KHO:2015:173

Eläkkeellä oleva 70-vuotias unionin kansalainen A oli muuttanut Suomeen vuonna 2012. Unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä A:n tytär oli ilmoittanut huolehtivansa isästään. A oli vuonna 2013 muuttanut Y:n kuntaan, josta hän oli vuokrannut asunnon. A haki Y:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta toimeentulotukea kesäkuulle 2013 vuokranmaksuun. A:n tytär oli maksanut kesäkuun 2013 vuokran.

Y:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi A:n hakemuksen, koska A:lla ei ollut pysyvää kotikuntaa Suomessa oltuaan täällä vasta alle viisi vuotta. Lisäksi A:n tytär oli sitoutunut huolehtimaan isästään ja oli maksanut A:n touko- ja kesäkuun vuokrat.

Hallinto-oikeus A:n valituksesta kumosi sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen ja palautti asian lautakunnalle A:n toimeentulotukitarpeen selvittämistä varten. Hallinto-oikeuden mukaan A:n oleskelu Y:n kunnassa oli toimeentulotukilaissa tarkoitetulla tavalla vakinaista. Koska A:n oleskeluoikeus oli rekisteröity, hänellä oli oikeus toimeentulotukeen samoin perustein kuin Suomen kansalaisella. Tyttären sitoumuksella huolehtia isästään ei ollut oikeudellista merkitystä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi lautakunnan päätöksen voimaan. Koska unionin kansalainen A oleskeli tosiasiallisesti Y:n kunnassa, josta oli vuokrannut asunnon, toimeentulotukihakemuksen käsitteleminen kuului Y:n kunnalle. Yksin siitä, että A:n unionin kansalaisen oleskeluoikeus oli rekisteröity, ei seurannut, että A:lle, joka oli oleskellut maassa yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta ja joka ei ollut taloudellisesti aktiivinen, olisi tullut myöntää toimeentulotukea samoin edellytyksin ja samassa laajuudessa kuin muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle Suomen kansalaiselle.

A:n tytär oli isänsä unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä sitoutunut huolehtimaan isästään. Tytär oli myös tosiasiallisesti maksanut isänsä vuokran kesäkuussa 2013. Korkein hallinto-oikeus katsoi samoin kuin sosiaali- ja terveyslautakunta, että A:n toimeentulo oli kesäkuussa 2013 tullut turvatuksi hänen saamillaan eläketulolla ja toimeentuloa turvaavilla etuuksilla sekä toimeentulotukilain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla muulla tavalla.

Laki toimeentulotuesta 1 § 1 momentti, 2 § 1 momentti, 14 § 1 momentti

Ulkomaalaislaki 158 a § 1 momentti 2 kohta, 159 § 1 momentti, 161 f § 2 ja 3 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltion alueella 7 artikla 1 kohta b alakohta, 14 artikla 2 kohta, 24 artikla 1 kohta

Unionin tuomioistuimen tuomio Dano, C-333/13, EU:C:2014:2358

Päätös, josta valitetaan

Turun hallinto-oikeus 17.2.2014 nro 14/0079/2

Asian aikaisempi käsittely

A on 13.6.2013 Y:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle saapuneella toimeentulotukihakemuksella hakenut toimeentulotuesta annetussa laissa tarkoitettua toimeentulotukea kesäkuun vuokraan.

Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija on päätöksellään 24.6.2013 toimeentulotukilain 14 §:n nojalla hylännyt yli kolme kuukautta, mutta alle viisi vuotta Suomessa oleskelleen Euroopan unionin kansalaisen, eläkkeellä olevan A:n hakemuksen saada toimeentulotukea kesäkuulle 2013, koska A:ta ei voida pitää vakinaisesti Y:ssä asuvana eikä A:n toimeentulotuen tarve ollut kiireellinen.

Viranhaltijan päätöksen mukaan poliisilaitoksen Z:n palvelupisteen kirjallisen ilmoituksen 6.6.2013 mukaan A:n oleskeluoikeuden rekisteröintiasiassa tytär B on sitoutunut 8.8.2012 huolehtimaan isästään. Tytär on maksanut isänsä A:n touko- ja kesäkuun vuokrat.

A on oikaisuvaatimuksessaan Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnalle vaatinut, että hänelle myönnetään toimeentulotukea hakemuksen mukaisesti.

A on saapunut Suomeen 1.10.2012. Ensimmäinen asuinpaikka on ollut X, josta hän on muuttanut Y:hyn 30.4.2013. Hän on rekisteröinyt oleskelunsa Suomessa ulkomaalaislain edellyttämällä tavalla. Kun hän on asunut Suomessa yli yhdeksän kuukautta, häntä ei voi pitää tilapäisesti Suomessa asuvana. Euroopan unionin kansalaisena häntä tulee toimeentulotukiasioissa kohdella samoin kuin Suomen kansalaisia.

A:n tytär on oleskelun rekisteröinnin yhteydessä sitoutunut huolehtimaan isästään. Tytär on ymmärtänyt huolehtimisen tarkoittavan sitä, että hän hoitaa isänsä kauppa-asiat ja muut asiat, jotka yleensä kuuluvat vanhusten kotipalvelun piiriin. Isänsä elatuksesta hän ei ole sitoutunut huolehtimaan tai ainakaan hän ei ole asiaa niin ymmärtänyt. Tyttärellä ei ole edes taloudellisia mahdollisuuksia elättää isäänsä. Vaikka tytär olisi antanut sitoumuksen isänsä elatuksesta, se ei olisi peruste evätä toimeentulotukea. Eri asia on se, miten toimeentulotuen hakeminen ja saaminen jatkossa vaikuttaa A:n pysyvään oleskeluoikeuteen.

A oleskelee Y:ssä, minkä vuoksi toimeentulotuen myöntäminen kuuluu Y:lle.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on päätöksellään 6.8.2013 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen.

Unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa yli kolme kuukautta sillä perusteella, että hänellä on itsellään riittävät varat itsensä ja perheensä oleskelua varten. Ennen oleskeluluvan rekisteröintiä A:n on tullut esittää selvitys, että hänellä on elatustaan varten riittävät varat Suomessa oleskeluun. Poliisilaitoksen Z:n palvelupisteen kirjallisen ilmoituksen 6.6.2013 mukaan A:n oleskeluoikeuden rekisteröintiasiassa tytär B on sitoutunut 8.8.2012 huolehtimaan isästään. Tyttären allekirjoittama sitoumus on katsottu tällaiseksi elatusta koskevaksi selvitykseksi. Myös toimeentulotuen näkökulmasta huolehtimisen katsotaan tarkoittavan myös taloudellista elatuksen turvaamista, ja B:n on tullut saada riittävä selvitys asiasta sitoumusta tehdessään.

Oleskelu Y:ssä on tilapäistä siihen saakka, kun henkilö saa oikeuden pysyvään oleskeluun asuttuaan viisi vuotta Suomessa. Oikeutta haettuun toimeentulotukeen ei ole, koska hakijan asuminen Y:ssä ei ole vakinaista toimeentulotuesta annetun lain 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla ja koska hänen toimeentulonsa on turvattu lain 2 §:ssä tarkoitetulla muulla tavalla.

Käsittely hallinto-oikeudessa

A on vaatinut, että sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös kumotaan ja hänelle myönnetään toimeentulotuki hakemuksen mukaisesti välttämättömiä elantomenoja varten.

A on oleskellut Suomessa yli yhdeksän kuukautta. Hänen oleskeluaan Suomessa ei voida pitää enää satunnaisena. Hänen oleskelukuntansa on Y. Hän on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa Suomessa ulkomaalaislain mukaisesti. Euroopan unionin kansalaisena A:ta on kohdeltava toimeentulotukiasioissa samoin kuin Suomen kansalaisia.

A:n tytär on oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä sitoutunut huolehtimaan isästään. Tytär ei kuitenkaan ole ymmärtänyt sitoumuksen tarkoittavan isän elatuksesta huolehtimista, eikä hänellä ole myöskään taloudellisia mahdollisuuksia siihen. Annettu sitoumus ei ole sopimus, joten se ei ole täytäntöönpantavissa. Näin ollen A:n toimeentulo ei ole turvattu, mikäli hänen tyttärensä ei suostu tai kykene huolehtimaan A:n elatuksesta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on lausunnossaan muun ohella todennut, että A on rekisteröinyt unionin kansalaisen oleskeluoikeutensa Suomessa 8.8.2012. Väestötietojärjestelmän mukaan hänen asuinpaikkansa ja kotikuntansa on ollut Y 1.5.2013 lukien. Poliisilaitokselta saadun selvityksen mukaan oleskeluoikeuden rekisteröinnin perusteena on ollut muun ohella A:n tyttären 8.8.2012 antama kirjallinen sitoumus huolehtia isästään.

Ulkomaalaislain mukaan unionin kansalaisen oleskeluoikeus ja sen säilyminen edellyttävät lähtökohtaisesti, että henkilöllä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Euroopan unionin vapaata liikkuvuutta koskevien säännösten ja jäsenvaltioiden säännösten yhdenmukaistamisen tarkoituksena on ollut taata tiettyjä sosiaalisiin riskeihin kuuluvia sosiaaliturvaetuuksia, kuten sairaus-, äitiys- ja perhe-etuudet, työkyvyttömyysetuudet, työttömyysetuudet, vanhuusetuudet. Sosiaalihuoltoon kuuluva toimeentulotuki sen sijaan ei kuulu näihin. Niin sanottua hyvinvointiturismia ei ole ollut tarkoitus mahdollistaa.

Toimeentulotukiasiaa käsiteltäessä ei ratkaista, täyttääkö unionin kansalainen edelleen ulkomaalaislaissa säädetyt oleskeluoikeuden edellytykset. Ulkomaalaislain säännöksille on kuitenkin annettava merkitystä arvioitaessa, millaista ulkomaalaisen oleskelu Suomessa on. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman toimeentulotukilain soveltamista koskevan oppaan mukaan lähtökohtana on, että kun unionin kansalainen on oleskellut yhtäjaksoisesti Suomessa alle viisi vuotta, jolloin hänellä ei ole vielä oikeutta pysyvään oleskeluun, hänen tulisi tulla toimeen omilla tuloillaan ja varoillaan ja toimeentulotuen tarpeen tulisi olla lähinnä toimeentulotukilain 14 §:n 3 momentin mukaista eli kiireellistä. Toimeentulotukilaissa tarkoitetun toimeentulotuen näkökulmasta vasta unionin kansalainen, joka on oikeutettu pysyvään oleskeluun, on verrattavissa niihin toimeentulotuen hakijoihin, jotka asuvat vakinaisesti Suomessa ja joilla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa.

A:n tapauksessa on toimeentulotukilain kannalta kysymys tilapäisestä oleskelusta. Hänelle voitaisiin myöntää toimeentulotukilain mukaista toimeentulotukea, mutta kysymykseen tulisi vain välttämätön ja kiireellinen toimeentulotuki. Harkittaessa tällöin sitä, miltä osin ja mihin toimeentulotukea voidaan myöntää, on otettava huomioon toimeentulotukilain 2 §:ssä säädetty sekä se, ettei toimeentulotuen tarkoitus ole turvata henkilön mahdollisuutta jatkaa oleskeluaan Suomessa.

A:lla on kesäkuussa ollut tuloina hänen kotimaastaan saamansa 142,23 euron suuruinen eläke ja Kansaneläkelaitoksen maksama 256,57 euron suuruinen eläkkeensaajan asumistuki. Kesäkuun menoja ovat olleet vuokra 410,00 euroa, vesimaksu, sähkölasku sekä suurehkot sairaanhoitomenot. A:n tytär on maksanut kesäkuun vuokran. Kun otetaan huomioon oleskeluoikeuden rekisteröintiperusteena ollut tyttären sitoumus huolehtia isästään, ei A:lla ole enää tässä tilanteessa toimeentulotukilain 2 ja 14 §:n mukaan välttämätöntä toimeentulotuen tarvetta. Hänen tulonsa riittävät hänen ravintomenoihinsa ja muihin yleensä perusosalla katettaviin menoihin. Ainoa ylimääräinen meno ovat suurehkot sairaanhoitokustannukset, joiden osalta on mahdollista selvittää maksujärjestelyjä ja mahdollisuutta maksun alentamiseen tai perimättä jättämiseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevien säännöksien tarkoitus on, etteivät asiakasmaksut johda toimeentulotuen tarpeeseen.

A on vastaselityksessään muun ohella esittänyt, ettei hänen oleskelunsa Suomessa ole lyhytaikaista eikä tilapäistä. Ulkomaalaislain mukaan lyhytaikaisesta oleskelusta on kysymys, jos oleskelu kestää enintään kolme kuukautta. A:ta ei voi verrata turistiin toimeentulotukiasiassa. Hän täyttää toimeentulotukilain edellytykset toimeentulotuen saamiseen eikä häntä unionin kansalaisena saa kohdella toisin kuin oman maan kansalaisia.

Ulkomaalaislain mukaan jatkuva turvautuminen toimeentulotukeen voi olla peruste maasta poistamiseen. Tämä on se keino, jolla voidaan reagoida, jos ulkomaalaisen katsotaan kohtuuttomasti rasittavan Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää, ei toimeentulotuen epääminen.

A ei ole tullut Suomeen sosiaalietuuksien takia, vaan sen takia, että hän jäi vaille välttämätöntä huolenpitoa puolisonsa kuoltua. Yksikään hänen lapsistaan ei asu hänen kotimaassaan, eikä siellä ole ketään läheistä häntä auttamassa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Turun hallinto-oikeus on kumonnut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen. A:n toimeentulotukihakemusta kesäkuulta 2013 ei ole voitu hylätä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessä mainituin perustein. Asia on palautettu lautakunnalle A:n tosiasiallisen toimeentulotuen tarpeen selvittämiseksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Toimeentulotuesta annetun lain (toimeentulotukilaki) 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Toimeentulotukilain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Pykälän 2 momentin mukaan jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä, siinä laajuudessa kuin avioliittolaissa, lapsen elatuksesta annetussa laissa ja muussa laissa säädetään, puolisonsa sekä alaikäisten lastensa ja ottolastensa elatuksesta.

Toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee.

Ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan Euroopan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Ulkomaalaislain 159 §:n 1 momentin mukaan, jos unionin kansalainen oleskelee Suomessa yli kolme kuukautta, hänen on rekisteröitävä oleskelunsa.

Asiassa saatu selvitys

A on muuttanut Suomeen 1.10.2012, koska jäi kertomansa mukaan kotimaassaan vaille välttämätöntä huolenpitoa puolisonsa kuoltua. Yksikään A:n lapsista ei hänen mukaansa asu hänen kotimaassaan, eikä siellä ole ketään läheistä häntä auttamassa. A:n ensimmäinen asuinpaikka Suomessa oli X, josta hän muutti Y:hyn 30.4.2013. Väestörekisteriotteen mukaan A:n kotikunta on 1.5.2013 alkaen Y, missä hänen vakinainen osoitteensa on 1.9.2013 lähtien ollut - - - , Y.

Poliisilaitos on 8.8.2012 rekisteröinyt A:n oleskeluoikeuden Suomessa. Oleskeluoikeuden rekisteröintiä varten A:n on tullut esittää selvitys siitä, että hänellä on riittävät varat Suomessa oleskeluun. A:n tytär B on oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä sitoutunut huolehtimaan eläkkeellä olevasta isästään. A:n antaman selvityksen mukaan hänen tyttärensä ei ole kuitenkaan ymmärtänyt huolehtimisen tarkoittavan sitä, että hänen tulisi huolehtia isänsä elatuksesta. Saadun selvityksen mukaan B:llä ei tällä hetkellä ole töitä eikä taloudellisia mahdollisuuksia isänsä elättämiseen. B on maksanut isänsä touko- ja kesäkuun 2013 vuokrat.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Toimeentulotuki on aina viimesijainen tukimuoto. Euroopan unionin kansalaisen toisessa valtiossa oleskelun edellytyksenä on yleensä muun muassa se, että hänen toimeentulonsa on turvattu. Tällaisen henkilön oleskelu Suomessa yli kolmen kuukauden ajan perustuu nimenomaan kykyyn turvata työllään tai varoillaan oma oleskelunsa niin, että hän ei oleskelunsa aikana toistuvasti turvautumalla toimeentulotukeen muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. A:n oleskeluoikeus on rekisteröity ulkomaalaislaissa määrätyin tavoin. Voimassa olevan oleskeluoikeuden rekisteröinnin nojalla Suomessa oleskelevalle EU-kansalaiselle myönnetään toimeentulotukea periaatteessa samoin perustein kuin Suomen kansalaiselle vastaavassa tilanteessa.

Toimeentulotuen tarpeen arvioimisesta säädetään toimeentulotuesta annetussa laissa. Ulkomaalaislaissa ei säädetä ulkomaalaisen EU-kansalaisen toimeentulotuen tarpeen arvioinnista, eivätkä ulkomaalaislain säännökset oleskeluoikeuden edellytyksistä ole toimeentulotuen myöntämisen esteenä. Toimeentulotuen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko A:n oleskeluoikeus Suomessa tilapäistä vai pysyvää, vaan ratkaisevaa vakinaisen oleskelukunnan määrittelyssä on henkilön tosiasiallinen oleskelu paikkakunnalla. Vakinainen oleskelukunta on yleensä se kunta, jossa henkilöllä on vakituinen asunto. Saadun selvityksen mukaan A:n vakinainen osoite on Y:ssä. Näin ollen Y:n kaupungin on huolehdittava toimeentulotuen antamisesta A:lle.

A:lla on oikeus saada toimeentulotukea, mikäli hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa muulla tavalla. B:n antama sitoumus huolehtia isästään ei ole oikeudellisesti sitova. Sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole voinut hylätä A:n toimeentulotukihakemusta kesäkuulta 2013 laatimatta hänen käytettävissään olleista tuloista ja varoista sekä toimeentulotukeen oikeuttavista menoista toimeentulotukilaissa tarkoitettua laskelmaa ja siten selvittämättä, onko A ollut välttämättömän toimeentulotuen tarpeessa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Laki toimeentulotuesta 1 § 1 momentti, 2 § ja 14 § 1 momentti

Ulkomaalaislaki 158 a § 1 momentti 2 kohta ja 159 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Olenius ja Liisa Eriksson. Esittelijä Sofia Halkilahti.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Sosiaali- ja terveyslautakunta on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös saatetaan voimaan.

Lautakunta on esittänyt vaatimustensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Toimeentulotukilaissa ei ole määritelty, mitä tarkoitetaan vakinaisella oleskelulla. Käsite on saanut sisältönsä pitkälti oikeuskäytännön kautta. Maahanmuuttajien osalta ei ole julkaistua oikeuskäytäntöä.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan ulkomaalaislain säännöksillä, jotka koskevat maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksiä, taikka oleskeluoikeuden tilapäisyydellä tai vakinaisuudella ei ole merkitystä toimeentulotukiasiassa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman toimeentulotukilain soveltamista koskevan oppaan mukaan edellä mainituille asioille tulee antaa merkitystä arvioitaessa henkilön oikeutta toimeentulotukeen. Kuntien soveltamiskäytännöt vaihtelevat. Esillä olevassakin asiassa A (jatkossa myös hakija) on aiemmassa asuinkunnassaan saanut toimeentulotukea. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun saaminen on tärkeää lain soveltamisen kannalta ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.

Hakija on muuttanut Suomeen 70-vuotiaana jäätyään leskeksi. Hän on tullut asumaan tyttärensä lähelle vailla työtä ja sellaisia tuloja, joilla kykenisi elättämään itsensä. Hänen lapsensa asuvat Suomessa. Hakija on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa 8.8.2012. Hakijan tytär on tuolloin sitoutunut huolehtimaan isästään. Tytär on myös maksanut hakijan touko- ja kesäkuun 2013 vuokrat. Hakijalla ei ole ollut sellaisia tuloja, joilla hän olisi kyennyt täysin elättämään itsensä.

Hakija on ollut lastensa elatuksen varassa. On ristiriitaista, jos maahantulon edellytyksiä arvioitaessa annetulla selvityksellä siitä, miten toimeentulo on turvattu, ei olisi lainkaan merkitystä tulkittaessa toimeentulotuen saamisen edellytyksiä. Vaikka Suomen oikeuden mukaan lapsilla ei ole elatusvelvollisuutta vanhempiinsa nähden, esillä olevan kaltaisissa tilanteissa unionin kansalaisen toimeentulotuen saamisen edellytyksiä harkittaessa maahan tullessa annettu sitoumus tulisi voida ottaa tapauskohtaisesti huomioon.

Lautakunnan tulkinnan mukaan toimeentulotukilaissa tarkoitetun toimeentulotuen näkökulmasta vasta unionin kansalainen, joka on oikeutettu pysyvään oleskeluun, on verrattavissa niihin toimeentulotuen hakijoihin, jotka asuvat vakinaisesti Suomessa ja joilla on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta Suomessa. Lautakunta tukeutuu tulkinnassaan sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemaan oppaaseen. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa on ollut kysymys tilapäisestä oleskelusta.

Lautakunta on selvittänyt hakijan taloudellisen tilanteen, ja hakijalle on annettu sosiaalityön palvelua, mikä ilmenee myös asiakirjoista. Hakemusta ei ole hylätty yksityiskohtaisen toimeentulotukilaskelman perusteella, vaan muun kokonaisarvion perusteella. Hakemus on voitu hylätä jo toimeentulotukilain 2 ja 14 §:n nojalla sillä perusteella, että hakijan asuminen ei ole ollut vakinaista ja hänen toimeentulonsa on saatujen selvitysten perusteella turvattu muulla tavalla.

Toimeentulotukea maksavilla kunnilla ei ole oma-aloitteista oikeutta ilmoittaa toimeentulotuen varassa elävistä maahanmuuttajista oleskeluoikeuden edellytyksiä harkitsevalle viranomaistaholle. Tosiasia on, että nämä viranomaiset eivät kysele kunnista, onko henkilö hakenut tai saanut toimeentulotukea.

A on antanut selityksen. Hän on siinä vaatinut, että valitus hylätään ja Y:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan Suomen valtiolle A:n avustamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätön toimeentulo. A ei ole voinut omilla tuloillaan eli kotimaastaan saamallaan 173,82 euron eläkkeellä ja Kansaneläkelaitoksen maksamalla 256,57 euron suuruisella eläkkeensaajan asumistuella saada itselleen ihmisarvoisen elämän kannalta välttämätöntä toimeentuloa. Toimeentulotukea koskevaa lakia ei ole rajattu vain Suomen kansalaisiin tai esimerkiksi pysyvän oleskeluluvan Suomessa saaneisiin ulkomaalaisiin. Näin ollen sitä on sovellettava kaikkiin henkilöihin, joiden oleskelu Suomessa on vakinaista.

Koska A oli toimeentulotukea hakiessaan asunut Suomessa yli yhdeksän kuukautta ja hänen oleskeluoikeutensa oli rekisteröity, ei hänen oleskelunsa ole ollut turistin oleskeluun rinnastettavaa tilapäistä oleskelua. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa oppaassa toimeentulotukilain soveltamisesta todetaan, että jos ulkomaalainen oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa tai hän ei ole vaadittavalla tavalla rekisteröinyt oleskeluaan Suomessa, hänen maassa oleskeluaan ei voida pitää toimeentulotukilain 14 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vakinaisena oleskeluna. Ohjeenkin mukaan A:n on katsottava oleskelevan Suomessa vakinaisesti.

A:n tyttären antama sitoumus huolehtia isästään ei sisällä mitään mainintaa elatuksesta tai muusta taloudellisesta avusta. Tyttärellä ei myöskään ole taloudellisia edellytyksiä maksaa A:lle sellaista elatusapua, joka turvaisi tälle riittävän toimeentulon. Tuomioistuimesta A ei voi saada päätöstä, jolla hän saisi elatusapua tyttäreltään. Toimeentulotukea myönnettäessä ratkaisua ei voi perustaa seikkoihin, jotka eivät vastaa todellisuutta. Näin ollen tyttären sitoumus ei voi olla peruste toimeentulotuen epäämiseen.

Toimeentulotukiviranomaisen on noudatettava toimeentulotukilakia eikä sillä ole minkäänlaista toimivaltaa soveltaa ulkomaalaislain periaatteita. Ulkomaalaislain mukaan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Rekisteröity oleskeluoikeus voidaan peruuttaa, jos niitä edellytyksiä, joiden perusteella oleskeluoikeus on myönnetty, ei enää ole. Oleskeluoikeus voidaan peruuttaa, jos henkilö on toistuvasti turvautunut toimeentulotukeen. Laki antaa lupaviranomaiselle keinot reagoida tilanteeseen. Jos lupaviranomainen ei resurssien puuttuessa kykene seuraamaan edellytysten täyttymistä rekisteröidyn oleskelun aikana, se ei oikeuta toimeentulotukiviranomaisia epäämään toimeentulotukea.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on vastaselityksessään muun ohella esittänyt, että Y:n sosiaali- ja terveysvirastolla on edustaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimeentulotuen seurantaryhmässä. Ryhmässä on käsitelty maahanmuuttajien toimeentulotukiasioita. On ilmennyt, että kunnissa on erilaisia soveltamiskäytäntöjä, minkä vuoksi selkeän tulkintalinjan saaminen on tarpeen. Lautakunta on myös vaatinut, että oikeusapukulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään perusteettomana.

A:lle on lähetetty tiedoksi sosiaali- ja terveyslautakunnan antama vastaselitys.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös saatetaan voimaan.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää Y:n oikeusaputoimiston ja A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta Suomen valtiolle.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Ratkaistavat oikeuskysymykset

Asiassa on kysymys toimeentulotukihakemuksesta, jonka on tehnyt yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta Suomessa oleskellut sellainen unionin kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen.

Korkeimman hallinto-oikeuden on Y:n sosiaali- ja terveyslautakunnan valituksen johdosta ratkaistava, onko toimeentulotukea kesäkuun 2013 vuokraan hakeneen A:n katsottava tuolloin oleskelleen Y:ssä vakinaisesti toimeentulotuesta annetun lain (toimeentulotukilaki) 14 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ja mikä merkitys hakijan oleskeluoikeuden rekisteröimiselle on annettava arvioitaessa hänen oikeuttaan toimeentulotukeen. Korkeimman hallinto-oikeuden on edelleen ratkaistava, millainen merkitys toimeentulotukiasiassa on annettava hakijan tyttären hakijan oleskeluoikeuden rekisteröimisen yhteydessä antamalle sitoumukselle huolehtia isästään ja sille, että tytär on tosiasiallisesti maksanut A:n kesäkuun 2013 vuokran.

1.2 Keskeiset oikeusohjeet

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.

Lain 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen myöntää hakemuksesta sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee.

Toimeentulotuesta annetun lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 217/1997 vp) lakiehdotuksen 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:

Toimeentulotuen luonteesta johtuu, että tuen hakemiseen oikeutettujen suhteen ei ole tarkoituksenmukaista noudattaa tarkkoja kriteerejä, koska tarkoitus on taata henkilön viimesijainen toimeentulo. Olennaisinta on, että toimeentulotuen tarpeessa olevat saavat tukea.

Ehdotetun 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuen myöntää sen kunnan toimielin, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee. Yleensä vakinaisen oleskelukunnan selvittäminen ei aiheuta ongelmia. Vakinainen oleskelukunta on yleensä se kunta, jossa henkilöllä tai perheellä on vakituinen asunto. Säännös merkitsee myös sitä, että oleskelukunta on määrättävä jokaiseen avunsaajaan nähden itsenäisesti.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella (vapaan liikkuvuuden direktiivi)

Direktiivin johdanto-osan 10 perustelukappaleen mukaan henkilöistä, jotka käyttävät oleskeluoikeuttaan, ei kuitenkaan saisi aiheutua kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle oleskelun alkuvaiheessa. Tämän vuoksi olisi unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsentensä yli [kolmen] kuukauden mittaiselle oleskelulle asetettava ehtoja.

Direktiivin 7 artiklassa säädetään unionin kansalaisen oikeudesta oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolme kuukautta. Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan, jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Direktiivin 14 artiklassa säädetään oleskeluoikeuden säilymisestä. Mainitun artiklan 2 kohdan mukaan unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenillään on muun ohella direktiivin 7 artiklassa säädetty oleskeluoikeus sikäli kuin he täyttävät tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

Yksittäisissä tapauksissa, joissa on perusteltua aihetta epäillä, täyttääkö unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä 7 artiklassa säädetyt edellytykset, jäsenvaltiot voivat tarkistaa näiden edellytysten täyttymisen. Tällaista tarkistusta ei saa suorittaa järjestelmällisesti.

Direktiivin 24 artiklassa säädetään tasavertaisesta kohtelusta. Artiklan 1 kohdan mukaan, jollei perustamissopimuksessa ja johdetussa oikeudessa annetuista nimenomaisista erityismääräyksistä muuta johdu, kaikkia vastaanottavan jäsenvaltion alueella mainitun direktiivin nojalla asuvia unionin kansalaisia on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa tasavertaisesti perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. Tämä oikeus on ulotettava koskemaan perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, mutta joilla on oleskeluoikeus tai oikeus pysyvään oleskeluun.

Direktiivi on pantu täytäntöön Suomessa ulkomaalaislailla.

Ulkomaalaislain 10 luku koskee Euroopan unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan henkilön oleskelua.

Lain 158 a §:ssä säädetään oikeudesta oleskella yli kolme kuukautta. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan unionin kansalainen saa oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus niin, että he eivät turvautumalla toistuvasti toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyyn toimeentulotukeen tai siihen rinnastettaviin etuuksiin taikka muulla vastaavalla tavalla oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle.

Hallituksen esityksessä ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 205/2006 vp) lausutaan lakiehdotuksen 158 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, ettei yksittäistä turvautumista toimeentulotukeen voida pitää sosiaalihuoltojärjestelmän rasittamisena, vaan toiminnan tulee olla vähintäänkin toistuvaa ja ennemminkin säännönmukaista. Väliaikaiset vaikeudet eivät vielä ole katsottavissa kohtuuttomaksi rasitteeksi. Kukin tapaus on arvioitava yksilöllisesti. Huomioon otettavia seikkoja ovat myös oleskelun pituus, henkilökohtaiset olosuhteet ja myönnetyn avustuksen määrä.

Ulkomaalaislain 159 §:ssä säädetään unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä. Pykälän 1 momentin mukaan, jos unionin kansalainen oleskelee Suomessa yli kolme kuukautta, hänen on rekisteröitävä oleskelunsa. Rekisteröintihakemus jätetään asuinpaikan poliisilaitokselle kolmen kuukauden kuluessa maahantulopäivästä.

Ulkomaalaislain 159 a §:ssä säädetään selvityksestä oleskeluoikeuden rekisteröinnille. Pykälän 3 kohdan mukaan, jos hakija on 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu unionin kansalainen, rekisteröintitodistusta haettaessa on muun ohella esitettävä selvitys siitä, että hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat, ja tarvittaessa selvitys sairausvakuutuksesta.

Lain 161 f §:ssä säädetään oleskeluoikeuden säilymisestä. Pykälän 2 momentin mukaan unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on lain 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädetty oikeus oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hän täyttää näissä pykälissä säädetyt edellytykset.

Pykälän 3 momentin mukaan yksittäisessä tapauksessa, jossa on perusteltua aihetta epäillä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä ei täytä lain 158 a, 161 d tai 161 e §:ssä säädettyjä edellytyksiä, voidaan tutkia täyttyvätkö edellytykset.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä/kannanottoja

Unionin tuomioistuin on asiassa C-140/12, Brey (EU:C:2013:565) antamassaan tuomiossa todennut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän, ettei mikään ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että sosiaalietuuksien myöntämiseksi unionin kansalaisille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, asetetaan edellytykseksi se, että nämä täyttävät laillista oleskelua koskevan oikeuden saamisedellytykset vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Tällaisten oleskeluoikeuden myöntämiselle asetettujen edellytysten on kuitenkin oltava unionin oikeuden mukaisia (tuomion 44 kohta oikeustapausviittauksineen sekä 45 kohta).

Unionin tuomioistuin on asiassa C-333/13 Dano (EU:C:2014: 2358) korostanut, että direktiivin 2004/38 24 artiklan 1 kohdan mukaan kaikkia vastaanottavan jäsenvaltion alueella tämän direktiivin nojalla asuvia unionin kansalaisia on kohdeltava jäsenvaltion kansalaisten kanssa yhdenvertaisesti perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla (tuomion 68 kohta). Tuomioistuin on todennut tästä seuraavan, että unionin kansalainen voi vaatia yhdenvertaista kohtelua vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisen kanssa tuossa asiassa esillä olleen kaltaisten sosiaalietuuksien saamisessa vain, jos hänen oleskelunsa vastaanottavan jäsenvaltion alueella täyttää direktiivin 2004/38 edellytykset (tuomion 69 kohta). Tuomioistuin on toistanut viimeksi mainitun lausumansa asiassa C-67/14 Alimanovic (EU:2015:597) antamassaan tuomiossa (mainitun tuomion 49 kohta).

Tuomioistuimen mukaan näin on siksi, että sen hyväksyminen, että henkilöt, joilla ei ole oleskeluoikeutta direktiivin 2004/38 nojalla, voisivat vaatia oikeutta sosiaaliavustuksiin samoilla edellytyksillä kuin ne, joita sovelletaan vastaanottavan jäsenvaltion omiin kansalaisiin, olisi vastoin kyseisen direktiivin johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa mainittua direktiivin tavoitetta estää se, että unionin kansalaisista, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, aiheutuu kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle (tuomio Alimanovic 50 kohta, tuomio Dano 74 kohta).

Tuomioistuin on asiassa Dano edelleen todennut, että yli kolme kuukautta kestävän oleskelun tapauksessa oleskeluoikeuden saaminen riippuu direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, ja sen 14 artiklan 2 kohdan mukaan tämä oikeus säilyy vain, jos unionin kansalainen ja hänen perheenjäsenensä täyttävät nämä edellytykset (tuomion 71 kohta oikeustapausviittauksineen). Sen arvioimiseksi, voivatko unionin kansalaiset, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia ja jotka ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta, vaatia yhdenvertaista kohtelua vastaanottavan jäsenvaltion kansalaisten kanssa sosiaalietuuksia koskevan oikeuden osalta, on tutkittava, täyttääkö kyseisten unionin kansalaisten oleskelu direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan edellytykset. Näihin edellytyksiin kuuluu se, että unionin kansalaisella, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, on oltava itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat (tuomion 73 kohta).

Edelleen tuomion 76 kohdan mukaan direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksen on estää, että unionin kansalaiset, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, käyttävät vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmää toimeentulonsa rahoittamiseen.

Unionin tuomioistuin on edelleen todennut, että jäsenvaltiolla on oltava kyseisen 7 artiklan mukaisesti mahdollisuus evätä sosiaalietuudet unionin kansalaisilta, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia ja jotka käyttävät liikkumisvapauttaan vain saadakseen toisen jäsenvaltion sosiaaliavustusta, vaikkei heillä ole riittäviä varoja oleskeluoikeuden saamiseksi (tuomion 78 kohta).

Unionin tuomioistuimen mukaan kunkin asianomaisen taloudellinen tilanne on tarpeen tutkia konkreettisesti ottamatta haettuja sosiaalietuuksia huomioon, jotta voidaan arvioida, täyttääkö hän riittäviä varoja koskevan edellytyksen voidakseen saada direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvan oleskeluoikeuden (tuomion 80 kohta).

1.3 Asiassa saatu selvitys

Unionin kansalainen A on 70-vuotiaana eläkeläisenä muuttanut 1.10.2012 Suomeen. Suomeen muuttamisen syynä on hakijan mukaan ollut se, että hän jäi puolisonsa kuoltua vaille välttämätöntä huolenpitoa. Yksikään hänen lapsistaan ei asu hänen kotimaassaan eikä siellä ole ketään läheistä häntä auttamassa.

Hakijan unionin kansalaisen oleskeluoikeus Suomessa on rekisteröity 8.8.2012. Hakijan Suomessa asuva tytär, joka on niin ikään unionin kansalainen, on isänsä oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä antanut kirjallisen sitoumuksen huolehtia eläkkeellä olevasta isästään.

Hakija on muuttanut Y:hyn 1.5.2013. Hän on hakenut toimeentulotukea kesäkuulle 2013 Y:ssä vuokraamansa asunnon 410 euron suuruiseen vuokraan. Hakijan tytär on maksanut hakijan kesäkuun 2013 vuokran.

1.4 Oikeudellinen arviointi

1.4.1 Oleskelu kunnassa ja oleskeluoikeuden rekisteröinnin merkitys

Sosiaali- ja terveyslautakunta on katsonut, että unionin kansalainen oleskelee kunnassa vakinaisesti toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vasta sen jälkeen kun hänellä on oikeus pysyvään oleskeluun Suomessa ulkomaalaislain 161 g §:n nojalla viiden vuoden laillisen ja yhtäjaksoisen maassa oleskelun perusteella. Vasta tällaista unionin kansalaista voidaan toimeentulotuen hakijana lautakunnan käsityksen mukaan verrata vakinaisesti Suomessa asuviin henkilöihin, joilla on kotikunta hakemusta käsittelevässä kunnassa.

Hallinto-oikeus on puolestaan katsonut, että toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin vakinaisen oleskelun edellytystä tulkittaessa merkitystä ei ole sillä, onko oleskelu tilapäistä vai pysyvää, vaan ratkaisevaa on henkilön tosiasiallinen oleskelu paikkakunnalla. Hallinto-oikeus on edelleen katsonut, että unionin kansalaiselle, joka on oleskellut maassa yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta ja jonka oleskeluoikeus on rekisteröity ulkomaalaislain 159 §:n mukaisesti, myönnetään toimeentulotukea periaatteessa samoin perustein kuin Suomen kansalaiselle vastaavassa tilanteessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin perusteella sen kunnan, jossa unionin kansalainen tosiasiallisesti oleskelee, on käsiteltävä ja ratkaistava hänen toimeentulotukea koskeva hakemuksensa siitä riippumatta, onko hakijan oleskeluoikeus rekisteröity ulkomaalaislain 159 §:n mukaisesti tai onko hänellä oikeus pysyvään oleskeluun Suomessa ulkomaalaislain 161 g §:n nojalla. Tästä syystä on selvää, että A:n kesäkuuta 2013 koskevan toimeentulotukihakemuksen käsittely on kuulunut Y:n sosiaalitoimelle, kun A oli toukokuun 2013 alussa muuttanut Y:hyn ja vuokrannut sieltä asunnon. Korkein hallinto-oikeus katsoo kuitenkin edelleen, ettei tällä toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin tulkinnalla ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, millä edellytyksillä ja missä laajuudessa A:n tilanteessa oleva unionin kansalainen kuuluu Suomen toimeentulotukijärjestelmän piiriin.

Toimeentulotukilaissa ei ole erityisiä säännöksiä toimeentulotukijärjestelmän soveltamisesta maassa ulkomaalaislainsäädännön tai unionin lainsäädännön kannalta laillisesti tai laittomasti, pysyvästi tai väliaikaisesti oleskeleviin unionin kansalaisiin tai muihin ulkomaalaisiin. Hallinto-oikeus on katsonut, että unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnin nojalla unionin kansalaiselle myönnetään toimeentulotukea periaatteessa samoin perustein kuin Suomen kansalaiselle vastaavassa tilanteessa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, ettei unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinti ole oleskeluoikeutta perustava, vaan valvonnallinen toimenpide (ks. KHO 2015:28). Oleskeluoikeuden säilyminen edellyttää ulkomaalaislain 161 f §:stä ilmenevällä tavalla, että henkilö maassa ollessaan täyttää oleskeluoikeuden edellytykset. Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei rekisteröintiin tule hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevällä tavalla tulkinnalla liittää yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen kaltaisia merkittäviä oikeudellisia vaikutuksia. Siten yksin siitä, että A:n unionin kansalaisen oleskeluoikeus on rekisteröity, ei seuraa, että A:lle, joka on oleskellut maassa yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta ja joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, tulisi myöntää toimeentulotukea samoin edellytyksin ja samassa laajuudessa kuin muutoin vastaavassa tilanteessa olevalle Suomen kansalaiselle.

1.4.2 Tyttären antaman sitoumuksen ja vuokran maksun merkitys

Sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt toisena perusteena A:n toimeentulotukihakemuksen hylkäämiselle sen, että hakija ei ole kesäkuussa 2013 ollut tuen tarpeessa toimeentulotukilain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hänen tyttärensä maksettua A:n kesäkuun vuokran. Lautakunnan mukaan hakijan toimeentulo on kesäkuussa 2013 näin tullut turvatuksi lainkohdassa tarkoitetulla muulla tavalla. Hallinto-oikeus on katsonut, ettei B:n sitoumus huolehtia isästään ole ollut oikeudellisesti sitova eikä sosiaali- ja terveyslautakunta ole voinut hylätä hakemusta selvittämättä, onko A ollut välttämättömän toimeentulotuen tarpeessa.

Euroopan unionin kansalainen saa ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdasta ja vapaan liikkuvuuden direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ilmenevällä tavalla oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hänellä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, ettei hän esimerkiksi turvautumalla toistuvasti toimeentulotukeen muodostu rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. Oleskeluoikeus on kuitenkin rekisteröitävä ulkomaalaislain 159 §:n mukaisesti. Ulkomaalaislain 159 a §:n 3 kohdasta puolestaan ilmenee, että rekisteröinnin yhteydessä hakijan on esitettävä selvitys riittävistä varoista.

Edellä selostettu sääntely ilmentää sitä lähtökohtaa, että A:n kaltaisen unionin kansalaisen, joka on oleskellut maassa yli kolme kuukautta mutta alle viisi vuotta ja joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, tulisi pääsääntöisesti tulla toimeen omilla tuloillaan ja varoillaan ilman toimeentulotuen tarvetta. Riittäviä tuloja ja varoja selvitetään oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä. Tässä yhteydessä esitettyä tapaa tulla toimeen on pidettävä ensisijaisena suhteessa toimeentulotukeen.

A:n tytär B on isänsä oleskeluoikeuden rekisteröinnin yhteydessä sitoutunut huolehtimaan isästään. Tytär on myös tosiasiallisesti maksanut isänsä vuokran kesäkuussa 2013. Suoritus voidaan ottaa huomioon arvioitaessa hakijan tuen tarvetta siitä riippumatta, onko tytär ymmärtänyt sitoutuneensa avustamaan isäänsä myös taloudellisesti vai ei. Sosiaali- ja terveyslautakunta on siten tyttären antama mainittu sitoumus huomioon ottaen tyttären maksettua A:n vuokran kesäkuulta 2013 voinut katsoa, että A:n toimeentulo on kesäkuussa 2013 tullut turvatuksi hänen saamillaan eläketulolla ja toimeentuloa turvaavilla etuuksilla sekä toimeentulotukilain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla muulla tavalla. Sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija ja sosiaali- ja terveyslautakunta ovat siten tällä mainitsemallaan perusteella voineet hylätä A:n hakemuksen ja oikaisuvaatimuksen saada toimeentulotukea kesäkuun 2013 vuokran maksuun.

1.5 Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös, jolla A:n hakemus saada toimeentulotukea kesäkuun 2013 vuokraan oli hylätty, on saatettava voimaan.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 § ja se, että vaatimus hallintoviranomaisen velvoittamisesta korvaamaan valtiolle julkisen oikeusavun antamisesta aiheutuneita kustannuksia hallintolainkäyttöasiassa on lakiin perustumaton (ks. KHO 3.1.2005 taltionumero 2, lyhyt ratkaisuseloste), oikeusaputoimistolle tai A:lle, jolla ei ole oikeudenkäyntikuluja ollutkaan, ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Anne E. Niemi, Matti Halén, Sakari Vanhala, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Leenä Äärilä. Asian esittelijä Kari Nieminen.