XX hallintotuomioistuinpäivä

Kari Kuusiniemi, presidentti, korkein hallinto-oikeus

Oikeusvaltio, media ja uusi maailmanjärjestys

Arvoisa ministeri, hyvät kutsuvieraat, ärade minister och inbjudna gäster, hyvät kollegat, ystävät, tervetuloa 20. Hallintotuomioistuinpäivään! Välkomna till den tjugonde Förvaltningsdomstolsdagen!

Onpa hienoa saada kokoontua tähän nyt jo teini-iän taakse jättäneeseen yhteiseen tapahtumaamme perinteisessä paikassa, Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa pahimpien koronavaiheiden ja yliopiston remontin jälkeen.

Päivän teema on Matkalla tuntemattomaan – uuden maailmanjärjestyksen kynnyksellä? Mainion viestintätiimimme tilaisuudelle antama nimi kuvaa hyvin tätä päivää ja tilaisuuden upeiden puhujien aiheita. Olemme suurten mullistusten keskellä etsien suuntaviittoja tulevaisuuteen. Koronapandemia on rokotusten ja sairastettujen tautien myötä liudentunut influenssatyyppiseksi vaivaksi, mutta Venäjän Ukrainassa aloittama sota heijastaa vaikutuksiaan paitsi turvallisuuspolitiikkaan myös energiaan, talouteen ja yleisemmin kansainväliseen politiikkaan. Äkillisten kriisien täyttäessä uutisvirran ja tietoisuutemme emme kuitenkaan saa ummistaa silmiämme ilmastonmuutokselta ja luontokadolta, joissa on kysymys maapallon elinkelpoisuuden säilyttämisestä tuleville sukupolville.

Omassa puheenvuorossani käsittelen – tuskin kenellekään yllätyksenä – oikeusvaltion teemoja. Tällä kertaa en kuitenkaan tarkastele tuomioistuinlaitoksen rakenteelliseen riippumattomuuteen kohdistuvia uhkia ja niiden ratkaisutarpeita, joista on paljon ulkomaisia esimerkkejä, valitettavasti myös hyvin tuoreita. Tämä johtuu siitä, että oikeusministeriö on vastikään asettanut työryhmän, jonka tulee näitä kysymyksiä pohtia. Lisäksi riippumattomuuteen ja oikeusvaltioon liittyvät teemat ovat näyttävästi olleet esillä valtioneuvoston selonteossa oikeudenhoidosta samoin kuin tuomioistuinlaitoksen äskettäin hyväksytyssä strategiassa. Tarkastelen suomalaisen oikeusvaltion käytännön ongelmia, niin selkeästi havaittavia ja tunnustettuja kuin myös mielikuviin perustuvia. Tässä yhteydessä käsittelen median roolia oikeusvaltion turvaamisen välttämättömänä elementtinä. Yritän lopuksi sanoa oikeusvaltionäkökulmasta jotakin uudesta maailmanjärjestyksestä, johon tilaisuuden teema ja puhujien otsikot viittaavat.

Oikeusvaltion arkipäivää

Kansalaisten käsitys oikeusvaltiosta perustuu hyvin arkisiin tilanteisiin. Joko omiin tai mediasta, ehkä useammin sosiaalisesta kuin perinteisestä, saatuihin kokemuksiin. Yksikin oikeudenkäynti, jossa osapuoli kokee tulleensa epäkunnioittavasti tai yliolkaisesti kohdelluksi, jossa päätös ei tunnu ymmärrettävältä ja oikeudenmukaiselta tai joka on kestänyt hänen mielestään kohtuuttoman kauan, on ongelma. Tällaisia kokemuksia myös helposti levitetään eteenpäin, mikä avoimessa yhteiskunnassa kuuluu asiaan. Paha kello kauas kantaa, vanha kansa sanoi oivaltavasti. Näitä käsityksiä on vaikea jälkikäteen muuttaa. Selitteleminen ei tilannetta pelasta. Ennakkoviestintäkään ei välttämättä lankea otolliseen maaperään, mutta kannattaa yrittää.

Otan esimerkin. Korkein hallinto-oikeus on vuoden 2020 alusta lukien pääsääntöisesti valituslupatuomioistuin. Laissa lähdetään kansainvälisten ihmisoikeussopimusten hyväksymällä tavalla siitä, että päätös valituslupahakemuksen hylkäämisestä voidaan tehdä lyhyin, kaavamaisin perusteluin. Koko järjestelmä perustuu ajatukselle, että mahdollisuus toimia näin säästää merkittävästi tuomioistuimen resursseja niihin asioihin, joissa annetaan ennakkopäätös tai muutoin asiaratkaisu. Tämä puolestaan nopeuttaa asioiden lopulliseen päätökseen saattamista kummassakin tilanteessa. Kun valitusluvan epäävässä ratkaisussa vältetään kuulemismenettely, säästetään kuukausia käsittelyajasta. Myös niissä tapauksissa, joissa päädytään valituslupahakemuksen hylkäämiseen, asiaa arvioidaan päätösneuvottelussa perusteellisesti valituslupahakemuksen, valituksenalaisen päätöksen ja muun aineiston sekä esittelijän muistion pohjalta istunnossa. Näitä päätöksiä ei tehdä kevyin perustein, vaan arvioidaan huolellisesti, olisiko jokin valitusluvan myöntämisen peruste käsillä. Tämä ajatusmalli tulisi saada ymmärretyksi laajasti. Sitä kuitenkin kyseenalaistavat joskus myös ammattilaiset vedoten kontrollimahdollisuuden puutteeseen puhumattakaan maallikoista omissa asioissaan, jotka kokevat maksavansa 530 euron oikeudenkäyntimaksun tyhjästä. Valitusluvan epäämisen perusteleminen eli sen osoittaminen, miksi asiassa ei ole ennakkopäätösluonnetta, ilmeistä virhettä tai muuta painavaa syytä, olisi jo loogisesti ongelmallista. Laaja perusteluvelvollisuus käytännössä söisi kokonaan sen nopeuttamis- ja yksinkertaistamishyödyn, jota järjestelmällä tavoitellaan.

Kansanvalistustyölle näyttää muutoinkin olevan tarvetta. Eräs henkilö kirjoitti Kangasalan Sanomissa 25.1.2023 muun muassa seuraavaa: ”Meidän on huolehdittava siitä, että perusteettomien valitusten tehtailu tulpataan määräämällä valituksille esimerkiksi viidensadan euron käsittelymaksu, joka menetetään valtiolle siinä tapauksessa, että valitus hylätään.” Olemme vieläpä nokittaneet 30 eurolla!

En lång rättegångstid och höga rättegångskostnader har ringats in som den fiska rättsstatens centrala problem. Eftersom det senare närmast hänför sig till de allmänna domstolarnas civilmål förbigår jag det i det här sammanhanget. Det är klart att behandlingen av ett ärende i vissa enskilda fall även i högsta förvaltningsdomstolen har räckt orimligt länge. Vi måste kunna prestera bättre och riktningen är faktiskt rätt: i högsta förvaltningsdomstolens strategi har vi framhävt en effektiv preliminär genomgång av ärendena och tillräckliga anslag i förhållande till antalet anhängiga och det beräknade antalet inkommande ärenden, vilket möjliggör en kortare behandlingstid i medeltal och förhindrar oskäliga fördröjningar i enskilda ärenden.

Ylipäätään pohdittaessa käsittelyaikoja näyttää kuitenkin siltä, että joskus osapuolten ja yleisön odotukset mahdollisista käsittelyajoista ovat eri syistä epärealistiset. Tähän viittaa esimerkiksi Helsingin Sanomissa 21.1.2023 julkaistu, lumen kaatamista mereen koskeva artikkeli. Sen mukaan ”kaupungin lupahakemus on juuttunut byrokratiaan. Lupaa varten on pyydetty lausunnot useilta viranomaisilta ja niiden saaminen vie aikaa.” Niinpä. Siihen, että viranomaiset ja sitten mahdollisesti tuomioistuimet voivat ratkaista asiat lain mukaan asianmukaisessa menettelyssä, tulee varata aikaa. Ihmettely tuomioistuimissa toteuttamistaan odottavista hankkeista ei näytä rajoittuvan Suomeen. Saksan liittotasavallan korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Andreas Korbmacherin virkaanastujaisissa oikeusministerin ja osavaltion pääministerin puheissa oli kuultavissa tämän kaltaisia kaikuja. Taustakeskusteluissa oli jotain tutun kuuloista: hankkeita pyritään kiirehtimään ja tuomioistuinten hitautta moititaan, vaikka aikaa kuluu eniten suunnittelu- ja hallintovaiheessa, kritikoidaan EU-sääntelyn prikulleen noudattamista ja esitetään, että muualla prosessit ovat nopeampia ja väljäsisältöisempiä.

Onkin tunnustettava, että oikeusvaltion toimintaan sisältyvään oikeudelliseen kontrolliin ja asianmukaiseen menettelyyn kuuluu väistämättä tietty hitaus, jonka tehtävänä on samalla varmistaa syvällinen ja monipuolinen harkinta (vrt. nobelisti Daniel Kahnemanin ajattelu nopeasti ja hitaasti). Toisaalta oikeusvaltiollisen viranomais- ja tuomioistuinharkinnan keston ja menettelyvaatimusten ei tule estää erilaisten hankkeiden ja toimenpiteiden lainmukaisia toteuttamismahdollisuuksia. Tämä on osaksi myös resurssikysymys, kuten oikeudenhoidon selonteossa hyvin kuvataan. Hyödyllisiä hankkeita koskevat viranomaisten ratkaisut ovat oikeusvaltiossa tuomioistuinten laillisuuskontrollin alaisia. Tuomioistuin ei lupia myönnä tai epää; sen tehtävänä on lailla valittamaan oikeutettujen tahojen valituksista päättää, onko viranomaisratkaisu lainmukainen, mukaan lukien EU-oikeuden vaatimukset täyttävä.

Tähän yhteyteen haluan lainata toimittaja, biologi Mari Pihlajaniemen kolumnia ”Valittamisen ilosta” (Kainuun Sanomat 1.3.2023): ”Metsästäjä ajattelee, että suurpetovalituksilla tehdään vain kiusaa. Tuulivoimayhtiön mielestä myllyistä valittavat kyläläiset vain jarruttavat kehitystä. Esimerkkejä riittää. Meidän oikeusjärjestelmäämme on rakennettu mahdollisuus valittaa viranomaisten päätöksistä, ja se ottaa kansalaista päähän erityisesti silloin, kun joku valittaa itselle tärkeästä asiasta. Valittaminen tuntuu välillä suomalaisten kansallisurheilulta, ja niin tuntuu myös valitusoikeudesta valittaminen.” Hän päättää kolumninsa tärkeään viestiin, joka ansaitsee tulla siteeratuksi sellaisenaan: ”Jos meillä ei olisi oikeutta kyseenalaistaa viranomaisten päätöksiä ja testata niitä oikeusjärjestelmässä, meininki täällä olisi kovin toisenlainen kuin nyt. Ei tarvitse katsoa kuin lähinaapuriin, jos haluaa nähdä vilauksenkin sellaisesta systeemistä. Vaikka valittaminen välillä suututtaa, kannattaa muistaa, että valitusoikeus on olemassa syystä. Se on osa demokratiaa. Jotta oman porukan valitusoikeuden voi säilyttää, pitää sietää myös sitä, että eri mieltä olevilla on samanlainen oikeus. Jopa silloin, kun toisten valitusoikeus häiritsee omaa harrastusta tai elinkeinoa. Maailmassa on paljon valtioita, joissa epäoikeudenmukaisuudesta tai viranomaisten laittomuuksista ei voi valittaa mihinkään. Ketutuksesta huolimatta iloitkaamme siitä, että meillä on tämä mahdollisuus.”

Mutta, toistan vielä kerran: se, että oikeusvaltiossa päätöksistä saa valittaa ja että niitä voidaan kumota, edellyttää, että tuomioistuimet ovat tehtäviensä tasalla. Meidän täytyy kyetä ratkaisemaan asiat kohtuullisessa ajassa oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä hyvin perustelluin päätöksin. Tämä vaatii resursseja, osaamista ja hyvää johtamista. Tänään saammekin kuulla hallinto-oikeuksien laatuhankkeesta.

Media ja oikeusvaltio

Oikeusvaltion määrittelyssä keskeisessä asemassa on vallanjako. Parlamentti säätää lait, hallinto panee niitä täytäntöön ja riippumattomat tuomioistuimet tulkitsevat ja soveltavat lakeja antaen oikeussuojaa ja varmistaen osaltaan viranomaistoiminnan lainmukaisuuden. Oikeusvaltion määritelmät harvoin nimenomaisesti listaavat vapaan median tähän joukkoon. Olisi syytä. Niissä maissa, joissa tuomioistuimet on pyritty ottamaan poliittisten päätöksentekijöiden hallintaan, on joko samalla tai jopa sitä ennen kaapattu media valtaklikin äänitorveksi. Oikeusvaltioon kuuluu muun ohella avoin ja läpinäkyvä vaalijärjestelmä. Sen ylläpitäminen ei ole mahdollista ilman vapaata ja moniarvoista mediaa. Helsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Kaius Niemi totesi osuvasti oikeusvaltiokeskuksen avajaisseminaarissa 12.1.2022, että lehdistön riippumattomuus ei ole lehdistöä varten vaan sitä varten, että ihmiset saavat moniarvoista tietoa vallanpitäjistä riippumatta. Täsmälleen sama ajatushan on usein lausuttu julki tuomioistuinten riippumattomuuden osalta.

Vain poliittisesta vallasta riippumaton mediakenttä kokonaisuudessaan voi täyttää tehtävänsä moniarvoisen kansalaiskeskustelun välineenä. On tärkeää painottaa sekä julkisen palvelun median että yksityisten mediatalojen toisiaan täydentävää roolia. Suomessa valtio pitää yllä Yleisradiota, jossa valtio-omistajan ja poliittisten päätöksentekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa sisältöihin on palomuurilla estetty; toki vaatimukset rahoituksen leikkaamisesta sisältöihin tyytymättömyyden vuoksi näyttävät riippumattomuuden kannalta pahalta. Jos valtionmedia valjastettaisiin vain hallituksen äänitorveksi, riippumaton yksityinen media olisi keskeisessä roolissa. Mutta vastaavasti toisin: jos yksityiset mediatalot ostetaan esimerkiksi kansainvälisten konsernien hallintaan tai lähellä hallitusta olevien yksityishenkilöiden tai yhtiöiden määräysvaltaan, riippumattomasta tiedonvälityksestä ei voi puhua, jollei ole valtakunnallista yleispalvelua tuottavaa uutistoimintaa.

Precis i början av mars visste nyheter från USA berätta att den förra amerikanska presidenten Donald Trump´s favoritkanal Fox News medvetet tillät spridning av falska uppgifter om presidentvalets resultat i hopp om ekonomisk vinning. Det viktigaste var att hålla kunderna nöjda; berätta vad de ville höra. Public service mediebolag har också en viktig uppgift ur försörjningsberedskapens synvinkel, i att förmedla bildning och kultur, i att stärka samhörighet och samhällsförtroende och i att motverka segregation. Denna uppgift har en viktig roll när det gäller att stödja förtroendet för rättsstaten.

Oikeusvaltio ja luottamus maailman myllerryksissä

Maailmalla puhdasveristen oikeusvaltioiden joukko ei ainakaan ole kasvamassa. EU yrittää eri keinoin varmistaa, että jäsenvaltiot toteuttavat liittymisehdot ja EU-sopimuksen 2 artiklan liberaalin demokratian ja oikeusvaltion vaatimukset. Toki kaikissa maissa, mukaan lukien Suomessa, on oikeusvaltiollisia ja muita ongelmia. Kaikki kansainväliset vertailut kuitenkin osoittavat, että pohjoismainen malli tuottaa hyvinvointia, sosiaalista koheesiota ja luottamusta yhteiskuntaan. Tällä tiellä on jatkettava.

Luin talvella kaksi hyvin erilaista kirjaa, joissa molemmissa pysähdyttävää oli mustien amerikkalaisten puuttuva luottamus yhteiskuntaan ja yhteisöön. Michelle Obama (Valo meissä kaikissa, 2022) painotti nuorten tarvetta tulla nähdyksi ja sitä, miten yksi kokemus seuraa läpi elämän katkeruutta ruokkien. Afroamerikkalainen nuori tyttö oli luokkansa priimuksena saanut kutsun juhlaan hienoon hotelliin, mutta portilla vartija sanoi: Sinä et kuulu tänne. Juhlaan tyttö pääsi, mutta ainoa asia, jonka hän edelleen muistaa, ovat vartijan loukkaavat sanat. Vielä kokonaisvaltaisempi lukukokemus oli palkitun toimittaja-kirjailijan Ta-Nehisi Coatesin ”Between the World and Me” (2015). Se on isän kirje teini-ikäiselle pojalleen ja kuvaa vavahduttavasti mustien jatkuvaa pelkoa ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa, niin mustia katujengejä Baltimoressa kuin poliisiväkivaltaa. Musta siviiliasuinen poliisi ampui kirjailijan opiskeluaikaisen ystävän Prince Jonesin tämän äidiltään syntymäpäivälahjaksi saamaan autoon huumejäljityksen yhteydessä; etsittävän ainoa yhteinen tunnusmerkki Jonesiin oli ihonväri. Mieleenpainuva oli Coatesin havainto ensimmäisellä ulkomaan matkallaan Pariisiin. Puistonpenkillä istuessaan hän havahtui erikoiseen tunteeseen: hän ei pelännyt vaan katseli rentoutuneesti elämää ympärillään.

Muista suurvalloista Kiinaa ja Venäjää ei millään mittareilla voi luokitella oikeusvaltioiksi. Oikeuslaitoksen riippumattomuudesta ei voi puhuakaan. Venäjän suurvalta-asema perustuu ydinaseisiin ja ekspansiiviseen valloituspolitiikkaan. Kuten Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen totesi puheessaan 244. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 6.3.2023, Kiina ja Venäjä haluavat muuttaa kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä. Käynnissä on voimapolitiikkaan perustuva monialainen suurvaltakilpailu, jossa pyrkimyksenä on maksimoida oma vaikutusvalta. Hän arvioi, että ilmastonmuutoksella on yhteiskuntien vakauteen ja turvallisuuteen kohdistuvia seurannaisvaikutuksia sen lisäksi, että kilpailu muutoksen myötä avautuvista luonnonvaroista kiihtyy.

Kiinan kehitys yhä autoritaarisempaan suuntaan näyttää jatkuvan. Xi Jinpingin kolmas kausi kommunistisen puolueen pääsihteerinä betonoi hänen asemansa vähintään Mao Zedongiin rinnastettavana suurmiehenä. Onneksi tähän mennessä maailmanvalloitus on ollut rauhanomaista, taloudelliseen valtaan perustuvaa. Belt and Road -aloitteella on turvattu sillanpääasemia niin Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kuin Euroopassakin. Erilaiset infrastruktuurihankkeet antavat Kiinalle vaikutusvaltaa ympäri maailman. Kiina ei vie kiusallisia demokratia- ja oikeusvaltio-oppeja rahoituskohteisiinsa, mutta vastaavasti vaikuttaa siihen, miten sen valtaan päätyneet valtiot käyttävät aluettaan ja poliittista valtaansa esimerkiksi YK:ssa. Xin huolena näyttää olevan demokratiakehitys lähialueilla, eikä oppi Taiwanin ”yhdistämisestä” Kiinaan ole ainakaan heikentynyt. Suosittelen Xin taustoja ja vaiheita valottavaa saksalaistoimittajien kirjaa iltalukemiseksi (Stefan Aust – Adrian Geiges: Uusi keisari Xi Jinping, 2022).

Kuten dosentti Bengt Jangfeldt on tiiviissä esityksessään Venäjän historiasta (Venäjä – Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin, 2022) osoittanut, Venäjän syklisessä ja voimakkaasti kahtiajakoihin pohjautuvassa historiassa länsi- ja itäsuuntaus ovat vaihdelleet. Mitään historialliseen kehitykseen pohjautuvia oikeusvaltion rakenteita sinne ei koskaan ole vakiintunut, kuten ei myöskään kansalaisyhteiskuntaa. Vladimir Putinin pitkänä valta-aikana, aivan sen alkua lukuun ottamatta, suunta on loitonnut Jeltsinin ajan haparoivasta eurooppalaisuudesta kohti autoritaarisuutta, yksinvaltiutta sekä Neuvostoliiton kaipuuta ja tavoitetta silloisten alueiden yhdistämisestä valloittamalla osaksi Venäjää. Kansainvälistä oikeutta loukkaava, historiallisiksi naamioituihin perusteluihin pohjautuva täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on tästä karmaiseva esimerkki. Venäjän naapurimaat, kuten Suomi, ovatkin tehneet tästä omat turvallisuuspoliittiset päätelmänsä. Venäjän narratiivi Naton laajentumispyrkimyksistä Yhdysvaltain käskyvallassa ei vastaa todellisuutta. Rohkenen yhtyä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtajan Teija Tiilikaisen taannoin ajankohtaisohjelmassa esittämään: Venäjä ei pelkää Natoa vaan demokratiaa.

Det om det världspolitiska läget. Alla krig slutar i sinom tid, på ett eller annat sätt. Alla härskare viker undan, på ett eller annat sätt. Men mänsklighetens fortsatta liv på denna planet är också beroende av naturlagarna och det, hur det internationella samfundet beaktar dem. Klimatavtalet från Paris och resultaten från naturmötet i Montreal är viktiga milstolpar för klimatskyddet och i att stoppa förlusten av biologisk mångfald. Men arbetet med att genomföra internationella konventioner går långsamt och är osäkert. Det regelbaserade internationella systemet, som Finland och EU ger sitt starka stöd, är inte just nu i sitt esse, och inte heller när det är som bäst garanterar det några resultat om inte de suveräna staterna förbinder sig till att eftersträva dem.

Merkkejä tästä on toki ilmassa. Ainakin tiedostamisen taso on koholla. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres totesi äskettäin ilmaston lämpenemisestä, että ihmiskunta on menossa helvettiin ja painamme vain kaasua. SITRAn vuoden 2023 Megatrendit-julkaisussa erilaisten kehityssuuntien keskelle on sijoitettu luonnon kantokyvyn mureneminen. Jos maapallon elinkelpoisuus, ekologinen kestävyys, menetetään, yhteiskunnallisilla tavoitteilla ei juuri ole merkitystä. Rohkaisevaa kuitenkin on esimerkiksi se, että Elinkeinoelämän keskusliitto on lobannut vihreää siirtymää ja yritysten ympäristövastuullisuus on kehittynyt valtavasti. On ymmärretty, että elinkelpoisuus on kaiken perusta ja toisaalta vihreä siirtymä on kilpailutekijä. Tämän mahdollistamisessa hallintotuomioistuinten rooli on tärkeä. Luonnon taloudellisen arvon ymmärtäminen Dasgupta-raportin hengessä lupaa hyvää. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli uutisointi Mari Pantsarin selvityksestä, jossa muun muassa arvioitiin yritysten tulevaisuudessa palkkaavan runsaasti biologeja.

Maailma on jakautunut yhä selvemmin oikeusvaltiollisiin demokratioihin – toki osin epätäydellisine ilmenemismuotoineen – ja autoritaarisiin valtioihin sekä niiden toiminnan myötäilijöihin. Eurooppalainen oikeusvaltio ei ole maailmalla voittava konsepti. Valitettavasti. Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppäsen (korkeimman oikeuden vuosikertomus 2022) sanoin, Ukrainan sota on kirkastanut Suomen ja Euroopan perustavanlaatuisia arvoja ja niiden merkitystä. ”Demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat luovuttamattomia periaatteita, jotka muodostavat pohjan ihmisten hyvinvoinnille ja yhteiskuntien menestykselle. Ukrainalaiset ovat antaneet terveytensä ja henkensä niiden puolesta.” Globaalien ympäristö- ja muiden ongelmien voittamiseksi sekä ydinaseuhkien torjumiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Tuon yhteistyön ja kahlitsemattoman tiedonvälityksen kautta tieto oikeusvaltion saavutuksista ja sen mahdollistamasta hyvinvoinnista on vietävä autoritaarisiin valtioihin. Haastetaan autokratiat. Muutosten tulee kuitenkin käynnistyä sisältä päin.

Toivotan kaikille antoisaa Hallintotuomioistuinpäivää! Jag önskar er alla en givande Förvaltningsdomstolsdag!

‍