KHO:2017:63

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Luopuminen islamista – Kristityksi kääntyminen – Sur place -tilanne – Uskonvakaumuksen tutkiminen

Vuosikirjanumero: KHO:2017:63
Antopäivä: 21.4.2017
Taltionumero: 1815
Diaarinumero: 3317/4/16

Iranista kotoisin oleva turvapaikanhakija oli Maahanmuuttovirastolle tekemässään kansainvälistä suojelua koskevassa hakemuksessa vedonnut haluunsa kääntyä kristinuskoon. Myöhemmin turvapaikanhakija oli kastettu ja hän oli toimittanut hallinto-oikeudelle selvitystä kristityksi kääntymisestään sekä pyytänyt, että asiassa järjestetään suullinen käsittely.

Hallinto-oikeus oli ratkaissut asian turvapaikanhakijan eduksi kirjallisen aineiston perusteella järjestämättä pyydettyä suullista käsittelyä. Hallinto-oikeus oli valituksenalaisessa päätöksessään lyhyesti todennut, ettei asiassa ollut syytä epäillä turvapaikanhakijan kristillistä vakaumusta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että uskonnollisen kääntymisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista. Kääntymisen aitouden selvittäminen on olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen sinänsä voi johtaa vainon vaaraan kotimaassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Irania koskevan maatiedon perusteella kristinuskoon kääntyneet entiset muslimit voivat olla Iranissa vainon vaarassa palatessaan maahan. Tämän vuoksi asiassa oli merkitystä sillä, oliko Iranista tulevan turvapaikanhakijan kääntyminen kristinuskoon todellinen muutos hänen uskonnollisissa käsityksissään vai oliko kääntymiseen vedottu yksinomaan kansainvälisen suojelun saamiseksi ilman uuden uskonnollisen vakaumuksen ja elämäntavan omaksumista.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voitiin katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voitu ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että oltiin riittävällä tavalla selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voitiin selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään oli kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoi uskontoa kotimaassa harjoittaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei turvapaikanhakijan esittämästä kirjallisesta aineistosta ollut käynyt ilmi sellaista kirjallista selvitystä, jonka perusteella hallinto-oikeus oli voinut ratkaista kysymyksen uskonnollisesta kääntymisestä suoraan toisin kuin Maahanmuuttovirasto. Asian ratkaiseminen turvapaikanhakijan uskottavuuden osalta oli edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja turvapaikanhakijan henkilökohtaista kuulemista. Asian selvittäminen hallinto-oikeudessa ei ollut ollut valitusasian ratkaisun kannalta riittävää. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Suomen perustuslaki 11 §

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus 9 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 10 artikla 1 kohta

Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla A kohta 2 alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla d alakohta, 9 artikla 1 kohta a alakohta sekä 10 artikla 1 kohta b alakohta

Unionin tuomioistuimen tuomio asioissa C-71/11 ja C-99/11

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.3.2016 asiassa F.G. v. Ruotsi

Ulkomaalaislaki 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b § 1 momentti ja 2 momentti 2 kohta, 88 § 1 momentti, 88 b § ja 147 §

Hallintolainkäyttölaki 33 §, 37 § 1 momentti ja 38 § 1 momentti

Ks. myös KHO 2009:87, 2011:114 ja 2016:81

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 21.9.2016 nro 16/0966/1

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 18.2.2016 hylännyt Iranin kansalaisen A:n (mies, syntynyt 4.11.1987, jäljempänä myös hakija ja turvapaikanhakija) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen ja päättänyt käännyttää hänet kotimaahansa Iraniin tai Venäjälle, koska hakija on saapunut laittomasti jäsenvaltioiden alueelle suoraan Venäjän alueelta.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Hakija on turvapaikkapuhuttelussa kertonut, että hänellä on ollut uskontonsa kanssa ongelmia kotimaassaan Iranissa ja hän haluaisi sen vuoksi kääntyä Suomessa kristityksi. Hakija on kertonut, että Iranissa sananvapaus on rajoitettua ja islaminusko on väkivaltainen uskonto. Hakija on verrannut islamia kristinuskoon ja todennut kristinuskon tunnustavien maiden olevan rauhallisia ja kunnioittavan ihmisoikeuksia. Hakija on kertonut näistä syistä inhoavansa islaminuskontoa. Kysyttäessä hakijalta hänen kohtaamistaan henkilökohtaisista ongelmista hakija on kertonut kuunnelleensa autossa musiikkia ja jättäneensä menemättä joihinkin uskonnollisiin juhliin. Hän ei ole kuitenkaan näkyvästi uskaltanut käyttäytyä edellä mainituin tavoin, sillä se olisi ollut uskonnon ja valtion vastaista toimintaa.

( - - - )

Hakija on kertonut oman kiinnostuksensa kristinuskoa kohtaan heränneen 3-4 vuotta sitten, kun hän on tavannut kaverinsa kaverin B:n. Hakija on kysynyt B:ltä tämän nimestä, koska hakijan mielestä se on ollut erikoinen, jolloin B on kertonut hakijalle olevansa kristitty. Hakija on huomannut B:n olevan hyvin rauhallinen ihminen ja käyttäytyvän muutenkin hienosti. Hän on pyytänyt B:tä kertomaan lisää uskonnostaan, jolloin B on sanonut hakijalle, että jos rukoilee ja pyytää jumalalta rauhaa ja hyvää itselleen, niin silloin itsekin antaa tätä rauhaa ja hyvää muille ihmisille. Tästä tapahtumasta lähtien hakija on alkanut kiinnostua kristinuskosta. Hän olisi halunnut mennä kirkkoon, mutta oli kuullut, että kirkossa on asennettuna videokameroita ihmisiä vartioimassa, eikä hän siksi ole käynyt kirkossa.

( - - - )

Hakija on kertonut, että hän on Iranissa harjoittanut yhdessä tätinsä pojan ja tämän ystävän kanssa toimintaa, jonka tarkoituksena on ollut välittää ihmisille kristinuskoon kuuluvia kirjoja. Hakijan tädin poika on ostanut kirjoja ja antanut niitä hakijalle eteenpäin välitettäväksi. Hakija ei ole tiennyt keneltä kirjoja ostettiin, eikä hän ole myöskään tuntenut niitä ostavia asiakkaita. Hakijalle on etukäteen annettu paikka, jossa hän on tavannut ostajan ja luovuttanut kirjan. Hakijalla itsellään ei ole ollut kristinuskosta kertovia kirjoja kotonaan, eikä hän ole myöskään lukenut asiakkaille toimittamiaan kirjoja itse. Hakijan kertomus on toiminnan osalta ollut paikoin niukka ja epäjohdonmukainen, muun muassa heidän välittämiensä kirjojen sekä kirjojen toimituspaikkojen osalta. Maahanmuuttovirasto hyväksyy kuitenkin hakijan kertomuksen heidän toiminnastaan Iranissa hänen edukseen.

Hakija on kertonut, että Iranin viranomaisilla on tiedossa hänen osallistumisensa toimintaan, jossa kristillisiä kirjoja välitetään. Hakijan tädin pojan kaveri on jäänyt kirjojen välitystoiminnasta kiinni viranomaisille. Hakijan tädin poikaa on ehditty varoittaa kiinnijäämisestä ja hän on ehtinyt paeta maasta. Hakija on epäillyt, että joku heidän asiakkaistaan on kertonut heidän toiminnastaan viranomaisille. Hakijalle ei ole hänen maastalähtönsä aikaan tapahtunut mitään erikoista, eikä hänellä ole ollut myöskään tietoa, että häntä itseään olisi etsitty. Hakija ei ole tuntenut heidän asiakkaitaan henkilökohtaisesti ja hän on kertonut, ettei heidän kolmen lisäksi kukaan muu ole tiennyt heidän toiminnastaan. Hakija on tuntenut olevansa vaarassa, koska hän on epäillyt, että myös hänen henkilöllisyytensä kirjojen välittäjänä on saattanut tulla viranomaisten tie-toon. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakijan henkilöllisyys kristillisten kirjojen välittäjänä ole hänen kotimaansa viranomaisten tiedossa.

Hakija on kertonut haluavansa kääntyä Suomessa kristinuskoon kiinnostuttuaan kristinuskosta jo kotimaassaan Iranissa. Hakija ei ole voinut kotimaassaan valita vapaasti uskontoaan ja täten harjoittaa kristinuskoa. Hän ei ole käynyt kotimaassaan kristittyjen kirkossa tai lukenut kristinuskosta kertovia kirjoja, eikä hän myöskään ole kertonut avoimesti muille ihmisille kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan. Hakija on Suomeen tultuaan alkanut käydä kirkossa, minkä lisäksi hän on kertonut rukoilevansa. Hakija ei ole tuonut esille, että hän olisi Suomessa omatoimisesti pyrkinyt ottamaan selvää ja opiskelemaan lisää kristinuskosta. Hän on kertonut, ettei hän ole itsenäisesti tutustunut raamattuun, koska hänelle on sanottu, ettei hän sitä itse lukiessaan ymmärtäisi. Hakija on kertonut saavansa lisätietoa kristinuskosta ainoastaan käymällä kristinuskoa käsittelevillä oppitunneilla. Turvapaikkapuhuttelun ajankohtana hakijaa ei ole ollut kastettu, mutta puhuttelun jälkeen hänet on kastettu kristillisellä kasteella ja hän on toimittanut tästä kastetodistuksen. Islaminuskosta kysyttäessä hakija on kertonut, ettei sillä ole ollut kotimaassa suurta merkitystä hänen elämässään. Hakijan mukaan hän on ollut jo kotimaassaan kokonaan luopunut islamista.

Hakija on kertonut, että hänen kotimaassaan kukaan ei tiedä hänen kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan. Hänen vanhempansa ovat muslimeja eikä hakija ole uskaltanut kertoa heille ajatuksistaan. Hakijan tädin poika, joka on ollut mukana kirjojen välitystoiminnassa, tietää vain, että hakijalla on ollut ongelmia islaminuskonnon kanssa, mutta hän ei tiedä hakijan kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan. Hakija ei ole kertonut halustaan kääntyä kristityksi myöskään B:lle, jolta hän on alun perin kristinuskosta kuullut.

Islamista luopumista eli apostasiaa ei ole kirjattu Iranin rikoslakiin, mutta apostasiatuomioiden langettaminen on silti mahdollista perustuslain nojalla. Perustuslain 167 pykälän mukaan tuomarin on kirjoitetun lain puuttuessa tuomioissaan turvauduttava islamilaisen oikeuden periaatteisiin. Rikoslain pykälä 220 vahvistaa asian. (Iranin perustuslaki 1979 § 167; Iranin rikoslaki 2013 § 220; IHRDC 7/2014). Kristittyjen tilanne on jatkanut huonontumistaan presidentti Hassan Rouhanin kaudella. Tyypillisimpiä kristittyihin käännynnäisiin kohdistuvia oikeudenloukkauksia ovat olleet pidätykset, vankeustuomiot ja rikossyytteet (DIS 2014; ICHRI 2013).

Edellä esitetyn maatiedon perusteella on mahdollista, että islamista luopuneisiin ja kristinuskoon kääntyneisiin henkilöihin kohdistuu vainoksi katsottavia tekoja. Hakija ei ole kuitenkaan kertonut kotimaassaan kenellekään halustaan kääntyä kristityksi, eikä kristillisten kirjojen välittäminen ole Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan tullut hänen kotimaansa viranomaisten tietoon. Näin ollen ei ole syytä uskoa, että hakija olisi kotimaassaan viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena ja siten tulevaisuudessa vaarassa joutua vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi.

Hakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen kannalta on keskeistä arvioida myös hänen kristillistä vakaumustaan. Hakija on kertonut turvapaikkapuhuttelussa kristinuskosta yleisluonteisesti ja verrannut sitä islamiin todeten kristinuskon olevan rauhan ja ihmisoikeuksien uskonto. Kysyttäessä omakohtaisista tuntemuksista hakija on kertonut kristinuskon muuttaneen häntä ihmisenä. Hakija on sanonut saavansa kristinuskosta kunnioitusta, hellyyttä ja rauhaa, eikä hän kertomansa mukaan enää vihastu. Kysyttäessä asioista, joihin hakija itse henkilökohtaisesti kristinuskossa uskoo, hakija on kertonut yleisesti Jeesuksesta ja siitä, että tämä on tullut maailmaan sovittamaan ihmisten synnit.

Kääntymistä toiseen uskontoon voidaan yleisesti pitää hyvin suurena muutoksena ihmisen elämässä ja siten kääntymistä voidaan pitää tarkoin harkittuna tekona erityisesti henkilölle, jonka kotimaassa kääntyminen islaminuskosta ei ole sallittua ja se on rangaistava teko. Näin ollen voidaan kohtuudella olettaa, että uuden vakaumuksen löytäminen, sisäistäminen ja omaksuminen vievät yleensä aikaa. Uskonnon vaihtaminen on teko, joka vaikuttaa henkilön jokapäiväiseen elämään merkittävästi. Voidaan siten kohtuudella olettaa, että aito uskoon tulo merkitsee muutakin kuin rauhan, hellyyden ja kunnioituksen saavuttamista.

Hakija ei ole kotimaassaan Iranissa harjoittanut kristinuskoa, vaan hän on vasta Suomeen tultuaan alkanut käymään kirkossa. Hakija on myös kastettu. Kirkossa käynti ja kaste eivät kuitenkaan yksinään riitä osoittamaan ja vahvistamaan uutta uskonnollista vakaumusta, vaan myös hakijan kertoma kokonaisuutena on otettava huomioon vakaumuksen aitoutta arvioitaessa.

Ottaen huomioon, ettei hakija ole kotimaassaan harjoittanut kristinuskoa, hän ei ole siellä kertonut kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan kenellekään, hän ei ole Suomessa omatoimisesti pyrkinyt lisäämään kristillistä tietämystään ja hän on kertonut kristinuskon merkityksestä itselleen henkilökohtaisesti ainoastaan yleisluonteisesti ja pintapuolisesti, Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikaksi hakijan kertomusta hänen kristillisestä vakaumuksestaan.

Kaikki edellä esitetty huomioiden Maahanmuuttovirasto ei hyväksy tosiseikaksi sitä, että hakija joutuisi kotimaahansa Iraniin palatessaan vaaraan uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan hakija ei myöskään kotimaahansa palatessaan joutuisi siten elämään vastoin uskonnollista vakaumustaan.

( - - - )

Maahanmuuttovirasto on käännyttämisestä päättäessään ottanut huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Maahanmuuttovirasto katsoo, että hakija voidaan käännyttää Iraniin tai Venäjälle ilman, että hän voi joutua siellä vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen taikka ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

( - - - )

Hallinto-oikeuden ratkaisu

A on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä ja vaatinut, että päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle turvapaikan myöntämistä varten. Valituksessa on vaadittu, että asiassa on toimitettava suullinen käsittely.

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan myöntämistä varten.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittajan kertomus

Valittaja on turvapaikkapuhuttelussaan kertonut, että hänellä on ollut ongelmia Iranissa islaminuskon vuoksi. Tämän vuoksi valittaja haluaisi kääntyä kristinuskoon.

Iranissa ei ole sananvapautta. Valittaja ei osallistunut pelkonsa takia Iranissa kristillisiin juhliin, eikä hän ole lukenut uskonnollista kirjallisuutta. Valittaja ei ole uskaltanut näkyvästi käyttäytyä uskontoa ja valtiota vastaan ja hän on virallisesti Iranissa shiiamuslimi.

Valittaja myi serkultaan saamia kristillisiä kirjoja kaduilla henkilöille, joiden kanssa oli etukäteen sovittu kaupoista. Vaikka myynti tapahtui julkisilla paikoilla, kirjat olivat aina paketissa. Kukaan ei tiennyt, että valittaja välitti näitä kirjoja, mutta hän tunsi olevansa vaarassa, koska hänen serkkunsa jäi kirjojen välityksestä kiinni ja joutui pakenemaan.

Valittaja oppi kristinuskosta tuttavaltaan B:ltä. Valittaja tutustui B:hen noin 4–5 vuotta ennen kuin hän saapui Suomeen. Valittaja olisi halunnut käydä kirkossa, mutta niihin on asennettu valvontakameroita. Valittaja ei uskaltanut kertoa edes B:lle halustaan kääntyä kristinuskoon.

Suomessa valittaja on käynyt sunnuntaisin jumalanpalveluksessa. Hän käy C helluntaikirkon persiankielisessä seurakunnassa, F:n ohjauksessa. Valittaja on saanut kristinuskosta kunnioitusta. Hän on saanut hellyyttä ja rauhaa, eikä hän enää suutu. F on kertonut kristityistä ja siitä, mikä on Jumalan tehtävä. Kristittyjen pyhä kirja on Jumalan sana. Jumala on lähettänyt Raamatun ihmisille.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Iran on islamilainen valtio, eikä maassa ole uskonnonvapautta, vaikka kristinusko on maan perustuslaissa hyväksytty uskonnoksi. Sharia-lain mukaan muslimeilla ei ole oikeutta vaihtaa uskontoaan ja islaminuskosta luopuminen on lailla kielletty. Kristityt, jotka ovat aiemmin olleet islaminuskoisia, ovat vainon vaarassa Iranissa. He voivat joutua väkivallan, uhkailun, seurannan ja pidätyksien kohteeksi. Koska vaino tulee näissä tapauksissa valtion taholta, sisäinen pako ei ole kristityille käännynnäisille mahdollista. (UK Home Office: Country Information and Guidance Iran: Christians and Christian Converts, joulukuu 2015)

Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana valittajan kristillistä vakaumusta, koska valittaja ei ole Suomessa pyrkinyt lisäämään kristillistä tietämystään ja valittaja on turvapaikkapuhuttelussa kertonut kristinuskon merkityksestä hänelle yleisluonteisesti ja pintapuolisesti.

Valittaja on Suomeen saavuttuaan poliisin turvapaikkakuulustelussa kertonut hakevansa turvapaikkaa, koska hän haluaa kääntyä muslimista kristityksi. Turvapaikkapuhuttelussa hän on myös kertonut halustaan vaihtaa uskontoa sekä kertonut käyvänsä sunnuntaisin jumalanpalveluksessa. Valittaja on 2.2.2016 kastettu D helluntaiseurakunnan jäseneksi. Seurakunnan pastorin E:n lausunnon mukaan valittaja on vakaumuksellinen kristitty ja hän on aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa.

Hallinto-oikeus katsoo asiassa annetun selvityksen perusteella, että asiassa ei ole syitä enää epäillä valittajan kristillistä vakaumusta. Kun otetaan huomioon kristittyjen tilanne Iranissa, on asiassa merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan Iranissa islamin uskosta luopuneena ja kristinuskoa aktiivisesti harjoittavana vainon vaaraan uskontonsa vuoksi. Valittajalle on näin ollen myönnettävä turvapaikka.

Muut sovelletut oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 87, 87 a ja 87 b §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Juha Rautiainen ja Leena Karhu. Esittelijä Maarit Mallinson.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan. Toissijaisesti Maahanmuuttovirasto on vaatinut asian palauttamista hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaatimustensa tueksi Maahanmuuttovirasto on lausunut muun ohella seuraavaa:

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut turvapaikkahakemuksia käsitteleville tahoille ohjeistuksen uskontoon perustuvaa suojeluntarvetta koskien. Ohjeessa todetaan, että uskottavuuden selvittäminen on tällaisissa tapauksissa keskeistä. Erityisen tärkeää uskottavuuden arviointi on silloin, kun uskonnollinen kääntyminen on tapahtunut kotimaasta lähdön jälkeen, eli ns. sur place -tilanteissa. Näissä tapauksissa on olennaista selvittää perusteellisesti kääntymisen aitous ja olosuhteet, joissa kääntyminen on tapahtunut. Kääntymisen uskottavuuden arvioinnin kannalta keskeisintä on selvittää hakijan omakohtaisia tuntemuksia, hänen motivaatiotaan kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut hänen elämäänsä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat asiaan.

Maahanmuuttovirasto on 18.2.2016 tekemässään päätöksessä arvioinut hakijan kristillistä vakaumusta kokonaisuutena hänen oman kertomuksensa ja muiden asiassa esitettyjen selvitysten perusteella. Ottaen huomioon, ettei hakija ole kotimaassaan harjoittanut kristinuskoa, ei ole siellä kertonut kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan kenellekään, ei ole Suomessa omatoimisesti pyrkinyt lisäämään kristillistä tietämystään ja on kertonut kristinuskon merkityksestä hänelle henkilökohtaisesti ainoastaan yleisluonteisesti ja pintapuolisesti, Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikaksi hakijan kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan. Helsingin hallinto-oikeus ei ole valituksenalaisessa päätöksessään arvioinut Maahanmuuttoviraston päätöksessä esitettyjä perusteluja, vaan on ainoastaan todennut, ettei asiassa annetun selvityksen perusteena ole syitä enää epäillä valittajan kristillistä vakaumusta. Päätöksen perusteluista ei käy suoraan ilmi, mihin hallinto-oikeuden uskottavuusarvio perustuu, mutta ilmeisesti keskeinen merkitys on annettu valitusvaiheessa esitetylle D seurakunnan pastorin antamalle lausunnolle hakijan kristillisestä vakaumuksesta ja aktiivisuudesta seurakunnassa.

Uskottavuuden arviointia uskontoon perustuvissa turvapaikkahakemuksissa on käsitelty International Journal of Refugee Law -julkaisussa ilmestyneessä turvapaikkatuomareiden mielipideartikkelissa, joka perustuu useiden EU-maiden vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön. Kirjoittajat toteavat, että hakijan vedotessa uskonnolliseen kääntymiseen turvapaikkaperusteena tuomioistuimen tulee muodostaa oma näkemyksensä hakijan omaksuman uskonnollisen vakaumuksen aitoudesta. Pelkkä muodollinen kääntyminen ei ole riittävä, eikä vakaumuksen aitoutta voida päätellä yksinomaan muodollisten todisteiden kuten kastetodistuksen tai seurakunnan edustajan antaman lausunnon perusteella. Tällaiset todistukset eivät ole täysin merkityksettömiä, mutta niiden painoarvo riippuu siitä, kuinka yksityiskohtaista tietoa ne antavat hakijan uskonnollisesta vakaumuksesta ja toiminnasta. Olennaisinta on hakijan sisäisen vakaumuksen arviointi.

Valituksenalaisessa tapauksessa hakija on esittänyt asiakirjanäyttönä kastetodistuksen, jonka mukaan hänet on kastettu kristillisellä kasteella 2.2.2016, sekä D helluntaiseurakunnan pastorin 27.3.2016 antaman lausunnon, jonka mukaan hakija on vakaumuksellinen kristitty ja aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Kummastakaan todistuksesta ei käy tarkemmin ilmi, millä tavoin hakija osallistuu seurakunnan toimintaan tai miten hänen kristillinen vakaumuksensa ilmenee. Todistusten näyttöarvoa arvioitaessa on myös otettava huomioon, ettei helluntaiseurakunnilla – toisin kuin esimerkiksi evankelis-luterilaisella kirkolla – ole yhtenäistä ohjeistusta kasteen antamisen kriteereistä, vaan käytännöt voivat vaihdella seurakunnittain. Helluntaiseurakunnan antamasta kastetodistuksesta, jossa ainoastaan mainitaan henkilön saaneen kristillisen kasteen, ei näin ollen voida päätellä mitään kasteeseen johtaneesta prosessista, esimerkiksi minkälaista opetusta ko. henkilö on mahdollisesti saanut ennen kastetta. Joka tapauksessa helluntaiseurakuntien kasteopetus poikkeaa luterilaisesta, joten helluntaiseurakunnan antama kastetodistus ei välttämättä osoita vakaumuksen aitoutta samalla tasolla kuin luterilaisen kasteopetuksen saaminen. Maahanmuuttovirasto katsoo siksi, ettei helluntaiseurakunnan kastetodistus yksinään osoita henkilön vakaumuksen aitoutta, jolloin pelkästään todistuksen perusteella ei pitäisi poiketa Maahanmuuttoviraston puhuttelussa saamien tietojen perusteella tehdystä arvioinnista. Lisäksi on otettava huomioon, ettei helluntaiseurakuntien pastoreilta edellytetä tiettyä koulutusta tai muodollista pätevyyttä. Näin ollen helluntaiseurakunnan pastorin antamaa lausuntoa henkilön kristillisestä vakaumuksesta voidaan pitää lähinnä yksityishenkilön näkemyksenä asiasta, eikä sille voida antaa suurta painoarvoa vakaumuksen uskottavuutta arvioitaessa.

Maahanmuuttoviraston kokemuksen mukaan C helluntaiseurakunta, jonka toimintaan hakija on aluksi osallistunut, on ainakin aiemmin hankkinut aktiivisesti uusia jäseniä seurakuntaan maahanmuuttajista. Tällaisissa olosuhteissa seurakuntaan liittyminen saattaa kertoa pikemminkin yhteisöllisyyden tarpeesta kuin todellisesta kristillisestä vakaumuksesta. Valituksenalaisessa tapauksessa hakijan oma kertomus kristillisestä vakaumuksestaan on jäänyt niin yleisluontoiseksi ja pintapuoliseksi, ettei Maahanmuuttovirasto ole sen perusteella voinut vakuuttua hakijan vakaumuksen aitoudesta.

Helsingin hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessä ei ole arvioitu Maahanmuuttoviraston tekemän uskottavuusarvion oikeellisuutta eikä päätöksen perusteluista käy ilmi, miksi hallinto-oikeus on päätynyt erilaiseen uskottavuusarvioon. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan hakijan valitusvaiheessa uutena selvityksenä esittämälle todistukselle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä, vaan hakijan kertomuksen uskottavuutta tulee edelleen arvioida kokonaisuutena, mitä Helsingin hallinto-oikeus ei ole valituksenalaisessa päätöksessä tehnyt.

A on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut valituksen hylkäämistä. Toissijaisesti hän on vaatinut asian palauttamista hallinto-oikeudelle tai Maahanmuuttovirastolle suullisen kuulemisen järjestämistä varten. Selityksessään hakija on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirasto on selvittänyt hakijan omakohtaisia tuntemuksia puhuttelussa ja hakija on vastannut asianmukaisesti kaikkiin viraston kysymyksiin. Hakija ei olisi päässyt pakenemaan Iranista, mikäli hän olisi kertonut siellä kristinuskostaan. Hakija on Suomessa ollessaan käynyt joka sunnuntai kirkossa sekä viikolla raamattupiireissä. Kaikki nämä on tulkattu seurakunnan toimesta farsin tai englannin kielelle, joten hakija on pysynyt koko ajan opetuksen mukana.

Ennen kastetta helluntaiseurakunnassa on saman tyyppinen kasteopetus kuin rippikoulu on luterilaisessa seurakunnassa. Helluntaiseurakuntien pastoreilla on pätevyysvaatimukset. Jokaisessa seurakunnassa on vähintään kymmenen miehen vanhimmisto, joka on valinnut pätevän pastorin tehtäväänsä. Hakija on kertonut kristillisestä vakaumuksestaan Jeesukseen avoimesti facebookissa sekä omaisilleen ja tuttavilleen Iranissa. Hän ei voi palata kotimaahansa kristillisen vakaumuksensa johdosta.

Asiassa on järjestettävä suullinen käsittely, mikäli korkein hallinto-oikeus katsoo hakijan vakaumuksen jääneen epäselväksi. Suullisessa käsittelyssä hakija haluaa itsensä lisäksi kuulla pastoreita, jotka ovat laatineet hakijalle lausunnot hänen kristillisen vakaumuksensa aitoudesta.

Selitykseen on liitetty D helluntaiseurakunnan johtavan pastorin E:n 31.10.2016 päivätty lausunto hakijan osallistumisesta seurakunnan toimintaan.

A on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle D helluntaiseurakunnan työntekijöiden lausunnon.

Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

Iranilaisista kristinuskoon kääntyneistä suurin osa on evankelisia protestantteja, joita on arvioitu olevan maassa noin 70 000. Protestanttisia kirkkoja on toiminut Iranissa 1800-luvulta lähtien. Protestanttisten kirkkojen toiminta vaikeutui Iranissa vuonna 2010 turvallisuusneuvoston päätettyä, että persiankieliset jumalanpalvelukset kirkoissa tulee kokonaan lopettaa. Virallisten kirkkojen toiminnan rajoitukset ovat johtaneet niin sanottuun kotikirkkoilmiöön. Aktiivista kotikirkkotoimintaa eli yksityistiloissa tapahtuvaa kristillistä uskonnonharjoitusta on raportoitu ympäri Irania. Iranin viranomaiset kohdistavat toimiaan järjestäytyneitä kotikirkkoverkostoja ja persiankielisiä jumalanpalveluksia pitäviä protestanttisia kirkkoja vastaan, jotta syntyperäiset muslimit eivät kääntyisi kristinuskoon.

Iranista ei ole saatavilla kattavasti tilastoitua tietoa kristittyihin kohdistuvien oikeudenloukkausten, kuten pidätysten ja vankeustuomioiden määristä. Useat tahot – kuten YK:n ihmisoikeustarkkailija puolen vuoden välein ilmestyvissä raporteissaan, USA:n ulkoministeriö vuosittaisissa uskonnonvapausraporteissaan, ihmisoikeusjärjestöt sekä erityisesti kristittyihin kohdistuvia oikeudenloukkauksia yksityiskohtaisesti raportoivat kristilliset järjestöt – kuitenkin seuraavat kristittyjen tilannetta Iranissa ja raportoivat kristittyihin kohdistetuista oikeudenloukkauksista (esm. Article 18, Elam, Mohabat News, Farsi Christian News Network, Christian Solidarity Worldwide, Middle East Concern, Open Doors World Watch Monitor, Vocir). Ihmisoikeusjärjestö Iran Human Rights Documentation Centerin maaliskuussa 2016 päivitetyn listauksen mukaan Iranissa oli yhteensä ainakin 821 mielipidevankia. Uskonnon perusteella vangittuja oli näistä 255, joista 24 oli kristinuskoon kääntyneitä. Valtaosa uskonnon takia vangituista oli sunneja tai bahaita. World Watch Monitorin marraskuussa 2016 päivitetyn listauksen mukaan vuoden 2016 aikana 93 kristittyä pidätettiin Iranin viranomaisten toimesta 15 eri pidätyksessä.

Useimmat kotikirkkoratsioiden yhteydessä pidätetyt vapautuvat muutaman päivän sisällä ilman virallisia syytteitä. Viranomaiset silti kuulustelevat kotikirkkojen jäseniä ja saattavat pelotella apostasiasyytteillä painostaakseen jäseniä luopumaan kristillisestä toiminnasta. Yleensä kotikirkkoratsian yhteydessä pidätetyt ensikertalaiset vapautuvat kuulustelujen jälkeen allekirjoittamalla sitoumuksen, jolla lupaavat olla osallistumatta kristittyyn julkiseen toimintaan, kuten kotikirkkojen jumalanpalveluksiin tai lähetystyöhön. Useamman vuoden vankeustuomioihin on tuomittu protestanttisten seurakuntien ja kotikirkkoverkostojen johtajia, pastoreita ja muita julkisesti lähetystyötä tehneitä henkilöitä. (DIS 2014; DIS, Landinfo & DRC 2013, 29; ICHRI 2013, Maatietopalvelu 2017)

Kristinuskoon kääntyneiden iranilaisten paluusta Iraniin ei ole saatavilla tutkittua tietoa, mutta yleisen käsityksen mukaan ongelmia syntyy lähinnä, jos henkilö pyrkii tekemään lähetystyötä tai muuten tuomaan uskoaan julkisesti esiin. Valtion mielenkiinto kohdistuu enemmän julkiseen uskonharjoitukseen ja lähetystyöhön kuin sisäiseen vakaumukseen.

Maahanmuuttovirasto toteaa edellä esitetyn maatiedon perusteella, että vaikka tarkkoja tietoja kristittyjen käännynnäisten pidätysten ja tuomioiden lukumääristä ei ole saatavilla, kristittyihin kohdistuneista oikeudenloukkauksista Iranissa raportoidaan laajasti sekä kansainvälisten ihmisoikeustarkkailijoiden että järjestötoimijoiden toimesta. Viranomaisten kristittyihin kohdistuneet oikeudenloukkaukset ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota, mikä on kiusallista Iranille. Protestanttiset kirkot eivät pysty toimimaan avoimesti Iranissa, mutta yksityisissä tiloissa järjestettävä kotikirkkotoiminta on laajamittaista. Evankelisia protestantteja on Iranissa maatiedon mukaan useita kymmeniä tuhansia. Maahanmuuttovirasto katsoo, että käännynnäisten määrään nähden kristittyjen pidätyksiä ei voida pitää yleisinä.

UNHCR:n ohjeistuksessa uskontoon perustuvaa suojeluntarvetta koskien kehotetaan kiinnittämään erityistä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat asiaan. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan maatieto ei anna syytä epäillä, että yksittäinen kristinuskoon kääntynyt Iranin kansalainen on Iranin viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena, vaikka hän harjoittaisi edelleen kristinuskoaan. Näin ollen myöskään Iranin kansalaiset, jota ovat Suomessa osallistuneet seurakuntien toimintaan, eivät pääsääntöisesti ole vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi palatessaan kotimaahansa.

Käytettävissä oleva lähtömaatieto tukee sitä Maahanmuuttoviraston näkemystä, että hakijalla ei ole perusteltua pelkoa vainosta uskonnon perusteella palatessaan kotimaahansa.

A:lle on annettu tiedoksi Maahanmuuttoviraston vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, miten turvapaikanhakijan uskonnollista kääntymistä ja kääntymisen aitoutta on arvioitava erityisesti silloin, kun uskonnollinen kääntyminen on tapahtunut hakijan kotimaasta lähdön jälkeen eli niin kutsutussa sur place -tilanteessa. Tähän liittyen on ratkaistava, missä tilanteessa turvapaikanhakijan uskottavuuden arviointi edellyttää suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa turvapaikanhakijan valituksen johdosta, jos hänen turvapaikkahakemuksensa on hylätty muun muassa sillä perusteella, ettei hakijan uskonnollista kääntymistä ole pidetty aitona.

2. Sovellettavat oikeusohjeet kansainvälisen suojelun osalta

2.1 Perustuslaki

Suomen perustuslain 11 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Saman pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

2.2 Kansainväliset sopimukset

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.

Artiklan 2 kohdan mukaan ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.

Artiklan 3 kohdan mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.

Artiklan 4 kohdan mukaan yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artikla koskee oikeutta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Sen 1 kohta vastaa sanamuodoltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kohtaa.

Pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolainen on jokainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

2.3 Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan vainon syinä uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty,

mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 88 b §:n mukaan edellä 87 §:n 1 momentissa tarkoitettu perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai 88 §:n 1 momentissa tarkoitettu todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin tai sellaisiin toimiin, joihin hakija on lähtönsä jälkeen osallistunut.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 166/2007 vp) todetaan ulkomaalaislain 88 b §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa seuraavaa:

"Ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi direktiivin 5 artiklaan perustuva 88 b §, joka koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä niin kutsutussa sur place -tilanteessa. Ehdotetun uuden pykälän mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua tapahtumiin tai toimiin, joihin hakija on kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähtönsä jälkeen osallistunut. Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa ei ole tämän sisältöistä pykälää, ja direktiivin täytäntöönpanon ja hakijan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että sur place -tilanteesta säädetään laissa.

On olemassa tilanteita, joissa kansainvälisen suojelun tarve syntyy vasta ulkomaalaisen lähdettyä kotimaastaan tai pysyvästä asuinmaastaan. Kyseeseen voi tulla tilanne, jossa turvapaikanhakijan kotimaan tai pysyvän asuinmaan olosuhteet ovat muuttuneet. Myös hakijan oma tilanne on voinut muuttua tavalla, joka tekee paluun kotimaahan tai pysyvään asuinmaahan mahdottomaksi. Hakija voi olla suojelun tarpeessa sellaisten omien toimiensa vuoksi, joihin hän on osallistunut lähtönsä jälkeen. Kyseiset toimet voivat perustua hakijan kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa omaksumaan vakaumukseen tai suuntautumiseen ja ilmentää sitä. Pykälää sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon, että jokaiselle kuuluviin uskonnon- ja sananvapauteen sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen kuuluu myös oikeus vaihtaa uskontoa tai vakaumusta tai ryhtyä poliittisesti aktiiviseksi milloin tahansa, myös kotimaasta tai pysyvästä asuinmaasta lähdön jälkeen. Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa on otettava huomioon, ovatko tällaiset hakijan toimet tulleet kotimaan tai pysyvän asuinmaan viranomaisten tietoon ja miten he niihin suhtautuisivat."

2.4 Uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske.

Direktiivin 9 artiklassa säädetään vainoksi katsottavista teoista. 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 15 artiklan 2 kohdan nojalla.

Direktiivin 10 artiklassa säädetään vainon syistä. 10 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

b) uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

2.5. Oikeuskäytäntöä

Unionin tuomioistuin

Yhdistetyissä asioissa C-71 ja C-99/11, 5.9.2012 antamassaan tuomiossa unionin tuomioistuin on muun ohella käsitellyt 21.12.2013 asti voimassa olleen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseistä säännöstä sekä 2 artiklan c alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohtaa.

Unionin tuomioistuin on muun ohella lausunut, että uskonnonvapautta koskevan oikeuden loukkaus voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vainoa, jos turvapaikanhakija sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, altistuu todelliselle vaaralle siitä, että hän esimerkiksi joutuu syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (tuomion 67 kohta). Kun otetaan huomioon, että direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyyn uskonnon käsitteeseen kuuluvat myös osallistuminen yksin tai yhdessä julkisesti muodolliseen uskonnonharjoittamiseen, tällaisen osallis-tumisen kieltäminen voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu riittävän vakava teko ja näin ollen vainoa, jos se asianomaisessa alkuperämaassa aiheuttaa todellisen vaaran siitä, että hakija joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (tuomion 69 kohta).

Tuomioistuin on todennut, että direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että

- jokaista uskonnonvapauteen puuttumista, jolla loukataan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, ei voida pitää kyseisessä direktiivin säännöksessä tarkoitettuna "vainoksi katsottavana tekona"

- kyseisen vapauden ulkoiseen ilmaisemiseen puuttuminen voi olla vainoksi katsottava teko ja

- sen arvioimiseksi, voiko uskonnonvapautta koskevaan oikeuteen puuttuminen, jolla rikotaan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, olla vainoksi katsottava teko, toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava asianomaisen henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, altistuuko asianomainen sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, todelliselle vaaralle siitä, että hän joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (tuomion 72 kohta).

Tuomioistuin on lausunut, ettei missään ( - - ) todeta, että arvioitaessa sitä, kuinka suuri vaara henkilöllä on tosiasiallisesti joutua vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tietyssä tilanteessa, olisi otettava huomioon se mahdollisuus, että hakija voisi välttää vainolle altistumisen vaaran luopumalla kyseessä olevasta uskonnollisesta toiminnasta ja tämän vuoksi suojasta, joka direktiivillä pyritään hänelle pakolaisaseman tunnustamisella takaamaan (tuomion 78 kohta). Tuomioistuin on todennut, että ( - -) direktiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että hakijalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, kun toimivaltaiset viranomaiset hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella arvioivat, että on kohtuullista olettaa, että hän palatessaan alkuperämaahansa harjoittaa uskonnollista toimintaa, joka altistaa hänet tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Pakolaisaseman myöntämistä koskevaa hakemusta tapauskohtaisesti arvioidessaan viranomaiset eivät voi kohtuudella edellyttää, että hakija luopuu tästä uskonnollisesta toiminnasta (tuomion 80 kohta).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 23.3.2016 antanut tuomion asiassa F.G. v. Ruotsi, joka koskee kansainvälistä suojelua Ruotsista hakeneen, Ruotsiin saapumisensa jälkeen kristityksi kääntyneen Iranin kansalaisen palauttamista Iraniin. Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan linjannut sitä, mikä velvollisuus kansallisilla viranomaisilla on ollut selvittää valittajan uskonnollista kääntymistä, hänen uskonsa vakavuutta, kuinka hän harjoittaisi kristinuskoa Ruotsissa ja kuinka hän aikoisi harjoittaa sitä Iranissa.

Tuomioistuin on muun ohessa todennut, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus omasta aloitteestaan arvioida ja selvittää niitä riskejä, joita islaminuskosta kristinuskoon kääntynyt valittaja mahdollisesti voisi kohdata, mikäli hänet palautettaisiin Iraniin. Koska kansalliset viranomaiset eivät olleet lainkaan arvioineet valittajan uskonnollisen kääntymisen merkitystä, asia tuli tutkia uudelleen kansallisesti. Mikäli tätä arviointia ei kaikki asiassa kertynyt selvitys huomioon ottaen suoritettaisi, asiassa voitaisiin rikkoa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 ja 3 artiklaa (tuomion kohdat 156 -158).

3. Sovellettavat oikeusohjeet hallintolainkäyttömenettelyn osalta

Hallintolainkäyttölain 33 §:n 1 momentin mukaan valitusviranomaisen on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Pykälän 2 momentin mukaan valitusviranomaisen on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, päätöksen tehnyttä tai muuta viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä.

Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin (433/1999) mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä

KHO 2009:87 Turvapaikanhakija A, joka oli kertonut olevansa sunnimuslimi, oli hallinto-oikeuden hylkäävän päätöksen jälkeen valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa aikaisempien turvapaikkaperusteiden lisäksi kertonut liittyneensä helluntaiseurakuntaan ja ottaneensa siellä kasteen.

Korkein hallinto-oikeus ei ottanut ensi asteena tutkittavakseen tähän valitusperusteeseen liittyviä kysymyksiä, vaan palautti asian hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden tulee järjestää asiassa suullinen käsittely, jossa selvitetään kääntymisen olosuhteita ja aitoutta.

Perusteluissa KHO totesi, että ulkomailla tapahtunut kristityksi kääntyminen voi eri tavoin tulla Iranin viranomaisten tietoon. Ei ole poissuljettua, että islamista luopuminen ja kääntyminen kristityksi aiheuttaisivat vainon tai epäinhimillisen kohtelun vaaraa Iranissa. Iranin parlamentti on saatavissa olevien tietojen mukaan 9.9.2008 hyväksynyt uuden rikoslain, johon on otettu islamista luopumista koskevia rangaistussäännöksiä. Vaikka säännöksiä ei käytettävissä olevan selvityksen mukaan ole vielä vahvistettu noudatettaviksi, tällaisen säännöksen näin pitkällä olevan valmistelun on katsottava korostavan entisestään kieltoa luopua islamista. Kehitys on otettava huomioon kun arvioidaan kristityksi kääntyneiden tarvetta kansainväliseen suojeluun.

KHO 2011:114 Suomeen puolisonsa ja lapsensa kanssa tullut islamilainen turvapaikanhakija oli kertonut, että perhe joutui lähtemään kotimaastaan, koska hän oli joutunut siellä pidätetyksi kiinnostuttuaan kristinuskosta. Kirjallisen selvityksen mukaan puolisot ovat Suomessa oleskelunsa aikana liittyneet Jehovan todistajat -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan ja osallistuneet alaikäisen lapsensa kanssa aktiivisesti seurakunnan toimintaan.

Islaminuskosta kääntymisestä voi seurata turvapaikanhakijoiden kotimaassa kuolemanrangaistus. Ottaen huomioon jo hallinto-oikeudessa esitetty kirjallinen selvitys uskonnon harjoittamisesta hallinto-oikeus ei ole voinut hylätä valitusta järjestämättä suullista käsittelyä. Suullisessa käsittelyssä olisi mahdollista saada tarkempia tietoja kääntymisen olosuhteista ja aitoudesta sekä siitä, miten muutoksenhakijat tulisivat kotimaassaan uskontoaan harjoittamaan ja mitä seuraamuksia siitä voisi heille aiheutua. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin sille uudelleen käsiteltäväksi.

KHO 2016:81 Muutoksenhakijan Maahanmuuttovirastolle tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ei ollut perustunut hänen omaan uskonnolliseen vakaumukseensa, vaan tuossa vaiheessa hän oli vedonnut lähinnä eräisiin läheisiään koskeviin seikkoihin. Hallinto-oikeudessa hän oli ilmoittanut, että hän oli luopunut islamin uskosta ja pyytänyt, että asiassa järjestetään suullinen käsittely.

Irania koskevan ajantasaisen maatiedon mukaan islaminuskosta luopumisesta voi seurata vainoa tai epäinhimillistä kohtelua, islamilaisen lain mukaan jopa kuolemantuomio. Tämän vuoksi ei voida sulkea pois, että islamista luopuminen aiheuttaa ulkomaalaislain 6 luvussa määritellyn kansainvälisen suojelun tarpeen. Edellä mainittuun nähden hallinto-oikeuden ei olisi tullut ratkaista asiaa selvittämättä perusteellisesti muutoksenhakijan uskonnosta luopumiseen liittyviä seikkoja samoin kuin Iranin yleistä tilannetta.

Muutoksenhakija oli vielä esittänyt, että hän oli sittemmin kääntynyt kristityksi. Tämä seikka oli tuotu esille vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kysymystä ei ollut perusteltua ottaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa välittömästi enemmälti ratkaistavaksi. Kansainvälisen suojelun tueksi esitetyt seikat olivat kehittyneet hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen siinä määrin, että asiaa ei ollut myöskään perusteltua palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

4. Asiassa esitetty selvitys

Iranin kansalainen A on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 11.12.2015. Turvapaikkapuhuttelussa hän on kertonut haluavansa kääntyä kristinuskoon, sillä Iranissa hänellä on ollut ongelmia islaminuskon kanssa.

Turvapaikanhakija on kastettu D helluntaiseurakunnassa 2.2.2016. Hän on esittänyt hallinto-oikeudelle D helluntaiseurakunnan pastorin 27.3.2016 päivätyn lausunnon, jonka mukaan hakija on vakaumuksellinen kristitty ja aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Hakija on toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle pastorin 31.10.2016 antaman todistuksen sekä D helluntaiseurakunnan työntekijöiden 12.11.2016 päivätyn lausunnon. Näiden mukaan hakija on ennen kastetta osallistunut farsinkieliseen opetukseen, joka vastaa luterilaisen kirkon rippikoulun oppimäärää. Kasteen jälkeen hän ollut aktiivinen seurakunnan jäsen ja osallistunut monenlaiseen vapaaehtoistyöhön seurakunnassa.

Hallinto-oikeuden valituksenalaisessa päätöksessä esitetyn edelleen ajankohtaisena pidettävän Irania koskevan maatiedon mukaan Iran on islamilainen valtio, eikä maassa ole uskonnonvapautta, vaikka kristinusko on maan perustuslaissa hyväksytty uskonnoksi. Sharia-lain mukaan muslimeilla ei ole oikeutta vaihtaa uskontoaan ja islaminuskosta luopuminen on lailla kielletty. Islaminuskosta kääntymisestä voi seurata vainoa tai epäinhimillistä kohtelua, ja kristityt voivat joutua väkivallan, uhkailun, seurannan ja pidätyksien kohteeksi.

5. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Suomen perustuslaissa ja Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa turvataan uskonnon vapaus. Tähän kuuluu myös oikeus vaihtaa uskontoa tai uskonnollista vakaumusta.

Hallinto-oikeuden ratkaistavana oleva asia on koskenut turvapaikanhakijan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointia, kun kysymys on ollut hänen uskonnollisen kääntymisensä aitoudesta.

Uskonnollisen kääntymisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista. Kääntymisen aitouden selvittäminen on olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen sinänsä voi johtaa vainon vaaraan kotimaassa. Oikeuskäytännössä on katsottu erityisesti, että Iranista tulleet turvapaikanhakijat voivat olla vaarassa kotimaassaan, jos he ovat kääntyneet ulkomailla kristinuskoon. Vastaavaa tarvetta kääntymisen selvittämiseen ei ole, jos turvapaikanhakijan kotimaassa ei esiinny uskontoon perustuvaa vainoa. Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei Irania koskevan maatiedon perusteella ole syytä muuttaa käsitystä siitä, että kristinuskoon kääntyneet entiset muslimit voivat olla Iranissa vainon vaarassa palatessaan maahan. Tämän vuoksi on edelleen merkitystä sillä, onko Iranista tulevan turvapaikanhakijan kääntyminen kristinuskoon todellinen muutos hänen uskonnollisissa käsityksissään vai onko kääntymiseen vedottu yksinomaan kansainvälisen suojelun saamiseksi ilman uuden uskonnollisen vakaumuksen ja elämäntavan omaksumista.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR on laatinut turvapaikkahakemuksia käsitteleville tahoille ohjeistuksen uskontoon perustuvaa suojeluntarvetta koskien. Kotimaasta lähdön jälkeistä, eli niin sanotun sur place -tilanteen aiheuttavaa uskonnollista kääntymistä koskien UNHCR ohjeistaa kiinnittämään huomiota erityisesti hakemuksen uskottavuuteen sekä kääntymisen aitouteen ja olosuhteisiin, joissa kääntyminen tapahtuu. UNHCR:n mukaan esimerkiksi uskontoa koskevien tieto-jen tarkastaminen ei ole kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaista ja tällöin huomioon on ainakin otettava hakijan yksilölliset olosuhteet, kuten sosiaalinen, taloudellinen ja koulutuksellinen tausta. Usein hyödyllisempää on selvittää hakijan motivaatiota kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut ihmisen elämään. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, onko kääntyminen tullut kotimaan viranomaisten tietoon ja miten nämä suhtautuisivat asiaan. (UNHCR Guidelines on International Protection: Religion-Based Refugee Claims under Article 1A(2) of the 1951 Convention and/or the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 28.4.2004.)

Henkilökohtaisen uskottavuuden arvioinnin, varsinkin kun kyse on uskonnollisen kääntymisen aitoudesta, voidaan katsoa edellyttävän valitusvaiheessa hakijan itsensä suullista kuulemista samoin kuin mahdollisten todistajien kuulemista. Uskonnollista kääntymistä ei voida ottaa kansainvälisen suojelun perusteeksi ilman, että on riittävällä tavalla selvitetty kääntymisen aitoutta niin omantunnonkysymyksenä kuin elämäntapana. Samalla voidaan selvittää sitä, millainen käsitys henkilöllä itsellään on kääntyneiden asemasta kotimaassaan ja miten hän aikoo uskontoa kotimaassa harjoittaa. Kansainvälistä suojelua hakevalla tulee olla tosiasiallinen ja henkilökohtaisesti perusteltu pelko vainosta.

Korkein hallinto-oikeus on oikeuskäytännössään tarkastellut suullisen käsittelyn toimittamisen tarpeellisuutta hallinto-oikeudessa silloin, kun kysymys on uskonnollisen kääntymisen uskottavuuden arvioinnista. Tapauksissa KHO 2009:87 ja 2016:81 on ollut kyse uskonnollista kääntymistä koskevasta uudesta selvityksestä, joka on esitetty vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Päätöksessä KHO 2009:87 asia palautettiin hallinto-oikeudelle, jotta kysymys uskonnollisen kääntymisen uskottavuudesta käsiteltäisiin suullisesti. Päätöksessä KHO 2016:81 asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle, koska katsottiin, ettei palauttaminen hallinto-oikeudelle ollut tarkoituksenmukaista, sillä asiassa oli tapahtunut muutoinkin sellaista uutta kehitystä, joka edellytti asian käsittelyä kansainvälisen suojelun osalta kokonaan uudelleen. Päätöksessä KHO 2011:114 oli sen sijaan kysymys jo aiemmin esille tulleen uskonnollisen kääntymisen uskottavuuden arvioinnista. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen toimittamatta suullista käsittelyä. Asia palautettiin hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Nyt puheena olevassa asiassa turvapaikanhakija on Maahanmuuttovirastolle tekemässään kansainvälisistä suojelua koskevassa hakemuksessa vedonnut haluunsa kääntyä kristinuskoon. Myöhemmin turvapaikanhakija on kastettu ja hän on toimittanut hallinto-oikeudelle selvitystä kristityksi kääntymisestään sekä pyytänyt, että asiassa järjestetään suullinen käsittely.

Maahanmuuttoviraston päätöksessä 18.2.2016 on seikkaperäisesti käsitelty turvapaikanhakijan suhtautumista kristinuskoon ja hänen kääntymistään. Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikaksi turvapaikanhakijan kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan. Maahanmuuttoviraston loppupäätelmien mukaan turvapaikanhakija ei ole kotimaassaan harjoittanut kristinuskoa, ei ole siellä kertonut kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan eikä ole Suomessa omatoimisesti pyrkinyt lisäämään kristillistä tietämystään. Maahanmuuttoviraston mukaan hakija on kertonut kristinuskon merkityksestä hänelle henkilökohtaisesti ainoastaan yleisluonteisesti ja pintapuolisesti.

Hallinto-oikeus on ratkaissut asian turvapaikanhakijan eduksi kirjallisen aineiston perusteella järjestämättä pyydettyä suullista käsittelyä. Tässä suhteessa asia eroaa päätöksestä KHO 2011:114, jossa valitus oli vastaavassa tilanteessa hylätty toimittamatta suullista käsittelyä. Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään lyhyesti todennut, ettei asiassa ole syytä epäillä hakijan kristillistä vakaumusta. Hallinto-oikeus ei ole perustellut suullisen käsittelyn pyynnön hylkäämistä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että suullista käsittelyä ei ole tullut hylätä pelkästään sen vuoksi, että hallinto-oikeus on pitänyt turvapaikanhakijaa tarkemmin perustelematta uskottavana, vaan hallinto-oikeuden olisi tullut arvioida erikseen, onko asiassa tarvetta selvittää tarkemmin kysymystä turvapaikanhakijan kristillisen kääntymisen uskottavuudesta. Tarpeeseen selvittää asiaa tarkemmin viittaa selvästi se, että hallinto-oikeuden päätöksen perusteluista ei käy ilmi, miten hallinto-oikeus on arvioinut turvapaikanhakijan kristillisen vakaumuksen aitoutta ja hänen kääntymiseen liittyviä motiivejaan. Toisaalta suullisen käsittelyn tarvetta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon, että Maahanmuuttovirastolla on ollut erilainen käsitys turvapaikanhakijan uskonnollisen kääntymisen aitoudesta.

Edellä mainitulla perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, ottaen huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksen perustelut, ettei turvapaikanhakijan esittämästä kirjallisesta aineistosta ole käynyt ilmi sellaista kirjallista selvitystä, jonka perusteella hallinto-oikeus on voinut ratkaista kysymyksen uskonnollisesta kääntymisestä suoraan toisin kuin Maahanmuuttovirasto. Asian ratkaiseminen turvapaikanhakijan uskottavuuden osalta on edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista ja hakijan henkilökohtaista kuulemista. Asian selvittäminen hallinto-oikeudessa ei ole ollut valitusasian ratkaisun kannalta riittävää. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamiseksi ja sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Anna Mähönen.

 
Julkaistu 21.4.2017