KHO:2014:166

Vammaispalvelulain mukaan kunnan on varattava kunnassa esiintyvään palvelujen ja tukitoimien tarpeeseen nähden riittävät varat talousarvioon. Hakemus avustuksen myöntämisestä auton hankintaan ja siihen tarvittaviin muutostöihin oli hylätty muun muassa sillä perusteella, että tarkoitukseen varatut määrärahat olivat loppuneet. Hallinto-oikeus oli kumonnut perusturvalautakunnan jaoston päätöksen muun muassa sillä perusteella, että kunnan varaaman määrärahan arvioitiin olevan riittämätön kyseisessä kunnassa esiintyvään tarpeeseen nähden. Kunta oli kuitenkin esittänyt selvitystä siitä, että määrärahoja oli varattu keskimääräisen vuotuisen tarpeen mukaan. Koska kyse oli määrärahasidonnaisesta taloudellisesta tukitoimesta ja määrärahaa oli varattu asianmukaisesti tarpeeseen vaikuttavat seikat huomioon ottaen, hakemus oli voitu hylätä määrärahojen loppumisen vuoksi. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja perusturvalautakunnan jaoston päätös saatettiin voimaan.

Äänestys perusteluista 6–3.

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1, 3 ja 9 §

Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 17 § 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Kouvolan hallinto-oikeus 10.5.2013 nro 13/0171/1

Asian aikaisempi käsittely

A on hakenut vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) perusteella korvausta auton apuvälineisiin, muutostöihin ja hankintatukeen.

1. H:n perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on päätöksellään 22.12.2011 nro 2011 373 hylännyt hakemuksen auton hankintatuesta.

2. H:n perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on päätöksellään 22.12.2011 nro 2011 372 hylännyt hakemuksen auton apuväli³neis³tä/muutos³työstä.

A on 34-vuotias mies, joka sairastaa nopeasti etenevää ALS-tautia. Hakijalla on puoliso, joka on raskaana. Perhe asuu yksitasoisessa rivitaloasunnossa H:n kunnassa.

ALS rappeuttaa liikehermosoluja ja on parantumaton sairaus. Diagnoosi hakijalla on ollut noin kaksi vuotta. 11.8.2011 kirjatussa lääkärinlausunnossa todetaan, että alaraajojen nostaminen on vaikeaa, kävely hidasta ja spastista, yläraajojen puristusvoimat ovat laskeneet ja oikean käden sormia ei saa enää täysin ojennettua. Lisäksi yläraajojen puutumista. 5.8.2011 päivätyssä fysioterapeutin suosituksessa todetaan, että kävelee itsenäisesti, mutta kävely on hidasta ja jähmeää. Matalalta istuimelta ylösnousu on vaikeutunut ja henkilöauton istuimelta ylösnousu on hakijalle työlästä. Myös matalalle istuutuminen on haasteellista. Yläraajojen toimintakyvystä fysioterapeutti mainitsee, että liikkuvuus on painovoiman voittavaa, mutta käsien hieno- ja karkeamotoriikka on huomattavasti heikentynyt ja niiden käyttö on vaikeaa.

Päijät-Hämeen Keskussairaalan kuntoutusohjaajan lausunnossa 17.11.2011 todetaan hakijan toimintakyvystä seuraavaa: Liikuntakyky on käynyt huonoksi, jalat ovat spastiset ja jäykät, kramppailevat. Hakija pystyy askeltamaan lyhyin ja huterin askelin jäykästi, polvet menevät yliojennukseen. Päivittäisissä toiminnoissa tarvitsee apua pukeutumisessa, peseytymisessä ja ajoittain wc-toiminnoissa. Ajoittain myös ylösnousuissa avun tarvetta. Lausunnossa todetaan myös, että hakija tarvitsee lääkärinlausunnon ajonäytettä sekä osatyökyvyttömyyttä varten. Asunnonmuutostöitä on suunniteltu sähköpyörätuolin mahdollisuus huomioon ottaen. Tällä hetkellä vammaispalvelun tietojen mukaan hakija käyttää liikkumisen apuvälineenä rollaattoria ja pitkillä matkoilla manuaalipyörätuolia, jota on työnnettävä.

A käy töissä tilintarkastajana kahdeksan tuntia arkipäivisin. Osa-aikaeläkkeen mahdollisuudesta hakija on käynyt keskustelua työterveyshuollon kanssa. A tarvitsee hakemuksen mukaan autoa päivittäin työmatkoihin ja muihin asiointimatkoihin. Työnantaja on antanut todistuksen työsuhteesta ja siitä, että A käyttää autoa työmatkoilla kodin ja työpisteen välillä (noin 10 km) sekä asiakaskäynneillä, joita on useita kertoja viikossa ja jotka voivat ajoittua keskelle työpäivää. Työnantajan todistus on kirjattu 12.8.2011. Kuntoutusohjaajan lausunnossa 17.11.2011 mainitaan, että töissä on tehty muutoksia niin, ettei hakija liiku enää päivittäin useammassa paikassa, vaan on vaihtelevasti toimistolla tai asiakkaan luona.

A tarvitsee hakemuksen perusteella uuden auton, koska hän ei voi enää turvallisesti ajaa vanhalla autolla alaraajojen heikentymisen vuoksi. Myöskään kaikki apuvälineet eivät mahdu vanhaan autoon. Uusi Ford-merkkinen auto on hakemuksen mukaan hyvä vaihtoehto, koska siihen saadaan asennettua A:n tarvitsemat apuvälineet ja autossa on myös hyvin tilaa apuvälineiden kuljettamiselle ja lisäksi tähän autoon pystytään myös tulevaisuudessa asentamaan lisää apuvälineitä, mikäli apuvälineiden tarve lisääntyy.

Viranhaltijan päätöksen mukaan auton hankintatuki, apuvälineet ja muutostyöt ovat harkinnanvarainen ja määrärahasidonnainen tukitoimi, johon kunta voi kohdentaa määrärahoja. Määrärahasidonnaisiin palveluihin ja tukitoimiin vammaisella henkilöllä ei ole subjektiivista oikeutta, vaan tukea myönnetään talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Korvauksia voidaan ensisijaisesti myöntää auton muutostöihin ja apuvälineisiin, mikäli sillä voidaan tukea henkilön liikkumista omalla autolla. Hankintatuen tarkoitus on tukea ensimmäisen auton hankintaa. Pääsääntöisesti korvaukset on kohdennettu työssäkäyviin ja opiskelijoihin sekä kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Kohdennus on sovittu Päijät-Hämeen vammaispalvelujen seudullisissa ohjeissa, jotka on hyväksytty Peruspalvelukeskus Oivassa käyttöön 1.6.2010 alkaen.

Peruspalvelukeskus Oivan vammaispalveluissa määrärahat tulevat kaikkineen ylittymään vuonna 2011. Peruspalvelukeskus Oivan vammaispalveluiden työryhmän näkemyksen mukaan päätöksenteossa ei myöskään voida jättää huomioimatta hakijan vaikeaa ja nopeasti etenevää ALS-sairautta. Lääkärinlausunnoista voi havaita, että A:n toimintakyky on heikentynyt nopeasti. Näitä päätöksiä kirjatessa on epävarmaa, pitävätkö elokuussa 2011 kirjoitetut dokumentit (lääkärin lausunto, fysioterapeutin suositus) enää paikkansa ja kuinka kauan hakijan on turvallista ja mahdollista ajaa autoa tai käydä töissä.

Hakijan välttämättömät kuljetukset on turvattu eri lainsäädäntöjen perusteella. Hakija käy toistaiseksi töissä, ja hänelle on vammaispalvelulain perusteella myönnetty kuljetuspalvelua työmatkoille. Vammaispalvelun tehtävänä ei ole vastata työnantajan edellyttämistä työhön liittyvistä matkoista työpäivänä aikana. Hakijalle on myönnetty myös vapaa-ajan asiointi- ja virkistysmatkat, 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Terveydenhuollon matkoihin hakija saa Kansaneläkelaitoksen matkakorvauksen.

Vammaispalvelulain perusteella hakijalle on tällä hetkellä myönnetty palveluasuminen omaan kotiin, henkilökohtainen apu 10 tuntia päivittäisiin toimintoihin ja 30 tuntia kuukaudessa kodin ulkopuolisiin toimintoihin, asunnon muutostöitä, kuljetuspalvelu vapaa-ajalle ja työmatkoille sekä päivittäistoiminnoissa tarvittavia välineitä, koneita ja laitteita.

H:n perusturvalautakunnan jaosto on päätöksellään 24.4.2012 (§ 22) pitänyt viranhaltijan päätökset voimassa.

A on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että perusturvalautakunnan jaoston päätöstä muutetaan siten, että hänelle myönnetään hakemuksen mukaisesti auton hankintatukea sekä tukea apu³välineiden hankintakustannuksiin ja tarpeellisiin muutostöihin. A on lisäksi vaatinut, että H:n kunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen sosiaalijohtaja on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa esittänyt, että A:n valitus hylätään.

A on antanut lausunnon johdosta vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut perusturvalautakunnan jaoston päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on lisäksi velvoittanut perusturvalautakunnan maksamaan asianajaja Pekka Romolle, oikeastaan A:lle, oikeudenkäyntikulujen korvauksena 300 euroa ja arvonlisäverona 69 euroa, yhteensä 369 euroa.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut sovellettavat säännökset ja lausunut seuraavaa:

Asiakirjoista saatava selvitys

Ajonäyte

Ajovarma Oy:n tutkinnon vastaanottaja Juha Taajamo on antanut 6.2.2012 päivätyn lausunnon A:n ajonäytteestä. Lausunnon mukaan A tarvitsee henkilöauton kuljettamiseen automaattivaihteisen auton.

Neurologin lausunto

Päijät-Hämeen keskussairaalan neurologian osaston osastonylilääkäri Annukka Eerola on antanut 11.8.2011 päivätyn lausunnon automaattivaihteista henkilöautoa (avusteineen) varten.

Lausunnon mukaan neurologi suosittelee edelleen työssä käyvälle potilaalle automaattivaihteista autoa alaraajojen vajaatoimisuuden vuoksi. Autoon tarvitaan myös vakio³nopeuden säädin, joka vapauttaa raajat hetkelliseen lepuutukseen. Autoon tarvitaan myös tukikahvat a-pilareihin ja katolle, joihin tukeu³tuen potilas pääsee siirtymään auton sisälle ja sieltä pois. Lisäksi autoon tarvitaan lämmitettävä tuulilasi. Tuulilasin puhdistaminen jäästä on mahdotonta potilaan huonon tasapainon vuoksi. Moottori- ja sisälämmitin, auton käynnistyminen ja lämmin sisätila ovat kaikissa olosuhteissa tärkeitä. Kylmä kangistaa potilaan raajojen toimintaa edelleen. Lisäksi auton varustukseen tarvitaan sähköinen takaluukku käsien vajaatoiminnan vuok³si sekä aktiivinen pysäköintiavustin ja parkkitutkat eteen ja taakse. Potilas ei pysty kääntymään taaksepäin pitäessään kiinni ohjauspyörästä. Vii³meiseksi varustukseksi tarvitaan vielä turvavyön ottoapu potilaan käsien vajaatoiminnan vuoksi. Potilas ei saa turvavyötä kiinni ilman apuvälinettä. Potilas käyttää pyörätuolia kodin ulkopuolella pidemmillä matkoilla. Etenevän sairauden vuoksi pyörätuolin käytön tarve jatkossa lisääntyy.

Sosiaaliviranomaisen lausunto

Sosiaaliviranomainen on 16.7.2012 päivätyssä lausunnossaan todennut, että H:n kunnan vammaispalveluissa on vuonna 2007 ollut yksi auton hankintatukea koskeva hakemus, johon on tehty kielteinen päätös, koska perusteita hankintatuen myöntämiselle ei ollut. Vuonna 2008 on ollut neljä auton hankintatukihakemusta ja kaksi auton apuvälinehakemusta, yhteensä kuusi hakemusta. Näistä kahdelle on myönnetty auton hankintatukea ja yhdelle auton apuvälineitä. Vuonna 2009 auton hankintatukihakemuksia on ollut neljä ja apuvälinehakemuksia kaksi, yhteensä kuusi hakemusta. Kahdelle on myönnetty apuvälineet/muutostyöt. Auton hankintatukea ei myönnetty. Auton hankintatuen ha³kijoista kolme on ollut lapsia, joiden kaikkien vammasta/sairaudesta johtuvat kuljetustarpeet toteutettiin vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun ja muiden lakien (Kela, päivähoito, koulu jne.) mukaisten kuljetusten turvin. Auton hankintatuelle ei ollut tarvetta, koska nämä lapset eivät tar³vinneet autoa kuin pääasiassa perheen loma-aikoina. Yhden henkilön auton hankintatukihake³mus on hylätty, koska hän ei tarvinnut autoa päivittäin. Hänelle myönnettiin hänen hakemansa auton apuvälineet/muutostyöt ensisijaisen kohdennuksen mukaisesti. Myönteisten päätösten mukaiset auton apuvälineiden ja muutostöiden kustannukset ovat olleet niin suuret, että talousarvio on vuodelta 2009 ylittynyt. Peruspalvelukeskus Oivan vammaispalvelut on vakiintuneen käytännön mukaan kohdentanut autoon liittyvät avustukset ensisijaisesti apuvälineisiin ja muutostöihin työssäkäyville ja opiskeleville henkilöille ja kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville henkilöille.

Vuonna 2010 on ollut yksi auton hankintatukihakemus, josta on tehty kielteinen päätös, koska auton vaihtamiselle ei ollut vammasta johtuvaa perusteltua syytä. Vuonna 2011 hakemuksia on ollut poikkeuksellisen suuri määrä: auton hankintatukihakemuksia on ollut kolme ja apu³väline- /muutostyöhakemuksia on ollut kahdeksan, yhteensä siis 11. Näistä kahdelle henkilölle on myönnetty sairauden/vamman takia välttämättömiä auton apuvälineitä/muutostöitä. Muille hakijoille on joudut³tu tekemään kielteiset päätökset hakemuksiin. Kielteiset päätökset seitsemälle hakijalle tehtiin muun muassa sen vuoksi, etteivät haetut auton hankintatuet ja apuvälineet tai muutostyöt olleet vam³man/sairauden takia välttämättömiä tai auton vaihtamiseen ei ollut vammasta/sairaudesta ai³heutuvaa perusteltua syytä tai autoa ei tarvittu päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa päi³vittäin. Vuonna 2012 on 30.06.2012 tullut vain yksi auton apuvälineitä koskeva hakemus, johon on tehty myönteinen päätös. Vuosittainen määräraha on vuodesta 2009 alkaen ollut 10 000 euroa.

Lausunnon mukaan H:n kunta on varannut vuosittain riittävästi määrärahoja edellisten vuosien keskiarvojen mukaisiin ja tiedossaan oleviin harkinnanvaraisiin tukitoimiin. Vuoden 2011 talousarvio on kokonaisuudessaan ylittynyt reilusti; käyttö on ollut kokonaisuudessaan vammaispalveluissa 141,6 prosenttia ja vammaisille annettujen avustusten kohdalla (muun muassa autoavustuk³set) 156,9 prosenttia.

Seudulliset ohjeet

Päijät-Hämeen vammaispalvelun seudullisissa ohjeissa on oma otsakkeensa (9.3) liikkumisvälineistä/korvauksesta auton hankintakustannuksiin sekä (9.3.1) korvauksen myöntämisperusteista:

Ohjeen mukaan korvausta myönnettäessä huomioidaan ensisijaisesti mahdollisuus auton muutostöiden ja apuvälineiden avulla tukea vammaisen henkilön liikkumista omalla autolla. Mikäli henkilö on vaihtamassa autoa, tulee peruste olla vammaisuudesta johtuvaa. Auton hankintatuen sijaan voidaan myöntää myös vanhaan autoon tehtäviä muutostöitä tai apuvälineitä.

Asiakkaan tulee tarvita autoa päivittäisessä liikkumisessaan ja korvaus auton hankintaan kohdennetaan pääsääntöisesti työssäkäyviin ja opiskelijoihin sekä kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Korvaus voidaan myöntää, vaikka vammainen henkilö ei itse pysty ajamaan autoa.

Auton hankintatuki myönnetään pääsääntöisesti ensimmäiseen autoon.

Arviointi ja johtopäätös

H on 22 000 asukkaan kunta. Kunnan varaaman määrärahatason 10 000 euroa on varovaisestikin arvioiden katsottava olevan riittämätön H:n kokoisessa kunnassa esiintyvään tarpeeseen nähden. Tämän perusteella on katsottava, että H:n kunta ei ole riittävästi mitoittanut puheena olevia määrärahoja vammaispalvelulain 3 §:n edellyttämälle tasolle.

Valituksenalaisessa perusturvalautakunnan jaoston päätöksessä on muun ohella otettu huomioon se, että A ei kiistatta pysty itseään ja muita vaarantamatta käyttämään vammaisvarustettua autoakaan nopeasti etenevän ALS-sairauden johdosta. Sosiaaliviranomaisen tehtävään kuuluu tässä tapauksessa harkita ja punnita sitä, onko A oikeutettu hakemansa etuuteen ja pystyykö hän käyttämään etuutta säännösten tarkoittamalla tavalla hyväkseen. Kysymys on kokonaisharkinnasta. Tällöin on kuitenkin kysymys A:n psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn arvioinnista päätöksenteon hetkellä ja A:n sen hetkisistä edellytyksistä liikkua ja toimia yksin ja avustettuna. Tässä tapauksessa merkitystä on annettu sairauden mahdolliselle etenemiselle. Päätös ei voi kuitenkaan perustua sairauden mahdolliseen etenemiseen.

A:lla on käytössään vuosimallin 2005 Toyota Corolla. Vammaispalvelun seudullisen ohjeen mukaan sosiaaliviranomainen tukee nimenomaan ensiajoneuvon hankintaa. A:n tavoittelema uusi Ford-merkkinen auto olisi tällainen ensiajoneuvo.

Kun otetaan huomioon edellä mainittu seikka, vammaispalvelun määrärahojen riittämättömyys ja perusturvalautakunnan jaoston päätöksen perustuminen osittain A:n sairauden mahdolliseen etenemiseen, hallinto-oikeus kumoaa perusturvalautakunnan jaoston päätöksen ja palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

A voi oman tahtonsa mukaan käyttää uutta autoaan valitsemallaan tavalla, myös työaikana. Auton hankinnan jälkeen sosiaaliviranomainen joutuu harkitsemaan uudestaan A:n tarpeen muihin kuljetuspalveluihin.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki 3 § ja 9 § 1 momentti

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä tukitoimista annettu asetus 17 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Juha Alhonnoro ja Kari Kolehmainen. Esittelijä Arto Ahonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunta on pyytänyt korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan perusturvalautakunta on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Asiassa on kysymys määrärahasidonnaisesta etuudesta. Kunta tekee päätökset ottaen huomioon toimintaan varatun määrärahan. Asiakirjoissa on seikkaperäinen selvitys siitä, kuinka paljon toimintaan on varattu vuosittain määrärahoja. A:n hakemukseen ei ole voitu suostua määrärahojen riittämättömyyden vuoksi.

Vammaispalvelulain 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Edellä mainittu selvitys osoittaa myös sen, että määrärahojen varaamisessa on otettu huomioon edellisten vuosien aikana esiintynyt tarve. H:n kunta on siten toteuttanut yleisen järjestämisvelvollisuutensa.

A:ta koskevia päätöksiä tehtäessä on noudatettu Päijät-Hämeen vammaispalvelun seudullisia ohjeita. Määräraha on priorisoitu ensisijaisesti työssä käyville ja opiskelijoille sekä kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Hallinto-oikeuden päätöksestä käy ilmi, että perusturvalautakunnan päätös on kumottu ennen kaikkea siksi, että viranhaltijan päätösten perusteluissa on viitattu A:n nopeasti etenevään ALS-sairauteen ja epäilyyn siitä, voiko hän ylipäätään toimia ajoneuvon kuljettajana. Sillä seikalla, kykeneekö henkilö itse ajamaan autoa, ei voi olla auton hankintatukea myönnettäessä keskeistä merkitystä, koska ajoneuvon kuljettajana voi toimia muukin henkilö. Sen sijaan ajoneuvoon tehtyjen muutostöiden osalta tällä seikalla voi olla merkitystä. Ajoneuvoon tehdyt vamman edellyttämät muutostyöt voivat käydä hyödyttömiksi, jos henkilö ei voikaan nopeasti etenevän sairauden vuoksi enää toimia ajoneuvon kuljettajana.

A on antanut selityksen. Peruspalvelukeskus Oivan muutoksenhakemus tulee jättää tutkimatta tai hylätä asianosaiskelpoisuuden puuttumisen takia. Toissijaisesti valituslupaa ei tule myöntää. Joka tapauksessa valitus on hylättävä. A on lisäksi vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Peruspalvelukeskus Oivan muutoksenhakemusta ei tule ottaa tutkittavaksi, koska sillä ei ole puhevaltaa asiassa. Hallinto-oikeudessa A:n vastapuolena on ollut H:n perusturvalautakunta, eikä mistään ilmene, että puhevalta olisi siirtynyt Peruspalvelukeskus Oivalle. Muutoksenhakemusta ei tule ottaa tutkittavaksi senkään takia, että varsinainen muutoksenhakukirjelmä on saapunut korkeimpaan hallinto-oikeuteen vasta valitusajan päättymisen jälkeen.

Siltä varalta, että asia tutkitaan, on A lausunut seuraavaa:

Kysymys on sen arvioinnista, onko H:n kunnan perusturvalautakunnalla ollut oikeus hylätä hakemus ilmoittamillaan perusteilla. Muutoksenhakija ei ole voinut osoittaa hallinto-oikeuden päätöksen perusteluja virheellisiksi, minkä vuoksi päätöksen muuttamiseen ei ole aihetta.

H:n kunta on yli 20 000 asukaan kunta. Kunta myöntää riidattomaksi, että se on vuosikausia varannut vain 10 000 euroa vuotta kohden harkinnanvaraisiin vammaispalveluihin. H:n kunta on myöntänyt, ettei se ole kyennyt minään vuonna hyväksymään kuin yhden tai enintään kaksi autoavustushakemusta. Tämä osoittaa, ettei kunta ole varannut määrärahaa riittävästi kunnassa esiintyvään tarpeeseen verrattuna. Riidatonta on tämän perusteella, että kunta on laiminlyönyt sille kuuluvan yleisen järjestämisvelvollisuuden.

A käy yhä töissä ja liikkuu autolla. Asiaa tulee ensisijaisesti arvioida päätöksentekohetken mukaan. H:n kunnan sosiaalitoimen edustajien pelko sairauden nopeasta etenemisestä on ollut virheellinen.

Hakemuksen tosiasiallinen syy on ollut määrärahan riittämättömyys. Puuttuvan määrärahan vuoksi sosiaalityöntekijät ovat esittäneet näennäisperusteluja, joilla hakemukset on voitu hylätä. Olisi ollut oikeudenmukaisempaa sanoa, ettei määrärahaa ole eikä sitä tulla myöntämään. Näin asia olisi poliittinen ja kuuluisi kunnanhallituksen ja valtuutettujen päätösvaltaan.

Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen, jossa lausutaan muun ohella seuraavaa:

A:n selityksessään esittämä väite siitä, että H:n kunta ei ole kyennyt minään vuonna hyväksymään kuin yhden tai enintään kaksi autoavustushakemusta, ei pidä paikkaansa. Autoavustushakemusten hylkääminen on useinkin perustunut siihen, ettei hakija täytä avustuksen myöntämiselle asetettuja ehtoja. Vuonna 2011, jolloin A haki autoavustusta, oli poikkeuksellisen paljon autoavustushakemuksia. Kun A:n hakemus tuli kuntaan syksyllä 2011, tarkoitukseen varattu määräraha oli lopussa.

A:n ilmoitukseen työssä käymisen jatkamisesta suhtauduttiin varauksella. Keväällä 2013 tehdyllä päätöksellä hänelle on myönnetty henkilökohtaista apua 16 tuntia vuorokaudessa. Ottaen huomioon hänen tilanteensa lienee selvää, että hän ei enää itse kykene ajamaan autoa. Tämä ei ole este auton hankintatuen myöntämiselle, mutta se on oleellinen seikka harkittaessa autoon tehtävien muutostöiden korvaamista.

A on antanut perusturvalautakunnan vastaselityksen johdosta selityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunnalle valitusluvan.

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n vaatimuksen jättää tutkimatta Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunnan valituslupahakemus ja valitus.

2. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja H:n perusturvalautakunnan jaoston päätös saatetaan voimaan.

3. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus

Peruspalvelukeskus Oiva on 1.1.2014 alkaen H:n kunnan organisaatioon kuuluva taseyksikkö, joka tuottaa Asikkalan, H:n, Hämeenkosken, Kärkölän ja Padasjoen kuntien sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelut. Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunta on osa H:n kunnan organisaatiota ja se on korvannut H:n perusturvalautakunnan.

Valituksenalainen päätös on saapunut H:n kunnan kirjaamoon 14.5.2013. Valituslupahakemus on näin ollen tullut toimittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen viimeistään 13.6.2013. Valituslupahakemus on toimitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen 4.6.2013, joten se on saapunut tänne ajoissa. Edellä mainituista syistä A:n vaatimus jättää Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen perusturvalautakunnan valitus tutkimatta on hylättävä.

2. Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 1 §:n mukaan kysymyksessä olevan lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.

Pykälän 2 momentin (981/2008) mukaan kysymyksessä olevan lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 9 §:n (981/2008) 1 momentin mukaan vammaiselle henkilölle korvataan hänen vammansa tai sairautensa edellyttämän tarpeen mukaisesti kokonaan tai osittain kustannukset, jotka hänelle aiheutuvat kyseisen lain tarkoituksen toteuttamiseksi tarpeellisista tukitoimista sekä ylimääräiset kustannukset, jotka aiheutuvat vamman tai sairauden edellyttämän vaatetuksen ja erityisravinnon hankkimisesta. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista korvataan puolet. Vakiomalliseen välineeseen, koneeseen tai laitteeseen tehdyt vamman edellyttämät välttämättömät muutostyöt korvataan kuitenkin kokonaan.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnan on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle aiheutuvat kohtuulliset kustannukset, jos hän vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee näitä toimenpiteitä suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta kustannusten korvaamiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hyväksyttävistä kustannuksista sekä muista 1 ja 2 momentissa tarkoitetun korvauksen määräytymiseen vaikuttavista seikoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 17 §:n 1 momentin mukaan korvausta muiden kuin lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin kuuluvien välineiden, koneiden tai laitteiden hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin suoritetaan sellaiselle vammaiselle henkilölle, joka tarvitsee niitä vammansa tai sairautensa johdosta liikkumisessa, viestinnässä, henkilökohtaisessa suoriutumisessa kotona tai vapaa-ajan toiminnassa.

Hallituksen esityksessä laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain 17 §:n muuttamisesta (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 5) lausutaan lain sisältämien palveluiden ja tukitoimien osalta seuraavaa:

Esityksessä palvelut ja tukitoimet on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluisivat sellaiset, joita kunnan tulisi järjestää kaikille lain tarkoittamille henkilöille heidän vammaisuutensa edellyttämät tarpeet huomioon ottaen kunnan sosiaalihuollon toteuttamissuunnitelman puitteissa. Toiseen ryhmään kuuluisivat sellaiset palvelut ja tukitoimet, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden tavanomaisissa elämän toiminnoissa heidän itsenäisen suoriutumisensa kannalta välttämättömiä.

Hallituksen esityksessä (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 5–6) lausutaan edelleen, että taloudellisista tukitoimista ensimmäiseen ryhmään kuuluisi muun muassa korvauksen suorittaminen kustannuksiin, jotka aiheutuvat päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden hankkimisesta. (...) Taloudellisen tuen myöntäminen olisi perusteltua silloin, kun näillä voidaan olennaisesti helpottaa vammaisten henkilöiden itsenäistä suoriutumista. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 219/1986 vp, s. 13) on näiltä osin viitattu esimerkiksi auton hankkimisesta aiheutuviin kustannuksiin. Erityisesti koneita ja laitteita kustannettaessa tulee arvioitavaksi vammaisuuden aiheuttamat haitat jokapäiväisessä elämässä.

Taloudellisista tukitoimista kuntien erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluisi hallituksen esityksen mukaan (HE 219/1986 vp, yleisperustelut s. 6) korvauksen suorittaminen kustannuksiin, jotka aiheutuvat vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöiden sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta.

Tosiseikat

A on hakenut 19.10.2011 H:n kuntaan saapuneella hakemuksella vammaispalvelulain perusteella auton hankintatukea sekä korvausta autoon tehtävistä muutostöistä. A sairastaa nopeasti etenevää ALS-tautia ja hän on perustellut uuden auton tarvetta sillä, ettei hän voi enää ajaa turvallisesti vanhalla autollaan alaraajojen heikentymisen vuoksi.

Päijät-Hämeen vammaispalvelun seudullisten ohjeiden mukaan korvausta myönnettäessä huomioidaan ensisijaisesti mahdollisuus auton muutostöiden ja apuvälineiden avulla tukea vammaisen henkilön liikkumista omalla autolla. Asiakkaan tulee tarvita autoa päivittäisessä liikkumisessaan ja korvaus auton hankintaan kohdennetaan pääsääntöisesti työssäkäyviin ja opiskelijoihin sekä kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Korvaus voidaan myöntää, vaikka vammainen henkilö ei itse pysty ajamaan autoa.

H:n kunta on varannut vuodesta 2009 alkaen vuosittain 10 000 euroa vammaispalvelulain mukaisiin harkinnanvaraisiin tukitoimiin.

Oikeudellinen arviointi

Vammaispalvelulainsäädännön mukaiset palvelut ja tukitoimet jakautuvat kahteen ryhmään, jotka eroavat toisistaan kunnan järjestämisvelvollisuuden, asiakkaan oikeuksien luonteen sekä päätöksenteon perusteiden ja muutoksenhaun kannalta. Vammaispalvelulain esitöissä tarkoitettuihin erityisen järjestämisvelvollisuuden piirin kuuluviin palveluihin (vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentti ja 9 §:n 2 momentti) asiakkaalla on laissa säädetyin edellytyksin niin kutsuttu subjektiivinen oikeus. Yleisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia palveluita (lain 8 §:n 1 momentti ja 9 §:n 1 momentti) puolestaan kutsutaan määrärahasidonnaisiksi palveluiksi.

Ryhmien välinen ero ilmenee muun muassa siinä, että palvelu, johon asiakkaalla on subjektiivinen oikeus, on järjestettävä siitä riippumatta, onko talousarviossa varattu tarkoitukseen määrärahaa. Määrärahasidonnaisia palveluita kunnan on järjestettävä kunnassa esiintyvän tarpeen edellyttämällä tavalla, mutta kunnalla on vammaispalvelulainsäädännön tavoitteiden puitteissa harkintavaltaa määrärahan mitoituksessa sekä myös palvelujen kohdentamisessa ja etusijajärjestyksestä päätettäessä.

Harkintavaltaa käyttäessään kunnan on noudatettava hallinnon yleisiä oikeusperiaatteita, kuten tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja yhdenvertaisuusperiaatetta. Palvelujen kohdentamista koskevien periaatteiden tulee olla vammaispalvelulain tavoitteet huomioon ottaen hyväksyttäviä. Palveluja voidaan tällöin kohdentaa esimerkiksi kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville.

Vammaispalvelulakiin perustuva järjestely merkitsee määrärahasidonnaisten palvelujen osalta, että kunnan järjestämisvelvollisuutta ei vastaa samanlainen asiakkaan ehdoton oikeus tietyn palvelun saamiseen kuin subjektiivisen oikeuden piiriin kuuluvissa palveluissa. Määrärahasidonnaisten palvelujen luonne huomioon ottaen muutoksenhakutuomioistuimen tehtävänä on ensisijaisesti arvioida, onko hakemuksen hylkääminen johtunut siitä, että kunta on selkeästi alimitoittanut tarvittavat määrärahat tai se ei ole johdonmukaisesti ja yhdenvertaisesti soveltanut päättämiään jakoperusteita.

Nyt ratkaistavana olevassa asiassa on kysymys siitä, onko A:n hakemus voitu hylätä määrärahojen loppumisen takia. A on hakenut auton hankintatukea sekä korvausta autoon tehtävistä muutostöistä lokakuussa 2011. Kunta ei ole voinut varautua talousarviossa A:n hakemukseen, koska aie uuden auton hankkimisesta on tullut esille vasta elokuussa 2011.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan H:n kunta on varannut määrärahoja vammaispalvelulain mukaisiin harkinnanvaraisiin tukitoimiin kunnassa esiintyvän keskimääräisen tarpeen mukaan. Harkinnanvaraisia tukitoimia koskevia hakemuksia on ollut vuonna 2011 tavanomaista suurempi määrä ja määräraha ei ole riittänyt korvauksen myöntämiseen kaikille hakijoille.

A:n hakemus on koskenut määrärahasidonnaista tukitoimea. Kunta oli varannut puheena olevaan tarkoitukseen määrärahaa asianmukaisesti tarpeeseen vaikuttavat seikat huomioon ottaen. Kun määräraha myöhemmin on hakemusten suuren määrän johdosta loppunut, on A:n hakemus voitu hylätä. Edellä mainituista syistä on hallinto-oikeuden päätös kumottava ja H:n perusturvalautakunnan jaoston päätös saatettava voimaan.

3. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala, Hannele Ranta-Lassila, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Henna Rintala.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Alice Guimaraes-Purokoski ja hallintoneuvos Sakari Vanhala yhtyivät:

"Olen asian ratkaisusta samaa mieltä kuin enemmistö. Sovellettavina säännöksinä viittaan erityisesti vammaispalvelulain 3 §:ään ja 9 §:n 1 momenttiin sekä vammaispalveluasetuksen 17 §:n 1 momenttiin. Asiassa on selvää, että A on sellainen henkilö, jolle sinänsä voidaan mainittujen säännösten perusteella myöntää korvausta auton hankinnasta ja muutostöistä aiheutuvista kustannuksista. Tällaisten kustannusten korvaaminen on tukitoimi, jonka kunta järjestää vammaisen henkilön vamman tai sairauden edellyttämän tarpeen mukaisesti kunnan talousarviossa vammaispalveluihin ja tukitoimiin varattujen määrärahojen puitteissa ottaen kuitenkin huomioon kunnalla oleva yleinen järjestämisvelvollisuus. Sanotun tukitoimen saamiseen vammaisella ei ole vammaispalvelulain mukaan subjektiivista oikeutta, vaan tukea myönnetään talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. H:n kunta on esittänyt selvitystä vammaispalvelulain mukaisiin harkinnanvaraisiin tukitoimiin varatuista vuosittaisista määrärahoista. Saadun selvityksen perusteella kunnan ei voida katsoa syyllistyneen niin sanottuun alibudjetointiin. Kunta on voinut hylätä A:n hakemuksen määrärahojen riittämättömyyden perusteella."