KHO:2026:16

Tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin mukaan teoksen tekijällä on oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, kun lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta. Tekijänoikeuslain 19 a §:n mukaan korvaus suoritetaan yhteishallinnointiorganisaation välityksellä.

Yhteishallinnointiorganisaationa toimivalle A ry:lle maksettiin osuus valtion budjettiin sisältyvästä lainauskorvausmäärärahasta. Yhdistys jakoi tämän osuuden eri teosten tekijöille kunkin vuoden toteutuneiden lainojen perusteella. Asiassa oli arvioitavana, oliko valtion A ry:lle maksamaa lainauskorvausta pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvasta palvelun myynnistä saatuna vastikkeena.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että teoksen tekijän saama lainauskorvaus perustui yksilöitävissä olevaan suoritukseen eli kirjaston käyttämään oikeuteen lainata teoksen kappale yleisölle. Tämän suorituksen ja lainauskorvauksen maksamisen välillä oli välitön yhteys. Lainauskorvaus muodosti todellisen vastikkeen oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta. Teoksen tekijä suoritti siten vastikkeellisen palvelun, kun se luovutti oikeuden lainata teoksen kappaleen yleisölle lainauskorvausta vastaan. A ry toimi omissa nimissään tekijöiden lukuun, kun se yhteishallinnointiorganisaationa vastaanotti valtiolta lainauskorvauksia. Kysymys oli arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa ja arvonlisäverolain 19 §:ssä tarkoitetusta komissiokaupasta.

A ry:n oli suoritettava arvonlisäveroa valtion sille maksamista lainauskorvauksista. Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide.

Keskusverolautakunnan arvonlisäverotusta koskeva ennakkoratkaisu ajalle 25.3.2025–31.12.2026.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 18 § 2 momentti, 19 § 1 momentti, 45 § 1 momentti 5 kohta ja 3 momentti sekä 73 § 1 momentti
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 2 artikla 1 kohta c alakohta, 25 artikla, 28 artikla ja 73 artikla
Tekijänoikeuslaki 19 § ja 19 a §
Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-179/23, Credidam A (EU:C:2024:571) ja C-501/19, UCMR-ADA (EU:C:2021:50) sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomio asiassa T-643/24, Credidam (EU:T:2026:112)

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Keskusverolautakunta 25.3.2025 nro 14/2025

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. A ry:n ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimukset ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. A ry:n valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

Ennakkoratkaisuhakemus keskusverolautakunnalle

(1) A ry on ennakkoratkaisuhakemuksessaan esittänyt muun ohella seuraavaa:

(2) A ry (jäljempänä myös yhdistys) toimii kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestönä, jonka toiminta koostuu kirjallisuuden tekijöiden palvelemisesta muun muassa keräämällä ja tilittämällä käyttökorvauksia, valvomalla tekijänoikeuksia sekä neuvomalla tekijänoikeuskysymyksissä. Yhdistyksen asiakkuus on kirjallisuuden tekijälle maksuton. Yhdistyksen toiminnassa keskeisessä osassa on myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ja yhdistys osallistuu tekijänoikeuksista käytävään keskusteluun aktiivisesti sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

(3) Ennakkoratkaisuhakemus koskee lainauskorvauksia, jotka valtio maksaa yhdistykselle tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:n perusteella. Tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan tekijällä on yksinoikeus määrätä teoskappaleen levittämisestä tarjoamalla sen kappale myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka muutoin levitettäväksi yleisön keskuuteen. Tekijänoikeuslain 19 § sisältää säännökset levitystä koskevan yksinoikeuden raukeamisesta. Levitysoikeuden rauetessa oikeudenhaltija ei voi enää määrätä teoskappaleen levittämisestä. Raukeaminen on sidoksissa tekijän suostumuksella tapahtuneeseen teoskappaleen myyntiin tai muuhun pysyvään luovutukseen.

(4) Tekijänoikeuslain 19 ja 19 a § sisältyvät tekijänoikeuslain 2 lukuun, jossa säädetään tekijänoikeuden rajoituksista. Tekijänoikeuslain 19 §:n 1 momentin mukaan teoksen saa tekijän suostumuksella tapahtuneen ensiluovutuksen jälkeen levittää edelleen. Tekijän suostumuksella levitettyjen teoskappaleiden lainaus yleisestä kirjastosta ei siten edellytä tekijän lupaa.

(5) Tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentti sisältää säännökset, jotka koskevat tekijän oikeutta korvaukseen, kun teoksen kappaleita lainataan yleisölle. Sääntely perustuu vuokraus- ja lainausdirektiivin (2016/115/EY) 6 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivin 1 artiklassa säädetystä tekijöiden ja lähioikeuksien haltijoiden yksinoikeudesta määrätä suojattujen aineistojen lainauksesta yleisölle, jos ainakin tekijät saavat korvauksen tästä lainauksesta. Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti määrätä, miten korvausoikeus toteutetaan ottaen huomioon kansalliset kulttuurin edistämistarpeet.

(6) Vuokraus- ja lainausdirektiivin seurauksena Suomen tekijänoikeuslaki sallii teosten lainaamisen ilman tekijän lupaa, kuitenkin sillä ehdolla, että tekijälle suoritetaan tästä niin sanotusta pakkolainaamisesta korvaus. Tekijänoikeuslain 19 § muistuttaa näin ollen tietynlaista tekijänoikeudellista pakkolisenssiä. Korvausvelvollinen ei kuitenkaan ole lainausta harjoittava kirjasto, vaan lainauskorvaus maksetaan valtion budjettivaroista ja sen jakamisesta huolehtivat tekijänoikeuslain 19 a §:n mukaiset opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymät yhteishallinnointiorganisaatiot. Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt A ry:n hallinnoimaan lainauskorvausta kirjallisuuden tekijöiden osalta.

(7) Valtion budjettiin sisältyy lainauskorvausmääräraha. A ry tilittää lainauskorvausmäärärahaa kirjallisuuden osalta, B ry kuvan osalta ja C ry musiikin osalta. A ry kerää kunkin vuoden alussa kirjastoilta edellisen vuoden lainaustilastot ja niiden perusteella järjestöt tarkastelevat, mikä osuus lainoista on kohdistunut tekstille, mikä kuvalle ja mikä musiikille. Nämä jakosuhteet ilmoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle. Samassa yhteydessä ministeriölle ilmoitetaan lainauskorvauksen piiriin kuuluvien yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen fyysisten teosten lainamäärä sekä e-kirjojen ja e-äänikirjojen kirjastokäytön korvauksen piiriin kuuluvien e-teosten lainamäärä. Vuonna 2023 voimaan tullutta e-lainauskorvausta lukuun ottamatta lainauskorvausmääräraha on laskutettu järjestöille vuosittain kokonaisuudessaan. Ennakkoratkaisua ei haeta e-lainauskorvauksen osalta.

(8) Kirjallisuuden tekijät vaativat lainauskorvausta todisteellisesti A ry:ltä rekisteröitymällä järjestelmään. Rekisteröityminen tapahtuu pankkitunnuksilla, jolloin tekijän henkilöllisyys varmennetaan. Rekisteröitymisen jälkeen tekijä täyttää järjestelmässä teosluettelon, johon kirjataan kyseisen tekijän teokset. Teokset tunnistetaan tekijän nimen perusteella sekä jatkossa ISNI-tunnuksen perusteella, joka on kunkin tekijän henkilökohtainen tunnus.

(9) Kun tekijä on ilmoittanut omat teoksensa teosluettelollaan, A ry tilittää tekijälle kyseisiä teoksia koskevat lainauskorvaukset. Yhdistys tilittää lainauskorvaukset kaksi kertaa vuodessa. Tilityskäytännöt on määritetty yhdistyksen tilitysperiaatteissa, jotka yhdistyksen vuosikokous hyväksyy.

(10) A ry kerää yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista vuosittain lainaustilastot. Tilastoista käy ilmi, kuinka paljon kutakin teosta on edellisen kalenterivuoden aikana lainattu. Edellä kuvatulla tavalla osa lainauskorvausmäärärahasta kohdistuu kirjallisuudelle, osa kuvalle ja osa musiikille. Kirjallisuuden eli tekstin osuus määrärahasta jaetaan kunkin vuoden toteutuneiden lainojen kesken. Näin saadaan lainakohtainen senttimäärä, joka oli 30 senttiä / laina vuonna 2024. Lainakohtainen senttimäärä vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon lainoja on edellisen vuoden aikana kaiken kaikkiaan ollut.

(11) A ry perii tekijöiltä lainauskorvausten hallinnoinnista tekijänoikeuksien yhteishallinnoinnista annetun lain 22 §:n mukaisen hallinnointipalkkion, jolla katetaan vain yhdistyksen välittömät kulut.

(12) Korvausoikeutta koskevaa tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momenttia muutettiin vuonna 2013 (763/2013) siten, että lakiin lisättiin säännös lainaamiseen liittyvän korvausoikeuden luovutuskelvottomuudesta. Lain esitöissä (HE 73/2013 vp, s. 17) korostettiin sitä, että lainauskorvaus kuuluu vain tekijälle tai tekijän perillisille, ei oikeuksien siirronsaajalle. Sopimus tai muu oikeustoimi, jolla tekijä luovuttaa oikeutensa lainauskorvaukseen on siten lain mukaan mitätön ja vailla oikeusvaikutuksia.

Ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetty kysymys

(13) A ry on pyytänyt keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen:

Onko yhdistyksen suoritettava arvonlisäveroa valtion tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n perusteella yhdistykselle maksamista lainauskorvauksista?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu 25.3.2025 ajalle 25.3.2025–31.12.2026

(14) Keskusverolautakunta on lausunut antamanaan ennakkoratkaisuna, että yhdistyksen on suoritettava arvonlisäveroa valtion tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n perusteella yhdistykselle maksamista lainauskorvauksista.

(15) Keskusverolautakunta on päätöksensä perusteluissa todennut, että teoksen tekijän saama lainauskorvaus perustuu yksilöitävissä olevaan suoritukseen eli kirjaston käyttämään oikeuteen lainata teoksen kappale yleisölle. Näissä olosuhteissa suorituksen ja lainauskorvauksen maksamisen välillä on välitön yhteys. Lainauskorvaus muodostaa todellisen vastikkeen oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta. Teoksen tekijä suorittaa siten vastikkeellisen palvelun, kun se luovuttaa oikeuden lainata teoksen kappaleen yleisölle lainauskorvausta vastaan. Lainauskorvauksen maksaa oikeuden käyttäjän eli kirjaston puolesta valtio.

(16) Keskusverolautakunnan mukaan ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatussa tilanteessa A ry toimii omissa nimissään kirjallisuuden tekijöiden lukuun, kun se vastaanottaa valtiolta lainauskorvauksia tekijänoikeuslain 19 a §:ssä tarkoitettuna yhteishallinnointiorganisaationa. Kyse on arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa ja arvonlisäverolain 19 §:ssä tarkoitetusta komissiokaupasta.

(17) Arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa luodaan oikeudellinen fiktio kahdesta peräkkäin suoritetusta identtisestä palvelusta. Fiktion mukaan sellaisen toimijan, joka osallistuu palvelujen suorittamiseen ja joka on komissionsaajana, on katsottava ensin vastaanottaneen kyseiset palvelut siltä toimijalta, jonka lukuun se toimii ja joka on komissionantajana, ennen kuin se toiseksi suorittaa henkilökohtaisesti nämä palvelut asiakkaalle (asia C-501/19, UCMR-ADA, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ottaen huomioon tämä komissiokaupan luonne, asiaa ei ole arvioitava toisin sen seikan perusteella, että tekijä ei tekijänoikeuslain mukaan voi luovuttaa oikeuttaan lainauskorvaukseen edelleen yhteishallinnointiorganisaatiolle.

(18) Edellä esitetyn perusteella keskusverolautakunta on katsonut, että A ry myy omissa nimissään päämiehen eli teoksen tekijän lukuun vastikkeellisen palvelun, kun se vastaanottaa tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:ssä tarkoitettuja lainauskorvauksia. Valtion yhdistykselle maksamaa lainauskorvausta on pidettävä vastikkeena oikeudesta lainata teoksen kappaleita yleisölle.

(19) Komissiokaupassa päämiehen ja komissionsaajan myyntien arvonlisäverokäsittely on ratkaistava itsenäisesti. Arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tekijänoikeuslain 19 a §:n perusteella maksettu korvaus on arvonlisäveroton. Arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin mukaan arvonlisäverottomuus ei kuitenkaan koske tilanteita, joissa kyseinen korvaus maksetaan tekijänoikeuden haltijoita edustavalle järjestölle. Yhdistyksen on siten suoritettava arvonlisäveroa valtion sille maksamista lainauskorvauksista.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(20) A ry on vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhdistyksen ei ole suoritettava arvonlisäveroa valtion tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n perusteella yhdistykselle maksamista lainauskorvauksista. Mikäli yhdistyksen ensisijaista vaatimusta ei hyväksytä, asiassa on esitettävä ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle.

(21) Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan yhdistyksen valitusta ei voida hyväksyä esittämättä ennakkoratkaisupyyntöä unionin tuomioistuimelle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevat vaatimukset

(22) A ry:n mukaan on vähintään tulkinnanvaraista, että sen ja kirjastojen tai valtion välillä katsottaisiin olevan vastavuoroinen oikeussuhde, johon sovellettaisiin arvonlisäverodirektiiviä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan puolestaan tulkinnanvaraisuus liittyy komissiokauppasäännösten soveltamiseen, joten ennakkoratkaisupyynnössä olisi varmistuttava sen soveltumisesta tilanteessa, jossa komissionantajan eli teoksen tekijän ja komissionsaajan taholta oikeudellisessa fiktiossa tapahtuva hyödykeluovutus omaa eri verokohtelun.

(23) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perussopimuksen ja unionin toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus käyttää Suomessa ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa.

(24) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan.

(25) Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen jäljempänä mainittu oikeuskäytäntö ja sen soveltamismahdollisuus kysymyksessä olevaan asiaan, asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön tekeminen olisi tarpeen. Tätä koskevat vaatimukset on siten hylättävä.

2. Pääasiaa koskeva ratkaisu

2.1 Kysymyksenasettelu ja osapuolten kannanotot

(26) Asiassa on ratkaistavana, onko valtion budjettivaroistaan tekijänoikeuden haltijoita edustavalle A ry:lle tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n nojalla maksamaa lainauskorvausta pidettävä arvonlisäverolain soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä saatuna vastikkeena. Asiassa on arvioitava myös, kuinka ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatussa tilanteessa sovelletaan arvonlisäverolain 19 §:ssä ja arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa tarkoitettuja säännöksiä komissiokaupan muodossa tapahtuvasta myynnistä.

(27) A ry on esittänyt keskeisesti seuraavaa:

(28) Tekijöiden tai yhdistyksen ja kirjastojen välillä ei ole unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettua oikeussuhdetta, jossa lainauskorvaukset olisivat vastiketta tekijän luovuttamasta palvelusta. Yhdistyksen ja kirjastojen välillä ei ole sopimusta tai arvonlisäverollista laskutusta. Yhdistyksen ja valtion välisen vastavuoroisen sopimuksen sijaan yhdistyksen oikeus saada ja tilittää edelleen lainauskorvauksia perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan yksipuoliseen hyväksymispäätökseen.

(29) Suomalainen lainauskorvausjärjestelmä on juridiselta perustaltaan ratkaisevalla tavalla erilainen kuin sopimuslisenssialuejärjestelmä. Asiassa ei ole kyse oikeuksien luovuttamisesta. Tekijöillä tai yhdistyksellä ei ole lain nojalla oikeutta luovuttaa teosten levitysoikeuksia edelleen, eli kysymys ei voi olla arvonlisäverollisesta myynnistä. Asiassa ei ole olemassa sellaista tekijöiden kirjastoille tekemää suoritusta, johon oikeudellinen fiktio voisi kohdistua.

(30) Tekijät eivät myöskään voi vaikuttaa lainauskorvauksen määrään. Sen sijaan lainauskorvausten maksaminen ja määrä perustuvat lainsäätäjän tahtoon. Tätä on pidetty ratkaisevana seikkana asioissa C-37/16 (SAWP), C-51/18 (Itävalta v. komissio) sekä KHO 2017:93.

(31) Ilmainen kirjastolainaaminen on laissa säädetty poikkeus tekijöiden taloudellisiin oikeuksiin eli tekijänoikeuden tuottamaan yksinoikeuteen. Ilmaisesta kirjastolainaamisesta aiheutuu tekijöille taloudellista vahinkoa, sillä tämä heikentää tekijöiden mahdollisuuksia saada tuloja teosten myynnistä tai vuokraamisesta. Lainauskorvauksen tarkoituksena on korvata tekijöille kirjastolainaamisesta aiheutuvaa taloudellista vahinkoa. Tämä lainauskorvauksen tarkoitus ilmenee sekä tekijänoikeuslain valmisteluaineistoista että siitä, miten lainauskorvaukset on valtion budjetissa kategorisoitu. Rahasuoritus, jonka tarkoituksena on aiheutuneen vahingon korvaaminen, ei kuulu arvonlisäverolain soveltamisalaan.

(32) Komissiokaupassa on kyse oikeudellisesta fiktiosta, jossa juridiselta muodoltaan yksi luovutus jaetaan verotuksen toimittamiseksi kahdeksi sisällöltään identtiseksi luovutukseksi. Oikeudellinen fiktio ei muuta palvelusuorituksen sisältöä. Fiktio ei siten voi itsessään myöskään muuttaa verottomaksi säädettyä luovutusta verolliseksi.

(33) Keskusverolautakunnan mukaan unionin tuomioistuimen tuomiosta asiassa C-179/23, Credidam A, seuraa, että myös lain nojalla suoritettu palvelu voi olla arvonlisäverodirektiivin tarkoittama arvonlisäverollinen palvelusuoritus. Keskusverolautakunta on osittain tähän tuomioon perustuen tehnyt johtopäätöksen, että myös yhdistyksen tapauksessa yhdistys myy kirjastoille vastikkeellisen palvelun.

(34) On selvää, että myös lainsäädännön perusteella suoritettu palvelu voi olla arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan kuuluva palvelusuoritus. Tämä ilmenee jo arvonlisäverodirektiivin sanamuodosta. Toisaalta suorituksen perustuminen lakiin ei itsessään ole osoitus arvonlisäverodirektiivin soveltamisen puolesta tai vastaan. Kyse on ainoastaan seikasta, joka ei vielä itsessään muodosta estettä direktiivin soveltamiselle. Arvonlisäveron soveltamista valtion maksamiin lainauskorvauksiin on arvioitava puhtaasti sen perusteella, täyttyvätkö edellytykset vastavuoroisista ja välittömässä yhteydessä toistensa kanssa olevista suorituksista.

(35) Korvausten suorittaminen puhtaasti lain nojalla voi edellä todetusta huolimatta olla osoitus siitä, että maksuja ei vastaanoteta korvauksena liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaroiden tai palvelujen myynnistä. Koska asiassa C-179/23, Credidam A, oli kysymys yhteishallinnointiorganisaation keräämien hallinnointipalkkioiden arvonlisäverotuksesta, kyseisestä tapauksesta ei voida suoraan päätellä lainauskorvausjärjestelmän arvonlisäverotulkintaa. Toisin sanoen hallinnointipalkkioissa on kysymys eri asiasta kuin lainauskorvauksissa.

(36) Unionin tuomioistuin on kyseisen tuomion 50–52 kohdassa erikseen todennut, että yhteishallinnointiorganisaation saamista yksityisen kopioinnin hyvityksistä ei ollut suoritettava arvonlisäveroa, koska kyseiset hyvitykset eivät kuulu arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan. Unionin tuomioistuimen näkökulma yksityisen kopioinnin hyvitysten arvonlisäverottomuudesta on näin ollen vahvistettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (C-37/16, SAWP, C-501/19, UCMR-ADA sekä C-179/23, Credidam A).

(37) Unionin tuomioistuimen tuomio ja perustelut asiassa C-179/23, Credidam A, eivät anna aihetta tulkita yhdistyksen valtiolta saamia lainauskorvauksia arvonlisäverollisiksi. Tapauksesta ainoastaan seuraa, että pelkästään se seikka, että lainauskorvauksia maksetaan lain nojalla, ei tarkoita, että korvaukset olisivat automaattisesti arvonlisäverottomia. Tapaus ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että suoritusten arvonlisäverollisuus riippuu siitä edellytyksestä, onko asiassa olemassa oikeussuhde, jossa suoritukset ovat vastavuoroisia ja välittömässä yhteydessä toisiinsa. Yhdistyksen tapauksessa lainauskorvaukset ovat valtion tekijöille suorittamia vahingonkorvausluonteisia hyvityksiä.

(38) Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt keskeisesti seuraavaa:

(39) Palvelun suoritus on määritelty sääntelyssä siten, että se käsittää myös velvoitteen sietää tiettyä tilaa. Kirjailija on palvelun suorittajana tällaisessa asemassa, koska tekijänoikeuden haltijan yksinoikeuden teoksen levittämiseen rauettua teosta saa vapaasti levittää edelleen ilman tekijän lupaa. Asiaa ei voida näin ollen arvioida niin, ettei palvelun suoritusta olisi olemassa.

(40) Koska lainauskorvaukset määritellään siten, että kirjailijan saama lainauskorvaus perustuu yksilöitävissä olevaan suoritukseen – kirjaston käyttämään oikeuteen lainata teoksen kappale yleisölle – palvelun suorituksen ja lainauskorvauksen maksamisen välillä on oikeuskäytännössä edellytetty suora yhteys. Se, että vastikkeen maksaa kolmas osapuoli eli valtio ei vaikuta tässä arvioinnissa. Myös sellaiset liiketoimet, joissa vastikkeen maksaa kolmas osapuoli tulevat arvonlisäveron soveltamisalaan.

(41) Käsillä olevassa asiassa on yhdistyksen saaman maksusuorituksen verottamiseksi sovellettava komissiokauppasäännöstä. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan tältä osin asia on tulkinnanvarainen.

(42) Oikeudenvalvontayksikkö pitää mahdollisena arvonlisäverodirektiivin perusteella sellaista tulkintaa, että tilanteessa, jossa komissionantaja ei ole arvonlisäverollinen tai jonka suoritukset ovat kyseisen toimijan suorittamina arvonlisäverottomia, tämä myy hyödykkeen luovutusketjussa seuraavalle toimijalle, joka on verovelvollinen ja jonka on käsiteltävä oma suorituksensa ja luovutuksensa luovutusketjussa arvonlisäverollisena. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei ole nimenomaisesti ulotettu komissiokauppasäännöksen soveltamista tilanteisiin, joissa komissionantajan toiminta ei joko tule lainkaan arvonlisäveron soveltamisalaan tai jossa komissionantajan ja -saajan suoritusten verokohtelu ei olisi sama. On riidatonta, että tilanteessa, jossa yhdistystä ei voitaisi pitää oikeudellisen fiktion johdosta myyjänä, yhdistyksen valtiolta edelleen tilitettäväksi saamat lainauskorvaukset olisivat arvonlisäverottomia.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

(43) Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan valtiolle liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä.

(44) Saman lain 17 §:n mukaan tavaralla tarkoitetaan aineellista esinettä sekä sähköä, kaasua, lämpö- ja jäähdytysenergiaa ja muuta niihin verrattavaa energiahyödykettä. Palvelulla tarkoitetaan kaikkea muuta, mitä voidaan myydä liiketoiminnan muodossa.

(45) Saman lain 18 §:n 2 momentin mukaan palvelun myynnillä tarkoitetaan palvelun suorittamista tai muuta luovuttamista vastiketta vastaan.

(46) Saman lain 19 §:n 1 momentin mukaan, kun tavara tai palvelu myydään asiamiehen nimissä päämiehen lukuun, katsotaan asiamiehen myyneen tavaran tai palvelun ostajalle ja päämiehen myyneen sen asiamiehelle.

(47) Saman lain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan veroa ei suoriteta tekijänoikeuslakiin perustuvan oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saadusta korvauksesta tekijänoikeuslain 19 a, 26, 26 a, 26 i tai 47 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa. Saman pykälän 3 momentin mukaan edellä 1 momentin 3–5 kohdassa tarkoitettu verottomuus ei koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia.

(48) Saman lain 73 §:n 1 momentin mukaan myynnistä suoritettavan veron peruste on vastike ilman veron osuutta, ellei 73 c §:ssä toisin säädetä. Vastikkeella tarkoitetaan myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvaa hintaa, joka sisältää kaikki hinnanlisät.

(49) Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava verovelvollisen tässä ominaisuudessaan jäsenvaltion alueella suorittamasta vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta.

(50) Arvonlisäverodirektiivin 25 artiklan mukaan palvelujen suoritus voi käsittää muun muassa jonkin seuraavista liiketoimista:
a) aineettoman omaisuuden luovutuksen, riippumatta siitä, perustuuko luovutus saantokirjaan vai ei;
b) velvoitteen pidättyä tietystä teosta tai sietää tiettyä tekoa taikka tilaa;
c) palvelun täytäntöönpanon viranomaisen määräyksestä, sen nimissä tai suoraan lain nojalla.

(51) Arvonlisäverodirektiivin 28 artiklan mukaan verovelvollisen, joka omissa nimissään mutta toisen lukuun toimien osallistuu palvelujen suoritukseen, on katsottava itse vastaanottaneen ja suorittaneen kyseiset palvelut.

(52) Arvonlisäverodirektiivin 73 artiklan mukaan muiden kuin 74–77 artiklassa tarkoitettujen tavaroiden luovutusten tai palvelujen suoritusten osalta veron peruste käsittää kaiken sen, mikä muodostaa luovuttajan tai suorittajan näistä liiketoimista hankkijalta tai kolmannelta saaman tai saatavan vastikkeen, mukaan lukien näiden liiketoimien hintaan suoraan liittyvät tuet.

(53) Tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentin mukaan tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.

(54) Saman lain 2 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan teos saatetaan yleisön saataviin, kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen.

(55) Saman lain 19 §:n 1 momentin mukaan, kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

(56) Saman lain 19 §:n 4 momentin mukaan teoksen tekijällä on oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, lukuun ottamatta rakennustaiteen, taidekäsityön ja taideteollisuuden tuotteita. Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos lainaaminen tapahtuu muusta kuin yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta. Jollei korvausta vaadita todisteellisesti kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona oikeus korvaukseen on syntynyt, oikeus korvaukseen raukeaa. Tässä momentissa tarkoitettuun oikeuteen sovelletaan 41 §:ää. Oikeustoimi, jolla tekijä luovuttaa oikeutensa tässä momentissa tarkoitettuun korvaukseen, on mitätön.

(57) Saman lain 19 a §:n 1 momentin mukaan korvaus 19 §:n 4 momentissa tarkoitetusta lainaamisesta alkuperäiselle tekijälle suoritetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän, kyseiseen tarkoitukseen käytettyjen teosten tekijöitä edustavan yhteishallinnointiorganisaation välityksellä. Organisaatioita voidaan hyväksyä useita, jos tekijöiden edustavuutta ei voida muuten saavuttaa.

2.3 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(58) Ennakkoratkaisuhakemus koskee lainauskorvauksia, jotka valtio maksaa A ry:lle tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:n perusteella. Edellä selostetuista ennakkoratkaisuhakemuksessa annetuista tiedoista ilmenee, että yhdistys jakaa valtion budjettiin sisältyvästä lainauskorvausmäärärahasta kirjallisuudelle kohdistuvan osuuden eri teosten tekijöille kunkin vuoden toteutuneiden lainojen perusteella. Yksityisen kopioinnin hyvityksistä poiketen tekijän saaman korvauksen määrä on siten yhteydessä siihen, missä määrin tekijän teoksen muodossa luomaa palvelua kulutetaan.

(59) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kirjastoista tapahtuva teosten lainaaminen on luvallista toimintaa ja luonnehdittavissa tekijänoikeuden rajoitukseksi. Tekijänoikeuslain järjestelmässä lainauskorvaus ei siten ole vahingonkorvausta toiselle kuuluvasta tekijänoikeuden oikeudettomasta hyödyntämisestä vaan tekijälle sen johdosta maksettava hyvitys, että teoskappaleita voidaan levittää lainaamalla yleisön keskuuteen siitä tekijän kanssa erikseen sopimatta.

(60) Unionin yleinen tuomioistuin on keskusverolautakunnan päätöksen antamisen jälkeen antanut tuomion asiassa T-643/24, Credidam, jossa on ollut arvioitavana vastikkeellisen palvelujen suorituksen käsite tekijänoikeuksien lähioikeuksien yhteishallinnoinnin yhteydessä. Tuossa tuomiossaan unionin yleinen tuomioistuin on muistuttanut siitä jo aiemmasta oikeuskäytännöstä ilmenevästä tulkinnasta, jonka mukaan palvelujen suoritusta on pidettävä arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”vastikkeellisena” ainoastaan silloin, kun palvelujen suorittajan ja vastaanottajan välillä on oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia, ja palvelun suorittajan saama korvaus on todellinen vastasuoritus vastaanottajan saamasta, yksilöitävissä olevasta palvelusta. Tällainen tilanne on kyseessä, jos palvelujen suorituksen ja saadun vastasuorituksen välillä on suora yhteys. Käsitettä on tulkittava laajasti. Aiemmasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että pelkästään säännellyn palvelun käyttö, kuten ajoneuvon säilyttäminen maksullisella pysäköintialueella tai sähkön kulutus kotiosoitteessa voi saada aikaan tällaisen oikeussuhteen (tuomion 32 ja 33 kohta).

(61) Unionin yleinen tuomioistuin on samassa tuomiossaan viitannut asioissa C‑501/19, UCMR – ADA, ja C‑179/23, Credidam A, annettuihin tuomioihin ja todennut, että se, että tekijänoikeuden ja lähioikeuksien yhteishallinnointiorganisaatio perii korvauksen, ei estä oikeuskäytännössä tarkoitetun suoran yhteyden olemassaoloa, koska kyseinen organisaatio toimii tällaisten oikeuksien haltijoiden lukuun, eikä se, että korvauksen kollektiivinen hallinnointi perustuu lakisääteiseen velvoitteeseen, ole esteenä tällaisen yhteyden olemassaololle. Juuri lainsäädännössä luodaan suora yhteys palvelujen suorittamisen ja vastasuoritusta koskevan velvollisuuden välille, kun otetaan huomioon, että arvonlisäverodirektiivin 25 artiklan c alakohdasta ilmenee nimenomaisesti, että palvelujen suoritus voi käsittää muun muassa palvelun täytäntöönpanon suoraan lain nojalla (tuomion 35 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin on johtopäätöksenään todennut, että tekijänoikeuden lähioikeuksien haltijat suorittavat vastikkeellisia palveluja silloin, kun käyttäjä, jolla ei ole tätä tarkoitusta varten lisenssiä, välittää heidän suojattuja teoksiaan yleisölle, huolimatta yhtäältä siitä, että he eivät voi vastustaa tällaista välittämistä, ja toisaalta siitä, että heille maksettava korvaus perustuu kansalliseen lainsäädäntöön.

(62) Suomen arvonlisäverolakia on tulkittava arvonlisäverodirektiivin mukaisesti. Korkein hallinto-oikeus näin ollen katsoo, kuten keskusverolautakunta, että teoksen tekijän saama lainauskorvaus perustuu yksilöitävissä olevaan suoritukseen eli kirjaston käyttämään oikeuteen lainata teoksen kappale yleisölle. Tämän suorituksen ja lainauskorvauksen maksamisen välillä on välitön yhteys. Lainauskorvaus muodostaa todellisen vastikkeen oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta. Teoksen tekijä suorittaa siten vastikkeellisen palvelun, kun hän luovuttaa oikeuden lainata teoksen kappaleen yleisölle lainauskorvausta vastaan. Lainauskorvauksen maksaa oikeuden käyttäjän eli kirjaston puolesta valtio. A ry toimii omissa nimissään kirjallisuuden tekijöiden lukuun, kun se vastaanottaa valtiolta lainauskorvauksia tekijänoikeuslain 19 a §:ssä tarkoitettuna yhteishallinnointiorganisaationa. Kysymys on arvonlisäverodirektiivin 28 artiklassa ja arvonlisäverolain 19 §:ssä tarkoitetusta komissiokaupasta.

(63) Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että A ry myy omissa nimissään päämiehen eli teoksen tekijän lukuun vastikkeellisen palvelun, kun se vastaanottaa tekijänoikeuslain 19 ja 19 a §:ssä tarkoitettuja lainauskorvauksia. Valtion yhdistykselle maksamaa lainauskorvausta on pidettävä vastikkeena oikeudesta lainata teoksen kappaleita yleisölle.

(64) Asiaa ei ole arvioitava toisin sen johdosta, että arvonlisäverolain 45 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella tekijän ei ole suoritettava veroa tekijänoikeuslakiin perustuvan oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saadusta korvauksesta tekijänoikeuslain 19 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, mutta pykälän 3 momentin mukaan tuo verottomuus ei koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia. Kysymys on joka tapauksessa samasta palvelusta, mitä komissiokauppasäännösten soveltaminen unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan edellyttää (esimerkiksi asia C-734/19, ITH Comercial Timișoara, tuomion 51 kohta). On katsottava, että tekijä oikeudellisen fiktion puitteissa luovuttaa lainausoikeuden yhdistykselle ja että yhdistys puolestaan luovuttaa tuon saman oikeuden edelleen kirjastoille.

(65) Edellä esitetyillä perusteilla keskusverolautakunnan päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Mikko Pikkujämsä, Anne Nenonen, Jaakko Autio (eri mieltä) ja Tero Leskinen (eri mieltä). Asian esittelijä Marita Eeva (eriävä mielipide).

Äänestyslausunto ja eriävä mielipide

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Tero Leskisen äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Jaakko Autio yhtyi:

”Kuten enemmistö, hylkään A ry:n ja Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimukset ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta. Hyväksyn A ry:n valituksen, kumoan keskusverolautakunnan päätöksen ja lausun uutena ennakkoratkaisuna, että yhdistyksen ei ole suoritettava arvonlisäveroa valtion tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n perusteella yhdistykselle maksamista lainauskorvauksista.

Perustelut

Asian oikeudellisena arviointina lausun seuraavaa.

Asiassa on ensin arvioitava, onko valtion budjettivaroistaan tekijänoikeuden haltijoita edustavalle A ry:lle tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin ja 19 a §:n nojalla maksamaa lainauskorvausta pidettävä arvonlisäverolain soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä saatuna vastikkeena.

Tekijänoikeuslain 19 §:n 1 momentin mukaan, kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen. Tekijän suostumuksella levitettyjen teoskappaleiden lainaus kirjastosta ei siten edellytä tekijän lupaa. Tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momentin mukaan teoksen tekijällä on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus korvaukseen teoksensa kappaleiden lainaamisesta yleisölle, kun lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta. Oikeustoimi, jolla tekijä luovuttaa oikeutensa mainittuun korvaukseen, on mitätön.

Tekijänoikeuslain 19 a §:n 1 momentin mukaan korvaus 19 §:n 4 momentissa tarkoitetusta lainaamisesta alkuperäiselle tekijälle suoritetaan opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän, kyseiseen tarkoitukseen käytettyjen teosten tekijöitä edustavan yhteishallinnointiorganisaation välityksellä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt A ry:n hallinnoimaan lainauskorvausta kirjallisuuden tekijöiden osalta. A ry tilittää lainauskorvaukset tekijöille teosten toteutuneisiin lainausmääriin perustuen. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A ry perii tekijöiltä lainauskorvausten hallinnoinnista tekijänoikeuksien yhteishallinnoinnista annetun lain 22 §:n mukaisen hallinnointipalkkion, jolla katetaan yhdistyksen välittömät kulut. Tämän hallinnointipalkkion arvonlisäverokohtelusta ei nyt ole kysymys.

Arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan arvonlisäveroa on suoritettava vastikkeellisesta palvelujen suorituksesta. Direktiivin 25 artiklan mukaan palvelun suoritus voi käsittää muun muassa aineettoman omaisuuden luovutuksen, velvoitteen pidättyä tietystä teosta taikka sietää tiettyä tekoa tai tilaa tai palvelun täytäntöönpanon viranomaisen määräyksestä, sen nimissä tai suoraan lain nojalla.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palvelujen suoritus on tehty arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetulla tavalla vastikkeellisesti ja se on siten veronalainen vain silloin, kun palvelun suorittajan ja sen vastaanottajan välillä on oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia, ja palvelun suorittajan saama korvaus on todellinen vastasuoritus vastaanottajalle suoritetusta palvelusta. Näin on tuomioistuimen mukaan siinä tapauksessa, että suoritetun palvelun ja saadun vastasuorituksen välillä on välitön yhteys, jolloin maksetut rahamäärät muodostavat tosiasiallisen vastikkeen oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta (esimerkiksi asia C-501/19, UCRM-ADA, 31 kohta).

Unionin tuomioistuimen asiassa C-37/16, SAWP, antamassa tuomiossa on ollut kysymys tallennus- ja kopiointivälineiden ja -laitteiden tuottajien ja maahantuojien tekijänoikeuslainsäädäntöön perustuvien maksujen arvonlisäverollisuudesta. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY (tietoyhteiskuntadirektiivi) 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään siitä, että jäsenvaltiot voivat tietyissä tilanteissa säätää poikkeuksista tai rajoituksista kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen.

Mainitun tuomion 27 ja 28 kohtien mukaan asiassa ei ensinnäkään näytä olevan oikeussuhdetta, jossa vastavuoroisia suorituksia olisi vaihdettu yhtäältä kappaleen valmistamista koskevien oikeuksien haltijoiden tai mahdollisesti näitä oikeuksia kollektiivisesti hallinnoivien järjestöjen ja toisaalta käyttämättömien tallennus- ja kopiointivälineiden ja tallennus- ja kopiointilaitteiden tuottajien ja maahantuojien välillä. Pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten maksujen maksamisvelvollisuus koskee nimittäin näitä tuottajia ja maahantuojia kansallisen lainsäädännön – jossa myös määritellään niiden määrä – nojalla.

Tuomion 29 ja 30 kohdan mukaan toiseksi käyttämättömien tallennus- ja kopiointivälineiden ja tallennus- ja kopiointilaitteiden tuottajille ja maahantuojille lankeavan velvollisuuden maksaa maksuja ei voida katsoa seuraavan sellaisesta palvelun suorituksesta, jonka välitön vastasuoritus se on. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy nimittäin ilmi, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten maksujen tarkoituksena on rahoittaa kappaleen valmistamista koskevien oikeuksien haltijoille tuleva sopiva hyvitys. Sopiva hyvitys ei kuitenkaan ole välitön vastasuoritus jostakin suorituksesta, sillä se liittyy näille oikeudenomistajille siitä aiheutuvaan vahinkoon, että heidän suojatuista teoksistaan valmistetaan kappaleita ilman heidän lupaansa (ks. vastaavasti tuomio, Padawan, C-467/08, 40 kohta).

Unionin tuomioistuin totesi tuomion 31 ja 32 kohdassa tästä seuraavan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaista liiketoimea ei voida katsoa suoritetun arvonlisäverodirektiivin 2 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla vastikkeellisesti. Tällaisessa tilanteessa kyseinen liiketoimi ei missään tapauksessa kuulu arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan.

Näin ollen unionin tuomioistuimen arvonlisäverodirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä palvelun suorituksen vastikkeellisuuden arvioinnissa on otettu huomioon kyseessä olleen korvauksen tekijänoikeudellinen luonne oikeudenomistajalle aiheutuvan vahingon korvaamisena.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-271/10, VEWA, ennakkoratkaisupyyntö on koskenut vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 92/100/ETY (vuokraus- ja lainausdirektiivi), joka on myöhemmin korvattu vastaavan nimisellä direktiivillä 2006/115/EY. Kysymys on ollut näissä direktiiveissä säädetyn käsitteen ”korvaus”, joka maksetaan tekijänoikeuksien haltijoille lainauksesta yleisölle, tulkinnasta.

Ensin mainitun direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa 1 artiklassa säädetystä yksinoikeudesta lainata yleisölle, jos ainakin tekijät saavat korvauksen tästä lainauksesta. Jäsenvaltiot voivat vapaasti vahvistaa tämän korvauksen ottaen huomioon kulttuurin edistämistä koskevat tavoitteensa. Säännös on vastaavan kaltainen kuin voimassa olevan vuokraus- ja lainausdirektiivin 6 artiklan 1 kohta.

Asiassa C-271/10, VEWA, annetun tuomion 29 kohdasta ilmenee, että direktiivissä 92/100 ”korvauksen” käsitteen tarkoituksena on säätää vahingonkorvauksesta tekijöille, koska se maksetaan silloin, kun teoksia käytetään yleisölle lainauksen yhteydessä ilman tekijöiden lupaa, mistä aiheutuu tekijöille vahinkoa. Myös tuomion 37 kohdassa on viitattu siihen, että korvausta on pidettävä korvauksena vahingosta, joka tekijöille on aiheutunut heidän teostensa käytöstä ilman heidän lupaansa.

Näin ollen unionin tuomioistuimen tekijänoikeuksiin liittyvää vuokraus- ja lainausdirektiiviä koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että mainitussa lainsäädännössä tekijöille maksettava lainauskorvaus on luonteeltaan korvausta vahingosta. Asiaa ei ole arvioitava tekijänoikeuslain perusteella toisin.

Ennakkopäätöksessä KHO 2017:93 on katsottu, että tekijänoikeuden haltijoita edustavien järjestöjen valtiolta tekijänoikeuslain 26 a §:n nojalla saamia yksityisen kopioinnin hyvityksiä ei ollut pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä suoritettuna vastikkeena. Näin ollen järjestöjen ei ollut suoritettava arvonlisäveroa saamastaan hyvityksestä.

Mainitussa ennakkopäätöksessä korkein hallinto-oikeus katsoi, että tekijät eivät olleet luovuttaneet oikeutta yksityiseen kopiointiin tekijänoikeusjärjestöille, koska tekijänoikeuslain 12 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen tekijät eivät voi määrätä tästä oikeudesta, vaan kopiointioikeus yksityiseen käyttöön perustuu suoraan lakiin. Näin ollen tekijänoikeusjärjestöjen ei voitu katsoa suorittavan hyvitystä vastaan palvelua silläkään perusteella, että oikeus määrätä yksityisestä kopioinnista olisi siirtynyt tekijänoikeusjärjestöille.

Korkein hallinto-oikeus on myös todennut, että kun tekijänoikeusjärjestöillä ei ollut oikeutta määrätä yksityisestä kopioinnista, valtion maksamaa hyvitystä ei voitu myöskään pitää tekijänoikeusjärjestöjen tämän oikeuden perusteella saamana korvauksena. Näin ollen arvonlisäverolain 45 §:n 3 momentin säännös ei ollut sovellettavissa kysymyksessä olleeseen hyvitykseen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei valtion ennakkoratkaisun hakijoille tekijänoikeuslain nojalla maksama yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu ollut vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta, vaan se jäi arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle.

Totean, että arvonlisäverolain soveltamisalaan kuuluva palvelun suorittaminen vastiketta vastaan voi muodostua velvoitteesta sietää tiettyä tekoa tai tilaa, ja palvelun suorittaminen voi myös tapahtua lain nojalla. Toisaalta lakiin perustuvien oikeuksien käyttäminen toiselle kuuluvan omaisuuden tai oikeuksien osalta ei suoraan merkitse kyseessä olevan arvonlisäverotuksen soveltamisalaan kuuluvan palvelun suorittaminen, vaikka siihen liittyisi velvollisuus maksaa korvausta.

Teosten tekijät eivät ole luovuttaneet oikeutta teostensa käyttämiseen lainaustoimintaan yhdistykselle, kirjastoille tai valtiolle. Myöskään yhdistys ei ole luovuttanut mainittua oikeutta kirjastoille tai valtiolle. Ratkaistava asia poikkeaa siten tilanteesta, jossa teosten tekijät tai yhdistys sopimuksen tai lain nojalla luovuttaisivat lisenssin tai muun oikeuden teoksen käyttämiseen.

Tekijänoikeuslain 19 §:n 1 momentin perusteella tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi Euroopan talousalueella luovutettu teoksen kappale saadaan levittää edelleen. Kirjastojen oikeus käyttää teoskappaleita lainaustoimintaan perustuu siten suoraan tekijänoikeuslakiin. Tätä oikeutta ei ole sidottu lainausoikeuden luovuttamiseen, eikä maksettavaan lainauskorvaukseen. Myöskään valtion A ry:lle maksama lainauskorvaus ei perustu teosten lainausmääriin kirjastoista. Kyse ei ole sellaisesta oikeussuhteesta, jossa valtion talousarviosta yhdistykselle maksettava lainauskorvaus olisi todellinen vastasuoritus teoksen tekijöiden tai yhdistyksen lainaustoimintaan liittyvästä palvelusuorituksesta.

Vaikka teoksen tekijällä on sinänsä tekijänoikeuslain 19 §:n 4 momenttiin perustuva oikeus korvaukseen teoksensa lainaamisesta yleisölle ja A ry:n oma tilitys teosten tekijöille perustuu teosten toteutuneisiin kirjastojen lainausmääriin, valtion maksama lainauskorvaus ei perustu yksilöitävissä olevaan teoksen lainaukseen. Kirjastossa tapahtuvan teoksen yleisölle lainaamisen ja lainauskorvauksen välillä ei siten ole välitöntä ja suoraa yhteyttä. Lainauskorvaus ei muodosta todellista vastiketta oikeussuhteessa suoritetusta yksilöitävissä olevasta palvelusta. Tätä tulkintaa tukee se, että edellä kuvatun oikeuskäytännön perusteella vuokraus- ja lainausdirektiiviä tulkittaessa tekijöille maksettava lainauskorvaus on luonteeltaan korvausta vahingosta.

Edellä olevan perusteella asiassa ei ole katsottava syntyvän sellaista oikeussuhdetta teoksen tekijän ja teoksen kappaleita yleisölle lainaavien kirjastojen välille, että kysymys olisi arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvasta vastavuoroisesta palvelun myynnistä vastiketta vastaan. Asiassa ei siten tule arvioitavaksi arvonlisäverolain ja -direktiivin komissiokauppasäännösten soveltuminen lainauskorvauksiin.

Edellä esitetyillä perusteilla katson, ettei valtion A ry:lle tekijänoikeuslain nojalla maksama lainauskorvaus ole vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta, vaan se jää arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän vuoksi kumoan keskusverolautakunnan päätöksen ja lausun uutena ennakkoratkaisuna äänestyslausunnon alussa ilmenevällä tavalla.”

Asian esittelijän esittelijäneuvos Marita Eevan esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Tero Leskisen äänestyslausunto.