KHO:2017:121

Ulkomaalaisasia – Karkottaminen – Karkottamisen edellytysten kokonaisharkinta – Syyllistyminen pahoinpitelyyn – Kulttuuriset syyt

Vuosikirjanumero: KHO:2017:121
Antopäivä: 14.7.2017
Taltionumero: 3539
Diaarinumero: 3758/4/16

Asiassa oli kysymys karkottamisen edellytysten kokonaisharkinnasta.

Valittaja A oli saanut Suomessa tuomion sisarensa pahoinpitelystä. Hän oli rikosasiassa vedonnut kulttuuristaan johtuviin syihin.

Asiassa oli käsillä karkottamisperuste. Karkottamisen edellytysten kokonaisharkinnassa oli vielä otettava yhtäältä huomioon rikoksen laatu ja toisaalta valittajan henkilökohtaiset olosuhteet. Viime mainittuihin kuuluivat muun ohessa valittajan nuori ikä, hänen suomalainen seurustelukumppaninsa sekä hänen Suomessa aloittamansa opinnot.

Rikoksen laadun osalta korkein hallinto-oikeus totesi, että perheen sisäinen, kulttuurisiin syihin perustuva väkivaltakäyttäytyminen osoitti piittaamattomuutta sellaisia arvoja kohtaan, joita turvataan sekä Suomen perustuslaissa että Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa.

Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otettiin huomioon karkotuksen puolesta puhuvana seikkana rikoksen laatu ja sitä vastaan puhuvina seikkoina valittajan henkilökohtainen tilanne, oli karkotusta puoltavia seikkoja pidettävä punninnassa painavampina.

Ulkomaalaislaki 146 ja 147 §, 147 a § 1 momentti, 149 § 1 momentti 2 kohta, 150 § 1, 2 ja 3 momentti,

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015) 2 artikla 2 kohta

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 7.10.2016 nro 16/0561/73

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on 23.3.2016 tekemällään päätöksellä dnro 408/450/2015 päättänyt karkottaa Irakin kansalaisen A:n (jäljempänä myös hakija tai valittaja) Irakiin ja määrännyt hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon kolmeksi vuodeksi päätöksentekopäivästä lukien.

Maahanmuuttovirasto on selostanut asiassa sovellettavat säännökset ja Etelä-Irakin turvallisuustilanteen vuonna 2015 sekä perustellut päätöstään seuraavasti:

Tosiseikat

Hakija on syyllistynyt Suomessa pahoinpitelyyn, josta hänet on tuomittu kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rangaistuksen koeaika päättyy 31.12.2017. Hakija on tuomittu samalla valvontaan yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Valvonta-aika päättyy viimeistään, kun ehdollisen vankeuden koeaika loppuu. Hakija on syyllistynyt rikokseen, joka on kohdistunut toisen henkilön koskemattomuuteen, ja valittaja on siten osoittanut olevansa käyttäytymisellään vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Hakija vastustaa karkottamista ja maahantulokieltoon määräämistä.

Hakija on saapunut Suomeen yhdessä äitinsä ja siskonsa kanssa vuonna 2010 ja asunut Suomessa yli viisi vuotta. Hakijan äiti ja sisko asuvat edelleen Suomessa, mutta hakijan isä, jonka perheenjäsenenä hakija sai ensimmäisen oleskeluluvan, on muuttanut hakijan kertoman mukaan takaisin Irakiin helmikuussa 2012. Hakijalla ei ole Suomessa työ- tai opiskelupaikkaa.

(- - -)

Irakin kansalaiset ovat maan perustuslain mukaan vapaita muuttamaan, matkustamaan ja asumaan missä tahansa maan sisällä tai ulkomailla. Basran sekä Najafin kaupungeissa on kansainväliset lentokentät, joten Etelä-Irakiin pääsee ulkomailta matkustamaan joutumatta kulkemaan turvallisuustilanteeltaan epävakaampien alueiden kautta. Julkiset palvelut, kuten terveyspalvelut ja koulut, ovat etenkin kaupunkialueilla helposti saatavilla (IOM 2014).

Johtopäätökset

Hakija karkotetaan kotimaahansa Irakiin, koska hän on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, ja koska hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Hakijalle ei määrätä aikaa vapaaehtoiseen paluuseen ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin mukaan, koska hänet karkotetaan rikosoikeudellisen seuraamuksen vuoksi. Tekonsa ja päätöksessä mainittujen seikkojen perusteella hänen voidaan myös katsoa olevan vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Koska vapaaehtoisen paluun aikaa ei anneta, hakija määrätään ulkomaalaislain 150 §:n mukaiseen maahantulokieltoon kolmeksi vuodeksi. Mahantulokieltoa päätettäessä on otettu huomioon hakijan tekemän rikoksen vakavuus, päätöksen perusteena olevat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan.

Hakija on saanut oleskeluluvan Suomeen perheenyhdistämisen kautta lähes kuusi vuotta sitten. Hakijan äiti ja sisko asuvat Suomessa, mutta valittajalla ei ole Suomessa työ- tai opiskelupaikkaa. Edellä esitetyn perusteella hakijan on turvallisesti ja laillisesti mahdollista asettua asumaan Etelä-Irakiin, jossa häneen ei kohdistu uhkaa alueen turvallisuustilanteen vuoksi ja jossa hän voi tarvittaessa turvautua Irakin viranomaisten tarjoamaan suojeluun. Hakija on nuori, työkykyinen ja perheetön mies, ja shiialaisena arabina hän kuuluu Etelä-Irakissa valtaväestöön. Hakija on elänyt suurimman osan elämästään Irakissa ja hänen isänsä on muuttanut asumaan takaisin Irakiin, joten hakijalla on sinne vahvat siteet. Asiassa ei ole ilmennyt ulkomaalaislain 146 §:n mukaisesti kokonaisharkinnassa huomioitavia seikkoja, jotka olisivat karkottamis- tai maahantulokieltoon määräämisperustetta painavampia.

Hakijan kotipaikka on Bagdadissa, mutta hänet voidaan shiialaisena kohtuudella edellyttää asettuvan asumaan Etelä-Irakin alueelle. Kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen hakija tulee määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin. Hänet voidaan karkottaa kotimaahansa Irakiin ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Hakijan oleskelulupa raukeaa ulkomaalaislain 59 §:n 1 momentin mukaisesti, koska hänet karkotetaan maasta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on sovellettavat oikeusohjeet selostettuaan perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut Suomeen yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa elokuussa 2010 ollessaan 16-vuotias. Valittajalle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa perhesiteen perusteella. Perheenkokoajana on ollut hänen isänsä, jolle on myönnetty oleskelulupa Suomeen suojelun tarpeen perusteella. Valittajan vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut takaisin Irakiin helmikuussa 2012. Valittajalle on myönnetty jatko-oleskelulupa yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella 30.10.2013–30.10.2017. Valittajan äiti ja sisar asuvat edelleen Suomessa. Valittajalla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa Suomessa. Valittaja on opiskellut jonkin verran suomen kieltä.

Valittaja on Suomessa asuessaan syyllistynyt pahoinpitelyyn, josta hänelle on tuomittu hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus, jonka koeaika päättyy 31.12.2017. Valittaja on tuomittu lisäksi valvontaan yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Hovioikeus on hylännyt syytteen törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta 17.4.–22.4.2015. Tuomion mukaan valittaja on tehnyt sisarelleen ruumiillista väkivaltaa useita kertoja. Valittaja on lyönyt sisartaan avokämmenellä kasvoihin, potkinut jalkoihin, lyönyt tätä vesipiipun varrella sekä repinyt hiuksista. Valittaja on rikosasian käsittelyssä kertonut, että heidän kulttuurissaan tyttären on elettävä tiettyjen sääntöjen mukaan, ja koska sisar ei ole totellut valittajaa, on valittaja tehnyt sisarelleen mainittua ruumiillista väkivaltaa. Hovioikeuden ratkaisuun on haettu muutosta korkeimmalta oikeudelta, joka on 31.5.2016 myöntänyt asiassa syyttäjälle valitusluvan. Samassa yhteydessä on ilmoitettu ratkaistavan myös valittajan valituslupahakemus asiassa.

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Valittajan on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Näin ollen valittajan karkottamiselle on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu peruste.

Valittaja on syyllistynyt edellä mainittuun rikokseen, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja haittaa yksityiselle turvallisuudelle. Valittaja on saapunut Suomeen 16-vuotiaana ja asunut Suomessa noin kuusi vuotta. Valittajan äiti ja sisar asuvat Suomessa. Valittaja on rikosasian käsittelyssä kertonut pitävänsä yhteyttä Irakissa oleskelevaan isäänsä. Valittajalla on katsottava siten olevan perhesiteitä sekä Suomeen että Irakiin. Valittajalle ei ole selvitetty muodostuneen muita merkittäviä siteitä Suomeen. Rikosasiassa ilmenneiden seikkojen nojalla voidaan lisäksi päätellä, että valittajalla on ollut vaikeuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kun kokonaisharkinnassa verrataan karkotuksen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, hallinto-oikeus katsoo, että karkotuksen puolesta puhuvia seikkoja on pidettävä vastaan puhuvia seikkoja painavampina.

Valittaja on kertonut olevansa kotoisin Bagdadista, jossa myös hänen isänsä asuu tällä hetkellä. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittajan voidaan kohtuudella edellyttää asettuvan asumaan myös Etelä-Irakin alueelle.

Etelä-Irakin turvallisuustilanne on suhteellisen vakaa. Väkivaltaa alueella on vähemmän kuin muualla Irakissa. Väkivaltaisuuksia, kuten autopommi-iskuja, esiintyy kuitenkin edelleen. Lisäksi yksittäisiin henkilöihin, kuten poliittisten puolueiden jäseniin, uskontokuntien ja heimojen merkkihenkilöihin, hallinnon työntekijöihin ja asiantuntijoihin on kohdistunut kostotoimina kaappauksia, murhia sekä sektaarista väkivaltaa. Etelä-Irakin maakunnat ovat Irakin turvallisuusjoukkojen hallinnassa, ja eteläisissä maakunnissa on maan sisäisesti siirtymään joutuneita henkilöitä suhteellisen vähän. Terveyspalveluita on verraten helposti saatavilla. (International Organization for Migration, Country Fact Sheet: Iraq, August 2014; UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA), Iraq IDP Crisis, Situation report No. 10, 30 August – 5 September 2014; UK Home Office, Country Information and Guidance,

Iraq: Security Situation, November 2015; Institute for the Study of War, Control of the Terrain in Iraq, August 25, 2016 ja UK Home Office, Country Information and Guidance, Iraq: Security Situation in Baghdad, the south and the Kurdistan Region of Iraq (KRI), August 2016)

Valittaja on uskonnoltaan Etelä-Irakin valtaväestöä edustava shiiamuslimi ja etniseltä taustaltaan arabi. Valittaja on terve ja työkykyinen mies, eikä asiassa ole ilmennyt seikkoja, jotka estäisivät valittajaa selviytymästä kotimaassaan ja asettumasta jonkin Etelä-Irakissa sijaitsevan maakunnan alueelle. Näin ollen ja edellä mainittu maatietous huomioon ottaen valittaja voidaan karkottaa Irakiin ilman, että hän joutuisi ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi.

Valittaja on voitu määrätä karkotettavaksi Irakiin ja hänet on voitu määrätä maahantulokieltoon. Maahantulokiellon pituutta ei ole edellä esitetyt seikat huomioon ottaen pidettävä suhteettomana. Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirita Pesonen ja Anna Salminen. Esittelijä Minna Miettinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessa on vaadittu Maahanmuuttoviraston päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä sekä hallinto-oikeuden ja Maahanmuutto-viraston päätösten kumoamista tai asian palauttamista Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Mikäli asiaa ei voida ratkaista valittajan eduksi asiakirjoissa olevan selvityksen perusteella, korkeimmassa hallinto-oikeudessa tulee toimittaa suullinen käsittely tai asia tulee palauttaa hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että maahantulokielto lyhennetään kahden vuoden pituiseksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valittaja on 22-vuotias henkilö, joka on asunut Suomessa 16-vuotiaasta saakka. Hänelle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa 5.5.2015 ja jatko-oleskelulupa ajalle 30.10.2013–30.10.2017. Ensimmäinen oleskelulupa on saatu perhesiteen perusteella ja toinen yksilöllisestä inhimillisestä syystä.

Rikosasia, jonka vuoksi karkotusprosessi on käynnistetty, on vielä kesken. Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan 31.5.2016. Samassa yhteydessä käsitellään valittajan vaatimus rangaistuksen mittaamisesta.

Kun otetaan huomioon rikollisen teon laatu, nuorena henkilönä tehty perusmuotoinen pahoinpitely, josta on langetettu hovioikeudessa kuuden kuukauden ehdollinen tuomio sekä yhden vuoden ja kolmen kuukauden valvonta-aika, karkotuspäätös on selkeästi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Huomionarvoisia ovat ainakin ratkaisut EIT 22.5.2008 Emre v. Sveitsi ja 11.10.2012 Emre (Nro 2) v. Sveitsi. Rikos ei ole törkeä. Valittaja ei ole syyllistynyt Suomessa ollessaan muihin rikoksiin.

Ratkaisussa KHO 2008:91 täysikäisen mieshenkilön karkottamista ei katsottu oikeutetuksi, vaikka hän oli syyllistynyt useisiin rikoksiin. Lisäksi on huomionarvoista, että valittajan rikos on tehty nuorena henkilönä, eikä rikos ole törkeä. Näitä seikkoja arvioitiin vastaavalla tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa EIT 22.5.2008 Emre, jossa asianomainen oli käynyt koulunsa Sveitsissä, jossa myös hänen vanhempansa ja veljensä asuivat. Tuomioistuin katsoi, että näissä oloissa ja ottaen huomioon, että rikostuomioita ei voitu pitää kovin vakavina ja että valittajan siteet alkuperämaahansa olivat heikkoja ja karkotus oli luonteeltaan lopullista, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa oli rikottu.

Valittaja on tehnyt rikoksensa nuorena henkilönä aikana, jolloin valittaja etsi omaa identiteettiään kahden kulttuurin vastapaineessa. Hän on sittemmin tehnyt sovinnon sisarensa kanssa. Valittajan rikollisten tekojen ei voida katsoa osoittavan hallinto-oikeuden päätöksessä mainituin tavoin piittaamattomuutta yhteiskunnan sääntöjä kohtaan, eikä hän ole vaaraksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Valittaja on elänyt perheineen Suomessa noin kuusi vuotta ja Irakissa vain lapsuusikänsä. Valittajan pitkäaikainen seurustelukumppani on Suomen kansalainen. Valittaja on aloittanut elokuussa 2016 Suomessa ammattiopinnot logistiikan alalla normaalin suomenkielisen ryhmän mukana. Tätä ennen hän on opiskellut suomea ja osallistunut maahanmuuttajille suunnattuun valmentavaan koulutukseen. Valittajalla ei ole yhteyttä Irakissa asuvaan isäänsä, jolla on uusi perhe ja Irakissa syntynyt lapsi. Valittaja asuu Helsingissä äitinsä kanssa ja on säännöllisesti yhteydessä sisareensa. Lisäksi valittaja on mukana jalkapallotoiminnassa paikallisessa jalkapalloseurassa.

Valittaja on kotoisin Bagdadista, mutta hänellä ei ole enää siteitä Bagdadiin eikä muualle Irakiin. Valittajan karkottaminen ei Irakin yleinen turvallisuustilanne huomioon ottaen ole mahdollista, vaan hän on vaarassa joutua ulkomaalaislain 147 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa määritetyn kohtelun kohteeksi niin Bagdadissa kuin muuallakin Irakissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Suullista käsittelyä koskeva vaatimus hylätään.

2. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. Lausuminen maasta poistamisen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Perustelut

1. Suullinen käsittely

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi valittaja on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Pääasia

2.1 Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.

Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Ulkomaalaislain 147 a §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätään vähintään seitsemän ja enintään kolmenkymmenen päivän aika, jonka kuluessa kolmannen maan kansalainen voi poistua maasta vapaaehtoisesti. Aikaa ei määrätä, jos kyse on maasta karkottamisesta rikosoikeudellisen seuraamuksen johdosta.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, sekä 3 kohdan mukaan, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Ulkomaalaislain 150 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015) on Suomessa voimaansaatettu lailla (375/2015) ja voimaansaattamisesta määrätty valtioneuvoston asetuksella (770/2015).

Sopimuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan osapuolia kehotetaan soveltamaan tätä yleissopimusta kaikkiin perheväkivallan uhreihin. Pannessaan täytäntöön tämän yleissopimuksen määräyksiä osapuolet kiinnittävät erityistä huomiota naisiin sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreina.

2.2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa tapauksissa käsitellyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan soveltamisen edellyttämää punnintaa.

Ratkaisussa 18.10.2006 Üner v. Alankomaat on käsitelty tapausta, jossa 12-vuotiaana Alankomaihin siellä jo asuneen isänsä luo muuttanut Turkin kansalainen oli tuomittu taposta ja pahoinpitelystä seitsemän vuoden vankeuteen. Hänellä oli kaksi lasta Alankomaiden kansalaisen kanssa. Tuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei taannut ulkomaalaiselle oikeutta tulla tiettyyn maahan ja asua siellä, ja valtiot saavat karkottaa rikoksista tuomittuja ulkomaalaisia. Jos tällöin tehdyillä päätöksillä puututtiin ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisiin oikeuksiin, niiden tuli olla lainmukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa eli niiden tuli perustua pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen ja olla oikeassa suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiinsa. Nämä periaatteet soveltuivat riippumatta siitä, oliko ulkomaalainen tullut maahan aikuisena tai hyvin pienenä lapsena tai jopa syntynyt siellä. Ulkomaalaista ei kuitenkaan voitu rinnastaa maan kansalaiseen karkotuksen osalta siinäkään tapauksessa, että hänellä oli hyvin vahva asema maassa oleskelun suhteen.

Tuomioistuin viittasi aikaisemmassa tapauksessa Boultif v. Sveitsi (2.8.2001) antamassaan ratkaisussa esittämiinsä kriteereihin, joilla voitiin harkita, oliko karkotus välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Näitä olivat valittajan tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten eri henkilöiden kansalaisuudet, valittajan perhesuhteet kuten avioliiton kesto ja puolisoiden perhe-elämän vahvuutta osoittavat muut seikat, puolison tietoisuus rikoksesta perhesuhteen alkamisen aikaan, avioliitossa syntyneet lapset ja heidän ikänsä sekä ne vaikeudet, joita puolisolla todennäköisesti olisi siinä maassa, jonne valittaja karkotettaisiin. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon valittaja karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa. Lisäksi niillä ulkomaalaisilla, jotka ovat viettäneet isäntämaassa enimmän osan lapsuudestaan ja saaneet siellä kasvatuksen ja koulutuksen, oli erityisasema. Tuomioistuin totesi, että kaikilla maahan sijoittautuneilla ulkomaalaisilla ei välttämättä ollut siellä perhe-elämää ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä, mutta kun artikla suojasi myös suhteiden perustamista ja kehittämistä muiden ihmisten ja ulkopuolisen maailmankanssa, yksityiselämä käsitti maahan asettuneen ulkomaalaisen sosiaaliset siteet maan yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kunkin tapauksen yksityiskohdista riippui, oliko sitä tarkasteltava perhe- vaiko yksityiselämän suojan kannalta. Tapauksessa tuomioistuin katsoi, että siitä huolimatta, että valittaja oli asunut huomattavan pitkään Alankomaissa ja perustanut siellä perheen ja että hänen avopuolisollaan voisi olla käytännössä vaikeaa seurata häntä Turkkiin, kun perhe oli kuitenkin asunut yhdessä suhteellisen lyhyen aikaa, hänen oleskelunsa Turkissa ennen maahanmuuttoa ei ollut ollut niin lyhytaikaista, että hänellä ei enää olisi sinne siteitä, ja kun tappo ja pahoinpitely olivat hyvin törkeitä rikoksia, perheen intressit syrjäytyivät muiden tuomioistuimen mainitsemien näkökohtien tieltä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 22.5.2008 Emre v. Sveitsi käsitellyt tapausta, jossa 6-vuotiaana Sveitsiin vanhempiensa kanssa muuttanut Turkin kansalainen oli tuomittu useista rikoksista useaan vankeusrangaistukseen, jotka yhteispituudeltaan olivat yli puolitoista vuotta. Rikokset ajoittuivat pitkälle ajalle, eikä valittaja ollut osoittanut parantavansa käytöstään. Asianomainen oli käynyt koulunsa Sveitsissä, ja hänen vanhempansa ja veljensä asuivat siellä. Tuomioistuin katsoi, että näissä oloissa ja ottaen huomioon, että rikostuomioita ei voitu pitää kovin vakavina ja että valittajan siteet alkuperämaahansa olivat heikkoja ja karkotus oli luonteeltaan lopullista, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa oli rikottu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 23.6.2008 Maslov v. Itävalta käsitellyt tapausta, jossa 6-vuotiaana Itävaltaan perheensä kanssa muuttanut Bulgarian kansalainen tuomittiin useista rikoksista yhteensä vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomioistuin totesi, että nuorten aikuisten, jotka eivät vielä olleet perustaneet omaa perhettä, suhde vanhempiinsa ja muihin lähiomaisiin perustaa perhe-elämän. Toisaalta maahanmuuttajan asettuminen maahan ei välttämättä oikeuta perhe-elämän suojaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä siitä huolimatta, että oleskelu on jatkunut pitkään. Kuitenkin maahan sijoittuneen ulkomaalaisen ja sen yhteisön, jossa hän asuu, väliset sosiaaliset siteet perustavat osan hänen yksityiselämäänsä saman artiklan mielessä. Asianomaisen tapauksen oloista riippuu, kumman kannalta tuomioistuin tarkastelee hänen karkotustaan. Oleskelun kestoa ja eri siteiden vahvuutta arvioitaessa on merkitystä sillä, onko henkilö tullut maahan lapsuudessaan tai nuoruudessaan tai jopa syntynyt siellä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään painottanut maassa enimmän osan lapsuudestaan laillisesti asuneiden ja siellä kasvatuksensa ja koulutuksensa saaneiden ulkomaalaisten erityisasemaa. Karkotukselle tulee tällöin olla hyvin painavia perusteita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin piti ratkaisevina seikkoina valittajan nuoruutta rikosten tekoaikaan ja sitä, että yhtä lukuun ottamatta teot eivät olleet käsittäneet väkivaltaa. Maahan sijoittuneen ulkomaalaisen karkotusta ei juurikaan voitu perustella alaikäisenä tehdyillä pääosin muilla kuin väkivaltarikoksilla. Sen sijaan hyvin vakavat väkivaltarikokset saattoivat oikeuttaa karkotuksen silloinkin, kun ne oli tehty alaikäisinä.

2.3 Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut Suomeen 16-vuotiaana 26.8.2010 äitinsä ja sisarensa kanssa. Hänelle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa perhesiteen perusteella isäänsä ajalle 5.5.2010–5.5.2011. Valittajan vanhemmat ovat sittemmin eronneet, ja valittajan isä on muuttanut takaisin Irakiin vuonna 2012. Valittajalle on myönnetty jatko-oleskelulupa yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella ajalle 30.10.2013–30.10.2017. Valittajan äiti ja sisar asuvat edelleen Suomessa.

Valittaja on Suomessa asuessaan syyllistynyt pahoinpitelyyn, josta Helsingin hovioikeus on 29.1.2016 tuominnut hänet kuuden kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Koeaika päättyy 31.12.2017. Lisäksi hänet on määrätty valvontaan yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi. Hovioikeus on hylännyt syytteen törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ajalla 17.4.–22.4.2015.

Tuomion mukaan valittaja on tehnyt sisarelleen ruumiillista väkivaltaa useita kertoja, lyönyt häntä avokämmenellä kasvoihin, potkinut jalkoihin, lyönyt vesipiipun varrella ja repinyt hiuksista. Valittaja on rikosasiassa kertonut, että koska sisar ei ole totellut valittajaa, valittaja on voinut tehdä kulttuurinsa mukaisesti sisarelleen ruumiillista väkivaltaa.

Korkein oikeus on 31.5.2016 (VL 2016-73) myöntänyt asiassa syyttäjälle valitusluvan. Samassa yhteydessä on ilmoitettu ratkaistavan myös valittajan valituslupahakemus asiassa. Asiamies on ilmoittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että korkein oikeus on ratkaissut asian. Korkein oikeus ei ole muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

2.4 Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Koska valittaja on syyllistynyt Suomessa rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, valittajan karkottamiselle on olemassa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen peruste. Hänen on lisäksi katsottava käyttäytymisellään osoittaneen olevansa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa on kuitenkin otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Asiassa on yhtäältä otettava huomioon rikoksen laatu ja toisaalta valittajan henkilökohtaiset olosuhteet.

Valittaja on asunut suurimman osan elämästään Irakissa, jossa hänen isänsä nykyisin asuu. Hän on täysi-ikäinen, eikä hänellä ole Suomessa ulkomaalaislain 37 §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Näin ollen hänen asemaansa on tarkasteltava yksityiselämän suojan kannalta. Yksityiselämään voidaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi.

Suomi on edellä mainitulla Euroopan neuvoston yleissopimuksella kansainvälisesti sitoutunut torjumaan naisiin sukupuolensa perusteella kohdistuvaa väkivaltaa. Maahanmuuttajien osalta ongelmallisena on pidettävä perheen sisäistä väkivaltaa, jonka taustalla ovat perheen alkuperämaan tavat ja kulttuuri. Tällainen kulttuurisiin syihin perustuva väkivaltakäyttäytyminen osoittaa piittaamattomuutta sellaisia arvoja kohtaan, joita turvataan sekä Suomen perustuslaissa että Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa.

Karkottamisen edellytyksiä arvioitaessa on otettava toisaalta huomioon, että rikos on tehty nuorena henkilönä, ja valittajan on kerrottu sittemmin tehneen sovinnon sisarensa kanssa. Valittaja on tullut Suomeen 16-vuotiaana ja asunut täällä vuodesta 2010 lähtien. Hänen äitinsä ja sisarensa ovat Suomessa ja hän on lisäksi kertonut seurustelleensa kolme vuotta Suomen kansalaisen kanssa. Valittaja on elokuussa 2016 aloittanut Suomessa ammatilliset opinnot logistiikan alalla.

Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otetaan huomioon karkotuksen puolesta puhuvana seikkana edellä kuvattu rikoksen laatu ja karkotusta vastaan puhuvina seikkoina edellä kuvattu henkilökohtainen tilanne, on karkotusta puoltavia seikkoja pidettävä punninnassa painavampina.

Valittaja on voitu karkottaa kotimaahansa Irakiin ilman, että hänellä on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu riski joutua kotimaassaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää kotimaastaan alueelle, jossa tällainen riski vallitsisi.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

3. Täytäntöönpano

Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ei ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Janne Aer ja Petri Helander. Asian esittelijä Leo Kaasinen.

 
Julkaistu 14.7.2017