Suomalainen oikeusvaltio, komission oikeusvaltioraportti – mitä eväitä Suomelle

Säätytalo 11.11.2021

Arvoisa ministeri, ärade minister, hyvät muut oikeusvaltion puolustajat,

oikeusvaltion tilaa ja uhkatekijöitä on mahdollista käsitellä useasta näkökulmasta. Yritän ennakoida, mihin aiheisiin järjestäjät toivovat minun keskittyvän ja niin ikään koettaa välttää menemästä syvälle sellaisiin kysymyksiin, joita arvelen jälkeeni puhuvien ottavan esille.

Kun Hallintotuomioistuinpäivän puheessani viime maaliskuussa otin esille oikeusvaltion määräaikaishuollon tarpeen, tarkoitukseni ei ollut lietsoa uhkaa eikä leimata mitään ryhmiä. Ymmärtääkseni kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet oikeusvaltioon. Huoleni perusteena olivat tapahtumat USA:ssa loppiaisena, mutta myös ja erityisesti pyrkimykset loukata oikeusvaltioperiaatetta eräissä EU:n jäsenvaltioissa varsinkin tuomioistuinten riippumattomuuteen puuttumalla. Puola ja Unkari on useimmiten mainittu nimeltä, eikä syyttä, mutta vaarallisia kehityssuuntia on havaittavissa muissakin EU:n jäsenvaltioissa – muusta maailmasta puhumattakaan. Maapallon itsenäisistä valtiosta valtaosaa ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua oikeusvaltioiksi Venetsian komission ja EU:n perustamissopimuksen kriteereillä.

Lainmuutoksiin niin Ruotsissa kuin Suomessakin vaadittu yksinkertainen parlamenttienemmistö ilman perustuslain takeita ei juurikaan pidättelisi vahvan enemmistöhallituksen ajamia muutoksia. Mahdollista olisi esimerkiksi ns. court packing eli korkeimpien oikeuksien jäsenmäärän lisääminen. Klassikkoesimerkki ei kuitenkaan tule Puolasta vaan USA:sta. Presidentti Franklin D. Roosevelt uhkasi nimittää lisää tuomareita liittovaltion korkeimpaan oikeuteen, kun epäiltiin korkeimman oikeuden tyrmäävän hänen New Deal -pakettinsa. Jos tähän vielä yhdistetään tuomareiden vaihtuvuuden lisääminen pakollista eroamisikää alentamalla ja korvaamalla eläköityneet vallanpitäjille lojaaleilla tuomareilla, korkeimmat oikeudet voisivat piankin olla toimeenpanovallan peukalon alla.

Akuuttia, todennäköistä, käsin kosketeltavaa uhkaa ei ole. Minusta on silti naiivia ajatella, ettei Suomessa koskaan voisi tapahtua oikeusvaltioperiaatteen loukkauksia, oikeusvaltion osatekijöiden eroosiosta puhumattakaan. Ruotsissa huoleen on tartuttu. Siellä komitea pohtii korkeimman oikeuden puheenjohtajan Anders Ekan johdolla oikeusvaltion ja tuomioistuinten riippumattomuuden vahvistamista muun ohella korkeimpien oikeuksien tuomareiden määrää ja tuomareiden eläkeikää koskevan valtiosääntöisen sääntelyn kannalta. Myös Norjassa komitea on pohtinut riippumattomuuden vahvistamistarpeita (NOU 2020:11, jonka lukuisista ehdotuksista mainitsen vain korkeimman oikeuden tuomareiden enimmäismäärän vahvistamisen perustuslaissa).

Jos perustuslaki ei estä korkeimpien oikeuksien tuomareiden eläkeiän alentamista tai jäsenmäärän muutoksia, järjestelmä on altis heikkoa parlamenttia hallitsevan enemmistöhallituksen manöövereille. Säännösten tarkistamistarve on arvioitava hyvän sään aikana. Vakuutusta ei myönnetä, jos saunan nurkka on jo tulessa.

Mitä muita huolia oikeusvaltiokehityksessä voidaan tunnistaa kuin tuomioistuinten riippumattomuuteen puuttuminen ylimpien tuomioistuinten tuomareiden eläkeikää laskemalla, tuomareiden määrää manipuloimalla ja erilaisilla rakenteellisilla järjestelyillä, kuten kurinpitojaosto perustamalla?

Olemme surullisina seuranneet varsinkin Puolan vahvan enemmistöhallituksen pyrkimyksiä murentaa tuomioistuinten riippumattomuus. Silti sydänalasta ottaa tapaus, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston päätöksellä Islannin todettiin syyllistyneen tuomioistuinten riippumattomuuden karkeaan loukkaukseen, kun oikeusministeri esittäessään vastoin pääosin tuomioistuinten edustajista koostuvan asiantuntijapaneelin esitystä ehdokkaita tuomareiksi uuteen väliasteen tuomioistuimeen, ja parlamentti hyväksyi esityksen ja tasavallan presidentti nimitti tuomarit ministerin esityksen mukaan.

Meillä oikeusministeri ei tietenkään toimisi kuten Islannissa. Suomessahan on vahva, ei vain sortovuosilta vaan, kuten professori Heikki Pihlajamäki äskettäin totesi, jo maakuntalaeista periytyvä legalistinen kulttuuri. Mutta, käsi sydämelle: uskoiko kukaan tällaista Islannistakaan?

Euroopan unionin tuomioistuimen suuren jaoston tuomio Portugalin tilintarkastustuomioistuimen tapauksessa osoitti, että muun muassa tuomioistuimen riippumattomuutta koskevat unionioikeuden vaatimukset ulottuvat kaikkiin tuomioistuimiin, jotka voivat joutua soveltamaan unionioikeutta, ja että periaatteessa tuomioistuimen toimintaedellytykset, kuten riittävien määrärahojen turvaaminen, voivat kuulua tuomioistuinten riippumattomuuden piiriin ja oikeusvaltion ytimeen. Juttujen viipyminen on vakava oikeusturvaongelma ja siten oikeusvaltiokysymys. EU:n raportti antoi Suomen tilanteesta ehkä liiankin silotellun kuvan. Tuomioistuinten riittämätön perusrahoitus uhkaa pääsyä riippumattomaan tuomioistuimeen kohtuullisessa ajassa. Luonnollisesti tuomioistuimilla on vastuu niille osoitetun rahoituksen tehokkaasta käyttämisestä; tämä arviointi kuuluu tuomioistuimelle ja päällikkötuomarilla on tästä vastuu.

Suomalainen perusoikeuksien valvontajärjestelmä on ainutlaatuinen. Parlamentti itse vastaa ennakkovalvonnasta ja tuomioistuimet jälkivalvonnasta. Tämä asetelma kunnioittaa parlamentin etusijaa lainsäätäjänä, eikä hyväksyttyä lainsäädäntöä tuomioistuimen päätöksellä voida kokonaan todeta perustuslain vastaiseksi. Tällä on hyvätkin puolensa. Oltiinpa vaikkapa sote-uudistuksesta mitä mieltä tahansa, toivottavana kehityksenä ei voitane pitää sitä, että perustuslakituomioistuin voisi jälkeenpäin kumota eduskunnan jo hyväksymän lainsäädäntökokonaisuuden. Tästäkään syystä Suomessa tuomioistuinten jälkivalvontatehtävä ei ole johtanut niiden politisoitumiseen toisin kuin esimerkiksi USA:ssa, Saksassa ja Sveitsissä. Vakavasti tulisi kuitenkin harkita, pitäisikö tuomioistuinten roolia vahventaa poistamalla ilmeisyysvaatimus perustuslain 106 §:n perustuslain etusijaa koskevasta säännöksestä. Samoin tulisi miettiä keinoja varmistaa, että perustuslakivaliokunta tunnistaa kestävästi oman asemansa perustuslain ennakkovalvonnan juridisena lukkona.

EU:n oikeusvaltioraportissa Suomi saa kutakuinkin puhtaat paperit. Suomalainen tuomioistuinjärjestelmä nauttii edelleen hyvin korkeatasoista itsenäisyyttä. Suomi katsotaan yhdeksi EU:n ja maailman vähiten korruptoituneista maista. Raportin mukaan Suomi on turvallinen ympäristö median edustajille ja journalisteille.

Oikeusvaltioperiaatteen loukkaamisesta syytetyt maat etsivät kärkkäästi vikoja niitä arvostelevista maista. Syytöksiä kaksoisstandardeista kuulee usein. Senkin vuoksi oma pesä tulisi pitää puhtaana. Unionin tuomioistuin on toiminut jämäkästi oikeusvaltioasioissa, mutta kehitys saattaa johtaa lainsäädännön tarpeettomilta tuntuviin tarkistamistarpeisiin sellaisissakin tilanteissa ja maissa, joiden oikeuskulttuuri käytännössä estää väärinkäytökset. Mainitsen tuoreen suuren jaoston tapauksen, jossa näköjään edellytetään muutoksenhakukeinoa tilanteessa, jossa tuomari siirretään saman tuomioistuimen sisällä toiselle jaostolle/osastolle (asia C-487/19).

Vaikka järjestelmässä on aina parannettavaa, suomalainen oikeusvaltio voi EU-raportinkin mukaan hyvin. Pidetään yhdessä huolta siitä, että niin on jatkossakin!