KHO:2020:130
A on Kongon demokraattisen tasavallan kansalainen ja hän on kotoisin maan itäosassa sijaitsevasta Iturin maakunnasta. A:n pakolaisasema oli perustunut hänen vanhempiensa etniseen taustaan ja siihen liitettyyn oletettuun poliittiseen mielipiteeseen.
Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto oli ensin katsonut, että A ei voinut palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen takia. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto oli tarkastellut, voisiko A elää jollakin toisella alueella kotimaassaan, ja katsonut hänen voivan asettua maan pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Lakkauttaessaan pakolaisaseman Maahanmuuttovirastolla on yleisten pakolaisoikeudellisten periaatteiden mukaan velvollisuus selvittää, että olosuhteet, joiden vallitessa A:sta oli tullut pakolainen, ovat lakanneet olemasta ja että kyseessä on merkittävä ja pysyvä olosuhteiden muutos.
Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ollut esitetty, että A:n pakolaisaseman myöntämisen perusteena olleet etniseen taustaan liittyvät syyt olisivat lakanneet. Maahanmuuttoviraston päätöksessä viitatuilla A:n täysi-ikäiseksi tulemisella ja hyvällä terveydentilalla ei näissä oloissa ollut merkitystä arvioitaessa pakolaisaseman lakkauttamisen edellytysten täyttymistä. Asiassa oli pidettävä selvitettynä, että A:n kotialueen turvallisuustilanteessa ei ollut tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.
Pakolaisaseman lakkauttaminen edellyttää, että olosuhteiden muutosten vuoksi pakolaisaseman myöntämiseen johtaneiden perusteiden ei voida enää katsoa olevan voimassa. Pakolaisasemaa koskevaan lakkauttamisharkintaan ei kuulu arviointi siitä, onko asianomaisella henkilöllä muuttuneen maatiedon mukaan mahdollisuus asettua toiselle alueelle kotimaassaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (Geneven yleissopimus) 1 artiklan C 5 alakohta
Ulkomaalaislaki 107 §:n 1 momentin 5 kohta ja 3 momentti
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan e alakohta ja 2 kohta
Päätös, jota valitus koskee
Itä-Suomen hallinto-oikeus 22.5.2019 nro 19/0652/5
Asian aikaisempi käsittely
Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 14.6.2018 lakkauttanut A:n (jäljempänä valittaja) pakolaisaseman. Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa valittajan kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä määrännyt hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon viideksi vuodeksi. Maahanmuuttovirasto ei ole myöntänyt valittajalle uutta oleskelulupakorttia.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön sekä valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:
Asiassa saatu selvitys
Valittaja on saapunut Suomeen perheensä kanssa UNHCR:n hätätapauksena Ugandasta vuonna 2006. Valittajalla on Suomessa pakolaisasema ja pysyvä oleskelulupa.
Valittajaa on vuonna 2012 esitetty karkotettavaksi maasta rikoksiin syyllistymisen perusteella. Maahanmuuttovirasto ei määrännyt valittajaa karkotettavaksi valittajan kotialueen turvallisuustilanteen vuoksi.
Valittaja on syyllistynyt Suomessa oleskelunsa aikana muun ohessa seuraaviin rikoksiin:
Vantaan käräjäoikeus on 20.12.2017 tuominnut valittajan vuonna 2017 tehdyistä huumausainerikoksesta ja törkeästä huumausainerikoksesta 1 vuoden 1 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Espoon käräjäoikeus on 7.6.2017 tuominnut valittajan maaliskuussa 2016 tehdyistä lähestymiskiellon rikkomisesta ja laittomasta uhkauksesta 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, joka on määrätty suoritettavaksi 90 tunnin yhteiskuntapalveluna.
Espoon käräjäoikeus on 27.2.2013 tuominnut valittajalle vuonna 2012 tapahtuneista kahdesta pahoinpitelystä, kahdesta varkaudesta sekä luvattomasta käytöstä ja maksuvälinepetoksesta vankeusrangaistuksen sijasta yhteiskuntapalvelua.
Espoon käräjäoikeus on 20.12.2011 tuominnut valittajan vuonna 2011 nuorena henkilönä tehdyistä ryöstön yrityksestä, vahingonteosta, törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta lievästä vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Valittaja on saanut sakkotuomioita rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksista.
Valittaja on Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan epäiltynä muun ohella huumausainerikoksista, ryöstöstä ja rattijuopumuksista.
Maahanmuuttoviraston lausunnon mukaan valittajan epäillään kesäkuussa 2018 syyllistyneen ampuma-aserikokseen, kätkemisrikokseen ja törkeään huumausainerikokseen pitämällä hallussaan amfetamiinia ja anastettua pistoolimallista käsiasetta.
Valittajalla on asiassa saadun selvityksen perusteella Suomessa avopuoliso ja tämän kanssa yhteisessä huollossa oleva lapsi. Valittajalla ei ole Suomessa työ- eikä opiskelupaikkaa. Valittajan vanhemmat ja sisarukset asuvat Suomessa, eikä valittajalla hänen mukaansa ole enää mitään siteitä kotimaahansa.
Asian arviointi ja johtopäätökset
Pakolaisaseman lakkauttaminen
---
Valittaja on saanut Suomessa pakolaisaseman vanhempiensa oletetun poliittisen mielipiteen ja etnisen taustan vuoksi. Valittaja on kotoisin Itä-Kongosta Iturin alueelta. Maahanmuuttovirasto on todennut päätöksessään, että maakunnan turvallisuustilanne on huono ja mielivaltaisen väkivallan riski on kohonnut. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, että valittaja voi asettua asumaan turvallisesti pääkaupunki Kinshasaan.
Valittaja on 23.11.2017 pidetyssä turvapaikkapuhuttelussa ilmoittanut, ettei hän halua palata takaisin kotimaahansa. Valittaja pelkää siellä olevaa sotaa. Hänellä ei ole kotimaassaan mitään. Valittaja ei ole käynyt kotimaassaan sieltä lähtönsä jälkeen. Valittaja haluaa viettää perhe-elämää Suomessa lapsensa ja tämän äidin kanssa.
Hallinto-oikeus toteaa valittajan asuneen kotimaassaan lapsena viimeksi noin 15 vuotta sitten, eikä valittaja ole tuonut esille henkilökohtaisia syitä, minkä vuoksi hänen voitaisiin katsoa olevan kotimaassaan minkään tahon erityisen mielenkiinnon kohteena. Valittajan on katsottava voivan asettua kotialueensa sijaan maan pääkaupunkiin Kinshasaan, jonka turvallisuustilanteeseen Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän maatiedon perusteella maan sisäinen aseellinen selkkaus ei ole merkittävästi vaikuttanut. Valittajalla ei kertomansa mukaan ole sukulaisia eikä tuttavia Kinshasassa. Hän on kuitenkin työikäinen ja -kykyinen mies ja hän puhuu äidinkielenään Kongon demokraattisessa tasavallassa virallisena kielenä puhuttavaa swahilia, eikä hänen voida siten katsoa olevan haavoittuvassa asemassa. Hallinto-oikeus arvioi asiassa saatu selvitys kokonaisuutena sekä Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä ajantasainen maatietous huomioon ottaen, että valittajalla ei ole enää ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan vanhempiensa oletetun poliittisen mielipiteen, etnisen taustansa tai muun syyn vuoksi. Olosuhteiden muutos on merkittävä ja pysyvä, eikä asiassa ole ilmennyt sellaisia pakottavia syitä, joiden vuoksi valittaja ei voisi turvautua Kongon demokraattisen tasavallan viranomaisten suojeluun.
Maahanmuuttovirasto on siten voinut lakkauttaa valittajan pakolaisaseman ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti.
Karkottaminen ja maahantulokielto
---
Valittaja on Suomessa ollessaan syyllistynyt rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesti karkottamista koskevan päätöksen perusteena olevat ja asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.
Valittaja on tullut Suomeen pakolaisena 13-vuotiaana ja asunut Suomessa noin kaksitoista vuotta. Valittajan vanhemmat ja sisarukset asuvat Suomessa. Valittaja ei ole käynyt kotimaassaan sen jälkeen, kun hän pakeni äitinsä kanssa Ugandaan vuonna 2004. Hänellä ei ole Kinshasassa enää sukulaisia eikä tuttavia. Valittaja asuu yhdessä alaikäisen pienen lapsensa ja tämän äidin kanssa. Valittaja on lapsensa huoltaja. Nämä seikat puhuvat valittajan karkottamista vastaan. Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että valittajan karkottaminen voi merkitä hänen elinolojensa heikkenemistä. Kun kuitenkin otetaan huomioon valittajan rikosten vakavuus, toistuvuus ja rikollisen käyttäytymisen jatkuminen hänen saamistaan rangaistuksista huolimatta sekä se, että hän ei ole työllistynyt maassa oleskellessaan, on karkottamista puoltavia seikkoja pidettävä painavampina kuin karkottamista vastaan puhuvia seikkoja.
Hallinto-oikeus arvioi valituksenalaisessa päätöksessä esille tuodun Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan ajantasaisen maatiedon perusteella, ettei valittajalla ole kotimaansa yleisten olosuhteiden perusteella vaaraa joutua ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. Valittaja ei ole muutoinkaan osoittanut todennäköiseksi, että hänellä olisi henkilöönsä liittyvien seikkojen vuoksi vaaraa joutua kotimaassaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle. Valittajalle määrättyä maahantulokieltoa on pidettävä hänen tekemiensä rikosten laatu huomioon ottaen yleisen oikeuskäytännön mukaisena, eikä asiassa ole ilmennyt perusteita siitä poikkeamiselle.
Valittajan ja hänen puolisonsa sekä lapsensa on todettu viettävän Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua perhe-elämää. Arvioinnissa ei ole syytä aliarvioida niitä käytännön vaikeuksia, joita valittajan perhe-elämälle aiheutuu karkottamisen ja maahantulokiellon johdosta. Vaikka valittajalla on Suomeen perhesiteitä, ei yhteiskunnan turvallisuudelle aiheutunut pitkäaikainen vakava uhka huomioon ottaen voida katsoa, että valittajan karkottaminen kotimaahansa olisi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.
Maahanmuuttoviraston päätöstä määrätä valittaja karkotettavaksi sekä maahantulokieltoon ei ole siten syytä muuttaa.
Valittajan pysyvä oleskelulupa raukeaa, koska hänet karkotetaan maasta. Maahanmuuttovirasto on voinut olla sen vuoksi myöntämättä valittajalle uutta oleskelulupakorttia.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Ulkomaalaislaki 5 §, 6 §, 59 § 1 momentti, 88 § 1 momentti, 107 § 1 momentti 5 kohta ja 3 momentti, 146 §, 147 §, 149 § 1 momentti 2 kohta sekä 150 § 1 ja 2 momentti
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Olli Rautsi ja Pentti Sorsa, joka on myös esitellyt asian.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Valittaja on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan.
Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:
Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet, että valittaja ei pysty palaamaan kotialueelleen Itä-Kongon Iturin alueelle. Pakolaisasema on kuitenkin lakkautettu, koska valittajan on katsottu voivan asettua turvallisesti Kinshasaan asumaan. Arvio Kongon ja Kinshasan turvallisuustilanteesta on selkeästi väärä. Kongon turvallisuustilanne ei ole olennaisesti parantunut eikä olosuhteiden muutosta ainakaan voida pitää olennaisena ja pysyvänä.
Valittaja on 13-vuotiaana joutunut perheensä kanssa pakenemaan Ugandaan pakolaisleirille. Valittaja ei muista juuri mitään Kongosta eikä hän puhu maan valtakieliä lingalaa ja ranskaa. Valittajalle ei ole ehtinyt hänen nuoren ikänsä takia syntyä siteitä kotimaahansa. Hän tietää ainoastaan yhden sukulaisen, äidin veljen, joka asuu Kongossa.
Valittajalle on ehtinyt muodostua kiinteät siteet Suomeen. Hänen vanhempansa, siskonsa ja veljensä asuvat kaikki Suomessa. Valittajalla on Suomessa avopuoliso sekä lapsi, joka on puolisoiden yhteisessä huollossa.
Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon.
Valittaja ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan oleskelulupakortin myöntämistä koskevilta osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Perustelut
1. Kysymyksenasettelu
Asiassa on ensisijaisesti ratkaistavana, ovatko olosuhteet, joiden perusteella valittaja on saanut pakolaisaseman, lakanneet olemasta ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on lakkauttanut valittajan pakolaisaseman katsottuaan, että valittaja voi asettua kotimaansa pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.
2. Sovellettavat oikeusohjeet
Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (Geneven yleissopimus) 1 artiklan C 5 alakohdan mukaan yleissopimuksen soveltaminen jokaiseen osastossa A määritellyt ehdot täyttävään henkilöön nähden lakkaa, jos hän ei voi enää sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet hyväksyttiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusmaansa suojelua.
Ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän ei enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.
Saman pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä.
Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 166/2007 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan ulkomaalaislain 107 §:n osalta muun ohella seuraavaa:
"Direktiivin 11 artiklan 2 kohdassa todetaan, että jäsenvaltioiden on silloin, kun olosuhteen muutos on peruste pakolaisaseman lakkaamiselle, tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Toissijaisen suojelun lakkaamista koskevan 16 artiklan 2 kohdassa todetaan samoin, että jäsenvaltioiden on otettava huomioon, onko olosuhteiden muutos niin huomattava ja pysyvä, että henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, ei ole enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Direktiivin täytäntöönpanon, asiakkaiden oikeusturvan sekä lainsäädännön johdonmukaisuuden ja selkeyden kannalta on perusteltua, että laissa määritellään tarkemmin millä edellytyksin pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkaamispäätös voidaan tehdä. Siksi ulkomaalaislain 107 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että uudessa 3 momentissa todettaisiin, että 107 §:n 1 momentin 5 kohtaa ja 2 momenttia sovellettaessa olosuhteiden muutoksen tulee olla merkittävä ja pysyvä. Merkittävyys ja pysyvyys olisivat ratkaisevia tekijöitä harkittaessa, onko pakolaisaseman saaneella enää perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai onko suojeluaseman saanut enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Muutoksen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon vainon pelon syy ja pakolaisen kotimaan tai pysyvän asuinmaan yleinen ihmisoikeustilanne. Muutoksen on täytynyt tapahtua juuri niissä olosuhteissa, jotka alun perin johtivat pakolaisaseman antamiseen henkilölle. Maan tilannetta olisi kuitenkin arvioitava kokonaisuutena.
Lain 107 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että uudessa 4 momentissa säädettäisiin, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa tulee suorittaa yksilöllinen tutkinta. Direktiivin 14 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion on yksilöllisesti osoitettava, että asianomainen henkilö on lakannut olemasta pakolainen. Tämä ei artiklan mukaan kuitenkaan rajoita pakolaisen velvollisuutta ilmoittaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja toimittaa käytettävissään olevat asiaan vaikuttavat asiakirjat. Samoin direktiivin 19 artiklan 4 kohdan mukaan toissijaisen suojeluaseman myöntäneen valtion on yksilöllisesti osoitettava, että asianomainen henkilö on lakannut olemasta henkilö, joka täyttää toissijaisen suojelun myöntämisen edellytykset. Tämä ei rajoita henkilön velvollisuutta ilmoittaa kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja toimittaa käytettävissään olevat asiaan vaikuttavat asiakirjat. On tärkeää, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa suoritetaan yksilöllinen ja yhtä perusteellinen kokonaisharkinta kuin asemaa myönnettäessä. Voimassa olevan ulkomaalaislain 107 §:ään liittyvissä hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että harkittaessa pakolaisuuden lakkauttamista hakijaa kuultaisiin suorittamalla 97 §:n mukainen turvapaikkatutkinta. Myös jatkossa yksilöllinen tutkinta toteutettaisiin pääsääntöisesti suorittamalla turvapaikkatutkinta. ---”
Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta.
Direktiivin 11 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 1 kohdan e ja f alakohdan osalta tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi.
3. Oikeuskäytäntöä
3.1 Unionin tuomioistuin
Unionin tuomioistuin on 2.3.2010 antamassaan tuomiossa yhdistetyissä asioissa Salahadin Abdulla ym. (C-175/08, C-176/08, C-178/08 ja C-179/08) käsitellyt ajalla 20.10.2004–21.12.2013 voimassa olleen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 14 artiklan 1 kohdan säännöksiä, jotka vastaavat uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseisiä säännöksiä. Unionin tuomioistuin lausui tuomiossaan muun ohella seuraavaa:
"1) direktiivin 2004/83/EY 11 artiklan 1 kohdan e alakohtaa on tulkittava siten, että
– pakolaisasema lakkaa, jos kyseessä olevassa kolmannessa valtiossa tapahtuneen sellaisen merkittävän ja pysyvän olosuhteiden muutoksen valossa ne olosuhteet, joiden johdosta pakolaisella oli perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi jostakin direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetusta syystä ja joiden perusteella pakolaisasema myönnettiin, ovat lakanneet olemasta eikä hänellä ole muita perusteita pelätä joutuvansa vainotuksi direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla
– arvioidakseen olosuhteiden muutosta jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on varmistuttava pakolaisen henkilökohtaisen tilanteen suhteen siitä, että direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suojelun tarjoaja tai tarjoajat ovat toteuttaneet asianmukaisia toimenpiteitä vainon estämiseksi, että niillä on muun muassa tehokas oikeusjärjestelmä vainoksi katsottavien tekojen toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja niistä rankaisemiseksi ja että kyseisellä henkilöllä on siinä tapauksessa, että hänen pakolaisasemansa lakkaa, mahdollisuus saada tällaista suojelua
– direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut suojelun tarjoajat voivat olla kansainvälisiä järjestöjä, jotka pitävät valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan, ja myös siten, että kyseisellä alueella toimii monikansallinen sotilasjoukko.
Edelleen unionin tuomioistuin totesi, että direktiivin 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan samoin kuin Geneven yleissopimuksen 1 artiklan C osaston 5 kohdan mukaan pakolaisasema lakkaa, kun olosuhteet, joiden vallitessa tämä asema tunnustettiin, ovat lakanneet olemasta, eli toisin sanottuna, kun pakolaisaseman myöntämisedellytykset eivät enää täyty. Kun kyseisessä artiklassa todetaan, että koska mainitut olosuhteet ”ovat lakanneet olemasta”, kyseinen henkilö ”ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua”, jo sen sanamuotoon sisältyy syy-yhteys olosuhteiden muuttumisen ja sen seikan välillä, että asianomainen henkilö ei voi enää jatkaa kieltäytymistään eikä näin ollen säilyttää pakolaisasemaansa, sillä hänen alkuperäinen pelkonsa vainotuksi joutumisesta ei enää ole perusteltu. Se, että puheena olevassa kohdassa säädetään, että kansalainen ”ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan” alkuperävaltionsa suojelua, merkitsee sitä, että kyseessä oleva suojelu on sama kuin se, joka aiemmin oli puutteellinen, eli suojelu direktiivissä säädettyjä vainoksi katsottavia tekoja vastaan. Täten olosuhteet, jotka osoittavat alkuperävaltion kyvyttömyyden tai päinvastoin kyvykkyyden varmistaa suojelu vainoksi katsottavia tekoja vastaan, ovat ratkaiseva tekijä arvioitaessa pakolaisaseman myöntämistä tai mahdollisesti vastaavasti sen lakkaamista. Näin ollen pakolaisasema lakkaa, kun kyseessä oleva henkilö ei ole enää alkuperämaassaan alttiina olosuhteille, jotka osoittavat, että kyseinen valtio ei kykene takaamaan tälle henkilölle suojelua sellaisia vainoksi katsottavia tekoja vastaan, joita häneen kohdistuu jostain direktiivin 2 artiklan c alakohdassa luetelluista viidestä syystä. Tällainen lakkaaminen edellyttää siis sitä, että olosuhteiden muutos on korjannut syyt, joiden johdosta pakolaisasema on myönnetty. (tuomion 65–69 kohdat)
Olosuhteiden muutos on direktiivin 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”merkittävä ja pysyvä”, kun tekijöiden, joihin pakolaisen pelko vainotuksi joutumisesta perustui, voidaan katsoa tulleen pysyvästi hävitetyiksi. Olosuhteiden muutoksen arvioiminen merkittäväksi ja pysyväksi edellyttää näin ollen sitä, ettei asianomaisella henkilöllä ole perusteltua pelkoa joutua kohtaamaan vainoksi katsottavia tekoja, jotka muodostuvat direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vakavista loukkauksista ihmisten perusoikeuksia vastaan (tuomion 73 kohta)
3.2 Korkein hallinto-oikeus
Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2015:18 oli kysymys alaikäisenä Suomeen tulleen A:n pakolaisaseman lakkauttamisesta. Pakolaisasema oli perustunut A:n äitinsä haavoittuvaan asemaan yksinhuoltajana ja A oli sittemmin tullut täysi-ikäiseksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli Afganistanista lähdön ja pakolaiseksi hyväksymisen jälkeen tapahtunut huomattavia muutoksia, jotka antoivat aiheen olettaa hänen kykenevän kohtuullisesti elämään kotimaassaan. Lisäksi A:n kotiseudun turvallisuustilanteessa oli tapahtunut muutos, eikä hänellä ollut etnisen taustansa perusteella aihetta pelätä epäinhimillisen kohtelun uhkaa kotimaassaan. A ei siten ilmeisesti enää ollut suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden perusteella hänelle myönnettiin pakolaisasema, olivat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. Pakolaisasema voitiin siten ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla lakkauttaa.
4. Asiassa saatua selvitystä
Valittaja on kotoisin itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevasta Iturin maakunnasta.
Valittaja on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena UNHCR:n osoittamana hätätapauksena yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 2006. Valittajalle on myönnetty pakolaisasema. Kiintiövalintaan liittyvien UNHCR:n laatimien asiakirjojen mukaan UNHCR on katsonut, että valittajan vanhemmilla on perusteltu vainon pelko johtuen heidän rodustaan/etnisestä taustastaan. Asiakirjoissa on todettu, että heillä on sekä subjektiivisesti että objektiivisesti perusteltu vainon pelko heidän etnisestä taustastaan johtuvan oletetun poliittisen mielipiteen vuoksi.
5. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset
Valittajan pakolaisasema on perustunut hänen vanhempiensa etniseen taustaan ja heidän etniseen taustaansa liittyvään oletettuun poliittiseen mielipiteeseen.
Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto on ensin todennut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen takia. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto on tarkastellut, voisiko valittaja elää jollakin toisella alueella kotimaassaan, ja katsonut hänen voivan asettua maan pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Lakkauttaessaan pakolaisaseman Maahanmuuttovirastolla on yleisten pakolaisoikeudellisten periaatteiden mukaan velvollisuus selvittää, että etniseen taustaan liittyvät syyt eivät enää olisi merkityksellisiä pakolaisaseman kannalta ja että kyseessä on merkittävä ja pysyvä olosuhteiden muutos.
Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ole esitetty, että valittajan pakolaisaseman myöntämisen perusteena olleet etniseen taustaan liittyvät syyt olisivat lakanneet olemasta. Maahanmuuttoviraston päätöksessä viitatuilla valittajan täysi-ikäiseksi tulemisella ja hyvällä terveydentilalla ei näissä oloissa ole merkitystä arvioitaessa pakolaisaseman lakkauttamisen edellytysten täyttymistä. Asiassa on pidettävä selvitettynä, että valittajan kotialueen turvallisuustilanteessa ei ole tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.
Pakolaisaseman lakkauttaminen edellyttää, että olosuhteiden muutosten vuoksi pakolaisaseman myöntämiseen johtaneiden perusteiden ei voida enää katsoa olevan voimassa. Nyt esillä olevassa asiassa ei ole osoitettu, että olosuhteet, joiden vallitessa valittajasta tuli pakolainen, olisivat lakanneet olemasta. Näin ollen lakkauttamiselle ei ole ollut ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisia edellytyksiä. Pakolaisaseman lakkauttamiseen kuuluvaan harkintaan ei kuulu arviointi siitä, onko pakolaisaseman saaneella muuttuneen maatiedon mukaan mahdollisuus asettua toiselle alueelle kotimaassaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.
Valittajan pakolaisasemaa ei ole voitu Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevillä perusteilla lakkauttaa. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava kokonaisuudessaan. Asia on palautettava oleskelulupakortin myöntämistä koskevilta osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Esittelijä Jenny Rebold.