KHO:2024:112

Kaupungin pysäköinnintarkastaja oli määrännyt pysäköintivirhemaksun sillä perusteella, että A:n ajoneuvo oli ollut pysäköitynä yksityisellä kiinteistöllä aluepysäköintikieltoa osoittavan tieliikennelain mukaisen liikennemerkin vaikutusalueella. Asiassa oli arvioitavana, voitiinko kiinteistöllä olevaa kadun ja kerrostalon sisäänkäynnin välistä päällystettyä kulkureittiä pitää yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä alueena ja siten tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuna tienä, jolla tieliikennelaki tuli sovellettavaksi.

Tieliikennelain esitöiden perusteella arvioinnissa voitiin antaa merkitystä sille, miten alueen omistaja oli tarkoittanut aluetta käytettävän, ja liikennemerkkejä voitiin pitää tien tunnusmerkkeinä. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti lisäksi huomiota tien käsitteen tulkitsemiseen siten, että lainsäädännössä kokonaisuudessaan asetettujen liikennesääntöjen kattavuus muodostuu mielekkääksi.

Kysymyksessä olevaa aluetta pidettiin tienä. Pysäköinnintarkastaja oli voinut määrätä A:lle pysäköintivirhemaksun mainitulla perusteella.

Laki pysäköinninvalvonnasta 1 § 1 momentti 1 kohta

Tieliikennelaki 2 § 1 kohta

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 18.12.2023 nro 7445/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

A:n vaatimus korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asian tausta

(1) A:n ajoneuvo X on ollut 21.11.2021 pysäytettynä kerrostalon porraskäytävän edustalle osoitteessa Maininkitie 9, Espoo. Päällystetty alue, jolle ajoneuvo oli pysäytetty, sijoittuu porraskäytävän ja katualueen väliin. Kadulta katsottuna alueen oikeaan reunaan on sijoitettu liikennemerkki C39 Pysäköintikieltoalue. Liikennemerkin lisäkilvessä on seuraava teksti: ”Yksityisalue, Luvaton pysäköinti kielletty, Espoon kaupungin järjestyssääntö 33 §.”

(2) Espoon kaupungin pysäköinninvalvoja on päätöksellään 2.12.2021 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen pysäköintivirhemaksusta, jonka pysäköinnintarkastaja oli 21.11.2021 määrännyt hänelle ajoneuvon pysäköimisestä yksityiselle alueelle noudattamatta pysäköintikieltoalueen osoittavaa liikennemerkkiä ja vastoin tieliikennelain säännöksiä. Päätöksen perusteluiden mukaan pysäköinnintarkastaja ei ollut seuranta-aikana kello 10.36–10.42 havainnut ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkua.

(3) Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

(4) Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa lausunut, että asiassa on ensin ratkaistava kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivalta sekä pysäköintiä rajoittavan liikennemerkin pätevyys. Hallinto-oikeus on asiassa saatuun selvitykseen viitaten katsonut, että Asunto Oy Satoluiska on valtuuttanut Espoon kaupungin kunnallisen pysäköinninvalvonnan valvomaan pysäköintiä kiinteistöllään Maininkitie 9. Asiassa ei ole annettu valtuutus huomioon ottaen syytä epäillä, ettei yksityiselle kiinteistölle asetetulle liikennemerkille olisi kunnan suostumusta. Sillä, onko merkki asetettu tai valtuutus annettu ennen uuden tieliikennelain voimaantuloa, tai sillä, että lisäkilvessä on mainittu jo kumottu Espoon kaupungin järjestyssääntö, ei ole asian arvioinnissa merkitystä. Näin ollen, kun pysäköintivirhemaksun määrääminen liikennemerkin määrittämästä tieliikennelain vastaisesta menettelystä on perustunut kiinteistön omistajan tai haltijan valtuutukseen, Espoon kaupungin pysäköinninvalvojalla on ollut toimivalta yksityisellä alueella.

(5) Hallinto-oikeus on tämän jälkeen arvioinut, onko kysymys ollut pysäköinnin sijaan ajoneuvon sallitusta lyhytaikaisesta seisottamisesta ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten. Hallinto-oikeus on todennut, että pysäköinninvalvonnassa yleisesti noudatettu viiden minuutin tarkkailuaika on hyväksytty oikeuskäytännössä. Pysäköinnintarkastajan tässä tapauksessa tarkkailuajasta tekemä merkintä on katsottava riittäväksi näytöksi siitä, onko ajoneuvon lähettyvillä ollut aktiivista toimintaa. Kun otetaan huomioon, että tavaroiden siirto asunnosta ajoneuvoon ei ole aktiivista ajoneuvon lastaamista, kysymyksessä on ollut ajoneuvon pysäköinti. Kun muutoksenhakija on pysäköinyt ajoneuvonsa pysäköintikieltoalue-liikennemerkin vaikutusalueella, kyseessä on ollut pysäköintivirhe, josta on voitu määrätä pysäköintivirhemaksu.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Hakkarainen, Elina Halimaa ja Klaus Järvinen. Asian esittelijä Johanna Kangas.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(6) A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja määrätty pysäköintivirhemaksu poistetaan. A on lisäksi vaatinut, että Espoon kaupunki velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

(7) A:n mukaan tieliikennelaki ei ole alueella ylipäänsä voimassa. Alueen reunaan sijoitettu liikennemerkki lisäkilpineen on vanhentunut.

(8) Näyttämättä on jäänyt, että Espoon kaupunki olisi nykyisen lain voimassa ollessa antanut kirjallisen suostumuksen asunto-osakeyhtiön tontille asetetulle pysäköintikieltomerkille. Asunto-osakeyhtiö ei ole laillisesti valtuuttanut kunnallista pysäköinninvalvontaa toimimaan kyseisellä yksityisellä alueella.

(9) Kysymyksessä on joka tapauksessa ollut tieliikennelaissa sallittu lyhytaikainen pysäköinti muuttotavaroiden lastausta varten.

(10) Espoon kaupungin pysäköinninvalvoja on vaatinut valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

(11) Pysäköinninvalvojan mukaan alue on tulkittava tieksi eikä maastoksi. Tulkittaessa tieliikennelain soveltamista yksityisellä alueella on annettava painoarvoa kiinteistönomistajan tahdolle, jonka tämä voi osoittaa liikennemerkillä. Tässä tapauksessa kiinteistönomistaja on johdonmukaisesti asettanut samanlaisen kieltomerkin C39 jokaiselle kiinteistölle johtavalle kulkureitille ja siten osoittanut kiinteistöllä asioiville tienkäyttäjille, että kiinteistön alueella tieliikenteeseen soveltuvilla ajoväylillä sovelletaan tieliikennelakia. Tekstillisellä lisäkilvellä selvennetään kieltomerkin vaikutusalue koskemaan vain kyseistä yksityistä aluetta. Viittaus järjestyssääntöön on menettänyt merkityksensä järjestyslain tultua voimaan.

(12) Pysäköinninvalvonnalla ei ole tietoa siitä, milloin asunto-osakeyhtiö on asettanut liikennemerkit, tai siitä, onko niille tuolloin saatu kunnan suostumus. Tieliikenteessä ja sen valvonnassa on lähtökohtana oletus siitä, että liikennemerkit ovat oikein asetettuja. Espoon kaupungin kunnallinen pysäköinninvalvonta valvoo pysäköintiä alueella asunto-osakeyhtiön antamalla valtuutuksella, joka on uusittu 2.7.2020 uuden tieliikennelain tultua voimaan. Valtuutuksen on allekirjoittanut asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

(13) Pysäköinnintarkastaja on tarkkaillut ajoneuvoa edellä mainitun ajan havaitsematta ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkua. Tarkkailuaika on ylittänyt oikeuskäytännössä vakiintuneen viiden minuutin ajan. Ajoneuvon on tulkittava olleen pysäköitynä eikä lyhytaikaisesti seisotettuna kuormaamista tai kuorman purkamista varten.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Pääasia

1.1. Kysymyksenasettelu

(14) Asiassa on ratkaistavana, onko A:lle voitu määrätä pysäköintivirhemaksu pysäköimisestä yksityisellä kiinteistöllä olevalle kadun ja kerrostalon sisäänkäynnin väliselle päällystetylle alueelle. Pysäköintivirhemaksu on määrätty tieliikennelain säännösten vastaisesta pysäköinnistä.

(15) Asiassa on ensin arvioitava, voidaanko sanottua aluetta pitää tieliikennelain soveltamisalaan kuuluvana tienä.

(16) Muutoksenhakijan esittämät muut valitusperusteet tulevat arvioitaviksi vain, jos kysymys on tiestä. Tällöin on arvioitava, ovatko pysäköintivirhemaksun määräämisen muutkin edellytykset täyttyneet.

1.2. Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden esitöitä

(17) Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla saadaan määrätä pysäköintivirheestä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheet on lueteltu saman momentin eri kohdissa, ja momentin 1 kohdan mukaan sellainen on tieliikennelain (267/1981) tai sen nojalla annetun ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely.

(18) Saman lain 2 §:n 2 momentin mukaan, jos pysäköintivirhe on tehty yksityisellä alueella tai maastossa, pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä ilman kiinteistön omistajan tai haltijan pyyntöä tai valtuutusta.

(19) Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa viitatun vanhan tieliikennelain sijaan on tullut uusi tieliikennelaki (729/2018). Uuden lain voimaantuloa koskevan 194 §:n 3 momentin mukaan, jos muualla lainsäädännössä viitataan kumottuun lakiin, sen asemesta sovelletaan mainittua lakia.

(20) Uuden tieliikennelain 1 §:n mukaan mainittu laki koskee liikennettä tiellä, jos mainitussa laissa ei toisin säädetä.

(21) Saman lain 2 §:n 1 kohdan mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan tiellä maantietä, katua, yksityistä tietä, moottorikelkkailureittiä tai muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua taikka yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.

(22) Saman pykälän 20 kohdan mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan pysäköinnillä ajoneuvon seisottamista kuljettajineen tai ilman kuljettajaa, ei kuitenkaan lyhytaikaista ajoneuvon seisottamista siihen nousemista tai siitä poistumista taikka ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten.

(23) Saman lain 3 §:n 1 momentin mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

(24) Saman lain 71 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan muulle tielle kuin maantielle, kadulle ja muulle kunnan hallinnoimalle tielle liikenteenohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuksen.

(25) Saman lain 8 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan liikenteenohjauslaitteella osoitettua velvollisuutta on noudatettava, vaikka se edellyttäisi poikkeamista liikennesäännöstä.

(26) Saman lain 78 §:n 1 momentin mukaan kielto- ja rajoitusmerkeillä kielletään tai rajoitetaan tienkäyttäjän toimintaa.

(27) Saman lain kielto- ja rajoitusmerkkejä koskevan liitteen 3.3 mukaan merkkien C39 Pysäköintikieltoalue ja C40 Pysäköintikieltoalue päättyy rajoittamalla alueella on ajoneuvon pysäköinti kielletty.

(28) Tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 180/2017 vp, tieliikennelain 2 §:n 1 kohtaa koskevat yksityiskohtaiset perustelut) mukaan tietä olisi edelleen myös alue, joka olisi tarkoitettu yleiseen liikenteeseen tai se olisi yleisesti liikenteeseen käytetty. Tien tällainen määritteleminen on jossain määrin ongelmallista. Tieliikennelain soveltaminen tällaisella alueella jäisi edelleen oikeuskäytännön varaan. (---) Yleiselle liikenteelle tarkoitetun alueen määrittelyssä olisi ensinnäkin ratkaisevaa alueen alkuperäinen käyttötarkoitus, toisin sanoen se, onko alue sitä muodostettaessa tarkoitettu yleisen ja rajoittamattoman henkilöpiirin liikkumiseen. Yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen määrittelyssä arvioitaisiin alueella tosiasiallisesti esiintyvää liikennettä, siis sitä, onko alueella esiintyvä liikenne määriteltävissä yleiseksi liikenteeksi.

(29) Mainittujen esitöiden mukaan sekä yleiselle liikenteelle tarkoitetun alueen että yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen määrittelyssä merkityksellinen tekijä olisi se, onko alue avoin yleiselle liikenteelle, siis se, onko alueelle pääsevää henkilöpiiriä rajoitettu konkreettisin keinoin. Yleiselle liikenteelle tarkoitetun alueen ja yleisesti liikenteeseen käytetyn alueen edellytysten arviointi edellyttää tarkasteltavana olevan alueen yksittäistapauksellista tarkastelua. Maa-alueen omistussuhteella ei olisi ratkaisevaa merkitystä, mutta sillä, millä tavalla alueen omistaja tai haltija on tarkoittanut aluetta käytettävän, voisi olla merkitystä. Yleiselle liikenteelle tarkoitettu tai yleisesti liikenteeseen käytetty alue olisi joko yleinen (esimerkiksi valtion tai kunnan viraston pysäköintialue) tai yksityinen alue (esimerkiksi automarketin pysäköintialue).

(30) Edelleen esitöiden mukaan se, että jokin alue muistuttaa ulkoisilta ominaisuuksiltaan tietä tai katua, ei välttämättä tekisi siitä tietä. Edellytyksenä lain soveltamiselle olisi alueen tosiasiallinen käyttö yleiseen liikenteeseen. Toisaalta vaikka alue ei ulkoisesti näyttäisi yleiskielen mukaiselta tieltä, esimerkiksi torilta, se olisi tietä. Tämä on siksi, koska toria tosiasiassa käytetään yleiseen liikenteeseen. Liikenteen yleisyyden arviointi ratkaistaisiin tarvittaessa tapauksittain. (---) Tässä laissa säädetyt liikenteenohjauslaitteet, esimerkiksi liikennemerkit ja tiemerkinnät, ovat tien tunnusmerkkejä. Maastoliikennettä tulisi ohjata muulla tavalla kuin tieliikenteelle tarkoitetuilla ohjauslaitteilla.

(31) Maastoliikennelain 2 §:n 1 momentin mukaan mainittua lakia sovelletaan moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämiseen maastossa ja moottorikelkkailureitillä.

(32) Saman lain 3 §:n 2 kohdan mukaan mainitussa laissa tarkoitetaan maastolla maa-aluetta ja jääpeitteistä vesialuetta, joka ei ole tie ja jota ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvo-, kisko- tai ilmaliikenteeseen.

1.3. Alueen kuuluminen tieliikennelain soveltamisalaan

(33) Tien määritelmä nykyisen tieliikennelain 2 §:n 1 kohdassa on olennaisin osin samasanainen vanhan tieliikennelain vastaavan säännöksen kanssa. Kysymyksessä oleva yksityinen alue ei ole säännöksessä nimenomaisesti mainittua katualuetta eikä sitä voida pitää myöskään yksityisenä tienä. Alueen lukeminen tieksi edellyttää nykyisen lain mukaan ja edellytti myös vanhan lain mukaan sitä, että aluetta voidaan pitää yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä.

(34) Korkein oikeus on vanhan tieliikennelain voimassa ollessa ennakkopäätöksessään KKO 1985 II 126 katsonut omakotitalon pihan ja julkaisemattomassa päätöksessään KKO 5.9.1985 taltionumero 2159 kerrostalon piha-alueen tien ulkopuoliseksi alueeksi. Ennakkopäätöksessä KKO 1990:6 yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä alueena ei pidetty tieosuutta, joka alkoi kesämökin pihasta ja päättyi runsaan 200 metrin päässä olevan maalaistalon pihaan, kun tieosuutta eivät käyttäneet muut kuin sen varrella sijaitsevien muutaman kesä- ja saunamökin asukkaat ja heidän satunnaiset vieraansa. Huoltoaseman piha on sitä vastoin jo aiemmin katsottu yleisesti liikenteeseen käytetyksi alueeksi, jossa tapahtuvaan liikenteeseen oli sovellettava tuolloista tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä (KKO 1967 II 55).

(35) Vanhan lain soveltamiskäytäntö ja tien määritelmän säilyminen uudessa laissa olennaisesti samasanaisena antavat tukea päätelmälle, jonka mukaan nyt kysymyksessä olevaa aluetta ei ole luettava tiehen kuuluvaksi. Arvioinnissa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös nykyisen lain esitöihin sekä siihen seikkaan, että tien määritelmän merkitys lainsäädännössä on muuttunut.

(36) Alueen määritteleminen tieksi sillä perusteella, että se on tarkoitettu yleiseen liikenteeseen tai se olisi yleisesti liikenteeseen käytetty, on lain edellä ilmenevissä esitöissä (HE 180/2017 vp, tieliikennelain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan yksityiskohtaiset perustelut) jätetty edelleen viime kädessä oikeuskäytännön varaan. Esitöissä on ohjattu antamaan merkitystä sille, millä tavalla alueen omistaja tai haltija on tarkoittanut aluetta käytettävän. Tien tunnusmerkkeinä on pidetty liikenteenohjauslaitteita, esimerkiksi liikennemerkkejä.

(37) Vanhan tieliikennelain 28 §:n 3 momenttiin (621/2003) sisältyi säännös, joka laajensi lain soveltamisalaa osaksi myös tiealueen ulkopuolelle. Sen mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa oli kielletty. Säännös oli otettu lakiin järjestyslain säätämisen yhteydessä. Jo tätä ennen vastaava kielto oli usein asetettu kunnallisissa järjestyssäännöissä.

(38) Vanhan tieliikennelain 5 §:ään, alun perin sen 3 momenttiin, sisältyi myös säännös, jonka mukaan moottorikäyttöistä ajoneuvoa tien ulkopuolella kuljetettaessa on noudatettava olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tämäkin säännös laajensi tieliikennelain soveltamisalaa osaksi myös tiealueen ulkopuolelle.

(39) Nykyisessä tieliikennelaissa ei ole vastaavia soveltamisalaa laajentavia säännöksiä. Alue, joka on tarkoitettu moottoriajoneuvoliikenteeseen, jää maastoliikennelaissa omaksutun maaston määritelmän ja siten myös tuon lain soveltamisalan ulkopuolelle. Mikäli tällaisen alueen ei katsota kuuluvan tiehenkään, mikään laissa asetettu yleinen huolellisuusvelvoite ei koske moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamista tällaisella alueella eikä laki rajoita myöskään ajoneuvojen pysäköimistä sinne.

(40) Nykyisen lain esitöistä ei ilmene, miksi mainituista tieliikennelain soveltamisalan laajennuksista on nykyistä lakia säädettäessä luovuttu. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tästä seikasta ei kuitenkaan voida päätellä, että tarkoitus olisi ollut jättää tien ja maaston käsitteiden ulkopuolelle sellaista aluetta, jolla liikennesäännöt eivät olisi voimassa.

(41) Korkein hallinto-oikeus katsoo, että edellä kohdissa 36–40 todetun perusteella nykyistä tieliikennelakia sovellettaessa ei olla sidottuja yksinomaan aiemman lain aikaiseen oikeuskäytäntöön. Tien käsitettä oikeuskäytännössä tulkittaessa on perusteltua kiinnittää huomiota siihen, että lainsäädännössä kokonaisuudessaan asetettujen liikennesääntöjen kattavuus muodostuu mielekkääksi.

(42) Seuraavaksi on mainittujen näkökohtien valossa arvioitava, onko nyt kysymyksessä olevaa aluetta perusteltua pitää tienä.

(43) Osapuolten esittämiin valokuviin viitaten korkein hallinto-oikeus toteaa, että kysymyksessä oleva alue ei sovellu oleskeluun vaan se palvelee yksinomaan kulkureittinä katualueen ja kerrostalon porraskäytävän välillä. Sitä ei siten ole pidettävä sellaisena tavanomaisena asuinrakennuksen piha-alueena, jollaisen on aiemmassa oikeuskäytännössä katsottu jäävän tien ulkopuolelle. Koska kysymys on kerrostalosta, alueen kautta porraskäytävään suuntautuva liikenne on arvioitavissa selvästi yleisemmäksi kuin esimerkiksi tapauksessa KKO 1990:6.

(44) Kulkureitti soveltuu ennen muuta jalankulkuliikenteelle, mutta alueen leveys ja rajoittuminen välittömästi katualueeseen mahdollistavat sen käyttämisen myös moottoriajoneuvojen pysäköimiseen. Vaikka aluepysäköintikieltoa koskevan liikennemerkin asettaminen ilmentää ensisijaisesti kiinteistönomistajan pyrkimystä estää pysäköiminen alueella, liikennemerkki ilmaisee samalla myös sen, että aluetta ei ole suljettu yleiseltä liikenteeltä ja että moottoriajoneuvon ohjaamista kadulta alueelle lyhytaikaista ajoneuvon seisottamista siihen nousemista tai siitä poistumista taikka ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista varten on päinvastoin pidettävä kiinteistönomistajan sallimana. Aluetta ei siten voida pitää maastoliikennelaissa tarkoitettuna maastona.

(45) Kysymyksessä oleva liikennemerkki on asetettu näkyvälle paikalle alueen reunaan ja palvelee mielekästä pyrkimystä liikenteen ohjaamiseen kyseisellä kulkureitillä. Tulkintaa, joka johtaa siihen, että alueella on sovellettava tiealuetta koskevia liikennesääntöjä, ei voida pitää tienkäyttäjän kannalta yllättävänä tai ankarana. Liikennemerkille on perusteltua antaa lain esitöissä tarkoitettua merkitystä tien yhtenä tunnusmerkkinä. Merkitystä ei ole sillä, että liikennemerkin alkuperäisenä tarkoituksena sen lisäkilvestä päätellen on mahdollisesti ollut pysäköintikiellon voimassaolon osoittaminen alueella, joka vanhan tieliikennelain aikana ei ole kuulunut tiehen.

(46) Edellä esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että kysymyksessä olevaa aluetta on pidettävä yleiselle liikenteelle tarkoitettuna tai yleisesti liikenteeseen käytettynä alueena, jolla nykyinen tieliikennelaki on tullut sovellettavaksi.

1.4. Pysäköintivirhemaksun määräämisen muut edellytykset

(47) Aluepysäköintikieltoa koskevan liikennemerkin asettaminen kysymyksessä olevalle yksityiselle alueelle vaatii uuden tieliikennelain 71 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kunnan suostumuksen. Säännös vastaa vanhan tieliikennelain 51 §:n 2 momenttia, jonka ensimmäisessä virkkeessä todettiin lisäksi, ettei suostumusta saa ilman pätevää syytä evätä. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, onko kysymyksessä oleva kieltomerkki asetettu vanhan vai uuden lain aikana, eikä siitä, onko sen asettamiselle saatu mainituissa säännöksissä edellytetty kunnan suostumus. Sitä, että liikennemerkki joka tapauksessa on asunto-osakeyhtiön tienpitäjänä asettama, ei ole riitautettu.

(48) Laista ei suoraan ilmene, onko kunnan suostumusta pidettävä yksityiselle alueelle asetetun liikennemerkin pätevyyden edellytyksenä, vaan tämä on ratkaistava lakia tulkitsemalla. Sitä, että yksityisen tienpitäjän olisi edelleen hankittava kunnalta suostumus liikenteenohjauslaitteen asettamiseen, on lain esitöissä (HE 180/2017 vp, tieliikennelain 71 §:n 1 momentin yksityiskohtaiset perustelut) perusteltu sillä, että tämä on perustuslain 124 §:ssä säädettyä julkisen vallan käyttämistä.

(49) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että liikennemerkeillä on olennainen merkitys liikenteen turvallisuuden ja sujuvuuden takaamisessa. Tienkäyttäjää koskee tieliikennelain 3 §:n 1 momentissa säädetty yleinen velvollisuus noudattaa liikennesääntöjä ja saman lain 8 §:n 2 momentissa säädetty erityinen velvollisuus noudattaa liikenteenohjauslaitteella osoitettua velvollisuutta jopa silloin, kun se edellyttää poikkeamista liikennesäännöistä.

(50) Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tieliikennelain mukaisen liikennemerkin velvoittavuutta yksittäisessä tapauksessa ei ole tarkoituksenmukaista arvioida sen perusteella, onko sen asettaminen tapahtunut hallinnollisesti virheettömässä järjestyksessä. Tienkäyttäjän on lähtökohtaisesti voitava luottaa siihen, että liikennemerkki on asianmukaisesti asetettu ja kaikkia tienkäyttäjiä velvoittava. Kuten edellä on todettu, esillä olevan asian olosuhteissa liikennemerkki palvelee mielekästä pyrkimystä liikenteen ohjaamiseen kyseisellä kulkureitillä. Mainitun kieltomerkin on näissä olosuhteissa katsottava osoittaneen pysäköintikieltoalueen tienkäyttäjään nähden velvoittavasti siitä riippumatta, onko sen asettamiselle saatu kunnan suostumus.

(51) Aluepysäköintikieltoa koskevan liikennemerkin velvoittavuutta ei ole arvioitava toisin sen alapuolella olevan lisäkilven tekstin vuoksi, vaikka siinä on viittaus kumottuun Espoon kaupungin järjestyssääntöön. Lisäkilpi ei ole tästä seikasta ja muusta sisällöstään huolimatta ollut omiaan luomaan epäselvyyttä itse liikennemerkillä osoitetun pysäköintikiellon voimassaolosta.

(52) Pysäköinninvalvoja on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt yksityiskohtaista selvitystä asunto-osakeyhtiön pysäköinninvalvonnalle antaman valtuutuksen sisällöstä. Hallituksen puheenjohtaja on katsottava asemansa johdosta oikeutetuksi edustamaan asunto-osakeyhtiötä tällaisessa oikeustoimessa, eikä valtuutuksen pätevyyttä tai tehokkuutta ole muutenkaan syytä epäillä, vaikka pysäköinninvalvojan selvityksestä ilmenee, että asunto-osakeyhtiö on käyttänyt vanhaa valtuutuspohjaa ja antanut pysäköinninvalvontaa varten sellaistakin ohjeistusta, joka ei vastaa nykyistä tieliikennelakia. Korkein hallinto-oikeus katsoo selvitetyksi, että asunto-osakeyhtiö on antanut pysäköinninvalvonnasta annetun lain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun valtuutuksen, joka on ollut tarpeen pysäköintivirhemaksun määräämiseksi yksityisellä alueella.

(53) Muutoksenhakija on seisottanut ajoneuvoaan kysymyksessä olevalla kulkureitillä tavaroiden kuljettamiseksi asunnosta ajoneuvoon. Hänen mukaansa kysymys ei ole tällöin ollut laissa tarkoitetusta pysäköimisestä.

(54) Koska tieliikennelain 2 §:n 20 kohdan mukaan muuta kuin pysäköimistä on vain ajoneuvon lyhytaikainen seisottaminen lainkohdassa mainitussa tarkoituksessa, korkein hallinto-oikeus katsoo hallinto-oikeuden tavoin, että kysymystä ratkaistaessa on perusteltua antaa painoa sille seikalle, että pysäköinnintarkastaja ei ole yli viiden minuutin seuranta-aikana havainnut ajoneuvon kuormaamista tai kuorman purkamista. Korkein hallinto-oikeus toisaalta toteaa, että arviointia siitä, onko kysymyksessä ajoneuvon pysäköiminen, ei voida perustaa yksinomaan tällaiseen tarkkailuun, vaan arvioinnissa on otettava huomioon kussakin asiassa esiin tuodut seikat kokonaisuudessaan. Tässä tapauksessa muutoksenhakija ei ole esittänyt sellaista yksityiskohtaista selvitystä, jonka perusteella olisi aihetta päätyä johtopäätökseen, jonka mukaan ajoneuvon seisottaminen yli mainitun ajan olisi liittynyt välittömästi yksinomaan ajoneuvon kuormaamiseen. Pysäköinnintarkastajan valokuvistakaan ei ilmene viitteitä siihen, että ajoneuvon kuormaaminen olisi ollut kesken. Muutoksenhakijan on katsottava pysäköineen ajoneuvonsa kysymyksessä olevan kieltomerkin vaikutusalueelle.

1.5. Johtopäätös

(55) Kaiken edellä lausutun perusteella muutoksenhakija on pysäköinyt ajoneuvonsa tiealueelle vastoin tieliikennelain mukaisella liikennemerkillä osoitettua pysäköintikieltoa ja siten tehnyt pysäköinninvalvonnasta annetun lain 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun pysäköintivirheen. Espoon kaupungin pysäköinninvalvonta on saamansa valtuutuksen johdosta ollut toimivaltainen suorittamaan pysäköinninvalvontaa alueella. Edellytykset pysäköintivirhemaksun määräämiseen ovat täyttyneet.

(56) Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen pääasian osalta ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut

(57) Kun otetaan huomioon asian laatu, asiassa saatu selvitys sekä erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, ei ole kohtuutonta, että A on joutunut itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuden päätöksen, jolla A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on hylätty, lopputuloksen muuttamiseen ei ole tältäkään osin perusteita.

(58) Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Mika Seppälä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Kari Tornikoski. Asian esittelijä Jarkko Kyllönen.