KHO:2017:119

Ulkomaalaisasia – Vastuunmäärittämisasetus (ns. Dublin III) – Hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio – Perheenjäsen – Kansainvälistä suojelua hakeneen näyttövelvollisuus – Oikeussuojakeinot

Vuosikirjanumero: KHO:2017:119
Antopäivä: 6.7.2017
Taltionumero: 3377
Diaarinumero: 2295/4/16

Maahanmuuttovirasto oli jättänyt Afganistanin kansalaisen A:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta ja käännyttänyt hänet Saksaan, koska hänet oli rekisteröity turvapaikanhakijaksi Saksassa ennen kuin hän oli hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Saksan viranomaiset olivat ilmoittaneet vastaanottavansa A:n. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä. A vaati, että hakemus oli tutkittava ja käsiteltävä Suomessa, koska hänen avopuolisonsa B ja heidän yhteinen lapsensa olivat Suomessa.

Korkein hallinto-oikeus myönsi asiassa valitusluvan ja totesi ratkaisussaan, että A oli voinut EU:n vastuunmäärittämisasetuksen nojalla tehtyä siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota tehokkaasti siihen, että asetuksen III luvussa esitettyä vastuuperustetta oli sovellettu virheellisesti. A oli heti poliisin suorittamassa turvapaikkatutkinnassa ilmoittanut, että hänellä oli Suomessa lapsi sekä puoliso, jonka kanssa hän on aiemmin ollut islamilaisessa väliaikaisessa avioliitossa. Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut jättää hakemusta tutkimatta selvittämättä, ovatko B ja tämän lapsi valittajan asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja perheenjäseniä ja pyytävätkö he valittajan hakemuksen käsittelemistä Suomessa.

Iranissa käytössä olevaa islamilaista väliaikaista avioliittoa ei sellaisenaan voitu rinnastaa Suomessa rekisteröitävään avioliittoon. Vastuunmäärittämisasetuksen oikeussuojakeinoja koskeva säännös huomioon ottaen valittaja oli voinut esittää perhesuhteistaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa uutta selvitystä. Kun otettiin huomioon valittajan ilmoitus siitä, että hän oli asunut B:n kanssa Iranissa ja Suomessa yhteensä usean vuoden ajan avioliitonomaisissa olosuhteissa ja erityisesti se, että hän oli luotettavasti selvittänyt olevansa B:n lapsen isä, A oli näyttänyt, että hänellä oli Suomessa asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja perheenjäseniä. B oli kirjallisesti ilmoittanut haluavansa, että A:n turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa. Näillä perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimiseksi.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, ns. Dublin III) 2 artikla g kohta, 3 artikla 1 ja 2 kohta, 7 artikla, 9 artikla, 18 artikla 1 kohta b ja d alakohdat ja 27 artikla 1 kohta sekä asetuksen johdanto-osan 15 ja 19 perustelukappaleet

Ulkomaalaislaki 7 § 2 momentti, 37 § 1 ja 2 momentti, 97 § 1 ja 2 momentti, 103 § 2 kohta, 146 § 1 momentti, 148 § 2 momentti ja 150 § 1 momentti

Hallintolaki 31 §

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-63/15, Ghezelbash

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 23.6.2016 nro 16/0512/71

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 1.3.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt Afganistanin kansalaisen A:n (jäljempänä myös hakija tai valittaja) oleskelulupahakemuksen ulkomaalaislain 94 §:n 3 momentissa tarkoitetuilla perusteilla ja jättänyt hakemuksen kansainvälistä suojelua koskevien perusteiden osalta tutkimatta. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää hakijan Saksaan, joka on vastuunmäärittämisasetuksen (niin sanottu Dublin III -asetus) mukaan vastuussa hakijan turvapaikkahakemuksen käsittelystä, ja määrätä hänet maahantulokieltoon Suomeen kahdeksi vuodeksi päätöksentekopäivästä lukien. Saksan viranomaiset ovat ilmoittaneet vastaanottavansa valittajan.

Valittaja on hallinto-oikeudessa vaatinut, että Maahanmuuttoviraston päätös kumotaan ja asia palautetaan virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Menettely

Poliisin 30.11.2015 toimittaman turvapaikkakuulustelun pöytäkirjasta ilmenee, että puhuttelun aluksi valittajalle on kerrottu puhuttelun tarkoitus ja osapuolten oikeudet ja velvollisuudet; muun ohella, että valittajalla on oikeus käyttää avustajaa. Pöytäkirja on luettu valittajalle darin kielellä ja valittaja on sen hyväksynyt. Hallinto-oikeus katsoo, että valittaja on asianmukaisella tavalla saanut mahdollisuuden kertoa tilanteestaan turvapaikkakuulustelussa eikä asiassa ole ilmennyt menetellyn siten virheellisesti, että päätös olisi syytä kumota tällä perusteella.

Pääasia

Saksa on lähtökohtaisesti vastuunmäärittämisasetuksen mukaan vastuussa valittajan turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Valittaja katsoo, että hänellä on Suomessa perheenjäseniä ja että hänen hakemuksensa tulisi käsitellä Suomessa vastuunmäärittämisasetuksen 9 artiklan mukaan. Vastuunmäärittämisasetuksen 9 artiklan mukaan asianosaisten henkilöiden tulee ilmoittaa kirjallisesti, mikäli he haluavat sen jäsenvaltion, jossa hakijan perheenjäsen oleskelee, käsittelevän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. B ei ole ilmaissut kirjallisesti tahtoaan valittajan hakemuksen käsittelemiseksi Suomessa.

Poliisin 30.11.2015 toimittaman turvapaikkakuulustelun pöytäkirjan mukaan valittaja on ilmoittanut siviilisäädykseen naimaton. Valittaja on lisännyt, että hän on ollut B:n kanssa 2,5 vuotta naimisissa islamin lain mukaan, mutta ei virallisesti. Turvapaikkaperusteissaan valittaja on maininnut Suomessa asuvan entisen vaimonsa veljen uhkan. Asiassa ei ole esitetty luotettavaa selvitystä siitä, että B ja valittaja olisivat solmineet avioliiton, eikä myöskään siitä, että valittaja olisi B:n lapsen isä. Valittajalla ei siten ole Suomessa vastuunmäärittämisasetuksen 2 artiklassa tai ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Maahanmuuttovirasto on siten voinut päätöksessään mainitsemillaan perusteilla jättää tutkimatta valittajan turvapaikkaa koskevan hakemuksen ja hylätä oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

Kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksessä lausuttu sekä kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan, valittaja on voitu määrätä käännytettäväksi Saksaan ja määrätä maahantulokieltoon.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Ulkomaalaislaki 103 § 2 kohta, 146, 147, 148 ja 150 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Viima, Sirpa Tammisalo ja Hanna Lähdeniemi. Esittelijä Anna Kurronen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan tai oleskeluluvan myöntämiseksi. Päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.

Valittaja on esittänyt perusteluina vaatimuksilleen muun ohella seuraavaa:

Valittajan hakemus tulee käsitellä myös kansainvälisen suojelun osalta vastuunmäärittämisasetuksen 9 artiklan perusteella Suomessa. Vastuunmäärittämisasetuksen uudistuksen yhteydessä vuonna 2013 haluttiin painottaa erityisesti perheiden ja sukulaisten yhdessäoloa turvapaikkahakemuksen käsittelevän maan määrittämisessä, mikä ilmenee esimerkiksi asetuksen johdantolukuun otetuista uusista 16- ja 17-kohdista. Mainitut kohdat sekä asetuksen 17 artiklan 1 kohdan harkintavaltalauseke huomioon ottaen valittajan turvapaikkahakemuksen käsittelylle Suomessa on myös selkeät humanitaariset ja myötätuntoon liittyvät syyt. Lisäksi käännyttämistä ulkomaalaislain 146 §:n perusteella harkittaessa painavat syyt ja lapsen etu edellyttävät valittajan turvapaikkahakemuksen tutkimista Suomessa.

Valittajan ja hänen vaimonsa B:n yhteinen tytär on syntynyt Iranissa 26.3.2015. Hallinto-oikeudelle toimitetusta valittajan tyttären syntymätodistuksen kopiosta ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimitetusta syntymätodistuksen käännöksestä ilmenee, että valittaja on lapsen isä. Vastuunmäärittämisasetuksen 6 artikla ja ulkomaalaislaki velvoittavat päätöksentekijän ottamaan huomioon lapsen ensisijaisen edun kaikessa häntä koskevassa päätösharkinnassaan.

Valittajan puoliso ja tytär ovat saapuneet Suomeen kiintiöpakolaisina ja heille on myönnetty oleskeluluvat Suomeen ajalle 5.12.2014–5.12.2018. Valittaja on saapunut Suomeen puolisonsa luokse ja hakenut Suomesta turvapaikkaa 4.11.2015. Valittaja on tätä ennen otettu matkalla Iranista Suomeen kiinni Saksassa, jossa häneltä otettiin sormenjäljet ja hänet rekisteröitiin 29.10.2015 turvapaikanhakijana. Sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus ovat sivuuttaneet sen olennaisen seikan, että valittaja on asunut ja viettänyt Iranissa vaimonsa kanssa noin 2,5 vuoden ajan perhe-elämää. Näin ollen ulkomaalaislain 37 §:n 2 momentin mukainen perheside on ollut olemassa jo silloin, kun valittajan haki turvapaikkaa Suomessa ja Saksassa.

Valittaja ja hänen puolisonsa ovat Suomessa jatkaneet perhe-elämän viettämistä. He asuvat yhteisessä asunnossa ja valittaja osallistuu tyttärensä elämään ja arkeen huolehtien tyttärestään esimerkiksi silloin, kun puoliso osallistuu suomen kielen kurssille. Valittajan vaimon mielestä valittajan antama tuki on korvaamaton. He ovat yrittäneet rekisteröidä Iranissa vuonna 2012 solmimansa avioliiton Suomessa, mutta se ei ole onnistunut, koska valittajalla ei ole Suomen viranomaisten edellyttämiä henkilöllisyyttä osoittavia asiakirjoja. Puolisot ovat pyytäneet aikaa lastenvalvojalle, jotta valittajan isyys voitaisiin selvittää DNA-testillä. Tämän jälkeen valittajan isyys ja puolisoiden yhteishuoltajuus voidaan vahvistaa.

Valittaja on täydentänyt valitustaan esittämällä B:n yksityisoikeudellisen todistuksen, jossa B ilmoittaa haluavansa, että valittajan turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa. Täydennyksen mukaan B olisi antanut kirjallisen ilmoituksen heti, jos hänelle olisi kerrottu sen tarpeellisuudesta tai mahdollisuudesta sen antamiseen.

Korkein hallinto-oikeus on 12.7.2016 tekemällään välipäätöksellä taltionumero 3162 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon ja esittänyt siinä muun ohella seuraavaa:

Valittajan puolisokseen ilmoittama B on saanut Suomesta turvapaikan 5.12.2014 pakolaiskiintiössä. Hän on kiintiövalintahaastattelussa 19.10.2014 kertonut olleensa väliaikaisessa avioliitossa nimeltä mainitsemansa miehen kanssa viiden kuukauden ajan. Väliaikaisen avioliiton pituudeksi on sovittu yksi vuosi. Nyt esitetty avioliittotodistus ei vastaa hänen tuolloin kertomaansa suhteen pituudesta. B on myös kertonut, ettei asunut yhdessä valittajan kanssa. Väestötietojärjestelmän mukaan B on siviilisäädyltään eronnut. Asiassa esitetty iranilainen avioliittotodistus ei ole virallinen, avioliittoa ei ole vahvistettu Suomessa eikä valittaja ole kertonut, että avioliitto olisi muu kuin islamilainen väliaikainen avioliitto. Valittaja ei ole pystynyt luotettavasti selvittämään, että hän olisi naimisissa B:n kanssa. Valittajaa ei ole myöskään rekisteröity väestötietojärjestelmään B:n lapsen huoltajaksi.

Vastuunmäärittämisasetuksen 7 artiklan 2 kohdan ja 9 artiklan perusteella tarkasteltavaksi tulee, onko valittajan ja B:n perhe ollut olemassa sillä hetkellä, kun valittaja on ensimmäisen kerran hakenut turvapaikkaa Saksassa 29.10.2015. Maahanmuuttovirasto katsoo, että riippumatta siitä, voidaanko valittajan ja B:n katsoa viettäneen yhteistä perhe-elämää ennen perheenkokoajan ja tämän Iranissa syntyneen lapsen siirtymistä Suomeen, perhe-elämän on katsottava päättyneen viimeistään lokakuussa 2015, kun valittaja on lähtenyt Iranista Eurooppaan.

B on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena esiintyen eronneena yksinhuoltajana. Valittajan ja hänen puolisonsa toiminnassa mikään ei ole viitannut siihen, että heidän tarkoituksenaan olisi ollut jatkaa väitettyä perhe-elämää. Huomionarvoista on myös, että valittaja ei Suomeen tullessaan ole tiennyt juuri mitään puolisostaan tai heidän lapsestaan, eikä hän ole hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Sen sijaan valittaja on toistuvasti viitannut B:n poliisin 4.11.2015 suorittamassa turvapaikkakuulustelussa entisenä puolisonaan. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei valittaja ole pystynyt luotettavasti selvittämään, että hän olisi ollut B:n aviopuolisoon rinnastettava avopuoliso hakiessaan kansainvälistä suojelua Saksassa 29.10.2015. Valittajalla ei ole siten ollut asetuksen 9 artiklassa tarkoitettua perheenjäsentä eikä artiklaa voida soveltaa valittajan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion määrittämiseen.

Vastuunmäärittämisasetuksen tarkoituksena ei ole korvata perheenyhdistämismenettelyä, vaan ainoastaan määrittää, mikä valtio käsittelee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Valittaja voi halutessaan hakea Suomesta oleskelulupaa perhesiteen perusteella.

Valittaja on antanut vastaselityksen ja esittänyt siinä muun ohella seuraavaa:

Lastenvalvoja on selvittänyt valittajan isyyttä. DNA-tutkimuksen tulokset vahvistavat, että valittaja on tyttärensä biologinen isä. Itä-Suomen maistraatti on 26.8.2016 tekemällään päätöksellään vahvistanut isyyden. Asiassa on näin ollen luotettavasti selvitetty, että valittaja on tyttärensä isä.

Lastenvalvoja on unohtanut tapaamisissa ottaa puolisoiden kanssa esille mahdollisuuden sopia yhteishuoltajuudesta. Puolisot tulevat jatkossa sopimaan myös yhteishuoltajuudesta. Valittaja tulee tämän jälkeen mahdollisesti tekemään erillisen oleskelulupahakemuksen perhesiteen perusteella. Valittajan puoliso on tällä hetkellä raskaana.

Valittajalle pidetty poliisikuulustelu on kestänyt alle tunnin. Siinä on selvitetty valittajan henkilötiedot, maahantulotapa ja matkareitti. On ilmeistä, ettei valittajan tilannetta ole tuolloin ehditty selvittää asianmukaisesti. Kuulustelusta laadittuun pöytäkirjaan on kuitenkin kirjattu valittajan puolison ja lapsen nimet sekä tieto siitä, että lapsi on yhteinen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Sovellettavat säännökset

1.1 Vastuunmäärittämisasetus

Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto ovat 26.6.2013 antaneet asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta (uudelleenlaadittu vastuunmäärittämisasetus, niin sanottu Dublin III-asetus).

Vastuunmäärittämisasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on käsiteltävä jokaisen kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön minkä tahansa jäsenvaltion alueella tai rajalla tai kauttakulkualueella tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Turvapaikkahakemuksen käsittelee yksi ainoa jäsenvaltio, ja tämä jäsenvaltio on se, joka III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti on vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan, jollei hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota voida määrittää tässä asetuksessa lueteltujen perusteiden mukaisesti, käsittelystä vastaa ensimmäinen jäsenvaltio, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty.

Asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan perusteita, joiden mukaan hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään, sovelletaan siinä järjestyksessä kuin ne on esitetty III luvussa.

Artiklan 2 kohdan mukaan III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 8, 10 ja 16 artiklassa tarkoitettujen perusteiden soveltamiseksi otettava huomioon saatavilla olevat todisteet hakijan perheenjäsenten, sukulaisten tai muiden omaisten oleskelusta jonkin jäsenvaltion alueella edellyttäen, että tällaiset todisteet toimitetaan ennen kuin toinen jäsenvaltio hyväksyy pyynnön ottaa asianomainen henkilö vastaan 22 artiklan mukaisesti tai ottaa hänet takaisin 25 artiklan mukaisesti ja että hakijan aiemmista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista ei ole vielä tehty itse asian osalta päätöstä ensimmäisessä käsittelyssä.

Asetuksen 2 artiklan g kohdan mukaan asetuksessa tarkoitetaan perheenjäsenillä, jos perhe on jo ollut olemassa lähtömaassa, seuraavia hakijan perheenjäseniä, jotka oleskelevat jäsenvaltioiden alueella:

— hakijan aviopuoliso tai vakituinen avopuoliso, jos avopuolisoita asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan kohdellaan samalla tavalla kuin aviopuolisoja sen kolmansien maiden kansalaisia koskevassa lainsäädännössä,

— ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettujen puolisoiden tai hakijan alaikäiset lapset, jos nämä ovat naimattomia, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai avioliiton ulkopuolella tai onko heidät kansallisen lain määritelmän mukaisesti adoptoitu

(---)

Asetuksen 9 artiklan mukaan, jos hakijalla on perheenjäsen, jonka on sallittu oleskella jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, ja riippumatta siitä, oliko perhe ollut olemassa jo lähtömaassa, tämä jäsenvaltio on vastuussa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, mikäli asianomaiset henkilöt ilmoittavat kirjallisesti sitä haluavansa.

Asetuksen johdanto-osan 15 perustelukappaleen mukaan saman perheen jäsenten kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteinen käsittely samassa jäsenvaltiossa mahdollistaa, että ne tutkitaan perusteellisesti ja että heitä koskevat päätökset ovat johdonmukaisia ja että perheenjäseniä ei eroteta toisistaan.

Asetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio, joka on asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:

( - - )

b) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin hakijan, jonka hakemusta käsitellään ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa;

( - - )

d) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, jonka hakemus on hylätty ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa.

Asetuksen 27 artiklan 1 kohdan mukaan hakijalla tai muulla 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin niin, että hänellä on mahdollisuus hakea muutosta siirtopäätökseen tai sen uudelleen käsittelyä tuomioistuimessa sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

Asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaan asianomaisten henkilöiden oikeuksien tehokkaan suojelun varmistamiseksi olisi erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti otettava käyttöön oikeudelliset takeet ja tehokkaat oikeussuojakeinot, jotka koskevat päätöksiä siirtää hakija hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon. Jotta voidaan varmistaa, että kansainvälistä oikeutta noudatetaan, tällaisia päätöksiä koskevien tehokkaiden oikeussuojakeinojen olisi katettava sekä asetuksen soveltamisen tarkastelu että oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin perustuvan tilanteen tarkastelu siinä jäsenvaltiossa, johon hakija siirretään.

1.2 Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan unionin tuomioistuin on 7.6.2016 antamassaan suuren jaoston tuomiossa asiassa C-63/15, Ghezelbash, tulkinnut vastuunmäärittämisasetuksen oikeussuojakeinoja koskevan 27 artiklan 1 kohdan ulottuvuutta. Tuomioistuin katsoi, että 27 artiklan 1 kohtaa, kun se luetaan yhdessä asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleen kanssa, on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa turvapaikanhakija voi hänen siirrostaan tehtyä päätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota siihen, että kyseisen asetuksen III luvussa esitettyä vastuuperustetta, erityisesti asetuksen 12 artiklassa esitettyä viisumin myöntämistä koskevaa perustetta, oli sovellettu virheellisesti.

1.3 Asian selvittämistä koskevat säännökset

Ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava oman asiansa selvittämiseen. Viranomaisen on osoitettava asianosaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Selvityspyynnön tulee olla yksilöity sekä oikeassa suhteessa niihin selvityskeinoihin, jotka asianosaisella on hänen olosuhteensa huomioon ottaen käytettävissään.

Ulkomaalaislain 97 §:n (194/2015) 1 momentin mukaan poliisi tai rajavartiolaitos selvittää kansainvälisen suojelun perusteella oleskelulupaa hakevan ulkomaalaisen henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulon sekä suullisesti turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion määrittämiseksi tarpeelliset tiedot. Hakijan henkilöllisyyttä selvitettäessä kerätään henkilötiedot hänen perheenjäsenistään ja muista omaisistaan.

Pykälän 2 momentin mukaan poliisi tai rajavartiolaitos selvittää suullisesti 103 §:n 1 ja 3 kohdassa tarkoitetun tutkimatta jättämisen edellyttämät tiedot.

Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista. Asianosaisen on muutoinkin myötävaikutettava vireille panemansa asian selvittämiseen.

1.4 Ulkomaalaislain muut säännökset

Ulkomaalaislain 103 §:n johdantokappaleen ja 2 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija voidaan lähettää toiseen valtioon, joka vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen mukaan on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

Lain 37 §:n 1 momentin mukaan lakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa.

Pykälän 2 momentin mukaan aviopuolisoihin rinnastetaan jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sukupuolestaan riippumatta. Tällaisen rinnastuksen edellytyksenä on, että he ovat asuneet vähintään kaksi vuotta yhdessä. Asumisaikaa ei edellytetä, jos henkilöillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi tai jos on muu painava syy.

Lain 148 §:n 2 momentin mukaan käännyttää voidaan ilman oleskelulupaa maahan tullut ulkomaalainen, jonka oleskelu Suomessa edellyttäisi viisumia tai oleskelulupaa, mutta joka ei ole sitä hakenut tai jolle ei ole sitä myönnetty.

Lain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto.

Lain 146 §:n 1 momentin mukaan muun muassa käännyttämistä sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

2. Saatu selvitys

Valittaja on vuonna 1988 syntyneeksi merkitty Afganistanin kansalainen. Hän on ilmoittanut asuneensa lapsesta saakka Iranissa. Valittaja on 29.10.2015 rekisteröity turvapaikanhakijaksi Saksassa, minkä jälkeen hän on 4.11.2015 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua. Valittaja on poliisin samana päivänä suorittamassa turvapaikkatutkinnassa kertonut olevansa naimaton ja eronnut ja että hänellä on lapsi, joka asuu Suomessa valittajan entisen puolison kanssa. Valittaja on kertonut olleensa lapsen äidin kanssa 2,5 vuoden ajan islamin lain mukaan naimisissa. Valittaja on nimennyt entisen puolisonsa ja lapsensa nimeltä.

Suomi on 4.1.2016 tehnyt vastuunmäärittämisasetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella Saksalle vastaanottopyynnön. Saksa on 11.1.2016 hyväksynyt pyynnön.

Valittajan nimeämä B on saanut Suomesta turvapaikan 5.12.2014 pakolaiskiintiössä. Hänellä on Iranissa 26.3.2015 syntynyt lapsi. Valittaja on ilmoittanut viettäneensä B:n kanssa perhe-elämää Iranissa siihen saakka, kunnes he lähtivät maasta pois, ja jatkaneensa perhe-elämää sittemmin Suomessa. Valittaja on asian käsittelyn aiemmissa vaiheissa esittänyt selvityksenä väliaikaisesta avioliitostaan ja lapsestaan kopioita vieraankielisistä asiakirjoista. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetyistä DNA-tutkimuksen tuloksista ilmenee, että valittaja on lapsen isä. Maistraatti on vahvistanut isyyden 26.8.2016. B on kirjallisesti ilmoittanut haluavansa, että valittajan turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa.

3. Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, onko Suomi vastuussa valittajan hakemuksen käsittelemisestä kansainvälisen suojelun osalta. Tämän vuoksi asiassa on ensinnäkin ratkaistava, onko valittaja selvittänyt, että hänellä on Suomessa vastuunmäärittämisasetuksen 9 artiklassa tarkoitettu perheenjäsen tai perheenjäseniä. Lisäksi asiassa on ratkaistava, onko valittaja menetellyt asiassa siten, että hän voi tehokkaasti vedota vastuuperusteeseen.

Unionin tuomioistuimen 7.6.2016 asiassa C-63/15, Ghezelbash, antama tuomio huomioon ottaen turvapaikanhakija voi Dublin III -asetuksen nojalla tehtyä siirtopäätöstä koskevan muutoksenhaun yhteydessä vedota tehokkaasti siihen, että asetuksen III luvussa esitettyä vastuuperustetta on sovellettu virheellisesti.

Valittaja on jättämällä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen vaatinut asetuksen 9 artiklassa tarkoitetulla tavalla kirjallisesti hakemuksensa käsittelemistä Suomessa. Hän on heti poliisin suorittamassa turvapaikkatutkinnassa ilmoittanut, että hänellä on Suomessa lapsi sekä puoliso, jonka kanssa hän on aiemmin ollut islamilaisessa väliaikaisessa avioliitossa. Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut jättää hakemusta tutkimatta selvittämättä, ovatko he valittajan asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja perheenjäseniä ja pyytävätkö he valittajan hakemuksen käsittelemistä Suomessa.

Asetuksen 9 artiklassa ei ole asetettu hakemuksen käsittelyn edellytykseksi sitä, että perheen olisi tullut olla olemassa jo lähtömaassa. Tästä huolimatta tällainen selvitys on omiaan osoittamaan perhesuhteen olemassaoloa.

Iranissa käytössä olevaa islamilaista väliaikaista avioliittoa ei sellaisenaan voida rinnastaa Suomessa rekisteröitävään avioliittoon. Vastuunmäärittämisasetuksen oikeussuojakeinoja koskeva säännös huomioon ottaen valittaja on voinut esittää perhesuhteistaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa uutta selvitystä. Kun otetaan huomioon valittajan ilmoitus siitä, että hän on asunut B:n kanssa Iranissa ja Suomessa yhteensä usean vuoden ajan avioliitonomaisissa olosuhteissa ja erityisesti se, että hän on luotettavasti selvittänyt olevansa B:n 26.3.2015 syntyneen lapsen isä, valittajalla on Suomessa asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja perheenjäseniä. B on kirjallisesti ilmoittanut haluavansa, että valittajan turvapaikkahakemus käsitellään Suomessa. Näillä perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi ja kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimiseksi.

Oikeusapu Avustajalle oikeusapulain nojalla maksettava määrä hyväksytään vaatimuksen mukaisena. Tämä määrä jää valtion vahingoksi.

Oikeusapulain 13 §:n 3 momentin nojalla määrätään, että avustajan määräys on voimassa asiaa Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Janne Aer, Petri Helander, Mikko Puumalainen ja Tuomas Kuokkanen. Asian esittelijä Antti Jukarainen.

 
Julkaistu 6.7.2017