KHO:2021:59
Asiassa oli kysymys päätöksenteon aikaan 10-vuotiaan lapsen oikeudesta saada vammaispalvelulain perusteella henkilökohtaista apua harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Lapsella oli diagnosoitu muun ohella kehitysvammaisuus ja autismin kirjon häiriö. Viranomainen oli hylännyt henkilökohtaista apua koskevan hakemuksen sillä perusteella, että A:n avun tarve painottuu selkeästi työntekijälähtöiseen hoitoon, hoivaan ja huolenpitoon.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että vammaispalvelulaissa ei ole asetettu alaikärajaa henkilökohtaisen avun saamiselle. Lapsen avun tarpeen arvioinnissa voitiin kuitenkin ottaa huomioon lapsen vanhempien ja muiden huoltajien velvollisuus turvata lapselle hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä suurempana voidaan vanhempien ja muiden huoltajien turvaamisvelvollisuutta pitää.
Henkilökohtaisen avun perustavoitteena on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen. Harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan myönnettävällä henkilökohtaisella avulla voidaan tukea lapsen tai nuoren mahdollisuuksia osallistua ikäkauden mukaiseen toimintaan ja heidän itsenäistymistään ja osallisuuttaan. Se, että avustettava tarvitsee apua toteutettaessa myös jonkin verran valvontaa, ei ole esteenä henkilökohtaisen avun myöntämiselle. Henkilökohtainen apu ei kuitenkaan sovellu tilanteisiin, joissa lapsen tai nuoren avun tarve painottuu hänen toimintansa ja käyttäytymisensä aikuisjohtoiseen valvontaan ja ohjauksen tarpeeseen, koska tällöin avustettava ei määritä itse tarvitsemansa avun sisältöä ja toteutustapaa vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Asiassa saadusta selvityksestä ilmeni, että A tarvitsi käyttäytymisen sääntelyn ongelmien takia jatkuvaa aikuisohjausta, selkeää strukturointia ja visuaalista tukea ohjauksessa. Erikoislääkärin laatimassa lausunnossa omatoimisuustaitojen tukemista ja harjoittelemista pidettiin tärkeänä, ja tähän soveltuvana pidettiin esimerkiksi coaching-tyylistä tukea.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n avun tarve painottui vielä hänen toimintansa aikuisjohtoiseen valvontaan ja ohjaamiseen. Hakemus harrastuksiin ja vapaa-aikaan haetusta henkilökohtaisesta avusta oli voitu hylätä.
Äänestys 3−2.
L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (vammaispalvelulaki) 8 § 2 momentti, 8 c § 1 momentti 3 ja 5 kohta, 8 c § 2 ja 3 momentti
Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 30 artikla
Ks. KHO 2012:36, KHO 2019:87 ja KHO 2020:40
Päätös, josta valitetaan
Helsingin hallinto-oikeus 18.2.2020 nro H23/2020
Asian aikaisempi käsittely
X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan alainen viranhaltija oli päätöksellään 27.5.2019 hylännyt A:n (s. 2009) huoltajan tekemän hakemuksen vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta lapselle, koska apu painottuu selkeästi työntekijälähtöiseen hoitoon, hoivaan ja huolenpitoon.
X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on päätöksellään 22.8.2019 pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. Perustelujen mukaan lapsen tulee ainakin tietyssä määrin pystyä tekemään päätöksiä omasta toiminnastaan sekä määrittelemään tarvitsemansa henkilökohtaisen avun sisältöä ja toteutustapaa. Lapsella olisi oltava edellytyksiä itsenäiseen päätöksentekoon ja kykyä ymmärtää päätöksensä seurauksia. Henkilökohtaisen avun kannalta asiaa arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja kehitystasoon. Tukihenkilötoiminta olisi A:lle sopivampi palvelumuoto hänen ikänsä, kehitystasonsa ja huolenpidon tarpeensa huomioon ottaen.
A:n huoltaja on valittanut jaoston päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että päätös kumotaan ja lapselle myönnetään henkilökohtainen apu hakemuksen mukaisesti.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätöksen ja palauttanut asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi henkilökohtaisen avun järjestämiseksi A:lle harrastuksiin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen.
Hallinto-oikeus on, selostettuaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 8 §:n 2 momentin ja 8 c §:n 1-3 momentin säännöksiä sekä hallituksen esityksen HE 166/2008 vp perusteluja, perustellut päätöstään seuraavasti:
Asiassa saatua selvitystä
A on 10-vuotias poika, jolla on diagnosoitu kehitysvammaisuus, autismin kirjon häiriö, monimuotoinen nykimishäiriö, aktiivisuus, tarkkaavuus ja impulssikontrolli sekä deleetio. Hän käy ala-asteen autismiluokkaa ja hänellä on pidennetty oppivelvollisuus. A:llä on suurinta vaikeutta mukautumisessa, vapaa-ajan taidoissa, yhteisössä elämisessä, toisiin suhtautumisessa ja kommunikaatiossa. Hänellä on vahvuuksia kodin askareissa ja motoriikan taidoissa. Potilaskertomuksen 29.5.2018 mukaan haastattelutilanteessa A:n toiminta oli levotonta, impulsiivista ja keskittyminen lyhytkestoista. Leikeissä oli mekaanisuutta ja toistoa. Hänen kognitiiviset päättelytaidot ovat kauttaaltaan heikot. Hän on edistynyt omaa tahtiaan ja on oppinut hieman lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. A:llä on laaja-alaista abstraktin ajattelun heikkoutta erityisesti kielellisissä tehtävissä, mutta myös hahmottamiseen pohjaavassa päättelyssä. Kielellinen ymmärtäminen ja ilmaisukyky on vaikeaa. Käyttäytymisen säätelyn ongelmien vuoksi A tarvitsee jatkuvaa aikuisohjausta, selkeää strukturoitua ja visuaalista tukea ohjauksessa.
A:lle on haettu henkilökohtaista apua 30 tuntia kuukaudessa muun muassa harrastuksiin, ulkona liikkumiseen, muiden lasten kanssa toimimiseen ja retkeilyyn. Hakemuksen 9.5.2019 mukaan henkilökohtainen apu auttaisi A:ä itsenäistymään ja hän pääsisi pois kodin piiristä. A ei viihdy leikkipuistoissa ja kaipaa itsenäistymistä.
A:n huoltajan kirjallisen selvityksen 24.6.2019 mukaan A on hyvin pärjäävä ja aktiivinen lapsi. Hän huolehtii itse vessassa käynnistä, pukee hyvin ja nopeasti, kun vaatteet on annettu valmiiksi. A liikkuu ulkona taitavasti eikä karkaile. Hän tarvitsee ohjausta liikenteessä jonkin verran. A ei osaa käsitellä puhelinta eikä rahaa. Hän on fyysisesti aktiivinen ja hyvin kehittynyt. Hän aloittaa syksyllä muskarin/soittotunnit ja partion. Lisäksi hän muun muassa ui ja pyöräilee. A noudattaa sääntöjä tarkasti ja tottelee hyvin etenkin muita aikuisia kuin omia vanhempiaan.
Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset
A tarvitsee apua päivittäisissä ja kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Hänelle on haettu henkilökohtaista apua harrastuksiin ja muihin vapaa-ajan toimintoihin.
Hallinto-oikeus toteaa, että henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen. Henkilökohtainen apu voi sisältää myös hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista. Erityisesti avun tarve harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä on yleensä luonteeltaan sellaista, johon henkilökohtainen apu palvelumuotona soveltuu hyvin.
Hallinto-oikeus toteaa ensinnäkin, että asiaa ratkaistaessa kunnassa, asiassa saatu selvitys on suurimmilta osin ollut lähes vuoden vanha eikä tieto siten ole ollut ajan tasalla, kun erityisesti otetaan huomioon, että kyseessä on kasvava lapsi. Arvioitaessa sitä, tarvitseeko A välttämättä hänelle haettua henkilökohtaisen avun palvelua suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, on edellä todetun ja hänen vammoistaan esitetyn selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten hänen ikäänsä liittyvä tarve itsenäistymiseen.
Hallinto-oikeus katsoo, että A tarvitsee vammojensa johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen harrastuksista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisestä. A:ä on siten pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, jolle X:n kaupunki on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla velvollinen järjestämään henkilökohtaista apua hakemuksessa eriteltyihin harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty, ettei A kykenisi itse määrittämään tarvitsemansa avun sisältöä tai toteutustapaa. Tämän vuoksi hallinto-oikeus kumoaa jaoston päätöksen ja palauttaa asian sille uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Camilla Sandström ja Mervi Hietanen, joka on myös esitellyt asian.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.
Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:
Henkilökohtaisen avun kriteerit eivät A:n kohdalla täyty, koska hänellä ei ole riittäviä voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältöä ja toteutustapaa. Hänen tulisi kyetä antamaan toimintaohjeita henkilökohtaiselle avustajalle, mutta hän ei tähän kykene sairauksistaan aiheutuvien toimintakyvyn rajoitteiden vuoksi. Sen sijaan hän tarvitsee jatkuvaa aikuisen ohjausta jokapäiväisissä askareissaan, harrastuksissaan ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
X:n kaupunki on myöntänyt A:lle hänen hoito- ja palvelutarpeensa edellyttämät palvelut. Hän on omaishoidon tuen asiakas hoitoisuusryhmässä 2, koska hän tarvitsee jatkuvaa aikuisen valvontaa ja ohjausta kaikissa arjen toimissaan. Hänen kielen kehityksensä on erittäin viiveistä, eikä hän osaa vastata kysymyksiin. Häntä pitää vahtia jatkuvasti, kun hän ulkoilee. Autismin oireet korostuvat useissa tilanteissa. Hän hätääntyy, jos hän on lyhyttä hetkeä pidempään yksin. Hän tarvitsee tukea aikuiselta, joka ottaa hänen hoidostaan, huolenpidostaan ja päivittäisistä toimistaan vastuun. Henkilökohtaiseen apuun perustuva avustaja ei ole vastuussa avustettavastaan, joten henkilökohtainen apu ei ole A:lle soveltuva palvelu.
A:n huoltaja on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituslupahakemuksen ja valituksen hylkäämistä sekä esitetty muun ohella seuraavaa:
Henkilökohtaisen avun voimavaraedellytyksen täyttymisen kynnystä ei aiemman oikeuskäytännön perusteella voida pitää korkeana arvioitaessa oikeutta vapaa-ajan henkilökohtaiseen apuun. Riittävänä on pidetty sitä, että vaikeavammainen henkilö kykenee jollakin tavalla ilmaisemaan omia toiveitaan eikä ole täysin toisten määrittelyn varassa toiveidensa suhteen. Suoranaista toimintaohjeiden antamista ei voida edellyttää. A osaa sanallisesti kertoa, mitä haluaa tehdä. Hän osaa tehdä aloitteita ja on ehdottanut muun ohessa ulkoilua ja kaupungilla käymistä. Hän haluaa ulkoilla, käydä uimahallissa ja kaupungilla, retkeillä ja harrastaa. Hän käyttää myös kuvakalenteria omien toiveidensa esittämiseen. A kykenee ilmaisemaan toiveitaan vapaa-ajan tekemisen suhteen ja näin riittävästi antamaan myös avustajalle toimintaohjeita.
Korkein hallinto-oikeus on aiemmassa ratkaisukäytännössään pitänyt A:n ikäisiä vaikeavammaisia lapsia tyypillisesti oikeutettuina vapaa-ajan henkilökohtaiseen apuun. Henkilökohtaiseen apuun on katsottu voivan kuulua myös muun ohessa tukea oman toiminnan ohjauksessa, asioiden muistuttamisessa sekä keskittymisen suuntaamisessa. Samoin korkein hallinto-oikeus on ratkaisukäytännössään painottanut vaikeavammaisen lapsen itsenäistymistarpeiden huomioon ottamista vammaispalveluja myönnettäessä. A:n tilanteen ja toimintakyvyn ei voida katsoa eroavan niistä korkeimman hallinto-oikeuden julkaistuista päätöksistä, joissa vaikeavammaisella lapsella on katsottu olevan oikeus vapaa-ajan henkilökohtaiseen apuun.
A:n on nyttemmin arvioitu olevan oikeutettu omaishoidon tukeen alimman hoitopalkkion mukaisesti. Omaishoidon tuen hoitoisuusryhmän ei voida kuitenkaan katsoa määrittävän oikeutta henkilökohtaiseen apuun. A:lle on haettu henkilökohtaista apua ennen kaikkea vapaa-aikaan kodin ulkopuolella toimimiseen, mitä myönnetty omaishoidon tuki ei kata.
X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on antanut vastaselityksen. A:n hoito- ja palvelusuunnitelmaa on päivitetty 8.9.2020. Suunnitelmassa todetaan muun muassa, että hänen sosiaaliset taitonsa ovat hyvin rajoittuneet ja hänen vuorovaikutustaitonsa vaativat aikuisen tukea. Hän ei osaa vastata kysymyksiin, ja hän hätääntyy jäädessään hetkeä pidemmäksi ajaksi yksin. Siirtymätilanteet vaativat aikuisen jatkuvaa ohjausta.
A saa riittäviä ja hänelle sopivia sosiaalihuollon palveluja tarpeitaan vastaavasti ja hänelle on lisäksi järjestetty tukihenkilötoimintaa harrastustoimintaan osallistumiseksi. Henkilökohtainen apu ei siten ole välttämätöntä harrastuksissa käymiselle. Vammaispalvelulaissa säädettyjä palveluja järjestetään, jos muut tarjotut palvelut eivät ole riittäviä ottaen huomioon asiakkaan palvelun tarve. A tarvitsee aikuisen ohjausta ja tukea ja häntä joutuu ajoittain myös rajoittamaan. Avustajan tehtävä ei ole rajoittaa asiakasta, vaan tuen tarve on silloin työntekijälähtöistä eikä henkilökohtaista apua. Tukihenkilötoiminta on siten A:lle tarkoituksenmukaisempi palvelu. Omaishoidon tuen tarve kertoo myös siitä, että avun tarve on enemmän hoidollista kuin puhtaasti avustamista. Myös huoltajilla on osaltaan vastuu huolehtia lapsen mahdollisuuksista osallistua harrastuksiin koulupäivän jälkeen.
A:n huoltaja on lausunut vastaselityksestä. Palvelusuunnitelmasta 8.9.2020 ilmenee, että A:lle ei ole myönnetty sellaisia palveluja, joiden voitaisiin riittävästi katsoa turvaavan ikätasoiset osallistumismahdollisuudet vapaa-aikaan. A:llä on katsottava olevan oikeus nimenomaan henkilökohtaiseen apuun. Oikeuskäytännössä on lähdetty siitä, että noin 10-vuotiaat lapset jo tyypillisesti itse osallistuvat enemmän vapaa-aikansa määrittelyyn eivätkä ole enää täysin huoltajiensa varassa. Vammaisille lapsille henkilökohtainen apu on usein tarpeen juuri ikätasoisten itsenäistymismahdollisuuksien turvaamiseksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.
Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätös saatetaan voimaan.
Perustelut
1. Sovellettavat oikeusohjeet
1.1. Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen voimaanpanon esityöt
Vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen 30 artiklassa määrätään osallistumisesta kulttuurielämään, virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan ja urheiluun. Artiklan 5 kohdan d alakohdan mukaan, jotta vammaiset henkilöt voisivat osallistua yhdenvertaisesti muiden kanssa virkistys-, vapaa-ajan- ja urheilutoimintaan, sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet, joilla varmistetaan, että vammaiset lapset voivat yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa osallistua leikki-, virkistys-, vapaa-ajan- ja urheilutoimintaan, mukaan lukien koulujärjestelmässä tarjottava toiminta.
Hallituksen esityksessä vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain muuttamisesta (HE 284/2014 vp) on yleissopimuksen sisältöä ja sen suhdetta Suomen lainsäädäntöön koskevassa jaksossa todettu yleissopimuksen 30 artiklan kohdalla, että artiklan toteuttamista tukevat vammaispalvelulaki sekä vammaispalveluasetus, joissa säädetään niistä palveluista ja tukitoimista, joita kunta on velvollinen antamaan vaikeavammaisille henkilöille. Mainitussa kohdassa on todettu myös, että määräyksen voimaansaattaminen ei edellytä lainsäädäntömuutoksia.
1.2. Vammaispalvelulaki ja sen esityöt
Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Lain 8 c §:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan mainitussa laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa; 2) työssä ja opiskelussa; 3) harrastuksissa; 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
Pykälän 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan 1 momentissa tarkoitettuja toimia suorittaessaan. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.
Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Vammaispalvelulain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 166/2008 vp) yleisperusteluissa on todettu muun ohella, että henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, kun taas omaishoidossa painottuvat hoiva ja hoito. Yleisperusteluissa on myös todettu, että henkilökohtainen apu on tarkoitettu mahdollistamaan vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää, joten sen luonteeseen kuuluu, että avustettava kykenee itse määrittelemään tarvitsemansa avun sisällön ja toteuttamistavan. Se ei sovellu tilanteisiin, joissa tarvitaan pääasiassa hoivan, hoidon ja valvonnan tyyppistä apua. Tähän liittyen esityksessä on painotettu omaishoidon ja henkilökohtaisen avun erilaista luonnetta.
2. Oikeuskäytäntöä
Korkein hallinto-oikeus on julkaissut useita ratkaisuja, joissa on arvioitu henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytysten täyttymistä lasten kohdalla.
Ratkaisussa KHO 2012:36 oli kyse vuonna 1999 syntyneestä pojasta, jolla oli diagnosoitu lapsuusiän autismi ja kehitysvamma. Kuntayhtymän perusturvalautakunta hylkäsi 29.9.2010 hakemuksen saada vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua kodin ulkopuoliseen harrastustoimintaan sillä perusteella, että hakija tarvitsi autisminsa vuoksi erityisosaamista ja runsaasti valvontaa. Korkein hallinto-oikeus totesi, että henkilökohtaista apua oli haettu harrastuksiin, kuten liikuntaa ja elokuvissa käymistä varten. Esitetyn selvityksen mukaan hakija oli jo aikaisemmin perheensä kanssa harrastanut hakemuksessa tarkoitettuja liikuntamuotoja ja muita vapaa-ajan toimintoja. Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu edesauttaisi hakijan osallistumista ikätasoaan vastaavaan kodin ulkopuoliseen harrastustoimintaan ja tukisi itsenäisen selviytymisen oppimista. Asiassa saadun selvityksen mukaan hakijalla oli riittävästi voimavaroja määritellä henkilökohtaisen avun sisältö ja toteuttamistapa. Se seikka, että hakija tarvitsi henkilökohtaista apua toteutettaessa myös valvontaa, ei ollut esteenä avun myöntämiselle, kun otettiin huomioon vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin säännökset vammaispalveluna toteutettavan henkilökohtaisen avun soveltumisesta hakijan tarpeisiin.
Ratkaisussa KHO 2019:87 kaupungin viranhaltija oli hylännyt huoltajan tekemän hakemuksen saada vuonna 2007 syntyneelle tyttärelleen vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi, että tytär on keskivaikeasti kehitysvammainen lapsi, jonka keskimääräinen kehitysikä on neljä vuotta kolme kuukautta. Lapsi kommunikoi puheella ja käyttää tukiviittomia. Asiassa ei ollut epäselvyyttä siitä, että lapsi osaa ilmaista tarpeensa ja tahtonsa. Arvioitaessa sitä, tarvitseeko lapsi välttämättä hänelle haettua henkilökohtaisen avun palvelua suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, oli edellä todetun ja lapsen terveydentilasta esitetyn selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten lapsen ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen. Kaupunki oli vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin nojalla velvollinen järjestämään lapselle henkilökohtaista apua hakemuksessa tarkoitettuihin toimiin. Asiassa ei ollut esitetty, ettei lapsi kykenisi itse määrittämään tarvitsemansa avun sisältöä tai toteutustapaa.
Ratkaisussa KHO 2020:40 oli kysymys päätöksenteon aikaan 7-vuotiaan lapsen oikeudesta saada vammaispalvelulain perusteella henkilökohtaista apua harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Viranomainen oli hylännyt hakemuksen ja hallinto-oikeus tehdyn valituksen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun saamiselle ei laissa ole asetettu alaikärajaa. Lapsen avun tarpeen arvioinnissa huomioon voidaan kuitenkin ottaa lapsen vanhempien ja muiden huoltajien velvollisuus turvata lapselle hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä suurempana voidaan vanhempien ja muiden huoltajien turvaamisvelvollisuutta pitää. Oikeus henkilökohtaiseen apuun edellyttää myös sitä, että henkilöllä on kyky määrittää, millaista apua hän haluaa tai tarvitsee, sekä kyky jollakin tavoin ilmaista muille nämä toivomuksensa. Kun päätöksenteko lapsen siitä toiminnasta, johon apua haetaan, kuuluu lapsen iän ja kehitystason takia edelleen hänen huoltajilleen, lapsella ei voida katsoa olevan voimavaroja määrittää avun sisältöä ja toteuttamistapaa vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Edelleen lapsen oikeutta henkilökohtaiseen apuun voi rajata se, että henkilökohtaista apua ei ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa avun tai avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan. Asiassa saadun selvityksen perusteella lapselle harrastuksiin ja vapaa-aikaan haetussa avussa oli pääosin kysymys tarpeesta valvoa lapsen harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa ja olla sitä ohjaamassa. Tällöin kysymys ei ollut siitä, että avustaja auttaisi avustettavaa toteuttamaan omia valintojaan. Henkilökohtaista apua koskeva hakemus oli voitu hylätä.
3. Asiassa saatua selvitystä
A oli viranhaltijan ja jaoston päätöksen tekemisen ajankohtina kesällä 2019 10-vuotias lapsi, jolla on diagnosoitu kehitysvammaisuus, autismin kirjon häiriö, monimuotoinen nykimishäiriö, aktiivisuus, tarkkaavuus ja impulssikontrolli sekä deleetio. Hän käy ala-asteen autismiluokkaa ja hänellä on pidennetty oppivelvollisuus.
Potilaskertomuksesta 29.5.2018 (erikoislääkärin laatima lasten neuropsykiatrian yksikön loppulausunto) ilmenee muun ohella, että A on ollut lastenneurologisessa seurannassa vuodesta 2012 autismin kirjon häiriön, monimuotoisen kehityshäiriön ja nykimishäiriön takia. Haastavaa käyttäytymistä A:llä ei ole esiintynyt. Hän on hyväntuulinen ja helposti lähestyttävä poika. Hänellä on häiriöherkkyyttä ja keskittymisessä on haasteita. Käyttäytymisen sääntelyn ongelmien takia hän tarvitsee jatkuvaa aikuisohjausta, selkeää strukturointia ja visuaalista tukea ohjauksessa. Potilaskertomuksen suunnitelmaosiossa on koulunkäyntiin liittyen todettu, että hän hyötyy vahvasta aikuistuesta ja on hyvä miettiä, hyötyisikö hän vielä tuetummasta kouluryhmästä. Suunnitelman mukaan omatoimisuustaitoja on tärkeää tukea ja harjoitella. On suositeltu esimerkiksi coaching-tyyppistä ohjausta kotiarkeen.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätöksen 22.8.2019 taustatiedoista ilmenee, että A:lle on myönnetty omaishoidon tuki toisen hoitoisuusryhmän mukaisesti. Kesäkuussa 2018 päivitetyn hoito- ja palvelusuunnitelman mukaan hän tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja ohjausta kaikissa arjen toimissa. Kommunikoinnin tukena on kalenteri, johon piirretään päivän tapahtumat.
Jaoston päätöksen taustatiedoista ilmenee edelleen, että sosiaalityöntekijä oli toukokuussa 2019 keskustellut henkilökohtaisesta avusta A:n huoltajan kanssa puhelimitse ja kotikäynnillä. Esillä keskusteluissa oli ollut myös tukihenkilötoiminta, mutta perhe ei ollut kiinnostunut tukihenkilön hakemisesta, vaan piti henkilökohtaista avustajaa parempana ratkaisuna. Taustatiedoista ilmenee edelleen, että A:lle on myönnetty vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu saattajalisällä asiointi- ja vapaa-ajan matkoille ajalle 1.5.2019-31.3.2023. A ei osaa liikkua itsenäisesti kodin ulkopuolella. Kuljetuspalvelun turvin hänellä on mahdollisuus matkustaa harrastuksiin.
4. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös
A:lle on haettu henkilökohtaista apua harrastuksissa käymisen mahdollistamiseksi ja vapaa-ajan toimintoihin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston valituksesta ratkaistavana, onko viranomainen kesällä 2019 voinut hylätä hakemuksen sillä perusteella, että tuolloin 10-vuotias A ei täyttänyt vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitettua voimavaraedellytystä.
Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulaissa ei ole asetettu alaikärajaa henkilökohtaisen avun saamiselle. Lapsen avun tarpeen arvioinnissa voidaan kuitenkin ottaa huomioon lapsen vanhempien ja muiden huoltajien velvollisuus turvata lapselle hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetulla tavalla. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse, sitä suurempana voidaan vanhempien ja muiden huoltajien turvaamisvelvollisuutta pitää.
Henkilökohtaisen avun perustavoitteena on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen. Harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan myönnettävällä henkilökohtaisella avulla voidaan tukea lapsen tai nuoren mahdollisuuksia osallistua ikäkauden mukaiseen toimintaan ja heidän itsenäistymistään ja osallisuuttaan. Se, että avustettava tarvitsee apua toteutettaessa myös jonkin verran valvontaa, ei ole esteenä henkilökohtaisen avun myöntämiselle. Henkilökohtainen apu ei kuitenkaan sovellu tilanteisiin, joissa lapsen tai nuoren avun tarve painottuu hänen toimintansa ja käyttäytymisensä aikuisjohtoiseen valvontaan ja aikuisjohtoisen ohjauksen tarpeeseen, koska tällöin avustettava ei määritä itse tarvitsemansa avun sisältöä ja toteutustapaa vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Asiassa saadusta selvityksestä ilmenee, että A on ollut viranomaispäätösten aikaan 10-vuotias lapsi, joka on tarvinnut käyttäytymisen sääntelyn ongelmien takia jatkuvaa aikuisohjausta, selkeää strukturointia ja visuaalista tukea ohjauksessa. Hän on tarvinnut jatkuvaa valvontaa ja ohjausta kaikissa arjen toiminnoissa. Erikoislääkärin laatimassa lausunnossa omatoimisuustaitojen tukemista ja harjoittelemista on pidetty tärkeänä, ja tähän soveltuvana on pidetty esimerkiksi coaching-tyylistä tukea.
A:lle on haettu henkilökohtaista apua harrastuksiin ja kodin ulkopuoliseen toimintaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että hänen avun tarpeensa on kesällä 2019 tältä osin painottunut hänen toimintansa aikuisjohtoiseen valvontaan ja ohjaamiseen. Tämän vuoksi X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on voinut katsoa, että A:lla ei ole tuolloin ollut voimavaroja määrittää avun sisältöä ja toteuttamistapaa vammaispalvelulain 8 c §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Korkein hallinto-oikeus toteaa vielä, että asiassa saadun selvityksen mukaan sosiaalityöntekijät ovat kannustaneet A:n huoltajia hakemaan lapselle tukihenkilöä harrastustoimintaa varten. Tätä palvelua hänelle on sittemmin myös myönnetty. Asiassa ei näin ollen ole ilmennyt, että A:n tuen tarpeisiin ei olisi ollut saatavissa asianmukaista tukea, vaikka vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu ei vielä tässä vaiheessa olekaan ollut käytettävissä.
Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätös saatettava voimaan.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Janne Aer, Monica Gullans, Juha Lavapuro ja Ari Wirén. Asian esittelijä Eeva Mäenpää.
Äänestyslausunto
Eri mieltä olleen oikeusneuvos Ari Wirénin äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Juha Lavapuro yhtyi:
”Myönnän valitusluvan ja hylkään valituksen.
Perustelut
Viittaan vammaisoikeusyleissopimuksen, vammaispalvelulain ja sen esitöiden sekä korkeimman hallinto-oikeuden aiemman oikeuskäytännön osalta enemmistön perusteluiden sovellettuja oikeusohjeita koskevissa kappaleissa todettuun. Asiassa saadun selvityksen osalta viittaan hallinto-oikeuden päätöksessä tältä osin todettuun ja enemmistön perusteluista ilmenevään. Lisäksi totean sovellettujen oikeusohjeiden ja saadun selvityksen osalta myös seuraavaa:
Vaikeavammaisen henkilön oikeudella henkilökohtaiseen apuun on erityinen merkitys useiden perusoikeuksien toteutumisen kannalta (ks. myös PeVL 30/2008 vp, s. 2). Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Saman pykälän 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan viimeksi mainitussa momentissa tarkoitetun sääntelyn lähtökohtana voidaan pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (HE 309/1993 vp, s. 71/II).
Vaikeavammaisen henkilön näkökulmasta oikeus henkilökohtaiseen apuun toteuttaa myös jokaiselle kuuluvaa itsemääräämisoikeutta luodessaan tosiasiallisia edellytyksiä vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksille osallistua erilaisiin yleisesti elämään kuuluviin toimiin omien valintojensa mukaisesti. Tällaisen itsemääräämisoikeuden on vakiintuneesti katsottu kiinnittyvän etenkin perustuslain 7 §:ssä säädettyyn henkilökohtaiseen vapauteen ja perustuslain 10 §:ssä tarkoitettuun yksityiselämän suojaan (ks. PeVL 15/2015 vp, s. 2). Vammaispalvelulain esitöiden perusteella henkilökohtaisen avun järjestämisellä voidaan myös tukea ja edistää vaikeavammaisen henkilön perustuslain 6 §:n mukaisia yhdenvertaisia edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä (HE 166/2008 vp, s. 16). Kun henkilökohtaisen avun hakijana on vaikeavammainen lapsi, on asiassa otettava huomioon myös perustuslain 6 §:n 3 momentin vaatimus lasten kohtelemisesta tasa-arvoisesti yksilöinä siten, että heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Asiassa saatu selvitys on vammaispalvelulaissa tarkoitetun henkilökohtaisen avun myöntämisedellytysten kannalta kahdensuuntaista. Yhtäältä selvityksestä ilmenee, että viranomaispäätösten aikaan 10-vuotiaalla A:lla on diagnosoitu kehitysvammaisuus, autismin kirjon häiriö, monimuotoinen nykimishäiriö, aktiivisuus, tarkkaavuus ja impulssikontrolli sekä deleetio. Hän käy ala-asteen autismiluokkaa ja hänellä on pidennetty oppivelvollisuus. Hänellä todetaan olevan häiriöherkkyyttä ja keskittymisessä on haasteita. Käyttäytymisen sääntelyn ongelmien takia hän tarvitsee jatkuvaa aikuisohjausta, selkeää strukturointia ja visuaalista tukea ohjauksessa. Hänen todetaan tarvinneen jatkuvaa valvontaa ja ohjausta kaikissa arjen toiminnoissa.
Toisaalta erikoislääkärin laatimassa lasten neuropsykiatrian yksikön loppulausunnossa 29.5.2018 A:n omatoimisuustaitojen tukemista ja harjoittelemista on pidetty tärkeänä. Kyseisestä potilaskertomuksesta ilmenee myös, että A:llä ei ole esiintynyt haastavaa käyttäytymistä vaan hän on hyväntuulinen ja helposti lähestyttävä poika, joka pitää musiikista. Hän on oppinut hieman lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan vaikkakin kielellinen ymmärtäminen ja ilmaisukyky on vaikeaa. Hoito- ja palvelusuunnitelman 20.6.2018 mukaan hän puhuu muutaman sanan lauseita ja osaa nimetä konkreettisia asioita ja todeta esimerkiksi jotain näkemäänsä. A:n huoltajan B:n mukaan hänen poikansa kykenee ilmaisemaan tahtonsa ja kertomaan sanallisesti, mitä hän haluaa tehdä. Hän tekee aloitteita, ja on ehdottanut sanallisesti esimerkiksi ulkoilua ja kaupungilla käymistä. Hän osaa myös käyttää taitavasti kuvakalenteria omien toiveidensa esittämiseen ja tekee valintoja hänelle esitettyjen vaihtoehtojen perusteella.
Ottaen huomioon edellä esitetyt seikat kokonaisuudessaan, A:n voidaan katsoa osaavan vammaispalvelulain kannalta riittävässä määrin ilmaista tarpeensa ja tahtonsa, vaikka hän tarvitseekin samalla myös aikuisohjausta ja valvontaa.
Kuten vammaispalvelulain muuttamista koskevasta hallituksen esityksestä (HE 166/2008 vp) käy ilmi, henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen, kun taas omaishoidossa painottuvat hoiva ja hoito. Tästä ei kuitenkaan korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2019:87 todetulla tavalla seuraa sitä, että vammaispalvelulain nojalla myönnettävä henkilökohtainen apu ei voisi sisältää lainkaan hoivan, hoidon ja valvonnan kaltaista apua, kunhan henkilön avun tarve ei koostu pääosin tällaisista avun tarpeista. Erityisesti avun tarve harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä on yleensä luonteeltaan sellaista, johon henkilökohtainen apu palvelumuotona soveltuu hyvin.
Mainitussa vuosikirjaratkaisussa myös todetaan, että arvioitaessa sitä, tarvitseeko henkilö välttämättä hänelle haettua henkilökohtaisen avun palvelua suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, on hänen terveydentilastaan esitetyn selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten kyseisen henkilön ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen.
Ikään liittyvän itsenäistymistarpeen samoin kuin lapsen itsemääräämisoikeudenkin merkitystä voidaan pitää sitä suurempana, mitä vanhemmasta lapsesta on kysymys. Nyt esillä olevaa asiaa ei voikaan täysin rinnastaa vuosikirjaratkaisussa KHO 2020:40 käsiteltyyn tilanteeseen, jossa henkilökohtaista apua haettiin 7-vuotiaan kehitysvammaisen lapsen harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan. Mainitussa tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi lapsen iän merkitystä ensin arvioituaan ja asiassa saatuun selvitykseen viitaten, että haetussa avussa oli pääosin kysymys tarpeesta valvoa lapsen harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa ja olla sitä ohjaamassa.
10-vuotiaalle A:lle on haettu henkilökohtaista apua harrastuksiin ja kodin ulkopuoliseen toimintaan. Katson, että hänen avun tarpeensa ei valituksenalaista päätöstä tehtäessä perustunut pääosin aikuisjohtoiseen valvontaan ja ohjaamiseen, vaan että A:lla on ollut riittävästi voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteuttamistapa tavalla, joka edistää hänen ikäänsä liittyvää tarvetta itsenäistymiseen ja omien valintojen tekemiseen, ja joka samalla toteuttaa tosiasiallisestikin hänen itsemääräämisoikeuttaan ja hänen oikeuttaan saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. A:lla on tämän perusteella oikeus vammaispalvelulain 8 c §:ssä tarkoitettuun henkilökohtaiseen apuun.
Se, että A:lle on sittemmin myönnetty tukihenkilö harrastustoimintaa varten ei anna aihetta arvioida asiaa henkilökohtaisen avun ja sitä koskevan viranomaispäätöksen laillisuuden kannalta toisin.
Näillä perusteilla valitus tulee hylätä ja hallinto-oikeuden päätös jättää voimaan.