KHO:sta Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen puheenjohtaja

Korkein hallinto-oikeus toimii ensimmäistä kertaa Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen ACA-Europen hallituksen puheenjohtajana. Kaksivuotinen puheenjohtajakausi alkoi tänään yhdistyksen Napolissa, Italiassa, pitämässä yleiskokouksessa.

Puheenjohtajakaudella 27.6.2023–28.5.2025 järjestetään kaikkiaan kuusi seminaaria, joista kaksi Suomessa. Puheenjohtajuus kiertää yhdistyksen jäsentuomioistuimilla. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle puheenjohtajuus siirtyi Italian ylimmältä hallintotuomioistuimelta, Consiglio di Statolta.

ACA-Europen toiminta painottuu ylimpien hallintotuomioistuinten toimivaltaan kuuluvan unionin oikeuden täytäntöönpanoon liittyvään analysointiin ja tietoisuuden kasvattamiseen. Tehtävänä on varmistaa unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen Euroopan unionin alueella. ACA-Europen toimintaan osallistumisella on koko Euroopan oikeusvaltioperiaatetta ylläpitävä merkitys.

Juuri päättyneellä Italian puheenjohtajuuskaudella ACA-Europen toiminnassa painottui kansallisten ylimpien hallintotuomioistuinten toiminnan vertailu. Suomen puheenjohtajakaudella puolestaan keskitytään ylimpien hallintotuomioistuinten vuoropuheluun unionin tuomioistuimen kanssa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisutoiminnan kansallisiin vaikutuksiin. Näkökulma ikään kuin vaihtuu horisontaalisesta vertikaaliseksi, kertoo korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi.

Kaksivuotiskautensa aikana puheenjohtajatuomioistuin suunnittelee ACA-Europen seminaarien teemat ja käsiteltävät asiat. Korkein hallinto-oikeus on valmistellut puheenjohtajakauden ohjelman yhteistyössä Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi seminaareja alkaneella puheenjohtajakaudella järjestävät Kroatian, Ranskan ja Alankomaiden ylimmät hallintotuomioistuimet.

Odotan innolla Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden isännöimältä, Suomen ACA-Europen puheenjohtajakauden ensimmäiseltä seminaarilta hyviä keskusteluja. Tukholmassa 9.-10. lokakuuta järjestettävän seminaarin aiheena on kansallisten hallintotuomioistuimien EU-tuomioistuimelle esitetyt ennakkoratkaisupyynnöt ja niihin liittyvät käytännöt, kertoo Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Helena Jäderblom.

Puheenjohtajakauden painopisteet

Puheenjohtajakaudella järjestettävien seminaarien yhtenä keskeisenä teemana on kansallisten tuomioistuinten ratkaisujen analysointi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön osalta.

Painopiste on kansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisuihin liittyvissä menettelyissä, kuten ennakkoratkaisupyynnön harkinnassa ja siihen saadun ratkaisun täytäntöönpanossa. Tarkastelemme myös unionin oikeuskäytännön soveltamista niissä tapauksissa, joissa ennakkoratkaisupyyntöä ei katsota tarpeelliseksi. Uutena ulottuvuutena tarkasteluun tulee myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antavaa lausuntoa koskeva menettely, korostaa Kuusiniemi.

Toisena merkittävänä puheenjohtajakauden teemana selvitetään kansallisen perustuslain vaikutusta kunkin maan ylimmän tuomioistuimen ratkaisuihin. Tarkoituksena on muun ohella arvioida, onko perustuslailla samankaltaista tulkintavaikutusta kuin EU-direktiiveillä.

ACA-Europe pähkinänkuoressa

Association of Councils of State and Supreme Administrative Jurisdictions of the European Union (ACA-Europe) on vuonna 2001 perustettu Euroopan unionin jäsenvaltioiden ylimpien hallintotuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen välinen yhdistys. Lisäksi siihen kuuluvat vieraina Yhdistyneen kuningaskunnan, Norjan ja Sveitsin ylimmät tuomioistuimet sekä tarkkailijoina Albanian, Montenegron, Serbian ja Turkin ylimmät tuomioistuimet hallintolainkäyttöasioissa. ACA-Europe-verkostoon kuuluu Euroopan unionin tuomioistuimen lisäksi kaikkiaan 34 Euroopan maata.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten tuomareiden ymmärrystä unionin oikeudesta ja muiden ylimpien hallintotuomioistuinten toiminnasta niiden soveltaessa toimivaltaansa kuuluvaa unionin oikeutta. ACA-Europe järjestää seminaareja ja tekee oikeuskäytäntöön liittyvää tutkimusta. Toimintaan sisältyy myös tuomareiden vaihto-ohjelma sekä julkisen tietokannan ylläpito jäsentuomioistuinten unionin oikeutta koskevista päätöksistä. Yhdistyksen sihteeristö on Brysselissä, Belgiassa.

Lisätietoja

Suomen puheenjohtajakauden ohjelma (englanniksi)
ACA-Europe-yhdistyksen sivusto (englanniksi)

Yhteystiedot

Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, korkein hallinto-oikeus, puh. 050 308 7574, etunimi.m.sukunimi@oikeus.fi

Julkaistu 27.6.2023