Tietoa kävijäseurannasta

Sivuston käytöstä kerätään tilastotietoja, joita käytetään sivuston kehittämisessä ja laadunvalvonnassa.

Voit estää kävijäseurannan valitsemalla selaimesi asetuksista toiminnon Älä seuraa (Do not track).

Lisätietoja

KHO:2015:132

Vuosikirjanumero:
Antopäivä:
Taltionumero:
Diaarinumero(t):
ECLI-tunniste: ECLI:FI:KHO:2015:132

Patentti- ja rekisterihallitus oli merkinnyt yhdistyksen saamansa ilmoituksen mukaisesti purkautuneeksi. Kun sittemmin ilmeni, että ilmoitus oli tehty yhdistykseen nähden ulkopuolisen henkilön toimesta ja se oli koskenut eri yhdistystä kuin ilmoittaja oli tarkoittanut, rekisterimerkintä oli selvästi virheellinen. Patentti- ja rekisterihallituksen olisi tullut korjata päätöksensä hallintolain asiavirheen korjaamista koskevien säännösten nojalla. Koska näin ei ollut tapahtunut, korkein hallinto-oikeus purki rekisterimerkintää koskevan päätöksen ja palautti asian Patentti- ja rekisterihallitukselle virheellisen rekisterimerkinnän poistamiseksi ja ilmoittajan tarkoittaman yhdistyksen merkitsemiseksi purkautuneeksi.

Yhdistyslaki 48 §, 49 § 1 ja 2 mom, 53 ja 54 §

Hallintolaki 1 §, 2 § 2 mom., 50 § ja 52 § 1 ja 2 mom

Hallintolainkäyttölaki 63 § 1 ja 2 mom ja 67 § 2 mom

Päätös, jota hakemus koskee

Patentti- ja rekisterihallitus 25.9.2014 dnro 2014/511278Y

Asian aikaisempi käsittely

Patentti- ja rekisterihallitus on 25.9.2014 A:n tekemän ilmoituksen mukaisesti merkinnyt Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n yhdistysrekisterissä purkautuneeksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry ja Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiirin selvitysmiehet ovat korkeimpaan hallinto-oikeuteen 27.4.2015 saapuneessa hakemuksessaan vaatineet, että korkein hallinto-oikeus purkaa Patentti- ja rekisterihallituksen 25.9.2014 tekemän päätöksen. Vaatimusta on perusteltu muun ohella seuraavasti:

Asiassa on ollut tarkoitus purkaa Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry. Erehdyksessä on kuitenkin purettu Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry.

Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry:n purkamisesta on päätetty yhdistyksen vuosikokouksessa 8.2.2014 sekä sääntömääräisessä yhdistyksen purkamiskokouksessa 12.4.2014. Vuosikokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että purkamisen syynä on ollut yhdistyksen sulautuminen Kaakkois-Suomen naispiiriin. Pöytäkirjoista ilmenee selvästi, ettei kysymys ole ollut Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n purkamisesta.

Hakemuksen yhdistyksen purkamiseksi on Patentti- ja rekisterihallitukselle tehnyt Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry:n puheenjohtaja A. Hän on vahingossa purkuilmoituksessa käyttänyt Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n rekisterinumeroa Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry:n rekisteritunnuksen sijasta.

Missään vaiheessa ei ole ollut tarkoitus purkaa Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:tä. Asia on paljastunut vasta tilintarkastajan tilatessa yhdistyksen rekisteriotteen. Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n purkaminen on siten perustunut erehdykseen, joka on olennaisesti vaikuttanut Patentti- ja rekisterihallituksen päätökseen.

Korkein hallinto-oikeus on kehottanut Patentti- ja rekisterihallitusta antamaan hakemuksen johdosta lausuntonsa sekä lausumaan yhdistysrekisteriin tehtyjen muutosilmoitusten oikeellisuuden tarkastamiseen liittyvästä menettelystä yleensä ja erityisesti siitä, kuinka hakemuksessa kuvattu tilanne on päässyt syntymään.

Lausunnossa tuli, mikäli hakemuksessa esitetyt tiedot pitävät paikkansa, ottaa kantaa myös siihen, onko virheellinen tieto ollut hallintolain 50 ja 52 §:n säännökset huomioon ottaen oikaistavissa.

Patentti- ja rekisterihallitus on lausunnossa katsonut, ettei asiassa tapahtunut erehdys ole ollut sen kaltainen asiavirhe, jonka korjaaminen olisi ollut mahdollista hallintolain 50 §:n perusteella. Patentti- ja rekisterihallitus on esittänyt kantansa tueksi seuraavaa:

Purkautumisilmoitus on saapunut Patentti- ja rekisterihallitukseen sähköisesti 22.8.2014 ja se on tullut vireille 25.8.2014. Purkautuneeksi on ilmoitettu Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry, rekisterinumero 117.047. Selvitysmiehiksi on ilmoitettu viisi henkilöä, joista A on allekirjoittanut ilmoituksen.

Yhdistys on merkitty purkautuneeksi 25.9.2014.

Yhdistyslain 53 §:n mukaan yhdistyksen purkautumisesta on hallituksen puheenjohtajan tai selvitysmiehen tehtävä rekisteriin ilmoitus, josta tulee käydä ilmi, ketkä ovat toimineet selvitysmiehinä ja että selvitystoimet on suoritettu loppuun.

Ilmoituksen allekirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai joku selvitysmiehistä samalla vakuuttaen, että ilmoitetut tiedot ovat oikeat. Ilmoitukselta tarkastetaan edellä mainitut seikat sekä yhdistyksen nimi ja rekisterinumero. Tarkastukseen ei kuulu selvittää, onko allekirjoittaja kysymyksessä olevan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Puheenjohtajan allekirjoitus ei ole laissa oleva edellytys purkautumisilmoituksen rekisteröinnille.

Ilmoituksen mukaiset yhdistyksen nimi ja rekisterinumero eivät ole olleet ristiriidassa ja allekirjoittajana on ollut yksi selvitysmiehistä. Käsittelijällä ei ole ollut mitään syytä olettaa, ettei purkautuminen koskisi ilmoituksen mukaista yhdistystä tai muutoinkaan epäillä ilmoituksen oikeellisuutta.

Patentti- ja rekisterihallitus on tehnyt purkautumispäätöksen, joka on perustunut asiakkaan toimittamaan virheettömään selvitykseen, yhdistyslain 53 §:ään ja lakiin perustuvaan oikeaan menettelyyn.

Hakijat ovat vastaselityksenään uudistaneet hakemuksensa ja pyytäneet asian kiireellistä ratkaisemista. Patentti- ja rekisterihallituksen vastauksesta ilmenee hakemuksen kanssa yhteneväisesti, että päätös on virheellinen ja että Patentti- ja rekisterihallituksen puolesta on katsottu, ettei se ole voinut oikaista päätöstään itse.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus purkaa Patentti- ja rekisterihallituksen 25.9.2014 tekemän päätöksen nro 2014/511278Y, jolla Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry on merkitty yhdistysrekisterissä purkautuneeksi. Korkein hallinto-oikeus palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle, jonka tulee poistaa Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n purkautumista koskeva merkintä ja merkitä purkautuneeksi hakemuksessa esitetyn mukaisesti Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on purkuhakemuksen johdosta ratkaistava, olisiko Patentti- ja rekisterihallituksen tullut korjata päätöksensä merkitä Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry sittemmin virheelliseksi osoittautuneen ilmoituksen perusteella purkautuneeksi, ja, kun näin ei ole Patentti- ja rekisterihallituksessa toimittu, tuleeko korkeimman hallinto-oikeuden purkaa Patentti- ja rekisterihallituksen päätös.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

2.1 Yhdistyslaki

Yhdistyksen purkautumisesta on yhdistyslain 53 §:n mukaan hallituksen puheenjohtajan tai selvitysmiehen tehtävä rekisteriin ilmoitus (purkautumisilmoitus), josta käy ilmi, ketkä ovat toimineet selvitysmiehinä samoin kuin se, että selvitystoimet on saatettu loppuun.

Muutos- ja purkautumisilmoitusten tarkastamisesta ja merkitsemisestä rekisteriin on lain 54 §:n mukaan soveltuvin osin voimassa, mitä perusilmoituksen tarkastamisesta ja sen merkitsemisestä rekisteriin on säädetty.

Perusilmoitus on lain 48 §:n 1 momentin mukaan tehtävä kirjallisesti. Pykälän 2 momentin mukaan perusilmoitukseen on liitettävä yhdistyksen perustamiskirja ja säännöt. Pykälän 3 momentin mukaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan on allekirjoitettava ilmoitus ja vakuutettava, että ilmoituksessa mainitut tiedot ovat oikeat ja että nimenkirjoittajat ovat täysivaltaisia.

Patentti- ja rekisterihallitus tarkastaa perusilmoituksesta lain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan, että se on tehty 48 §:ssä säädetyllä tavalla, ja 4 kohdan mukaan, ettei rekisteröimiselle ole muuta lakiin perustuvaa estettä. Jos rekisteröimiselle on 1 momentin perusteella este, mutta ilmoitusta ei kuitenkaan jätetä tutkimatta tai rekisteröintiä heti evätä, pykälän 2 momentin mukaan ilmoituksen tekijälle on varattava tilaisuus ilmoituksen täydentämiseen tai oikaisemiseen taikka lausunnon antamiseen.

2.2 Hallintolaki

Hallintolain tarkoituksena on sen 1 §:n mukaan toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.

Hallintolakia sovelletaan sen 2 §:n 2 momentin mukaan muun muassa valtion viranomaisissa.

Viranomainen voi hallintolain asiavirheen korjaamista koskevan 50 §:n 1 momentin mukaan poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Päätös voidaan pykälän 2 momentin mukaan korjata 1 momentin 1‒3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.

Lain 52 §:n 1 momentin mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä.

Asiavirheen korjaaminen edellyttää pykälän 2 momentin mukaan, että asia käsitellään uudelleen ja asiassa annetaan uusi päätös.

2.3 Hallintolainkäyttölaki

Päätös voidaan hallintolainkäyttölain 63 §:n mukaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Pykälän 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Hallintolainkäyttölain 67 §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan purkaa kokonaisuudessaan tai tarpeellisilta osin. Jos asia on käsiteltävä uudelleen, se palautetaan asian ratkaisseelle viranomaiselle.

3. Purkautumisilmoitusta ja asian käsittelyä Patentti- ja rekisterihallituksessa koskeva selvitys

Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry:n selvitysmies A on tehnyt sähköisesti Patentti- ja rekisterihallitukselle Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:tä, rekisterinumero 117.047, koskevan purkautumisilmoituksen. Ilmoituksen mukaan selvitystoimet on saatettu loppuun. Ilmoitukseen on merkitty selvitysmiehet ja allekirjoittajana A on vakuuttanut ilmoitetut tiedot oikeiksi. Sähköisen ilmoitustavan vuoksi allekirjoittaja on varmennettu pankkitunnisteella.

Patentti- ja rekisterihallitus on 25.9.2014 merkinnyt ilmoituksen mukaisesti Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n purkautuneeksi.

Rekisteröintipäätöksen tekemisen jälkeen on käynyt ilmi, että purkautumisilmoituksessa on käytetty väärää rekisterinumeroa ja siitä syystä yhdistysrekisteriin on merkitty väärä yhdistys purkautuneeksi. Tarkoituksena on ollut ilmoittaa purkautuneeksi Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry.

Kun yhdistysrekisterimerkinnän virheellisyys on saatettu Patentti- ja rekisterihallituksen tietoon, sieltä on hakijoiden asiamiehelle ilmoitettu, että purkautumisilmoituksessa rekisterinumero on vastannut yhdistyksen nimeä eikä siten ole ollut syytä epäillä, ettei ilmoitus olisi koskenut ilmoitettua yhdistystä. Purkautumisilmoituksen voi allekirjoittaa joku lomakkeelle selvitysmiehiksi ilmoitetuista henkilöistä. Allekirjoittajan ei tarvitse olla yhdistyksen rekisteriin merkitty puheenjohtaja. Purkautumisilmoituksen rekisteröinnissä sitä ei tarkasteta. Yhdistys on merkitty purkautuneeksi ilmoituksen mukaisesti. Ilmoituksen tarkastuksessa ja rekisteröinnissä on menetelty lain mukaisesti. Patentti- ja rekisterihallitus on ilmoittanut, ettei se voi ryhtyä toimenpiteisiin.

Patentti- ja rekisterihallitus on lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle todennut, että ilmoituksen allekirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai joku selvitysmiehistä samalla vakuuttaen, että ilmoitetut tiedot ovat oikeat. Ilmoituksesta tarkastetaan mainitut seikat sekä yhdistyksen nimi ja rekisterinumero. Tarkastukseen ei kuulu selvittää, onko allekirjoittaja kysymyksessä olevan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Patentti- ja rekisterihallitus on tehnyt purkautumispäätöksen, joka on perustunut asiakkaan ilmoittamaan virheettömään selvitykseen, yhdistyslain 53 §:ään ja lakiin perustuvaan oikeaan menettelyyn.

Patentti- ja rekisterihallitus on katsonut, ettei kyseessä ole ollut sen kaltainen asiavirhe, jonka korjaaminen olisi ollut mahdollista hallintolain 50 §:n perusteella.

4. Oikeudellinena arviointi

4.1. Purkautumispäätöksen tekeminen ja korjaaminen Patentti- ja rekisterihallituksessa

Purkautumisilmoituksen tekijä ei ole ollut purkautuneeksi ilmoitetussa yhdistyksessä, Suomen Kristillisdemokraatit (KD) Naiset ry:ssä sellaisessa asemassa, että hänellä olisi ollut oikeus tehdä ilmoitus yhdistyksen puolesta. Sähköinen ilmoitusmenettely Patentti- ja rekisterihallituksessa on mahdollistanut sen, että mainittu yhdistys on poistettu rekisteristä yhdistykseen nähden ulkopuolisen henkilön toimesta.

Virheellinen päätös on seurausta siitä, että Patentti- ja rekisterihallituksen hallintomenettelyssä ei saadun selvityksen mukaan tarkasteta ilmoitetun yhdistyksen purkautumista koskevista asiakirjoista purkautumisilmoituksen oikeellisuutta. Purkautumisilmoitukseen ei myöskään tarvitse liittää yhdistyksen purkautumista koskevia asiakirjoja.

Yhdistyslain 54 §:n mukaan yhdistyksen purkautumista koskeva ilmoitus tarkastetaan kuitenkin soveltuvin osin kuten perusilmoitus. Perusilmoitukseen on yhdistyslain 48 §:n 2 momentin mukaan liitettävä yhdistyksen perustamiskirja ja säännöt. Yhdistyslain 49 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan perusilmoituksesta Patentti- ja rekisterihallitus tarkastaa, että se on tehty 48 §:ssä säädetyllä tavalla ja 2 momentissa säädetään muun ohella tilaisuuden varaamisesta ilmoituksen täydentämiseen.

Yhdistysrekisterimerkintää koskevan asian käsittelyyn Patentti- ja rekisterihallituksessa on sovellettava myös hallintolakia. Hallintolain 50 ja 52 §:n nojalla Patentti- ja rekisterihallitus voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen muun muassa, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen.

Riidatonta on, että Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry ei ole purkautunut ja että purkautuneeksi olisi tullut ilmoittaa Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry. Mainittua kahta yhdistystä koskevat yhdistysrekisteristä ilmenevät tiedot eivät siten vastaa todellista tilannetta.

Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n kannalta on syntynyt tilanne, jossa se on edellä selostetuissa olosuhteissa merkitty tosiasioita vastaamattomasti purkautuneeksi yhdistykseen nähden ulkopuolisen erehdyksessä tekemän virheellisen ilmoituksen johdosta. Yhdistysrekisterin luotettavuuden ja perusteettomasti purkautuneeksi merkityn yhdistyksen oikeusaseman kannalta on selvä, että tämän kaltainen riidattomasti virheellinen merkintä on virheen tultua rekisteriviranomaisen tietoon korjattava oikeaksi.

Patentti- ja rekisterihallitus olisi näin ollen hallintolain 50 ja 52 §:n nojalla voinut ja sen olisi lain 1 §:n mukaisten tavoitteiden toteuttamiseksi myös tullut poistaa selvästi virheellinen päätöksensä ja ratkaista asia uudelleen. Hallintolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) mukaan itseoikaisun taustalla on ajatus, että selvät ja luonteeltaan kiistattomat virheet korjataan itseoikaisuna muutoksenhakuviranomaisten käsiteltävien asioiden vähentämiseksi. Tällaisten asioiden ratkaiseminen lainkäyttöviranomaisissa ei ole tarkoituksenmukaista. Asiavirheestä on kysymys muun ohella silloin, kun asiaan kuuluvat tosiseikat on selvitetty virheellisesti tai puutteellisesti.

Enemmän viivästyksen välttämiseksi tilanteessa, jossa on haettu Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen purkamista, ja asian laatuun nähden korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan palauta asiaa Patentti- ja rekisterihallitukselle asiavirheen korjaamista varten.

4.2 Päätöksen purkamisen edellytykset

Kun purkautuneeksi on Suomen Kristillisdemokraattien (KD) Etelä-Savon naispiiri ry:n sijasta merkitty Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry, on selvää, että sattuneella erehdyksellä on ollut olennaista vaikutusta päätökseen.

Yhtä selvää on, että virheellinen rekisteritieto loukkaa purkautuneeksi merkityn Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry:n oikeutta. Rekisteritietojen saattaminen vastaamaan todellista tilannetta on lisäksi sekä kummankin yhdistyksen että julkisen edun mukaista.

Näin ollen rekisteripäätöksen purkamiselle hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

5. Lopputulos

Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröintipäätös on edellä lausutuilla perusteilla purettava ja asia palautettava Patentti- ja rekisterihallitukselle ratkaisuosassa mainittuja toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Halén, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Eija Siitari ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Kristina Björkvall.