KHO:2019:87

X:n kaupungin viranhaltija hylkäsi B:n tekemän hakemuksen saada vuonna 2007 syntyneelle tyttärelleen A:lle vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin. X:n kaupungin yksilöasianjaosto hylkäsi B:n tekemän oikaisuvaatimuksen. Jaoston mukaan lapsen hyvinvoinnin ja huolenpidon kannalta tarvittavien vapaa-ajan käyntien hoitaminen oli alaikäisen lapsen vanhempien vastuulla. Perheelle oli myös myönnetty omaishoidon tukea sen vuoksi, että lapsi tarvitsi ikäistään enemmän valvontaa ja huolenpitoa.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hallinto-oikeuden mukaan ratkaistaessa lapsen oikeutta henkilökohtaiseen apuun arvioinnissa tuli kiinnittää huomiota lapsen yksilölliseen tilanteeseen, kehitystasoon sekä siihen, mihin tarkoitukseen henkilökohtaista apua oli haettu. Merkitystä tuli antaa myös sille, mitä lapsi oli aikaisemmin tehnyt haetun toiminnon osalta ja mitä samanikäiset samassa elämänvaiheessa olevat lapset normaalisti tekevät. Kun otettiin huomioon A:n terveydentilasta, kehitystasosta ja muista olosuhteista saatu selvitys sekä se, että samanikäiset vammattomat lapset tarvitsevat tavanomaisesti vielä vanhempien apua ja ohjausta kodin ulkopuolella, A:ta ei ollut pidettävä vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A on keskivaikeasti kehitysvammainen lapsi, jonka keskimääräinen kehitysikä on neljä vuotta kolme kuukautta. A kommunikoi puheella ja käyttää tukiviittomia. Asiassa ei ollut epäselvyyttä siitä, että A osaa ilmaista tarpeensa ja tahtonsa.

Hallituksen esityksestä (HE 166/2008 vp) käy ilmi, että henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, kun taas omaishoidossa painottuvat hoiva ja hoito. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että vammaispalvelulain nojalla myönnettävä henkilökohtainen apu ei voisi lainkaan sisältää hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista.

Arvioitaessa sitä, tarvitseeko A välttämättä hänelle haettua henkilökohtaisen avun palvelua suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, oli edellä todetun ja A:n terveydentilasta esitetyn selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten A:n ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen. X:n kaupunki oli vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla velvollinen järjestämään A:lle henkilökohtaista apua hakemuksessa tarkoitettuihin toimiin. Asiassa ei ollut esitetty, että A ei kykenisi itse määrittämään tarvitsemansa avun sisältöä tai toteutustapaa. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin yksilöasianjaoston päätökset ja palautti asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 1 momentti, 8 § 2 momentti, 8 c § 1 momentti 3 ja 5 kohta, 8 c § 2 ja 3 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 18.4.2018 nro 18/0181/3

Asian aikaisempi käsittely

B on hakenut 4.4.2007 syntyneelle tyttärelleen A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) mukaista henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin.

X:n kaupungin yksilöasiainjaoston alainen viranhaltija on 17.3.2017 tekemällään päätöksellä (2017 13) hylännyt hakemuksen.

Päätöksen perustelujen mukaan asiakkaan luokse oli tehty 14.3.2017 kotikäynti, jolloin päivitettiin hänen palvelusuunnitelmansa ja tehtiin palvelutarpeen arvio.

Asiakkaan diagnoosina on keskiasteinen kehitysvammaisuus, ja hänellä on puheentuottamisen erityisvaikeus. Kotikäynnillä oli ilmennyt, että asiakas joskus jumittaa uusissa tilanteissa ja siirtymissä. Asiakkaalla on myös epilepsia, johon oli aloitettu lääkitys, sekä rajoitteita käsien liikelaajuuksissa.

Asiakas on itsenäisesti kodin pihapiirissä, mutta tarvitsee muutoin valvontaa. Hän käy itsenäisesti tanssitunneilla vanhempiensa kuljettamana. Hänellä ei ole sellaisia liikkumisrajoitteita, joihin tarvittaisiin apuvälineitä.

Hakemuksen mukaan henkilökohtaista apua haetaan kodin ulkopuolisiin toimintoihin, esimerkiksi uimahallissa ja leikkipuistossa käyntiin. Avustaja mahdollistaisi asiakkaalle kulkemisen itsenäisesti ilman vanhempia.

Lasten kohdalla henkilökohtaisen avun tarvetta verrataan samanikäisiin vammattomiin lapsiin. Henkilökohtainen apu ei ole valvontaa, vaan sen avulla vaikeavammaiselle henkilölle voidaan tarjota mahdollisuuksia tehdä samoja asioita, joita hän tekisi, muttei suoriudu niistä vammansa tai sairautensa vuoksi. Asiakas tarvitsee valvontaa ikänsä puolesta, eikä hänen siten voisi olettaa toimivan itsenäisesti kodin ulkopuolella ja käyvän esimerkiksi uimahallissa ilman valvontaa, vaikka hänellä ei olisi vammaa.

Henkilökohtaisen avun ulkopuolelle rajautuvat sellaiset avun tarpeet, jotka edellyttävät pääosin hoivaa, hoitoa ja valvontaa. Asiakkaan tarpeet kohdistuvat vielä hoitotoimenpiteisiin sekä valvontaan, joten niihin vastataan muilla keinoin. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu vammaisen omien valintojen toteuttamiseen ja perheen jaksamista tuetaan muilla keinoin.

X:n kaupungin yksilöasiainjaosto on 16.5.2017 (§ 151) hylännyt B:n A:n puolesta tekemän oikaisuvaatimuksen.

Päätöksen keskeisten perustelujen mukaan A on täyttänyt juuri 10 vuotta. Hän asuu vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. A:lla on lääkärinlausunnon mukaan keskiasteinen älyllinen kehitysvammaisuus (F71.0), epilepsia, puheentuottamisen erityisvaikeus (F80.1), kromisomialueen 12 p mikrodeleetio (Q93.8), hyperopia (H53.0) ja lapaluun epämuodostuma (Q74.03). Psykologin arvion mukaan A:n keskimääräinen kehitysikä on 4 vuotta 3 kuukautta.

Kotikäynnillä A:n isä oli kertonut A:n omatoimisuuden lisääntyneen sekä liikkumisen ja motoriikan kehittyneen. A kommunikoi puheella ja käyttää tukiviittomia sellaisten henkilöiden kanssa, joiden hän tietää niitä osaavan. A:lla on kommunikaatiotabletti, joka ei ole vielä aktiivisessa käytössä. A:n puhe on epäselvää. Tuntematonkin ihminen ymmärtää A:n puhetta, jos ilmaisut ovat lyhyitä ja kontekstisidonnaisia. A tarvitsee toisinaan apua ja valvontaa peseytymisessä ja wc-käynneillä.

A liikkuu kävellen, osaa pyöräillä eikä tarvitse liikkumisen apuvälineitä. Käsien liikerajoitteita kehitetään allasterapian avulla. Kotikäynnillä A:n isä kertoi A:n kulkeneen vanhempiensa kanssa linja-autolla. Kulkeminen näin oli onnistunut hyvin. Isän mukaan A voisi kulkea linja-autolla saattajan kanssa harrastuksiin yhdeksän kilometrin päähän kotoa.

Vammaisen henkilön on vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentin mukaan itse pystyttävä määrittämään avun tarpeensa sekä myös määrittelemään se, miten ja millä tavoin välttämätön avun tarve voidaan järjestää. Itsemääräämisoikeus edellyttää aina henkilöltä edellytyksiä ja omaehtoista kykyä itsenäisiin päätöksiin ja tekoihin. Itsemääräämisoikeus edellyttää myös sitä, että henkilön tahdonmuodostukseen eivät vaikuta muut henkilöt. Vaikeavammaisen henkilön pitää pystyä ja osata arvioida ratkaisujensa syy- ja seuraussuhteet sekä asiassa tehtävän ratkaisun merkitys.

A käy fysioterapiassa, allasterapiassa sekä harrastuksena hänellä on tanssitunneilla käynti. Vanhemmat vievät ja hakevat A:n tanssitunneilta, joilla hän on muutoin itsenäisesti. A tarvitsee valvontaa lähes koko ajan. Kotikäynnillä isä kertoi A:n viettävän aikaa kodin pihapiirissä toisinaan yksin, mutta muutoin hän ei kulje yksin, koska hän saattaa eksyä. Isän mukaan vanhemmat valmistelevat A:ta etukäteen siirtymisiin ja uusiin tilanteisiin. A on käynyt muutaman kerran itsenäisesti lähikaupassa kauppalapun kanssa. Kaupan työntekijät tuntevat A:n. A pitää erilaisista harrastuksista ja osaa ilmaista tarpeensa ja tahtonsa.

Yleensä 10-vuotiaan lapsen avun tarve liittyy myös valvontaan. Samanikäiset lapset eivät tavanomaisesti käy itsenäisesti harrastuksissa, joihin pääsemiseksi täytyy käyttää julkisia kulkuvälineitä. Harrastuksissa A joko pärjää yksikseen tai tarvitsee pääosin valvontaa.

Lastensuojelulain 2 §:n 1 momentin mukaan lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lapsen vanhemman ja muun huoltajan tulee turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa säädetään. Lapsen hyvinvoinnin ja huolenpidon kannalta tarvittavien vapaa-ajan käyntien hoitaminen on alaikäisen vanhemman vastuulla ja näin ollen on heidän tehtävänään huolehtia asioinnit ja vapaa-aika soveltuvalla tavalla.

A:n perheelle on myönnetty omaishoidon tuki sen vuoksi, että lapsi tarvitsee ikäistään enemmän valvontaa ja huolenpitoa. Asiakkaan palveluina on ollut lisäksi koululaisen osa-aikaisena päiväpalveluna aamu- ja iltapäivähoito.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt B:n A:n puolesta yksilöasiainjaoston päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat säännökset ja hallituksen esitys

Vammaispalvelulain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.

Lain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Lain 8 c §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan tässä laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:

päivittäisissä toimissa;
työssä ja opiskelussa;
harrastuksissa;
yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai
sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Pykälän 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan 1 momentissa tarkoitettuja toimia suorittaessaan. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.

Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista.

Hallituksen esityksen (HE 166/2008 vp) 8 c §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan, jos avun ja avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulisi siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla.

Asiassa saatu selvitys

A on vuonna 2007 syntynyt tyttö, jolla on diagnosoitu keskiasteinen älyllinen kehitysvammaisuus, epilepsia, puheentuottamisen erityisvaikeus, kromosomialueen 12 p mikrodeleetio, hyperopia ja lapaluun epämuodostuma (sprengelin deformiteetti). Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 20.12.2016 päivätyn hoitopalautteen mukaan A:n keskimääräinen kehitysikä on 4 vuotta 3 kuukautta. A:n kehitysviive ikätovereihin on kasvanut, joten hänen kehitystasonsa on hoitopalautteen mukaan edelleen keskivaikean kehitysvammaisuuden kriteerien sisällä.

Asiakirjoihin liitetystä 18.5.2017 päivätystä vammaispalvelujen asiakas- suunnitelmasta ilmenee, että A suoriutuu päivittäisistä toimista pääosin itsenäisesti, mutta tarvitsee jonkin verran apua wc-käynneillä ja peseytymisessä. Hänen liikkuvuutensa ja tasapainonsa on kehittynyt paljon, ja kömpelyys kävelystä on poistunut lähes kokonaan. A:lla on vaikeuksia nostaa kädet suorana ilmaan. Hän osaa pyöräillä ja hän jaksaa kävellä pidempiäkin matkoja. A tarvitsee valvontaa lähes koko ajan. Hänen puheensa on epäselvää. A kommunikoi puheella ja käyttää tukiviittomia ihmisten kanssa, joiden tietää niitä osaavan. Hän saattaa uusissa tilanteissa ja siirtymisissä niin sanotusti "jumittaa”. A:lla on kommunikaatiotabletti, joka on otettu asteittain käyttöön. Hänellä ei ole käytössään muita apuvälineitä.

Valittaja on hakenut tyttärelleen A:lle henkilökohtaista apua leikkipuistossa, tapahtumissa ja kavereiden luona käynteihin, harrastuksiin sekä kesäkuussa 2017 järjestetylle 10-leirille. Valittaja on tuonut oikaisuvaatimuksessaan ja valituksessaan esiin, että A on kehitysvammastaan huolimatta aktiivinen toimintaa, harrastuksia ja kavereita kaipaava nuori tyttö. Hän nauttii uimisesta, ja uinti on hänelle tärkeää ja hyödyllistä liikuntaa. Asiakassuunnitelman mukaan A on käynyt myös kerran kokeiluluonteisesti tanssitunnilla. Valittaja katsoo, että henkilökohtaisella avulla mahdollistettaisiin A:n itsenäistymistä tukeva toiminta. Hänen on katsottava olevan vammaispalvelulaissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, koska hän ei tunne kelloa, ei pysty riittävän ymmärrettävästi kommunikoimaan, ei osaa lukea, ei ymmärrä rahan arvoa, ei hahmota vierasta ympäristöä eikä osaa itsenäisesti kulkea pihapiirin ulkopuolella. A ei voi myöskään hädän tullen pyytää apua, koska hänen puheensa on epäselvää.

Johtopäätökset

A on ollut päätöksentekohetkellä 10-vuotias. Asiassa saadun selvityksen mukaan hän suoriutuu fyysisistä toiminnoista pääasiasiassa itsenäisesti, mutta hänen liikkumista kodin ulkopuolella vaikeuttaa erityisesti hänen puheen tuottamiseensa liittyvät ongelmat. Asiakirjoista ilmenee, että erilainen virkistystoiminta ja kaverisuhteet ovat A:lle tärkeitä. Asiakirjoista ilmenee myös, että hän tarvitsee enemmän valvontaa kuin vammattomat samanikäiset lapset.

Vaikeavammaisella lapsella on oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun silloin, kun hän ei ole vanhempiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa, vaan hän voi itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan. Vaikka henkilökohtaisen avun järjestämiselle ei ole vammaispalvelulaissa asetettu alaikärajaa, henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää lapselta kykyä ilmaista, mitä toimintoja lapsi itse toivoisi voivansa avun turvin toteuttaa ja miten hän toivoisi näitä toimintoja toteutettavan. Henkilökohtaisen avun tulee vastata lapsen vammaisuudesta eikä lähinnä iästä johtuviin tarpeisiin. Avun tarvetta arvioitaessa tulee ottaa huomioon, mikä on vammattoman lapsen mahdollisuus ja kyky toimia itsenäisesti kullakin ikätasolla.

Ratkaistaessa sitä, onko vaikeavammainen lapsi oikeutettu vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun, arvioinnissa tulee kiinnittää huomiota lapsen yksilölliseen tilanteeseen, kehitystasoon sekä siihen, mihin tarkoitukseen henkilökohtaista apua on haettu. Merkitystä tulee antaa myös sille, mitä lapsi on aikaisemmin tehnyt haetun toiminnon osalta ja mitä samanikäiset samassa elämänvaiheessa olevat lapset normaalisti tekevät.

Kun otetaan huomioon A:n terveydentilasta, kehitystasosta ja muista olosuhteista saatu selvitys sekä se, että hänen ikäiset vammattomat lapset tarvitsevat tavanomaisestikin vielä vanhempien apua ja ohjausta kodin ulkopuolella, hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajaa ole pidettävä sellaisena vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, joka olisi oikeutettu vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuun henkilökohtaiseen apuun. A:n äidille myönnetty omaishoidon tuki on tarkoitettu vastaamaan hänen tavanomaista suurempaan valvonnan tarpeeseensa.

Edellä kerrottu huomioon ottaen yksilöasiainjaoston päätöksen kumoamiseen ei ole aihetta.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tuula Vilenius ja Anna-Leena Heikkinen. Esittelijä Sanna Pulkkinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

B on vaatinut valituksessaan, että hallinto-oikeuden ja asiassa tehdyt viranhaltijan ja yksilöjaoston päätökset kumotaan ja asia palautetaan X:n kaupungille uudelleen käsiteltäväksi henkilökohtaisen avun myöntämiseksi.

Vaatimusten tueksi on vedottu aiemmin esitettyyn ja lisäksi todettu muun ohella seuraavaa:

Kysymys ei ole ainakaan pääosin lain esitöissä tarkoitetusta hoivasta, hoidosta ja valvonnasta, vaan aivan normaalista avustamisesta, johon on tarkoitus vastata juuri henkilökohtaisella avulla. Henkilökohtainen apu auttaisi A:ta itsenäistymiskehityksessä ja auttaisi häntä myös toimimaan ikätasoisesti.

Hallinto-oikeus on todennut antavansa merkitystä sille, mitä lapsi on aikaisemmin tehnyt haetun toiminnon osalta ja mitä samassa elämänvaiheessa olevat samanikäiset lapset normaalisti tekevät. Hallinto-oikeuden päätöksessä arvio on jäänyt yleisluonteiseksi. Hallinto-oikeuden päätöstä ei sen vuoksi ole perusteltu hallintolainkäyttölaissa edellytetyllä tavalla. A:n ikäiset lapset tekevät ilman aikuista juuri niitä toimia, johon A:lle on haettu henkilökohtaista apua. Tämän vuoksi A tarvitsee henkilökohtaista apua ollakseen samassa asemassa kuin muut ikäisensä lapset.

Tehdyt päätökset syrjivät A:ta iän perusteella. Lisäksi ne ovat lapsen edun ja siten kansainvälisten vammaisia henkilöitä ja lapsia koskevien yleissopimusten vastaisia. A:lle ei ole turvattu mahdollisuutta elää osana yhteisöä riittävin tukitoimin ja erityisesti henkilökohtaisen avun tuella, kuten YK:n vammaisyleissopimuksen 19 artiklassa edellytetään.

Koska asiassa on esitetty, että päätös on yhdenvertaisuuden vastainen, asiassa tulisi kuulla yhdenvertaisuusvaltuutettua.

X:n kaupungin yksilöasiainjaosto on antanut selityksen, jossa on muun ohella todettu, että A osaa sinänsä ilmaista tarpeensa ja tahtonsa. Yleensä kymmenvuotiaan lapsen avun tarve liittyy myös valvontaan. Kymmenvuotiaat lapset eivät vielä tavanomaisesti käy itsenäisesti harrastuksissa. A:n vanhempien vastuulla on huolehtia alaikäisen lapsensa hoivasta, hoidosta ja huolenpidosta.

Lapsen hyvinvoinnin ja huolenpidon kannalta tarvittavien vapaa-ajan käyntien hoitaminen on alaikäisen lasten vanhempien vastuulla ja näin ollen on heidän tehtävänään huolehtia asioinneista ja vapaa-ajan järjestämisestä soveltuvalla tavalla. A:n perheelle on myönnetty omaishoidon tukea sen vuoksi, että lapsi tarvitsee ikäistään enemmän valvontaa ja huolenpitoa. A:n palveluina on ollut lisäksi koululaisen osa-aikaisena päiväpalveluna aamu- ja iltapäivähoito.

B on antanut vastaselityksen ja toimittanut lisäselvitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Yhdenvertaisuusvaltuutetun kuulemista koskeva vaatimus hylätään.

2. Hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin yksilöasiainjaoston päätökset kumotaan ja asia palautetaan yksilöasiainjaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Vaatimus yhdenvertaisuusvaltuutetun kuulemisesta asiassa

Kysymys A:n oikeudesta henkilökohtaiseen apuun ratkaistaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista annetun lain (vammaispalvelulaki) säännösten nojalla.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kuuleminen asiassa ei ole tarpeen, kun otetaan huomioon, että korkeimman hallinto-oikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella asiassa ei ole A:n ikään tai tilanteeseen muutoinkaan liittyvää uutta tulkintakysymystä yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta.

2. Pääasia

2.1 Sovellettavat säännökset

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaispalvelulain 8 c §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan mainitussa laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella:

1) päivittäisissä toimissa;

2) työssä ja opiskelussa;

3) harrastuksissa;

4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai

5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Saman pykälän 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan 1 momentissa tarkoitettuja toimia suorittaessaan. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.

Hallituksen esityksessä laeiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta (HE 166/2008 vp) on yleisperusteluissa todettu muun ohella, että henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, kun taas omaishoidossa painottuvat hoiva ja hoito. Yleisperusteluissa on myös todettu, että henkilökohtainen apu on tarkoitettu mahdollistamaan vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää, joten sen luonteeseen kuuluu, että avustettava kykenee itse määrittelemään tarvitsemansa avun sisällön ja toteuttamistavan. Se ei sovellu tilanteisiin, joissa tarvitaan pääasiassa hoivan, hoidon ja valvonnan tyyppistä apua. Tähän liittyen esityksessä on painotettu omaishoidon ja henkilökohtaisen avun erilaista luonnetta. Hallituksen esityksen mukaan avustettavan omainen tai läheinen ei voisi toimia häneen työsuhteessa olevana henkilökohtaisena avustajana, ellei sitä olisi erityisen painavasta syystä pidettävä avustettavan edun mukaisena.

2.2. Asiassa esitetty selvitys ja asian oikeudellinen arviointi

Vuonna 2007 syntynyt A on keskivaikeasti kehitysvammainen tyttö, jonka keskimääräinen kehitysikä on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 20.12.2016 päivätyn hoitopalautteen mukaan ollut neljä vuotta kolme kuukautta. Hän tarvitsee ohjausta ja valvontaa suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan. A:lle on haettu henkilökohtaista apua harrastuksiin ja muihin vapaa-ajan toimintoihin. Huhtikuussa 2019 kaksitoista vuotta täyttänyt A on ollut 10-vuotias, kun viranhaltija on tehnyt valituksen kohteena olevan kielteisen viranhaltijapäätöksen.

A kommunikoi puheella ja käyttää tukiviittomia. Asiassa ei ole epäselvyyttä siitä, että A osaa ilmaista tarpeensa ja tahtonsa.

Kuten edellä mainitusta vammaispalvelulain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä (HE 166/2008 vp) käy ilmi, henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, kun taas omaishoidossa painottuvat hoiva ja hoito. Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että vammaispalvelulain nojalla myönnettävä henkilökohtainen apu ei voisi sisältää lainkaan hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista. Erityisesti avun tarve harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä on yleensä luonteeltaan sellaista, johon henkilökohtainen apu palvelumuotona soveltuu hyvin.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, toisin kuin hallinto-oikeus, että A tarvitsee sairautensa johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen harrastuksista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisestä.

A:ta on asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, jolle X:n kaupunki on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla velvollinen järjestämään henkilökohtaista apua edellä kerrottuihin ja hakemuksessa vaadittuihin vammaispalvelulain 8 c §:n 1 momentin 3 ja 5 kohdan mukaisiin toimiin. Asiassa ei ole esitetty, ettei A kykenisi itse määrittämään tarvitsemansa avun sisältöä tai toteutustapaa.

Edellä kerrotuilla perusteilla hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin yksilöasiainjaoston päätökset on kumottava ja asia palautettava yksilöasiainjaostolle uudelleen käsiteltäväksi henkilökohtaisen avun järjestämiseksi A:lle harrastuksiin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Petri Helander, Antti Pekkala, Ari Wirén ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Anna Heikkilä.