KHO:2017:126

Hallintoriita – Aiheettomasti maksetun palkan takaisinperintä – Kunnallinen viranhaltija – Kolmen vuoden määräaika – Velan vanhentumisesta annettu laki – Erityislain ja yleislain suhde – Määräaika hallintoriitahakemuksen vireillepanolle

Vuosikirjanumero: KHO:2017:126
Antopäivä: 9.8.2017
Taltionumero: 3799
Diaarinumero: 70/3/15

X:n kaupunginkamreeri teki 31.12.2010 päätöksen viranhaltija A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti maksetun palkan takaisinperimisestä. A ei hakenut muutosta mainittuun päätökseen. Saadakseen ulosottokelpoisen päätöksen X:n kaupunginhallitus teki hallinto-oikeudelle 27.12.2013 saapuneen hallintoriitahakemuksen, jossa kaupunginhallitus vaati A:n velvoittamista suorittamaan aiheettomasti maksettu palkka takaisin kaupungille.

Hallinto-oikeus hyväksyi hakemuksen ja velvoitti A:n suorittamaan hänelle aiheettomasti maksetun palkan takaisin X:n kaupungille. Päätöksessään hallinto-oikeus katsoi, että kaupunginkamreerin päätös oli tehty kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentissa tarkoitetussa kolmen vuoden määräajassa ja että saatavan vanhentuminen oli näin ollen katkaistu. Velan vanhentumisesta annetun lain mukaisesti vanhentumisen katkaisemisesta oli alkanut kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika. Kaupungin hallintoriitahakemus oli tehty ajoissa.

Korkein hallinto-oikeus kumosi A:n valituksesta hallinto-oikeuden päätöksen. Kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa ei ollut säännöksiä viranhaltijalta takaisin perittävän palkan vanhentumisen katkaisemisesta. Lain esitöissä (HE 196/2002 vp) esitetyn perusteella kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain säännökset palkan takaisinperinnästä olivat erityislain asemassa suhteessa velan vanhentumisesta annettuun lakiin. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentti huomioon ottaen kaupungin hallintoriitahakemus A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti maksetun palkan takaisinperimisestä olisi tullut panna vireille hallinto-oikeudessa momentissa tarkoitetussa kolmen vuoden määräajassa palkan maksamisesta. Kaupunginkamreerin päätöksellä palkan takaisinperinnästä, johon A ei ollut hakenut muutosta valittamalla, ei ollut sellaista merkitystä, että määräajan hallintoriitahakemuksen vireillepanolle voitaisiin katsoa alkaneen mainitusta päätöksestä tai että päätös olisi katkaissut kulumassa olleen hallintoriitahakemuksen vireillepanolle säädetyn määräajan.

Kunnallisesta viranhaltijasta annettu laki 56 § 1 ja 4 momentti

L velan vanhentumisesta 2 § 1 momentti

Vert. KHO 2009:10 ja KHO 2012:121

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 5.12.2014 nro 14/0369/1

Asian aikaisempi käsittely

X:n kaupunki on hallinto-oikeudelle 27.12.2013 saapuneessa hakemuksessa vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n nojalla liikaa maksettua palkkaa takaisin kaupungille 8 014,46 euroa. Lisäksi kaupunki vaatii, että hallinto-oikeus velvoittaa A:n korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 1 225 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelujen mukaan A on työskennellyt yläasteen liikunnanopettajan virkasuhteessa X:n kaupungin palveluksessa. A on jäänyt sairauslomalle 4.12.2006, minkä jälkeen hänelle on saman sairauden nojalla myönnetty eri pituisia perättäisiä sairauslomia 31.10.2007 saakka.

Hakemuksen mukaan kaupunginkamreeri on tehnyt 31.12.2010 pöytäkirjatun päätöksen A:lle liikaa maksetun palkan takaisinperinnästä. Vanhentumisajan kuluessa tehty viranhaltijalain edellyttämä päätös riittää katkaisemaan vanhentumisajan, jolloin vanhentumislain 13 §:n 1 momentin mukaan alkaa uusi alkuperäisen pituinen vanhentumisaika. Hakijan käsityksen mukaan hallintoriita-asia voidaan siten panna vireille viimeistään vuoden 2013 aikana.

A on antanut hakemuksen johdosta selityksen. A on ensisijaisesti vaatinut, että hakemus jätetään hallinto-oikeudessa tutkimatta. Palkkausta koskevana asia ei kuulu hallinto-oikeuden vaan työtuomioistuimen toimivaltaan.

A on toissijaisesti vaatinut, että vaatimus palkan taksinperinnästä hylätään sillä perusteella, että vaatimus on kunnallisen viranhaltijalain 56 §:n 4 momentin mukaan esitetty liian myöhään.

Vuonna 2007 maksettuja palkkojen takaisinperintää koskeva hallintoriita on laitettu vireille vasta 27.12.2013. Vaatimus on esitetty kolmen vuoden määräajan jälkeen.

Kaupunginkamreeri on tehnyt päätöksen saatavan takaisin perimisestä 31.12.2010. Päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan päätös on annettu postin kuljetettavaksi samana päivänä. A on saanut tuosta päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä päätöksen postittamisesta eli 7.1.2011. Saatavan vanhentumisen katkaiseminen on tälläkin perusteella tehty liian myöhään.

Hallintopäätöksen oikeusvaikutukset voivat alkaa aikaisintaan siitä ajankohdasta, jolloin asianosainen on saanut päätöksestä tiedon.

A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

X:n kaupunginhallitus on antanut vastaselityksen, jossa se on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n väitteen hallinto-oikeuden toimivallan puuttumisesta sekä X:n kaupunginhallituksen hakemuksesta velvoittanut A:n suorittamaan takaisin X:n kaupungille aiheettomasti liikaa maksetun palkan 8 014,46 euroa.

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n ja X:n kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

1. Hallinto-oikeuden toimivalta

A on vastineessaan esittänyt, että asiassa on kysymys virkaehtosopimuksen tulkinnasta ja että asian tutkiminen ei kuulu Turun hallinto-oikeuden vaan työtuomioistuimen toimivaltaan.

Asiassa on kysymys siitä, että viranhaltijalle on kaupungin mukaan aiheettomasti maksettu sairausloma-ajalta liikaa palkkaa, koska viranhaltijan sairausloma on päättynyt kuntoutustuen hakemiseen. Asiassa ei sinänsä ole riitautettu asiaan sovellettavan kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) 2007–2009 V luvussa mainittuja sairausajan palkan laskennallisia määräytymisperusteita. Myöskään siltä osin kuin vastineessa on esitetty, että A:lle olisi myönnetty harkinnanvaraista palkkaa KVTES:ssa säädettyjen määräaikojen jälkeen eikä palkkaa näin ollen olisi maksettu liikaa, asiassa ei ole kysymys virkaehtosopimuksen tietyn sopimuskohdan tulkinnasta. Asian ratkaiseminen ei siten kuulu työtuomioistuimen vaan hallinto-oikeuden toimivaltaan.

2. Pääasiaratkaisu

Saatavan vanhentumista koskeva väite

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (viranhaltijalaki) 56 §:n 1 momentin mukaan aiheettomasti maksettu palkka tai muu palvelussuhteesta johtuvan taloudellisen etuuden määrä saadaan periä takaisin. Takaisinperintä voidaan suorittaa myös siten, että perittävä määrä vähennetään seuraavan tai seuraavien palkanmaksujen yhteydessä viranhaltijan palkasta, jos tämä on edelleen saman työnantajan palveluksessa. Takaisinperintää koskevassa päätöksessä on mainittava takaisin perittävä määrä ja takaisinperinnän peruste.

Saman pykälän 4 momentin mukaan, jos takaisinperinnästä ei ole päätetty tai pantu vireille muussa järjestyksessä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana aiheeton palkan tai muun etuuden määrä on maksettu, oikeus takaisinperintään on menetetty.

Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislain) 2 §:n 1 momentin mukaan, jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia erityissäännöksiä velan vanhentumisajasta tai muusta vanhentumiseen liittyvästä seikasta, noudatetaan niitä tämän lain sijasta.

Vanhentumislain 13 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentumisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika.

A on vastineessaan esittänyt, että hakemus on hylättävä, koska takaisinperinnästä ei ole päätetty eikä hallintoriitamenettelyyn ole ryhdytty viranhaltijalain mukaisessa kolmen vuoden määräajassa. Asiassa on siten ensin ratkaistava, onko kaupunki säilyttänyt oikeuden takaisinperintään.

Velan vanhentumisen osalta erityislakina sovellettavan viranhaltijalain mukaan oikeus takaisinperintään säilyy, jos takaisinperinnästä tehdään päätös sille asetetussa kolmen vuoden määräajassa. Sillä seikalla, milloin asianosainen tosiasiassa saa tuosta päätöksestä tiedon, ei ole vanhentumisen katkaisemisen kannalta asiassa merkitystä.

Kaupunginkamreeri on 31.12.2010 tehnyt päätöksen A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti maksetun palkan takaisin perimisestä. Päätös on tehty viranhaltijalaissa säädetyssä määräajassa ja saatavan vanhentuminen on näin ollen katkaistu. Viranhaltijalaissa ei ole säädetty vanhentumisen katkaisemisen jälkeisestä määräajasta. Näin ollen on sovellettava vanhentumislakia, jonka mukaan velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika. Katkaisutoimen jälkeen on siten alkanut kulua uusi kolmen vuoden määräaika. Kaupunki on saattanut takaisinperintää koskevan hallintoriitahakemuksen vireille hallinto-oikeudessa 27.12.2013 eli kolmen vuoden määräajan puitteissa. Hakemus on tehty ajoissa ja se on tutkittava.

Palkan takaisinperimisen oikeudelliset edellytykset

Kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen (KVTES) 2007–2009 V luvun 4 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijalle, jolle on virkasuhteen perusteella myönnetty määräajaksi kuntoutustukea, ei myönnetä sairauslomaa enää palkallisena siitä alkaen, kun hänen ehdoton oikeutensa palkan saamiseen sairausloman ajalta on päättynyt. Ehdoton oikeus palkalliseen sairauslomaan päättyy kalenterivuoden vaihtumisesta riippumatta sen jälkeen, kun määräaikaiseen kuntoutustukeen johtaneen sairauden perusteella on myönnetty palkallista sairauslomaa yhteensä 180 päivän ajalta. Kalenterivuoden vaihtuminen ei tällöin oikeuta täytteen palkkaan. Saman pykälän 3 momentin mukaan, mikäli kuntoutustukipäätös viipyy ja hakemuksen perusteena olevan sairauden takia on jo myönnetty 180 kalenteripäivältä palkallista sairauslomaa, voidaan palkallista sairauslomaa myöntää harkinnan mukaan enintään 185 kalenteripäivän ajalta saman kalenterivuoden kuluessa, jolloin palkka on enintään kaksi kolmasosaa varsinaisesta palkasta.

Kaupungin hakemuksesta ja muista asiakirjoista ilmenee, että A on ollut yhtäjaksoisesti sairauslomalla eripituisina jaksoina 4.12.2006 lähtien. A:lle on myönnetty 4.12.2007 määräaikaista kuntoutustukea 1.8.2007 alkaen. A:lle on maksettu sairausloma-ajalta palkkaa KVTES:n V luvun 2 §:n nojalla 31.8.2007 saakka. Kaupungin hakemuksen mukaan, koska A:n sairaus on johtanut määräaikaisen kuntoutustuen myöntämiseen, palkka sairausloma-ajalta on tullut korjata edellä mainitun KVTES:n V luvun 4 §:n mukaiseksi. Kaupungin laskelman mukaan A:lle on siten maksettu palkkaa liikaa 8 014,56 euroa, mitä määrää A ei ole kiistänyt. A on kuitenkin esittänyt, että takaisinperinnän edellytyksiä ei ole, koska KVTES V luvun 4 §:n 3 momentti mahdollistaa sen, että työnantaja myöntää sen jälkeen, kun oikeus palkalliseen sairauslomaan on päättynyt, harkinnanvaraista palkallista sairauslomaa 185 lisäpäivältä. Näin ollen A:lle ei ole maksettu aiheettomasti palkkaa.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

A:lle on myönnetty määräaikaista kuntoutustukea. Näin ollen hänen palkkansa määräaikaiseen kuntoutustukeen johtaneelta sairausloma-ajalta on määräytynyt KVTES V luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesti eli hänen ehdoton oikeutensa palkalliseen sairauslomaan on päättynyt, kun sairauden perusteella on myönnetty palkallista sairauslomaa yhteensä 180 päivän ajalta eli 1.6.2007. Työnantaja ei ole päättänyt myöntää A:lle palkallista sairauslomaa yli KVTES V luvun 4 §:n 1 momentin mukaisen enimmäisajan. A:lla on siten ollut sairauslomallaan oikeus varsinaiseen palkkaansa 1.2.2007 saakka ja ajalla 2.2.–1.6.2007 kahteen kolmasosaan varsinaisesta palkastaan. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon, että A ei ole kiistänyt takaisin perittävän määrän oikeellisuutta, A on velvollinen palauttamaan takaisin X:n kaupungille aiheettomasti maksetun palkan hakemuksen mukaisesti.

3. Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian laatu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että X:n kaupunki joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Päätöksen lopputulos huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

1) Hallinto-oikeuslaki 3 §

Hallintolainkäyttölaki 69 §

2) Laki kunnallisesta viranhaltijasta 56 § 1 ja 4 momentti

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES) 2007–2009

V luku 2 § 1 momentti sekä 4 § 1 ja 3 momentti

Laki velan vanhentumisesta 2 § 1 momentti ja 13 § 1 momentti

3) Hallintolainkäyttölaki 74 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Hannamaija Falck, Ulla Partanen ja Kari Hartzell. Esittelijä Veronica Storträsk (eri mieltä).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Lisäksi A on vaatinut X:n kaupungin velvoittamista oikeudenkäyntikulujensa korvaamiseen sekä hallinto-oikeudessa että korkeimman hallinto-oikeudessa.

A on valituksensa perusteluissa, uudistaen asiassa aikaisemmin lausumansa, esittänyt valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Kaupungin vaatimukset tulee hylätä vanhentuneina. Kaupunginkamreerin päätös 31.12.2010 on annettu A:lle tiedoksi 7.1.2011, joten saatavan vanhentumisen katkaisu on tehty vasta tuolloin. Hallintopäätöksen oikeusvaikutukset tulevat voimaan vasta siitä ajankohdasta lukien kun se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös vaikuttaa, on saanut päätöksen tiedoksi.

Myös velan vanhentumisesta annetussa laissa edellytetään, että velkoja todisteellisesti muistuttaa velasta tai laittaa kanteen vireille tuomioistuimessa vanhentumisesta säädettyjen määräaikojen puitteissa.

Kunnallisen viranhaltijan velkojan roolissa tekemää yksipuolista päätöstä ei voida pitää vanhentumisen katkaisemista koskevana päätöksenä ennen kuin päätös on annettu hallintolain edellyttämällä tavalla velalliselle tiedoksi.

Koska kaupunki on vaatinut vuoden 2007 palkkasaatavia vasta 27.12.2013 hallinto-oikeudessa vireille tulleella hakemuksella, hakemus on esitetty liian myöhään.

Joka tapauksessa palkan takaisinperintä on perusteeton myös virkaehtosopimuksen kannalta. Kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa on määritelty vain viranhaltijoille maksettavan palkan minimitaso, mutta ei maksimitasoa. A:lle on maksettu virkaehtosopimuksen mukaista palkkaa vuonna 2007. Kaupungilla ei ole ollut mitään oikeudellista perustetta vaatia maksamiaan palkkoja takaisin A:lta.

Takaisinperintää on joka tapauksessa pidettävä kohtuuttomana, kun otetaan huomioon asiassa kulunut pitkä aika sekä se, että A:lla on ollut oikeus luottaa siihen, että hänen palkkansa on maksettu virkaehtosopimuksen mukaisena.

X:n kaupunginhallitus on antanut valituksen johdosta selityksen. Valittajan valitus on hylättävä ja valittaja on velvoitettava korvaamaan kaupunginhallituksen oikeudenkäyntikulut.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentti on erityissäännös, joka sellaisenaan syrjäyttää vanhentumislain 10 §:n säännökset vanhentumisajan vapaaehtoisista katkaisutoimista. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain esitöissä (HE 196/2002 vp) mainitaan 56 §:n osalta muun muassa, että mainitun pykälän 4 momentissa säädetään liikaa maksetun palkan takaisinperintää tarkoittavasta saatavan vanhentumisajasta. Säännöksen sanamuoto on ehdoton. Jos takaisinperinnästä ei ole päätetty tai asiaa pantu vireille muussa järjestyksessä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana aiheeton palkan tai muun etuuden määrä on maksettu, oikeus takaisinperintään on menetetty. Lain 56 §:n 4 momentissa tarkoitetussa muussa järjestyksessä tapahtuvassa vireillepanossa ei myöskään edellytetä tiedoksiantoa vastapuolelle määräajassa.

Takaisinperintä ei johdu palkan maksamisen virheestä, vaan se johtuu nimenomaan virkaehtosopimuksen määräyksistä ja niiden noudattamisesta. Perusteena ovat valittajan olosuhteiden muutokset, joista kaupunki ei ole voinut olla etukäteen millään tavalla tietoinen ja jotka on virkaehtosopimuksen mukaan otettava huomioon ja palkkaus sen mukaisesti korjattava. Viime vaiheessa tällaisia olosuhteiden muutoksia ovat olleet taannehtiva sairausloma ja määräaikaisen kuntoutustuen hakeminen. Ilman takaisinperintää kaupunki tulisi maksaneeksi valittajalle liikaa palkkaa.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa A:n valituksesta hallinto-oikeuden päätöksen ja hylkää X:n kaupungin hallintoriitahakemuksen.

2. X:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 3 000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

X:n kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 1 momentin mukaan aiheettomasti maksettu palkka tai muu palvelussuhteesta johtuvan taloudellisen etuuden määrä saadaan periä takaisin. Momentin mukaan takaisinperintä voidaan suorittaa myös siten, että perittävä määrä vähennetään seuraavan tai seuraavien palkanmaksujen yhteydessä viranhaltijan palkasta, jos tämä on edelleen saman työnantajan palveluksessa. Takaisinperintää koskevassa päätöksessä on mainittava takaisin perittävä määrä ja takaisinperinnän peruste.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentin mukaan, jos takaisinperinnästä ei ole päätetty tai pantu vireille muussa järjestyksessä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana aiheeton palkan tai muun etuuden määrä on maksettu, oikeus takaisinperintään on menetetty.

Hallituksen esityksessä (HE 196/2002 vp) laiksi kunnallisesta viranhaltijasta on todettu muun ohella seuraavaa mainitun lakiehdotuksen suhteesta muihin hallituksen esityksiin (s. 22):

"Oikeusministeriö asetti 8 päivänä joulukuuta 1999 toimikunnan laatimaan ehdotuksen uudeksi saatavien vanhentumista ja julkista haastetta koskevaksi lainsäädännöksi (vanhentumistoimikunta). Toimikunta luovutti mietintönsä 5 päivänä kesäkuuta 2001. Hallituksen esitys asiasta olisi tarkoitus antaa syksyllä 2002. Esityksellä ei kuitenkaan sinänsä olisi merkitystä viranhaltijaa koskevan lakiehdotuksen kannalta, sillä viranhaltijan palkkasaatavan ja palkan takaisinperimisen vanhentumisesta ehdotetaan säädettäväksi lakiesityksen 53 ja 54 §:ssä. Niissä ehdotetut kolmen vuoden vanhentumisajat tosin vastaisivat vanhentumistoimikunnan ehdottomaa kolmen vuoden yleistä vanhentumisaikaa."

Hallituksen esityksen (HE 196/2002 vp) edellä tarkoitetut viittaukset lakiehdotuksen 53 ja 54 §:ään tarkoittavat tosiasiassa lakiehdotuksen ja voimassa olevan lain 55 ja 56 §:ää.

Hallituksen esityksen (HE 196/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan lakiehdotuksen 55 §:n 1 momentin osalta seuraavaa:

"Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ensinnäkin oikeudesta periä aiheettomasti maksettu etuus takaisin. Säännös koskisi jo maksetun etuuden takaisinperintää. Perinnän toteuttamistavoista ei sinänsä laissa säädettäisi, vaan ne määräytyisivät muun lainsäädännön perusteella. Momentissa säädettäisiin kuitenkin mahdollisuudesta kuitata aiheettomasti maksettu määrä vähentämällä perittävä määrä seuraavan tai seuraavien palkanmaksujen yhteydessä viranhaltijan palkasta, jos tämä on edelleen saman kunnan palveluksessa. Mikäli kuittausta ei voida suorittaa, tulee työnantajan periä saatava muulla tavalla. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin, että takaisinperinnästä tulee tehdä päätös, jossa on mainittava takaisin perittävä määrä ja takaisinperinnän peruste. Takaisinperinnän perusteen ilmoittamisella tarkoitetaan sitä, että päätöksessä todetaan se suoritus, josta takaisinperintä johtuu. Takaisinperittävänä määränä on takaisinperintää aloitettaessa ilmoitettava se kokonaismäärä, joka viranhaltijalta peritään. Pykälässä tarkoitetussa tilanteessa tulee kyseessä olla selvä virhe, esimerkiksi laskuvirhe tai muu ilmeinen erehdys."

Edellä tarkoitetun pykälän 4 momentin perusteluissa on puolestaan todettu seuraavaa:

"Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pykälässä tarkoitetun saatavan vanhentumisajasta. Säännöksen mukaan, jos takaisinperinnästä ei ole päätetty 1 momentissa säädetyllä tavalla tai pantu vireille muussa järjestyksessä kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana aiheeton palkan tai muun etuuden määrä on maksettu, oikeus takaisinperintään olisi menetetty. Muussa järjestyksessä tapahtuvalla vireille panolla tarkoitettaisiin lähinnä hallintolainkäyttölain (586/1996) 12 luvussa säädettyä hallintoriitamenettelyä. Takaisinperinnän vanhentumisajaksi ehdotetaan kolmea vuotta, joka olisi yhtä pitkä kuin viranhaltijan palkkasaatavan vanhentumisaika. Myös valtion virkamieslaissa valtion saatavan takaisinperintää ja virkamiehen palkkasaatavaa koskevat vanhentumisajat ovat kolmen vuoden pituisia."

Korkein hallinto-oikeus on aikaisemmassa oikeuskäytännössään katsonut, että kuntayhtymän entisen virkamiehen palkkaa koskevaa vaatimusta koskeva muutoksenhaku oli hallinto-oikeudessa tutkittava vain kunnallisvalituksena eikä osaksikaan hallintoriita-asiana. Kunnallisen itsehallinnon suojaamisen ja kunnallisvalituksen lähtökohtaisen kassatorisuuden ei katsottu olevan esteenä sille, että hallinto-oikeus kumoaa kunnallisen viranomaisen päätöksen ja velvoittaa viranomaisen maksamaan viranhaltijalle lainmukaisen palkan. Hallintotuomioistuimen päätös on tällöin ulosottoperuste ja kunnallisvalitus lakiin perustuva, tehokas oikeusturvakeino kunnallisen viranomaisen tekemää palkkaratkaisua vastaan (KHO 2009:10).

Korkein hallinto-oikeus on tämän jälkeen ratkaisussaan (KHO 2012:121) katsonut, että kunnan viranhaltijan tekemä lainvoimainen hallintopäätös, jolla kunnan entiseltä viranhaltijalta oli päätetty periä aiheettomasti maksettua palkkaa takaisin, ei muodostanut ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettua ulosottoperustetta. Kun entinen viranhaltija ei ollut käyttänyt hänelle laissa säädettyä mahdollisuutta kuntalain mukaiseen muutoksenhakuun, oli kunnan vaatimus palkan takaisinperinnästä kunnan kannalta välttämätöntä kunnallista päätöksentekoa koskevasta, muutoin ensisijaisesta muutoksenhaun mahdollisuudesta huolimatta saattaa tutkittavaksi hallintoriita-asian käsittelyjärjestyksessä.

Kaupunginkamreeri on 31.12.2010 tehnyt kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentin mukaisessa määräajassa päätöksen A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti maksetun palkan takaisinperimisestä. A ei ole hakenut muutosta tähän päätökseen käyttäen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaista kunnallisvalitusta.

Saadakseen ulosottokelpoisen päätöksen X:n kaupunki on hallinto-oikeudelle 27.12.2013 saapuneessa hakemuksessa vaatinut, että A velvoitetaan maksamaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n nojalla liikaa maksettua palkkaa takaisin kaupungille 8 014,46 euroa.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa ei ole säännöksiä viranhaltijalta takaisin perittävän palkan vanhentumisen katkaisemisesta. Lain esitöissä esitetyn perusteella kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain säännökset palkan takaisinperinnästä ovat erityislain asemassa suhteessa velan vanhentumisesta annettuun lakiin.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentti huomioon ottaen kaupungin hallintoriitahakemus A:lle vuodelta 2007 aiheettomasti maksetun palkan takaisinperimisestä olisi tullut panna vireille hallinto-oikeudessa momentissa tarkoitetussa kolmen vuoden määräajassa palkan maksamisesta. Kaupunginkamreerin päätöksellä palkan takaisinperinnästä, johon A ei ole hakenut muutosta valittamalla, ei ole sellaista merkitystä, että määräajan hallintoriitahakemuksen vireillepanolle voitaisiin katsoa alkaneen mainitusta päätöksestä tai että päätös olisi katkaissut kulumassa olleen hallintoriitahakemuksen vireillepanolle säädetyn määräajan.

Koska kaupunki ei ole kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56 §:n 4 momentissa tarkoitetussa määräajassa vedonnut perusteetta maksettua palkkaa koskevaan saatavaansa, se on menettänyt oikeutensa takaisinperintään. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja kaupungin hallintoriitahakemus hylättävä.

2. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi X:n kaupunki on velvoitettava hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin nojalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, X:n kaupungille ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

 
Julkaistu 9.8.2017  Päivitetty 21.8.2017