KHO:2025:79

Suomessa syntyneen lapsen vanhemmille, jotka olivat X-valtion kansalaisia, oli myönnetty Y-valtiossa pakolaisasema. Asiassa oli kysymys siitä, tuliko lasta mahdollisesti pitää kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin perusteella Suomen kansalaisena. Asian oikeudellinen merkitys oli siten erittäin suuri sekä lapsen että hänen perheenjäsentensä kannalta. Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut ratkaista asiaa varaamatta lapsen vanhemmille tilaisuutta tulla kuulluiksi. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallintolaki 34 §

Ks. ja vrt. KHO 2012:28.

Täysistunto, äänestys lopputuloksesta 13-8+1

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 25.1.2024 nro 410/2024

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää muutoksenhakijalle valitusluvan ja tutkii asian.

Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian tausta

(1) Maahanmuuttovirasto on kansalaisuusaseman määrittämistä koskevassa päätöksessään 29.11.2022 (dnro 1058/340/2022) katsonut, että A:ta (s. 29.8.2022, jäljempänä myös lapsi) on Suomessa pidettävä X-valtion kansalaisena. Päätöksen perustelujen mukaan lapsen vanhemmat, jotka ovat myös lapsen huoltajia, ovat toimittaneet kopiot Y-valtion myöntämistä pakolaisen matkustusasiakirjoista, joissa vanhempien kansalaisuudeksi on merkitty X-valtio. Maahanmuuttovirastolla X-valtion kansalaisuuslaista olevan tiedon mukaan X-valtion kansalaisten vanhempien lapsi saa syntyessään X-valtion kansalaisuuden.

(2) Kansalaisuuden määrittäminen on tullut vireille Maahanmuuttoviraston aloitteesta virastossa vireillä olevan kansainvälistä suojelua koskevan asian yhteydessä.

(3) Hallinto-oikeus on hylännyt lapsen ja hänen vanhempiensa pyynnön suullisen käsittelyn järjestämisestä ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

(4) Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan Maahanmuuttovirastolla ei kansalaisuusaseman määrittämispäätöstä tehdessään ole toimivaltaa sitovasti ratkaista, minkä vieraan valtion kansalainen kyseessä oleva henkilö on, vaan ainoastaan todeta, minkä valtion kansalaisena henkilöä on Suomessa pidettävä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että koska lapsen kansalaisuusaseman määrittämispäätös ei ole kansalaistamista koskeva päätös, lapsen huoltajia ei ole hallintolain 34 §:n 2 momentin 5 kohdan perusteella välttämätöntä kuulla (ks. KHO 2012:28).

(5) Vaikka Maahanmuuttoviraston päätöksen perustelut ovat suppeat, hallinto-oikeus on katsonut päätöksestä ilmenevän päätökseen vaikuttaneet seikat ja lainkohdat asian luonteeseen nähden hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaisesti riittävällä tavalla.

(6) Maahanmuuttovirasto on X-valtion vuoden 1968 kansalaisuuslakiin ja siihen tehtyihin muutoksiin viitaten todennut, että X-valtion kansalaisten vanhempien lapsi saa syntyessään X-valtion kansalaisuuden. Maahanmuuttovirasto on lausunnossaan lisäksi tarkentanut, että X-valtion kansalaisten avioliitossa syntynyt lapsi saa kansalaisuuden ilman, että syntymä vaatisi viranomaisten myötävaikutusta.

(7) Hallinto-oikeus on todennut, että lapsen vanhemmille ei ole Suomessa myönnetty pakolaisen asemaa tai suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin ei siten voida katsoa soveltuvan tässä tapauksessa, eikä Maahanmuuttovirasto ole ollut velvollinen määrittämään lapsen kansalaisuusasemaa Suomen kansalaiseksi. Hallinto-oikeus on katsonut, että Maahanmuuttovirasto on voinut sillä X-valtion kansalaisuuslaista olevan tiedon ja asiassa saadun selvityksen perusteella katsoa, että lasta on Suomessa pidettävä X-valtion kansalaisena. Asiaa ei ole ollut syytä arvioida toisin valituksessa ja vastaselityksessä esitetyn perusteella.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riitta Hämäläinen, Henna Rintala ja Sami Sarvilinna. Esittelijä Susan Korpi.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(8) Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan virastolle uudelleen käsiteltäväksi lapsen Suomen kansalaiseksi määrittämistä varten. Asiassa on myös järjestettävä korkeimmassa hallinto-oikeudessa suullinen käsittely.

(9) Kansalaisuusaseman määrittämistä koskeva päätös on oikeusvaikutuksiltaan merkittävä ja vaikuttaa suoraan henkilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Käsillä oleva tilanne eroaa päätöksellä KHO 2012:28 ratkaistusta tapauksesta. Muutoksenhakijan vanhemmat eivät ole saaneet tietoa kansalaisuuden määrittämistä koskevan asian vireilletulosta Maahanmuuttovirastossa, eikä vanhempia ole kuultu asiassa. Maahanmuuttoviraston päätös on lisäksi suppeasti perusteltu.

(10) Suomen kansalaisuuden myöntäminen ei edellytä, että vanhempien pakolaisasema on tunnustettu Suomessa. Lapsi on vaarassa joutua kansalaisuudettomaksi, koska vanhemmat eivät pakolaisina voi kääntyä X-valtion viranomaisten puoleen saadakseen lapselle X-valtion lainsäädännössä edellytetyt syntymätodistuksen ja kansallisen identiteettitodistuksen, jotka osoittaisivat lapsen kansalaisuuden.

(11) Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon. Kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentissa ei momentin sanamuodon perusteella edellytetä, että Suomessa syntyneen lapsen vanhemmille olisi myönnetty pakolaisasema nimenomaan Suomessa. Vakiintuneen tulkinnan mukaan momentin ei ole kuitenkaan katsottu koskevan tilanteita, joissa lapsen oikeus pakolaisasemassa olevan vanhempansa kansalaisuusvaltion kansalaisuuteen perustuu suoraan kyseisen valtion lainsäädäntöön. Momentin on tarkoitus estää tilanteet, joissa Suomessa syntynyt lapsi on vaarassa jäädä kansalaisuudettomaksi siitä syystä, että kansalaisuuden saaminen edellyttäisi yhteydenottoa tai muuta aktiivisuutta suhteessa kotivaltion viranomaisiin, joita vastaan vanhemmalle on myönnetty kansainvälistä suojelua.

(12) Maatiedon mukaan X-valtion kansalaisuuden saaminen syntymän perusteella ei ole harkinnanvaraista, vaan perustuu suoraan lakiin. Asiassa ei siten ole kysymys kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, jossa lapsi olisi vaarassa jäädä kansalaisuudettomaksi.

(13) Kansalaisuusaseman määrittämispäätös ei ole päätös kansalaisuuden myöntämisestä, eikä sillä voida toisen valtion viranomaisia sitovasti ottaa kantaa siihen, onko henkilöllä kyseisen valtion kansalaisuus. Riittävänä selvityksenä lapsen kansalaisuusaseman määrittämiseksi on vakiintuneesti pidetty vanhempien kansalaisuusvaltion lainsäädännöstä ilmenevää oikeutta jommankumman vanhemman kansalaisuuteen erotuksena tilanteesta, jossa kansalaisuuden saaminen on viranomaisen harkinnassa ja edellyttää tämän vuoksi hakemusmenettelyn kaltaisia toimenpiteitä.

(14) Asia ei ole tullut vireille vanhempien aloitteesta, vaan määrittämisen tarve on liittynyt viranomaisen velvollisuuteen selvittää Suomessa ulkomaan kansalaisille syntyneen lapsen kansalaisuusasema tilanteessa, jossa lapsen kansalaisuudesta ei ole ollut saatavissa luotettavaa asiakirjaselvitystä. Määrittämispäätös on perustunut vanhemmilta itseltään kansalaisuudestaan saatuihin tietoihin sekä X-valtion kansalaisuuslainsäädännön sisältöä koskevaan maatietoon.

(15) Päätöksellä ei ole ollut vaikutusta siihen, miten lapsen perheenjäsenten kansainvälisen suojelun tarvetta tai muita oleskeluluvan perusteita on arvioitu. Vanhempien kuuleminen uudelleen heidän omasta kansalaisuudestaan tai X-valtion kansalaisuuslainsäädännön sisällöstä olisi ollut hallintolain 34 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

(16) Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen. Jos lapsi määritellään Suomen kansalaiseksi, hän ei tarvitse kansainvälistä suojelua. Tällä olisi ratkaiseva vaikutus myös muiden perheenjäsenten oleskelulupa-asioihin. Menettelyn lopputulos tarkoittaa asianomaisen henkilön kannalta sitä, että viranomaiset Suomessa pitävät häntä jatkossa tietyn maan kansalaisena. Kyse on siten henkilön oikeusaseman kannalta niin merkittävästä ratkaisusta, että lapsen vanhempia olisi tullut kuulla. Lapsen vanhemmat olisivat voineet lausua Maahanmuuttovirastossa muun muassa lapsen kansalaisuudettomaksi joutumisen vaarasta ja siitä, millaista aktiivisuutta kansalaisuuden saaminen lapselle huoltajilta vaatii X-valtion kansalaisuuslainsäädännön perusteella.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä

(17) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 3 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi asianomaisen vaatimuksesta huolimatta jättää suullisen käsittelyn järjestämättä, jos kyse on muutoksenhausta hallintotuomioistuimen päätökseen eikä suullisen käsittelyn järjestäminen ole tarpeen asian selvittämiseksi.

(18) Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi asiassa on vaadittu suullisen käsittelyn järjestämistä, selvitys, jota suullisessa käsittelyssä on ilmoitettu esitettävän, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn järjestäminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Pääasia

2.1 Kysymyksenasettelu

(19) Asiassa on ratkaistavana, onko Maahanmuuttovirasto voinut määrittää lapsen kansalaisuusaseman viran puolesta varaamatta lapsen vanhemmille tilaisuutta tulla kuulluksi ja lausua käsitystään muun ohella heidän kansalaisuusvaltionsa kansalaisuuslainsäädännön sisällöstä tai Maahanmuuttoviraston maatietokannassa olevista tiedoista X-valtion kansalaisuuslainsäädännöstä.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden esitöitä

Kansalaisuuslaki

(20) Kansalaisuuslain 1 §:n 2 momentin mukaan mainitun lain tarkoituksena on säännellä Suomen kansalaisuuden saaminen ja menettäminen ottaen huomioon sekä yksityishenkilön että valtion etu, estää ja vähentää kansalaisuudettomuutta sekä toteuttaa ja edistää hyvän hallinnon ja oikeusturvan periaatteita kansalaisuuteen liittyvien asioiden käsittelyssä ja päätöksenteossa.

(21) Kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan lain 1 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi lain tavoitteita määrittävä säännös. Säännöksen mukaan kansalaisuuden saamisen ja menettämisen sääntelyssä kiinnitettäisiin huomiota sekä yksityishenkilön että valtion etuun. Lain tavoitteina säännöksessä mainitaan lisäksi kansalaisuudettomuuden estäminen ja vähentäminen sekä hyvän hallinnon ja oikeusturvan toteuttaminen ja edistäminen. Säännöksen tarkoituksena olisi ohjata viranomaisten toimintaa ja erityisesti harkintavallan käyttöä. Säännösehdotuksessa mainitulla hyvällä hallinnolla ja oikeusturvalla viitataan erityisesti perustuslain 21 §:ään, jossa säädetään näihin periaatteisiin liittyvästä perusoikeudesta.”

(22) Kansalaisuuslain 3 §:n 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto päättää mainitussa laissa tarkoitetusta Suomen kansalaisuuden saamisesta, säilyttämisestä ja menettämisestä sekä kansalaisuusaseman määrittämisestä.

(23) Kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin mukaan Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmilla on Suomessa pakolaisen asema tai jos heille muutoin on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Lisäksi edellytetään, että lapsi ei saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla.

(24) Kansalaisuuslain 9 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 235/2002 vp) todetaan muun ohella seuraavaa:

”Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tapauksista, joissa Suomessa syntyvän lapsen vanhemmilla olisi pakolaisen asema tai heille olisi muutoin annettu Suomessa suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan, eikä lapsi saisi vanhempansa kansalaisuutta suoraan vanhemman kansalaisuusvaltion lain nojalla. Tällöin lapsi saisi syntyessään syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden.

Muu kuin suoraan lain nojalla tapahtuva kansalaisuuden saaminen edellyttää yleensä yhteydenottoa asianomaisen valtion viranomaiseen. Suomessa pakolaisen asemassa olevaa ei voida velvoittaa ottamaan yhteyttä kansalaisuusvaltionsa viranomaisiin esimerkiksi syntymäilmoituksen tekemiseksi lapsesta, jos suojaa on annettu tätä valtiota vastaan ulkomaalaislainsäädännön nojalla. Tästä syystä Suomessa pakolaisen asemassa olevan henkilön lapsi saisi syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos vanhemman kansalaisuus ei siirtyisi lapselle suoraan vanhemman kansalaisuusvaltion lain nojalla vaan edellyttäisi lapsen syntymän rekisteröintiä tai muuta asianomaisen valtion viranomaisen myötävaikutusta, koska näissä tapauksissa on katsottava, että lapsi ei ole oikeutettu syntymänsä perusteella ainakaan tähän kansalaisuuteen.”

(25) Kansalaisuuslain 36 §:n 1 momentin (947/2007) mukaan Maahanmuuttovirasto määrittää viranomaisen tai asianosaisen pyynnöstä kansalaisuusaseman, jos asialla on merkitystä Suomen kansalaisuuden olemassaolon tai siihen liittyvän oikeuden tai velvollisuuden kannalta, viranomaisen henkilörekisterissä olevan merkinnän oikeellisuuden, ulkomaalaisen Suomessa oleskelun taikka muun näihin verrattavissa olevan syyn kannalta.

Hallintolaki

(26) Hallintolain 34 §:n 1 momentin mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

(27) Pykälän 2 momentin mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos: 1) vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti perusteettomana; 2) asia koskee palvelussuhteeseen tai vapaaehtoiseen koulutukseen ottamista; 3) asia koskee hakijan ominaisuuksien arviointiin perustuvan edun myöntämistä; 4) kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle; tai 5) hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.

(28) Hallintolain 34 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 72/2002 vp) esitetään muun ohella seuraavaa:

”Pykälä sisältäisi hallintomenettelylain 15 §:stä ilmenevän velvollisuuden varata asianosaiselle tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisemista. Kuulluksi tulemisen oikeutta on perinteisesti pidetty oikeusturvaa edistävänä periaatteena. Tämän ohella kuulemisen on katsottu korostavan asianosaisasemaan olennaisesti liittyvää yksilön vaikuttamismahdollisuutta. Asianosaisen kuuleminen palvelee myös asian selvittämistä. Näin kuulemisvelvollisuus edistää viranomaistoiminnan tasapuolisuutta ja asioiden käsittelyn huolellisuutta.

(---)

Pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan asianosaiselle olisi ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta.

(---)

Ehdotettu 1 momentti sisältäisi lisäksi hallintomenettelylain 15 §:n 1 momenttia vastaavan säännöksen siitä, ettei asiaa saa ratkaista varaamatta asianosaiselle tilaisuutta tulla kuulluksi muiden tekemistä vaatimuksista ja asian ratkaisemiseen mahdollisesti vaikuttavista selvityksistä.

(---)

Pykäläehdotuksen 2 momentissa säädettäisiin pääasiassa hallintomenettelylain 15 §:n 2 momenttia vastaavalla tavalla kuulemisvelvollisuutta koskevista poikkeuksista. Voimassa olevaa lainkohtaa ehdotetaan selkeytettäväksi jaottelemalla kuulematta jättämisen perusteet nykyistä johdonmukaisempaan järjestykseen. Lakiehdotuksessa on otettu huomioon myös kuulemisperiaatteen merkitystä korostavan viimeaikaisen oikeuskehityksen asettamat vaatimukset poikkeussäännösten soveltamiselle.

Poikkeussäännösten soveltamisalaa on tarkasteltava erityisesti hyvän hallinnon vaatimusten kannalta. Oikeus tulla omassa asiassaan kuulluksi on yksi perustuslain 21 §:ssä lausutuista hallinnon keskeisistä oikeusturvaperiaatteista, jotka edellytetään turvattavan lailla. Kuulluksi tulemisen oikeus koskee lähtökohdiltaan kaikkia sellaisia asioita, joissa asianosaisella voidaan katsoa olevan intressi antaa selvitystä.

(---)

Momentin 5 kohta sisältäisi hallintomenettelylain 15 §:n 2 momentin 1 kohdasta ilmenevät säännökset kuulemisen tarpeettomuudesta. Ehdotuksen mukaan kuulemista voidaan pitää tarpeettomana hyväksyttäessä vaatimus, joka ei koske toista asianosaista. Lisäksi lainkohta sisältäisi yleislausekkeen, jonka mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta. Yleislausekkeen soveltamisala rajoittuisi lähinnä niihin tilanteisiin, joissa vastustetaan viranomaiselle tehdyn hakemuksen hyväksymistä esittämättä samalla mitään asian ratkaisemiseen vaikuttavaa selvitystä.”

2.3 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(29) Kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin mukaan Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmilla on Suomessa pakolaisen asema tai jos heille muutoin on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Lisäksi edellytetään, että lapsi ei saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla.

(30) Asiassa saadun selvityksen mukaan Suomessa syntyneen lapsen vanhemmille, jotka ovat X-valtion kansalaisia, on myönnetty Y-valtiossa pakolaisasema. Kuten Maahanmuuttovirasto on korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa katsonut, kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin soveltumisen edellytyksenä ei säännöksen sanamuodon mukaan ole se, että Suomessa syntyneen lapsen vanhemmille olisi myönnetty pakolaisasema nimenomaan Suomessa. Asiassa on kuitenkin korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitettyyn nähden jäänyt riittävästi selvittämättä, saako lapsi X-valtion kansalaisuuden muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla.

(31) Edellä todetusta seuraa, että toisin kuin hallinto-oikeuden mainitsemassa päätöksessä KHO 2012:28, asiassa on kysymys siitä, tuleeko lasta mahdollisesti pitää kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin perusteella Suomen kansalaisena. Asian oikeudellinen merkitys on siten erittäin suuri sekä lapsen että hänen perheenjäsentensä kannalta. Korkein hallinto-oikeus katsoo tämän vuoksi, että Maahanmuuttovirasto ei ole voinut ratkaista asiaa varaamatta lapsen vanhemmille tilaisuutta tulla kuulluiksi.

(32) Näillä perusteilla hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Maahanmuuttoviraston tulee asiaa uudelleen käsitellessään arvioida, saako lapsi vanhempiensa kansalaisuuden muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä X-valtion viranomaisessa tai muutoin sellaista X-valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla, joka olisi ristiriidassa vanhemmille myönnetyn pakolaisaseman kanssa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Hannele Ranta-Lassila (eri mieltä), Eija Siitari, Mika Seppälä, Outi Suviranta (eri mieltä), Mikko Pikkujämsä (eri mieltä), Janne Aer, Vesa-Pekka Nuotio (eri mieltä), Petri Helander, Kari Tornikoski (eri mieltä), Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari (eri mieltä), Anne Nenonen, Monica Gullans, Joni Heliskoski, Tero Leskinen (eri mieltä), Toni Kaarresalo (eri mieltä), Robert Utter, Emil Waris, Päivi Pietarinen (eri mieltä) ja Antti Belinskij. Asian esittelijä Petri Leinonen.

Äänestyslausunnot

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Päivi Pietarisen äänestyslausunto, johon oikeusneuvokset Toni Kaarresalo, Tero Leskinen, Taina Pyysaari, Kari Tornikoski, Vesa-Pekka Nuotio, Mikko Pikkujämsä ja Hannele Ranta-Lassila yhtyivät:

”Kuten enemmistö, myönnän valitusluvan ja tutkin asian. Hylkään samoin perustein kuin enemmistö vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hylkään valituksen. En muuta hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

Perustelut

Asiassa on kysymys Suomessa X-valtion kansalaisille syntyneen lapsen kansalaisuusaseman määrittämisestä. Vanhemmilla on Y-valtion myöntämä pakolaisasema Y-valtiossa, josta he ovat tulleet Suomeen Espanjan kautta Espanjan myöntämillä viisumeilla. Perheen vanhin lapsi on syntynyt Y-valtiossa ja hänellä on Y-valtion kansalaisuus.

Maahanmuuttovirasto on kansalaisuuslain 36 §:n nojalla määrittänyt omasta aloitteestaan Suomessa syntyneen lapsen kansalaisuusaseman toisen virastossa vireillä olleen asian yhteydessä. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan lasta on pidettävä X-valtion kansalaisena, koska X-valtion kansalaisuuslain mukaan X-valtion kansalaisten vanhempien lapsi saa syntyessään X-valtion kansalaisuuden.

Lapsen vanhemmat ovat lapsen huoltajina hakeneet muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen ja vaatineet, että lasta on pidettävä Suomen kansalaisena. Lapsen edustajille ei ole varattu tilaisuutta tulla kuulluiksi ennen Maahanmuuttoviraston päätöstä.

Katson, että esillä oleva tilanne ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2012:28 esillä ollut tilanne poikkeavat toisistaan. Esillä olevassa tilanteessa määrittämispäätöksellä on ollut suuri oikeudellinen merkitys. Katson tämän vuoksi, että Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut ratkaista asiaa varaamatta lapsen vanhemmille tilaisuutta tulla kuulluiksi hallintolain 34 §:n 1 momentin nojalla asiasta ja viraston käytössä olleista selvityksistä.

Totean kuitenkin, että muutoksenhakija on voinut hallinto-oikeudessa ja täällä lausua kaikesta selvityksestä, johon Maahanmuuttovirasto on päätöksensä perustanut. Muutoksenhakija on myös esittänyt omaa selvitystään, johon Maahanmuuttovirastolla on ollut tilaisuus ottaa kantaa. Tähän nähden ja ottaen huomioon jäljempänä Maahanmuuttoviraston päätöksen aineellisesta lainmukaisuudesta lausuttu katson, ettei Maahanmuuttoviraston päätöstä ole kuulemisvirheen perusteella syytä kumota ja palauttaa Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Kansalaisuudettomuuden välttäminen on kansalaisuuslain 1 §:n 2 momentissa todetulla tavalla yhtenä kansalaisuuslain tavoitteena. Asiassa on näin ollen arvioitava, onko Suomessa syntynyt muutoksenhakijana oleva lapsi oikeutettu vanhempiensa tai minkään muun vieraan valtion kansalaisuuteen.

Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta. Kansalaisuuslain esitöiden (HE 235/2002 vp, s. 19 ja 35) mukaan lain lähtökohtana on syntymämaaperiaatteen soveltamisen rajoittaminen tapauksiin, joissa Suomessa syntyvä ulkomaalaisten vanhempien lapsi ei saa suoraan lain nojalla vanhempansa kansalaisuutta tai jos lapsella ei olisi oikeutta vanhempansa kansalaisuuteen. Säännös takaa esitöiden mukaan sen, ettei Suomessa synny kansalaisuudettomia lapsia.

Muutoksenhakija on esittänyt Maahanmuuttoviraston päätöksestä poikkeavia näkökohtia lapsen kansalaisuudesta, mutta niissäkään ei ole esitetty, että X-valtion lainsäädäntö olisi tulkinnanvarainen sen suhteen, saako X-valtion kansalaisten lapsi syntyessään X-valtion kansalaisuuden. Esitetty selvitys liittyy muutoksenhakijan mahdollisuuteen rekisteröidä lapsen syntymä X-valtion väestötietojärjestelmään. Muutoksenhakija on vedonnut siihen, että lapsi tarvitsee kansalaisuutensa osoittamiseksi syntymätodistuksen ja kansallisen identiteettitodistuksen X-valtion viranomaisilta, mutta vanhemmat eivät voi pakolaisuutensa takia niitä hakea.

Asiassa on sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetty selvitystä X-valtion kansalaisuuslaista. Kansalaisuuslain nojalla X-valtion vanhempien lapsi saa syntyessään X-valtion kansalaisuuden syntymäpaikastaan riippumatta. X-valtion viranomaisilla ei näin ollen ole harkintavaltaa kansalaisuuden myöntämisessä.

Asiassa on esitetty selvitystä myös määräyksestä koskien syntymän rekisteröintiä (Ordinance No. 81–02, 29.6.2018). Määräyksen mukaan syntynyt lapsi on rekisteröitävä X-valtion väestötietojärjestelmään. Määräyksessä säädetään lisäksi, että rekisteröinnin on tapahduttava kolmen kuukauden sisällä lapsen syntymästä. Määräajan jälkeen rekisteröinnin vahvistaa paikallinen tuomioistuin. Ulkomailla syntynyt lapsi rekisteröidään X-valtion diplomaattisessa edustustossa, jolloin lapsen syntymätodistukseksi kelpaa tuon maan virallinen syntymätodistus.

Totean, ettei lapsen syntymän rekisteröinnissä ole kyse kansalaisuuden myöntämisestä eikä siitä, että X-valtion viranomaisilla olisi harkintavaltaa kansalaisuuden myöntämisessä. Vaikka rekisteröiminen voi olla tarpeellista kansalaisuuden osoittamiseksi ja siitä nauttimiseksi, rekisteröimisvelvollisuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että lapsi ei saisi kansalaisuutta syntymänsä perusteella suoraan lain nojalla.

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että lapsella on oikeus vanhempiensa kansalaisuuteen ja Maahanmuuttovirasto on näin ollen voinut pitää häntä X-valtion kansalaisena. Lapsi ei ole jäämässä kansalaisuudettomaksi. Maahanmuuttoviraston päätöstä ei voida pitää tällä perusteella lainvastaisena.

Kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin mukaan Suomessa syntynyt lapsi saa Suomen kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmilla on Suomessa pakolaisen asema tai jos heille muutoin on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Lisäksi edellytetään, ettei lapsi saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla.

Kansalaisuuslain esityöt (HE 235/2002 vp, s. 36) viittaavat siihen, että vanhemmilla tulisi olla Suomen heille myöntämä pakolaisasema tai Suomen heille muutoin antamaa suojelua kansalaisuusvaltioonsa nähden, jotta lapsi voi saada kansalaisuuden kyseisen lainkohdan perusteella.

Lisäksi sekä kansalaisuuslain säätämisen aikaan voimassa ollut että nykyinen ulkomaalaislaki viittaavat siihen, että ulkomaalaislainsäädännössä pakolaisasemassa olevalla tarkoitetaan vain sellaista henkilöä, joka on saanut turvapaikan Suomessa tai oleskeluluvan pakolaiskiintiössä Suomeen otetun pakolaisuuden perusteella.

Kansalaisuuslain säätämisen aikaan voimassa olleen ulkomaalaislain (378/1991) 35 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan pakolainen on ulkomaalainen, joka on saanut turvapaikan Suomessa tai saanut oleskeluluvan kiintiön puitteissa Suomeen otettuna pakolaisena. Sittemmin voimaan tulleen ulkomaalaislain (301/2004) 106 §:n (323/2009) 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan pakolaisaseman saa turvapaikan Suomessa saanut ulkomaalainen ja pakolaiskiintiössä Suomeen otettu pakolaisuuden perusteella oleskeluluvan saanut ulkomaalainen.

Mikäli kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin yhteydessä pakolaisella tarkoitettaisiin myös henkilöä, joka on saanut pakolaisen aseman kolmannessa maassa, menisi pakolaisaseman tulkinta tässä yksittäisessä kansalaisuuslain lainkohdassa pidemmälle kuin kansalaisuuslaissa muutoin sekä ulkomaalaislaissa. Tämän en katso olleen lainsäätäjän tarkoituksena.

Kolmannen valtion myöntämä pakolaisen tai kansainvälisen suojelun asema ei sellaisenaan voi luoda oikeusvaikutuksia toisen valtion kansalaisuuslainsäädännössä. Kansalaisuuslain esitöissäkin (HE 235/2002 vp, s. 9) on todettu, että kansalaisuudelle ja kansalaisuuslainsäädännölle on leimallista, että niiden katsotaan kuuluvan mitä suurimmassa määrin valtion suvereniteettiin.

Edellä sanotun vuoksi katson, että kansalaisuuslain 9 §:n 2 momenttia voidaan soveltaa ainoastaan silloin, kun lapsen vanhemmilla on Suomen myöntämä pakolaisen asema tai kun heille muutoin on Suomessa annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Nyt ei ole tällaisesta tilanteesta kysymys.

Edellä lausuttu huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto on voinut määrittää, että lasta on Suomessa pidettävä X-valtion kansalaisena. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.”

Oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto:

”Olen asian ratkaisusta kaikilta osin samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pietarinen.

Perustelen kantaani seuraavasti:

Asiassa on kysymys Suomessa syntyneen lapsen kansalaisuusaseman määrittämisestä. Riidatonta on, että lapsen vanhemmat ovat X-valtion kansalaisia ja että heillä on Y-valtion myöntämä pakolaisasema. Maahanmuuttovirasto on näiden tietojen, X-valtion kansalaisuuslaista sillä olevan tiedon sekä kansalaisuuslain perusteella päättänyt, että lasta on Suomessa pidettävä X-valtion kansalaisena.

Muutoksenhakija katsoo, että Maahanmuuttoviraston päätös on kumottava, koska Maahanmuuttovirasto ei ole kuullut lapsen vanhempia ennen määrittämispäätöksen tekemistä ja koska kansalaisuuslain 9 §:n 2 momentin perusteella lasta tulee pitää Suomen kansalaisena. Lapsi on saanut Suomen kansalaisuuden syntymäpaikan perusteella, koska lapsen vanhemmat ovat pakolaisia ja koska heiltä ei tästä syystä voida edellyttää asiointia X-valtion viranomaisten kanssa, mitä lapsen X-valtion kansalaisuuden saaminen tai ainakin se, että lapsi voisi tosiasiassa nauttia X-valtion kansalaisuudesta, edellyttäisi. Muutoksenhakija on hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt X-valtion lainsäädännöstä selvitystä, jonka katsoo tukevan käsitystään siitä, että X-valtion kansalaisuuden saaminen edellyttäisi X-valtion viranomaisten myötävaikutusta.

Mainitun pykälän 2 momentin mukaan Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmilla on Suomessa pakolaisen asema tai jos heille muutoin on annettu suojelua kansalaisuusvaltionsa viranomaisia vastaan. Lisäksi edellytetään, että lapsi ei saa kummankaan vanhempansa kansalaisuutta muutoin kuin rekisteröimällä lapsen syntymä vanhemman kansalaisuusvaltion viranomaisessa tai muulla tämän valtion viranomaisen myötävaikutusta edellyttävällä tavalla. Jos edellä tarkoitettua suojelua on annettu vain toiselle vanhemmista, edellytetään myös, että lapsi ei saa syntyessään eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada toisen vanhempansa kansalaisuutta.

Totean, että kansalaisuuslain 9 §:n 1 ja 2 momentin perusteella on selvää, että Suomessa syntyvä lapsi ei saa syntymäpaikkansa perusteella Suomen kansalaisuutta, jos hän saa vieraan valtion kansalaisen vanhempansa kansalaisuuden suoraan vieraan valtion lain nojalla. Tällaisessa tilanteessa sillä, onko vanhemmilla mahdollisesti pakolaisasema, ei ole merkitystä.

Totean edelleen, että se selvitys, jolla muutoksenhakija on hallinto-oikeudessa ja täällä pyrkinyt riitauttamaan Maahanmuuttoviraston käsityksen siitä, että lapsi on X-valtion kansalaisuuslain perusteella saanut syntyessään X-valtion kansalaisuuden, ei liity kansalaisuuden saamiseen vanhempien kansalaisuuden perusteella suoraan X-valtion kansalaisuuslain nojalla. Selvitys liittyy sen sijaan mahdollisuuteen saada lapsen syntymä rekisteröidyksi X-valtion väestötietojärjestelmään sekä erilaisten sellaisten asiakirjojen hankkimiseen, joiden perusteella muutoksenhakija saattaisi osoittaa X-valtion kansalaisuutensa.

Edellä mainituilla perusteilla lapsi ei ole jäämässä kansalaisuudettomaksi, vaan X-valtion lainsäädännöstä käytettävissä olevan tiedon perusteella hän on saanut syntyessään X-valtion kansalaisuuden. Maahanmuuttoviraston päätöstä ei voida pitää sisällöltään lainvastaisena.

Asiassa on vielä otettava kantaa siihen, olisiko Maahanmuuttoviraston päätös kumottava sillä perusteella, että lapsen vanhempia ei ollut kuultu ennen määrittämispäätöksen tekemistä.

Yhdyn tältä osin oikeusneuvos Pietarisen äänestyslausunnossa esitettyyn.

Edellä mainituilla perusteilla katson, että hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.”