KHO:2017:99

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Palautuskielto – Vainokokemukset – Kertomuksen uskottavuus – Oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä

Vuosikirjanumero: KHO:2017:99
Antopäivä: 14.6.2017
Taltionumero: 2866
Diaarinumero: 3709/4/16

Asiassa oli kansainvälisen suojelun osalta kysymys siitä, voitiinko A:n katsoa osoittaneen uskottavalla tavalla todeksi, että häntä uhkaisi vaara joutua kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Arvioinnissa oli otettava huomioon ulkomaalaislaista, määritelmädirektiivistä ja kansainvälisistä sopimuksista sekä niiden soveltamiskäytännöstä ilmenevät kertomuksen uskottavuuden arvioinnissa huomioon otettavat seikat.

Korkein hallinto-oikeus piti uskottavana A:n kertomusta oleskelustaan lapsisotilaiden koulutusleirillä vuosina 1996–2000. A oli kertonut johdonmukaisesti myös isänsä viranomaisille tekemistä korvaushakemuksista koulutusleirillä oloon liittyen. Lisäksi korkein hallinto-oikeus piti mahdollisena, että valittajaan ja hänen perheeseensä oli heidän kotimaassaan kohdistunut väkivallantekoja korvaushakemusten vuoksi. Toisaalta A:n kertomus oli monin osin epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Siten uskottavana ei voitu pitää A:n kertomusta siitä, että häneen ja hänen perheeseensä oli toistuvasti, useiden vuosien ajan ja useissa eri asuinpaikoissa kohdistunut vakavia väkivallantekoja korvaushakemusten lähettämisen vuoksi.

Eri vaiheissa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan A:lla oli kehossaan vammoja, jotka eivät olleet ristiriidassa hänen kertomiensa kidutuskokemusten kanssa. Lääkärinlausuntojen, A:n kertomuksen ja Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan maatietouden perusteella oli mahdollista, että A:n vammat olivat syntyneet sotilaspukuisten henkilöiden pahoinpideltyä A:ta. Uskottavana ei kuitenkaan ollut pidettävä, että A:han olisi useiden vuosien aikana kohdistettu toistuvia pahoinpitelyjä tai muita ihmisoikeusloukkauksia.

A ei ollut kotimaassaan ollut poliittisesti tai muuten yhteiskunnallisesti aktiivinen eikä hän ollut missään vaiheessa ollut pidätettynä tai vangittuna. Hyökkääjät olivat ensisijaisesti olleet kiinnostuneita A:n isästä. Isä oli kuulunut oppositiopuolueeseen, mutta hänen poliittinen aktiivisuutensa ei ollut perheeseen kohdistettujen hyökkäysten syynä.

Korkein hallinto-oikeus hyväksyi, että A oli voinut joutua yksittäisten väkivallantekojen kohteeksi kotimaassaan. Kun kuitenkin otettiin huomioon A:n kertomuksen osittainen epäuskottavuus, hänen henkilöönsä liittyvät seikat, mahdollisten hyökkäysten kohdistuminen ensisijaisesti A:n edesmenneeseen isään sekä väkivallanteoista kulunut aika, korkein hallinto-oikeus katsoi olevan erittäin epätodennäköistä, että A olisi ainakaan enää kotimaansa viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena. Hänellä ei siten ollut perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa palautettuna vainotuksi tai todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.

Korkein hallinto-oikeus otti kuitenkin huomioon A:n kokemukset lapsisotilaiden koulutusleirillä sekä hakijan terveydentilasta muutoin kokonaisuudessaan saadun selvityksen. Näiden perusteella korkein hallinto-oikeus arvioi oikeaksi, että A:lle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n nojalla yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti

Ulkomaalaislaki 52 § 1 momentti, 87 §, 87 a §, 87 b §, 88 §, 88 a § (323/2009), 88 c §, 88 d §, 97 § 3 momentti (194/2015), 97 a § 2 momentti, 98 § 2 ja 3 momentti ja 147 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 2 artikla, 4 artikla ja 15 artikla

Euroopan unionin perusoikeuskirja 18 artikla ja 19 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla

YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus 3 artikla

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa R.C. v. Ruotsi (9.3.2010) ja päätös asiassa S.M. v. Ruotsi (47683/08, 10.2.2009)

YK:n kidutuksen vastaisen komitean päätökset asioissa Bakatu-Bia v. Ruotsi (3.6.2011), Kalonzo v. Kanada (18.5.2012), E.K.W. v. Suomi (4.5.2015), E.E.E. v. Sveitsi (8.5.2015), M.S. v. Tanska (10.8.2015) ja P.S.B. ja T.K. v. Kanada (13.8.2015)

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 10.10.2016 nro 16/1051/1

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 31.3.2016 hylännyt Kongon demokraattisen tasavallan kansalaisen A:n (jäljempänä myös hakija tai valittaja) kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen, käännyttänyt hänet kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan ja määrännyt hänelle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle.

Päätöksen perustelujen mukaan Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt hakijan kertomuksen hänen oleskelustaan lapsisotilaiden koulutusleirillä, kahdesta korvaushakemuksesta, jotka muutoksenhakijan isä koulutusleirillä oleskeluun liittyen on lähettänyt, ja hakijaan kohdistetusta yksittäisestä pahoinpitelystä sekä hänen isänsä ja sisarensa kuolemasta ja toisen sisarensa raiskauksesta. Sen sijaan Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt kertomusta hakijaan sekä hänen perheeseensä toistuvasti vuosien ajan eri paikoissa kohdistetuista oikeudenloukkauksista, isän ja sisaren kuoleman ja toisen sisaren raiskauksen liittymisestä perheeseen kohdistettuihin laajamittaisiin hyökkäyksiin sekä hakijaan aiempien tapahtumien vuoksi kotimaassa kohdistuvasta hengenvaarasta. Kinshasassa ja muualla maan länsiosassa ei ole akuuttia turvallisuusriskiä. Hakija on saanut hoitoa lääkärinlausunnosta ilmeneviin ja muihin kertomiinsa oireisiin, eikä ole esitetty, että hänellä niiden vuoksi enää olisi erityistä tai välitöntä hoidon tarvetta.

A on Helsingin hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja hänelle myönnetään kansainvälistä suojelua tai oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Asiassa on toimitettava suullinen käsittely.

Maahanmuuttovirasto on antanut hallinto-oikeudelle lausunnon.

A on antanut hallinto-oikeudelle vastaselityksen ja lisäselvitystä terveydentilastaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullinen käsittely

Kun otetaan huomioon jäljempänä ilmenevät perusteet, joihin valittaja on kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan saamiseksi vedonnut, asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys ja käytettävissä oleva maatietous, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Maahanmuuttoviraston menettelyä koskevat väitteet

Valittaja on valituksessaan todennut, että Maahanmuuttovirasto on menetellyt virheellisesti, koska valittajaa ei ole pyydetty kertomaan kaikista häneen ja hänen perheeseensä kohdistuneista hyökkäyksistä ja turvapaikkapuhuttelu on siten ollut puutteellinen. Puhuttelua ei ole myöskään pidetty valittajan äidinkielellä, mikä on voinut hänen mukaansa vaikuttaa asiaan.

Valittajalle on 17.3.2015 kello 9.30–14.00 pidetty turvapaikkapuhuttelu, jossa hän on tuonut esiin turvapaikkaperusteensa. Valittaja on puhuttelun aluksi ilmoittanut ymmärtävänsä ranskan kielen tulkkia, ja häntä on lisäksi pyydetty ilmoittamaan, jos hän ei ymmärrä esitettyä kysymystä tai tulkkia. Valittajalta on vielä puhuttelun lopuksi kysytty, onko hän ymmärtänyt tulkkia. Valittaja on vastannut tähän myöntävästi. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajalle on esitetty kysymyksiä puhuttelussa sekä hänen vastaustensa perusteella lisäkysymyksiä. Valittajan avustaja on myös ollut läsnä puhuttelussa. Valittaja on lopuksi allekirjoittanut puhuttelusta laaditun pöytäkirjan. Hallinto-oikeus katsoo, että valittaja ei ole valituksessaan esittänyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella Maahanmuuttoviraston menettelyä turvapaikkapuhuttelussa olisi pidettävä virheellisenä.

Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että valittajalla on ollut hallinto-oikeudessa mahdollisuus tuoda esiin kaikki ne seikat, joihin hän haluaa asiassaan vedota.

Valittajan kertomus

Valittaja on kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta. Valittajalla ei ole ollut passia tai muuta henkilöllisyyttä todentavaa asiakirjaa, joten hänen henkilöllisyyttään ei ole pystytty varmistamaan. Valittaja on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta 11.12.2014. Valittaja on turvapaikkakuulustelussa kertonut turvapaikkaperusteekseen sen, että häneen ja hänen perheeseensä on kohdistunut lukuisia väkivaltaisia hyökkäyksiä vuosien 2000–2014 aikana. Hyökkäysten yhteydessä valittajan pikkusisko ja isä on tapettu ja hänen isosiskonsa on raiskattu. Valittaja on kertonut pelkäävänsä, että hänet surmataan, mikäli hän palaa kotimaahansa. Valittaja uskoo, että hyökkäykset liittyvät korvaushakemukseen, jonka hänen isänsä on tehnyt valittajan lapsisotilaiden koulutusleirille joutumisen johdosta.

Valittaja on viety 11-vuotiaana lapsisotilaiden koulutusleirille. Valittajalle ja muille leirillä olleille lapsille oli kerrottu, että heidän vanhempansa oli tapettu. Valittaja ei ole saanut aseellista koulutusta, ja suurin osa leirilläoloajasta on ollut kuntoharjoittelua. Valittaja on vapautunut leiriltä vuonna 2000, kun presidentti Kabila oli ilmoittanut, että kaikki alle 18-vuotiaat lapset saavat lähteä armeijasta. Leiriltä vapauduttuaan valittaja oli saanut tietää, että hänen vanhempansa ovat edelleen elossa, ja valittaja palasi kotiinsa. Valittajan isän mielestä valittajan piti saada korvausta, koska valittaja oli koulutusleirille joutumisen vuoksi joutunut keskeyttämään koulunsa eikä hän toisaalta ollut saanut luvattua aseellista koulutusta. Valittajan isä on lähettänyt kaksi kirjallista korvaushakemusta ministeriöön.

Valittajan perheeseen kohdistuneet hyökkäykset ovat alkaneet vuonna 2000 sen jälkeen, kun hänen isänsä oli tehnyt toisen korvaushakemuksen. Sotilasasuissa olleet aseistautuneet henkilöt ovat tunkeutuneet valittajan perheen kotiin ja pahoinpidelleet valittajaa ja hänen perheenjäseniään. Hyökkääjät ovat vieneet valittajan isän asiakirjoja ja muuta arvokasta tavaraa. Hyökkäyksiä on tapahtunut usein, valittajan kertoman mukaan kuukauden tai kahden välein vuosien 2000–2014 aikana. Hyökkääjät eivät ole kuitenkaan sanallisesti uhanneet valittajaa, ja he ovat olleet ensisijaisesti kiinnostuneita valittajan isästä. Valittaja on kertonut, ettei hänen perheensä ole pyytänyt apua kotimaansa viranomaisilta perheeseen kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi, koska pyynnöt eivät johda toimenpiteisiin.

Valittajan isä on työskennellyt timanttikauppiaana ja kuulunut UDPS- oppositiopuolueeseen. Isällä ei ole kuitenkaan ennen vuotta 2000 ollut ongelmia työn tai poliittisen toiminnan vuoksi, joten hän on päätellyt hyökkäysten liittyvän hänen tekemäänsä korvaushakemukseen. Kun hyökkäykset jatkuivat, valittajan isä on päättänyt vuonna 2006, että perhe muuttaa kotikaupungistaan Kasaista Kinshasaan. Perhe oli asunut Kinshasassa vajaan vuoden, kun hyökkääjät tulivat jälleen perheen kotiin. Vuonna 2009 valittajaa on pahoinpidelty pamppua käyttäen niin, että hän on joutunut sairaalaan. Pahin perheeseen kohdistunut hyökkäys on tapahtunut 6.4.2014, jolloin valittajan isä on ammuttu. Valittaja on lähtenyt kesäkuussa 2014 pois Kinshasasta kohti Bas-Kongoa ja sieltä edelleen Angolaan. Angolasta valittaja on tullut salakuljettajan kanssa Suomeen.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Valittaja on kertonut joutuneensa lapsisotilaiden koulutusleirille ollessaan 11-vuotias ja olleensa siellä neljä vuotta. Hän ei ole osannut sanoa, mikä taho vastasi leirin ylläpidosta tai mikä leirin varsinainen tavoite oli.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on värvätty sotilaita kapinallisten armeijoihin jo vuodesta 1996. (Amnesty International 8.92003: Democratic Republic of Congo. Children at War; Amnesty International 10.10.2006: Children at War: Creating hope for their future) Osa on pakotettu liittymään armeijoihin, mutta myös vapaaehtoinen liittyminen on ollut runsasta. Lapsia on värvätty suuremman miesvahvuuden takaamiseksi. (Child Soldiers International 2001, Child Soldiers Global Report 2001 – Democratic Republic of the Congo; IPSTC – The International Peace Support Training Center 2013: Reintegration of Child Soldiers in Eastern Democratic Republic of the Congo: Challenges and Prospects)

Valittaja on kertonut, että hänen isänsä on lähettänyt kaksi korvaushakemusta hänen koulutusleiriltä palaamisensa jälkeen. Valittaja ei ole osannut kertoa hakemuksista tarkemmin, mutta kuitenkin sen verran, että hakemukset oli lähetetty johonkin ministeriöön. Valittaja on kertonut, että hakemusten lähettämisen jälkeen häneen ja hänen perheeseensä on kohdistunut useiden vuosien ajan lukuisia väkivaltaisia hyökkäyksiä. Perhe on muuttanut useamman kerran, mutta hyökkäykset ovat jatkuneet. Valittaja ei ole osannut kertoa varmaa syytä näille hyökkäyksille, mutta hän on kertonut uskovansa niiden liittyvän hänen isänsä tekemiin korvaushakemuksiin. Valittaja ei ole tiennyt, keitä hyökkääjät ovat, mutta on heidän sotilasasujensa perusteella epäillyt heillä olevan kytköksiä valtioon. Hyökkääjät eivät myöskään ole valittajan kertoman mukaan ilmaisseet valittajan perheelle sanallisesti, miksi hyökkäykset ovat tapahtuneet. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajan kertoman perusteella hyökkäysten syy ja hyökkääjien henkilöllisyys on jäänyt täsmentymättömäksi.

Hallinto-oikeus katsoo valittajan kertomuksen kokonaisuudessaan huomioon ottaen olevan epätodennäköistä, että valittaja olisi kotimaahansa palautettuna viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena. Kongon demokraattisen tasavallan ihmisoikeustilanne on edelleen vakiintumaton, mutta tämä ei sellaisenaan ole riittävä peruste kansainvälisen suojelun myöntämiselle.

Edellä esitetyn perusteella ja kun otetaan lisäksi huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksessä esille tuotu asiaan liittyvä maatietous, jota saatavilla olevien lähteiden mukaan on edelleen pidettävä ajantasaisena, valittaja ei ole tehnyt todennäköiseksi, että hänellä olisi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi olisi merkittäviä perusteita uskoa valittajan joutuvan kotimaassaan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Valittaja ei siten ole ulkomaalaislain 88 §:ssä tarkoitetulla tavalla toissijaisen suojelun tarpeessa. Valittajalle ei näin ollen voida antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella. Kun otetaan huomioon valittajan kotimaassa vallitsevasta tilanteesta saatu selvitys, hän ei ole myöskään ollut ulkomaalaislain 88 a §:ssä (323/2009) tarkoitetulla tavalla humanitaarisen suojelun tarpeessa.

Ulkomaalaislain 52 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Asiassa on vedottu valittajan terveydentilaan. Valittaja on esittänyt Maahanmuuttovirastolle 25.2.2015 päivätyn lääkärinlausunnon, jonka mukaan hänellä on noin 5 cm pitkä arpi oikealla välilihassa. Lausunnon mukaan kyseinen arpi on voinut syntyä lyönnistä välilihan seutuun. Valittajaa on tutkittu selkäkipujen vuoksi ja valittaja on kertonut kärsivänsä unettomuudesta. Valittaja on valitusvaiheessa esittänyt 10.7.2016 päivätyn psykoterapeutin lausunnon, joka on annettu 20.4.–22.6.2015 tapahtuneiden vastaanottokäyntien perusteella. Psykoterapeutin lausunnon mukaan valittaja kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä ja on kuntouttavan psykoterapian tarpeessa.

Hallinto-oikeus toteaa, että valittaja on saanut hoitoa selkäkipuihinsa sekä unettomuuteen. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että valittajalla olisi välitöntä hoidon tarvetta. Näin ollen asiassa ei ole perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi valittajan terveydentilan vuoksi ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Muitakaan perusteita oleskeluluvan myöntämiseksi kysymyksessä olevan lainkohdan perusteella ei ole esitetty.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja muut asiassa esitetyt seikat kokonaisuudessaan, hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 146, 147 ja 148 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Leena Karhu (t) ja Henna Rintala, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut maasta poistamisen täytäntöönpanon kieltämistä. Valituksessa, jota on myöhemmin täydennetty, on vaadittu, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja valittajalle myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen suojelun tai kokonaisharkinnan perusteella. Asiassa on järjestettävä suullinen käsittely tai asia on palautettava hallinto-oikeudelle suullista käsittelyä varten.

Valittaja on uudistanut asiassa aiemmin esitetyn ja lisäksi lausunut vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on lainvastainen erityisesti siltä osin kuin kyse on turvapaikanhakijan kertomuksen uskottavuuden ja hänen aiemmin kokemansa vainon merkityksen arvioinnista. Näyttökynnys on asetettu pakolaisoikeuden vastaisesti tasolle, jota valittaja ei voi saavuttaa.

Valittajalla on perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan. Pelko perustuu usean vuoden kuluessa kertyneisiin vainokokemuksiin. Valittaja on joutunut julman fyysisen ja psyykkisen väkivallan kohteeksi. Asiassa ei ole voitu perustellusti osoittaa, ettei valittajan kotimaassaan kokema vaino toistu. Pakolaisoikeuden mukaan turvapaikan hakijan pelkoa tulisi pitää perusteltuna, jos hakija voi kohtuullisessa määrin osoittaa elämän kotimaassa käyneen sietämättömäksi. Siten valittajalla on myös merkittäviä perusteita uskoa joutuvansa todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa kotimaassa ja hänelle on vähintään myönnettävä oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Valittajan käännyttäminen kotimaahan on palautuskiellon vastaista.

Valittajaan itseensä kohdistuneen julman väkivallan lisäksi on otettava huomioon, että valittaja on joutunut todistamaan isänsä ja sisarensa surmaamisen ja toisen sisarensa raiskauksen. Psykoterapeutin lausunnon mukaan kuntouttava psykoterapia voidaan aloittaa vain turvallisissa ja riittävän vakaissa olosuhteissa, kotimaahan palauttaminen olisi haitallista eikä valittajan psyykkinen vointi siellä kohenisi. Käännyttäminen on siten myös ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitetulla tavalla inhimillisesti katsoen poissuljettu vaihtoehto ja ilmeisen kohtuutonta.

Maahanmuuttoviraston kyseenalaistettua valittajan kertomuksen uskottavuuden ja hallinto-oikeuden sivuutettua uskottavuuden arvioinnin kannalta keskeiset valittajan aiemmat vainokokemukset asiaan on suullisessa käsittelyssä saatavissa lisäselvitystä. Suullista käsittelyä ei voida pitää ilmeisen tarpeettomana.

Valittaja on viitannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätökseen tapauksessa R.C. v. Ruotsi (9.3.2010) sekä YK:n kidutuksen vastaisen komitean päätöksiin tapauksissa X ja Z v. Suomi (4.6.2014), E.K.W. v. Suomi (4.5.2015) ja Mr. X v. Suomi (23.11.2015).

Maahanmuuttovirasto on valituslupahakemuksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Päätöksessään Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana, että valittajan isä ja sisar on tapettu, vaan ainoastaan sen, että he ovat kuolleet.

Valittajan viittaamien päätösten johdosta Maahanmuuttovirasto on lausunut muun ohella, että kansainvälisen suojelun hakijan aiempaa kidutuksen kohteeksi joutumista ei niissä ole pidetty yksin ratkaisevana, vaan huomioon on otettu esimerkiksi se, että hakija on paennut viranomaisia, ollut poliittisesti aktiivinen tai mielletty opposition edustajaksi. Lisäksi päätöksissä on kiinnitetty huomiota siihen, ketkä kussakin maassa ovat erityisessä vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi.

Kongon demokraattista tasavaltaa koskevien maatietojen mukaan siellä erityisessä vaarassa joutua ahdistelun ja pidätysten kohteeksi ovat toimittajat, opposition edustajat ja ihmisoikeusaktivistit. Valittaja ei kuulu mainittuihin ryhmiin. Hän ei ole myöskään osannut kertoa mitään isänsä väitetystä puoluetoiminnasta. Valittaja ei ole kritisoinut valtiota, eikä hän ole tuonut esiin, että hän tai hänen isänsä olisivat tehneet muuta kuin edellä mainitut kaksi korvaushakemusta tai että he olisivat olleet julkisesti aktiivisia korvaushakemuksiin liittyen.

Ei ole uskottavaa, että valittajaa ja hänen perhettään kohtaan olisi hyökätty kuukausittain tai joka toinen kuukausi, kahdessa maakunnassa ja noin 14 vuoden ajan sen vuoksi, että valittajan isä on lähettänyt valtiolle kaksi korvaushakemusta. Valittajan kertomus oikeudenloukkauksista on ollut lyhyt. Hakemuksen perusteista turvapaikkapuhuttelussa kysyttäessä valittaja on kertonut lähes yksinomaan tapahtumista Angolassa ja matkastaan Suomeen, ei ongelmistaan kotimaassa. Tapahtumienkulku ja tarkemmat yksityiskohdat ovat jääneet kertomuksen perusteella epäselviksi, eikä valittaja ole myöhemminkään juuri tarkentanut kertomustaan. Poliisin tutkintailmoituksen mukaan valittaja on tuolloin kertonut hakevansa turvapaikkaa, koska hän on kieltäytynyt menemästä armeijaan ja hänet on sen vuoksi etsintäkuulutettu kotimaassa. Myös poliisikuulustelussa valittaja on kertonut paenneensa kotimaasta, koska ei halua armeijaan. Valittajan turvapaikkapuhuttelussa esittämä peruste kansainvälisen suojelun myöntämiselle poikkeaa siten perusteesta, jonka hän turvapaikkamenettelyn aiemmissa vaiheissa on esittänyt.

Tarkastellessaan valittajan asiaa kidutuksen vastaisen komitean edellä mainittujen päätösten valossa Maahanmuuttovirasto on viitannut valittajan kertomuksen uskottavuutta heikentäviin seikkoihin ja todennut, että valittajalla on kehossaan vain yksi arpi eikä hän kuulu ryhmään, joka hänen kotimaassaan olisi erityisessä vaarassa. Valittajan kertomusta ei voida pitää uskottavana yksinomaan asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen perusteella. Muita uskottavuutta arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi kertomuksen yksityiskohtaisuus ja johdonmukaisuus, kertomuksen yhdenmukaisuus käytettävissä olevan maatiedon kanssa sekä kaikki asiassa esitetty kirjallinen todistelu. Valittaja ei ole esittänyt yhtään kirjallista todistetta kotimaastaan, esimerkiksi perheenjäsentensä surmista.

Tapaamisista psykoterapeutin kanssa on kulunut noin puolitoista vuotta, eikä ole esitetty, että valittaja olisi sittemmin saanut tai yrittänyt saada hoitoa psykologilta tai psykiatrilta. Valittajan avustaja on tosin ilmoittanut pyytäneensä vastaanottokeskukselta lähetettä Kidutettujen kuntoutuskeskukseen. Hoitokertomuksia tai lausuntoja valittajan terveydentilasta ei kuitenkaan ole esitetty kesäkuun 2015 jälkeen. Ei ole myöskään vedottu siihen, ettei valittajalla olisi kotimaassaan mahdollisuutta saada välttämätöntä hoitoa. Maatietopalvelun 30.4.2014 päivätyssä, Medcoi-kyselyyn perustuvassa selvityksessä on todettu, että Kongon demokraattisessa tasavallassa on saatavilla psykiatrista hoitoa sekä lääkkeitä masennukseen, unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Valittaja on asunut Kinshasassa, jossa hoitoa on saatavilla todennäköisesti parhaiten.

Tosiseikkana on hyväksytty, että valittaja on lapsena ollut useita vuosia koulutusleirillä. Leirillä olosta on kuitenkin kulunut 16 vuotta, ei­kä valittaja ole kertonut joutuneensa leirillä väkivallan kohteeksi tai käyttämään asetta tai väkivaltaa.

Maahanmuuttoviraston mukaan valitusluvan myöntäminen asiassa voi olla perusteltua, koska lääkärinlausuntojen todistusarvo ja merkitys osana uskottavuusarviointia on esillä useissa tapauksissa.

Valittaja on vastaselityksessään Maahanmuuttoviraston lausunnon johdosta esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valituslupahakemuksessa viitatut päätökset vahvistavat lääkärinlausunnon merkitystä tällaisessa asiassa. Asiassa esitetyt lääkärien ja muiden terveydenhoidon ammattilaisten lausunnot puolestaan vahvistavat valittajan joutuneen kidutuksen uhriksi kertomallaan tavalla.

Päätökset tapauksissa E.K.W. v. Suomi ja Mr. X v. Suomi vahvistavat lisäksi sen päätöksestä Tala v. Ruotsi ilmenevän seikan, ettei kidutuksen uhrilta voida edellyttää täydellistä tarkkuutta ja virheettömyyttä – ei etenkään, jos hän kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kuten valittaja. Valittajan kertomus on ollut johdonmukainen koko turvapaikkamenettelyn ajan, eivätkä kertomukseen mahdollisesti liittyvät epävarmuustekijät kyseenalaista kertomuksen uskottavuutta kokonaisuutena. Katsoessaan, ettei valittajan kertomus perheenjäsentensä kuolemista ole uskottava, viranomaisen on esitettävä vastanäyttöä.

Maahanmuuttovirasto on vasta lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle maininnut valittajan Suomeen tullessaan kertoneen armeijasta kieltäytymisestään ja Angolassa tapahtuneesta pahoinpitelyn ja hyväksikäytön kohteeksi joutumisestaan sekä vankilassa olostaan. Maahanmuuttoviraston olisi selvittämisvelvollisuutensa huomioon ottaen tullut kuulla valittajaa noista nyt lausunnossaan mainitsemistaan seikoista ja selvittää mahdollinen ristiriita, jos ristiriidalla perustellaan päätöstä. Valittajan hakiessa turvapaikkaa läsnä ei ollut tulkkia ja poliisi merkitsi pöytäkirjaan vain jonkin rivin. On myös huomattava, että valittajan kokemukset Angolassa eivät ole yhtä traumaattisia kuin kokemukset kotimaassa ja että hänen ei sen vuoksi ole yhtä vaikea kertoa niistä kuin kokemuksistaan kotimaassa.

Valittajan turvapaikkapuhuttelussa mainitsemat korvaushakemukset koskevat valittajan viemistä lapsisotilaiden koulutusleirille eli valtion toimia, joita hakemuksissa siten on arvosteltu. Lisäksi valittajan isä oli aktiivinen oppositiopuolueessa. Maatiedon perusteella ei myöskään voi päätellä, että Kongon demokraattisessa tasavallassa vaarassa olisivat vain toimittajat, opposition edustajat ja ihmisoikeusaktivistit, vaan mielivalta maassa on usein erottelematonta ja sen harjoittajien rankaisemattomuus ongelma. Valittaja ei osaa tarkasti yksilöidä turvapaikkapuhuttelussa mainitsemiensa hyökkäysten lukua. Niitä ei kuitenkaan ollut yhden tai kahden kuukauden välein, vaan väli oli ajoittain pitempi, mikä ilmenee valittajan turvapaikkapuhuttelussa esittämästä kertomuksestakin. Enin osa hyökkäyksistä tapahtui Kasaissa paikassa, jossa valittaja perheineen asui niiden alkaessa.

Asiassa on otettava huomioon pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaiset pakottavat syyt, joiden vuoksi valittajallekin on myönnettävä kansainvälistä suojelua, sekä benefit of the doubt -periaate.

Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellä 29.11.2016 taltionumero 5119 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta.

2. Valitus hylätään kansainvälistä suojelua koskevilta osin. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei tältä osin muuteta.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ulkomaalaislain 52 §:n nojalla myönnettävää oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevilta osin. Asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitetun oleskeluluvan myöntämiseksi A:lle.

Perustelut

1. Käsittelyratkaisu

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi muutoksenhakija on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Pääasiaratkaisu

2.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko valittaja uskottavasti pystynyt osoittamaan, että hän olisi kansainvälisen suojelun tai tässä tapauksessa arvioitavaksi vielä tulevan humanitaarisen suojelun tarpeessa suhteessa kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Toissijaisesti kysymys on yksilöllisestä inhimillisestä syystä myönnettävän oleskeluluvan edellytyksistä.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Perus- ja ihmisoikeudet

Suomen perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 artikla koskee oikeutta turvapaikkaan. Perusoikeuskirjan 19 artikla koskee suojaa palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa.

Kansainväliset sopimukset

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan mukaan pakolainen on jokainen henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne.

YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan mikään sopimusvaltio ei saa karkottaa, palauttaa tai luovuttaa ketään toiseen valtioon, jos on perusteltu syy uskoa, että hän olisi siellä vaarassa joutua kidutetuksi. Saman artiklan 2 kappaleen mukaan ratkaistessaan, onko tällainen syy olemassa, toimivaltaiset viranomaiset ottavat huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, kuten mahdollisesti sen, tapahtuuko kyseisessä valtiossa jatkuvasti törkeitä, räikeitä tai laajamittaisia ihmisoikeusloukkauksia.

Euroopan unionin oikeus

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat 13.12.2011 antaneet direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (niin kutsuttu uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi).

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan a alakohdan mukaan ’kansainvälisellä suojelulla’ tarkoitetaan direktiivissä pakolaisasemaa ja toissijaista suojeluasemaa, sellaisina kuin ne on määritelty e ja g alakohdassa. Artiklan e alakohdan mukaan ’pakolaisasemalla’ tarkoitetaan direktiivissä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa. Artiklan g alakohdan mukaan ’toissijaisella suojeluasemalla’ tarkoitetaan direktiivissä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista jäsenvaltiossa henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua.

Direktiivin 2 artiklan d alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske. Direktiivin III luvussa säädetään pakolaiseksi määrittelemisestä ja IV luvussa pakolaisasemasta.

Direktiivin 2 artiklan f alakohdan mukaan direktiivissä tarkoitetaan ’henkilöllä, joka voi saada toissijaista suojelua’, kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, jolle ei voida myöntää pakolaisasemaa mutta jonka suhteen on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos hänet palautetaan alkuperämaahansa tai kansalaisuudettoman henkilön ollessa kyseessä entiseen pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä 15 artiklassa määriteltyä vakavaa haittaa, ja jota 17 artiklan 1 ja 2 kohta ei koske ja joka on kykenemätön tai sellaisen vaaran johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan. Direktiivin V luvussa säädetään määrittelemisestä henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, ja VI luvussa toissijaisesta suojeluasemasta.

Direktiivin 15 artiklan mukaan vakavalla haitalla tarkoitetaan seuraavia: a) kuolemanrangaistus tai teloitus; tai b) hakijan alkuperämaassa kokema kidutus tai epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus; tai c) siviilihenkilön henkeä tai ruumiillista koskemattomuutta uhkaava vakava ja henkilökohtainen vaara, joka johtuu mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä.

Direktiivin II luku koskee kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointia. Lukuun sisältyvän direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään muun ohella, että jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat. Saman artiklan 3 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää: a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat --- ; b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa; c) hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana; ---

Direktiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan se seikka, että hakija on jo joutunut vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa tai että häntä on suoraan uhattu vainolla tai tällaisella haitalla, on vakava osoitus hakijan perustellusta pelosta joutua vainotuksi tai todellisesta vaarasta joutua kärsimään vakavaa haittaa, jollei ole perusteltua syytä olettaa, ettei tämä vaino tai vakava haitta tule toistumaan. Artiklan 5 kohdan mukaan, vaikka jäsenvaltiot soveltavat periaatetta, jonka mukaan hakijan velvollisuutena on esittää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteluiksi tarvittavat seikat, ja vaikka joidenkin hakijan lausumien seikkojen tueksi ei olisi esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, näitä seikkoja ei tarvitse todentaa, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: a) hakija on todella yrittänyt esittää näyttöä hakemuksensa tueksi; b) kaikki hakijan saatavissa olevat olennaiset seikat on esitetty ja muiden asiaan vaikuttavien seikkojen puuttumisesta on annettu tyydyttävä selitys; c) hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina eivätkä ne ole ristiriidassa hänen tapaukseensa liittyvien saatavilla olevien tapauskohtaisten ja yleisten tietojen kanssa; --- ja e) hakija on todettu yleisesti uskottavaksi.

Ulkomaalaislain säännökset esitöineen

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia. Pykälän 2 momentin mukaan vainoksi katsottavia tekoja voivat olla: 1) fyysinen tai henkinen väkivalta, mukaan luettuna seksuaalinen väkivalta; 2) oikeudelliset tai hallinnolliset toimenpiteet taikka poliisin toimintaan tai lainkäyttöön liittyvät toimenpiteet, jotka ovat itsessään syrjiviä tai jotka toteutetaan syrjivällä tavalla; 3) kohtuuton tai syrjivä syytteeseen paneminen tai rankaiseminen; 4) muutoksenhakumahdollisuuden puuttuminen tai epääminen, minkä seurauksena on kohtuuton tai syrjivä rangaistus; 5) syytteeseen paneminen tai rankaiseminen sen johdosta, että henkilö kieltäytyy asepalveluksesta selkkauksessa, jossa asepalveluksen suorittaminen sisältäisi 87 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tekoja; ja 6) luonteeltaan sukupuoleen tai lapsiin kohdistuva teko.

Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin samassa pykälässä jäljempänä säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan vainon syinä: 1) alkuperä tarkoittaa erityisesti ihonväriä, syntyperää tai kuulumista tiettyyn etniseen ryhmään; 2) uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen; 3) kansallisuuteen kuuluu tietyn valtion kansalaisuus tai kansalaisuudettomuus sekä kuuluminen ryhmään, jota yhdistävät kulttuuriset, etniset, kielelliset, maantieteelliset tai poliittiset tekijät taikka ryhmän yhteys toisessa valtiossa asu- vaan väestöön; ja 4) poliittinen mielipide tarkoittaa erityisesti mielipiteitä, ajatuksia ja uskomuksia mahdollisista vainoa harjoittavista toimijoista ja niiden politiikoista tai menetelmistä. Pykälän 3 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä voidaan pitää ryhmää: 1) jonka jäsenillä on sellainen yhteinen tausta, muu luontainen ominaisuus tai usko, joka on ryhmän jäsenten identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeinen ominaisuus, ettei heitä voida vaatia luopumaan siitä; ja 2) jonka ympäröivä yhteiskunta mieltää muusta yhteiskunnasta erottuvaksi.

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan: 1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta; 2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta; ja 3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 88 c §:n mukaan vainoa harjoittavia tai vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita voivat olla: 1) valtio; 2) valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävät puolueet tai järjestöt; taikka 3) muut kuin valtiolliset toimijat, jos voidaan osoittaa, että 88 d §:n mukaiset suojelun tarjoajat ovat kykenemättömiä tai haluttomia tarjoamaan suojelua vainoa tai vakavaa haittaa vastaan.

Ulkomaalaislain 88 d §:n mukaan suojelun tarjoaja voi olla sellainen valtio tai valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan pitävä kansainvälinen järjestö, joka on halukas ja kykenevä tarjoamaan suojelua. Suojelun on oltava tehokasta ja luonteeltaan pysyvää.

Ulkomaalaislain 88 a §:n (323/2009) 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos 87 tai 88 §:n mukaisia edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole, mutta hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Ulkomaalaislain 97 §:n (194/2015) 3 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto suorittaa turvapaikkapuhuttelun, jossa suullisesti selvitetään hakijan perusteet häneen kotimaassaan kohdistuneesta vainosta tai muista oikeudenloukkauksista ja niiden uhkista.

Ulkomaalaislain 97 a §:n 2 momentin mukaan hakijalta on selvitettävä erityisesti ne perusteet, joiden vuoksi hän katsoo, ettei kyseinen valtio ole hänelle turvallinen.

Ulkomaalaislain 98 §:n 2 momentin mukaan oleskeluluvan myöntämisen edellytykset arvioidaan kunkin hakijan osalta yksilöllisesti ottaen huomioon hänen esittämänsä selvitykset olosuhteistaan asianomaisessa valtiossa sekä eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot valtion oloista. Pykälän 3 momentissa säädetään, että hankittuaan saatavilla olevan selvityksen viranomaisen on ratkaistava asia hakijan eduksi hänen kertomuksensa perusteella, jos hakija on siltä osin kuin se on mahdollista myötävaikuttanut asian selvittämiseen ja jos viranomainen on vakuuttunut hakemuksen uskottavuudesta kansainvälisen suojelun tarpeen osalta.

Hallituksen esityksen (HE 2003/28 vp) ulkomaalaislain 98 §:ää koskevissa perusteluissa on lausuttu seuraavaa:

"Pykälän 3 momentilla pyritään ilmentämään pakolaisoikeudessa noudatettavan niin sanotun benefit of the doubt -periaatteen soveltamista suomalaisessa hallintomenettelyssä. UNHCR:n käsikirjan 196 kappaleessa todetaan, että sekä hakija että viranomainen ovat vastuussa kaikkien olennaisten tosiseikkojen selvittämisestä. Hakijan on kerrottava totuus ja avustettava kaikin tavoin tapauksen käsittelijää selvittämään tapaukseensa liittyviä seikkoja. Lisäksi hakijan on yritettävä esittää lausuntonsa tueksi kaikki mahdollinen selvitys. Todisteiden esittämisvelvollisuutta ei kuitenkaan pitäisi soveltaa liian ankarasti hakijan erityistilanteeseen olennaisesti kuuluvien todistamisvaikeuksien vuoksi. Todisteettomien lausuntojen tulee joka tapauksessa olla yhdenmukaisia hakijan yleisen kertomuksen kanssa (UNHCR:n käsikirjan 197 kappale).Viranomaisen tulee ottaa huomioon myös hakijan yksilöllisten olosuhteiden, kuten esimerkiksi iän, terveydentilan tai mahdollisten kidutuskokemusten vaikutus hänen kykyynsä selvittää tapaukseen liittyviä seikkoja. Hankittuaan kaiken saatavilla olevan selvityksen viranomaisen on ratkaistava asia hakijan kertomuksen perusteella hänen edukseen, jos hakija on siltä osin kuin se on mahdollista, myötävaikuttanut asian selvittämiseen ja jos viranomainen on vakuuttunut hakemuksen uskottavuudesta."

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Hallituksen esityksen (HE 2003/28 vp ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi) 52 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on lausuttu seuraavaa:

"Pykälässä säädettäisiin tilanteesta, jossa oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hakijan terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi. --- Säännös koskisi usein turvapaikanhakijaa, jolle ei myönnettäisi oleskelulupaa kansainvälisen suojelun perusteella, mutta kuitenkin inhimillisesti ajatellen ei voitaisi edellyttää hänen palaavan kotimaahansa.

Oleskeluluvan myöntämisen perusteena terveydentilan vuoksi tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa voisi olla se, että ulkomaalaisen olisi mahdotonta saada välttämätöntä hoitoa kotimaassa. Hoidon tason tai saatavuuden täytyisi haitata vakavasti terveyttä. Edellytyksenä olisi, että olosuhteet alkuperämaassa olisivat kokonaisuudessaan paluun jälkeen sellaiset, että palaaminen lyhentäisi elinaikaa tai aiheuttaisi huomattavaa ruumiillista tai henkistä kärsimystä. Se, että terveydenhoidon saaminen jossain maassa on kallista ja ulkomaalainen on varaton, ei riittäisi oleskeluluvan myöntämiseen. Yksittäisessä tapauksessa täytyisi lisäksi olla muita seikkoja, jotka tekevät kotimaahan palaamisen inhimillisesti katsoen poissuljetuksi vaihtoehdoksi. Kyseessä voisi olla esimerkiksi haavoittuvassa asemassa oleva lapsi, vanhus tai yksinhuoltaja ja kyseessä oleva maa olisi sellainen, että pitkähkön Suomessa oleskelun jälkeen ei voitaisi vaatia kotimaahan palaamista kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen."

2.3 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 9.3.2010 antanut tuomion asiassa R.C. v. Ruotsi, jossa kysymys oli siitä, joutuisiko Iraniin karkotettava valittaja kaltoin kohtelun tai kidutuksen vaaraan karkotuksensa jälkeen. Tapauksessa oli olennaisesti kysymys valittajan kertomuksen uskottavuuden arvioimisesta.

Tuomioistuin totesi, että turvapaikanhakijoiden erityisestä asemasta johtuen heidän todistustaakkaansa hakemuksen tueksi esitettyihin perusteisiin ja asiakirjoihin nähden on tarpeen keventää (benefit of the doubt). Jos kertomuksen todenmukaisuutta kuitenkin voidaan aiheellisesti epäillä, valittajan on annettava epäjohdonmukaisuuksille tyydyttävä selitys. Valittajan on esitettävä riittävät todisteet siitä, että on huomattavat perusteet uskoa valittajan joutuvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisen kohtelun kohteeksi. Kun tällaiset todisteet on esitetty, on sopimusvaltion asiana kumota esitetyt epäilykset (tuomion kohta 50).

Tuomioistuin totesi, että osapuolten välillä oli eriäviä näkemyksiä tapauksen tosiseikoista. Sopimusvaltio oli kyseenalaistanut valittajan luotettavuuden ja viitannut tiettyihin epäjohdonmukaisuuksiin hänen kertomuksessaan. Tuomioistuin katsoi, että yleisesti ottaen kansallisilla viranomaisilla on yleensä parhaat edellytykset arvioida sekä asian tosiseikkoja että kertomuksen uskottavuutta. Tässä tapauksessa tuomioistuin kuitenkin arvioi, että valittajan kertomus oli siinä määrin johdonmukainen, etteivät tietyt epävarmat seikat kumonneet kertomuksen yleistä uskottavuutta (tuomion kohta 52).

Valittaja oli esittänyt lääkärinlausunnon todisteeksi kidutuksestaan. Tuomioistuin piti lausuntoa melko vahvana näyttönä siitä, että valittajan arvet ja vammat olivat voineet syntyä kaltoin kohtelusta tai kidutuksesta. Tuomioistuin myönsi, että periaatteessa todistustaakka oli valittajalla. Tällaisissa olosuhteissa viranomaisen olisi kuitenkin tullut selvittää tarkemmin kaikkia relevantteja seikkoja, kun oli vahvoja osoituksia siitä, että valittajan vammat olivat voineet aiheutua kidutuksesta (tuomion kohta 53). Irania koskevan maatiedon osalta tuomioistuin katsoi, että valittajan kertomus vastasi riippumattomista lähteistä saatua tietoa (tuomion kohta 54).

Tuomioistuin katsoi, että valittaja oli kyennyt todistamaan väitteensä pidätyksestä ja kidutuksen kohteeksi joutumisesta. Näin ollen sopimusvaltion vastuulla oli osoittaa, että valittaja ei olisi palautettaessa uudestaan vaarassa joutua 3 artiklassa kielletyn kohtelun kohteeksi (tuomion kohta 55). Kokonaisharkinnassaan tuomioistuin päätyi siihen, että oli olemassa huomattavat perusteet uskoa, että valittaja joutuisi kotimaahan palautettaessa pidätetyksi ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisen kohtelun kohteeksi (tuomion kohta 57).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tutkittavaksi ottamista koskevassa päätöksessään asiassa S.M. v. Ruotsi (47683/08, 10.2.2009) arvioinut, perustiko ulkomaalaisen karkotus vaaran siitä, että häntä kidutettaisiin tai hänet voitaisiin tappaa alkuperämaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa. Myös tässä asiassa oli olennaisesti kysymys valittajan uskottavuuden arvioinnista.

Tuomioistuin hyväksyi Ruotsin viranomaisten tavoin, että valittaja oli hänen esittämästään lääketieteellisestä selvityksestä ilmenevin seurauksin raiskattu ja pahoinpidelty. Muun muassa hakemuksen tueksi esitetyn kertomuksen yleispiirteisyyden, tarkentumattomuuden ja eräiden ristiriitaisuuksien vuoksi tuomioistuin katsoi kuitenkin, että valittaja ei ollut kyennyt riittävällä tavalla osoittamaan kertomustaan todeksi. Näin ollen se katsoi jääneen näyttämättä, että paluu kotimaahan saattaisi valittajan vaaraan joutua vainotuksi, pidätetyksi, kidutetuksi ja/tai tapetuksi. Valitus jätettiin tutkimatta ilmeisen perusteettomana.

2.4 YK:n kidutuksen vastaisen komitean käytäntöä

YK:n kidutuksen vastainen komitea on useissa kidutuksen vastaisen yleissopimuksen 3 artiklaa koskevissa päätöksissään muun ohella ottanut kantaa valittajan kertomuksen uskottavuuteen, lääkärinlausuntojen merkitykseen, näyttökynnykseen ja todistustaakan siirtymiseen arvioitaessa riskiä uudelleen kidutuksen uhriksi joutumisesta palauttamistapauksissa. Joissakin tapauksissa kysymys on ollut nimenomaan palauttamisesta Kongon demokraattiseen tasavaltaan.

Komitean yleissopimuksen 3 artiklaa koskevan käytännön mukaan sen arvioinnin tarkoituksena on ratkaista, joutuisiko valittaja henkilökohtaiseen vaaraan joutua kidutetuiksi, jos hänet palautetaan takaisin kotimaahansa. Pelkkä törkeiden, räikeiden ja laajojen ihmisoikeusloukkausten esiintyminen maassa ei itsessään ole riittävä syy katsoa, että tietty henkilö olisi vaarassa joutua kidutetuksi. Todistustaakka perusteltujen seikkojen esittämisestä on valittajalla. Henkilön on kyettävä tuomaan esiin lisäperusteita henkilökohtaiselle riskilleen. Tämän riskin ei ole oltava erittäin todennäköinen, mutta sen pitää olla ennakoitavissa oleva, todellinen ja henkilökohtainen. Komitea antaa merkittävää painoa sopimusvaltion viranomaisten arviolle tosiseikoista, mutta samalla se korostaa, ettei se ole tähän arvioon sidottu.

Komitea on valittajan kertomuksen uskottavuutta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että sopimusvaltion viranomaiset ovat arvioineet näytön huolellisesti ja päätyneet sen perusteella epäilemään valittajan kertomuksen uskottavuutta (ks. esim. P.S.B. ja T.K. v. Kanada, 13.8.2015). Käytännössä on kiinnitetty huomiota muun ohella valittajan kertomuksen epäjohdonmukaisuuksiin ja yleiseen uskottavuuden puutteeseen (ks. esim. M.S. v. Tanska, 10.8.2015). Lisäksi huomiota on kiinnitetty valittajan henkilöön, kuten hänen poliittiseen aktiivisuuteensa tai muihin seikkoihin, joilla on merkitystä arvioitaessa henkilökohtaista riskiä joutua kidutetuksi, jos henkilö palautetaan kotimaahansa (ks. esim. E.E.E. v. Sveitsi, 8.5.2015 ja E.K.W. v. Suomi, 4.5.2015). Arvioinneissa on otettu huomioon myös aiemmat uskottavana pidetyt kidutuskokemukset sekä niistä kulunut aika (ks. esim. E.E.E. v. Sveitsi). Esitetyillä lääkärintodistuksilla voi olla merkitystä arvioitaessa näyttöä aiemmista kidutuskokemuksista (ks. esim. Kalonzo v. Kanada, 18.5.2012). Komitea on myös huomauttanut, että kidutuksen uhreilta ei voida yleensä edellyttää kertomuksen täydellistä virheettömyyttä. Ristiriidat kertomuksessa eivät välttämättä horjuta kertomuksen yleistä uskottavuutta esimerkiksi silloin, jos henkilö kärsii posttraumaattisesta stressireaktiosta (E.K.W. v. Suomi).

Komitea on eräissä tapauksissa arvioinut palauttamista Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Tapauksissa Bakatu-Bia v. Ruotsi (3.6.2011) ja E.K.W. v. Suomi (4.5.2015) kysymys oli naispuolisista valittajista, jotka olivat kertomansa mukaan joutuneet sotilaiden pidättämisiksi ja raiskausten ja muun väkivallan kohteiksi pidätystensä aikana. Edellisessä tapauksessa komitea piti valittajan kertomusta osallistumisesta poliittiseen toimintaan johdonmukaisena, vaikka sopimusvaltio ei ollut pitänyt sitä uskottavana. Komitea otti myös huomioon, että lääkärintodistukset tukivat valittajan väitteitä siitä, että hän oli aiemmin joutunut kidutuksen ja raiskausten uhriksi. Jälkimmäisessä tapauksessa komitea totesi vastoin sopimusvaltion näkemystä, että lääkärintodistuksessa mainitut vammat vastasivat valittajan kertomusta kidutuksesta. Komitea piti kertomuksen perusteella myös uskottavana, että häntä oli voitu pitää oppositiopuoleen aktiivijäsenenä. Molemmissa tapauksissa komitea viittasi naisten erityisen heikkoon asemaan Kongon demokraattisessa tasavallassa ja katsoi kaikkien esitettyjen seikkojen valossa, että valittajilla olisi palautettaessa vaara joutua uudelleen kidutuksen uhriksi.

Tapauksessa Kalonzo v. Kanada kysymyksessä oli kongolainen mies. Komitea piti sopimusvaltiosta poiketen valittajan kertomusta pidätyksestä ja sen aikana tapahtuneesta kidutuksesta uskottavana. Myös lääkärintodistus valittajan psyykkisistä oireista otettiin huomioon. Lisäksi merkitystä oli sillä, että valittajan isä oli ollut oppositiopuolueen johtajia ja valittaja kuului heimoon, jonka jäsenet olivat muita alttiimpia joutumaan kidutuksen uhreiksi. Komitea katsoi esitettyjen seikkojen valossa valittajan kyenneen osoittamaan todennäköiseksi, että hän joutuisi todelliseen, henkilökohtaiseen ja ennakoitavissa olevaan vaaraan joutua kidutetuksi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa.

2.5 Maatietoutta

Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat päätöksissään esittäneet eri lähteistä koottua maatietoutta, jota on edelleen pidettävä ajantasaisena. Sen lisäksi korkein hallinto-oikeus toteaa maatietouden osalta seuraavaa:

Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan maatiedon mukaan eniten ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu maan itäosissa. Niitä tekevät sekä useat aseelliset ryhmät että maan asevoimien (FARDC) sotilaat. Myös maan länsiosissa, mukaan lukien Kinshasassa, on havaittu ihmisoikeusloukkausten lisääntymistä. Näihin kuuluu vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joihin syyllistyvät maan poliisivoimat, tiedustelupalvelu ja muut viranomaiset, ja joiden kohteeksi useimmiten joutuvat poliittiset vastustajat, ihmisoikeuksien puolustajat ja mielenosoittajat. (Situation of human rights and the activities of the United Nations Joint Human Rights Office in the Democratic Republic of the Congo, Report of the United Nations High Commissioner for Human Rights, elokuu 2016).

Vakavimpia ihmisoikeusongelmia ovat laittomat tappamiset, kidutus ja muu julma ja ihmisarvoa loukkaava kohtelu sekä seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta, mukaan lukien raiskaukset. Muita ihmisoikeusloukkauksia ovat muun ohella katoamiset, mielivaltaiset pidätykset, mielivaltainen puuttuminen yksityis- ja perhe-elämän suojaan sekä kotirauhaan, oppositiojohtajien ahdistelu sekä korruptio hallinnon kaikilla tasoilla. Huolimatta pienistä edistysaskeleista, loukkauksiin syyllistyviä viranomaisia ei yleensä tutkita tai rangaista loukkauksista. Kidutus on laissa kiellettyä, mutta useat ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet maan turvallisuusjoukkojen jatkaneen siviilien, erityisesti pidätettyjen ja vankien, kidutuksia. (2016 Country Reports on Human Rights Practices – Congo, Democratic Republic of the, United States Department of State, maaliskuu 2017)

2.6 Saatu selvitys

Ilmoittautuessaan poliisille turvapaikan hakijaksi valittaja on kertonut, että hän on kieltäytynyt menemästä armeijaan ja sen vuoksi etsintäkuulutettu kotimaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kuulustelussa kertomansa mukaan hän on kotimaasta paettuaan oleskellut Angolassa 3–4 kuukautta, josta ajasta kolme viikkoa vankilassa. Tultuaan pahoinpidellyksi ja hyväksikäytetyksi Angolassa hän on päättänyt lähteä myös tuosta maasta.

Turvapaikkapuhuttelussa valittaja on kertonut oleskelustaan lapsisotilaiden koulutusleirillä vuosina 1996–2000. Hän on kertonut kahdesta korvaushakemuksesta, jotka hänen isänsä mainittuun koulutusleirillä oleskeluun liittyen on Kongon demokraattisen tasavallan jollekin ministeriölle vuonna 2000 lähettänyt. Lisäksi hän on kertonut hakemusten lähettämistä seuranneista toistuvista ja vuoteen 2014 jatkuneista häneen ja hänen perheeseensä kohdistetuista hyökkäyksistä, joiden yhteydessä hänen isänsä ja sisarensa on surmattu ja toinen sisarensa raiskattu. Valittajan mukaan hyökkääjillä on ollut sotilaspuvut päällään, ja hän on pitänyt mahdollisena, että heillä oli jonkinlainen yhteys valtioon. Valittaja ei ole kertonut hyökkäyksille muuta syytä kuin mainitut kaksi korvaushakemusta. Valittajan mukaan hyökkäykset kohdistuivat isään, vaikka niiden yhteydessä pahoinpideltiin myös valittajaa. Valittaja ei kertomansa mukaan ole kiinnostunut politiikasta. Valittajan isä on kuulunut oppositiopuolueeseen, mutta isälläkään ei ollut aiemmin ollut ongelmia poliittisen toimintansa takia.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi valittajan oleskelun koulutusleirillä kotimaassaan, maan ministeriölle vuonna 2000 lähetetyt kaksi korvaushakemusta ja valittajaan kohdistetun yksittäisen pahoinpitelyn sekä valittajan isän ja sisaren kuoleman ja toisen sisaren raiskauksen. Maahanmuuttovirasto ei sen sijaan ole pitänyt uskottavana valittajaan ja hänen perheeseensä vuosien ajan kohdistettuja hyökkäyksiä, valittajan perheenjäsenten kuolemien ja raiskauksen liittymistä hyökkäyksiin sekä valittajaan hänen kertomiensa tapahtumien vuoksi kotimaassa kohdistuvaa hengenvaaraa. Valittajan oireisiinsa saaman hoidon vuoksi sekä erityisen ja välittömän hoidon tarpeen puuttuessa Maahanmuuttovirasto on katsonut, ettei valittaja tarvitse oleskelulupaa myöskään terveydentilansa perusteella tai muusta yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Hallinto-oikeus on hylännyt Maahanmuuttoviraston päätöksestä tehdyn valituksen.

Maahanmuuttovirastolle esitetyn 25.2.2015 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan valittajalla on välilihassa noin viisi senttimetriä pitkä arpi. Lausunnon mukaan arpilöydöksen ja valittajan sen syyksi ilmoittaman rautatangolla lyömisen välillä ei ole ristiriitaa; arpi on voinut syntyä lyönnistä välilihan seutuun. Valittajaa on tammikuussa 2015 hoidettu ja tutkittu lähinnä selkäkipujen vuoksi. Valittaja on tuolloin myös kertonut, ettei hän nu­ku, että ulostaminen sattuu ja että ulosteessa on toisinaan verta. Lausunnon mukaan raskaat väkivaltakokemukset voivat aiheuttaa unettomuutta.

Hallinto-oikeudelle on esitetty 10.7.2016 päivätty psykoterapeutin lausunto valittajan psyykkisestä terveydentilasta. Lausunnon mukaan valittaja kärsii posttraumaattisen stressihäiriön oireista. Syynä pitkään jatkuneeseen akuuttiin stressitilaan on pelko kotimaahan palauttamisesta, jonka vuoksi turvallisuuden kokeminen on valittajalle mahdotonta. Valittajan epävakaasta tilanteesta johtuen kuntouttavaa psyykkistä hoitoa ei voida hänen osaltaan hyödyntää täysipainoisesti. Valittajan kokemukset ovat niin raskaita ja oireet niin vakavia ja pitkään jatkuneita, että valittajan jäädessä ilman hoitoa hänelle kehittyy muita psykiatrisia häiriöitä. Valittajan palauttaminen kotimaahansa olisi haitallista, eikä hänen psyykkinen vointinsa voisi kotimaassa kohentua.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle on esitetty 2.2.2017 päivätty psykiatrian erikoislääkärin lausunto. Lausunnon mukaan valittajalla on monenlaisia traumaperäisiä oireita ja dissosiatiivisia tiloja. Valittaja on kertonut kotimaassaan potemastaan voimakkaasta masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista ja ettei hän kotimaassaan ole saanut hoitoa psyykkisiin ongelmiinsa. Valittaja on ollut ahdistuneen oloinen, alavireinen, asiallinen, hyvin kontaktissa ja koostunut, eikä ajankohtaista suisidiaalisuutta ole. Valittajalla on myös fyysisiä oireita, kipuja ja ongelmia. Yhteenvetona lausunnossa on esitetty, että valittaja on traumatisoitunut vakavasti jo lapsuudessaan. Myöhemminkin valittajan elämää ovat leimanneet pelko, väkivalta, kidutus, menetykset ja vaihtuvat asuinpaikat. Lausunnon antajan arvion mukaan valittaja tarvitsee pitkäaikaista psykoterapeuttista hoitoa. Lääkehoito voi lievittää oireita, mutta ei korjaa psyykkisiä vaurioita.

Korkeimmalle hallinto-oikeudelle on lisäksi esitetty 3.3.2017 päivätty fysioterapeutin lausunto. Lausunnon mukaan valittaja kärsii jatkuvasta ja invalidisoivasta päänsärystä ja selkäkivusta. Oikealla rintarangan keskiosassa on kymmenen senttimetriä pitkä arpi ja rintarangan alaosassa vasemmalla asymmetria sekä lihaskireyttä. Oikealla reiden etuosassa on kolme senttimetriä pitkä arpi ja oikeassa sääressä arpeumaa. Oikeassa etusormessa on kaksi senttimetriä pitkä arpi. Välilihan sauman oikealla puolella on kahdeksan senttimetriä pitkä viiltoarpi. Peräaukosta vuotaa ajoittain verta. Valittajan kuvaamien oireiden ja löydösten välillä ei lausunnon mukaan ole ristiriitaa, ja löydökset sopivat valittajan kertomien kidutusmenetelmien seurauksiksi.

2.7 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Asiassa on kansainvälisen suojelun osalta kysymys siitä, voidaanko valittajan katsoa osoittaneen uskottavalla tavalla todeksi, että häntä uhkaisi vaara joutua kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, jos hänet palautettaisiin kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Arvioinnissa on otettava huomioon ulkomaalaislaista, määritelmädirektiivistä ja kansainvälisistä sopimuksista sekä niiden soveltamiskäytännöstä ilmenevät uskottavuuden arvioinnissa huomioon otettavat seikat. Jos kansainvälisen suojelun tai humanitaarisen suojelun edellytykset eivät täyty, on vielä erikseen arvioitava, onko valittajalle myönnettävä oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n perusteella yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin korkein hallinto-oikeus katsoo, että valittajan kertomus hänen oleskelustaan lapsisotilaiden koulutusleirillä vuosina 1996¬2000 on ollut johdonmukainen, ja sitä tukee Maahanmuuttoviraston sekä hallinto-oikeuden päätösten perusteluissa esitetty maatietous. Valittaja on eräistä eri vaiheissa kerrotuista vähäi-sistä epätarkkuuksista huolimatta kertonut johdonmukaisesti ja uskottavasti myös isänsä viranomaisille tekemistä korvaushakemuksista valittajan koulutusleirillä oloon liittyen.

Valittaja on kertonut häneen ja perheeseensä kohdistuneista useista sotilaspukuisten henkilöiden toteuttamista oikeudenloukkauksista, jotka ovat tapahtuneet valittajan koulutusleiriltä paluun jälkeen. Valittaja epäilee hyökkäysten johtuneen isän tekemistä korvaushakemuksista. Valittajan kertomuksen mukaan uhkailuja ja väkivallantekoja on ollut vuosina 2000–2014 toistuvasti ja ne ovat jatkuneet, vaikka valittaja perheineen on muuttanut asuinpaikkaansa ensin vuonna 2006 Kasaista Kinshasaan ja tämän jälkeen Kinshasassa useita kertoja. Vakavimmat tapahtumat ovat olleet sisaren surmaaminen vuonna 2003, toisen sisaren raiskaus sekä isän surmaaminen vuonna 2014. Myös valittajaan on hänen kertomansa mukaan kohdistunut väkivallantekoja, joista vakavimmat vuosina 2009 ja 2014.

Korkein hallinto-oikeus pitää mahdollisena, että valittajaan ja häneen perheeseensä on heidän kotimaassaan kohdistunut väkivallantekoja. Niiden aiheutumista isän tekemistä kahdesta korvaushakemuksesta ei voida pitää poissuljettuna.

Valittajan kertomus on toisaalta monin osin epäjohdonmukainen ja epäuskottava. Valittaja on kertonut, että hyökkäykset ovat olleet usein toistuvia ja niitä on ollut 14 vuoden ajan. Näin pitkään jatkuneet, usein toistuvat ja erittäin vakavat väkivallanteot eivät näyttäisi edes Kongon demokraattisen tasavallan olosuhteet huomioon ottaen olevan järkevässä suhteessa valittajan esittämään hyökkäysten syyhyn nähden. Oikeudenloukkausten määrään ja toistuvuuteen nähden myös sitä, että valittaja ei ole varmuudella tiennyt hyökkäysten täsmällistä syytä ja keitä hyökkääjät ovat, ei voi pitää uskottavana. Uskottavuutta heikentää myös se, että mainitusta syystä johtuneiden hyökkäysten kerrotaan jatkuneen valittajan perheineen muutettua kotiseudultaan pääkaupunkiin ja vielä pääkaupungin sisällä. Näiltä osin valittajan ei voida katsoa luotettavasti osoittaneen kertomustaan todeksi.

Eri vaiheissa esitettyjen lääkärinlausuntojen ja muiden lausuntojen mukaan valittajan kehosta tehtyjen löydösten ja hänen kertomiensa kidutuskokemusten välillä ei ole ristiriitaa. Korkein hallinto-oikeus pitää lääkärinlausuntojen, valittajan kertomuksen ja Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan maatietouden perusteella mahdollisena, että valittajan vammat ovat voineet syntyä sotilaspuvuissa olleiden henkilöiden pahoinpideltyä valittajaa. Edellä mainittuun viitaten ei ole kuitenkaan pidettävä uskottavana, että valittajaan olisi useiden vuosien aikana kohdistettu toistuvia pahoinpitelyjä tai muita ihmisoikeusloukkauksia.

Valittaja ei ole ollut poliittisesti tai muuten yhteiskunnallisesti aktiivinen. Hän ei ole kertonut olleensa kotimaassaan pidätettynä tai vangittuna. Asiassa ei ole esitetty muitakaan perusteita sille, että valittajaan ja perheeseen kohdistuneet oikeudenloukkaukset olisivat johtuneet suoraan valittajan henkilöön liittyvistä syistä. Hyökkääjät eivät ole sanallisesti uhkailleet valittajaa, vaan he ovat ensisijaisesti olleet kiinnostuneita valittajan isästä. Valittajan isä on kuulunut oppositiopuolueeseen, mutta tämä ei ole ollut hyökkäysten syynä.

Korkein hallinto-oikeus hyväksyy edellä mainitulla tavalla, että valittaja on voinut joutua yksittäisten väkivallantekojen kohteeksi kotimaassaan. Kun kuitenkin otetaan huomioon valittajan kertomuksen osittainen epäuskottavuus, valittajan henkilöön liittyvät seikat, mahdollisten hyökkäysten kohdistuminen ensisijaisesti valittajan edesmenneeseen isään sekä väkivallanteoista kulunut aika, korkein hallinto-oikeus katsoo olevan erittäin epätodennäköistä, että valittaja olisi ainakaan enää kotimaansa viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena.

Kongon demokraattisen tasavallan ihmisoikeustilanne on edelleen heikko, mutta tämä ei sellaisenaan ole peruste kansainvälisen suojelun myöntämiselle. Yleinen turvallisuustilanne valittajan viimeisimmällä kotiseudulla maan pääkaupungissa Kinshasassa ei ole sellainen, etteikö valittajan asemassa oleva henkilö voisi sinne palata.

Edellä mainituilla perusteilla valittajalla ei siten ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaahansa palautettuna vainotuksi tai todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat voineet katsoa, että valittajalle ei tule antaa turvapaikkaa tai myöntää oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella. Ne ovat myös lausumillaan perusteilla voineet katsoa, että valittaja ei ole ollut 16.5.2016 voimaan tulleella lailla 332/2015 kumotun, mutta vielä tässä asiassa sovellettavissa olevan, ulkomaalaislain 88 a §:ssä säädetyn humanitaarisen suojelun tarpeessa. Näiltä osin hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Valittajan kansainvälistä suojelua koskevan valituksen tultua hylätyksi on erikseen arvioitava, onko hän ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitetun oleskeluluvan tarpeessa.

Eri vaiheissa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan valittajalla on monenlaisia fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetty psykiatrian erikoislääkärin lausunto osoittaa, että valittaja kärsii vakavista psyykkisistä traumaoireista. Lausunnon mukaan valittaja on traumatisoitunut vakavasti jo lapsuudessaan. Kun erityisesti otetaan huomioon se, että valittaja on joutunut jo 11-vuotiaana vasten omaa ja perheensä tahtoa useiksi vuosiksi lapsisotilaiden koulutusleirille, sekä valittajan tilanteesta ja terveydentilasta muutoin kokonaisuudessaan saatu selvitys, korkein hallinto-oikeus arvioi oikeaksi, että valittajalle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 52 §:n nojalla yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Edellä lausuttuun nähden Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ulkomaalaislain 52 §:n nojalla myönnettävän oleskeluluvan sekä käännyttämisen osalta ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle oleskeluluvan myöntämiseksi.

Oikeusapu

Avustajalle oikeusapulain nojalla maksettava määrä hyväksytään vaatimuksen mukaisena.

Muutoksenhakijan oikeusavun omavastuuosuudeksi ottaen huomioon oikeusapulain 20 §:n 2 momentti vahvistetaan 75 prosenttia mainitusta asiakohtaisesta palkkiosta eli 750 euroa, mikä hänet velvoitetaan maksamaan avustajalleen.

Korkein hallinto-oikeus määrää valtion varoista maksettavaksi avustajalle palkkiona 250 euroa. Tulkkauskulujen korvauksena maksetaan vaaditut 83 euroa. Nämä määrät, yhteensä 333 euroa, jäävät valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Petri Leinonen.

 
Julkaistu 14.6.2017