Korkeimman hallinto-oikeuden päätösten rakenne muuttuu
Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätösten ja muiden asiaratkaisujen rakenne muuttuu vuoden 2022 aikana. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää päätösten rakennetta ja parantaa ohjaavaa vaikutusta. Ensimmäiset uuden rakenteen mukaiset päätökset julkaistiin toukokuussa 2022.
Uuden rakenteen mukaisessa päätöksessä ratkaisun lopputulos ilmaistaan päätöksen ensimmäisellä sivulla, tekstikappaleet numeroidaan ja päätöksen kertoelmaosaa tiivistetään merkittävästi.
Lopputuloksen siirtäminen päätöksen ensimmäiselle sivulle helpottaa päätöksen keskeisen osan löytymistä.
Kappaleiden numerointi selkeyttää päätöksen sisäisiä viittauksia sekä edistää viitatun kohdan täsmentämistä myöhemmissä vuosikirjapäätöksissä sekä oikeuskirjallisuudessa. Kappaleiden numeroinnin arvioidaan myös selkeyttävän asioiden erottelua päätöksessä.
Kolmas muutos koskee päätöksen kertoelmaosaa, jossa selostetaan asian aikaisemmat vaiheet ja osapuolten korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämät lausumat. Jatkossa kertoelmaosassa esitetään tiivistetysti muutoksenhaun kohteena oleva päätös ja sitä edeltävä päätös sekä asian ratkaisun kannalta keskeiset oikeudelliset argumentit. Tämän jälkeen kerrotaan ratkaisun perustelut edeten kysymyksenasettelusta sovellettavien oikeusohjeiden kautta asian arviointiin ja johtopäätöksiin.
- Uudistuksen tarkoituksena on parantaa erityisesti vuosikirjapäätösten oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavaa vaikutusta. Päätöksestä ilmenee nyt tiiviisti, selkeästi ja vakuuttavasti, millä oikeudellisilla perusteilla ja minkä tosiasiaselvityksen perusteella asia on ratkaistu KHO:ssa, kertoo Päätösrakennetyöryhmän puheenjohtaja, oikeusneuvos Anne Niemi korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Ensimmäinen uuden päätösrakenteen mukainen vuosikirjapäätös julkaistiin 19.5.2022 (KHO 2022:56 ). Siirtymävaihe vanhasta päätösrakenteesta uuteen vie muutaman kuukauden.
- Seuraamme aktiivisesti uudistamisen vaikutuksia ja huomioimme palautteen päätösten jatkuvassa kehittämisessä. Päätösten korkea laatu on keskeinen tavoitteemme, korostaa oikeusneuvos Niemi.
Vuoden 2022 alussa KHO muutti julkaistavien päätöstensä luokittelua. Lyhyistä ratkaisuselosteista luovuttiin ja julkaistavat päätökset jaoteltiin vuosikirjapäätöksiin ja muihin julkaistuihin päätöksiin.
Muutokset ovat osa viime vuonna käynnistynyttä korkeimman hallinto-oikeuden strategiatyötä.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, korkein hallinto-oikeus, puh. 050 308 7574, [email protected]
Julkaistu 3.6.2022