KHO:2015:56

Valituksenalaisen asemakaavan kaavamääräyksen mukaan kaikilla korttelialueilla rakennusten tuli olla puurakenteisia ja julkisivumateriaalina oli käytettävä puuta. Erillispientalojen korttelialueella (AO) rakennusten tuli lisäksi asemakaavamääräyksen mukaan olla massiivipuusta rakennettuja. Kaavaselostuksen mukaan kaavan tarkoituksena oli, että alue varataan puurakentamiselle. Kaavalla oli tarkoitus muodostaa omaleimainen ja yhtenäiseen rakentamiseen perustuva aluekokonaisuus. Asemakaavamääräykset olivat maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia, eikä mahdollisuus antaa rakennustapaa koskevia määräyksiä rajoittunut vain rakennuksen ulkoasuun.

Kaavaratkaisussa ei korkeimman hallinto-oikeuden perusteluista ilmenevistä syistä katsottu olevan kysymys SEUT 34 artiklan kieltämästä tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavasta toimenpiteestä. Asiassa ei myöskään ollut tarpeen pyytää ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 1 § 1 momentti, 12 §, 50 § ja 55 §

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 34 artikla

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 18.6.2013 nro 13/0462/5

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin kaupunginvaltuusto on 29.8.2012 (§ 240) hyväksynyt 33. kaupunginosan (Kaarela, Malminkartano) kortteleiden numerot 33350–33376 (Honkasuo) sekä katu-, puisto- ja lähivirkistysalueiden asemakaavan kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston 11.12.2008 päivätyn ja 15.5.2012 muutetun piirustuksen numero 11870 mukaisena.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on, siltä osin kuin nyt on kysymys, valituksenalaisella päätöksellään hylännyt yhdistyksen ja A:n valituksen kaupunginvaltuuston päätöksestä sekä vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta.

Hallinto-oikeus on tältä osin perustellut päätöstään seuraavasti:

Ennakkoratkaisupyyntö Euroopan unionin tuomioistuimelta

Valituksenalaiset asemakaavamääräykset, jotka niistä ilmenevin tavoin edellyttävät puun käyttämistä rakennusmateriaalina asemakaava-alueen tulevassa rakentamisessa, eivät rajoita muiden rakennusmateriaalien tuontia Suomeen eikä niillä välillisestikään ole rakennusmateriaalien tuontirajoituksiin rinnastettavia vaikutuksia. Näin ollen asiassa ei ole sellaista yhteisön oikeuden tulkintaa koskevaa kysymystä, jossa olisi valituksessa esitetyllä perusteella syytä pyytää Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettu ennakkoratkaisu Euroopan unionin tuomioistuimelta. Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä on siten hylättävä.

Sovellettuja oikeusohjeita

Maankäyttö- ja rakennuslain 50 §:n mukaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentin mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita.

Maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 3 momentin mukaan asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää.

Maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n 1 momentin 5 kohta huomioon otettuna asemakaavassa voidaan osoittaa rakentamistapaa koskevat periaatteet.

Maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n 3 momentin mukaan asemakaavaan liittyy selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 1 momentin mukaan asemakaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä (asemakaavamääräykset). Asemakaavamääräykset voivat koskea muun ohella haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista.

Asemakaava-alue, asemakaavan tavoitteet ja sisältö valituksenalaiselta osalta

Honkasuon asemakaava-alue sijaitsee Malminkartanon pohjoisosassa ja rajautuu Vantaan kaupungin Rajatorppaan ja Myyrmäkeen. Alueen eteläpuolelle jää Malminkartanonhuippu ja kaakkoispuolelle Malminkartanon Naapuripellontien korttelialueet. Kaava-alueen pinta-ala ympäröivine lähivirkistysalueineen on 315 575 m². Pientalovaltaiselle alueelle rakennetaan kaavaselostuksen mukaan 63 428 k-m² asuntokerrosalaa ja 1 500 kerrosneliömetriä julkisia lähipalveluja. Asuntokortteleiden keskimääräinen tehokkuusluku on e=0,53. Alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Helsingin yleiskaava 2002. Helsingin kaupunki omistaa kaava-alueen maat ja kaavoitustyö on käynnistetty sen aloitteesta.

Kaavaselostuksessa on arvioitu asemakaavan ekologista kestävyyttä ja ilmastovaikutuksia toteamalla muun ohella, että Honkasuon alueelliset ilmastovaikutukset pyritään pitämään pieninä. Rakentaminen itsessään on merkittävä kasvihuonepäästöjen tuottaja, ja rakennusaikaisten päästöjen määrä riippuu pitkälti rakennuksessa käytettävistä materiaaleista. Puu on ilmaston lämpenemisen ehkäisemisen kannalta paras rakennusmateriaali. Selostuksen mukaan esimerkiksi betonielementin valmistus kuormittaa ilmastoa moninkertaisesti verrattuna puurakenteeseen. Rakennettaessa puusta estetään puun sisältämää hiiltä vapautumasta ilmakehään koko rakennuksen eliniän ajan.

Kaavamääräyksen mukaan kaikilla korttelialueilla rakennusten tulee olla puurakenteisia ja julkisivumateriaalina on käytettävä puuta. Erillispientalojen korttelialueella (AO) rakennusten tulee asemakaavamääräyksen mukaan olla massiivipuusta rakennettuja.

Asian oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Maankäyttö- ja rakennuslain 5 §:ssä on säädetty alueiden käytön suunnittelun tavoitteista, joita asemakaavoituksen osalta toteuttavat lain 54 §:ssä säädetyt sisältövaatimukset. Hallinto-oikeus toteaa, että kunnalla on näiden sisältövaatimusten puitteissa laaja harkintavalta päättää kullekin kaavalle asetettavista tavoitteista ja tarkoituksesta. Arvioitaessa asemakaavan sisältövaatimusten toteutumista otetaan säädetyllä tavalla huomioon myös maanomistajan asema.

Asemakaavaselostuksessa on edellä kerrotuin tavoin katsottu puurakentamisen tukevan kaavalle asetettua tavoitetta, jonka mukaan pyritään osaltaan tukemaan toimintatapojen muutoksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Selostuksessa on verrattu esimerkinomaisesti puu- ja betonirakentamisen ilmastovaikutuksia. Hallinto-oikeus katsoo, että kaavaselostuksessa tältä osin esitettyä vertailua perusteineen ei ole pidettävä sellaisena kaavan perustana olevana selvityksenä, josta on välttämättä ja loogisesti seurannut, että asemakaavaan on ilmastosyistä tullut ottaa puun käyttämistä rakennusmateriaalina edellyttävät asemakaavamääräykset, vaan kyseessä on ainoastaan kaavoittajan näkemys. Asemakaavan lainmukaisuutta arvioitaessa ei näin ollen ole oikeudellista merkitystä sillä, onko kaavaselostuksessa rakennusmateriaalien ilmastovaikutuksista esitetty päätelmä kaikki näkökulmat huomioon otettuna oikea vai onko valituksessa esitetyn mukaisesti niin, että se on asiaa laajemmin tarkasteltuna virheellinen.

Puun käyttämistä rakentamisessa edellyttävät asemakaavamääräykset koskevat osaltaan periaatetta alueen rakentamistavassa ja osaltaan ne koskevat myös alueelle asetettuja kaupunkikuvallisia tavoitteita. Kun asemakaavan eräänä keskeisenä tavoitteena on toteuttaa Honkasuo puurakentamisalueena, ovat mainitunlaiset asemakaavamääräykset tarpeen asemakaava-aluetta rakennettaessa.

Valituksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden mukaan asemakaava ei siinä annettujen puun käyttämistä rakentamisessa edellyttävien kaavamääräysten vuoksi täyttäisi maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä säädettyjä sisältövaatimuksia. Asemakaavassa ei ole määräyksiä rakennusten perustamistavasta eikä perustusten materiaalista. Asiassa ei ole perusteita katsoa, että asemakaavan sallimaa rakentamista ei olisi mahdollista toteuttaa kysymyksessä olevien kaavamääräysten puitteissa niin, että se täyttää sisältövaatimukset myös ekologisuuden, terveellisyyden ja turvallisuuden osalta.

Asemakaavoissa on vakiintuneesti annettu rakennusten ulkoasuun vaikuttavia määräyksiä. Asemakaavamääräykset, joiden mukaan rakennusten on oltava puurakenteisia tai massiivipuusta, osoittavat rakentamistapaa. Vaatimus puurakenteisuudesta ei merkitse, että puun tulee olla yksinomainen rakennusmateriaali. Määräysten ei ole katsottava koskevan sellaisia rakentamisen yksityiskohtia, joista ei maankäyttö- ja rakennuslain 55 ja 57 §:n säännökset huomioon otettuna voida asemakaavassa päättää, vaan joista määrätään rakennusluvassa.

Kysymyksessä olevat asemakaavamääräykset eivät rajoita eivätkä voikaan rajoittaa eri rakennusmateriaalien käyttöä yleensä. Se, että ne rajoittavat maankäyttö- ja rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten taikka määräysten, kuten Suomen rakentamismääräyskokoelman tai rakennustuotedirektiivin mukaan sallittujen muiden rakennusmateriaalien kuin puun käyttöä Honkasuon alueen rakentamisessa, ei merkitse, että asemakaavamääräykset olisivat vastoin näitä säännöksiä taikka määräyksiä.

Helsingin kaupunki ei koko kaava-alueen maanomistajana ole kysymyksessä olevien määräysten antamista asemakaavassa vastustanut.

Hallinto-oikeus katsoo edellä olevin perusteluin, että kaupunginvaltuusto on valituksenalaiset asemakaavamääräykset hyväksyessään toiminut sille asiassa kuuluvan harkintavallan puitteissa. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen. Päätöstä ei ole valituksen johdosta syytä muuttaa. Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu tutkia kaavapäätöksen tarkoituksenmukaisuutta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut ja

Maankäyttö- ja rakennuslaki 188 § 1 momentti

Kuntalaki 90 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Markku Setälä, Ilkka Hartikainen ja Riikka Valli-Jaakola, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Betoniteollisuus ry ja A ovat pyytäneet korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan he ovat vaatineet, että hallinto-oikeuden ja Helsingin kaupunginvaltuuston päätökset kumotaan siltä osin kuin kaavamääräyksissä määrätään, että rakennusten tulee olla puurakenteisia ja että AO-korttelialueilla rakennukset on rakennettava massiivipuusta. Mikäli päätöksiä ei kumota jo kotimaisen sääntelyn perusteella, on asiassa pyydettävä ennakkoratkaisu unionin tuomioistuimelta. Helsingin kaupunki on velvoitettava korvaamaan yhdistyksen ja A:n oikeudenkäyntikulut.

Yhdistys ja A ovat perustelleet vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

Asemakaavan hyväksymistä koskeva päätös on lainvastainen, koska siinä on annettu asemakaavamääräyksiä rakennusten runkomateriaaleista. Honkasuon asemakaavassa rakennusten runkomateriaaliksi on määrätty puu ja massiivipuu. Rakennusmateriaaleja koskevat asemakaavamääräykset ohjaavat rakentamista laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin kaavalla on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan mahdollista tehdä.

Asemakaava on maankäytön suunnitelma, jolla on tarkoitus ohjata yksityiskohtaista maankäyttöä eri tarkoituksiin siten, että paikalliset olosuhteet, kaupunki- ja maisemakuva sekä hyvä rakennustapa otetaan huomioon. Asemakaavoituksessa ratkaistaan toimintojen sijoittuminen. Asemakaavamääräykset ovat osa asemakaavaa ja myös asemakaavamääräysten tulee olla lain asemakaavoitukselle asettamien tavoitteiden mukaisia ja tarpeellisia. Asemakaavassa ei voida laissa asemakaavoitukselle asetettujen tavoitteiden valossa antaa määräyksiä rakennuksen runkojen materiaalista, eikä asemakaavaviranomaisen toimivaltaan kuulu antaa määräyksiä rakennusten kantavien rakenteiden materiaalista. Kaavamääräykset rakennusten sisäisistä materiaaleista eivät ole maankäytön suunnittelun ja kaavajärjestelmän ohjausvaikutuksen kannalta tarpeellisia ja ne ovat vieraita siten myös kaavalle asetettavalle maankäytön ohjaustarkoitukselle. Kaavalla suunnitellaan ja ohjataan nimenomaan maankäyttöä, ei rakennuksen rakentamista yksityiskohdittain ja siinä käytettäviä runkomateriaaleja tai rakennuksen sisäisiä materiaaleja.

Tutkimusten mukaan betonirakentamisen ja puurakentamisen aiheuttamassa ympäristörasituksessa ei ole eroa, kun otetaan huomioon rakennuksen koko elinkaari. Kaavaselostuksessa esitettyjen selvitysten on oltava asianmukaisia ja luotettavia. Mikäli ne ovat virheellisiä tai epäluotettavia, kaavapäätöstä ei voida perustaa niihin. Jos valituksessa on osoitettu, että rakennuksen elinkaaren aikana eroa ei ole betonin ja puun ilmastomuutosvaikutuksen välillä, tarkoittaa se sitä, että kaavaan puurakentamista suosivan kaavamääräyksen pääasiallinen peruste on valituksessa osoitettu selvitysten kautta virheelliseksi. Ilmastonmuutoksella ei riippumatta kaavaan otettujen lausumien oikeellisuudesta tai virheellisyydestä voida perustella asemakaavamääräystä rakennusten runkomateriaalista.

Rakennustapaa koskevat asemakaavamääräykset voivat koskea rakennusten ulkoasua, sijoittumista tontilla, väritystä, kattojen muotoa, pihajärjestelyjä ja vastaavia seikkoja. Rakennustapaa koskevat määräykset eivät voi koskea rakennusten ulospäin näkymätöntä runkomateriaalia.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa on säädetty rakennusluvasta ja rakennusluvan yhteydessä ratkaistavista seikoista. Rakennuslupahakemuksen yhteydessä on esitettävä pääpiirustukset, joihin kuuluvat asemapiirros sekä pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirrokset. Pääpiirustuksista on tarkempia määräyksiä Suomen rakentamismääräyskokoelmassa. Sen määräysten mukaan rakentaja esittää rakennuksen rakenneratkaisut ja materiaalit rakennuslupahakemuksen yhteydessä ja rakennuslupaviranomainen vahvistaa valitut materiaalit käytettäväksi rakennuskohteessa. Rakentamismääräyskokoelmassa ei ole määräyksiä siitä, mitä materiaalia on käytettävä, vaan määräykset ovat lähtökohdiltaan materiaalineutraaleja. Materiaaleille on asetettu vaatimustasot, joiden täyttyminen tarkastetaan rakennuslupamenettelyssä. Rakennusmateriaalista päättäminen kuuluu yksin rakentajalle, edes rakennuslupaviranomainen ei voi määrätä käyttämään vain tiettyä rakennusmateriaalia.

Rakennusten ekologiset näkökohdat on otettava huomioon rakentamisessa. Maankäyttö- ja rakennusasetus edellyttää, että rakennusta suunniteltaessa tulee tarpeen mukaan selvittää rakennusmateriaalien aiheuttama rakennuksen elinkaaren aikainen ympäristörasitus. Nyt kiistanalaisia asemakaavamääräyksiä on perusteltu sillä, että puu on ilmaston lämpenemisen ehkäisemisen kannalta paras rakennusmateriaali ja että betonielementin valmistus aiheuttaa ilmastokuormitusta moninkertaisesti verrattuna puurakenteeseen. Sitran tutkimuksen mukaan betonirakentamisen ja puurakentamisen aiheuttamassa ympäristörasituksessa ei ole eroa, kun otetaan huomioon rakennuksen koko elinkaaren aika. Kaavassa on korostettu rakentamisen ja osin käytön aikaista ympäristörasitusta ja ottamatta huomioon rakennuksen purkamisen ja siten rakennusmateriaalijätteen aiheuttama rasitus.

Asemakaavamääräys, joka estää muiden rakennusmateriaalien kuin puun, esimerkiksi betonin tai teräksen, käytön asuntorakentamiseen, rajoittaa käytännössä puun kanssa kilpailevien rakennusmateriaalien tuontia ja niiden käyttöä Suomessa, erityisesti jos tässä merkittävässä ennakkoratkaisussa hyväksytään muidenkin kaupunkien kaavoittajille oikeus määrätä vastaavasti runkomateriaaleista ja kantavista rakenteista. Kaavamääräyksessä asetettu rajoitus tosiasiassa suosii kotimaista puurakentamista ja syrjii kotimaisia ja Suomeen tuotavia muita rakennusmateriaaleja. Näin ollen kaavamääräys on puun kanssa kilpailevien muiden rakennusmateriaalien tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutuksiltaan vastaava toimenpide, jolla on vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Energiatehokkuudella ja muilla ekologisilla näkökohdilla ei voida kaavamääräyksessä oikeuttaa puun kanssa kilpailevien rakennusmateriaalien syrjintää ja tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutuksiltaan vastaavaa toimenpidettä. Asemakaavamääräys on EU-oikeuden vastainen.

Korkein hallinto-oikeus on rakennuslain aikaisessa oikeuskäytännössään katsonut, että asemakaavamääräys, jonka mukaan julkisivu tuli tehdä puusta, oli lainmukainen (10.6.1986 taltionumero 2667) ja toisaalta, että korttelialueen istutus- ja pihasuunnitelmaa sekä väri- ja materiaalisuunnitelmaa koskenut asemakaavamääräys oli lainvastainen (16.6.1976 taltionumero 2500). Nyt valituksessa on kyse rakennuksen runkomateriaalista tai kantavista rakenteista, jotka eivät näy asemakaava-alueella rakennusten ulkopuolelle. Asemakaava ohjaa maankäyttöä, ei sinällään rakennuksen rakentamista, jolloin rakennuksen sisäiset materiaalit tai edes runkomateriaali taikka kantavat rakenteet eivät kuulu asemakaavassa määrättäviin seikkoihin.

Helsingin kaupunginhallitus on antanut selityksen, jossa se on vaatinut, että vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt valitusperusteet muiden suunnitteluratkaisujen ja runkorakenteiden vaikutuksesta rakennuksen käytönaikaisiin päästöihin ja seikoista, joilla on merkitystä arvioitaessa puurakenteisen ja kivirakenteisen rakennuksen päästöjä sekä siitä, ettei märkätiloja voida rakentaa puurunkoisen talon toiseen kerrokseen, tulee jättää tutkimatta valitusajan päättymisen jälkeen esitettyinä. Lisäksi kaupunginhallitus on vaatinut, että valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin se kohdistuu valtuuston päätöksen ja siihen sisältyvien kaavaratkaisujen tarkoituksenmukaisuuteen. Muutoin kaupunginhallitus on vaatinut valituksen hylkäämistä.

Yhdistys ja A ovat antaneet selityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

1. Helsingin kaupunginhallituksen väite, jolla on vaadittu valituksen jättämistä osittain tutkimatta, hylätään. Asia tutkitaan yhdistyksen ja A:n valituksesta.

2. Yhdistyksen ja A:n vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

3. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

4. Yhdistyksen ja A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Kaupunginhallituksen väitteen hylkääminen

Kuntalain 90 §:n 2 momentin mukaan valituksen saa tehdä sillä perusteella, että: 1) päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä; 2) päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa; tai 3) päätös on muuten lainvastainen.

Pykälän 3 momentin mukaan valittajan tulee esittää 2 momentissa tarkoitetut valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Kaupunginhallituksen väitteessä tarkoitettuja puurakentamiseen liittyviä näkökohtia on pidettävä asiassa jo aiemmin esitettyjen valitusperusteiden täydentämisenä ja kehittämisenä. Mainitut seikat eivät siten ole sellaisia uusia valitusperusteita, joiden esittäminen olisi kuntalain 90 §:n 3 momentin nojalla kiellettyä.

Se seikka, että valitusta on kaupunginhallituksen käsityksen mukaan perusteltu osin tarkoituksenmukaisuudella, ei ole peruste jättää yhdistyksen ja A:n valitusta miltään osin tutkimatta.

2. Ennakkoratkaisupyynnön hylkääminen

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perussopimuksen ja unionin toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus käyttää Suomessa ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Kun otetaan myös huomioon, mitä jäljempänä on lausuttu SEUT 34 artiklan soveltumisesta valituksenalaiseen asiaan, asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön esittäminen olisi edellä mainittu huomioon ottaen tarpeen.

3. Asemakaavapäätöksen lainmukaisuus

3.1 Kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa arvioitavana, onko Helsingin kaupunki voinut sisällyttää valituksen kohteena olevaan asemakaavaan kaavamääräyksiä, joiden mukaan rakennusten tulee kaikilla korttelialueilla olla puurakenteisia ja lisäksi AO-korttelialueella massiivipuusta rakennettuja. Yhdistyksen ja A:n valituksen johdosta on ratkaistava, ovatko tällaiset kaavamääräykset ylipäätään maankäyttö- ja rakennuslain mukaan mahdollisia. Lisäksi asiassa on otettava kantaa siihen, onko asemakaavaratkaisu lainvastainen sen johdosta, että siihen liittyvässä kaavaselostuksessa on muutoksenhakijoiden käsityksen mukaan esitetty virheellisiä käsityksiä puurakentamisen ekologisuudesta.

Asiassa on lisäksi valituksen johdosta ratkaistava, muodostavatko valituksenalaiseen asemakaavaan sisältyvät kaavamääräykset SEUT 34 artiklassa kielletyn muiden rakennustarvikkeiden kuin puun tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavan toimenpiteen.

3.2. Sovellettavat ja asiaan liittyvät oikeusohjeet, sitomattomat oppaat sekä unionin tuomioistuimen ratkaisut

3.2.1 Maankäyttö- ja rakennuslaki

Maankäyttö- ja rakennuslain 1 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Mainitun lain 5 §:ssä säädetään alueiden käytön suunnittelun tavoitteista. Pykälän 1 momentin mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää:

1) turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista;

2) yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön taloudellisuutta;

2 a) riittävän asuntotuotannon edellytyksiä,

3) rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista;

4) luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä;

5) ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä;

6) luonnonvarojen säästeliästä käyttöä;

7) yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää rakentamista;

8) yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta;

9) elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä;

10) palvelujen saatavuutta; sekä

11) liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä.

Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädettyjä tavoitteita toteuttavista kaavojen sisältövaatimuksista säädetään kunkin kaavamuodon osalta jäljempänä mainitussa laissa.

Mainitun lain 12 §:n mukaan rakentamisen ohjauksen tavoitteena on edistää:

1) hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen ja viihtyisän sekä sosiaalisesti toimivan ja esteettisesti tasapainoisen elinympäristön aikaansaamista;

2) rakentamista, joka perustuu elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ja taloudellisiin, sosiaalisesti ja ekologisesti toimiviin sekä kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin; sekä

3) rakennetun ympäristön ja rakennuskannan suunnitelmallista ja jatkuvaa hoitoa ja kunnossapitoa.

Asemakaavan tarkoituksesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 50 §:ssä. Pykälän mukaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.

Asemakaavan esitystavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan asemakaava esitetään kartalla, jossa osoitetaan:

1) asemakaava-alueen rajat (asemakaava-alue);

2) asemakaavaan sisältyvien eri alueiden rajat;

3) ne yleiset tai yksityiset tarkoitukset, joihin maa- tai vesialueet on aiottu käytettäviksi;

4) rakentamisen määrä; sekä

5) rakennusten sijoitusta ja tarvittaessa rakentamistapaa koskevat periaatteet.

Pykälän 2 momentin mukaan asemakaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset.

Pykälän 3 momentin mukaan asemakaavaan liittyy selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Maankäyttö- ja rakennuslain 57 §:n 1 momentissa säädetään muun ohella, että asemakaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan asemakaava-aluetta rakennettaessa tai muutoin käytettäessä (asemakaavamääräykset). Asemakaavamääräykset voivat muun ohessa koskea haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista.

3.2.2 Ympäristöhallinnon ohjeistus

Ympäristöministeriön vuonna 2003 julkaisemassa oikeudellisesti sitomattomassa oppaassa "Asemakaavamerkinnät ja -määräykset" (Opas 12) on sivulla 105 esitetty, että rakennusmateriaaleja koskeva kaavamääräys voi kuulua esimerkiksi seuraavasti: "Rakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta."

3.2.3 SEUT 34 artiklaa koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

SEUT 34 artiklan mukaan jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä.

SEUT 36 artiklan mukaan mitä 34 ja 35 artiklassa määrätään, ei estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan 34 artiklassa tarkoitettuna määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavina toimenpiteinä pidetään kaikkia kauppaa koskevia jäsenvaltioiden säännöksiä, jotka voivat rajoittaa yhteisön sisäistä kauppaa suoraan tai välillisesti, tosiasiallisesti tai mahdollisesti (asia C-8/74 Dassonville, 5 kohta).

Sanottu ei koske pelkästään suoranaisesti kauppaa koskevia säännöksiä vaan myös teknisiä määräyksiä. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään erottanut myyntijärjestelyjä koskevat tilanteet sekä käyttörajoitustilanteet. Viimeksi mainittuja ovat tilanteet, joissa tuotteen myynti on sinänsä sallittua, mutta sen käyttöä on jossain suhteessa rajoitettu. Käytön rajoituksia koskevissa päätöksissä tuomioistuin on kiinnittänyt huomiota siihen, estävätkö rajoitukset tuotteiden käytön niille ominaisella tavalla, sekä toisaalta siihen, onko rajoitus oikeansuhtainen ja muutoin perusteltavissa.

Unionin tuomioistuimen käytännössä on muun ohella katsottu, että vaikka kansallisen lainsäädännön tarkoituksena ei olisi kohdella epäedullisemmin toisista jäsenvaltioista tuotavia tuotteita eikä sillä olisi tällaista vaikutusta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, siinä asetetulla kiellolla käyttää tuotetta jäsenvaltion alueella voi sen soveltamisalasta riippuen olla huomattava vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen, joka puolestaan voi vaikuttaa kyseisen tuotteen pääsyyn asianomaisen jäsenvaltion markkinoille (asia C-142/05 Mickelsson ja Roos, 26 kohta sekä vastaavasti asia C-110/05 Komissio v. Italia, 56 kohta).

Asiassa C-142/05 Mickelsson ja Roos 28 kohdassa todetaan edelleen seuraavaa:

"Tältä osin silloin, kun vesialueiden ja kulkuväylien määrittämistä koskevat kansalliset säännöt johtavat siihen, että vesiskootterien käyttäjiä estetään käyttämästä kyseisiä tuotteita niille ominaisella tavalla tai niiden käyttöä rajoitetaan voimakkaasti, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, tällaisten sääntöjen vaikutuksena on estää näiden tuotteiden pääsy kysymyksessä oleville kansallisille markkinoille, ja ne merkitsevät näin ollen EY 28 artiklassa kiellettyä tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavaa toimenpidettä, jollei niitä voida perustella EY 30 artiklan perusteella tai yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla vaatimuksilla."

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että yksittäistä, suhteellisen pientä saarta koskenutta kieltoa pitää alueella muuta kuin tiettyyn lajiin kuuluneita mehiläisiä voitiin pitää tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä (asia C-67/97 Bluhme).

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että toimenpidettä ei voida pitää tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä, jos sen vaikutukset ovat liian satunnaisia ja välillisiä, jotta voitaisiin katsoa, että se saattaisi rajoittaa jäsenvaltioiden välistä kauppaa (esimerkiksi asia Francesco Guarnieri & Cie C-219/09, 17 kohta, yhdistetyt asiat D.I.P. S.p.A. C-140/94, S.r.l. LIDL Italia C-141/94 sekä S.r.l. LINGRAL C-142/94, 29 kohta, ja asia Peralta C-379/92, 24 kohta).

3.3 Valituksenalaisen asemakaavaratkaisun keskeinen sisältö

Kaupunginvaltuuston päätöksellä hyväksytty Honkasuon asemakaava-alue sijaitsee Malminkartanon pohjoisosassa ja rajautuu Vantaan kaupungin Rajatorppaan ja Myyrmäkeen. Kaava-alueen pinta-ala on noin 31 hehtaaria. Pientalovaltaiselle alueelle rakennetaan kaavaselostuksen mukaan 63 428 kerrosneliömetriä asuntokerrosalaa ja 1 500 kerrosneliömetriä julkisia lähipalveluja.

Kaava-alueelle on muun ohella osoitettu asuinrakennusten korttelialueita (A), asuinpientalojen korttelialueita (AP ja AP-1), erillispientalojen korttelialueita (AO) ja asumista palvelevia yhteiskäyttöisiä korttelialueita (AH). Mainitut aluevaraukset kohdistuvat alueelle, joka on kaavaselostuksen liitteenä olevan asemakaavan seurantalomakkeen mukaan pinta-alaltaan noin 12 hehtaaria. Asuntokortteleiden keskimääräinen tehokkuusluku on e=0,53. Helsingin kaupunki omistaa kaava-alueen maat.

Kaavamääräysten mukaan kaikilla korttelialueilla on muun ohella sovellettava matalaenergiarakentamisen periaatteita ja varauduttava uusiutuvan energian hyödyntämiseen. Uusiutuvan energian hyödyntämiseen tarkoitetut laitteet tulee suunnitella osana rakennusten tai piharakennelmien arkkitehtuuria. Rakennusten tulee olla puurakenteisia ja julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta. Rakennusten tulee olla värikkäitä, eivätkä vierekkäiset rakennukset saa olla saman sävyisiä.

Erillispientalojen korttelialuetta AO koskee lisäksi määräys, jonka mukaan rakennusten tulee muun ohella olla massiivipuusta valmistettuja ja ilmeeltään moderneja.

Asemakaavan tavoitteena on kaavaselostuksen mukaan, että suunnittelualueelle, aluekeskuksen ja kahden juna-aseman tuntumaan, syntyy persoonallinen, tiivis kaupunkikylä noin 1 500 asukkaalle. Alueella pyritään kaavaselostuksen mukaan pitämään rakentamisesta ja asumisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt matalalla tasolla ja osaltaan tukemaan niitä toimintatapojen muutoksia, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Honkasuo varataan puurakentamiselle. Korttelirakenteen muotoilua ovat ohjanneet tavoitteet suotuisan pienilmaston luomisesta lähtökohdiltaan vaikealle alueelle ja passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisestä.

3.4 Oikeudellinen arviointi

3.4.1 Kaavamääräysten lainmukaisuus maankäyttö- ja rakennuslain perusteella

Maankäyttö- ja rakennuslain 1 §:n 1 momentin tavoitesäännöksen mukaan lailla pyritään muun ohella järjestämään alueiden käyttö ja rakentaminen kestävää kehitystä tukevalla tavalla. Asemakaavan tehtävänä on ohjata rakentamista, minkä vuoksi asemakaavan mahdollista sisältöä arvioitaessa on otettava huomioon sekä alueidenkäytön että rakentamisen ohjauksen tavoitteet siten kuin niistä säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 12 §:ssä.

Edellä selostetuista säännöksistä on pääteltävissä, että rakennusmateriaalien ekologinen kestävyys on seikka, jonka huomioon ottaminen kaavan sisällöstä päätettäessä ei sinänsä ole lainvastaista. Maankäyttö- ja rakennuslain 50 §:stä ilmenee, että kaavan laatimisesta vastaava kunta voi asettaa kaavalle tavoitteet, joiden pohjalta rakentamista ja muuta maankäyttöä ohjataan paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan ja olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.

Kaavamääräyksissä asetetut vaatimukset puun käyttämisestä eivät merkitse, että puun tulee olla yksinomainen rakennusmateriaali koko alueen rakentamisessa, vaikka määräykset merkittävästi rajoittavatkin muiden rakennustarvikkeiden käyttämistä alueella. Siltä osin kuin valituksessa on kysymys puun käyttämisestä rakenteissa niin, että käytetyllä rakennusmateriaalilla ei ole vaikutusta rakennuksen julkisivuun, korkein hallinto-oikeus toteaa, että kysymystä rakennuksen runkomateriaalista ei täysin voida pitää erillään asemakaava-alueella sijaitsevien rakennusten ulkonäöstä. Rakennusten rakenteita koskevilla ratkaisuilla on vähintäänkin välillistä merkitystä alueen luonteen kannalta. Ratkaisevaa merkitystä asian lopputuloksen kannalta ei siten ole sillä, että kaavamääräyksiä ei kaikilta osin voida välittömästi perustella rakennusten ulkonäköön liittyvillä näkökohdilla.

Kunnalla on maankäyttö- ja rakennuslain määrittämissä rajoissa oikeus päättää alueidensa käytön yksityiskohtaisesta järjestämisestä, rakentamisesta ja kehittämisestä myös yksityiskohtien osalta. Maankäyttö- ja rakennuslain sääntely ei ole esteenä valituksessa tarkoitetuille kaavamääräyksille. Kaupunginvaltuuston päätös ei siten ole näillä perusteilla lainvastainen.

3.4.2 Kaavaselostuksen merkitys

Kaavaselostus ei maankäyttö- ja rakennuslain 55 §:n mukaan ole osa oikeusvaikutukset saavaa kaavaa. Näin ollen se ei sellaisenaan voi olla muutoksenhaun kohteena. Kaavaselostuksella on kuitenkin merkitystä muun ohella arvioitaessa, perustuuko kaava riittäviin selvityksiin ja tutkimuksiin. Se, että nyt kysymyksessä olevan kaavan selostuksessa on luonnehdittu puurakentamista ekologisemmaksi kuin eräitä muita rakennusmateriaaleja käyttäen tehtävää rakentamista, ja että tuo näkemys saattaa olla kyseenalaistettavissa, ei osoita, että valituksen kohteena oleva asemakaava olisi perustunut virheellisille lähtökohdille. Kaupunginhallituksen päätös ei siten ole lainvastainen sillä perusteella, että kaavaselostuksessa olisi virheellisesti arvioitu eri rakennusmateriaalien ekologisuutta.

3.4.3 Päätöksen lainmukaisuus SEUT 34 artiklan perusteella

Asemakaava, jossa edellytetään puun käyttämistä runko- tai päällystemateriaalina, rajoittaa muunlaisen materiaalin käyttämistä mainittuihin tarkoituksiin kyseisellä alueella. Kunta kaavoittajana on rinnastettavissa valtioon julkisen vallan käyttäjänä arvioitaessa tuonnin määrällisten rajoitusten tai vaikutuksiltaan niitä vastaavien toimenpiteiden käsilläoloa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuu, että tuonnin määrällinen rajoitus tai sitä vaikutukseltaan vastaava toimenpide voi olla kyseessä myös silloin, kun toimenpidettä sovelletaan ainoastaan valtion alueen jossain osassa (asia C-67/97 Bluhme). Tämän vuoksi on tarpeen myös arvioida, voiko kaavaratkaisusta seurata SEUT 34 artiklassa tarkoitettu rajoitus.

Kaavaratkaisun tarkoituksena on kaavaselostuksen perusteella ja kaavamääräyksiä kokonaisuutena tarkastellen se, että kysymyksessä olevan, 32 hehtaarin laajuisen asemakaava-alueen asuinkorttelit rakennetaan puurakenteisina. Kysymys on yhden kunnan yhdestä asemakaava-alueesta. Myös valittajien valitusoikeus asiassa perustuu siihen, että yhdistyksen kotipaikka on kyseisessä kunnassa. Kaavassa ei ole kielletty eikä ole voitukaan kieltää muiden rakennusmateriaalien maahantuontia Suomeen. Kaavamääräykset eivät myöskään kokonaan estä muiden rakennustuotteiden kuin puun käyttöä puheena olevalla kaava-alueellakaan eikä kaavamääräyksillä sellaisenaan rajoiteta jonkin yksiselitteisesti määriteltävissä olevan rakennustuotteen käyttöä. Puurakenteisuuden vaatimuksen täyttyminen jää harkittavaksi rakennuslupamenettelyssä. Muiden rakennusmateriaalien käyttämiseen muilla alueilla ei liioin ole esteitä.

Vaikka sillä seikalla, onko toimenpiteen tarkoituksena ollut kohdella epäedullisemmin toisista jäsenvaltioista tuotavia tuotteita, ei asian arvioinnissa ole itsenäistä oikeudellista merkitystä (asia C-142/05 Mickelsson ja Roos, 26 kohta), korkein hallinto-oikeus toteaa, että kaavamääräykset eivät aseta eri asemaan kotimaisia tai ulkomaisia tuotteita. Valituksessa ei liioin ole lähemmin eritelty tuotteen kansainvälisiä markkinoita. Kaavamääräyksillä ei ole tarkoitus syrjiä toisista jäsenvaltioista tulevia tuotteita eikä niillä myöskään voida katsoa olevan tällaista vaikutusta.

Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko toimenpiteellä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla huomattavaa vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen, mikä osaltaan vaikuttaisi kyseisen tuotteen pääsyyn asianomaisen jäsenvaltion markkinoille (asia C-110/05 Komissio v. Italia, 56 kohta ja asia C-142/05 Mickelsson ja Roos, 28 kohta).

Kaavaratkaisulla ei estetä tai rajoiteta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla voimakkaasti muiden rakennusmateriaalien, kuten betonituotteiden, maahantuontia tai käyttämistä muilla alueilla kuin valituksen kohteena olevalla alueella. Kaavamääräyksellä ei voida katsoa olevan sellaista edellä selostetussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettua huomattavaa vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen, joka antaisi aihetta pitää kaavamääräystä tällä perusteella SEUT 34 artiklan vastaisena.

Edellä lausuttua kokonaisuutena arvioiden korkein hallinto-oikeus pitää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla selvänä, että kaavamääräyksen ei voida katsoa muodostavan estettä betonituotteiden pääsylle kansallisille markkinoille siten, että sitä voitaisiin pitää SEUT 34 artiklassa tarkoitettuna tuonnin määrällistä rajoitusta vaikutukseltaan vastaavana toimenpiteenä. Kaupunginvaltuuston päätös ei siten ole lainvastainen valituksessa esitettyjen SEUT 34 artiklaan liittyvien näkökohtien johdosta.

3.5 Lopputulos

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

4. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ja yhdistykselle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Esa Hakkola.