiassa aiemmin lausumansa uudistaen esittänyt muun ohella seuraavaa:

Vakuutusyhtiön vakuutusmaksuvelka liittyy välttämättömänä osana vakuutusjärjestelmään. Silloin, kun vakuutuslaitoksia tuloverotetaan samojen periaatteiden mukaisesti kuin muitakin yrityksiä, on perusteltua hyväksyä vakuutusmaksuvastuuvelka myös tuloverotuksessa tulonhankkimismenona vähennyskelpoiseksi. Vähennyskelpoisia ovat lakisääteiset siirrot vakuutusmaksuvastuuseen, joten vakuutusyhtiöt eivät itse määrittele vähennyksen määrää, vaan verotuksessa vähennyskelpoisen siirron suuruus määräytyy vastuuvelan laskemista koskevien säännösten mukaisesti.

Finanssivalvonta on lausunnossaan katsonut, että A:lle syntyisi Suomessa lakisääteinen velvollisuus joko vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin ensimmäisen tai toisen lauseen mukaisesti siirtää vakuutusmaksuvastuuseen sijoitusten arvonnousu ja saadut osingot vähennettynä vakuutuksesta perityillä kuluilla. Mikäli A olisi suomalainen yhtiö, sillä olisi täysin suomalaisia henkivakuutusyhtiöitä vastaava velvollisuus siirtää sijoitusten arvonnousun ja saatujen osinkojen määrä vakuutusmaksuvastuuseen. Tällainen siirto on kotimaisille henkivakuutusyhtiöille verovähennyskelpoinen.

Hallinnointipalkkiot pienentävät vakuutuksen arvoa ja siten vastuuvelkaa. A perii hallinnointipalkkiot kvartaaleittain. Hallinnointipalkkion suuruus määräytyy prosenttiosuutena vakuutuksen takaisinostoarvosta. Osingonmaksutapahtumaan ei siten liity hallinnointipalkkion perimistä, vaan osingonmaksutapahtumasta aiheutuva siirto vakuutusmaksuvastuuseen vastaa osinkotulon määrää. Kuten Finanssivalvonnan lausunnossa on todettu, osinkojen maksu alentaa pörssikursseja, millä on suora vaikutus vakuutuksen takaisinostoarvoon. Koska hallinnointipalkkio riippuu vakuutuksen takaisinostoarvosta, voidaan katsoa, ettei osingonjaolla ole käytännössä vaikutusta hallinnointipalkkion määrään.

EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella veron periminen rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta bruttotulosta saattaa rajoittaa pääomien vapaata liikkuvuutta tai palveluiden tarjoamisen vapautta, jos yleisesti verovelvolliset voivat vastaavassa tilanteessa vähentää verotettavasta tulosta siihen suoraan liittyvät elinkeinotoiminnan kulut. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että jäsenvaltiossa asuvat ja ulkomailla asuvat verovelvolliset ovat sellaisten tulonhankkimismenojen osalta, jotka liittyvät suoraan sellaiseen toimintaan, josta on syntynyt jäsenvaltiossa veronalaista tuloa, toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa. Lainsäädäntöä, jossa ulkomailta asuvilta evätään oikeus vähentää verotuksessa tulonhankkimismenot mutta jossa sitä vastoin tämä oikeus annetaan kyseisessä jäsenvaltiossa asuville, saatetaan soveltaa pääasiallisesti toisten jäsenvaltioiden kansalaisten vahingoksi ja se on täten kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää.

EU-tuomioistuin on eläkelaitosten kohdalla katsonut, että EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa tarkoitetulla sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavalla määrällä on suora yhteys eläkevakuutuslaitoksen sellaiseen toimintaan, josta syntyy verotettavaa tuloa. Suora yhteys muodostuu siitä, että lainsäätäjä on rinnastanut vakuutusmaksuvastuuseen tehdyt lakisääteiset siirrot elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuviin menoihin. Myös hallituksen esityksessä HE 92/2004 vp on todettu, että sijoitussidonnaisten vakuutusten osalta sijoituksilla ja vastuuvelalla on välitön yhteys.

Tulonhankkimismenojen vähentämisoikeuden epääminen voi olla EU-oikeuden vastaista, vaikka vähentämisoikeus ei johtaisikaan tulon efektiiviseen verovapauteen. EU-tuomioistuimen nettoperusteista verotusta koskevissa oikeustapauksissa ei asiaa C-342/10 lukuun ottamatta ole ollut kysymys kokonaan verottamatta jäävästä tulosta. Sillä, jääkö osinko-tulo Suomessa harjoitetun vakuutustoiminnan osalta kokonaan verottamatta, ei ole ratkaisevaa merkitystä A:n saamien osinkojen verokohtelun syrjivyyteen, kuten ei myöskään perittyjen vakuutusmaksujen ja hallinnointipalkkioiden verokohtelulla.

Suomen lainsäädäntöä pyritään muuttamaan asiassa C-342/10 komissio vs. Suomi annetun tuomion sisältöä vastaavaksi 1.1.2015 voimaan tulevalla säännöksellä, jonka mukaan lähdevero voidaan suorittaa ulkomaisen kotimaista eläkelaitosta vastaavan yhteisön saaman osingon nettomäärästä. Oikeus vähentää tulonhankkimiskulut osinkotulosta tulisi myöntää vastaavasti ulkomaisille vakuutusyhtiöille EU-oikeuden vastaisen verokohtelun poistamiseksi.

Komissio on kehottanut Alankomaita lopettamaan syrjivän verotuksen, joka kohdistuu osinkoihin, joita toiseen EU-maahan tai ETA-maahan sijoittautuneet vakuutusyhtiöt saavat omistamistaan osakkeista. Alankomaalaisia vakuutusyhtiöitä ei veroteta osingoista, joita ne saavat sijoitussidonnaisten vakuutuksien kautta omistamistaan osakkeista. Ne voivat vähentää saamistaan osingoista lisäosingot, joita niiden on maksettava edelleen vakuutuksenottajille. Kun mahdollinen lähdeverokin vähennetään, yhtiöveropohja näissä osingoissa on nolla. Sen sijaan Alankomaat verottaa osinkoja, joita toiseen EU-maahan tai ETA-maahan sijoittautuneet vakuutusyhtiöt saavat sijoitussidonnaisten vakuutuksien kautta omistamistaan osakkeista, bruttoarvon mukaan ilman vähennyksiä. Komissio katsoo samoin perustein kuin asiassa C-342/10, komissio v. Suomi, että muualle EU:n tai ETA:n alueelle sijoittautuneiden vakuutusyhtiöiden korkeampi verotus on ristiriidassa pääomien vapaan liikkuvuuden kanssa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 40 artiklan nojalla.

Keskusverolautakunnan mukaan se, että A saa vähentää Suomessa perityn lähdeveron Luxemburgin verotuksessa tarkoittaisi osingon kaksinkertaisen verotuksen huojentamista. EU-tuomioistuin katsoi asiassa C-379/05 Amurta SGFS, että jäsenvaltio ei voi vedota täyteen veronhyvitykseen, jonka toinen jäsenvaltio myöntää yksipuolisesti tähän toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle tuottoon oikeutetulle yhtiölle, voidakseen välttää velvoitteen ehkäistä osinkojen taloudellinen kaksinkertainen verotus, joka johtuu sen verotusvallan käytöstä tilanteessa, jossa tämä jäsenvaltio ehkäisee osinkojen taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen alueelleen sijoittautuneiden tuottoon oikeutettujen yhtiöiden osalta. Lähdeveron vähentäminen kuluna ei kokonaan neutralisoi Suomen lähdeverotuksen negatiivista vaikutusta. Kuluvähennys ei perustu verosopimukseen eikä vastaa täyttä veronhyvitystä. Näillä perusteilla kuluvähennyksellä ei ole Suomen verotuksen syrjivyyden poistamisen näkökulmasta merkitystä.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan muun ohella todennut, että yhtiö saa suomalaisilta yhtiöiltä osinkotuloa ja sen omistamat osakkeet kuuluvat sijoitusomaisuuteen. Yhtiön omistusosuus on alle kymmenen prosenttia osinkoa jakavien yhtiöiden osakepääomasta. Elinkeinoverolain 6 a §:n nojalla vastaava osinko maksettuna kotimaiselle yhtiölle ei olisi myöskään verovapaata. Näin ollen valituksessa tarkoitetut osingot ovat Suomen verolainsäädännön mukaan yhtiölle lähdeveron alaisia. Osingosta on suoritettava lähdeveroa lähdeverolain 1 §:n 3 momentin, 3 §:n 5 momentin ja 7 §:n 3 kohdan nojalla.

Lähdeverolain 3 §:n 5 momentti ei ole syrjivä eikä rajoita pääomien vapaata liikkuvuutta, koska se ei ole Euroopan Unionin selvän, täsmällisen ja ehdottoman normin vastainen.

Elinkeinoverolain 8 §:n 10 kohdassa tarkoitettu vakuutusyhtiön lakisääteinen siirto korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen ei ole osinkotuloon välittömästi kohdistuva vähennys, vaan vakuutusyhtiön elinkeinotoiminnan tulosta laskettaessa huomioon otettava erillinen vähennys. Vähennys perustuu elinkeinotoiminnan harjoittajan omaan toimintaan. Tällä vähennyksellä ei siten ole yhteyttä yhtiölle maksetun osingon määrään tai osinkoja maksaneiden yhtiöiden maksamaan veroon. Tällä perusteella yhtiö ei henkivakuutusyhtiönä ole objektiivisesti katsoen verrattavissa suomalaiseen vakuutusyhtiöön. Hallituksen esityksestä (HE 71/1998 vp) ilmenee tarkemmin lakisääteisen siirron korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen elinkeinotoiminnan tulosta tehtävän vähennyksen tarkoitus.

Yhtiö on esittänyt, että Suomessa perittyä lähdeveroa ei voitaisi hyvittää Luxemburgissa. Hyvittämättä jäänyt lähdevero voidaan kuitenkin Luxemburgin sisäisen lainsäädännön nojalla vähentää kuluna verotuksessa.

Yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimus on perusteeton, koska asian käsittelyssä ei ole tapahtunut hallintolainkäyttölain 74 §:n mukaista viranomaisen virhettä. Koska verovelvollinen ei ole yksilöinyt oikeudenkäyntikulujen määrää, oikeudenvalvontayksikkö ottaa tarvittaessa kantaa mahdollisesti myöhemmin esitettävien kulujen määrään.

A on antanut vastaselityksen sekä yksilöidyn kuluvaatimuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa keskusverolautakunnan ennakkoratkaisun ja lausuu uutena vuotta 2014 koskevana ennakkoratkaisuna, että A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2014 saadusta osingosta ei ole perittävä Suomessa lähdeveroa siltä osin, kuin yhtiön sijoitussidonnaisista osakkeista saamat osingot vakuutuksenottajilta osinkojen osalta perimät kulut huomioon ottaen ovat kasvattaneet yhtiön vastuuvelkaa, edellyttäen, että yhtiö esittää osingon maksajalle ennen osingon maksua selvityksen osinkojen vaikutuksesta yhtiön vastuuvelkaan.

Korkein hallinto-oikeus lausuu uutena vuotta 2015 koskevana ennakkoratkaisuna, että lähdeveroa perittäessä A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2015 saadun osingon kokonaismäärästä, josta on vähennetty yhtiön vakuutuksenottajilta osinkotuoton osalta perimien kulujen määrä, on vähennettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta menosta osuus, joka vastaa näin lasketun osingon osuutta yhtiön liikevaihdosta. Vähennyksen edellytyksenä on, että A:n esittää Verohallinnolle selvityksen osingoista tehtävän vähennyksen määrästä ja perusteista.

2. A:n oikeudenkäyntikuluja koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Osinkojen lähdeverotus

1.1 Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 1 §:n mukaan rajoitetusti verovelvollisen on suoritettava tuloveroa valtiolle sekä kunnalle tämän lain mukaan. Saman pykälän 3 momentin mukaan milloin vieraan valtion kanssa tehdyssä sopimuksessa tai muussa kansainvälisessä sopimuksessa, johon Suomi on liittynyt, on tulon tai varallisuuden verottamista koskevia määräyksiä, noudatetaan tätä lakia vain sikäli kuin mainituista määräyksistä ei muuta johdu.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 1 momentin (814/2008) mukaan lähdevero on suoritettava, jollei muualla toisin säädetä, osingosta, korosta ja rojaltista, palkasta, henkilöstörahaston maksamasta rahasto-osuudesta ja jäsenilleen jakamasta ylijäämästä sekä muusta suorituksesta, josta ennakkoperintälain mukaan on toimitettava ennakonpidätys. Pykälän 1 momentin 3. virkkeen mukaan lähdevero suoritetaan aina osingon kokonaismäärästä sen estämättä, mitä muualla verolainsäädännössä säädetään osingon veronalaisuudesta. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka on saatu ennen 1.1.2015.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 1 momentin (975/2014) mukaan lähdevero on suoritettava, jollei muualla toisin säädetä, osingosta, korosta ja rojaltista, palkasta, henkilöstörahaston maksamasta rahasto-osuudesta ja jäsenilleen jakamasta ylijäämästä sekä muusta suorituksesta, josta ennakkoperintälain mukaan on toimitettava ennakonpidätys. Lähdevero suoritetaan osingon kokonaismäärästä sen estämättä, mitä muualla verolainsäädännössä säädetään osingon veronalaisuudesta, jollei jäljempänä tässä laissa muuta säädetä. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan 1.1.2015 tai sen jälkeen.

Saman pykälän 5 momentin (1240/2013) mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä tarkoitettua yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Verovapauden edellytyksenä on, että yhteisön kotipaikka on Euroopan talousalueella ja hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2011/16/EU tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota. Lisäksi edellytyksenä on, että lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan ajalla 1.1.–31.12.2014.

Lakimuutoksella 1240/2013 rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 5 momenttiin on lisätty vapaan oman pääoman rahastosta saatu varojenjako. Aiemmin voimassa olleen 3 §:n 5 momentin (814/2008) esitöiden (HE 113/2008 vp) mukaan lähdeverovapauden edellytyksenä on, että osingonsaaja selvittää, että lähdeveroa ei voida tosiasiassa kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa. Osingosta ei perittäisi Suomessa lähdeveroa tämän edellytyksen osalta silloin, jos osakin lähdeverosta jäisi hyvittämättä osingonsaajan asuinvaltiossa.

Saman pykälän 5 momentin (1402/2014) mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava osingosta, joka maksetaan Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle tuloverolain 33 d §:n 4 momentissa tai elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:ssä tarkoitettua yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja joka olisi verovapaa kyseisten säännösten mukaan, jos osinko maksettaisiin kotimaiselle yhteisölle. Verovapauden edellytyksenä on, että yhteisön kotipaikka on Euroopan talousalueella ja hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla ja direktiivin 77/799/ETY kumoamisesta annettu neuvoston direktiivi 2011/16/EU tai jokin sopimus virka-avusta ja tietojenvaihdosta veroasioissa Euroopan talousalueella koskee osingonsaajan kotivaltiota. Lisäksi edellytyksenä on, että lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta tehdyn sopimuksen perusteella. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan ajalla 1.1.–31.12.2015.

Saman pykälän 7 momentin (975/2014) mukaan lähdeveroa perittäessä sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saadun osingon kokonaismäärästä vähennetään elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta menosta osuus, joka vastaa Suomesta saadun osingon osuutta osingon saajan liikevaihdosta, kun osinko maksetaan kotimaista eläkelaitosta vastaavalle ulkomaiselle yhteisölle. Vähennyksen edellytyksenä on, että osingon saajan kotipaikka on Euroopan talousalueella taikka että osingon saaja omistaa välittömästi alle kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta, Suomella on osingon saajan kotivaltion kanssa sopimus tietojenvaihdosta veroasioissa, ja osingon saajan kotivaltiosta saadaan riittävät tiedot verotuksen toimittamiseksi. Lisäksi edellytyksenä on, että osingon saaja esittää Verohallinnolle selvityksen vähennyksen määrästä ja perusteista. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan 1.1.2015 tai sen jälkeen.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 7 momentin esitöiden (HE 157/2014 vp) mukaan lakia on muutettu, jotta Suomen lainsäädäntö vastaisi Euroopan unionin oikeutta ja erityisesti asiassa C-342/10 komissio v. Suomi, annetun tuomion sisältöä. Säännöksessä tarkoitettua vähennysoikeutta sovellettaisiin vain sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saatuun osinkoon. Vakuutuslaitokset voivat elinkeinoverolain nojalla vähentää lakisääteiset siirrot korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen sekä eläkesäätiöt ja niihin rinnastettavat eläkelaitokset niiden eläkesitoumuksista ja muista sellaisista sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavat vakuutusteknisten perusteiden mukaan lasketut määrät. Ehdotetun vähennyksen saaminen edellyttäisi, että osingonsaajana olevalla yhteisöllä on kotipaikka Euroopan talousalueella. Mikäli tämä edellytys ei täyttyisi, vähennyksen saaminen edellyttäisi, että osingon saaja omistaa osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta välittömästi alle kymmenen prosenttia, Suomen ja osingon saajan kotivaltion välillä on sopimus tietojenvaihdosta veroasioissa ja osingon saajan kotivaltiosta saadaan riittävät tiedot verotuksen toimittamiseksi. Lisäksi osingon saajan olisi esitettävä Verohallinnolle selvitys vähennyksen määrästä ja perusteista.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 7 §:n 3 kohdan (1240/2013) mukaan lähdevero on 15 prosenttia osingosta, jos osingonsaaja on 3 §:n 5 momentissa tarkoitettu rajoitetusti verovelvollinen yhteisö ja osinkoa jakavan yhteisön osakkeet kuuluvat osingonsaajan sijoitusomaisuuteen eikä osingonsaaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta. Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan ajalla 1.1.–31.12.2014.

Saman pykälän 3 kohdan (975/2014) a) alakohdan mukaan lähdevero on 15 prosenttia osingosta, kun osinkoa jakavan yhteisön osakkeet kuuluvat osingon saajan sijoitusomaisuuteen, jos osingon saaja on 3 §:n 5 momentissa tarkoitettu rajoitetusti verovelvollinen yhteisö eikä osingon saaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta;

Säännöstä sovelletaan tuloon, joka saadaan 1.1.2015 tai sen jälkeen.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 9 §:n 1 momentin (1022/1990) mukaan lähdevero on perittävä, kun lähdeveron alainen määrä maksetaan asianomaiselle tai merkitään tilille hänen hyväkseen.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 10 §:n (970/2005) 1 momentin mukaan lähdeveroa perittäessä noudatetaan 1 §:ssä tarkoitetun kansainvälisen sopimuksen määräyksiä, jos tulon saaja ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista sopimuksen soveltamisen edellytyksistä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan jos selvitys esitetään sen jälkeen, kun suoritus on maksettu, mutta ennen liikaa perityn veron tilittämistä valtiolle, on veron perintä oikaistava. Samoin on meneteltävä, jos veroa on peritty muutoin liikaa.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 11 §:n 2 momentin (510/2010) mukaan, jos verovelvollinen katsoo, että lähdeveroa on peritty enemmän kuin kansainvälinen sopimus edellyttää tai että veron periminen muutoin on ollut virheellinen eikä veron perimiseen velvollinen ole perintää oikaissut, verovelvollinen voi saattaa kysymyksen Verohallinnon ratkaistavaksi. Jos Verohallinto havaitsee lähdeveroa perityn liikaa, sen on määrättävä liikaa peritty määrä maksettavaksi takaisin verovelvolliselle. Oikaisuvaatimus tulee tehdä viimeistään veron perimistä lähinnä seuraavien viiden kalenterivuoden aikana.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n (1238/2013) 1 momentin mukaan yhteisön veronalaista tuloa ei ole osinko, joka on saatu kotimaiselta yhteisöltä tai eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2011/96/EU, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2013/13/EU, 2 artiklassa tarkoitetulta ulkomaiselta yhtiöltä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan yhteisön veronalaista tuloa ei ole osinko, joka on saatu Euroopan talousalueella asuvalta muulta kuin 1 momentissa tarkoitetulta yhteisöltä, jos:

1) osinkoa jakava yhteisö on ilman valintamahdollisuutta ja vapautusta velvollinen suorittamaan tulostaan, josta osinko on jaettu, veroa vähintään kymmenen prosenttia; ja

2) yhteisön kotipaikka kyseessä olevan valtion verolainsäädännön mukaan on tässä valtiossa ja yhteisön kotipaikka kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen mukaan ei ole Euroopan talousalueen ulkopuolella olevassa valtiossa.

Saman pykälän 3 momentin mukaan yhteisön veronalaista tuloa on muilta kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetuilta yhteisöiltä saatu osinko. Lisäksi poiketen siitä, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään:

1) osingosta on veronalaista tuloa 75 prosenttia ja verovapaata tuloa 25 prosenttia, jos osinko on saatu sijoitusomaisuuteen kuuluvista 1 momentissa mainitun direktiivin 2 artiklassa tarkoitetun ulkomaisen yhtiön osakkeista, jonka osakepääomasta osingonsaaja omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi alle kymmenen prosenttia, taikka sijoitusomaisuuteen kuuluvista kotimaisen tai muun kuin edellä mainitun ulkomaisen Euroopan talousalueella asuvan yhteisön osakkeista.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan (511/1998) mukaan lain 7 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia menoja ovat muun ohessa vakuutusyhtiöiden, vakuutusyhdistysten, vakuutuskassojen ja muiden niihin rinnastettavien vakuutuslaitosten lakisääteiset siirrot korvaus- ja vakuutusmaksuvastuuseen sekä eläkesäätiöiden ja muiden niihin rinnastettavien eläkelaitosten eläkesitoumuksista ja muista sellaisista sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavat vakuutusteknisten perusteiden mukaan lasketut määrät.

Vakuutusyhtiölain 9 luvun 1 §:n (521/2008) 1 momentin mukaan vakuutusyhtiön vastuuvelalla tarkoitetaan vakuutussopimuksista aiheutuvaa vastuuta. Vastuuvelka koostuu vakuutusmaksuvastuusta ja korvausvastuusta. Vastuuvelkaan luetaan myös vastuu 13 luvun 2 §:n mukaisista lisäeduista. Saman pykälän 2 momentin mukaan vakuutusyhtiöllä on oltava turvaavat laskuperusteet vastuuvelan määräämiseksi. Vastuuvelan on aina oltava riittävä siten, että vakuutusyhtiö kohtuudella arvioiden selviytyy vakuutussopimuksista aiheutuvista velvoitteistaan.

Vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n (521/2008) 1 momentin mukaan henkivakuutusyhtiön vastuuvelkaa laskettaessa on otettava vastuuvelan turvaavuutta silmällä pitäen riittävällä tavalla huomioon laskennan kannalta oleellisten tekijöiden epäsuotuisa vaihtelu. Saman pykälän 2 momentin mukaan yksittäisen vakuutuksen osuus yhtiön vakuutusmaksuvastuusta on oltava aina ainakin yhtä suuri kuin vakuutussopimuksen mukainen takaisinostoarvo. Myös sellaiset lisäedut, joita ei takaisinoston yhteydessä ole luvattu suorittaa, on varattava vastuuvelkaan. Saman pykälän 3 momentin mukaan tulevaisuudessa annettavat lisäedut on otettava huomioon tavalla, joka vastaa vastuuvelkalaskelmien perusteena olevia arvioita ja yhtiön lisäetujen määrittelytapaa.

Vakuutusyhtiölain 9 luvun 8 §:n (521/2008) 2 momentin mukaan vastuuvelan laskennassa käytettävässä enimmäiskorossa on otettava huomioon pitkäaikaisten korkealaatuisten tai valtion pitkäaikaisten joukkovelkakirjalainojen markkinatuotto. Saman pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitettua, vastuuvelkaa laskettaessa käytettävän koron enimmäismäärää ei sovelleta sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin eikä vakuutuksiin, joiden oikeudesta lisäetuihin ei ole määräystä vakuutussopimuksessa. Sijoitussidonnaisten vakuutusten osalta vastuuvelka määräytyy siihen liitettyjen sijoituskohteiden arvonkehityksen mukaisesti.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 63 artiklan (aiempi EY 56 artikla) 1 kappaleen mukaan tämän luvun määräysten mukaisesti kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Saman artiklan 2 kappaleen mukaan tämän luvun määräysten mukaisesti kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevat maksuja jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

1.2 Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö

Unionin tuomioistuin on asiassa C-342/10, komissio v. Suomi, ottanut kantaa osinkojen lähdeverotukseen ulkomaisten eläkerahastojen Suomesta saamien osinkojen osalta. Komissio oli nostanut kanteen Suomea vastaan muun muassa sillä perusteella, että Suomessa ainoastaan kotimaisille eläkerahastoille on annettu mahdollisuus vähentää verotuksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n ja 8 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla eläkesitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarkoitetut määrät. Komissio oli katsonut tämän merkitsevän, että Suomi tosiasiallisesti vapauttaa verosta kotimaisten eläkerahastojen saamat osingot ja että Suomi verottaa osinkoja, jotka suoritetaan ulkomaisille eläkerahastoille. Komissio oli myös katsonut, ettei Suomen tasavalta ollut noudattanut SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se oli ottanut käyttöön järjestelmän, jossa ulkomaisille eläkerahastoille maksettuja osinkoja verotetaan syrjivästi, ja pitänyt tämän järjestelmän voimassa.

Suomen valtio on vastustanut kannetta esittämällä, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:ssä ja 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa säädetty eläkesitoumusten vähennys ei koske menoja, jotka liittyvät suoraan sellaiseen toimintaan, josta on syntynyt Suomessa verotettavaa tuloa. Vähennyksen tekeminen liittyy eläkelaitosten toiminnan luonteeseen, jossa tulot kertyvät ennen menojen syntymistä. Kyseisessä säännöksessä tarkoitettu vakuutustekninen vastuuvelka vastaa voimassa olevien vakuutusten tulevista vakuutustapahtumista johtuvien suoritusten pääoma-arvoa ja jo sattuneiden vakuutustapahtumien johdosta suoritettavia määriä eli eläkelaitosten varauksia tulevien eläkkeiden maksamiseen. Vastuuvelka määritetään sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaisesti. Tilikauden aikana tapahtunut vastuuvelan lisäys on verotuksessa vähennyskelpoinen, ja vastuuvelan väheneminen on veronalaista tuloa. Tästä seuraa, että eläkkeisiin liittyvän vastuuvelan lisäys on eläkerahaston koko toimintaan liittyvä meno, jolla ei ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettua suoraa yhteyttä eläkerahaston saamaan osinkoon (tuomion 38–40 kohta).

Unionin tuomioistuin on lausunut tämän johdosta, että kansallisessa lainsäädännössä ja erityisesti elinkeinotulon verottamisesta 7 §:ssä ja 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa kansallinen lainsäätäjä rinnastaa nimenomaisesti ne määrät, jotka tarvitaan eläkesitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen, "elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneisiin menoihin". Kansallinen lainsäätäjä luo näin ollen suoran yhteyden kyseisten määrien ja eläkevakuutuslaitosten sellaisen toiminnan välille, josta syntyy verotettavaa tuloa, ja tekee itse niistä erottamattomat. Kyseinen suora yhteys menon ja verotettavan tulon välillä seuraa näin ollen suoraan siitä, että Suomen lainsäätäjä on useiden mahdollisten menetelmien – kuten yksinkertaisen verosta vapauttamisen – joukosta päättänyt käyttää rinnastusmenetelmää ottaakseen huomioon eläkerahastojen erityisen päämäärän eli pääomien keräämisen, joka toteutetaan sellaisten sijoitusten avulla, jotka tuottavat muun muassa osinkotuloa, vakuutussopimuksiin perustuvien tulevaisuudessa realisoituvien vastuiden kattamiseksi. Koska myös samaa toimintaa harjoittavilla ulkomaisilla eläkerahastoilla on mainittu erityinen päämäärä, viimeksi mainitut ovat tilanteessa, joka on objektiivisesti arvioituna rinnastettavissa kotimaisten eläkerahastojen tilanteeseen siltä osin kuin on kyse Suomesta saatavista osingoista (tuomion 41–43 kohta).

Unionin tuomioistuimen ratkaisu on perustunut komission kantajana ja Suomen vastaajana esittämiin selvityksiin Suomen lainsäädännön sisällöstä. Tuomiosta ilmenee, että Suomen valtion käsityksen mukaan julkisasiamiehen ratkaisuehdotus on sisältänyt useita virheellisiä toteamuksia Suomen lainsäädännöstä, minkä vuoksi Suomi on pyytänyt uutta suullista käsittelyä. Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että sillä on kaikki tarvittavat tiedot, jotta se voi ratkaista käsiteltäväkseen saatetun kanteen, eikä ole pitänyt uutta suullista käsittelyä tarpeellisena.

Tuomiossa merkitystä on annettu sille, että Suomen esittämien esimerkkien mukaan eläkerahastolla ei ole käytännössä lainkaan verotettavia tuloja. Tuomioistuin on todennut, ettei Suomi ole voinut osoittaa, että tämä tilanne selittyisi muulla kuin vastuuvelkojen vähennyskelpoisuudella. Tuomioistuin toteaa, ettei tilanne voi selvästikään perustua rahastojen toimintaan liittyviin "kaikenlaisiin muihin vähennyksiin", joihin Suomi on asiaa enempää täsmentämättä viitannut (30 ja 31 kohta). Tuomioistuin on ratkaissut asian siten, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on ottanut käyttöön järjestelmän, jossa ulkomaisille eläkerahastoille maksettuja osinkoja verotetaan syrjivästi, ja pitänyt tämän järjestelmän voimassa.

1.3 Tosiseikat

A on luxemburgilainen henkivakuutusyhtiö, joka tarjoaa sijoitussidonnaisia henkivakuutuksia muun ohella suomalaisille yksityishenkilöille. Yhtiö sijoittaa osan sijoitussidonnaisten henkivakuutusten vastuuvelan katteena olevasta omaisuudesta suomalaisten yhtiöiden osakkeisiin. Osakkeet luetaan yhtiön sijoitusomaisuuteen. Yhtiön omistusosuus on alle 10 prosenttia kunkin osinkoa jakavan suomalaisen yhtiön osakepääomasta.

A:n on tehtävä kirjanpidossaan lakisääteinen varaus tulevista vastuistaan. Varauksen määrä vastaa yhtiön vastuuvelkaa vähennettynä tulevien vakuutusmaksujen arvolla. Yhtiön sijoitussidonnaisista osakkeista saamat osingot kasvattavat vastuuvelkaa. Vakuutuksen arvoa ja siten vastuuvelkaa pienentävät hallinnointipalkkiot, joita A perii kvartaaleittain.

A on Suomen ja Luxemburgin välisen verosopimuksen perusteella osakkeista kertyvän osinkotulon tosiasiallinen edunsaaja. Suomesta saadut osinkotulot ovat lähtökohtaisesti yhtiön veronalaista tuloa Luxemburgissa 29,22 prosentin verokannalla. Luxemburgin tuloverolainsäädännön mukaan yhtiön kirjanpidossa vähennetty varaus on verotuksessa vähennyskelpoinen. Näin ollen vastuuvelan katteena olevista osakkeista saatu osinko jää käytännössä verottamatta, koska sitä vastaa samansuuruinen varaus. Yhtiön Suomesta saaduista osingoista perittävää lähdeveroa ei hyvitetä yhtiön Luxemburgissa toimitettavassa verotuksessa. Hyvittämättä jäänyt lähdevero voidaan Luxemburgin sisäisen lainsäädännön mukaan kuitenkin vähentää kuluna verotuksessa.

Keskusverolautakunta on pyytänyt asiassa Finanssivalvonnalta lausuntoa siitä, syntyykö vastaavanalaisessa tilanteessa vakuutuksen myöntäneelle suomalaiselle henkivakuutusyhtiölle osinkojen ja arvonnousun johdosta lakisääteinen velvollisuus siirtää vakuutusmaksuvastuuseen niiden yhteismäärä. Finanssivalvonnan keskusverolautakunnalle antamassa lausunnossa todetaan muun ohessa, että asiassa on kyse henkivakuutusluokkalain (526/2008) mukaisesta sijoitussidonnaisesta vakuutuksesta. Henkivakuutusluokkalain mukaan sijoitussidonnaisella vakuutuksella tarkoitetaan sellaisia vakuutuksia, joissa vakuutukseen liittyvät edut on vakuutussopimuksessa sidottu tiettyjen sijoitusten arvon kehitykseen. Toisin sanoen vakuutuksenottaja ei omista sijoituksia, vaan on oikeutettu sijoitusten kulloiseenkin arvoon. Finanssivalvonnan lausunnossa on edelleen todettu, että kertyneet osingot lisäävät tällaisen vakuutuksen arvoa ja että vakuutuksen kulut vähentävät vakuutuksen arvoa. Lausunnossa on johtopäätöksenä todettu, että suomalaiselle henkivakuutusyhtiölle on syntynyt lakisääteinen velvollisuus joko vakuutusyhtiölain 9 luvun 7 §:n 2 momentin ensimmäisen tai toisen lauseen mukaisesti siirtää vakuutusmaksuvastuuseen sijoitusten arvonnousu ja saadut osingot vähennettynä vakuutuksesta perityillä kuluilla.

1.4 Oikeudellinen arviointi

1.4.1 Osinko ja vastuuvelan muutos

Esillä olevat suomalaiset osakkeet on luettu A:n sijoitusomaisuuteen. A:n omistusosuus on alle 10 prosenttia kunkin osinkoa jakavan suomalaisen yhtiön osakepääomasta. Kun suomalaisen yhtiön jakama osinko maksetaan A:lle tai merkitään tilille sen hyväksi, osingosta tulee siten rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain säännösten sanamuodon mukaan periä lähdevero. A ei voi saada hyvityksenä Suomen verolakien mukaan perittävää lähdeveroa kokonaan Luxemburgissa toimitettavassa verotuksessaan.

Asiassa on kysymys siitä, onko lähdevero jätettävä Suomessa perimättä, koska lähdeveron periminen olisi vastoin Suomen SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteita. Unionin tuomioistuin on edellä selostetussa asiassa C-342/10, komissio v. Suomi, katsonut, ettei Suomi ole noudattanut SEUT 63 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklan mukaisia velvoitteitaan ulkomaisille eläkerahastoille maksettujen osinkojen osalta. Tuomion voidaan katsoa perustuneen ennen kaikkea siihen, että EVL 8 §:n 1 momentin 10 kohdan säännöksen johdosta suomalaisen eläkelaitoksen tulo jää yleensä nollaksi sellaisen vakuutusvastuun perusteella, joka on vastaavasti myös toisessa jäsenvaltiossa asuvalla eläkelaitoksella. Vaikka tuomiossa ei ole perusteltu osinkotulon ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaisen vähennyksen välistä yhteyttä edellä selostettua yksityiskohtaisemmin ja vaikka johtopäätökset ovat osin perustuneet siihen, että Suomen verojärjestelmän rakennetta on tarkasteltu näyttökysymyksenä, ei ole pääteltävissä, että elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan säännöksen merkitys olisi ymmärretty tuomiossa väärin. Tuomioistuin on pitänyt tietoisesti merkityksettömänä sitä, että vakuutuslaitosten tulos voi myös muodostua voitolliseksi, ja ettei vastuuvelan määrä eläkevakuutuslaitoksella ole suorassa yhteydessä saatujen tulojen määrään.

Nyt esillä olevassa asiassa ei ole kyse ulkomaisesta eläkevakuutuslaitoksesta vaan Luxemburgiin rekisteröidystä henkivakuutusyhtiöstä, joka on kirjannut sijoitussidonnaisten henkivakuutusten vastuuvelan katteena olevat suomalaiset osakkeensa sijoitusomaisuuteensa. Vakuutusyhtiölain 9 luvun 1 §:n (521/2008) 2 momentin nojalla suomalaisella henkivakuutusyhtiöllä on oltava turvaavat laskuperusteet vastuuvelan määräämiseksi. Vastuuvelan on aina oltava riittävä siten, että henkivakuutusyhtiö kohtuudella arvioiden selviytyy vakuutussopimuksista aiheutuvista velvoitteistaan. Saman lain 9 luvun 7 §:n (521/2008) 2 momentin nojalla yksittäisen vakuutuksen osuus henkivakuutusyhtiön vakuutusmaksuvastuusta on oltava aina ainakin yhtä suuri kuin vakuutussopimuksen mukainen takaisinostoarvo. Myös sellaiset lisäedut, joita ei takaisinoston yhteydessä ole luvattu suorittaa, on varattava vastuuvelkaan. Suomalaisen henkivakuutusyhtiön sitoumuksista johtuvan vastuun peittämiseen tarvittavat vakuutusteknisten perusteiden mukaan lasketut määrät ovat henkivakuutusyhtiön verotuksessa vähennyskelpoisia menoja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla.

Näiden seikkojen vuoksi suomalaisen henkivakuutusyhtiön tarjoamiin sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden osalta osinkotuottojen ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaisen vähennyksen välillä vallitsee henkivakuutusyhtiön osinkotuotoista perimiä palkkioita lukuun ottamatta ainakin yhtä välitön yhteys kuin se yhteys, joka unionin tuomioistuimen asiassa C-342/10 mukaan vallitsee suomalaisen eläkevakuutuslaitoksen osinkotuottojen ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaisen vähennyksen välillä. Korkein hallinto-oikeus katsoo, etteivät rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain säännökset ole SEUT 63 artiklaan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklaan perustuvien velvoitteiden mukaisia ulkomaisille henkivakuutusyhtiöille niiden sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyville suomalaisille osakkeille maksettujen osinkojen osalta. Tilannetta ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että Luxemburgissa hyvittämättä jäänyt, osingoista Suomessa peritty lähdevero voidaan Luxemburgin sisäisen lainsäädännön mukaan vähentää kuluna A:n verotuksessa.

1.4.2 Lähdeverotus vuonna 2014

Edellä selostettujen seikkojen vuoksi A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2014 saaman osingon verorasituksen ei Suomessa tule ylittää suomalaisen henkivakuutusyhtiön sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2014 saaman osingon verorasitusta. Yhtiölle maksetuista osingoista ei siten tule periä Suomessa lähdeveroa siltä osin, kuin yhtiön sijoitussidonnaisista osakkeista saamat osingot, vakuutuksenottajilta osinkojen osalta perimät kulut huomioon ottaen, ovat kasvattaneet yhtiön vastuuvelkaa.

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 10 §:n (970/2005) 1 momentin mukaan lähdeveroa perittäessä noudatetaan 1 §:ssä tarkoitetun kansainvälisen sopimuksen määräyksiä, jos tulon saaja ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista sopimuksen soveltamisen edellytyksistä. Tämän mukaisesti lähdeveron perimättä jäämisen edellytyksenä on, että yhtiö esittää osingon maksajalle selvityksen osinkojen vaikutuksesta yhtiön vastuuvelkaan. Yhtiö voi myös esittää sanotun selvityksen osingon maksajalle rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla sen jälkeen, kun osinko on maksettu, mutta ennen liikaa perityn veron tilittämistä valtiolle, taikka Verohallinnolle sanotun lain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, kun yhtiö hakee liikaa perityn lähdeveron palauttamista.

1.4.3 Lähdeverotus vuonna 2015

Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:ään on lakimuutoksella 975/2014 lisätty edellä kohdassa 1.1 selostettu uusi 7 momentti. Lakimuutoksen esitöiden (HE 157/2014 vp) mukaan lakia on muutettu, jotta Suomen lainsäädäntö vastaisi Euroopan unionin oikeutta ja erityisesti asiassa C-342/10, komissio v. Suomi, annetun tuomion sisältöä. Säännöksessä tarkoitettua vähennysoikeutta sovellettaisiin vain sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista saatuun osinkoon. Säännöksen sanamuodon mukaan sitä sovelletaan kotimaista eläkelaitosta vastaavan ulkomaisen osingonsaajan lähdeverotuksessa.

Koska on katsottava, etteivät rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain säännökset ole SEUT 63 artiklaan ja Euroopan talous-alueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen 40 artiklaan perustuvien velvoitteiden mukaisia ulkomaisille henkivakuutusyhtiöille niiden sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyville suomalaisille osakkeille maksettujen osinkojen osalta, rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 §:n 7 momenttia on säännöksen tarkoitus huomioon ottaen sovellettava myös kotimaista henkivakuutusyhtiötä vastaavaan ulkomaiseen osingonsaajaan. Siten A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2015 saadun osingon kokonaismäärästä on lähdeveroa perittäessä vähennettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta menosta osuus, joka vastaa Suomesta saadun osingon osuutta osingon saajan liikevaihdosta. Koska yhtiön vakuutuksenottajilta perimien kulujen määrä ei lisää yhtiön vastuuvelkaa, näiden kulujen osuus on otettava vähennysoikeuden piirissä olevien osinkojen määrässä vähennyksenä huomioon. Yhtiölle maksetuista osingoista tehtävän, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaisen vähennyksen edellytyksenä on, että A:n esittää Verohallinnolle selvityksen vähennyksen määrästä ja perusteista.

1.5. Johtopäätös

A:n sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2014 saadusta osingosta ei ole perittävä Suomessa lähdeveroa siltä osin, kuin yhtiön sijoitussidonnaisista osakkeista saamat osingot vakuutuksenottajilta osinkojen osalta perimät kulut huomioon ottaen ovat kasvattaneet yhtiön vastuuvelkaa, edellyttäen, että yhtiö esittää osingon maksajalle ennen osingon maksua selvityksen osinkojen vaikutuksesta yhtiön vastuusvelkaan.

Yhtiön sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyvien suomalaisten osakkeiden nojalla vuonna 2015 saadun osingon kokonaismäärästä, josta on vähennetty yhtiön vakuutuksenottajilta osinkotuoton osalta perimien kulujen määrä, on lähdeveroa perittäessä vähennettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 §:n 1 momentin 10 kohdassa mainitusta verosta osuus, joka vastaa näin laskettujen osinkojen osuutta yhtiön liikevaihdosta. Vähennyksen edellytyksenä on, että A esittää Verohallinnolle selvityksen osingoista tehtävän vähennyksen määrästä ja perusteista.

Edellä esitetyillä perusteilla keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu on kumottava ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttava edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian laatuun nähden ja hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Minna Wilander.