KHO:2024:73

Asiassa oli kysymys siitä, oliko pyydettyjen henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvalle luovuttamiselle Verohallinnon henkilörekisteristä julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset. Tämä edellytti sen arviointia, oliko tietojen pyytäjällä yleisen tietosuoja-asetuksen säännökset huomioon ottaen oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. Tältä osin kysymys oli siitä, oliko pyydettyjen henkilötietojen käsittely yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista.

Perintätoimintaa harjoittava A Oy oli pyytänyt saada Verohallinnolta vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot henkilötunnusten perusteella niistä henkilöistä, joihin yhtiö kohdisti perintää. Tiedot oli pyydetty luovuttamaan sähköisessä muodossa kerran massaluovutuksena ja muutoin viikoittain. Tietoja käytettäisiin arvioitaessa yhtiön velallisasiakkaiden maksukykyä, joka yhtiön mukaan oli olennainen tekijä perintätoimenpiteiden tarkoituksenmukaisessa kohdentamisessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tuloverotuksen julkisten tietojen käsittelyä lailla säädellyn perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voitiin sinänsä pitää yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna henkilötietojen käsittelynä, joka on tarpeen rekisterinpitäjän, eli tässä tapauksessa A Oy:n, tai kolmannen osapuolen, eli tässä tapauksessa yhtiön toimeksiantajien, oikeutettujen etujen toteuttamiseksi.

Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta koskevan edellytyksen täyttyminen edellytti lisäksi sen arviointia, syrjäyttivätkö henkilötietojen suojaa koskevat rekisteröityjen, eli perintätoiminnan harjoittajan A Oy:n velallisasiakkaiden, edut tai perusoikeudet ja -vapaudet kuitenkin edellä tarkoitetut rekisterinpitäjän ja kolmannen osapuolen edut. Kysymys oli niin sanotusta tasapainotestistä.

Tässä arvioinnissa oli ensinnäkin otettava huomioon, millainen merkitys pyydettyjen verotustietojen käsittelyllä oli perintätoiminnan harjoittajan sekä sen toimeksiantajien ja velallisasiakkaiden kannalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että pyydettyjen tietojen käsittelyä perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voitiin A Oy:n esittämän selvityksen perusteella pitää yleisesti arvioiden tarpeellisena ja hyödyllisenä mutta ei kuitenkaan miltään osin välttämättömänä minkään edellä tarkoitetun tahon edun kannalta.

Merkityksellistä oli myös se, voitiinko perintätoiminnan harjoittajan velallisasiakkaiden katsoa henkilötietojen keräämisen ajankohtana ja sen yhteydessä voivan kohtuudella odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin käyttämään perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa.

Tältä osin voitiin ensinnäkin todeta, että tuloverotuksen julkisista tiedoista laaditaan erillinen julkinen luettelo maakunnittain, johon sisältyvät tiedot ovat kenen tahansa saatavilla, joskin julkisuuslain mukaisin, muun ohella tiedon sähköistä antamistapaa koskevin rajoituksin ja edellytyksin. Toisaalta tietojen antaminen verotusta varten on lakisääteinen velvoite, eikä verotustietojen käsittely Verohallinnossa edellytä verovelvollisten suostumusta. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että perintätoiminnan harjoittajien jo olevien ja tulevien velallisasiakkaiden ei yleisesti voida katsoa kohtuudella voivan tietoja Verohallinnolle ilmoitettaessa ja niitä Verohallinnossa käsiteltäessä odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin massamuotoisesti sähköisesti luovutettuina myöhemmin käyttämään myös perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa. Viimeksi mainittua tietojen käyttötarkoitusta oli lisäksi pidettävä tietojen alkuperäiseen verotukseen liittyvään käyttötarkoitukseen nähden uutena ja siitä olennaisesti poikkeavana.

Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy:n pyytämien, massamuotoisesti luovutettavien tuloverotuksen julkisten tietojen käsittely perintätoiminnan yhteydessä velallisasiakkaiden maksukykyä arvioitaessa ei ollut yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista.

Koska A Oy:llä ei henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan ollut oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset tietojen antamiselle sähköisessä muodossa eivät täyttyneet. Verohallinto oli voinut hylätä yhtiön tietopyynnön sanotun lainkohdan perusteella.

Äänestys 4-1.

Yleinen tietosuoja-asetus (luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679) 6 artikla 1 kohta f alakohta ja 86 artikla
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) 16 § 3 momentti
Tietosuojalaki 28 §

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 23.2.2021 nro 21/0045/1

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1) Verohallinto on päätöksellään 27.6.2019 hylännyt A Oy:n 21.12.2018 esittämän pyynnön saada vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot henkilötunnusten perusteella niistä henkilöistä, joihin yhtiö kohdistaa perintää. Tiedot oli pyydetty luovuttamaan sähköisessä muodossa kerran massaluovutuksena ja muutoin viikoittain. Verohallinnon päätöksen perusteluissa on johtopäätöksinä esitetty seuraavaa:

(2) Tuloverotuksen julkisia tietoja luovutettaessa on sovitettava yhteen perustuslaissa turvatut asiakirjojen julkisuus sekä henkilötietojen suoja. Tuloverotuksen julkiset tiedot ovat nähtävillä verotoimistoissa ja tieto niistä voidaan antaa suullisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 16 §:n 1 momentin mukaisesti. Kun tietoja luovutetaan sähköisessä muodossa, luovutuksensaajalla tulee olla oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Henkilötietojen suojan toteutumista tulee arvioida ottaen huomioon yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklassa säädetyt henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuuden edellytykset sekä 5 artiklassa säädetyt henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet. Henkilötietojen suojan toteutumista tulee arvioida kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon sekä rekisterinpitäjän että rekisteröidyn oikeudet ja edut.

(3) Asiassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella hakijan pyytämien verotustietojen käsittelyn voitaisiin katsoa olevan tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Lisäksi Verohallinto katsoo, että rekisteröityjen edut sekä perusoikeudet
ja -vapaudet syrjäyttävät hakijan oikeudet rekisterinpitäjänä.

(4) Koska hakijalla ei ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, ei hakijalle voida antaa viranomaisen henkilörekisteristä tietoja sähköisessä muodossa julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesti. Kun tietojen antaminen julkisesta asiakirjasta on julkisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaisesti viranomaisen harkinnassa, Verohallinto ei anna hakijalle sen pyytämiä tietoja sähköisessä muodossa.

(5) Helsingin hallinto-oikeus on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään hylännyt A Oy:n valituksen Verohallinnon päätöksestä. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluina on lausuttu muun ohella seuraavaa:

(6) Valittajana oleva perintäyhtiö, A Oy, on 21.12.2018 pyytänyt Verohallintoa luovuttamaan verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaiset vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot sähköisessä muodossa henkilötunnusten perusteella niistä henkilöistä, joihin kohdistuu saatavien perintää.

(7) Perintätoimintaa sääntelevässä lainsäädännössä ei ole säädetty julkisten verotietojen luovuttamisesta perintäyhtiön käyttöön. Näin ollen edellytykset tietojen luovuttamiselle nyt kyseessä olevassa tilanteessa määräytyvät viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) perusteella. Asiassa on siten ensisijaisesti kyse asiakirjojen antamistavasta ja hallinto-oikeudessa on ensiksi arvioitava se, onko Verohallinto voinut julkisuuslain 16 §:n 3 momentin perusteella hylätä A Oy:n tietopyynnön sillä perusteella, ettei sillä ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten perusteella oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. A Oy on pyytänyt tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla.

(8) Hallinto-oikeus toteaa, että korkein hallinto-oikeus on päätöksellään KHO 2007:72 katsonut, ettei Verohallinto ole voinut hylätä perintäyhtiön tietopyyntöä julkisuuslain 16 §:n 3 momentin nojalla. Koska Verohallinto ei kuitenkaan ollut käyttänyt sille julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla kuuluvaa harkintavaltaa, oli asia palautettu Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksessä ei siten ole ollut ratkaistavana kysymys siitä, olisiko Verohallinto voinut kieltäytyä antamasta tietoja valittajalle julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa viranomaiselle kuuluvan harkintavallan nojalla.

(9) A Oy on esittänyt, että julkisten verotietojen luovuttaminen on tarpeen toimeksiantajien eli velkojien oikeutettujen etujen suojaamiseksi. Tietopyynnön mukaan verotietoja käytetään yhtenä tekijänä arvioitaessa velallisasiakkaan maksukykyä, joka on olennainen tekijä perintätoimenpiteiden tarkoituksenmukaisessa kohdentamisessa. Perintäyhtiön, A Oy:n osalta henkilötietojen käsittelyä edellyttävä oikeutettu etu liittyy sen laissa säädettyyn liiketoiminnan harjoittamiseen, hyvän perintätavan noudattamiseen ja toimeksiantajien eli velkojien kanssa solmittujen perintäpalveluja koskevien sopimusvelvoitteiden täyttämiseen.

(10) A Oy harjoittaa saatavien perinnästä annetussa laissa (513/1999) ja perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetussa laissa (411/2018) tarkoitettua luvanvaraista ja valvottua perintätoimintaa. Perintäyhtiöllä on tietosuojalain 29 §:n 2 momentin mukaan oikeus käsitellä tässä toiminnassaan velallisten henkilötunnuksia. Edellä kerrottu huomioon ottaen verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain, julkisuuslain, yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain säännöksistä ei aiheudu oikeudellista estettä julkisten verotustietojen saamiselle Verohallinnolta henkilötunnusten perusteella. Hallinto-oikeus toteaa, että julkisten verotietojen käsittely perinnän yhteydessä on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan tarkoittamalla tavalla tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmansien osapuolten eli velkojien oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Verohallinto ei ole esittänyt myöskään f alakohdassa mainittua sellaista henkilötietojen suojaa edellyttävää rekisteröidyn etua tai perusoikeutta ja -vapautta, joka syrjäyttäisi 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa oikeutetun edun toteuttamisen eikä kyse ole myöskään rekisteröityä lasta koskevasta henkilötiedosta. Kun otetaan huomioon edellä kerrottu, hallinto-oikeus katsoo, että A Oy:llä on ollut julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeus henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja.

(11) Hallinto-oikeus toteaa, että A Oy:n pyytämissä tiedoissa ei ole kysymys julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitetuista viranomaisen ratkaisuista pidetystä rekisteristä, josta olisi oikeus saada tieto. Pyydetyissä tiedoissa on kysymys julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta viranomaisen henkilörekisteristä. Kyseisessä lainkohdassa on säädetty erityisedellytyksiä sille, että tällaiseen henkilörekisteriin sisältyviä henkilötietoja voidaan luovuttaa kopiona, tulosteena tai sähköisessä muodossa. Tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa on kuitenkin julkisuuslain 16 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnassa silloinkin, kun kyse on 3 momentissa tarkoitetuista tiedoista. Näin ollen Verohallinto on voinut julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa säädetyn harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta tietoja valittajan pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olisivat käsillä. A Oy:llä olevasta julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesta käsittelyperusteesta huolimatta Verohallinnolla on ollut laissa säädetyn harkintavallan nojalla oikeus kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä vuoden 2017 julkisia verotietoja sähköisessä muodossa. Julkisuusperiaate asiassa toteutuu kuitenkin siten, että tieto valittajan pyytämästä asiakirjasta voidaan antaa julkisuuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tavoilla.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Viima, Jaana Moilanen ja Nina Tuominen, joka on myös esitellyt asian.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(12) A Oy on pyytänyt lupaa valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Verohallinnon päätökset kumotaan. Yhtiön olisi tullut saada pyytämänsä tuloverotuksen julkiset tiedot verovuodelta 2017 sähköisessä muodossa. Vaatimuksen tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

(13) Verohallinnolla on hallinto-oikeuden päätöksen mukaan ollut julkisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaisen harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä oikeus kieltäytyä luovuttamasta tietoja yhtiön pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olivat käsillä. Päätös on perusteluiltaan epäselvä, koska siitä ei käy ilmi, mitä Verohallinnon ”esittämillä syillä” on tarkoitettu. Verohallinto oli kieltäytynyt luovuttamasta pyydettyjä tietoja viitaten yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaan.

(14) Viranomaisen harkintavallan tulee noudattaa tietosuojalainsäädännön arviointikriteereitä, jolloin henkilötietojen käsittelylle ei tulisi voida asettaa tiukempia kriteereitä kuin yleisessä tietosuoja-asetuksessa on asetettu. Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun oikeutetun edun arviointi on rekisterinpitäjän omaa arviointia eikä Verohallinto voi ottaa sitä itsensä harkittavaksi.

(15) Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO 2007:72, että asiassa ei ollut syytä epäillä B Oy:n (nykyisin A Oy) ilmoitusta verotuksen julkisten tietojen tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä yhtiön harjoittamassa perintätoiminnassa ja tarpeellisuusvaatimuksen katsottiin täyttyneen. Vaikka korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei perustunut julkisuuslain 16 §:n 2 momentin soveltamiseen, Verohallinto harkitsi sen jälkeen, ettei sillä ollut perusteita olla luovuttamatta julkisia verotietoja sähköisesti yhtiölle. Yhtiö onkin saanut päätöksen jälkeen nämä tiedot sähköisesti siihen asti, kunnes Verohallinto yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulon vuoksi vuonna 2018 kieltäytyi tietojen luovuttamisesta.

(16) Hyvän hallintotavan mukaisena ei voida pitää sitä, että viranomainen estää julkisuuslain 16 §:n 2 momentin perusteella antamasta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista tarpeellista tietoa sähköisesti. Tällöin kyse on siitä, että viranomainen pyrkii estämään tarpeellisen tiedon antamisen hankaloittamalla toimitustapaa. Kyse on massaluovutuspyynnöstä, ja Verohallinnon tiedossa on, ettei tiedon saaminen muulla tavoin kuin sähköisesti ole käytännössä toteutettavissa eikä nykyaikaisessa digitaalisessa yhteiskunnassa tarkoituksenmukaista. Tässä tapauksessa verotietojen toimittaminen sähköisesti samaan totuttuun tapaan kuin aiemminkin on ainut asianmukaiseksi katsottava toimitustapa.

(17) Julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen harkintavalta voisi liittyä siihen, että tietoja on pyydetty julkisuusperiaatteen toteuttamisen kannalta vieraisiin tarkoituksiin kuten esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin. A Oy on kuitenkin pyytänyt rekisterinpitäjänä tietoja valvoakseen velkojan etuja ja oikeuksia. Verotustietoja on pyydetty sähköisesti, koska ne ovat perinnän suunnittelussa tarpeellisia. Perinnän suunnittelu on perinnän keinovalikoiman käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla, jotta ei turhaan kuormiteta velallisia, velkojia, käräjäoikeuksia ja ulosottoa. Se siis hyödyttää kokonaisvaltaisesti yhteiskuntaa ja on myös esimerkiksi luottotietolaissa tunnustettu tarpeelliseksi.

(18) Pyydettyjen julkisten verotietojen käsittely tapahtuu A Oy:n laissa säädetyn toiminnan yhteydessä eikä perinnässä vaaranneta rekisteröityjen eli velallisten yksityisyyden suojaa. Rekisterinpitäjänä toimivalla perintäyhtiöllä on oikeus käsitellä henkilötietoja pääsääntöisesti velallisen maksuvelvollisuuden perusteena olevan sopimuksen täytäntöönpanemiseksi sekä perintäyhtiön tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Sopimuksen täytäntöönpanoon perustuvaa käsittelyä on esimerkiksi velallisen perustietojen käsittely maksumuistutuksen lähettämiseksi tai maksukyvyn selvittäminen oikeudellisen perinnän tarpeen selvittämiseksi. Verotietojen tarpeellisuus on tunnustettu lainsäädännössä kuten ulosottokaaressa ja velkajärjestelylaissa ja verottaja käyttää verotustietoja myös omassa perinnässään. Julkisia verotietoja käytetään saatavien perinnästä annetun lain tavoitteen saavuttamiseksi siten, ettei velalliselle aiheuteta tarpeettomia tai kohtuuttomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa, ja tietojen perusteella perintätoimia pystytään kohdentamaan entistä tarkoituksenmukaisemmin. A Oy ei luovuta julkisia verotietoja eteenpäin eikä käytä niitä muuhun kuin perinnän suunnitteluun sopimusten täytäntöönpanemiseksi. Yhtiö myös informoi julkisten verotietojen käytöstä tietosuojaselosteessaan.

(19) Verohallinto on lausunnossaan puoltanut valitusluvan myöntämistä ja vaatinut, että valitus hylätään, koska Verohallinto on voinut julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitetun harkintavaltansa nojalla kieltäytyä tietojen antamisesta sähköisessä muodossa. Verohallinto on uudistanut hallinto-oikeudessa lausumansa ja esittänyt muun ohella seuraavaa:

(20) Valituksessa korkeimmalle hallinto-oikeudelle on kyse siitä, onko Verohallinto voinut kieltäytyä tietojen antamisesta julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla. Koska tietojen luovuttaminen A Oy:n pyytämässä muodossa edellyttää myös julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti sitä, että yhtiöllä on oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, on asiassa Verohallinnon näkemyksen mukaan tehtävä arvio myös yhtiön oikeudesta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja.

(21) Arvioinnissa on otettava huomioon, että henkilötietoja käsitellään kysymyksessä olevan kokonaisuuden yhteydessä perintää laajemmin. Henkilötietojen käsittelyä on myös esimerkiksi yhtiön pyytämien tietojen luovuttaminen Verohallinnosta. Verohallinnon näkemyksen mukaan se on siten asiaa kokonaisuutena harkiten voinut yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa turvatakseen kieltäytyä pyydettyjen tietojen luovuttamisesta sähköisessä muodossa, vaikka yhtiöllä sinänsä katsottaisiin olevan oikeus käsitellä pyytämiään tietoja.

(22) A Oy on vastaselityksessään esittänyt muun ohella, että asiassa tulee ratkaista, voiko julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen harkintavalta perustua mihin tahansa, kuten tässä tapauksessa yleisen tietosuoja-asetuksen virheelliseen soveltamiseen. Edelleen vastaselityksessä on esitetty, että julkisten verotietojen luovutus on Verohallinnon suorittamaa henkilötietojen käsittelyä eikä sillä ole siten merkitystä arvioitaessa sitä, onko A Oy:llä oikeus tallettaa ja käyttää kyseisiä tietoja.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(23) A Oy on pyytänyt saada Verohallinnolta vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot henkilötunnusten perusteella niistä henkilöistä, joihin yhtiö kohdistaa perintää. Asiassa on kysymys siitä, tuleeko tiedot luovuttaa pyydetyllä tavalla eli sähköisessä muodossa.

(24) Pyydettyjen verotustietojen luovuttamisessa on kysymys henkilötietojen luovuttamisesta Verohallinnon henkilörekisteristä. Henkilötietojen käsittelyn ja virallisten asiakirjojen julkisuuden yhteensovittamista koskevaan yleisen tietosuoja-asetuksen 86 artiklaan perustuen henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisen henkilörekisteristä on kansallisesti säädetty tietosuojalain 28 §:ssä siten, että oikeuteen saada tieto ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen viranomaisen henkilörekisteristä sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään.

(25) Viranomaisen asiakirjoihin sisältyvien henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvan luovuttamisen edellytykset määräytyvät toisiinsa kiinteästi kytkeytyvien julkisuuslain 16 §:n 2 momentin (385/2007) ja 3 momentin perusteella. Julkisuuslain 16 §:n 2 momentti (385/2007) koskee muun ohella tietojen sähköistä antamista koskevaa viranomaisen harkintavaltaa ja pykälän 3 momentti viranomaisen henkilörekisteriin sisältyvien henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvan antamisen erityisedellytyksiä. Henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvan antamisen edellytykset tulevat ensin arvioitavaksi julkisuuslain 16 §:n 3 momentin perusteella, johon Verohallinto on sekä päätöksessään että lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle viitannut sanotun pykälän 2 momentin ohella. Siinä tapauksessa, jos julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset henkilötietojen antamisen edellytykset täyttyvät, tulee arvioitavaksi, onko Verohallinto voinut pykälän 2 momentin (385/2007) perusteella kieltäytyä antamasta pyydettyjä tietoja sähköisessä muodossa.

26) Sen ratkaiseminen, onko pyydettyjen henkilötietojen antamiselle Verohallinnon henkilörekisteristä pyydetyssä sähköisessä muodossa julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset, edellyttää sen arviointia, onko A Oy:llä yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain säännökset huomioon ottaen oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. Tältä osin kysymys on muun ohella siitä, olisiko yhtiön pyytämien henkilötietojen käsittely yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista.

Sovellettavat ja asiaan muutoin liittyvät oikeusohjeet

Suomen perustuslaki

(27) Suomen perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

(28) Suomen perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Yleinen tietosuoja-asetus (luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679)

(29) Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan henkilötietojen suhteen on noudatettava seuraavia vaatimuksia: (---) b) ne on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla; myöhempää käsittelyä yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten ei katsota 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhteensopimattomaksi alkuperäisten tarkoitusten kanssa (”käyttötarkoitussidonnaisuus”); (---).

(30) Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan käsittely on lainmukaista ainoastaan jos ja vain siltä osin kuin vähintään yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy: (---) b) käsittely on tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, jossa rekisteröity on osapuolena, tai sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttamiseksi rekisteröidyn pyynnöstä; (---) f) käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, paitsi milloin henkilötietojen suojaa edellyttävät rekisteröidyn edut tai perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät tällaiset edut, erityisesti jos rekisteröity on lapsi.

(31) Yleisen tietosuoja-asetuksen 86 artiklan mukaan viranomaiset taikka julkis- tai yksityisoikeudelliset yhteisöt yleisen edun vuoksi toteutetun tehtävän suorittamiseksi voivat luovuttaa viranomaisten tai yhteisöjen hallussa olevien virallisten asiakirjojen sisältämiä henkilötietoja viranomaiseen tai yhteisöön sovellettavan unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jotta voidaan sovittaa yhteen virallisten asiakirjojen julkisuus ja tämän asetuksen mukainen oikeus henkilötietojen suojaan.

(32) Yleisen tietosuoja-asetuksen 87 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat määritellä tarkemmin erityiset kansallisen henkilönumeron tai muun yleisen tunnisteen käsittelyn edellytykset. Tässä tapauksessa kansallista henkilönumeroa tai muuta yleistä tunnistetta on käytettävä ainoastaan noudattaen rekisteröidyn oikeuksia ja vapauksia koskevia asianmukaisia suojatoimia tämän asetuksen mukaisesti.

Tietosuojalaki

(33) Tietosuojalain 28 §:n mukaan oikeuteen saada tieto ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen viranomaisen henkilörekisteristä sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta säädetään.

(34) Tietosuojalain 29 §:n 2 momentin mukaan henkilötunnusta saa käsitellä luotonannossa tai saatavan perimisessä, vakuutus-, luottolaitos-, maksupalvelu-, vuokraus- ja lainaustoiminnassa, luottotietotoiminnassa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja muun sosiaaliturvan toteuttamisessa tai virka-, työ- ja muita palvelussuhteita ja niihin liittyviä etuja koskevissa asioissa.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki)

(35) Julkisuuslain 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

(36) Julkisuuslain 3 §:n (621/1999) mukaan tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

(37) Julkisuuslain 9 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

(38) Julkisuuslain 13 §:n 2 momentin mukaan pyydettäessä saada tieto salassa pidettävästä asiakirjasta taikka viranomaisen henkilörekisteristä tai muusta asiakirjasta, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin, tiedon pyytäjän on, jollei erikseen toisin säädetä, ilmoitettava tietojen käyttötarkoitus sekä muut tietojen luovuttamisen edellytysten selvittämiseksi tarpeelliset seikat sekä tarvittaessa tiedot siitä, miten tietojen suojaus on tarkoitus järjestää.

(39) Julkisuuslain 16 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla, jollei pyynnön noudattaminen asiakirjojen suuren määrän tai asiakirjan kopioinnin vaikeuden tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi aiheuta kohtuutonta haittaa virkatoiminnalle.

(40) Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin (385/2007) ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Momentin toisen virkkeen mukaan tietojen antaminen vastaavassa muodossa muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.

(41) Julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaan viranomaisen henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Henkilötietoja saa kuitenkin luovuttaa suoramarkkinointia ja mielipide- tai markkinatutkimusta varten vain, jos niin erikseen säädetään tai jos rekisteröity on antanut siihen suostumuksensa.

(42) Julkisuuslain 17 §:n 1 momentin mukaan viranomainen on tämän lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.

Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta

(43) Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 2 §:n (1346/1999) mukaan verotusasiakirjoihin ja -tietoihin sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) ja henkilötietolain (523/1999) säännöksiä, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä.

(44) Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 3 §:n 1 momentin mukaan verotustiedot ovat julkisia siten kuin tässä laissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta Verohallinnon hallussa olevasta verotusasiakirjasta siten kuin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, jollei tästä laista muuta johdu.

(45) Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan vuosittain toimitetussa verotuksessa tuloverotuksen julkisia verotustietoja ovat verovelvollisen nimi, syntymävuosi ja se maakunta, jonka alueella verovelvollisen verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 5 §:ssä tarkoitettu kotikunta sijaitsee. Verovelvollisten, jotka verotetaan verotusmenettelystä annetun lain mukaisesti, mutta joilla ei ole verotusmenettelystä annetun lain 5 §:n mukaista kotikuntaa, julkisia verotustietoja ovat nimi ja syntymävuosi sekä maakunta, jonka alueella sijaitsee se Verohallinnon yksikkö, joka on toimittanut verovelvollisen verotuksen. Lisäksi julkisia ovat tiedot: 1) valtionverotuksessa verotettavasta ansiotulosta; 2) valtionverotuksessa verotettavasta pääomatulosta; 3) kunnallisverotuksessa verotettavasta tulosta; 4) tuloverosta, kunnallisverosta sekä maksuunpantujen verojen ja maksujen yhteismäärästä; 5) ennakoiden yhteismäärästä; 6) veronkannossa maksettavasta ja palautettavasta määrästä. Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettujen tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo laaditaan maakunnittain. Pykälän 6 momentin mukaan edellä tässä pykälässä tarkoitetut tiedot ovat julkisia verotuksen päättymishetken mukaisina ja tulevat julkisiksi verovuotta seuraavan kalenterivuoden marraskuun alussa.

Lain esityöt

(46) Julkisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 30/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on lain 16 §:n 3 momentin osalta esitetty muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 3 momentti sisältää henkilötietojen luovuttamista koskevan erityissäännöksen. Sen mukaan henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei toisin säädetä, jos luovutuksensaajalla on oikeus henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan tallettaa ja käyttää sellaisia tietoja ja jos tietojen luovuttaminen ei muutoin vaaranna rekisteröityjen yksityisyyden suojaa tai valtion turvallisuutta.

Säännös on toissijainen suhteessa muussa laissa oleviin viranomaisten henkilörekisterien tietojen luovutusta koskeviin säännöksiin. Tästä johtuu, että säännös tulee sovellettavaksi ensisijaisesti luovutettaessa tietoja sellaisista viranomaisten henkilörekistereistä, joita viranomainen voi pitää suoraan henkilörekisterilain perusteella. Yleensä on kysymys viranomaisen henkilöstöhallinnon rekistereistä sekä sellaisista henkilörekistereistä, jotka syntyvät viranomaiselle säädetyn tehtävän johdosta.

(---)

Luovutusrajoitus on tarpeen yksityiselämän ja muiden yksityisyyden suojaan kuuluvien oikeuksien perusoikeudellisen suojan samoin kuin yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa koskevien Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vuoksi. Sääntelyn tarkoituksena on estää se, että henkilötietojen julkisuus johtaisi henkilötietojen suojaa koskevien säännösten vastaiseen rekisterinpitoon tai muuhun tietojen käsittelyyn.”

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(47) A Oy harjoittaa saatavien perinnästä annetussa laissa ja perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annetussa laissa tarkoitettua perintätoimintaa. Yhtiön tietopyynnön mukaan pyydettyjä tuloverotuksen julkisia tietoja käytetään yhtenä tekijänä arvioitaessa velallisasiakkaan maksukykyä, joka yhtiön mukaan on olennainen tekijä perintätoimenpiteiden tarkoituksenmukaisessa kohdentamisessa. Tietojen saamisen perusteena tietopyynnössä on viitattu muun ohella yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaan, tietosuojalain 29 §:n 2 momenttiin ja julkisuuslain 16 §:n 3 momenttiin.

(48) Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan henkilötietojen käsittely on lainmukaista tilanteessa, jossa käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Käsittely ei kuitenkaan ole lainmukaista, jos henkilötietojen suojaa edellyttävät rekisteröidyn edut tai perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutetut edut, erityisesti jos rekisteröity on lapsi.

(49) Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan kohdassa 47 on asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan osalta todettu muun ohella, että oikeutettu etu voi olla olemassa esimerkiksi, kun rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välillä on merkityksellinen ja asianmukainen suhde, kuten että rekisteröity on rekisterinpitäjän asiakas tai tämän palveluksessa. Oikeutetun edun olemassaoloa on arvioitava muun muassa sen suhteen, voiko rekisteröity kohtuudella odottaa henkilötietojen keruun ajankohtana ja sen yhteydessä, että henkilötietoja voidaan käsitellä tätä tarkoitusta varten. Etenkin rekisteröidyn edut ja perusoikeudet voisivat syrjäyttää rekisterinpitäjän edun, jos henkilötietoja käsitellään olosuhteissa, joissa rekisteröity ei voi kohtuudella odottaa jatkokäsittelyä. Edelleen johdanto-osan kohdassa 47 on todettu muun ohella, että henkilötietojen käsittelyä suoramarkkinointitarkoituksissa voidaan pitää oikeutetun edun toteuttamiseksi suoritettuna.

(50) Korkein hallinto-oikeus viittaa myös unionin tuomioistuimen 7.12.2023 yhdistetyissä asioissa C-26/22 ja C-64/22 antaman tuomion kohdassa 88 lausuttuun, jonka mukaan ”yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan osalta unionin tuomioistuin on todennut, että tätä säännöstä on tulkittava siten, että käsittelyn voidaan katsoa olevan tarpeen rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi tässä säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä ainoastaan sillä edellytyksellä, että käsittely suoritetaan tämän oikeutetun edun toteuttamiselle täysin välttämättömän rajoissa ja että vastakkaisten etujen punninnasta käy ilmi, kun otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet, että rekisteröityjen, joita kyseessä oleva käsittely koskee, edut tai perusoikeudet- ja vapaudet eivät syrjäytä kyseistä rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettua etua (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2017, Rīgas satiksme, C‑13/16, EU:C:2017:336, 30 kohta ja tuomio 4.7.2023, Meta Platforms ym. (Yhteisöpalvelun yleiset käyttöehdot), C‑252/21, EU:C:2023:537, 126 kohta).”

(51) Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tuloverotuksen julkisten tietojen käsittelyä lailla säädellyn perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voidaan sinänsä pitää yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna henkilötietojen käsittelynä, joka on tarpeen rekisterinpitäjän, eli tässä tapauksessa A Oy:n, tai kolmannen osapuolen, eli tässä tapauksessa yhtiön toimeksiantajien, oikeutettujen etujen toteuttamiseksi.

(52) Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta koskevan edellytyksen täyttyminen edellyttää lisäksi sen arviointia, syrjäyttävätkö henkilötietojen suojaa koskevat rekisteröityjen, eli perintätoiminnan harjoittajan A Oy:n velallisasiakkaiden, edut tai perusoikeudet ja -vapaudet kuitenkin edellä tarkoitetut rekisterinpitäjän ja kolmannen osapuolen edut. Kysymys on niin sanotusta tasapainotestistä.

(53) Tässä arvioinnissa on ensinnäkin otettava huomioon, millainen merkitys pyydettyjen verotustietojen käsittelyllä on perintätoiminnan harjoittajan sekä sen toimeksiantajien ja velallisasiakkaiden kannalta. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että pyydettyjen tietojen käsittelyä perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voidaan A Oy:n esittämän selvityksen perusteella pitää yleisesti arvioiden tarpeellisena ja hyödyllisenä mutta ei kuitenkaan miltään osin välttämättömänä minkään edellä tarkoitetun tahon edun kannalta.

(54) Merkityksellistä on myös se, voidaanko perintätoiminnan harjoittajan velallisasiakkaiden katsoa henkilötietojen keräämisen ajankohtana ja sen yhteydessä voivan kohtuudella odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin käyttämään perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa.

(55) Tältä osin voidaan ensinnäkin todeta, että tuloverotuksen julkisista tiedoista laaditaan erillinen julkinen luettelo maakunnittain, johon sisältyvät tiedot ovat kenen tahansa saatavilla, joskin julkisuuslain mukaisin, muun ohella tiedon sähköistä antamistapaa koskevin rajoituksin ja edellytyksin.

(56) Toisaalta tietojen antaminen verotusta varten on lakisääteinen velvoite eikä verotustietojen käsittely Verohallinnossa edellytä verovelvollisten suostumusta. Korkein hallinto-oikeus katsoo myös, että perintätoiminnan harjoittajien jo olevien ja tulevien velallisasiakkaiden ei yleisesti voida katsoa kohtuudella voivan tietoja Verohallinnolle ilmoitettaessa ja niitä Verohallinnossa käsiteltäessä odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin massamuotoisesti sähköisesti luovutettuina myöhemmin käyttämään myös perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa. Viimeksi mainittua tietojen käyttötarkoitusta on lisäksi pidettävä tietojen alkuperäiseen verotukseen liittyvään käyttötarkoitukseen nähden uutena ja siitä olennaisesti poikkeavana.

(57) Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että A Oy:n pyytämien, massamuotoisesti luovutettavien tuloverotuksen julkisten tietojen käsittely perintätoiminnan yhteydessä velallisasiakkaiden maksukykyä arvioitaessa ei ole yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista.

(58) A Oy:n pyytämien tuloverotuksen julkisten tietojen käsittelyn ei liioin voida katsoa olevan tarpeen sellaisen sopimuksen täytäntöön panemiseksi, jossa rekisteröity eli yhtiön velallisasiakas on osapuolena. Pyydettyjen tietojen käsittely ei siten ole myöskään yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista.

(59) Koska A Oy:llä ei ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset tietojen antamiselle sähköisessä muodossa eivät täyty. Verohallinto on voinut hylätä yhtiön tietopyynnön sanotun lainkohdan perusteella.

(60) Edellä lausuttuun nähden asiassa ei ole tarpeen arvioida, olisiko Verohallinto voinut julkisuuslain 16 §:n 2 momentin perusteella kieltäytyä antamasta pyydettyjä tietoja sähköisessä muodossa.

(61) Edellä lausutun vuoksi A Oy:n valitus on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Eija Siitarin äänestyslausunto:

”Kumoan hallinto-oikeuden ja Verohallinnon päätökset ja palautan asian Verohallinnolle pyydettyjen tietojen antamiseksi sähköisesti.

Koska ratkaisuehdotukseni perustuu olennaisesti erilaiseen oikeudelliseen tarkasteluun kuin mitä korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö on asiassa suorittanut, joudun eriävän mielipiteeni aluksi ensiksi tarkastelemaan enemmistön esittämää tarkemmin muutoksenhakijayhtiön tietopyynnössään ja sen täydennyksessä esittämää sekä asiassa hallinto-oikeuden käsittelyssä esitettyä. Enemmistön selostamat oikeusohjeet ovat sinänsä oikein selostettuja ja niistä useimmat ovat myös ratkaisuehdotukseni mukaisia asiaan sovellettavia säännöksiä.

Perustelut

Yhtiön pyyntö saada julkiset verotustiedot sähköisesti

Asiassa on kysymys A Oy:n (jäljempänä tässä äänestyslausunnossa yhtiö) tekemästä pyynnöstä saada Verohallinnolta vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot yhtiön perintäasiakkaiden henkilötunnusten perusteella. Yhtiö on pyytänyt luovuttamaan tiedot sähköisessä muodossa kerran massaluovutuksena ja muutoin viikoittain. Hakemuksessaan yhtiö on ilmoittanut, että se on pyytänyt vuonna 2016 Verohallinnolta 327 364 henkilön tuloverotietoja. Vuoden 2017 verotustietoja on arvioitu olevan saman suuruusluokan verran.

Totean jo tässä vaiheessa, että perintäpalvelu toimeksiantajille perustuu kauppakaaren (3/1734) 18 luvun asiamiestä koskeviin säännöksiin sekä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, oikeustoimilaki) 2 luvun valtuutusta koskeviin säännöksiin. Vapaaehtoista perintää säädetään tarkemmin saatavien perinnästä annetulla lailla (513/1999).

Perintäyhtiön toiminta ja asema rekisterinpitäjänä perustuu saatavien perinnästä annettuun lakiin (513/1999) ja perintätoiminnan harjoittajan rekisteröinnistä annettuun lakiin (411/2018). Perintälain 16 §:n nojalla toimeksiantajalla on oikeus luovuttaa salassapitosäännösten estämättä perintäyhtiölle toimeksiannon kannalta välttämättömät tiedot, mukaan luettuna henkilötiedot.

Yhtiö on pyytänyt tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan, tietosuojalain 29 §:n 2 momentin sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 9 §:n ja 16 §:n 3 momentin nojalla. Hakemuksen mukaan tietojen käyttötarkoituksena on saatavien perintä, joka sisältää ja käsittää saatavien perintää toimeksiantajien (velkojien) lukuun. Verotustietoja käytetään yhtenä tekijänä velallisasiakkaan maksukyvyn arvioinnissa. Velallisen maksukyky on olennainen tekijä perintätoimenpiteiden tarkoituksenmukaisessa kohdentamisessa. Tietoja ei käytetä muuhun kuin yhtiön suorittamaan perintään eikä siten esimerkiksi luottotietotoimintaan.

Lisäselvityksessään 18.12.2019 Verohallinnolle yhtiö on ilmoittanut, että verotustietoja käytetään laadittaessa ennusteita velallisena olevan kuluttajan maksukyvystä. Näiden ennusteiden perusteella asiakkaaseen voidaan kohdistaa saatavien perinnästä annetun lain mukaisia perintätoimenpiteitä, tehdä päätöksiä asian siirtämisestä seuraavaan vaiheeseen eli tehdä velkomusasiassa haastehakemus käräjäoikeuteen ja lähettää velkomustuomio täytäntöön pantavaksi ulosottoviranomaiselle.

Yhtiön mukaan asiakkaan maksukyvyn ennustaminen on tärkeää kahdesta syystä. Mitä paremmin asiakkaan maksukyky voidaan ennustaa, sitä useammin vältytään eri osapuolille turhia kustannuksia ja vaivaa aiheuttavista vääristä tai väärin ajoitetuista toimenpiteistä. Maksukyvyn ennusteeseen käytetään myös muita asiaan vaikuttavia ja käytettävissä olevia tietoja, kuten perintäasian avointa pääomaa ja kuluttajan muita maksuhäiriöitä. Velkojalla ja sen puolesta toimivalla perintäyhtiöllä on kuitenkin muutoin hyvin vähän tietoa asiakkaan tulotasosta perinnän käynnistyttyä.

Erityisen tärkeää maksuennusteen tekeminen on, kun harkitaan oikeudellisen perinnän aloittamista, koska perinnän eteneminen tähän vaiheeseen alkaa synnyttämään viranomaiskuluja velkojan ja kuluttajan vahingoksi ja toisaalta altistaa kuluttajan maksuhäiriömerkinnälle. Oikeudelliseen perintään ei välttämättä ryhdytä, mikäli maksuennuste on hyvin heikko.

Yhtiö on todennut, että saatavien perinnässä on kysymys sopimusrikkomuksen kohteeksi joutuneen tahon oikeutettujen etujen suojaamisesta kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman kustannustehokkaan vapaaehtoisen perinnän tai viime kädessä oikeudellisen perinnän keinoin. Perintäyhtiön osalta henkilötietojen käsittelyä edellyttävä oikeutettu etu liittyy muun muassa lailla säädetyn liiketoiminnan harjoittamiseen, hyvän perintätavan noudattamiseen, johon liittyen perintäyhtiö ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia perintäkuluja, ja velkojien kanssa solmittujen perintäpalveluja koskevien sopimusvelvoitteiden täyttämiseen.

Perintäyhtiön asiakkaalle kerrotaan, että harkittaessa muun ohella oikeudellisen perinnän käynnistämistä huomioon otetaan kokonaisharkinnassa velan määrä, henkilön maksuhäiriöt ja käytettävissä olevat tiedot hänen tuloistaan ja omaisuudestaan. Yhtiön tietosuojaselosteessa, joka on julkaistu yhtiön kotisivuille ja johon kaikissa perintäkirjeissä viitataan, kerrotaan, että perinnän yhteydessä yhtiö käyttää muun ohella tietoja henkilön tuloista, menoista ja varallisuustiedoista sekä verotusta koskevia tietoja. Rekisteröidyllä on mahdollisuus tarkistaa kaikki yhtiöllä velallisesta olevat tiedot.

Yhtiö on lisäselvityksessään todennut, että ratkaisussa KHO 2007:72 on katsottu, että julkisten verotietojen käyttäminen saatavien perinnän ohjaamisessa oli sopusoinnussa henkilötietolain (523/1999) tarpeellisuus- ja virheettömyysvaatimuksen kanssa. Yhtiön näkemyksen mukaan henkilötietolain mukainen tarpeellisuusperiaate vastaa tietosuoja-asetuksen mukaista tietojen minimoinnin periaatetta. Kuten edellä mainitussa vuosikirjaratkaisussa on katsottu, julkisten verotustietojen käyttäminen on sopusoinnussa virheettömyysvaatimuksen kanssa, vaikka julkiset verotustiedot kuvatessaan aina viimeisen päättyneen verotuksen tietoja eivät kuvaa ajantasaisia tietoja.

Tietopyynnön hylkääminen

Verohallinto on hylännyt yhtiön edellä kuvatun tietopyynnön sillä perusteella, että koska yhtiöllä ei ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, yhtiölle ei voida myöskään antaa viranomaisen henkilörekisteristä tietoja sähköisesti julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesti. Kun tietojen antaminen julkisesta asiakirjasta on julkisuuslain 16 §:n 2 momentin mukaan mukaisesti viranomaisen harkinnassa, Verohallinto ei anna yhtiölle sen pyytämiä tietoja sähköisesti myöskään viimeksi mainitun säännöksen nojalla.

Verohallinto on katsonut päätöksensä perusteluissa, että yhtiöllä ei ole yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla oikeutta käsitellä pyytämiään rekisteritietoja.

Verohallinto on edellä mainitulta osin perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Verohallinnon näkemyksen mukaan perinnän suorittaminen ei edellytä verotustietojen käsittelemistä, sillä velkaa voidaan periä käyttämällä rekisteröidyn yksityisyyteen vähemmän puuttuvin keinoin. Verotustietojen käsittely ei myöskään vaikuta perinnän lopputulokseen eli siihen, saadaanko saatava lopulta perittyä vai ei.

Verohallinto on todennut, että yksityiselämän suoja on Suomen perustuslaissa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa turvattu perusoikeus. Vaikka nyt käsillä olevassa tapauksessa on pyydetty sinänsä julkisia tietoja, on kyse kuitenkin yksityiselämän piiriin kuuluvista taloudellista asemaa kuvaavista tiedoista.

Verohallinto on päätöksessään lisäksi todennut, että pyydettyjä tietoja yhdisteltäisiin muihin tietoihin ja niiden perusteella asiakkaita luokiteltaisiin erilaisiin ryhmiin perintätoimenpiteiden kohdistamiseksi. Yhdistelemällä tietoja tällä tavoin rekisteröidystä voi paljastua yksilöllisempiä ja arkaluontoisempia tietoja. Näin syntynyttä tietoa puolestaan käytettäisiin rekisteröityjen luokittelussa, jolla saattaa olla merkittäviä ja pitkäkestoisia oikeusvaikutuksia rekisteröityyn.

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 47 kappaleen mukaan oikeutetun edun olemassaoloa arvioitaessa on arvioitava muun muassa, voiko rekisteröity kohtuudella odottaa henkilötietojen keruun ajankohtana ja sen yhteydessä, että henkilötietoja voidaan käsitellä tätä tarkoitusta varten. Verotustietojen kerääminen Verohallinnossa perustuu lakiin. Verotustietojen käsittely Verohallinnossa ei edellytä rekisteröidyn suostumusta, eikä rekisteröity voi vastustaa tietojensa käsittelyä Verohallinnossa. Kun tiedot on kerätty tällaisessa rajatussa asiayhteydessä lakiin perustuen, ei rekisteröity voi kohtuudella odottaa, että hänen tietojaan luovutettaisiin Verohallinnosta sähköisessä muodossa ilman laissa säädettyä nimenomaista säännöstä muihin kuin julkisuusperiaatteen tarkoituksen kannalta hyväksyttäviin tarkoituksiin.

Verohallinto katsoo, että verotustietojen käsitteleminen perinnän yhteydessä ei ole tarpeen yhtiön tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Lisäksi Verohallinto katsoo, että rekisteröidyn edut sekä perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät joka tapauksessa rekisterinpitäjän ja kolmannen osapuolen edut, vaikka tarpeellisuusedellytyksen voitaisiinkin katsoa täyttyvän.

Henkilötietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista Verohallinto on lausunut perusteluinaan muun ohella, että yhtiön esittämän selvityksen perusteella verotustietojen käsittely ei ole välttämätöntä perinnän kannalta, vaan perintä voidaan kohtuullisesti toteuttaa myös verotustietoja käsittelemättä. Kun lisäksi otetaan huomioon, etteivät julkiset verotustiedot ole kyselyhetkeen nähden täsmällisiä tai päivitettyjä, sekä se, että yhtiöllä voida katsoa olevan lainmukaista perustetta käsitellä pyytämiään tietoja, ei verotustietojen käsittely perinnässä täytä myöskään henkilötietojen käsittelyä koskevia periaatteita.

Yhtiön valitus hallinto-oikeudelle

Yhtiö on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut tietojen luovuttamista aikaisemmin esittämillään perusteilla todeten, että yhtiön pyynnölle on peruste myös yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan. Yhtiö on todennut, että se on saanut korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2007 vuosikirjapäätöksen jälkeen Verohallinnolta vuosittain pyynnöstä tuloverotuksen julkiset tiedot sähköisesti.

Yhtiöllä on tietosuojalain 29 §:n 2 momentin nojalla oikeus käsitellä toiminnassaan velallisten henkilötunnuksia. Yhtiöllä on lain mukainen peruste eli oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja ja siten myös oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään tietoja. Julkisten verotustietojen käsittely tapahtuu laissa säädetyn toiminnan yhteydessä.

Verotustiedot on säädetty julkisiksi, joten rekisteröidyn eli velallisen yksityisyyteen ei puututa samalla tavalla kuin jos kyseessä olisivat tiedot, jotka eivät ole julkisia.

Perintäyhtiöillä on oikeus käsitellä henkilötietoja pääsääntöisesti rekisteröidyn eli velallisen maksuvelvollisuuden perusteena olevan sopimuksen täytäntöön panemiseksi sekä perintäyhtiön tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Sopimuksen täytäntöönpanoon perustuvaa käsittelyä on esimerkiksi velallisen perustietojen käsittely maksumuistutuksen lähettämiseksi tai maksukyvyn selvittäminen oikeudellisen perinnän tarpeen selvittämiseksi. Velallisella on oikeus tarkistaa kaikki tiedot, eikä yhtiö luovuta julkisia verotustietoja eteenpäin eikä käytä niitä muuhun kuin perinnän suunnitteluun. Yhtiöllä ei ole mahdollisuutta saada velallisen maksukykyyn liittyviä vastaavia tietoja keltään muulta kuin Verohallinnolta.

Yhtiön valituksessa on lisäksi todettu, että yhtiö ei ole ilmoittanut tietopyynnössään ryhmittelevänsä velallisia ryhmiin eikä tähän edes ole tarvetta. Yhtiön yksittäisistä velallisista tekemillä maksukyvyn arvioinneilla ei ole Verohallinnon päätöksessä mainittuja pitkäkestoisia ja merkittäviä vaikutuksia velallisille. Verohallinnon päätöksestä ei myöskään käy ilmi minkälaisia yksilöllisempiä ja arkaluontoisempia tietoja velallisesta voisi paljastua yhdistämällä verotustietoja velallisesta muutoin oleviin tietoihin.

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 47 kappaleen mukaan rekisteröidyn olettamaa henkilötietojen käsittelystä ja luovuttamisesta on arvioitava sen käsittelyn suhteen, joka perustuu oikeutettuun etuun. Yhtiö on ilmoittanut verotustietojen käytöstä tietosuojaselosteessa. Verohallinto puolestaan ei voi käsitellä henkilötietoja oikeuden edun perusteella, vaan pelkästään lain perusteella. Tämän vuoksi rekisteröidyn odotuksia sen suhteen, voidaanko hänen tietojaan luovuttaa verottajan toimesta sähköisesti eteenpäin, ei voida arvioida siten kuin Verohallinto on tehnyt.

Yhtiön mukaan asiassa on otettava huomioon myös perustuslain 15 §, jonka tulkinnan mukaan omaisuuden suojaan kuuluvat myös saamisoikeudet. Perintätoimintaa harjoitetaan elinkeinotoimintana perustuslain 15 §:ssä tarkoitetun omaisuudensuojan toteuttamiseksi. Oikeussuojan tarpeessa ei ole pelkästään velallinen vaan myös velkoja. Verohallinnolla ei ole julkisuuslain 17 §:ssä tarkoitettua asiallista ja laissa säädettyä perustetta kieltäytyä antamasta yhtiölle sähköisesti sen pyytämiä julkisia verotustietoja käytettäväksi yhtiön elinkeinotoiminnassa.

Verohallinnon lausunto hallinto-oikeudessa

Lausunnossaan hallinto-oikeudessa Verohallinto on todennut muun ohella, että perintälaissa ei säädetä verotustietojen käytöstä perinnässä. Koska mainitun lain tarkoitus on suojella velallista, verotustietoja ei tämänkään vuoksi voida käyttää perinnässä. Verotustiedot voivat olla virheellisiä myös siinä suhteessa, että ne antavat velallisesta liian maksukykyisen kuvan.

Verohallinnon mukaan oikeuskirjallisuudessa on katsottu oikeutetusta edusta käsittelyperusteena, että jos rekisterinpitäjän intressi ei ole pakottava, rekisteröidyn intressit ja oikeudet todennäköisemmin syrjäyttävät rekisterinpitäjän oikeutetut, mutta vähemmän merkittävät intressit. Erityisen huomattavaa Verohallinnon käsityksen mukaan on se, että verotustietojen käyttö saattaa johtaa väärään johtopäätökseen velallisen maksukyvystä. Näin ollen ei-ajantasaisten verotustietojen käyttö on samalla tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn täsmällisyysperiaatteen vastaista.

Verohallinnon mukaan, vaikka yhtiöllä katsottaisiin olevan oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, Verohallinto on voinut kieltäytyä tietojen antamisesta sähköisesti julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla. Kun viranomaiselle kuuluvasta harkintavallasta ei ole nimenomaisesti säädetty, harkintavallan käytön ei voida katsoa olevan julkisuusperiaatteen vastaista erityisesti sen vuoksi, että yhtiön esittämä käyttötarkoitus ei sijoitu julkisuusperiaatteen ydinalueelle.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt yhtiön valituksen, mutta katsonut toisin kuin Verohallinto, että yhtiöllä on oikeus käsitellä julkisia verotustietoja perinnän yhteydessä yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla perusteella ja että yhtiöllä on siten oikeus julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla tallettaa ja käyttää pyytämiään tietoja. Hallinto-oikeus on tältä osin perusteluissaan lausunut, että Verohallinto ei ole esittänyt sellaista f alakohdassa mainittua perusoikeutta tai -vapautta, joka syrjäyttäisi oikeutetun edun toteuttamisen. Hallinto-oikeus on päätynyt siihen, että yhtiön pyytämissä tiedoissa ei ole kysymys julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitetuista viranomaisen ratkaisuista pidetystä rekisteristä vaan mainitun lain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta viranomaisen henkilörekisterin tiedoista.

Hallinto-oikeus on toisaalta päätynyt tulkinnassaan siihen, että koska tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa viranomaisen rekisteristä on julkisuuslain 16 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnassa silloinkin, kun kysymys on pykälän 3 momentissa tarkoitetuista tiedoista, Verohallinto on näin ollen voinut harkintansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta yhtiön pyytämiä tietoja sähköisessä muodossa.

Asian prosessiasetelmasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Totean käsillä olevasta prosessiasetelmasta edellä selostetun jälkeen seuraavan:

Verohallinto on kieltäytynyt omassa päätöksessään julkisten verotustietojen luovuttamisesta yhtiölle julkisuuslain 16 §:n 3 momentin nojalla, mutta on samalla viitannut julkisuuslain 16 §:n 2 momenttiin. Kun kieltäytymisperuste on julkisuuslain 16 §:n 3 momentin vastaisuus, tämä peruste käsitykseni mukaan on niin yksinomainen ottaen erityisesti huomioon Verohallinnon käyttämät perustelut tietopyynnöstä kieltäytymiselle, ettei Verohallinnon päätöksessä lisäksi mainitulla julkisuuslain 16 §:n 2 momentin soveltamisella ole itsenäistä oikeudellista merkitystä. Verohallinto ei ole esittänyt päätöksessään mitään julkisuuslain 16 §:n 2 momentin harkintavallan käyttämiseen liittyvää oikeudellisesti merkityksellistä perustetta.

Verohallinto on lausunnossaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että jos yhtiöllä on oikeus julkisten verotustietojen käsittelyyn julkisuuslain 16 §:n 3 momentin nojalla, Verohallinnolla on oikeus kieltäytyä pyydettyjen julkisten rekisteritietojen antamisesta julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla.

Lausunnossaan hallinto-oikeudelle Verohallinto on esittänyt valtaosin perusteita, minkä vuoksi yhtiöllä ei ole oikeutta käsitellä julkisia verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan eikä myöskään b alakohdan nojalla. Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla Verohallinto on lausunut erityisesti vain sen, että koska viranomaisen harkintavallasta ei ole nimenomaisesti säädetty, harkintavallan käyttö ei ole tapauksessa julkisuusperiaatteen vastaista etenkään, kun yhtiön esittämä käyttötarkoitus ei sijoitu julkisuusperiaatteen ydinalueelle. Hallinto-oikeuden päätöksessä on viitattu julkisuuslain 16 §:n 2 momentin osalta siihen, että Verohallinto on voinut hylätä pyynnön ”esittämillään syillä”.

Totean prosessiasetelmasta edelleen seuraavan:

Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö toteaa, että yhtiöllä ei ole oikeutta käsitellä pyytämiään tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan eikä myöskään b alakohdan nojalla. Tämän lisäksi enemmistö katsoo, että perintäasiakkaiden ei yleensä voida kohtuudella voivan odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin käsittelemään massamuotoisesti sähköisesti perintäasiakkaiden maksukykyä arvioitaessa ja että verotustietojen käsittelyä on pidettävä tietojen alkuperäiseen verotukseen liittyvään käyttötarkoitukseen nähden uutena ja siitä olennaisesti poikkeavana. Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö muuttaa siten hallinto-oikeuden valituksen hylkäävän päätöksen osaratkaisua muutoksenhakijana olevan yhtiön vahingoksi ilman, että Verohallinto olisi hakenut asiassa itse muutosta.

Vaikka yleisenä lähtökohtana pidetään, että hallinto-oikeuden päätökseen ei ole oikeutta hakea muutosta päätöksen perustelujen osalta, katson, että tässä tapauksessa hallinto-oikeuden päätöksessä olisi ollut Verohallinnon muutoksenhan kohteeksi soveltuva osaratkaisu siitä kysymyksestä, onko yhtiöllä oikeus käsitellä jollakin perusteella pyytämiään julkisia verotustietoja julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, joka liittyy yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain tulkintaan.

Ratkaisuehdotukseni kansalliset ja eurooppaoikeudelliset lähtökohdat

Perustuslain 12 §:n 2 momentissa säädetty julkisuusperiaate takaa jokaiselle oikeuden saada viranomaiselta julkisia asiakirjoja ja tietoja, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Perusoikeus julkisten tietojen saamiseen sisältää myös oikeuden käyttää tietoja mihin tahansa tarkoitukseen, myös kaupallisen hyödyntämisen tarkoituksiin (esimerkiksi Olli Mäenpää, Julkisuusperiaate, 4. uudistettu painos, Alma Talent 2020 s. 154 ja 155). Oikeuskirjallisuudessa on samoin todettu, että julkisuusperiaate mahdollistaa julkisen tiedon hyödyntämisen myös erilaisissa yksityisen sektorin toiminnoissa ja että tietojen käytön rajoittamiselle tulisi puolestaan olla esimerkiksi tietosuojaan tai salassapitoon liittyviä painavia perusteita. Tiedon uudelleenkäyttö ei kuitenkaan varsinaisesti kuulu julkisuusperiaatteen ydinalueeseen samalla tavalla kuin esimerkiksi mahdollisuus julkisen vallan valvontaan (esimerkiksi Voutilainen, Oikeus tietoon. Informaatio-oikeuden perusteet, 2. uudistettu painos, Edita Publishing 2019, s. 265–268).

Euroopan unionin tasolla tahtotilaa julkisen sektorin tietojen avaamiseksi kaupalliseen ja ei-kaupalliseen uusiokäyttöön ilmentävät muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1024, annettu 20.6.2019, avoimesta datasta ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä (uudelleenlaadittu). Uudelleenkäytölle on säädetty edellä mainitussa direktiivissä legaalimääritelmä. Avoimen datan direktiivin 2 artiklan 11 kohdan mukaan uudelleenkäytöllä tarkoitetaan sitä, että luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt käyttävät julkisen sektorin elinten hallussa olevia asiakirjoja kaupallisiin tai muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin, jotka poikkeavat alkuperäisestä julkisesta tehtävästä, jota varten asiakirjat tuotettiin (Jaakko Seppänen, Viranomaisdatan kaupallisen uudelleenkäytön reunaehdoista, Lakimies 3–4/2023 s. 512–514). Kuten Seppänen toteaa, viranomaisdatan luovuttamisen ja uudelleenkäytön eri näkökohtiin liittyvä sääntely on hajaantunut nykytilanteessa useisiin eri säädöksiin, kuten julkisuuslakiin, tiedonhallintalakiin, tekijänoikeuslakiin ja tietosuojalainsäädäntöön, joista erityisesti julkisuuslainsäädännön sisältö on peräisin kotimaisista, muiden vahvemmin eurooppalaisista lainsäädäntötoimista ja -perinteistä (mts. 513).

Perustuslain 10 §:ssä tarkoitettua yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa turvaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tarkoittama yksityiselämän suoja sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvattu yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa turvattu henkilötietojen suoja. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä todettu kattavan myös henkilötietojen suojan.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 8 artiklan mukaan henkilötietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten ja asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan, siltä osin kuin perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia ja vapauksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat.

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on todettu, että yksityiselämän ja henkilötietojen suojalla ei ole etusijaa muihin perusoikeuksiin nähden (esimerkiksi PeVL 73/2018 vp s. 3 ja PeVL 14/2018 vp s. 8). Valiokunta on korostanut asiakirjajulkisuuden ja henkilötietojen suojan välistä tasapainoa (esimerkiksi Julkisuuslain ajantasaistaminen. Työryhmän mietintö. Oikeusministeriön julkaisusarja. Mietintöjä ja lausuntoja 2023:32 s. 251 ja siinä mainitut perustuslakivaliokunnan lausunnot PeVL 22/2008 vp s. 4 ja PeVL 14/2018 vp s. 8).

Yleisen tietosuoja-asetuksen 86 artiklan mukaan viranomaiset taikka julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt yleisen edun vuoksi suoritetun tehtävän suorittamiseksi voivat luovuttaa viranomaisten tai yhteisöjen hallussa olevien virallisten asiakirjojen sisältämiä henkilötietoja viranomaiseen tai yhteisöön sovellettavan unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jotta voidaan sovittaa yhteen virallisten asiakirjojen julkisuus ja tämän asetuksen mukainen oikeus henkilötietojen suojaan.

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 4 kappaleen mukaan oikeus henkilötietojen suojaan ei ole absoluuttinen, vaan sitä on tarkasteltava suhteessa sen tehtävään yhteiskunnassa ja sen on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava oikeassa suhteessa muihin perusoikeuksiin. Kappaleessa tuodaan ilmi myös, että oikeus henkilötietojen suojaan on sovitettava yhteen muiden perusoikeuksien kanssa. Tällaisena perusoikeutena mainitaan muun ohella sekä oikeus henkilötietojen suojaan että elinkeinovapaus.

Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 154 kappaleen mukaan asetusta sovellettaessa voidaan ottaa huomioon viranomaisten asiakirjojen julkisuusperiaate. Viranomaisten asiakirjojen julkisuutta voidaan pitää yleisenä etuna. Viranomaisen tai julkishallinnon elimen olisi voitava luovuttaa hallussaan olevien asiakirjojen sisältämiä henkilötietoja, jos kyseiseen viranomaiseen sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä niin säädetään. Kyseissä lainsäädännössä olisi sovitettava yhteen virallisten asiakirjojen julkisuus ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttö sekä oikeus henkilötietojen suojaan.

Yleinen tietosuoja-asetuksen mukaan käsittelyn lainmukaisuus edellyttää, että henkilötietojen käsittelylle on asetuksen mukainen oikeusperuste. Oikeusperusteista säädetään asetuksen 6 artiklassa.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan henkilötietojen käsittely on lainmukaista, jos se on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Saman artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan käsittelyn peruste voi olla se, että käsittely on tarpeen yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämiseksi. Nämä ovat samalla ne perusteet, joihin julkisen sektorin henkilötietojen käsittely yleensä perustuu (HE 9/2019 vp s. 29). Molempiin oikeusperusteisiin liittyy asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdan mukainen kansallisen lainsäätäjän liikkumavara.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai ottaa käyttöön yksityiskohtaisempia säännöksiä asetuksessa vahvistettujen sääntöjen soveltamisen mukauttamiseksi henkilötietojen käsittelyssä, joka tehdään saman artiklan 1 kohdan c tai e alakohdan noudattamiseksi. Jäsenvaltiot voivat asettaa asetusta täsmällisempiä erityisiä vaatimuksia käsittelyyn liittyville tietojenkäsittely- ja muille toimenpiteille laillisen ja asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että mainitun artiklan 1 kohdan c ja e alakohdassa tarkoitetun käsittelyn perustasta on säädettävä joko unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltion on joissain tapauksissa paitsi sallittua, myös välttämätöntä antaa asetusta täydentäviä säännöksiä käsittelyn perustasta. Kansalliseen sääntelyyn voi sisältyä erityisiä, asetuksen sääntöjen soveltamista mukauttavia säännöksiä, jotka voivat koskea muun muassa rekisterinpitäjän suorittaman tietojenkäsittelyn lainmukaisuuden yleisiä edellytyksiä, käsiteltävien tietojen tyyppiä, rekisteröityjä henkilöitä, eräitä henkilötietojen luovuttamiseen liittyviä kysymyksiä, käyttötarkoitussidonnaisuutta, säilytysaikoja sekä käsittelytoimia ja -menettelyjä. Edellytyksenä on lisäksi se, että unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun päämäärään nähden. Asetuksen 6 artiklan 2 ja 3 kohdan salliman kansallisen liikkumavaran nojalla kansallisessa laissa voidaan säätää myös henkilötietojen luovuttamisesta. Edellytyksenä tälle on edellä mainittu yleisen edun mukainen tavoite ja oikeasuhteisuus tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden (näin esimerkiksi edellä mainittu Julkisuuslain ajantasaistamista koskeva OM:n työryhmän mietintö s. 254 ja 267).

Perusoikeuskirjan 8 artiklan ja yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan henkilötiedot on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä näiden tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Totean, että annettaessa henkilötietoja viranomaisen asiakirjoista tai henkilörekistereistä julkisuuslain nojalla, henkilötietojen käyttö ei välttämättä vastaa henkilötietojen alkuperäistä käyttötarkoitusta. Käyttötarkoitussidonnaisuudesta poikkeaminen on toisaalta lähtökohtaisesti välttämätöntä julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi, eikä ole ajateltavissa, että julkisen viranomaistiedon luovuttaminen toiselle rekisterinpitäjälle voisi estyä viranomaisen rekisterissä olevan rekisteröidyn vastustuksen vuoksi.

Oikeusministeriön työryhmän mietinnössä ehdotetaan luovuttavaksi voimassa olevan julkisuuslain 16 §:n 2 ja 3 momentin mukaisesta sääntelystä, jossa yhtenä erona on pyydetyn tiedon sisältyminen julkiseen asiakirjaan tai julkiseen rekisteriin. Sen sijaan viranomaisen tulisi arvioida, onko pyytäjällä laillinen käsittelyperuste tiedoille. Kielteisessä tapauksessa viranomainen ei luovuttaisi tietoja, vaikka ne olisivat julkisia (Julkisuuslain ajantasaistamista koskeva OM:n työryhmän mietintö s. 158). Nykyistä säännöstä viranomaisen harkintavallasta olla luovuttamatta pyydettyjä julkisia rekisteritietoja sähköisesti ei siten enää sisältyisi julkisuuslakiin.

Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin (711/2021) ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Lainmuutoksella 711/2021 momentin toiseksi virkkeeksi on lisätty säännös jokaisen oikeudesta saada sähköisessä muodossa olevista tiheästi tai reaaliaikaisesti päivittyvistä julkisista asiakirjoista kopio sähköisessä muodossa. Luovuttaminen sähköisesti edellyttää viimeksi mainitussa tapauksessa, että asiakirja ei sisälly viranomaisen henkilörekisteriin tai muuhun sellaiseen asiakirjaan, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin. Momentin kolmannen virkkeen mukaan tietojen antaminen sähköisessä muodossa tai teknisenä tallenteena muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.

Julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nykyisen kolmannen virkkeen tulkinnan osalta on otettava huomioon, että harkintaa säätelevät julkisuuslain 17 §:stä ilmenevät periaatteet, joilla voi olla vaikutusta myös sen arviointiin, missä muodossa tietoja tulisi luovuttaa julkisuusperiaatteen tarkoitusperien toteuttamiseksi (näin esimerkiksi KHO 2022:111, kohta 56).

Aikaisemmin voimassa olleen henkilötietodirektiivin 95/46/EY 7 artiklassa, joka kuului mainitun II luvun II jaksoon, jonka otsikko oli ”Tietojenkäsittelyn laillisuutta koskevat periaatteet”, säädettiin muun ohella seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että henkilötietoja voidaan käsitellä ainoastaan, (---)

f) jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeutetun intressin toteuttamiseksi, paitsi milloin tämän intressin syrjäyttävät rekisteröidyn 1 artiklan 1 kohdan perusteella suojaa tarvitsevat intressit ja perusoikeudet ja ‑vapaudet.”

Aikaisemmin voimassa olleeseen henkilötietodirektiivin liittyen tietosuojatyöryhmä (WP 29) on todennut muun muassa, että oikeutettu etu käsittelyperusteena voi käsittää hyvinkin erilaisia intressejä. Oikeutettu etu voi olla esimerkiksi taloudellinen tai oikeudellinen. Tietosuojatyöryhmän mukaan tällainen oikeutettu intressi voi olla ”whether trivial or very compelling, straightforward or more controversial” ja vasta seuraavassa vaiheessa, kun eri intressejä punnitaan suojaa tarvitsevia intressejä, perusoikeuksia ja -vapauksia vastaan ”a more restricted approach and more substantive analysis should be taken” (Article 29 Data protection working party. Opinion 06/2014 on the notion of legitimate interests of the data controller under Article 7 of Directive 95/46/EC s. 24). Tällaisten intressien tulee kuitenkin olla lainsäädännön mukaan hyväksyttäviä (”acceptable under the law”, mts. 24). Työryhmän toteamuksen mukaan vaatimus lainmukaisuudesta ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että asiasta on säädetty erikseen laissa. Lainmukaisuus kattaa muun ohella myös oikeuskäytännössä vahvistetut kannat.

Tietosuojatyöryhmä on lisäksi laatinut ei-tyhjentävän luettelon yleisistä asiayhteyksistä, joiden yhteydessä voi herätä kysymys oikeutetusta edusta. Tällaisia asiayhteyksiä ovat muun muassa oikeusvaateiden täytäntöönpano ja velanperintä (”enforcement of legal claims including dept collection via out-of-court procedures” s. 25), ilmiantojärjestelmät (”whistleblowing schemes”), työntekijöiden valvonta turvallisuussyistä ja väärinkäytösten ehkäiseminen.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi tuomio 11.9.2019 asiassa C-708/18, TK v Asociaţia de Proprietari bloc M5A-SaraA) on todettu henkilötietodirektiivin 7 artiklan f alakohdan tulkinnasta, että sen arviointi, milloin tietosuojan kohteena olevan henkilön perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät rekisterinpitäjän tai sivullisen, jolla tiedot luovutetaan, oikeutetun intressin, arviointi edellyttää kyseessä olevien vastakkaisten oikeuksien ja intressien punnitsemista ottaen huomioon kunkin tapauksen konkreettiset olosuhteet; tällöin on otettava huomioon rekisteröidyn niiden oikeuksien merkitys, jotka perustuvat perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklaan (tuomion kohta 32, jossa viitataan 24.11.2011 annettuun tuomioon yhdistetyissä asioissa C-468/10 ja C-469/10, Asociación Nacional de Establecimientos Financieros de Crédito, viimeksi mainitun tuomion 40 kohta).

Asiassa C-708/18 annetun tuomion kohdassa 53 todetaan, että henkilötietodirektiivin 7 artiklan f alakohta on esteenä sille, että jäsenvaltio sulkee ehdottomasti ja yleisesti pois mahdollisuuden käsitellä tiettyihin tietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja sallimatta niiden oikeuksien ja intressien punnitsemista, joista on kyse yksityisessä tapauksessa. Jäsenvaltio ei voi siis näiden ryhmien osalta vahvistaa lopullisesti, mikä vastakkaisten oikeuksien ja intressien punnitsemisen tulos on, sallimatta muunlaista tulosta tiettyjen konkreettisessa tapauksessa vallitsevien erityisten olosuhteiden perusteella (viittaus asiassa C-583/14, Breyer, 19.10.2016 annetun tuomion 62 kohtaan). Tuomion kohdassa 54 todetaan lisäksi, että unionin oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tätä punnitsemista suoritettaessa huomioon voidaan ottaa se, että rekisteröidyn perusoikeuksiin häntä koskevien tietojen vuoksi kohdistuvan loukkauksen vakavuus voi vaihdella sen mukaan, ovatko kyseessä olevat tiedot mahdollisesti jo yleisön saatavilla olevissa lähteissä (viittaus 4.5.2017 annettuun tuomioon asiassa C-13/16, Rīgas satiksme, 32 kohta).

Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö on viitannut tämän lisäksi luottotietoyhtiöitä koskevaan unionin tuomioistuimen 7.11.2023 antamaan tuomioon yhdistetyissä asioissa C-26/22 ja C-64/22 ja erityisesti tuomion 88 kohtaan, johon sisältyy myös viittaus edellä mainittuun tuomioon C-13/16 (korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun kappale 50).

Totean, että yhdistetyissä asioissa annetun tuomion edellä tarkoitettu perustelulausuma ei vaikuta kantaani, onko nyt kysymyksessä olevalla perintäyhtiöllä oikeus käsitellä julkisia verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla.

Edellä mainitussa tuomiossa on tarkasteltu muun ohella seuraavia unionin tuomioistuimen uudelleen muotoamia ennakkoratkaisukysymyksiä:

– onko yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä luottotietopalveluja tarjoavien yksityisten yritysten käytännölle, joka muodostuu julkisesta rekisteristä lähtöisin olevien, luonnollisten henkilöjen jäännösveloista vapauttamista koskevien tietojen säilyttämisestä näiden yritysten omissa tietokannoissa ja näiden tietojen poistamisesta kolmen vuoden kuluttua saman asetuksen 40 artiklassa tarkoitettujen käytännesääntöjen mukaisesti, vaikka näiden tietojen säilytysaika julkisessa rekisterissä on kuusi kuukautta, ja

– onko yleisen tietosuoja-asetuksen 17 artiklan 1 kohdan c ja d alakohtaa tulkittava siten, että luottotietopalveluja tarjoavan yksityisen yrityksen, joka on ottanut jäännösveloista vapauttamista koskevat tiedot julkisesta rekisteristä, on poistettava nämä tiedot.

Tuomion perustelulausumissa on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan osalta lausuttu myös seuraavasti:

”97 Nyt käsiteltävissä asioissa Saksan lainsäätäjän on säätänyt, että jäännösveloista vapauttamista koskevia tietoja säilytetään maksukyvyttömyysrekisterissä vain kuuden kuukauden ajan. Se on siis katsonut, että kuuden kuukauden määräajan päätyttyä rekisteröidyn oikeudet ja edut syrjäyttävät yleisön oikeudet ja edut saada kyseiset tiedot käyttöönsä.

98 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa, jäännösveloista vapauttamisen tarkoituksena on lisäksi antaa vapautuksen saaneelle mahdollisuus osallistua uudelleen talouselämään ja näin ollen sillä on yleensä ratkaiseva merkitys tälle henkilölle. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaarannetaan, jos luottotietopalveluja tarjoavat yritykset voivat henkilön taloudellisen tilanteen arviointia varten säilyttää jäännösveloista vapauttamista koskevia tietoja ja käyttää tällaisia tietoja sen jälkeen, kun ne on poistettu julkisesta maksukyvyttömyysrekisteristä, koska näitä tietoja yhä käytettäisiin kielteisenä tekijänä tällaisen henkilön luottokelpoisuuden arvioinnissa.

99 Näin ollen luottoalan edut, jotka koskevat jäännösveloista vapauttamista koskevien tietojen käyttöön saamista, eivät voi oikeuttaa pääasioissa kyseessä olevan kaltaista henkilötietojen käsittelyä tietojen säilyttämiselle julkisessa maksukyvyttömyysrekisterissä asetetun määräajan päätyttyä, joten luottotietopalveluja tarjoavat yritykset eivät voi säilyttää näitä tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan perusteella sen jälkeen, kun nämä tiedot on poistettu julkisesta maksukyvyttömyysrekisteristä.”

Edellä mainitun tuomion perustelulausuma tuomion 88 kappaleessa ”käsittelyn suorittamisesta oikeutetun edun toteuttamiselle täysin välttämättömän rajoissa” liittyy mainitussa tapauksessa siis siihen, että käsittelijä säilytti tietoja liian pitkään suhteessa viranomaisen tietojen säilytysaikaan. Totean lisäksi, että suomenkielisen tekstin ilmaisu ”välttämättömän rajoissa” on muissa kieliversioissa ilmaistu adjektiivilla, joka osoittaa sekä välttämättömyyttä että tarpeellisuutta. Sana ”täysin” on lisäksi ilmaistu esimerkiksi sanoilla ”strictly” (engl.), ”strengt” (ruots.), ”strict” (ransk.).

Lopputulos

Yhtiön esittämillä perusteilla katson, että sillä on oikeus käsitellä julkisiksi säädettyjä verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla. Asiassa ei siten ole tarpeen erikseen lausua, onko yhtiöllä myös jokin muu käsittelyperuste pyydetyille tiedoille. Pyydetyt tiedot ovat tarpeen yhtiön perintätoiminnassa yhtiön mainitsemista syistä, jotka ottavat huomioon niin velallisten kuin velkojienkin edut.

Tasapainotestin osalta otan ensiksi huomioon, että pyydetyt tuloverotiedot on säädetty lailla julkisiksi eli jokaisella on mahdollisuus saada näitä tietoja. Tähän nähden tietojen luovutuksesta ei muodostu Verohallinnon rekistereihin verovelvollisiksi rekisteröityjen osalta itsenäistä tai uutta yksityisyyden suojan loukkausta. Kuten hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lausuttu, Verohallinto ei ole esittänyt sellaista f alakohdassa mainittua perusoikeutta tai -vapautta, joka syrjäyttäisi oikeutetun edun toteuttamisen.

Mitä tulee yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädettyjen henkilötietojen käsittelyä koskevien periaatteiden täyttymiseen, totean ensiksi, että pyydettyjä tietoja käsitellään rekisteröidyn kannalta lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi (a kohta), kuten yhtiö on yksilöidysti ilmoittanut hakemuksessaan ja asian myöhemmissä käsittelyvaiheissa. Yhtiöllä on tietosuojaseloste, joka julkaistaan yhtiön kotisivulla ja johon yhtiön perintäkirjeissä viitataan. Tietosuojaselosteesta käy ilmi, että perinnässä käytetään muun ohella verotustietoja. Perintäyhtiöille on lisäksi vahvistettu perintäalan tietosuojan käytännesäännöt (Suomen Perimistoimistojen Liitto ry). Verohallinto on myös käytännössä luovuttanut pyydetyt julkiset verotustiedot yhtiölle ja sitä edeltäneelle yhtiölle vuoden 2007 vuosikirjapäätöksen antamisen jälkeen aina nyt käsittelyssä olevaan kieltäytymiseen saakka.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan henkilötiedot on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa sopimattomalla tavalla; myöhempää käsittelyä yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä ja historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten ei katsota 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhteensopimattomiksi alkuperäisten tarkoitusten kanssa (käyttötarkoitussidonnaisuus).

Verovelvollisten velvollisuudesta ilmoittaa tulojaan ja varojaan koskevat tiedot Verohallinnolle verotuksen toimittamista varten säädetään verotusta koskevassa lainsäädännössä. Yleisen tietosuoja-asetuksen näkökulmasta Verohallinnon oma käsittelyperuste näin kootuille verotusta koskeville henkilötiedoille on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu henkilötietojen jatkokäsittely tarkoittaa sitä, että sama rekisterinpitäjä saa suorittaa jatkokäsittelytoimia käsittelemilleen tiedoille ilman, että jatkokäsittelytoimet tulkittaisiin yhteensopimattomiksi tai kielletyiksi ilman uutta oikeusperustaa.

Kun rekisterinpitäjä luovuttaa kerättyjä henkilötietoja toiselle rekisterinpitäjälle, luovutus tapahtuu ottaen huomioon, onko tietojen pyytäjälle 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua perustetta pyytämiensä henkilötietojen käsittelylle. Luovutuksensaajan käsittelyperusteen ei tarvitse olla sama kuin luovuttajan käsittelyperuste. Se seikka, että viranomainen voisi luovuttaa tietoja vain sillä perusteella, että yksityisen pyytäjän oikeudesta käsitellä pyytämiään henkilötietoja säädettäisiin laissa kulloinkin erikseen, estäisi käytännössä julkisten viranomaistietojen käyttämisen elinkeinotoiminnassa. Julkisuuslainkin lähtökohtana on, että vain viranomaisten välisistä tietojen luovutuksista on säädettävä lailla erikseen, kun luovutettavat tiedot sisältävät salassa pidettäviä tietoja.

Edellä todettuun nähden katson, että yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 89 artikla eivät ole esteenä pyydettyjen julkisten verotustietojen luovuttamiselle.

Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan henkilötietojen on oltava asianmukaisia ja olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään (tietojen minimointi).

Verohallinto ei ole asiassa esittänyt, että yhtiö on pyytänyt tai nyt pyytää tietoja liian suuren määrän tietojen käyttötarkoitukseen nähden. Verohallinon esittämä peruste on koko käsittelyn ollut se, että tiedot eivät ylipäätään ole tarpeen perintätoiminnassa. Koska olen edellä jo lausunut siitä, että tiedot ovat tarpeen perintätoiminnassa ja että tasapainotesti ei muuta tätä lopputulosta, katson myös, että yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännökset eivät ole esteenä tietojen luovuttamiselle.

Näin ollen katson, että tietopyyntö täyttää julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetyt vaatimukset. Kun asiassa esitetty ainoa asia-argumentti julkisuuslain 16 §:n 2 momentin soveltamiseksi on se, että Verohallinto ei ole katsonut pyydettyjen tietojen olevan julkisuusperiaatteen kannalta keskeisiä, katson samalla, että asiassa ei ole esitetty myöskään julkisuuslain 16 §:n 2 momentin kannalta merkityksellistä oikeudellista perustetta viranomaisen harkintavallan käyttämiseksi tietojen sähköisen luovutuspyynnön epäämiselle. Verohallinnon harkintavallan käyttö julkisuuslain 16 §:n 2 momentin nojalla on oikeudellisen kontrollin kohteena, eikä harkintavallan käyttö voi olla eri osapuolten viime kädessä perustuslakiin ja perusoikeuksiin linkittyvät oikeudelliset intressit huomioon ottaen täysin vapaata. Harkintavaltaa ei voida myöskään käyttää tehden tyhjäksi sen, mihin asian oikeudellisessa harkinnassa on muutoin päädytty sovellettaessa unionin oikeutta ja kansallista oikeutta. ”