KHO:2019:8

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että lastensuojelulain 62 §:n 2 momentissa annetaan viranomaiselle riittävä lailla säädetty peruste vaatia lapsen tapaamisen ehtona vanhempaa tai muuta läheistä henkilöä tarvittaessa osoittamaan, että huostaanotetun lapsen tapaamisesta ei aiheudu momentissa tarkoitettua vaaraa lapselle tai muille henkilöille. Tällaisen etukäteisen selvitysvelvoitteen viranomainen voi asettaa, jos siihen on olemassa objektiivinen peruste, kuten viranomaisella oleva tieto vanhempien päihdehistoriasta. Vanhemman asiana on toimittaa selvitys, jonka avulla viranomainen voi varmistaa, että yhteydenpito voi tapahtua lastensuojelulain mukaisesti lapsen edun huomioon ottavalla tavalla. Tällaisen selvitysvelvoitteen asettamisessa ei ole kysymys henkilön velvoittamisesta henkilökatselmukseen. Lastensuojelulain 62 §:ää on tulkittava edellä esitetyllä tavalla niiden lapsen perus- ja ihmisoikeuksien suojaamiseksi, joiden vuoksi lastensuojelulaki yleensä ja sen rajoitustoimenpiteitä koskevat säännökset erityisesti on säädetty. Yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä oli päätöksentekohetkellä käytettävissä ollut selvitys huomioon ottaen voitu määrätä, että vanhemman oli ennen tapaamista osoitettava päihteettömyytensä päihdeseulalla.

Lastensuojelulaki 62 § 2 momentti

Äänestys 4 – 4

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 29.6.2016 nro 16/0419/4

Asian aikaisempi käsittely

X kaupungin johtava sosiaalityöntekijä on 13.3.2015 päättänyt A:n ja B:n lapsen, 16.10.2013 syntyneen C:n sekä hänen isänsä B:n yhteydenpidon rajoittamisesta ajalla 13.3. –13.9.2015 siten, että isä B:n on osoitettava päihteettömyytensä antamalla päihdeseula ennen C:n tapaamista. Tapaamiset voidaan toteuttaa kerran kolmessa viikossa. Tapaamisten tulee olla valvottuja.

Päätöksen perustelujen mukaan sosiaalityöntekijällä ei ole näyttöä isän päihteettömyydestä. Äidin kertoman pohjalta isän tulisi käydä päihdeseulassa ennen C:n tapaamisia. Tapaamisten tulisi olla myös valvottuja, koska isä ei ole koskaan itsenäisesti hoitanut C:tä. Isän pitää voida tutustua C:hen rauhassa ja aluksi valvotuilla tapaamisilla, koska isällä ei ole kokemusta näin pienen lapsen hoidosta. Isä on viimeksi tavannut C:n tämän ollessa pieni vauva.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, siltä osin kuin nyt on kysymys, hylännyt B:n valituksen yhteydenpidon rajoittamista koskevasta päätöksestä.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa yhteydenpidon rajoittamisen osalta selostanut soveltamansa oikeusohjeet sekä lausunut seuraavaa:

Sijaishuoltoa järjestettäessä on otettava huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä, ja lapsen ja hänen vanhempansa välistä yhteydenpitoa on tuettava ja edistettävä. Yhteydenpidon rajoittaminen on mahdollista ainoastaan lastensuojelulain 62 §:stä ilmenevien edellytysten täyttyessä ja vain siinä määrin kuin se on kussakin tapauksessa laissa säädetyn tarkoituksen toteuttamiseksi välttämätöntä. Yhteydenpidon rajoittamisasiassa on aina harkittava, voidaanko rajoituksen tarkoitus saavuttaa lievemmillä keinoilla. Asiassa on aina ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Yhteydenpidon rajoituspäätös voi poikkeuksellisesti sisältää lasten vanhemmille asetettavia ehtoja, joiden tarkoituksena on varmistaa lapsen turvallisuus ja etu tapaamisen aikana.

Yhteydenpidon rajoittaminen on tehty tilanteessa, jossa B:n ja lastensuojelun työntekijöiden välinen yhteistyö on ollut erittäin vähäistä johtuen muun muassa siitä, että B ei ole juurikaan osallistunut C:tä koskeviin neuvotteluihin eikä ollut tavoitettavissa. B on tavannut C:n viimeksi tämän ollessa pieni vauva eikä ole itsenäisesti hoitanut C:tä koskaan. B ei ole osoittanut halukkuutta vanhemmuutensa selvittämiseen. Sosiaalityöntekijällä ei ole ollut B:stä muuta tietoa kuin mitä C:n äiti on kertonut.

C:n ollessa pieni vauva C:n äiti on kertonut perhekuntoutusjaksolla, että B on jättänyt rauhoittavia lääkkeitä C:n äidin asuntoon äidin käytettäväksi. Äidin mukaan B oli tarjonnut äidille lääkkeitään jo äidin raskausaikana. Tuon jakson aikana C:n äiti ei uskaltanut mennä kotilomalle, koska B on ollut päihtyneenä äidin kotona. C:n äiti haki B:lle lähestymiskieltoa keväällä 2014, koska äidin mukaan B vaani ja seurasi äitiä ja C:tä. Äidin mukaan B oli vaikuttanut tilanteissa sekavalta. C:n äiti on joutunut muuttamaan, koska äiti pelkää B:tä, joka on ollut uhkaava ja väkivaltainen äitiä kohtaan.

Kun otetaan huomioon C:n äidin kertomus B:n päihteidenkäytöstä ja muusta käyttäytymisestä, B:n haluttomuus toimia yhteistyössä lastensuojelun työntekijöiden kanssa ja hänen suhtautumisensa vanhemmuutensa selvittämiseen, sosiaalityöntekijä on voinut perustellusti epäillä B:n käyttävän päihteitä. Johtava sosiaalityöntekijä on voinut esittämillään perusteilla rajoittaa valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevässä laajuudessa C:n ja hänen isänsä välistä yhteydenpitoa ajalla 13.3.–13.9.2015 ja myös siten, että isän on osoitettava päihteettömyytensä ennen tapaamisia. Edellä esitetty ja erityisesti C:n ikä ja hänen etunsa huomioon ottaen johtava sosiaalityöntekijä on voinut myös asettaa isälle edellytyksen seulojen antamisesta ennen C:n tapaamisia. Johtavan sosiaalityöntekijän lausunnon mukaan isä voi osoittaa päihteettömyytensä seulojen antamisen sijasta myös jollain muulla hyväksyttävissä olevalla tavalla.

Valituksenalainen päätös ei ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen eikä se ole ristiriidassa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 4 §:n kanssa. Valituksessa mainittu Kuopion hallinto-oikeuden yhteydenpidon rajoittamisasiassa antama päätös ei ole ennakkopäätös eikä sillä muutoinkaan ole merkitystä nyt kyseessä olevaa asiaa ratkaistaessa.

Johtavan sosiaalityöntekijän päätöstä 13.3.2015 ei ole syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Lastensuojelulaki 4 § 1 momentti, 62 ja 63 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tiina Hyvärinen, Irmeli Rautaharkko, joka on myös esitellyt asian, ja Jaakko Salovaara.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

B on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden ja johtavan sosiaalityöntekijän päätökset.

Vaatimuksensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Kuopion hallinto-oikeuden 13.1.2011 antamassa päätöksessä numero 11/0012/2 todetaan yksiselitteisen selkeästi, että vastaavan kaltaisessa vanhemman päihdetestauksessa oli kysymys henkilönkatsastuksesta, jollaisia voidaan lastensuojelulain 61 §:n 1 momentin ja 66 §:n 2 momentin mukaan kohdistaa vain sijoitettuun lapseen itseensä. Muiden henkilöiden osalta ei ole olemassa perustuslain 7 §:n 3 momentin edellyttämää laissa säädettyä perustetta puuttua perusoikeutena suojattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Vaatimus päihdeseulasta on perustunut ainoastaan lapsen äidin väitteisiin isän päihteidenkäytöstä. Äidin väitteet isän päihteidenkäytöstä eivät pidä paikkaansa. Lisäksi äidin lähestymiskieltohakemus on tullut lainvoimaisesti hylätyksi ja epäillystä huumausaineen käyttörikoksesta on tehty syyttämättäjättämispäätös.

Myös yhteydenpidon rajoittamista koskevaa päätöstä edeltävien toimien merkitys tulee arvioida tässä yhteydessä. Rajoituksia ei ole asetettu päätöksessä taannehtivasti, mutta rajoitustoimia on käytännössä kuitenkin kohdistettu isään pitkään ennen varsinaista viranhaltijan päätöstä yhteydenpidon rajoittamisesta.

X kaupungin johtava sosiaalityöntekijä on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä ja lausuttu muun ohella seuraavaa:

Yhteydenpidon rajoituspäätöksellä on turvattu C:n sijaishuollon tarkoituksen toteutuminen. Yhteydenpidon rajoittamisen edellykset ovat täyttyneet riippumatta siitä, mikä merkitys vaatimukselle päihteettömyyden osoittamisesta päihdeseuloin annetaan.

Isän päihteidenkäytöstä on ollut pitkäaikaista ja perusteltua huolta. C:n terveyden, turvallisuuden ja kehityksen turvaamiseksi yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä on todettu, että isän tulee osoittaa päihteettömyytensä antamalla päihdeseula ennen C:n tapaamista. Täysivaltainen aikuinen voi suostua päihdeseuloihin vapaaehtoisesti. Isää ei pakoteta seulaan eikä häneen voida kohdistaa pakkokeinoja päihdeseulan saamiseksi. Vapaaehtoisen päihdeseulan antamisen ei voida katsoa olevan perustuslain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua puuttumista henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Kuopion hallinto-oikeuden ratkaisu 13.1.2011 11/0012/2 ei ole ennakkopäätös eikä sillä ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa.

A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta selityksen antamiseen.

B on antanut vastaselityksen. Huoli isän päihteidenkäytöstä on perustunut päihteitä itse käyttävän äidin puheisiin. Isä on antanut puhtaat seulat, mutta lapsen tapaamiset ovat kariutuneet äidin epäpuhtaisiin seuloihin. Isä on ehdottanut, että hän voisi osoittaa päihteettömyytensä seulojen sijasta jollain muulla hyväksyttävissä olevalla tavalla, mutta mitään isän ehdotuksia ei ole hyväksytty.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Vanhemman päihteettömyyden osoittaminen ennen huostaan otetun lapsen tapaamista

1.1 Oikeuskysymys

Asiassa on ensinnä B:n valituksesta ratkaistavana, onko viranhaltija voinut yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellään määrätä lapsen isän osoittamaan päihteettömyytensä päihdeseulalla ennen huostaan otetun lapsen tapaamisia.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet esitöineen

1.2.1 Suomen perustuslaki esitöineen

Suomen perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta.

Perustuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 1/1998 vp) on perustuslain 7 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa viitattu aikaisemmin voimassa olleen hallitusmuodon 6 §:ään ja sitä koskevaan hallituksen esitykseen (HE 309/1991 vp). Tuossa hallituksen esityksessä pykälän 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella, että oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan ja että säännöksellä on läheinen yhteys myös yksityiselämän suojaan.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.

Hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) perusteluissa on todettu, että pykälä vastaa aikaisempaa hallitusmuodon 8 §:ää. Hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp) on todettu yksityiskohtaisissa perusteluissa, että yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä.

Hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) mukaan yksityiselämän piirin määrittäminen on vaikeaa. Siihen kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumistaan. Hallituksen esityksen mukaan ehdotuksessa ei ole kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tavoin erityistä mainintaa perhe-elämän suojasta. Tämä johtuu muun muassa perhekäsitteen ongelmallisuudesta ja sen määrittelyn vaikeudesta. Perhe-elämä kuuluu kuitenkin ehdotetun säännöksen tarkoittaman yksityiselämän suojan piiriin.

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on myös tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp) todetaan hallitusmuodon 15 a §:ään ehdotetusta 3 momentista, joka vastaa sittemmin säädettyä perustuslain 19 §:n 3 momenttia, että lapsen hyvinvointi on ymmärrettävä laajasti sekä aineellisena että henkisenä hyvinvointina. Säännös sisältää yleisemminkin ajatuksen turvallisista kasvuoloista. Hyvinvoinnin edistäminen kattaa myös suojan väkivaltaa, alistamista ja hyväksikäyttöä vastaan, mihin hallituksen esityksen mukaan on kiinnitetty erityistä huomiota lapsen oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa.

Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Pykälän perustelut ovat tältä osin hallituksen esityksessä (HE 309/1993 vp). Mainitussa hallituksen esityksessä on todettu muun ohella, että julkiselle vallalle asetettu perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisvelvollisuus koskee myös oikeuksien toteutumista yksityisten keskinäisissä suhteissa. Käytännössä velvoite kohdistuu lähinnä lainsäätäjään, jonka tehtävä on täsmentää yleisellä tasolla ilmaistua perusoikeutta niin, että sen vaikutus ulottuu myös yksityisten välisiin suhteisiin. Hallituksen esityksen mukaan säännöksessä ei kuitenkaan ole määritelty niitä keinoja, joilla julkisen vallan tulee turvaamisvelvoitteensa toteuttaa. Keinovalinta jää kussakin tapauksessa erikseen harkittavaksi. Valittavat keinot saattavat myös vaihdella huomattavasti. Keskeisiin keinoihin kuuluvat perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätäminen sekä taloudellisten voimavarojen kohdentaminen.

1.2.2 Euroopan ihmisoikeussopimus ja lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikissa lapsia koskevissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, hallintoviranomaisten, tuomioistuinten ja lainsäädäntöelinten toimissa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen ensimmäisen virkkeen mukaan sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaan sen olevan lapsen edun mukaista. Mainitun artiklan 3 kappaleen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti paitsi, jos se on lapsen edun vastaista.

1.2.3 Lastensuojelulaki esitöineen

Lastensuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet.

Lastensuojelulain 45 §:n 1 momentin mukaan, kun lapsi on otettu huostaan, sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on oikeus huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi päättää lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta ja näiden toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollosta.

Saman pykälän 2 momentin mukaan lastensuojelulain 13 §:n 2 ja 3 momentin mukaan määräytyvä viranhaltija tai saman pykälän 1 momentissa tarkoitettu sosiaalityöntekijä taikka laitoksen johtaja päättää huostaan³otetun lapsen ja tämän vanhempien sekä muiden lapselle läheisten henkilöiden välisestä yhteydenpidon rajoittamisesta siten kuin 62 ja 63 §:ssä säädetään.

Saman pykälän 3 momentin mukaan edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa on pyrittävä yhteistoimintaan lapsen, vanhemman ja huoltajan kanssa ja ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lastensuojelulain 62 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa tai muihin hänelle läheisiin henkilöihin saadaan mainitun lain 63 §:ssä tarkoitetulla päätöksellä rajoittaa, jos yhteydenpidosta ei ole voitu lain 30 §:ssä tarkoitetussa asiakassuunnitelmassa tai erityisestä syystä muutoin sopia lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa, ja jos yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä.

Momentin 2 kohdan mukaan edellä tarkoitetuin edellytyksin yhteydenpitoa lapsen vanhempiin tai muihin hänelle läheisiin henkilöihin saadaan rajoittaa, jos yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle.

Momentin 3 kohdan mukaan rajoittaminen voi perustua siihen, että se on välttämätöntä vanhempien tai perheen muiden lasten, perhekodin tai laitoksen muiden lasten tai henkilöstön turvallisuuden vuoksi. Momentin 4 kohdassa säädetään lisäksi 12 vuotta täyttäneen lapsen ja tätä nuoremman lapsen yhteydenpitoa vastustavan kannan merkityksestä rajoituksen perusteena.

Lastensuojelulain 62 §:n 2 momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin saadaan 1 kohdan mukaan rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai muita läheisiään ja 2 kohdan mukaan rajoittaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse tai muita yhteydenpitolaitteita tai -välineitä käyttäen.

Saman pykälän 4 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan edellä 1–2 momentissa tarkoitettua yhteydenpidon rajoittamista voidaan käyttää vain siinä määrin kuin kussakin tapauksessa on laissa säädetyn tarkoituksen saavuttamiseksi välttämätöntä.

Lastensuojelulain 63 §:n 1 momentin mukaan lain 62 §:n 1–3 momentissa tarkoitetusta yhteydenpidon rajoittamisesta on tehtävä päätös, jonka tulee olla määräaikainen, enintään yksi vuosi kerrallaan. Päätöksessä on mainittava rajoituksen syy, henkilöt, joihin rajoitus kohdistuu, millaista yhteydenpitoa rajoitus koskee ja missä laajuudessa rajoitus toteutetaan. Lain 63 §:n 2 momentissa säädetään tarkemmin siitä, kuka tekee päätöksen tällaisessa asiassa. Momentin viimeisen virkkeen mukaan yhteydenpidon rajoitus on lopetettava heti, kun se ei ole enää 62 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeellinen.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 5/2006 vp) hallituksen esityksestä (HE 225/2004 vp), jonka tarkoituksena oli täydentää ja täsmentää lastensuojelulain säännöksiä toisaalta sijaishuollossa olevan lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpidon rajoittamisesta ja toisaalta laitoshuollossa olevan lapsen perusoikeuksiin kohdistettavista erinäisistä rajoituksista, todennut, että sääntelyn lastensuojeluun tähtäävät tavoitteet olivat perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä.

Valiokunnan mukaan viime kädessä on kysymys lapsen oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Lastensuojelulainsäädäntö toteuttaa jokaiselle perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvattua oikeutta välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon samoin kuin julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä tehtävää tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Sääntely toisaalta mahdollistaa puuttumisen lapsen itsemääräämisoikeuteen ja useisiin muihin perusoikeuksiin, kuten perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen vapau-teen ja koskemattomuuteen, perustuslain 9 §:ssä suojattuun liikkumisvapauteen samoin kuin perustuslain 10 ja 15 §:ssä turvattuihin yksityiselämän, luottamuksellisen viestin salaisuuden ja omaisuuden suojaan.

Valiokunnan mukaan sääntelyä oli näin ollen arvioitava perusoikeuksien yleisten ja tarvittaessa tietyn perusoikeuden erityisten rajoitusedellytysten kannalta. Rajoitusten hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden ja oikeasuhtaisuuden lisäksi oli kiinnitettävä huomiota rajoitustoimenpiteen kohteena olevien oikeusturvaan.

Käsitellessään sääntelyn oikeasuhtaisuutta valiokunta totesi yhteydenpidon rajoittamisen merkitsevän puuttumista paitsi lapsen myös hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä perusoikeuksiin. Valiokunnan mukaan esimerkiksi lapsen ja tämän vanhempien tapaamisen epääminen kokonaan voi perustuslain näkökulmasta tulla kysymykseen vain, jos rajoituksen tarkoitusta ei ole mahdollista saavuttaa lievemmillä toimenpiteillä, kuten päätöksellä tapaamisajasta ja -paikasta (PeVL 5/2006 vp, s. 4).

1.3 Oikeudellinen arvio päihteettömyyden osoittamisen osalta

Lastensuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaisesti myös yhteydenpidon rajoittamista koskevaa päätöstä tehtäessä ja sitä toimeenpantaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lapsen etu tarkoittaa muun ohella konkreettisesti sitä, että lastaan tapaamaan tuleva vanhempi tai muu läheinen henkilö on joko päihteetön tai hänen päihtymyksensä ei voida arvioida aiheuttavan tapaamisessa lapselle tai kenellekään muulle henkilölle, kuten esimerkiksi sijaisvanhemmalle tai tapaamisen valvojalle, sellaista haittaa tai vaaraa, jota tarkoitetaan lastensuojelulain 62 §:ssä.

Lapsen huostaanotto merkitsee lastensuojelulain 45 §:n 1 momentin mukaisesti muun ohella lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta päättämistä koskevan toimivallan siirtymistä sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle. Mainitun pykälän 2 momentin mukaisesti lapsen yhteydenpitoa läheisiin voidaan rajoittaa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lastensuojelulaissa tai muussakaan laissa ei ole erikseen säädetty, että yhteydenpidon rajoittamista koskevassa viranhaltijapäätöksessä voitaisiin määrätä lapsen vanhempi tai muu läheinen henkilö osoittamaan päihteettömyytensä antamalla tahtonsa vastaisesti päihdeseula edellytyksenä sille, että vanhemman ja lapsen välinen tapaaminen voisi toteutua. Perustuslain 7 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Tämän vuoksi on ensin ratkaistava, onko lastensuojelulaissa tältä osin sellainen sääntelyaukko, jota ei voida tulkinnalla ratkaista nyt esillä olevassa asiassa.

Kuten perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännöstä (PeVL 5/2006 vp) käy ilmi, yhteydenpidon rajoittaminen itsessään merkitsee puuttumista paitsi huostaan otetun lapsen myös hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä perusoikeuksiin.

Lastensuojelulain esitöiden mukaan yhteydenpidossa on kuitenkin ensisijaisesti kysymys lapsen oikeudesta. Tämä todetaan nimenomaisesti hallituksen esityksessä lastensuojelulain muuttamisesta (HE 225/2004 vp s. 116) seuraavasti:

"Lastensuojelulain 24 §:n turvaama yhteydenpito-oikeus on luonteeltaan lapsen erityinen ihmisoikeus. Yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen varsinainen kohde on lapsi."

Samassa hallituksen esityksessä todetaan edelleen seuraavaa (s. 85):

"Lastensuojelulain rajoitustoimivaltuuksien keskeisenä tavoitteena on lapsen jotakin perusoikeutta rajoittamalla turvata lapsen vahvempi perusoikeus eli perustuslain 19 §:n 1 momentin sääntelemä oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään välttämättömään huolenpitoon."

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon lastensuojelulain 45 §:n säännökset, huostaanotto siirtää lapsen oloista päättämisen, vanhemmille lastensuojelulain 46 §:n mukaisesti jäävästä huollosta seuraavin rajoituksin, lastensuojeluviranomaisten oikeudellisen päätösvallan piiriin. Näin ollen huostaanoton oikeudellisena seurauksena on se, että lapsi ei ole vanhemman tai vanhempiensa luona eivätkä nämä voi vapaasti oman tahtonsa mukaisesti tavata lasta. Lapsi asuu ja pääosin myös oleskelee huostaanoton aikana sijaishuoltopaikassa.

Huostaanotto merkitsee sekä vanhemman että lapsen näkökulmasta perhe-elämää koskevan perusoikeuden rajoittamista ja mahdollistaa viranomaisten puuttumisen lapsen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen lastensuojelulaissa säädetyn edellytyksin. Korkein hallinto-oikeus on todennut tämän päätöksessä KHO 2017:54 seuraavasti:

"Lapsen oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä esimerkiksi vastaanottamalla vieraita sijaishuoltopaikassa on turvattu nimenomaisesti lastensuojelulain 45 §:n 2 momentissa ja 54 §:ssä, ja tämä oikeus kuuluu osaltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisen yksityis- ja perhe-elämän suojan piiriin. Perustuslakivaliokunta huomautti edellä mainitusta hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 5/2006 vp), että yhteydenpidon rajoittaminen merkitsee puuttumista paitsi lapsen myös hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä perusoikeuksiin. Tämän vuoksi yhteydenpidon rajoittaminen on mahdollista vain lastensuojelulain 62 §:n 1 momentin edellytysten täyttyessä, mikäli lapsen yhteydenpidosta näihin henkilöihin ei ole voitu sopia. Tällöin yhteydenpidon rajoittamisesta on tehtävä nimenomainen päätös lastensuojelulain 62 ja 63 §:n mukaisesti."

Vaikka huostaanotto rajoittaakin sekä vanhemman että lapsen oikeutta perhe-elämään, korkein hallinto-oikeus korostaa, että lastensuojelulaissa turvataan nimenomaisesti ainoastaan lapsen oikeus pitää yhteyttä vanhempaansa, ei päinvastoin. Huostaanoton yhteydessä vanhemman perhe-elämää koskevan perusoikeuden turvaamiseen liittyy erityisesti lastensuojelulain 47 §:n sääntely huostassapidon lopettamisesta ja perheenyhdistämisestä. Suhteellisuus- ja tarkoitussidonnaisuusperiaatteista kuitenkin seuraa se, että yhteydenpidon rajoittaminen ei saa olla liiallista vanhemmankaan näkökulmasta. Tätä turvaa vanhemmille sekä muille läheisille kuuluva oikeus hakea muutosta yhteydenpidon rajoittamispäätökseen.

Lastensuojelulaissa ei myöskään toisaalta anneta viranomaisille toimivaltaa asettaa vanhemmille oikeudellisia velvollisuuksia tapaamisten ehdoksi eikä oikeutta esimerkiksi pakkokeinoin tai tahdonvastaisesti toteutettavaan vanhemman henkilötarkastukseen tai -katselmukseen.

Lastensuojelulain 63 § 1:n mukaan yhteydenpidon rajoittamista koskeva päätös voi olla voimassa enintään vuoden kerrallaan. Hallituksen esityksessä lastensuojelulain muuttamisesta (HE 225/2004 vp) esitettiin poikkeustilanteissa mahdollisuutta myös kolmen vuoden pituisen rajoitukseen ja tätä perusteltiin muun muassa seuraavasti: "Luonteeltaan pitkäaikainen uhka voi olla esimerkiksi, jos lapsen vanhemman todetaan olevan mielisairas, eikä hänen terveydentilassaan ole asiantuntija-arvion perusteella lyhyellä aikavälillä odotettavissa muutosta."

Vaikka vanhemman terveydentilaan perustuvaa näin pitkää yhteydenpidon rajoitusta ei pidettykään oikeasuhteisena (PeVL 5/2006 vp s. 4), edellä lainattu perustelulausuma osoittaa korkeimman hallinto-oikeuden arvion mukaan, että tavattavan henkilön tila ja tilanne voivat perustella yhteydenpidon rajoittamista ja että tästä henkilön tilasta ja tilanteesta voidaan tarvita esimerkiksi lääketieteellistä selvitystä, jollaista henkilö sinänsä ei ole oikeudellisesti velvollinen antamaan ja jollaista ei pääsäännön mukaan ole saatavilla ilman hänen myötävaikutustaan tai suostumustaan.

Tästä lähtökohdasta korkein hallinto-oikeus pitää selvänä, että esimerkiksi päihtyneen, aggressiota stimuloivan huumeen vaikutuksen alaisen taikka avoimesti psykoottisen tai tarttuvaa tautia sairastavan henkilön tapaaminen voi sekä aiheuttaa vaaraa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle että olla vaaraksi muille lastensuojelulain 62 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Lastensuojelulain 62 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdalle on myös vaikea nähdä muuta tavoitetta kuin ensisijaisesti rajoittaa lapsen yhteydenpitoa sellaisiin henkilöihin, joista aiheutuu esimerkiksi mainitun kaltainen uhka tai vaara lapselle tai muulle henkilölle.

Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että lastensuojelulain 62 §:n 2 momentissa annetaan viranomaiselle riittävä lailla säädetty peruste vaatia lapsen tapaamisen ehtona vanhempaa tai muuta läheistä henkilöä tarvittaessa osoittamaan, että huostaanotetun lapsen tapaamisesta ei aiheudu momentissa tarkoitettua vaaraa lapselle tai muille henkilöille. Tällaisen etukäteisen selvitysvelvoitteen viranomainen voi asettaa, jos siihen on olemassa objektiivinen peruste, kuten viranomaisella oleva tieto vanhempien päihdehistoriasta. Vanhemman asiana on toimittaa selvitys, jonka avulla viranomainen voi varmistaa, että yhteydenpito voi tapahtua lastensuojelulain mukaisesti lapsen edun huomioon ottavalla tavalla.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tällaisen selvitysvelvoitteen asettamisessa ei ole kysymys henkilön velvoittamisesta henkilökatselmukseen samassa merkityksessä kuin tilanteessa, jossa huostaanotettu lapsi itse voidaan vastoin tahtoaan lastensuojelulain 66 §:n nojalla pakottaa tutkimukseen tai henkilö määrätä esimerkiksi mielenterveyslain tai tartuntatautilain mukaisesti lääketieteelliseen tutkimukseen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lastensuojelulain 62 §:ää on tulkittava edellä esitetyllä tavalla niiden lapsen perus- ja ihmisoikeuksien suojaamiseksi, joiden vuoksi lastensuojelulaki yleensä ja sen rajoitustoimenpiteitä koskevat säännökset erityisesti on säädetty.

Edellä lausutusta johtuu, että yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä on päätöksentekohetkellä käytettävissä ollut selvitys huomioon ottaen voitu määrätä, että vanhemman on ennen tapaamista osoitettava päihteettömyytensä päihdeseulalla. Viranhaltijan ja hallinto-oikeuden päätökset ovat siten tältä osin lain mukaisia ja valitus on hylättävä.

2. Perusteet yhteydenpidon rajoittamiselle

Asiassa on kysymys yhteydenpidon rajoittamisesta lapsen ja tämän isän välillä puolen vuoden ajan. Kysymys on tapaamisten määrästä ja niiden toteuttamisesta valvottuina sekä rajoittamispäätökseen otetusta määräyksestä, jonka mukaan isän on ennen lapsen tapaamista osoitettava päihteettömyytensä antamalla päihdeseula.

Kun yhteydenpidon rajoittamisen perusteiden osalta otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita tapaamisten määrän ja niiden valvottuina toteuttamisen osalta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä), Outi Suviranta (eri mieltä), Timo Räbinä, Anne Nenonen (eri mieltä), Pekka Aalto ja Ari Wirén (eri mieltä). Asian esittelijä Anne Rautiainen.

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Ari Wirénin äänestyslausunto, johon oikeusneuvokset Anne Nenonen, Outi Suviranta ja Alice Guimaraes-Purokoski yhtyivät:

"Totean, että Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ja johtavan sosiaalityöntekijän päätökset ovat lainvastaisia siltä osin kun yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä on määrätty, että B:n on osoitettava päihteettömyytensä antamalla päihdeseula ennen C:n tapaamista. Päätös tulisi tältä osin kumota. Tältä osin enempi lausuminen asiassa kuitenkin raukeaa, koska ajanjakso, jota päätös on koskenut, on päättynyt.

Muilta osin hylkään valituksen enkä muuta hallinto-oikeuden päätöstä.

Perustelut

1. Päihdeseulan edellyttäminen vanhemmalta ennen tapaamisia

1.1 Oikeuskysymys

Asiassa on ensinnä B:n valituksesta ratkaistavana, onko viranhaltija voinut yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellään määrätä lapsen vanhemman osoittamaan päihteettömyytensä päihdeseulalla ennen lapsen tapaamisia.

1.2 Sovellettavat oikeusohjeet esitöineen

Suomen perustuslaki esitöineen

Suomen perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta.

Perustuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 1/1998 vp) on perustuslain 7 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa viitattu aikaisemmin voimassa olleen hallitusmuodon 6 §:ään ja sitä koskevaan halli-tuksen esitykseen (HE 309/1991 vp). Tuossa hallituksen esityksessä pykälän 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella, että oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan ja että säännöksellä on läheinen yhteys myös yksityiselämän suojaan.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.

Euroopan ihmisoikeussopimus ja yleissopimus lapsen oikeuksista

Kaikissa lapsia koskevissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, hallintoviranomaisten, tuomioistuinten ja lainsäädäntöelinten toimissa on lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.

Lastensuojelulaki esitöineen

Lastensuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lastensuojelulain 62 §:n 1 momentin mukaan sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa tai muihin hänelle läheisiin henkilöihin saadaan mainitun lain 63 §:ssä tarkoitetulla päätöksellä rajoittaa, jos yhteydenpidosta ei ole voitu lain 30 §:ssä tarkoitetussa asiakassuunnitelmassa tai erityisestä syystä muutoin sopia lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa, ja jos:

1) yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä; tai

2) yhteydenpidosta on vaaraa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle; ---

Lastensuojelulain 62 §:n 2 momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitetuin edellytyksin saadaan:

1) rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai muita läheisiään;

2) rajoittaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse tai muita yhteydenpitolaitteita tai -välineitä käyttäen;---

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 58/2006 vp) hallituksen esityksestä lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 252/2006 vp) todennut, että lastensuojelulakiehdotuksen 11 luvun säännökset sijaishuollossa olevaan lapseen kohdistettavista rajoitustoimenpiteistä vastaavat perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 5/2006 vp) vastikään säädetyn lastensuojelulain muutoslain asiasisältöä. Valiokunnalla ei ollut huomautettavaa lakiehdotuksesta näiltä osin. Perustuslakivaliokunta on mainitussa lausunnossaan PeVL 5/2006 vp hallituksen esityksestä lastensuojelulain muuttamiseksi todennut yhteydenpidon rajoittamisen osalta muun ohella, että sääntely mahdollistaa puuttumisen perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattuun yksityiselämään ja siihen sisältyvään perhe-elämän suojaan (HE 309/1993 vp, s. 53/I) samoin kuin perustuslain 10 §:n 2 momentissa suojattuun luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Sääntely on merkityksellistä myös perustuslain 12 ja 15 §:ssä turvattujen sananvapauden ja omaisuuden suojan kannalta. Sääntelyn oikeasuhtaisuutta lausunnossa käsitellessään perustuslakivaliokunta on huomauttanut, että yhteydenpidon rajoittaminen merkitsee puuttumista paitsi lapsen myös hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä perusoikeuksiin.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoja koskien päihdetestejä

Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan PeVL 5/2006 vp tarkastellut myös lakiehdotukseen sisältyneitä laitoshuoltona järjestettävässä sijaishuollossa olevaan lapseen kohdistettavaa henkilöntarkastusta ja -katsastusta koskevia säännösehdotuksia. Perustuslakivaliokunta totesi, että lakiehdotuksen säännökset henkilöntarkastuksesta ja -katsastuksesta ovat merkityksellisiä perustuslain 7 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 1 momentissa turvattujen henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityiselämän suojan kannalta. Tarkastuksen edellytyksenä on perusteltu syy epäillä, että lapsella on vaatteissaan tai muutoin yllään 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuja aineita tai esineitä. Henkilönkatsastus taas voidaan toimittaa, jos on perusteltua syytä epäillä lapsen käyttäneen 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuja päihdyttäviä aineita. Kun otetaan huomioon valiokunnan aiempi käytäntö (PeVL 34/2001 vp, s. 4/II, PeVL 20/2005 vp, s. 6/II) ja lakiehdotuksen 31 §:n 1 momentista edellä esitetty arvio, ei sääntely perustuslakivaliokunnan kannan mukaan muodostunut perustuslain kannalta ongelmalliseksi.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 14/2016 vp) hallituksen esityksestä nuorisolaiksi tarkastellut lakiehdotukseen sisältynyttä nuorten työpajatoiminnan huumausainetestausta koskevaa säännösehdotusta. Ehdotuksen sanamuodon mukaan nuorten työpajatoiminnan järjestäjä saa tietyin edellytyksin velvoittaa nuoren esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen. Säännöksen perusteluista ilmenee, että kyse ei ole esimerkiksi hallintopakolla tuettavasta velvollisuudesta, vaan kieltäytyminen huumausainetestiä koskevan todistuksen esittämisestä tai positiivisen testituloksen antaminen voisi johtaa ilmeisesti lähinnä siihen, että nuoren valmennusta joudutaan muuttamaan. Perustuslakivaliokunta totesi, että sääntelyä tulee tällaisen välittömän velvoittavuuden puutteesta huolimatta arvioida perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvattujen yksityiselämän suojan ja henkilötietojen suojan kannalta. Sääntelyllä puututaan myös perustuslain 7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja rajoitetaan henkilön itsemääräämisoikeutta.

1.3 Oikeudellinen arvio päihdeseulan edellyttämisen osalta

Asiassa on arvioitavana, onko nyt kysymyksessä olevassa lastensuojelulain 62 ja 63 §:n nojalla tehdyssä yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä voitu määrätä, että vanhemman tai muun lapselle läheisen henkilön on ennen lapsen tapaamista päihdeseulalla osoitettava päihteettömyytensä.

Totean, että lastensuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaisesti myös yhteydenpidon rajoittamista koskevaa päätöstä tehtäessä ja sitä toimeenpantaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lastensuojelulain 62 §:n 1 momentin mukaisesti sijaishuollossa olevan lapsen yhteydenpidossa on kysymys ensisijaisesti lapsen oikeudesta pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tämän mukaisesti on selvää, että lapsen ei tarvitse tavata vanhempaansa taikka hänelle läheisiä muita henkilöitä ympäristössä, jossa on päihteiden väärinkäyttöä. Lastensuojelusta vastaavan toimielimen edustaja tai lapsen huolenpidosta ja valvonnasta konkreettisessa tilanteessa vastaava aikuinen voi siten lastensuojelulain 45 §:n 1 momentin mukaisen lapsen huolenpidon ja valvonnan takaamiseksi välittömästi kieltää päihtyneenä lastaan tapaamaan tulevaa vanhempaa tapaamasta lastaan ilman, että tämä edellyttää erillisen lastensuojelulain mukaisen rajoituspäätöksen tekemistä. Lastensuojelulain 62 ja 63 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä lapsen ja hänelle läheisen henkilön välinen yhteydenpito voidaan myös tarvittaessa etukäteen kieltää päätöksellä määräajaksi kokonaan.

Päihdeseulan edellyttäminen vanhemman tahdon vastaisesti puuttuu perustuslain 7 §:n 1 momentissa perusoikeutena turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen puuttuminen edellyttää muun ohella sitä, että sen perusteesta on säädetty lailla.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan KHO 2015:38 katsonut, että lastensuojelulain 62 §:ään sisältyvä mahdollisuus rajoittaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse ei mahdollistanut puhelujen kuuntelemista kaiuttimen avulla siten, että perhekodin vanhemmat kuulevat lapsen ja tämän vanhemman välisen keskustelun, sillä lastensuojelulaissa ei ollut erikseen säädetty puhelujen kuuntelemisesta ja puhelujen rajaamista koskeva lastensuojelulain sääntely liittyi perustuslaissa turvattuun vanhemman yksityiselämän suojaan ja luottamuksellisen viestin suojaan.

Euroopan ihmisoikeustoimikunta- ja tuomioistuin ovat useassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa koskevassa ratkaisussaan katsoneet, että henkilön velvoittaminen pakolliseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen puuttuu henkilön 8 artiklassa turvattuun yksityiselämän suojaan myös silloin, kun itse toimenpidettä on pidettävä merkitykseltään vähäisenä. Tällöin tulee arvioitavaksi muun ohella se, salliiko laki henkilön velvoittamisen tällaiseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen. (Ks. esimerkiksi X v. Alankomaat, päätös 4.12.1978, no. 8239/78, 16 D/R s. 184; X v. Itävalta, päätös 13.12.1979, no. 8278/78, 18 D/R s. 154; Peters v. Alankomaat, päätös 6.4.1994, no. 21132/93 ja Schmidt v. Saksa, päätös 5.1.2006, no. 32352/02.)

Totean, että lastensuojelulaissa tai muussakaan laissa ei ole erikseen säädetty, että yhteydenpidon rajoittamista koskevassa viranhaltijapäätöksessä voitaisiin määrätä lapsen vanhempi antamaan tahtonsa vastaisesti päihdeseula.

Edellä lausutusta johtuu, että yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä ei ole voitu määrätä, että vanhemman on ennen tapaamista osoitettava päihteettömyytensä päihdeseulalla, koska tällaiselle määräykselle ei ole laissa säädettyä perustetta. Viranhaltijan ja hallinto-oikeuden päätökset ovat siten tältä osin lainvastaisia ja ne tulisi kumota. Kun kuitenkin ajanjakso, jota päätös on koskenut, on päättynyt, enempi lausuminen asiasta tältä osin raukeaa.

2. Perusteet yhteydenpidon rajoittamiselle

Kun otan yhteydenpidon rajoittamisen perusteiden osalta huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saadun selvityksen, katson, että hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita tapaamisten määrän ja niiden valvottuina toteuttamisen osalta."

Asian esittelijän Anne Rautiaisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Ari Wirénin äänestyslausunto.