KHO:2014:16
Asiassa oli kysymys oikeudesta saada hankkimislupa pistooliin ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla muistoesineenä säilyttämiseksi. KHO katsoi, että käytännössä aseen muistoarvo voi lähinnä liittyä aseen käyttämiseen Suomen sodissa. Tällöin ei enää ajan kulumisen vuoksi juuri ole mahdollista, että asetta itse käyttänyt hakisi siihen lupaa muistoesineperusteella. Muistoesineperuste voi siten liittyä siihen, että asetta on käyttänyt esimerkiksi hakijan sukulainen. Koska pelkästään aseen siirtyminen suvussa testamentilla tai perintönä ei ollut riittävä peruste, hakijan oli kyettävä osoittamaan erityisen muistoarvon henkilökohtainen liityntä häneen. Tällöin oli annettava merkitystä sille, millainen tuo erityinen muistoarvo ylipäätään voisi olla ja minkälaista selvitystä tuosta subjektiivisesta arvosta voidaan esittää.
Poliisihallituksen lausunnosta ilmeni, että Suomessa oli vuosina 2010–2012 myönnetty yli 2 200 muistoesineperusteista lupaa.
Asiakirjojen mukaan kyseinen ase oli kuulunut hakijan vaimon isälle, joka oli käyttänyt sitä sodassa. Pistooli oli kertomuksen mukaan pelastanut apen sodassa. Asetta oli säilytetty hakijan ja hänen appensa yhteisessä asekaapissa sota-aikaa lukuun ottamatta. Hakemuksessa oli korostettu aseen merkitystä hakijan ja hänen vaimonsa suvulle. Aseella voitiin katsoa olevan erityistä muistoarvoa hakijan apelle, mutta myös tämän läheisille. Aseen muistoarvoa hakijalle itselleen korosti myös se, että asetta oli säilytetty samassa asekaapissa yhdessä hakijan oman aseen kanssa. Näissä oloissa ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetty peruste oli olemassa.
Ampuma-aselaki 43 § 1 momentti 6 kohta ja 2 momentti
Päätös, josta valitetaan
Kuopion hallinto-oikeus 19.10.2012 nro 12/0375/1
Asian aikaisempi käsittely
Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiasema on 8.5.2012 tekemällään päätöksellä nro 8450/E0142/12 ampuma-aselain 43 §:n nojalla hylännyt A:n hakemuksen, että hänelle myön³netään lupa yhden itselataavan kertatulipistoolin, Retolaza nro 20408, kaliiperi 7.65, hankkimiseen muistoesineperusteella. Päätöksen perusteluina on esitetty muun ohella seuraavaa:
Ampuma-aselain 43 §:n mukaan muistoesineperusteen olemassaoloa osoittavat erityinen yhteys aseen aikaisemman omistajan ja luvanhaltijan välillä sekä aseen käyttöhistoria ja käyttöhistorian yhteys hakijaan.
Muistoesineperusteeksi A on lausunut lupahakemukseen liittyvässä kuulemisessa muun muassa, että kyseinen pistooli on kuulunut hänen vaimonsa isälle ja että hän on tähänkin asti säilyttänyt pistoolia asekaapissaan. Vaimon suku haluaa, että ase säilyisi suvussa ja että lupa A:lle pistooliin myönnettäisiin. Kuulemisessa A on muistellut ampuneensa pistoolilla muutaman kerran vaimonsa isän kanssa 10–20 vuotta sitten.
Hakemusasiakirjojen perusteella A:n kuvaama muistoesineperuste ei täytä luvan myöntämisen edellytyksiä.
A on valittanut poliisilaitoksen päätöksestä Kuopion hallinto-oikeu³teen ja valituksessaan vaatinut, että poliisilaitoksen päätös kumotaan ja hänen hakemuksensa hyväksytään.
A:lla on ampuma-aselain 43 §:ssä tarkoitettu hyväksyttävä syy saada appensa omistamaan 7.65 kaliiperin pistooliin hankkimislupa. Pistooli on kuulunut valittajan vaimon isälle, joka oli palvellut sota-aikana Karjalan kannaksella ja pistooli oli ollut rintamalla mukana. Rintamaolosuhteissa appi oli pelastautunut pimeässä tapahtuneesta vanginsieppausyrityksestä kyseisen pistoolin ansiosta. Ilman pistoolia valittajan apen suku olisi sammunut. Pistooli oli myös ollut lainattuna perääntymisvaiheen aikana oman aseensa hukanneelle joukkueenjohtajalle, joka oli palauttanut aseen valittajan apelle taistelujen tasaannuttua. Mainituilla perusteilla kyseisellä aseella on erityinen merkitys muistoesineenä viime sodasta perheelle, joka kunnioittaa viime sodissa tehtyjä uhrauksia ja sotaveteraanien työtä.
Valittaja on merkittävien kunnallisten luottamustoimiensa lisäksi toiminut ansiokkaasti kotikuntansa maanpuolustustehtävissä ja hänet on ylennetty reservin majurin arvoon.
Pistooli on valittajan perheelle hyvin arvokas muistoesine ja se halutaan säilyttää suvussa ja siirtää tuleville sukupolville muistona niistä vaikeista ajoista, jolloin Suomea oli puolustettava asein. Hankkimisluvan myöntäminen valittajalle täyttää ampuma-aselain hengen, koska aseella on erityinen yhteys aikaisemman omistajan ja valittajan välillä. Myös aseen käyttöhistorian yhteys valittajaan ja hänen sukuunsa on merkittävä. Pistooli on ollut sodan päättymisestä lähtien valittajan apen kotitalossa olevassa valittajan asekaapissa, eikä siitä ole aiheutunut kenellekään minkäänlaista haittaa.
Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiasema on antanut valituksen johdosta lausunnon.
A on haastattelussa ilmoittanut muistamansa mukaan ampuneensa kyseessä olevalla aseella appensa kanssa muutaman kerran 10–20 vuotta sitten. Selvityksestä ei käy ilmi aseeseen liittyvää muuta yhteistä käyttöhistoriaa.
Sen seikan, että aseen entinen omistaja on ollut valittajan puolison isä, ei voida katsoa muodostavan muistoesineolettamaa. Hallituksen esityksessä ampuma-aselaiksi on korostettu, että luvan hakijan tulee osoittaa ne tekijät, joiden vuoksi aseella on juuri hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. Hallituksen esityksen sanamuodosta on pääteltävissä, että ampuma-aseen hankkimisluvan myöntäminen muistoesineperusteella on poikkeustapaus. Poliisilaitos on katsonut, että tässä tapauksessa luvan myöntämiseen ei ole ollut edellytyksiä.
Poliisihallitus on antanut lausunnon.
Poliisilaitoksen päätös on lainmukainen eikä poliisilaitos ole ylittänyt sillä olevaa harkintavaltaa lupa-asiassa. Käsillä olevassa yksittäistapauksessa olisi kuitenkin ollut myös perusteita myöntää hankkimis- ja hallussapitolupa muistoesineperusteella, jolloin päätökseen olisi tullut liittää patruunoiden hankkimisen ja hallussapidon kieltävä ehto.
A on antanut vastaselityksen, jossa hän on ilmoittanut hyväksyvänsä Poliisihallituksen lausunnossa esitetyn patruunoiden hankkimista ja hallussapitoa koskevan lupaehdon.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Kuopion hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen poliisilaitoksen päätöksestä.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:
Ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan hankkimislupa voidaan antaa ampuma-aseen säilyttämiseksi muistoesineenä.
Ampuma-aselain 43 §:n 2 momentin mukaan muistoesineenä säilyttämiseksi lupa voidaan antaa muun kuin erityisen vaarallisen ampuma-aseen tai sen osan hankkimiseen yksittäisessä tapauksessa, jos hakija osoittaa ampuma-aseella tai aseen osalla olevan hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa.
Ampuma-aselakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 183/1997) on edellä mainittujen lainkohtien osalta todettu, että luvan voisi rajoitetusti saada myös muistoesineenä säilyttämistä varten. Hakijan olisi kyettävä osoittamaan, että ampuma-aseella tai aseen osalla on hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. Pelkästään aseen saaminen perintönä tai testamentilla ei siten olisi riittävä peruste luvan saamiselle. Luvan hakijan olisi luotettavalla tavalla kyettävä osoittamaan aseen tai aseen osan saannon laillisuus sekä ne tekijät, joiden johdosta esineellä on juuri hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa.
Valittaja on ampuma-aselain mukaiseen lupahakemukseen liittyvässä kuulemisessa 24.4.2012 kertonut puheena olevan pistoolin hankkimisluvan perusteista samoin kuin valituksessaan. Valittaja on lisäksi kertonut ampuneensa kyseisellä aseella appensa kanssa muistinsa mukaan yhden kerran 10–20 vuotta sitten.
Hankkimisluvan antaminen ampuma-aseeseen muistoesineperusteella on poikkeuksellista. Valittajan esittämä selvitys ja ampuma-aselain esitöissä mainitut seikat huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että kyseisellä aseella olisi valittajalle ampuma-aselain 43 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. Poliisilaitos on voinut hylätä hankkimislupahakemuksen.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Toni Sarivirta, Pekka Hallikainen ja Raimo Härkönen. Esittelijä Riitta Huurre.
Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset kumotaan ja hänen hakemuksensa hyväksytään.
Hallinto-oikeus on ratkaissut asian vastoin Poliisihallituksen lausuntoa. Kysymyksessä on A:n apen ase, joka on pelastanut apen taistelutilanteessa. Ase on ollut myös joukkueenjohtajan käytössä perääntymistaistelujen aikana. Tämä tilanne edustaa historiallista arvoa A:n suvulle. Pistooli on lähes 100 vuotta vanha. Aseella on A:n suvulle erityinen merkitys. Asetta on säilytetty A:n ja hänen appensa yhteisessä kotitalossa maatilan päärakennuksessa olevassa yhteisessä asekaapissa sodan päättymisestä lukien. A on kunnostautunut reserviläistoiminnassa ja saanut reservin majurin arvon. A:lla on jo hallussaan käsiase.
Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiasema on antanut asias³sa lausunnon.
Hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset ovat asianmukaisia sekä oikein ja riittävästi perusteltuja. Ampuma-aselakia koskevan hallituksen esityksen mukaan hankkimisluvan myöntäminen muistoesineperusteella on aina poikkeustapaus. Poliisilaitos on jättänyt korkeimman hallinto-oikeuden harkintaan, onko poikkeustapauksia koskevan yhtenäisen käytännön ohjaaminen nyt kysymyksessä olevan asian kaltaisissa tapauksissa mahdollista.
A on antanut vastaselityksen.
Poliisihallitus on pitänyt kysymyksessä olevaa tapausta sellaisena poikkeustapauksena, jossa hankkimis- ja hallussapitoluvan myöntämisen edellytykset muistoesineperusteella täyttyvät. A:lla on henkilökohtainen liityntä aseeseen. Luvan myöntäminen A:lle, jolla on ennestään lupa voimakkaampaan aseeseen ja joka on nuhteeton henkilö, ei aiheuta turvallisuusriskiä.
A on seikkaperäisesti perustellut aseen historiallista merkitystä itselleen ja suvulleen. Lupa tulisi myöntää näillä perusteilla. A on myös suostunut Poliisihallituksen lausunnossa esitettyyn patruunoiden hankkimista ja hallussapitoa koskevan ehdon liittämiseen lupaehtoihin.
Poliisihallitus on antanut asiassa lausunnon.
Poliisihallituksen lupahallintoyksikkö, asehallinto, on viitannut Poliisihallituksen laillisuusvalvonnan hallinto-oikeudelle antamaan lausuntoon.
Ampuma-aselain 43 §:n säännöksessä on kysymys erityisestä muistoarvosta ja yksittäistapauksesta. Muistoarvon käsitettä on hyvin vaikea määritellä ja se on hyvin subjektiivinen. Muistoarvoon vetoaminen ampuma-aseen hankkimislupien hakemusten perusteluissa liittyy usein sodan ajan tapahtumiin, joihin osallistui hyvin suuri joukko kansalaisia. Muistoarvon käsitteen tulkinnan tulee olla nimenomaan tämän seikan johdosta tiukka, koska muussa tapauksessa lupahallinto kuormittuisi kohtuuttomasti sota-ajan aseiden lupaharkintaprosesseista.
Kun otetaan huomioon hallintolain 31 ja 34 §, poliisilaitos on pitänyt hakijan antamaa selvitystä riittävänä ja tehnyt sen perusteella ratkaisunsa, joka on ollut hakemuksen hylkäävä päätös. Hakija ei ole myöskään asian käsittelyn aikana vedonnut muuhun lisäselvitykseen erityisestä tunnearvoista kuin omaan lausumaansa sekä sukulaistensa allekirjoittamaan todistukseen.
Suomessa on myönnetty vuonna 2012 yhteensä 46 663 ampuma-aseen hankkimislupaa, joista muistoesineperusteella 514. Vastaavasti vuonna 2011 hankkimislupia myönnettiin yhteensä 58 790, joista muistoesineperusteella 781, sekä vuonna 2010 yhteensä 62 963, joista muistoesineperusteella 909. Muistoesineperusteella on siis myönnetty noin yksi prosentti lupien kokonaismäärästä.
Yhtenäisen käytännön muodostaminen näin harvinaisten poikkeustapauksessa myönnettävien lupien kohdalla on hyvin vaikeaa, eikä edes tarkoituksenmukaista tällä hetkellä voimassa olevan säännöksen sanamuodon perusteella.
Muistoesineperusteella myönnettävien ampuma-aseen hankkimislupien kohdalla lupiin voidaan liittää ehto, joka kieltää patruunoiden hankkimisen aseeseen. Tällaista ehtoa voidaan yleensä pitää riittävänä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen kannalta, jos luvan hakijan ampuma-aselain 45 §:ssä tarkoitettuja henkilökohtaisia ominaisuuksia voidaan pitää riittävinä ja henkilöä sopivana terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella pitämään hallussaan ampuma-aseita.
Poliisihallituksen lausunto on lähetetty tiedoksi Etelä-Savon poliisilaitokselle ja A:lle.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.
Kuopion hallinto-oikeuden ja Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiaseman päätökset kumotaan ja asia palautetaan poliisiasemalle uudelleen käsiteltäväksi.
Perustelut
1. Ratkaistavana oleva oikeuskysymys
Asiassa on A:n valituksesta ratkaistava, onko poliisilaitos voinut hylätä hänen hakemuksensa saada lupa 7.65 kaliiperin pistoolin hankkimiseen, oikeastaan hallussaan olleen pistoolin pitämiseen, ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetulla muistoesineperusteella.
2. Sovellettavat oikeusohjeet esitöineen
Ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin mukaan hankkimislupa voidaan antaa seuraaviin käyttötarkoituksiin:
--------------
6) muistoesineenä säilyttäminen;
--------------
Pykälän 2 momentin mukaan muistoesineenä säilyttämiseksi lupa voidaan antaa muun kuin erityisen vaarallisen ampuma-aseen tai sen osan hankkimiseen yksittäisessä tapauksessa, jos hakija osoittaa ampuma-aseella tai aseen osalla olevan hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa.
Hallituksen esityksessä ampuma-aselaiksi (HE 183/1997 vp) todetaan ampuma-aselain 43 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella seuraavaa:
"43 §. Hyväksyttävät käyttötarkoitukset. Toisin kuin nykyisissä säännöksissä, laissa olisi tyhjentävästi lueteltu ampuma-aseen hyväksyttävät käyttötarkoitukset. Lupaviranomainen voisi lakiehdotuksen mukaan antaa luvan ampuma-aseen tai aseen osan hankkimiseen, jos käyttötarkoitus olisi ehdotetun pykälän mukaan hyväksyttävä ja hankittavaa ampuma-asetta ja aseen osaa koskevat 44 §:n mukaiset edellytykset sekä hankkimisluvan saajaa koskevat 45 §:n mukaiset edellytykset täyttyisivät. Perusedellytyksenä kaikille ehdotetun lain mukaisille luville olisi lain 18 §:n 2 momentin mukaan se, ettei ole syytä epäillä lupaa tai sen nojalla hankittua tai hallussapidettyä esinettä käytettävän väärin."
--------------
"Momentin 5 kohdan säännös mahdollistaisi aseiden pitämisen kokoelmissa niiden historiallisen, teknisen, taiteellisen tai muun vastaavan arvon vuoksi. Sen sijaan aseen pitäminen muistoesineenä ei pääsääntöisesti olisi lain mukainen hyväksyttävänä pidettävä käyttötarkoitus. Pykälän 6 momentin mukaan luvan saaminen olisi kuitenkin poikkeustapauksissa mahdollista myös muistoarvon vuoksi. Tällä perusteella annettavan luvan edellytyksistä säädettäisiin tarkemmin pykälän 2 momentissa."
--------------
"2 momentti. Nykyisin noudatetun lupakäytännön mukaan muisto- tai tunnearvoa ei yksinään ole pidettävä riittävänä perusteena luvan saamiselle ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon. Tämä on johtanut joissakin tapauksissa luvan hakijan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Se on lisäksi johtanut siihen, ettei kaikkia kuolinpesistä löytyviä aseita ilmoiteta käytännössä poliisille. Jotta edellä mainitut epäkohdat saataisiin ainakin osittain korjatuiksi, esitetään, että luvan voisi rajoitetusti saada myös muistoesineenä säilyttämistä varten. Hakijan olisi kyettävä osoittamaan, että ampuma-aseella tai aseen osalla on hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. Pelkästään aseen saaminen perintönä tai testamentilla ei siten olisi riittävä peruste luvan saamiselle. Luvan hakijan olisi luotettavalla tavalla kyettävä osoittamaan aseen tai aseen osan saannon laillisuus sekä ne tekijät, joiden johdosta esineellä on juuri hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa."
Tosiseikat
A on 3.4.2012 jättänyt Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiasemalle ampuma-aselupahakemuksen, jossa hän on hakenut hankkimislupaa 7.65 kaliiperin Retolaza pistooliin. Lupahakemukseen liittyvässä kuulemistilaisuudessa Mikkelin pääpoliisiasemalla A on kertonut, että kysymyksessä oleva pistooli on kuulunut hänen vaimonsa isälle ja että pistoolia on säilytetty maatilan päärakennuksessa olevassa asekaapissa sodan päättymisestä lukien. Asekaapissa on säilytetty myös A:n omaa asetta. Perikunta on halunnut, että ase säilyy suvussa. A on kertonut tämän vuoksi hakeneensa hankkimislupaa. A on muistellut ampuneensa pistoolilla appensa kanssa muutaman kerran 10–20 vuotta aikaisemmin. Aseeseen on A:n muistaman mukaan mahdollisesti olemassa 20 patruunaa. A on harrastanut ampumista vuodesta 1977 lähtien ja hänellä on lupa toisen aseen hallussapitoon.
Oikeudellinen arviointi
Ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan hankkimislupa voidaan myöntää aseen säilyttämiseen muistoesineenä. Edellä siteeratuista lain esitöistä ilmenee, että kysymys on poikkeuksellisesta perusteesta. Peruste on lisätty lakiin sen vuoksi, että aiemman lupakäytännön mukaan muisto- tai tunnearvoa ei pidetty riittävänä perusteena luvan saamiseksi ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon. Tämän katsottiin johtaneen joissakin tapauksissa hakijan kannalta kohtuuttomiin lopputuloksiin. Lisäksi aiempi lupakäytäntö oli johtanut siihen, että kaikkia kuolinpesille kuuluneita aseita ei ilmoitettu poliisille.
Poliisihallituksen valtionasiamiehen Kuopion hallinto-oikeudelle antaman lausunnon mukaan poliisilaitoksen päätös on lainmukainen eikä poliisilaitos ole ylittänyt sillä olevaa harkintavaltaa lupa-asiassa. Valtionasiamies on kuitenkin todennut, että käsillä olevassa yksittäistapauksessa olisi ollut myös perusteita myöntää lupa muistoesineperusteella. Kokonaisuutena arvioiden A:n esittämien perustelujen katsottiin sisältäneen puoltavia argumentteja luvan myöntämiseen muistoesineperusteella, mutta patruunoiden hankkiminen ja hallussapito olisi kiellettävä ehdolla.
Korkeimman hallinto-oikeuden pyytämässä lausunnossa Poliisihallitus on esittänyt tilastotietoja muistoesineperusteella myönnettyjen lupien määristä viime vuosina. Muistoesineperusteella lupia on myönnetty 514 vuonna 2012, 781 vuonna 2011 ja 909 vuonna 2010. Muistoesineperusteella myönnettyjen lupien määrä on ollut noin yksi prosentti kunakin vuonna myönnetyistä hankkimisluvista.
Lain esitöiden mukaan luvan hakijan on kyettävä osoittamaan, että aseella on hänelle erityistä muistoarvoa. Pelkästään aseen saaminen perintönä tai testamentilla ei ole riittävä peruste luvan saamiselle. Hakijan on luotettavalla tavalla kyettävä osoittamaan ne tekijät, joiden johdosta aseella on juuri hänelle erityistä muistoarvoa.
Käytännössä aseen muistoarvo voi lähinnä liittyä aseen käyttämiseen Suomen sodissa. Tällöin ei enää ajan kulumisen vuoksi juuri ole mahdollista, että asetta itse käyttänyt hakisi siihen lupaa muistoesineperusteella. Muistoesineperuste voi siten liittyä siihen, että asetta on käyttänyt esimerkiksi hakijan sukulainen. Koska pelkästään aseen siirtyminen suvussa testamentilla tai perintönä ei ole riittävä peruste, hakijan on kyettävä osoittamaan erityisen muistoarvon henkilökohtainen liityntä häneen. Tällöin on annettava merkitystä sille, millainen tuo erityinen muistoarvo ylipäätään voisi olla ja minkälaista selvitystä tuosta subjektiivisesta arvosta voidaan esittää.
Asiaa arvioitaessa on niin ikään kiinnitettävä huomiota siihen, että Suomessa on Poliisihallituksen lausunnon mukaan vuosina 2010–2012 myönnetty yli 2 200 muistoesineperusteista lupaa. Valtakunnallisesti arvioiden kysymys ei siis ole täysin poikkeuksellisesta perusteesta. Tapauksissa, joissa lupa myönnetään, asia ei yleensä tule lainkaan hallintotuomioistuimissa arvioitavaksi.
Asiakirjojen mukaan kyseinen ase on kuulunut A:n vaimon isälle, joka on käyttänyt sitä sodassa. Lähes sata vuotta vanha pistooli pelasti kertomuksen mukaan apen sodassa. Asetta on säilytetty A:n ja hänen appensa yhteisessä asekaapissa sota-aikaa lukuun ottamatta. Hakemuksessa on korostettu aseen merkitystä A:n ja hänen vaimonsa suvulle.
Aseella voidaan siten katsoa olleen erityistä muistoarvoa A:n apelle, mutta myös tämän läheisille. Aseen muistoarvoa A:lle itselleen korostaa myös se, että asetta on säilytetty samassa asekaapissa yhdessä A:n oman aseen kanssa. Näissä oloissa ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetty peruste on olemassa. Asiassa ei ole esitetty A:n henkilöön liittyviä perusteita, jotka olisivat sinänsä esteenä luvan myöntämiselle.
Mahdollisuus aseen säilyttämiseen deaktivoituna ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Deaktivoidun aseen hallussapitoon ei tarvita lupaa. Näin ollen lupaa muistoesineperusteella ei voitaisi evätä sillä perusteella, että aseen hallussapito deaktivoituna olisi mahdollista.
Lopputulos
Edellä lausutuilla perusteilla hallinto-oikeuden ja poliisilaitoksen päätökset on kumottava ja asia palautettava poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Riitta Mutikainen, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Leo Kaasinen.
Eri mieltä olleen hallintoneuvos Liisa Heikkilän äänestyslausunto johon hallintoneuvos Sakari Vanhala yhtyi:
"Hylkään valituksen.
Perustelut
Valituksenalaisessa asiassa on kysymys ainoastaan sen arvioimisesta, onko A:lla lainmukainen peruste saada ampuma-aseen hankkimislupa aseen muistoesineenä säilyttämiseksi.
Edellä selostetun hallituksen esityksen (HE 183/1997 vp) mukaan aseen pitäminen muistoesineenä ei pääsääntöisesti ole lain mukainen hyväksyttävänä pidettävä käyttötarkoitus. Luvan saaminen tällä perusteella on mahdollista vain poikkeustapauksissa. Luvan hakijan on luotettavalla tavalla kyettävä osoittamaan aseen saannon laillisuus sekä ne tekijät, joiden johdosta esineellä on juuri hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. Perusteluissa on nimenomaisesti todettu, ettei pelkästään aseen saaminen perintönä tai testamentilla ole riittävä peruste luvan saamiselle. Korkein hallinto-oikeus on ampuma-aselain (1/1998) aikaisessa oikeuskäytännössään tulkinnut poikkeussäännöksen soveltamisalan erittäin suppeaksi.
Kysymys on toimintakuntoisesta 7,65 kaliiperin pistoolista. Ase on sodan jälkeen jäänyt A:n vaimon isälle ja ollut myöhemmin A:n säilytyksessä. Aseen omistussuhteista ja saannosta ei ole esitetty tarkempaa selvitystä.
Hakemuksessa on korostuneesti tuotu esille aseen merkitystä ja muistoarvoa suvulle. A on Mikkelin pääpoliisiasemalla tapahtuneessa lupahakemukseen liittyvässä kuulemistilaisuudessa todennut luvanhaun perusteena, että perikunta haluaa aseen säilyvän suvussa. Hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa on tuotu niin ikään esille, että aseella on perheelle erityinen merkitys muistoesineenä viime sodasta, ja että ase halutaan siirtää muistona tuleville sukupolville. Aseen merkitys suvulle on valitusperusteena myös korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehdyssä valituksessa.
Aseen säilymistä suvun hallussa, vaikka aseeseen ja sen sota-aikaiseen käyttöön liittyy edellä mainittuja tapahtumia, ei sellaisenaan voida pitää ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisena perusteena A:lle myönnettävälle ampuma-aseen hankkimisluvalle. A on esittänyt henkilökohtaisina perusteina aseen hankkimisluvalle lähinnä ampumaharrastuksensa ja reserviläistoimintansa sekä kyseisen aseen pitkäaikaisen hallussapidon. Ne eivät kuitenkaan osoita, että kyseisellä aseella on juuri hänelle erityistä historiallista tai muuta muistoarvoa. A ei ole siten esittänyt riittäviä perusteita ampuma-aseen hankkimisluvan saamiseen ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla.
Jos ase on asianmukaisesti deaktivoitu, sen hankkiminen ja hallussapito ei ole luvanvaraista.
Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita."
Asian esittelijän oikeussihteeri Leo Kaasisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Liisa Heikkilän äänestyslausunto.