KHO:2020:129

Irakin kansalainen A oli saanut Suomessa oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella vuonna 2008 hänen kotialueensa Tuz Khurmatun turvallisuustilanteen perusteella. Hänelle oli myönnetty pysyvä oleskelulupa vuonna 2013. A oli matkustanut kotimaahansa helmikuussa 2013 ja oleskellut Erbilissä toukokuuhun 2017 saakka.

Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että A ei voinut palata kotialueelleen Tuz Khurmatuun. Maahanmuuttovirasto oli lakkauttamisharkinnassa sen sijaan katsonut, että A voi asettua Erbiliin.

Asiassa oli pidettävä selvitettynä, että Maahanmuuttoviraston päätöksen ajankohtana A:n kotialueen turvallisuustilanteessa ei ollut tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.

Toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista koskevassa harkinnassa oli kuitenkin arvioitava myös A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa tapahtuneet muutokset. A oli pysyvän oleskeluluvan saatuaan matkustanut kotimaahansa ja oleskellut Erbilissä sukulaistensa luona yhtäjaksoisesti yli neljän vuoden ajan. A:han ei ollut Erbilissä kohdistunut oikeudenloukkauksia, eikä asiassa ollut esitetty hänen kokeneen muitakaan turvallisuusongelmia. A:n toiminnan perusteella voitiin arvioida, ettei ollut merkittäviä perusteita uskoa, että hän olisi jatkossakaan todellisessa vaarassa kokea vakavaa haittaa Erbilissä, johon hänellä oli myös tosiasiallinen mahdollisuus asettua.

Ottaen huomioon A:n pitkäaikainen oleskelu kotimaassaan toissijaisen suojeluaseman saatuaan, hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa oli katsottava muuttuneen siinä määrin, ettei hän tarvinnut enää suojelua. Olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. A:n toissijainen suojeluasema oli siten voitu ulkomaalaislain 107 §:n 2 ja 3 momentin nojalla lakkauttaa.

Ulkomaalaislaki 107 §:n 2 ja 3 momentti, 52 §:n 1 momentti, 58 §:n 1 momentti ,146 §:n 1 momentti ja 149 §:n 1 momentin 1 kohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 16 artikla

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 17.6.2019 nro 19/0744/5

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 15.2.2018 lakkauttanut A:n (jäljempänä valittaja) toissijaisen suojeluaseman, peruuttanut pysyvän oleskeluluvan sekä määrännyt valittajan karkotettavaksi Irakiin. Maahanmuuttovirasto ei ole myöntänyt valittajalle uutta oleskelulupakorttia. Valittajalle on määrätty 30 päivän aika vapaaehtoiselle maasta poistumiselle.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut Suomeen vuonna 2008 ja hakenut turvapaikkaa. Valittajalle on myönnetty vuonna 2008 jatkuva oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella valittajan kotipaikan Tuz Khurmatun silloisen yleisen turvallisuustilanteen vuoksi ja pysyvä oleskelulupa maaliskuussa 2013.

Valittaja on oleskellut Irakissa helmikuun alkupuolelta 2013 toukokuun puoliväliin 2017. Maahanmuuttovirasto on tämän vuoksi ottanut valittajan toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista ja karkottamista koskevan asian käsiteltäväkseen ja kuullut valittajaa syyskuussa 2017 järjestetyssä turvapaikkapuhuttelussa.

Valittaja on turvapaikkapuhuttelussa kertonut Irakiin matkustamisensa syyksi psyykkisen sairastumisen, minkä vuoksi hänen sukulaisensa pyysivät valittajaa tulemaan Irakiin. Valittaja on ilmoittanut oleskelleensa pääosan ajasta Pohjois-Irakin autonomisella kurdialueella (KRG) Erbilissä, missä hän on saanut hoitoa sairauteensa. Valittaja on kertonut palanneensa Suomeen, koska Irakissa mielenterveysongelmista kärsiviin ihmisiin suhtaudutaan halveksivasti. Valittajalla ei ole ollut muita ongelmia kotimaassaan oleskelunsa aikana. Valittaja on etniseltä taustaltaan kurdi ja puhuu KRG:n alueella puhuttavaa soranin kieltä.

Valittaja on ollut Suomessa psykoottisuuden vuoksi hoidettavana sairaalassa joulukuusta 2017 helmikuuhun 2018. Valittaja on 15.4.2019 annetun lääkärinlausunnon mukaan avohoidossa, ja hän saa kuukausittain injektiolääkitystä psykiatrian poliklinikalla.

Valittajalla ei ole asiassa saadun selvityksen perusteella Suomessa ulkomaalaislain tarkoittamia perheenjäseniä eikä työ- tai opiskelupaikkaa.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Toissijaisen suojeluaseman lakkauttaminen

Valittajalle on myönnetty toissijainen suojeluasema hänen kotialueensa Tuz Khurmatun silloisen turvallisuustilanteen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, ettei Tuz Khurmatun turvallisuustilanteessa tai valittajan henkilökohtaisissa olosuhteissa ole tapahtunut sellaista olennaista muutosta, että valittajan ei olisi katsottava olevan enää toissijaisen suojelun tarpeessa suhteessa Tuz Khurmatuun.

Valittaja on kuitenkin vapaaehtoisesti matkustanut kotimaahansa ja oleskellut Erbilissä yli neljän vuoden ajan, minne hän on matkustanut virallisia matkustusreittejä käyttäen ja asioinut muun muassa rajaviranomaisten kanssa. Valittajalla on lisäksi kotimaassaan sukulaisia, joita hän on tavannut oleskelunsa aikana, eikä valittajan pitkäaikaiseen oleskeluun kotimaassaan ole katsottava olleen pakottavaa syytä, sillä valittaja olisi voinut saada hoitoa sairauteensa myös Suomessa. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän ajantasaisen maatiedon perusteella Erbilin turvallisuustilanne on lisäksi siinä määrin vakaa, ettei kaikkien siellä asuvien ole katsottava olevan vaarassa yksinomaan alueella oleskelemisen vuoksi, eikä valittajan asiassa ole tullut esiin sellaisia perusteita, joiden vuoksi hän olisi henkilökohtaisista syistä vaarassa Erbilissä.

Valittajalla voidaan katsoa olevan siten tosiasiallinen mahdollisuus asettua asumaan Erbiliin ilman, että hän olisi kaupungissa vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi. Erbilin yleisestä turvallisuustilanteesta sekä valittajan henkilökohtaisista olosuhteista saadun selvityksen perusteella toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat siten lakanneet olemasta eikä asiassa ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella valittaja voisi kieltäytyä turvautumusta kotimaansa viranomaisten suojeluun. Maahanmuuttovirasto on siten voinut lakkauttaa valittajan toissijaisen suojeluaseman ulkomaalaislain 107 §:n 2 ja 3 momentin perusteella.

Pysyvä oleskelulupa

Kun otetaan huomioon valittajan kuulemisessa saatu selvitys ja se, ettei valittaja työskentele eikä opiskele Suomessa, valittajan on katsottava oleskelleen pysyvässä tarkoituksessa yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta maan ulkopuolella. Valittaja ei ole tehnyt ulkomaalaislain 58 §:n 3 momentissa tarkoitettua hakemusta siitä, että hänelle myönnettyä pysyvää oleskelulupaa ei peruutettaisi. Tästä syystä Maahanmuuttovirasto on voinut peruuttaa valittajalle myönnetyn pysyvän oleskeluluvan ja jättää uuden oleskelulupakortin myöntämättä.

Karkottaminen

Valittajan pysyvä oleskelulupa on peruutettu. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetty karkottamisen edellytys täyttyy.

Valittaja on saanut usean vuoden ajan hoitoa kotimaassaan. Maahanmuuttoviraston lausunnon mukaan valittaja voi saada Erbilissä tarvitsemaansa hoitoa edelleen. Valittajalla asuu kotimaassaan sukulaisia, jotka voivat tukea häntä. Valittaja on asunut valtaosan elämästään Irakissa, jonne hänen siteidensä voidaan katsoa painottuvan. Hallinto-oikeus arvioi valituksenalaisessa päätöksessä ja Maahanmuuttoviraston lausunnossa esille tuodun Erbiliä koskevan ajantasaisen maatiedon perusteella, ettei valittajalla ole Erbilin yleisten olosuhteiden perusteella vaaraa joutua ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi tai ettei hän saisi siellä tarvitsemaansa hoitoa. Valittaja ei ole muutoinkaan osoittanut todennäköiseksi, että hänellä olisi henkilöönsä liittyvien seikkojen vuoksi vaaraa joutua Erbilissä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle.

Maahanmuuttoviraston päätöstä valittajan karkottamisesta ei ole siten syytä muuttaa.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi ulkomaalaislaki 33 a § ja 146 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Olli Rautsi ja Pentti Sorsa, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan, maasta poistamisen täytäntöönpano kielletään ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Toissijaisen suojeluaseman perusteet eivät ole lakanneet. Lisäksi valittaja on suojelun tarpeessa psyykkisen sairautensa vuoksi.

Valittaja ei ole voinut palata Irakista Suomeen, koska hän ei ole terveydentilansa vuoksi pystynyt matkustamaan, minkä lisäksi hänen lähiomaisensa olivat estelleet hänen lähtöään. Valittaja on sittemmin palannut Suomeen, koska hänen psyykkiseen sairauteensa on Irakissa suhtauduttu halveksuen ja hän on kokenut runsaasti sanallista halveksuntaa ja häirintää. Irakin turvallisuustilanne on huono. Hoito Suomessa on kesken. Lisäksi valittaja on työharjoittelussa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensisijaisesti ratkaistavana, ovatko olosuhteet, joiden vallitessa valittajalle myönnettiin toissijainen suojeluasema, lakanneet olemasta tai muuttuneet ulkomaalaislain 107 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on lakkauttanut valittajan toissijaisen suojeluaseman katsottuaan, että valittaja voi asettua turvallisesti asumaan Erbiliin. Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 107 §:n 2 momentin mukaan henkilön toissijainen suojeluasema lakkautetaan, jos toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat lakanneet olemasta tai muuttuneet siinä määrin, ettei suojelua enää tarvita.

Saman pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä.

Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ulkomaalaislain 107 §:n osalta muun ohella seuraavaa:

"Direktiivin 11 artiklan 2 kohdassa todetaan, että jäsenvaltioiden on silloin, kun olosuhteen muutos on peruste pakolaisaseman lakkaamiselle, tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Toissijaisen suojelun lakkaamista koskevan 16 artiklan 2 kohdassa todetaan samoin, että jäsenvaltioiden on otettava huomioon, onko olosuhteiden muutos niin huomattava ja pysyvä, että henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, ei ole enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Direktiivin täytäntöönpanon, asiakkaiden oikeusturvan sekä lainsäädännön johdonmukaisuuden ja selkeyden kannalta on perusteltua, että laissa määritellään tarkemmin millä edellytyksin pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkaamispäätös voidaan tehdä. Siksi ulkomaalaislain 107 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että uudessa 3 momentissa todettaisiin, että 107 §:n 1 momentin 5 kohtaa ja 2 momenttia sovellettaessa olosuhteiden muutoksen tulee olla merkittävä ja pysyvä. Merkittävyys ja pysyvyys olisivat ratkaisevia tekijöitä harkittaessa, onko pakolaisaseman saaneella enää perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai onko suojeluaseman saanut enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Muutoksen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon vainon pelon syy ja pakolaisen kotimaan tai pysyvän asuinmaan yleinen ihmisoikeustilanne. Muutoksen on täytynyt tapahtua juuri niissä olosuhteissa, jotka alun perin johtivat pakolaisaseman antamiseen henkilölle. Maan tilannetta olisi kuitenkin arvioitava kokonaisuutena.

Lain 107 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että uudessa 4 momentissa säädettäisiin, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa tulee suorittaa yksilöllinen tutkinta. Direktiivin 14 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on yksilöllisesti osoitettava, että asianomainen henkilö on lakannut olemasta pakolainen. Tämä ei artiklan mukaan kuitenkaan rajoita pakolaisen velvollisuutta ilmoittaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja toimittaa käytettävissään olevat asiaan vaikuttavat asiakirjat. Samoin direktiivin 19 artiklan 4 kohdan mukaan toissijaisen suojeluaseman myöntäneen valtion on yksilöllisesti osoitettava, että asianomainen henkilö on lakannut olemasta henkilö, joka täyttää toissijaisen suojelun myöntämisen edellytykset. Tämä ei rajoita henkilön velvollisuutta ilmoittaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja toimittaa käytettävissään olevat asiaan vaikuttavat asiakirjat. On tärkeää, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa suoritetaan yksilöllinen ja yhtä perusteellinen kokonaisharkinta kuin asemaa myönnettäessä. Voimassa olevan ulkomaalaislain 107 §:ään liittyvissä hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että harkittaessa pakolaisuuden lakkauttamista hakijaa kuultaisiin suorittamalla 97 §:n mukainen turvapaikkatutkinta. Myös jatkossa yksilöllinen tutkinta toteutettaisiin pääsääntöisesti suorittamalla turvapaikkatutkinta. ---”

Ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.

Ulkomaalaislain 58 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen tai pysyvä oleskelulupa peruutetaan, kun ulkomaalainen on muuttanut pysyvästi pois maasta tai hän on pysyvässä tarkoituksessa oleskellut yhtäjaksoisesti kaksi vuotta maan ulkopuolella.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut tai Suomen kansalaisuuden menettänyt ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa.

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 16 artiklan mukaan

1. Kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, jos toissijaisen suojelun myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat lakanneet olemasta tai muuttuneet siinä määrin, ettei suojelua enää tarvita.

2. Jäsenvaltioiden on 1 kohtaa soveltaessaan otettava huomioon, onko olosuhteiden muutos niin huomattava ja pysyvä, että henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, ei ole enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa.

3. Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta toissijaisen suojeluaseman saaneeseen henkilöön, joka aiemmin koetusta vakavasta haitasta johtuvien pakottavien syiden perusteella voi kieltäytyä turvautumasta suojeluun kansalaisuusvaltiossaan tai, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö, entisessä pysyvässä asuinmaassaan.

3. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Valittaja on saanut Suomessa oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella vuonna 2008 hänen kotialueensa Tuz Khurmatun turvallisuustilanteen perusteella. Hänelle on myönnetty pysyvä oleskelulupa vuonna 2013. Valittaja on matkustanut kotimaahansa helmikuussa 2013 ja oleskellut Erbilissä toukokuuhun 2017 saakka. Valittaja on kertonut syyksi psykiatrisen hoidon saaminen sekä lähiomaistensa avun tarpeen.

Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen Tuz Khurmatuun. Maahanmuuttovirasto on lakkauttamisharkinnassa sen sijaan katsonut, että valittaja voi asettua Erbiliin.

Asiassa on pidettävä selvitettynä, että Maahanmuuttoviraston päätöksen ajankohtana valittajan kotialueen turvallisuustilanteessa ei ollut tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.

Lakkauttamisharkinnassa on kuitenkin arvioitava myös valittajan henkilökohtaisissa olosuhteissa tapahtuneet muutokset. Valittaja on pysyvän oleskeluluvan saatuaan matkustanut kotimaahansa ja oleskellut Erbilissä sukulaistensa luona yhtäjaksoisesti yli neljän vuoden ajan. Valittajaan ei ole Erbilissä kohdistunut oikeudenloukkauksia, eikä asiassa ole esitetty hänen kokeneen muitakaan turvallisuusongelmia. Valittajan toiminnan perusteella voidaan arvioida, ettei ole merkittäviä perusteita uskoa, että hän olisi jatkossakaan todellisessa vaarassa kokea vakavaa haittaa Erbilissä, johon hänellä on myös tosiasiallinen mahdollisuus asettua. Valittaja on kertomansa mukaan kokenut tulleensa Erbilissä hyljeksityksi psyykkisen sairautensa vuoksi. Hänen ei kuitenkaan voida katsoa olevan yksin tällä perusteella kansainvälisen suojelun tarpeessa kotimaassaan.

Ottaen huomioon valittajan pitkäaikainen oleskelu kotimaassaan toissijaisen suojeluaseman saatuaan, hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa on katsottava muuttuneen siinä määrin, ettei hän tarvitse enää suojelua. Olosuhteiden muutos on merkittävä ja pysyvä. Valittajan toissijainen suojeluasema on siten voitu ulkomaalaislain 107 §:n 2 ja 3 momentin nojalla lakkauttaa.

Valittajan on katsottava pysyvässä tarkoituksessa oleskelleen yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta Suomen ulkopuolella. Näin ollen hänelle myönnetty oleskelulupa on voitu peruuttaa ulkomaalaislain 58 §:n 1 momentin nojalla.

Valittaja sairastaa selvitysten mukaan psyykkistä sairautta, joka edellyttää säännöllistä injektiolääkitystä. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ja lausunnosta ilmenevän maatiedon perusteella valittaja voi kuitenkin saada tarvitsemaansa hoitoa myös Erbilissä. Hän on myös tosiasiallisesti saanut hoitoa Erbilissä ajalla 2013–2017 ja hän on kertonut matkustavansa mahdollisesti jatkossakin kotimaahansa lääkärikäyntejä varten. Valittajalla asuu sukulaisia kotimaassaan, joiden apuun hän voi turvautua. Asiaa kokonaisuutena arvioiden valittaja ei psyykkisestä sairaudestaan huolimatta ole sillä tavalla haavoittuvassa asemassa, että oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Asiassa ei näin ollen ole edellytyksiä myöntää oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä ulkomaalaislain 52 §:n 1 momentin nojalla.

Valittajan toissijainen suojeluasema on lakkautettu ja hänen pysyvä oleskelulupansa on peruutettu. Karkottamiselle on siten ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin mukainen peruste. Valittaja on oleskellut Suomessa vuosina 2008-2013 ja uudelleen toukokuusta 2017 lukien. Hänellä ei ole ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perheenjäseniä Suomessa, eikä muitakaan erityisiä siteitä Suomeen, vaan hänen siteensä painottuvat Irakiin. Edellä mainitulla tavoin hän voi saada tarvitsemaansa hoitoa Erbilissä. Maahanmuuttovirasto on siten voinut karkottaa valittajan kotimaahansa.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Esittelijä Jenny Rebold.