KHO:2021:100
Somalian kansalainen A oli syntynyt 1993 Suomessa ja saanut tuolloin ensimmäisen oleskelulupansa Suomeen. Hän oli saanut Suomeen pysyvän oleskeluluvan marraskuussa 1997. Hänen vuonna 2015 ja 2019 syntyneet lapsensa olivat Suomen kansalaisia. Lapsista vanhin oli otettu huostaan vuonna 2017. Lapsi asui sijoitettuna A:n siskon perheessä, ja A piti häneen yhteyttä. A asui kertomansa mukaan vuonna 2019 syntyneen lapsensa ja tämän äidin kanssa. Väestötietojärjestelmään A:n kieleksi oli merkitty somali. Hän ei ollut kertomansa mukaan koskaan käynyt Somaliassa, eikä hänellä ollut siellä turvaverkkoa.
Poliisi esitti elokuussa 2017 A:n karkottamista kansalaisuusvaltioonsa Somaliaan rikoksiin syyllistymisen perusteella. Maahanmuuttovirasto päätti karkottaa A:n Somaliaan ja määräsi hänet Schengen-aluetta koskevaan kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.
A oli tuomittu ensimmäisen kerran vuonna 2010 ehdolliseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdyistä 11 ryöstöstä, varkaudesta, pahoinpitelystä ja pakottamisesta. Täysi-ikäisenä A oli tuomittu ryöstöistä, varkauksista ja varkauden yrityksistä, pahoinpitelyistä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, vahingonteosta, lievästä vahingonteosta, laittomista uhkauksista, petoksista, maksuvälinepetoksista, väärän henkilötiedon antamisista, huumausaineen käyttörikoksista, törkeistä rattijuopumuksista, törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista, liikenneturvallisuuden vaarantamisista sekä kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta. Vuosien 2010–2017 välisenä aikana A oli tuomittu kaikkiaan kymmeneen eri vankeusrangaistukseen, joiden pituus oli vaihdellut 40 päivän mittaisesta vankeusrangaistuksesta yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. A:lle oli määrätty vuosina 2016–2018 kaikkiaan kahdeksan sakkorangaistusta. Hän oli lisäksi ollut kiinniotettuna poliisilakiperusteisesti häiriökäyttämisen vuoksi.
Maahanmuuttoviraston päätöksen aikaan A oli rikoksesta epäiltynä vuosina 2017–2019 tapahtuneista kahdesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, maksuvälinepetoksesta, kahdesta varkaudesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta, identiteettivarkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Maahanmuuttoviraston päätöksen antamisen jälkeen A oli tuomittu vuonna 2018 tehdyistä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 40 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijaan hänelle oli määrätty 40 tuntia yhdyskuntapalvelua. Lisäksi A:lle oli määrätty sakkorangaistukset vuonna 2014–2015 tapahtuneista huumausainerikoksista ja vuosina 2019– 2020 tapahtuneista huumausaineen käyttörikoksesta, liikennerikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta. Viimeisimmät rikosepäilyt liittyivät toukokuussa 2020 tapahtuneisiin huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädetyt edellytykset A:n karkottamiseksi täyttyivät. Asiassa oli siten kysymys ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesta kokonaisharkinnasta, jossa oli yhtäältä voimakkaasti A:n karkottamisen puolesta ja toisaalta voimakkaasti karkottamista vastaan puhuvia seikkoja. Erityisesti oli kiinnitettävä huomiota perhe-elämän suojaan ja lasten etuun. Koska A oli syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikänsä, karkottamisen tuli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan olla poikkeuksellista ja karkottamisen puolesta puhuvien seikkojen hyvin painavia (viittaukset ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomioon 18.10.2006 Üner v. Alankomaat sekä tuomioihin 23.10.2018 Levakovic v. Tanska ja 22.12.2020 Z. v. Sveitsi).
Korkein hallinto-oikeus otti yhtäältä huomioon A:n vahvat siteet Suomeen sekä perhe-elämän suojan ja lasten edun ja toisaalta hänen yhteiskunnan turvallisuudelle aiheuttamansa pitkäaikaisen ja vakavan uhan, jonka ei voitu arvioida poistuneen ja joka toistuvuudellaan osoitti myös rikosten uusimisen vaaraa. Vaikka A:n rikokset olivat alkaneet nuoruusiässä ja rikoksiin liittyi merkittävällä tavalla A:n päihteidenkäyttö ja siitä seuraavat vaikeudet hallita elämää, rikosten jatkuvuus, määrä ja laatu osoittivat samalla puuttuvaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:n karkottaminen Somaliaan ollut suhteellisuusperiaatteen eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista. Kun otettiin huomioon A:n jatkuva rikollinen toiminta, joka oli ollut omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja joka oli edelleen jatkunut, maasta karkottamista puoltavia seikkoja oli pidettävä sitä vastaan olevia seikkoja painavampina. Lasten etu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Asiassa ei ollut myöskään arvioitava, että A olisi ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun vaarassa Somaliassa. Tämän vuoksi A oli voitu määrätä karkotettavaksi Somaliaan ja kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu.
Ulkomaalaislaki 5 §, 6 §, 59 § 1 momentti, 146 §, 147 §, 149 § 1 momentti ja 150 §
Euroopan ihmisoikeussopimus 3 artikla ja 8 artikla
Vrt. KHO 2008:90, KHO 2008:91 ja KHO 2020:67
EIT suuri jaosto tuomio 18.10.2006 Üner v. Alankomaat
EIT tuomio 23.10.2018 Levakovic v. Tanska
EIT tuomio 22.12.2020 Z v. Sveitsi
Päätös, jota muutoksenhaku koskee
Helsingin hallinto-oikeus 21.9.2020 nro 20/1714/3
Asian aikaisempi käsittely
Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 4.4.2019 päättänyt karkottaa A:n kansalaisuusvaltioonsa Somaliaan. Maahanmuuttovirasto on lisäksi määrännyt hänet koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon kolmeksi vuoksi. Maahantulokielto alkaa sinä päivänä, jolloin hän poistuu Schengen-alueelta. Hänen oleskelulupansa raukeaa ulkomaalaislain 59 §:n 1 momentin mukaisesti.
Päätöksen perusteluista käy ilmi muun ohella, että Helsingin poliisilaitos oli 24.8.2017 esittänyt hänen karkottamistaan rikoksiin syyllistymisen perusteella.
A on syntynyt Suomessa vuonna 1993, jolloin hänelle on myös myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomeen. Hän on saanut Suomeen pysyvän oleskeluvan 27.11.1997. Väestötietojärjestelmän tietojen mukaan hänellä on ollut Suomessa vakinainen tai pysyvä osoite syntymästään saakka lukuun ottamatta aikaa 24.8.2012–28.2.2017. Hänellä on kolmivuotias lapsi, johon hänellä on huoltosuhde. Lapsi on Suomen kansalainen. Lapsi on otettu huostaan huhtikuussa 2017.
Kansaneläkelaitoksen tietojen mukaan hänelle on maksettu vuosina 2017 ja 2018 yleistä asumistukea jokaiselta kuukaudelta ja toimeentulotukea lähes joka kuukaudelta. Vuonna 2016 hänellä on ollut vähäinen määrä veronalaisia ansiotuloja.
Maahanmuuttoviraston päätöksestä käy ilmi, että A on vuonna 2010 toukokuussa tuomittu nuorena henkilönä tehdyistä 11 ryöstöstä, varkaudesta, pahoinpitelystä ja pakottamisesta 11 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet on seuraavan kerran tuomittu vuonna 2012 pahoinpitelystä 50 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämän jälkeen hänet on vuonna 2013 tuomittu pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Vuonna 2014 hänet on tuomittu kolme eri kertaa. Pisin rangaistus on tuomittu ryöstöstä (yksi vuosi ja kaksi kuukautta vankeutta). Hänet on myös tuomittu ryöstöstä, petoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteensä viiden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Hänet on tuomittu lisäksi kahdesta rattijuopumuksesta, varkaudesta, kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, väärän henkilötiedon antamisesta ja toiseen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta vankeusrangaistukseen, jonka pituus on ollut 80 päivää.
Hänet on tuomittu vuonna 2015 pahoinpitelystä 40 päivän vankeusrangaistukseen sekä yhteiseen yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen ryöstöstä, viidestä varkaudesta, kahdesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, neljästä maksuvälinepetoksesta, kolmesta törkeästä rattijuopumuksesta, kymmenestä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, viidestä huumausaineen käyttörikoksesta, lievästä vahingonteosta, kuudesta rattijuopumuksesta, kolmesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Rangaistusta alentavana tekijänä on otettu huomioon hänelle aiemmin vuonna 2014 tuomitut rangaistukset.
Vuonna 2016 hänet on tuomittu kolme eri kertaa. Tuomioista yksi koskee pahoinpitelyä, varkauden yritystä ja kolmea väärän henkilötiedon antamista, joista hänet on tuomittu kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Muissa kahdessa tuomiossa (koskevat pahoinpitelyä, huumausaineen käyttörikosta, törkeää rattijuopumusta ja kahta kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta) aikaisempien tuomioiden on katsottu olleen riittävä seuraamus.
Vuonna 2017 hänet on tuomittu maksuvälinepetoksesta kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomiossa on otettu huomioon aiempi jäännösrangaistus määrättynä täytäntöönpantavaksi. Lisäksi hänet on tuomittu vahingonteosta, mutta aiemmin annetun tuomion on katsottu olleen riittävä rangaistus.
Hänelle on lisäksi määrätty sakkoja vuonna 2016 lievästä pahoinpitelystä ja vuonna 2017 niskoittelusta poliisia vastaan ja laittomasta uhkauksesta. Hänelle on vuonna 2018 määrätty sakkoja huumausaineen käyttörikoksesta sekä neljä eri kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Maahanmuuttoviraston päätöksen aikaan hän ollut rikoksesta epäiltynä lokakuussa 2017 tapahtuneesta pahoinpitelystä, heinäkuussa 2018 tapahtuneesta laittomasta uhkauksesta, maksuvälinepetoksesta, kahdesta varkaudesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta, identiteettivarkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta sekä tammikuussa 2019 tapahtuneesta pahoinpitelystä.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen.
Hallinto-oikeus on selostettuaan sovelletut oikeusohjeet, Somaliaa koskevaa maatietoa ja asiassa saatua selvitystä perustellut päätöstään seuraavasti:
Valittaja on Suomessa oleskellessaan syyllistynyt useisiin rikoksiin, joista enimmäisrangaistuksena on säädetty vähintään yksi vuosi vankeutta, minkä lisäksi hänen on todettu syyllistyneen rikoksiin pidemmän ajan kuluessa lähes jatkuvasti. Hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa toistuvasti vaaraksi muiden turvallisuudelle. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:ssä säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät. Karkottamista ja maahantulokieltoa koskevassa kokonaisharkinnassa on toisaalta arvioitava valittajalle Suomeen muodostuneiden siteiden merkitystä ja toisaalta valittajan rikollista toimintaa sekä yleiselle ja yksityiselle turvallisuudelle aiheutuvaa uhkaa.
Valittajan karkottamista puoltaa vahvasti hänen syyllistymisensä edellä päätöksessä tarkemmin selostettuihin rikoksiin. Hänen on lisäksi Maahanmuuttoviraston valituksenalaisen päätöksen jälkeen epäilty syyllistyneen uusiin rikoksiin. Valittaja on syyllistynyt muun muassa useisiin rattijuopumus-, väkivalta- ja omaisuusrikoksiin. Osa valittajan tekemistä rikoksista on ollut tekomuodoltaan törkeitä. Rikokset ovat olleet omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa ja haittaa yleiselle ja yksityiselle turvallisuudelle sekä olleet laadultaan sen kaltaisia, että ne osoittavat välinpitämättömyyttä ja yliolkaista suhtautumista muiden henkeen ja terveyteen sekä poikkeuksellista piittaamattomuutta lain säännöksistä ja normeista. Valittaja on myös jatkanut rikollista toimintaansa saamiensa rangaistusten jälkeen ja vielä senkin jälkeen, kun häntä on kuultu karkottamista koskevilta osin, ja valittaja on näin tältäkin osin suhtautunut välinpitämättömästi tekojensa seurauksiin.
Näiden syiden vuoksi hallinto-oikeus katsoo, että valittajan jatkuva rikollinen elämäntapa kuvastaa kokonaisuudessaan sen kaltaista suhtautumista Suomen lainsäädännössä säädettyihin kieltoihin sekä siihen vaaraan ja haittaan, jota rikokset yhteiskunnalle ja yksilölle aiheuttavat, että valittaja muodostaa vakavan uhkan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Ilmenneiden seikkojen nojalla voidaan päätellä, ettei valittaja ole pystynyt sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Valittajan vuonna 2015 syntynyt lapsi on otettu huostaan vuonna 2017. Valittaja on valituksessaan kertonut, että lapsi on sijoitettu valittajan siskon luokse ja että valittaja pitää lapseen yhteyttä. Valittajalle on syntynyt toinen lapsi vuonna 2019, ja väestötietojärjestelmän mukaan valittaja on hänen huoltajansa. Myös valittajan muita sukulaisia asuu Suomessa. Valittaja on esittänyt erään yrityksen kanssa 11.6.2019 solmimansa työsopimuksen. Valittaja ei ole esittänyt esimerkiksi palkkakuitteja työsuhteestaan. Valittajalla ei ole ollut Suomessa pysyvää eikä tilapäistä osoitetta ajalla 24.8.2012–28.2.2017.
Valittajan karkottamista vastaan puhuvat ennen kaikkea hänen pitkä oleskeluaikansa Suomessa, hänen perhesiteensä Suomeen sekä se, ettei valittajalla oman kertomansa mukaan ole siteitä Somaliaan, eikä hän puhu kunnolla somalin kieltä. Hallinto-oikeus toteaa, että perhe-elämän suojaan voidaan puuttua viranomaistoimin, jos se on välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden tai rikollisuuden estämiseksi. Valittajan karkottamista ei voida pitää lapsen edun vastaisena, sillä toinen valittajan lapsista on huostaanotettu ja toinen lapsi voi jatkaa tämän huoltajana toimivan äitinsä kanssa asumista Suomessa. Asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, ettei valittaja kykenisi työkykyisenä nuorena miehenä tulemaan toimeen kotimaassaan ja hankkimaan siellä itselleen toimeentuloa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklalla suojataan perhe-elämän lisäksi yksityiselämää. Yksityiselämän suoja ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan siihen voidaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden vuoksi tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi.
Väestötietojärjestelmän mukaan valittajan kieli on somali. Valittaja on työikäinen mies, eikä hänen henkilökohtaisissa olosuhteissaan ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella hänen olisi katsottava olevan erityisessä vaarassa kotimaahansa palatessaan. Valittajan karkottamisen ei ole katsottava rikkovan ulkomaalaislain 147 §:n mukaista palautuskieltoa.
Kun kokonaisharkinnassa otetaan huomioon toisaalta valittajan siteet Suomeen, mutta toisaalta hänen syykseen luettujen rikosten laatu ja toistuvuus, hänelle lainvoimaisesti tuomitut rangaistukset sekä se, että valittajan on epäilty syyllistyneen uusiin rikoksiin Maahanmuuttoviraston pää
töksen jälkeen, hallinto-oikeus katsoo, että karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja on kaikki asiassa ilmenneet olosuhteet huomioon otettuna pidettävä niitä vastaan puhuvia seikkoja painavampina.
Asiassa ei ole myöskään Somaliaa koskevan ajantasaisen maatiedon perusteella katsottava valittajan olevan ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun vaarassa Somaliassa. Edellä lausuttu huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että Maahanmuuttovirasto on voinut ulkomaalaislain 147 a §:n 2 momentin nojalla olla määräämättä valittajalle vapaaehtoisen paluun aikaa, mihin nähden hänelle on tullut ulkomaalaislain 150 §:n mukaisesti määrätä maahantulokielto. Myöskään lapsen etu ei estä karkottamista tai maahantulokiellon määräämistä. Valittaja on näin ollen voitu päättää karkottaa kansalaisuusvaltioonsa Somaliaan, ja hänet on voitu määrätä Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Kolmen vuoden maahantulokieltoa ei ole pidettävä kohtuuttomana.
Kun valittaja on määrätty karkotettavaksi, hänen pysyvä oleskelulupansa raukeaa ulkomaalaislain 59 §:n nojalla. Näin ollen hänen oleskelulupakorttiaan ei ole tullut uusia.
Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä muuttaa.
Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet
Perusteluissa mainitut
Ulkomaalaislaki 5, 37 ja 147 a §
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Eija Rosendahl ja Vesa Heikkilä. Esittelijä Henriikka Tiainen.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa saada valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Muutoksenhakija on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja muutoksenhakijan pysyvä oleskelulupa palautetaan. Muutoksenhakija on toissijaisesti vaatinut, että maahantulokiellon pituutta joka tapauksessa kohtuullistetaan. Muutoksenhakija on myös vaatinut, että päätöksen täytäntöönpano kielletään.
Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:
Muutoksenhakija on syntynyt Suomessa, mutta hänen vanhempansa eivät ole hakeneet hänelle Suomen kansalaisuutta hänen ollessaan lapsi. Hän ei ole itse voinut hakea kansalaisuutta myöhemmän elämänsä rikoksiin johtaneiden vaiheiden vuoksi. Muutoksenhakija tulisi kuitenkin suomalaisen syntyperänsä vuoksi rinnastaa Suomen kansalaiseen, vaikka hänellä ei ole virallista kansalaisuutta.
Oikeuskäytäntö on vakiintumatonta sen suhteen, miten tulisi arvioida Suomessa syntyneiden ja täällä koko ikänsä asuneiden karkottamisen edellytyksiä. Korkein hallinto-oikeus on kumonnut karkottamista koskeneet päätökset esimerkiksi vuosikirjaratkaisuissa KHO 2008:91 ja KHO 2004:124. Maahanmuuttovirasto on sittemmin muuttanut karkottamista koskevaa linjaustaan perusteettoman ankaraksi.
Muutoksenhakijan saamat rikostuomiot liittyvät pääasiassa hänen nuoruutensa vaikeaan elämänvaiheeseen. Niissä ei ole ollut kysymys yhteiskuntaan sopeutumattomuudesta eikä piittaamattomuudesta yhteiskunnan sääntöjä kohtaan. Rikokset eivät vakavuudeltaan ole sellaisia, että ne ehdottomasti vaatisivat päätöstä karkottamisesta etenkin, kun otetaan huomioon, että muutoksenhakijan elämässä on sittemmin tapahtunut selvästi havaittavissa oleva muutos kohti nuhteetonta elämää. Muutoksenhakija ei ole syyllistynyt uusiin rikoksiin enää sen jälkeen, kun on saanut tiedokseen Maahanmuuttoviraston päätöksen. Myös se seikka, että viimeisin vankeustuomioon johtanut rikos on tapahtunut vuonna 2016, tukee käsitystä siitä, että muutoksenhakijan elämässä on todellakin tapahtunut muutos parempaan suuntaan.
Muutoksenhakijan karkottamista vastaan puhuu se, että hän on syntynyt Suomessa eikä ole koskaan käynyt Somaliassa. Muutoksenhakijalla on Suomessa kaksi lasta, joiden molempien huoltaja hän on. Lapset ovat Suomen kansalaisia. Toinen lapsista asuu muutoksenhakijan siskon luona, mutta muutoksenhakija tapaa lasta säännöllisesti. Toinen lapsi ja hänen äitinsä asuvat yhdessä muutoksenhakijan kanssa. Muutoksenhakijan karkottaminen olisi perhe-elämän suojan ja lasten edun vastaista. Muut perheenjäsenet eivät kohtuudella voi asettua muutoksenhakijan kanssa Somaliaan.
Sille seikalle, ettei muutoksenhakija ole juurikaan työskennellyt Suomessa, ei voida antaa kokonaisharkinnassa painoarvoa. Muutoksenhakija on syyskuussa 2020 työllistynyt nuorisotyön ohjaajaksi.
Muutoksenhakija pelkää joutuvansa Somaliassa vakavasti syrjityksi tai jopa vainotuksi, koska hän ei tunne paikallista kulttuuria eikä hänellä ole lainkaan sukulaisia tai muuta sosiaalista turvaverkostoa. Hän on Suomessa kasvaneena täysin länsimaalaistunut. Hän ei esimerkiksi harjoita islamin uskoa. Lisäksi Somalian yleinen turvallisuustilanne ei tällä hetkellä ole sellainen, että sinne karkotettujen henkilöiden turvallisuudesta voitaisiin riittävällä varmuudella vakuuttua.
Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa kaksi lausuntoa.
Muutoksenhakija on Suomessa syntynyt Somalian kansalainen. Koska muutoksenhakija ei ole Suomen kansalainen, hänen oleskeluunsa ja maasta poistamiseensa sovelletaan ulkomaalaislakia.
Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen muutoksenhakija on 3.3.2020 tuomittu 9.–11.10.2018 tehdyistä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 40 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijasta hänelle on kuitenkin määrätty yhdyskuntapalvelua. Muutoksenhakijalle on lisäksi määrätty sakkorangaistuksia vuosina 2014–2015 sekä 3.5.2019, 28.5.2019 ja 10.1.2020 tehdyistä rikoksista. Lisäksi muutoksenhakija on epäiltynä 13.5.2020 tehdystä huumausaineen käyttörikoksesta. Rikosasiat osoittavat, ettei rikollinen elämäntapa ole liittynyt muutoksenhakijan vaikeaan nuoruuteen, vaan se jatkuu edelleen.
Maahanmuuttovirasto on esittänyt maatietoa Somalian ulkopuolella pitkään asuneiden henkilöiden asemasta Somaliassa. Maatiedon mukaan Somaliaan palanneiden henkilöiden määrä on merkittävä. Tyypillisesti pitkään ulkomailla ja etenkin länsimaissa asuneilla henkilöillä on Somaliassa asunutta paikallisväestöä korkeampi koulutusaste ja paremmat edellytykset työllistyä tai ryhtyä yrittäjiksi. Vaikka ryhmien välillä esiintyy jännitteitä, ei palaajiin pääsääntöisesti kohdistu syrjintää tai oikeudenloukkauksia vain sillä perusteella, että he ovat asuneet ulkomailla.
Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen.
Muutoksenhakija on syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikänsä. Koska kansalaisuus on jäänyt häneltä lapsena saamatta hänestä itsestään riippumattomista ja sattumanvaraisista syistä, tulisi häntä pitää Suomen kansalaiseen rinnasteisessa asemassa. Muutoksenhakijalla on pyrkimys kohti nuhteetonta elämää, vaikka pieniä edellisestä elämästä kaikuna jatkuneita erehdyksiä onkin jouduttu sovittamaan vielä viime vuonna.
Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 14.1.2021 antamallaan välipäätöksellä taltionumero H37/2021 kieltänyt muutoksenhakijan maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
1. Sovellettavat oikeusohjeet
Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Mainitun momentin 3 kohdan mukaan maasta voidaan vastaavasti karkottaa ulkomaalainen, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.
Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole mainitun lain 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty tai jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti, jollei 146 §:stä muuta johdu. Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokielto määrätään enintään viiden vuoden määräajaksi tai toistaiseksi. Laadultaan törkeästä tai ammattimaisesta rikoksesta rangaistukseen tuomitulle ulkomaalaiselle maahantulokielto voidaan määrätä toistaiseksi silloin, kun hän muodostaa vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle.
Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi.
Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset voivat puuttua edellä mainitun oikeuden käyttämiseen, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi tai rikollisuuden estämiseksi.
Ulkomaalaislain 5 §:n mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.
Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan tämän lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.
Ulkomaalaislain 59 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa raukeaa, kun ulkomaalainen karkotetaan maasta.
2. Asiaa ratkaistaessa huomioon otettavaa aiempaa oikeuskäytäntöä
2.1 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä
Vuosikirjaratkaisussa KHO 2008:91 oli kysymys perhesiteen perusteella oleskeluluvan Suomesta 10-vuotiaana saaneesta Somalian kansalaisesta, joka oli Suomessa syyllistynyt jatkuvasti osin sivullisiin kohdistuneeseen rikolliseen toimintaan. Kun hän kuitenkin kertomansa mukaan oli lähtöisin Mogadishusta eikä ollut koskaan asunut Puntmaan alueella, jonne hänet oli määrätty karkotettavaksi, ja kun hänen äitinsä ja sisaruksensa asuivat Suomessa eikä hänen mahdollisuuttaan turvautua klaaninsa apuun pidetty riittävänä hänen perustarpeidensa turvaamisessa, korkein hallinto-oikeus, ottaen myös huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan, kumosi hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset ja hylkäsi poliisilaitoksen karkottamisesityksen.
Samaan aikaan annetussa toisessa vuosikirjaratkaisussa KHO 2008:90 oli samoin kysymys perhesiteen perusteella oleskeluluvan Suomesta 10- tai 12-vuotiaana saaneesta Somalian Somalimaasta lähtöisin olevasta Somalian kansalaisesta, joka oli Suomessa syyllistynyt jatkuvasti rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus katsoi tuossa tapauksessa, että kun otettiin huomioon hänen pääosin sivullisiin kohdistunut rikollinen toimintansa, hänen Suomeen tulonsa peruste, merkittävien siteiden puuttuminen Suomeen, Somalimaan rauhallinen tilanne sekä hänen siteensä Somalimaahan ja kuulumisensa sen valtaklaaniin, hänet voitiin karkottaa Pohjois-Somaliaan Somalimaahan sekä määrätä maahantulokieltoon toistaiseksi.
Vuosikirjaratkaisussa KHO 2020:67 arvioitiin karkottamisasiassa kokonaisharkintaa ja erityisesti sitä, miten kokonaisharkinnassa lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä tuli arvioida suhteessa karkotettavaksi määrätyn Irakin kansalaisen rikolliseen toimintaan.
Karkotettavaksi määrätty oli saapunut Suomeen 16-vuotiaana vuonna 2009. Hänelle oli vuonna 2012 myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella neljäksi vuodeksi. Hän oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa huhtikuussa 2017. Puolisoille syntyi vuonna 2018 lapsi, joka oli vanhempiensa yhteishuollossa. Karkotettavaksi määrätty puhui suomen kieltä, ja hän oli suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. Hän oli työskennellyt opintojensa ohella.
Käräjäoikeus oli tuominnut hänet vuonna 2015 tapahtuneesta laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni, että hän oli tuonut omalla henkilöautollaan yhden henkilön laittomasti Suomeen Tornion rajanylityspaikan kautta Ruotsista, jonne tuo henkilö oli matkustanut laittomasti. Hän oli lisäksi syyllistynyt kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen vuonna 2016.
Henkilön karkottamista puolsi hänen syyllistymisensä rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi, että laittoman maahantulon järjestäminen oli suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla olivat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi. Henkilön karkottamista vastaan puhuivat hänen suhteellisen pitkä oleskeluaikansa Suomessa, hänen kiinteät perhe- ja muut siteensä Suomeen sekä hänen aktiivinen pyrkimyksensä kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Korkein hallinto-oikeus otti huomioon yhtäältä henkilön syyllistymisen rikokseen ja rikoksen laadun sekä toisaalta perhe-elämän suojan, lapsen edun ja asianomaisen osoittaman pyrkimyksen integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja katsoi, että karkottamista vastaan puhuvat seikat olivat punninnassa painavampia. Henkilön karkottamista ei tässä tilanteessa ollut myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena.
2.2 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on suuren jaoston tuomiossa 18.10.2006 Üner v. Alankomaat käsitellyt tapausta, jossa 12-vuotiaana Alankomaihin siellä jo asuneen isänsä luo muuttanut Turkin kansalainen oli tuomittu taposta ja pahoinpitelystä seitsemän vuoden vankeuteen. Hänellä oli kaksi lasta Alankomaiden kansalaisen kanssa.
Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei taannut ulkomaalaiselle oikeutta tulla tiettyyn maahan ja asua siellä, ja valtiot saavat karkottaa rikoksista tuomittuja ulkomaalaisia. Jos tällöin tehdyillä päätöksillä puututaan ihmisoikeussopimuksen 8.1 artiklan mukaisiin oikeuksiin, niiden tulee olla lainmukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa eli niiden tulee perustua pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen ja olla oikeassa suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiinsa. Nämä periaatteet soveltuvat riippumatta siitä, onko ulkomaalainen tullut maahan aikuisena, hyvin pienenä lapsena tai jopa syntynyt siellä. Ulkomaalaista ei kuitenkaan voida rinnastaa maan kansalaiseen siinäkään tapauksessa, että hänellä on hyvin vahva asema maassa oleskeluun.
Tuomioistuin viittasi aikaisemmassa tuomiossa Boultif v. Sveitsi esittämiinsä kriteereihin, joilla voidaan harkita, onko karkotus välttämätön ja oikeasuhtainen. Näitä perusteita ovat valittajan tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten eri henkilöiden kansalaisuudet, valittajan perhesuhteet, kuten avioliiton kesto ja puolisoiden perhe-elämän vahvuutta osoittavat muut seikat, puolison tietoisuus rikoksesta perhesuhteen alkamisen aikaan, avioliitossa syntyneet lapset ja heidän ikänsä sekä ne vaikeudet, joita puolisolla todennäköisesti olisi siinä maassa, jonne henkilö karkotettaisiin. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon henkilö karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa. Lisäksi niillä ulkomaalaisilla, jotka ovat viettäneet isäntämaassa enimmän osan lapsuudestaan ja saaneet siellä kasvatuksen ja koulutuksen, on erityisasema. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kaikilla maahan sijoittautuneilla ulkomaalaisilla ei välttämättä ole siellä perhe-elämää ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mielessä. Koska mainittu artikla suojaa myös suhteiden perustamista ja kehittämistä muiden ihmisten ja ulkopuolisen maailman kanssa, yksityiselämä käsittää maahan asettuneen ulkomaalaisen sosiaaliset siteet maan yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Kunkin tapauksen yksityiskohdista riippuu, onko asiaa tarkasteltava perhe- vaiko yksityiselämän suojan kannalta.
Edellä tarkoitetussa tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että perhe-elämän suojaamisen intressit väistyivät suhteessa muihin harkinnassa huomioon otettaviin näkökohtiin. Valittajan rikokset olivat hyvin törkeitä. Siitä huolimatta, että valittaja oli asunut huomattavan pitkään Alankomaissa ja perustanut siellä perheen ja että valittajan avopuolisolla voisi olla käytännössä vaikeaa seurata häntä Turkkiin, kun perhe oli asunut yhdessä suhteellisen lyhyen aikaa, valittajan oleskelu Turkissa ennen maahanmuuttoa ei ollut ollut niin lyhytaikaista, että hänellä ei enää olisi Turkkiin siteitä. Valittajan karkottaminen ei ollut ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastaista.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 23.10.2018 Levakovic v. Tanska käsitellyt tapausta, jossa rikoksiin syyllistymisen perusteella Tanskasta karkotettavaksi määrätty Kroatian kansalainen oli saapunut maahan alle vuoden ikäisinä. Hänen vanhempansa ja kolme veljeään asuivat Tanskassa. Hänellä oli Tanskassa myös tyttöystävä, jonka kanssa hänellä oli aikomus avioitua. Valittaja ei ollut koskaan käynyt kotimaassaan eikä puhunut kotimaansa kieltä. Hän oli syyllistynyt lukuisiin rikoksiin, kuten aseellisiin ryöstöihin ja huumausainerikoksiin, joista hänelle oli määrätty vankeusrangaistuksia. Hän oli tehnyt ensimmäiset rikokset alaikäisenä. Hänet oli määrätty karkotuksen ohella maahantulokieltoon toistaiseksi.
Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan, koska hakija oli oleskellut merkittävän osan elämästään Tanskassa, tuli käsillä olla hyvin painavia karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja (viittaus suuren jaoston tuomioon 23.6.2008 Maslov v. Itävalta). Rikosten vakavuus sinällään puhui karkottamisen puolesta. Rikollisella elämäntavallaan valittaja oli osoittanut sopeutuneensa melko huonosti tanskalaiseen yhteiskuntaan sekä suhtautuvansa piittaamattomasti Tanskan lakeja kohtaan. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamista voitiin pitää tuossa tapauksessa yksityiselämän suojaa painavampana. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossa 22.12.2020 Z v. Sveitsi käsitellyt tapausta, jossa valittajana oli Sveitsissä vuonna 1968 syntynyt ja siellä koko elämänsä oleskellut Espanjan kansalainen. Hänellä oli Sveitsissä vuonna 1991 syntynyt täysi-ikäinen poika sekä Valko-Venäjän kansalainen vaimo, jonka kanssa hän oli avioitunut vuonna 2003 ja joka oli tuolloin saanut perhesideperusteisen oleskeluluvan Sveitsiin. Valittajan pysyvä oleskelulupa Sveitsiin oli peruutettu vuonna 2014 hänen syyllistyttyään vuonna 2006 useampiin seksuaalirikoksiin, joista hänet oli vuonna 2009 tuomittu 30 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Rikokset olivat kohdistuneet valittajan vaimon 13-vuotiaaseen tyttäreen. Vuonna 2012 valittaja oli lisäksi asentanut kameroita uhrin äidin kotiin. Valittaja oli tunnustanut teot ja ne oli soviteltu.
Tuomioistuin totesi, että karkottavassa valtiossa syntyneiden ja siellä koko elämänsä oleskelleiden henkilöiden karkottaminen tulisi olla poikkeuksellista. Tuomioistuin katsoi, että valittajan syyksi luetut rikokset olivat hyvin vakavia rikoksia, jotka rikkoivat uhrin tärkeitä oikeuksia. Koska valittaja oli oleskellut koko elämänsä Sveitsissä, tuli käsillä olla hyvin painavia karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja. Tuomioistuin kiinnitti huomiota siihen, että valittaja oli yhdeksän kuukautta koeaikansa päättymisen jälkeen jatkanut rikollista käyttäytymistään, mikä osoitti rikoksen uusimisen vaaraa.
Tuomioistuin totesi, että valittajalla oli vahvat siteet Sveitsiin ja hänen karkottamisensa vaikutti hänen vaimoonsa. Valittajalla oli kuitenkin jotain siteitä myös Espanjaan, erityisesti kansalaisuus ja kieli. Kun otettiin huomioon valittajan rikosten vakavuus ja hänen siteensä Espanjaan, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamista voitiin pitää perhe-elämän suojaa painavampana. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu.
3. Somaliaa koskevaa maatietoa
Etelä- ja Keski-Somalian turvallisuustilanne on eri lähteiden mukaan pysynyt epävakaana. Epävakautta aiheuttaa erityisesti konflikti Somalian hallinnon ja sitä vastaan taistelevan islamistisen Al-Shabaab-järjestön välillä. Al-Shabaab on viime vuosina menettänyt sotilaallista iskukykyään ja tärkeimpien kaupunkien hallinnan Somalian hallitusta tukeville joukoille. Al-Shabaab kykenee kuitenkin edelleen tekemään iskuja myös sellaisilla alueilla, jotka eivät ole sen vaikutusvallassa. Iskujen kohteena ovat lähinnä järjestön vastustajiksi profiloituneet henkilöt, kuten Somalian hallitusta tukevat joukot, hallituksen työntekijät, toimittajat ja avustusjärjestöjen työntekijät. Al-Shabaab on kohdistanut iskuja jonkin verran myös suoraan siviiliväestöön. Somalian yleiseen turvallisuustilanteeseen ovat vaikuttaneet lisäksi heikot humanitaariset olosuhteet, maakiistat ja klaanien väliset taistelut. (UNHCR Position on Returns to Southern and Central Somalia (Update I), toukokuu 2016; EASO Country of Origin Information Report, Somalia, Security Situation, joulukuu 2017 ja Maahanmuuttovirasto: Merkittävimmät turvallisuusvälikohtaukset Somaliassa 1.7.–31.12.2020 välisenä aikana.)
4. Asiassa saatu selvitys
Muutoksenhakija on Somalian kansalainen. Hänen äidinkielekseen on merkitty väestötietojärjestelmään somali. Hän on syntynyt Suomessa vuonna 1993, jolloin hänelle on myös myönnetty ensimmäinen oleskelulupa Suomeen. Muutoksenhakija on saanut Suomeen pysyvän oleskeluluvan 27.11.1997. Muutoksenhakijalla on Suomessa vuonna 2015 syntynyt lapsi, johon hänellä on huoltosuhde voimassa. Lapsi on otettu huostaan huhtikuussa 2017. Muutoksenhakijalla on lisäksi Suomessa vuonna 2019 syntynyt lapsi, johon hänellä on huoltosuhde voimassa. Muutoksenhakija on kertonut asuvansa lapsen ja tämän äidin kanssa. Muutoksenhakijan molemmat lapset ovat Suomen kansalaisia.
Muutoksenhakija on tuomittu vuosien 2010–2017 välisenä aikana kymmeneen eri vankeusrangaistukseen, joiden pituus on vaihdellut 40 päivän mittaisesta vankeusrangaistuksesta yhden vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Vuonna 2010 annetussa ensimmäisessä tuomiossa muutoksenhakijan syyksi on luettu nuorena henkilönä tehdyt 11 ryöstöä, varkaus, pahoinpitely ja pakottaminen. Lisäksi muutoksenhakija on täysi-ikäisenä tuomittu ryöstöistä, varkauksista, ja varkauden yrityksistä, pahoinpitelyistä, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, vahingonteosta, lievästä vahingonteosta, laittomista uhkauksista, petoksista, maksuvälinepetoksista, väärän henkilötiedon antamisista, huumausaineen käyttörikoksista, törkeistä rattijuopumuksista, rattijuopumuksista, törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista, liikenneturvallisuuden vaarantamisista sekä kulkuneuvon kuljettamisista oikeudetta. Muutoksenhakijalle on määrätty vuosina 2016–2018 kahdeksan sakkorangaistusta lievästä pahoinpitelystä, niskoittelusta poliisia vastaan, laittomasta uhkauksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja neljästä kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta. Hän on myös ollut useasti kiinniotettuna poliisilakiperusteisesti häiriökäyttäytymisen vuoksi.
Muutoksenhakija on ollut Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä rikoksesta epäiltynä vuosina 2017–2019 tapahtuneista kahdesta pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, maksuvälinepetoksesta, kahdesta varkaudesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta, identiteettivarkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.
Muutoksenhakija on Maahanmuuttoviraston päätöksen antamisen jälkeen tuomittu vuonna 2018 tehdyistä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 40 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijaan hänelle on määrätty 40 tuntia yhdyskuntapalvelua. Lisäksi muutoksenhakijalle on Maahanmuuttoviraston päätöksen antamisen jälkeen määrätty sakkorangaistukset vuosina 2014–2015 tapahtuneista huumausainerikoksista ja vuosina 2019–2020 tapahtuneista huumausaineen käyttörikoksesta, liikennerikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamisesta.
Muutoksenhakija on tällä hetkellä myös epäiltynä 13.5.2020 tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
5. Oikeudellinen arviointi
Muutoksenhakija on syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, ja hänen on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Hän on käyttäytymisellään myös osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät.
Asiassa on ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitettu perhe-elämän suoja ei ole ehdoton, vaan siihen voidaan puuttua silloin, kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä muun muassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut oikeudenmukaista tasapainoa, joka tulee löytää yksilön ja yhteiskunnan etujen välillä. Kun karkotettava henkilö on asunut enimmän osan lapsuudestaan karkottavassa valtiossa ja saanut siellä kasvatuksensa ja koulutuksensa, karkottamisen tulee olla poikkeuksellista ja karkottamisen puolesta puhuvien seikkojen tulee olla hyvin painavia.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että harkinnassa on otettava huomioon ulkomaalaisen tekemän rikoksen laatu ja vakavuus, hänen oleskelunsa kesto karkottavassa valtiossa, rikoksen tekemisestä kulunut aika ja hänen käyttäytymisensä tuona aikana, asianomaisten henkilöiden kansalaisuudet, ulkomaalaisen perhesuhteet, kuten avioliiton kesto ja puolisoiden perhe-elämän vahvuutta osoittavat muut seikat, puolison tietoisuus rikoksesta perhesuhteen alkamisen aikaan, avioliitossa syntyneet lapset ja heidän ikänsä sekä ne vaikeudet, joita puolisolla todennäköisesti olisi siinä maassa, jonne ulkomaalainen karkotettaisiin. Lisäksi huomioon tulee ottaa lasten etu ja hyvinvointi ja erityisesti lasten kohtaamien vaikeuksien vakavuus maassa, johon ulkomaalainen karkotettaisiin, sekä sosiaalisten sekä kulttuuri- ja perhesiteiden vahvuus isäntämaassa ja määränpäävaltiossa.
Muutoksenhakija on edellä selostetuin tavoin syyllistynyt jatkuvasti lukuisiin rikoksiin, joista osa on ollut tekomuodoltaan törkeitä. Rikosten joukossa on ollut muun muassa ryöstöjä, pahoinpitelyitä ja rattijuopumuksia, jotka kohdistuvat toisen turvallisuuteen ja ovat luonteeltaan omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Muutoksenhakija on tuomittu lukuisiin vankeusrangaistuksiin, mutta hän on tästä huolimatta jatkanut rikollista elämäntapaansa. Muutoksenhakija on jatkanut rikosten tekemistä vielä senkin jälkeen, kun poliisilaitos on esittänyt hänen karkottamistaan, ja myös sen jälkeen, kun Maahanmuuttovirasto on määrännyt hänet karkotettavaksi. Muutoksenhakija on Maahanmuuttoviraston lausunnossa esitettyjen tietojen mukaan edelleen vielä vuonna 2020 jatkanut rikollista käyttäytymistään, mikä ei tue hänen kertomustaan pyrkimyksestä nuhteettomaan elämään.
Vaikka muutoksenhakijan rikokset ovat alkaneet nuoruusiässä ja rikoksiin liittyy merkittävällä tavalla muutoksenhakijan päihteidenkäyttö ja siitä seuraavat vaikeudet hallita omaa elämää, rikosten jatkuvuus, määrä ja laatu osoittavat samalla puuttuvaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakijan jatkuva syyllistyminen luonteeltaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantaviin ja vakaviin rikoksiin puhuu karkottamista koskevassa kokonaisharkinnassa voimakkaasti karkottamisen puolesta.
Muutoksenhakija on syntynyt Suomessa ja asunut täällä koko ikänsä. Hänen siteensä painottuvat siten vahvasti Suomeen. Muutoksenhakijalla on lisäksi Suomessa kaksi lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia ja joiden huoltaja hän on. Muutoksenhakijalla on myös Suomessa avopuoliso. Nämä seikat ja lasten etu puhuvat voimakkaasti muutoksenhakijan karkottamista vastaan.
Muutoksenhakijalla ei ole Somalian kansalaisuutta lukuun ottamatta juurikaan siteitä vanhempiensa kotimaahan Somaliaan. Muutoksenhakijan mukaan hän ei ole koskaan käynyt Somaliassa eikä tunne sieltä ketään. Myös nämä seikat puhuvat muutoksenhakijan karkottamista vastaan.
Muutoksenhakijan äidinkieleksi on merkitty väestötietojärjestelmässä somali. Kun otetaan lisäksi huomioon, että hän on Suomessa kasvanut perheessä, jonka jäsenet ovat somalinkielisiä, hänen väitettään heikosta somalin kielen taidosta on pidettävä epäuskottavana.
Muutoksenhakijan vuonna 2015 syntynyt lapsi on otettu huostaan vuonna 2017 ja on sijoitettuna muutoksenhakijan sisaren kotiin. Muutoksenhakija on kertonut tapaavansa lasta säännöllisesti. Muutoksenhakijan vuonna 2019 syntynyt lapsi on asunut aikaisemmin kahdestaan äitinsä kanssa, mutta muutoksenhakija on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kertonut asuvansa nykyään yhdessä lapsen ja tämän äidin kanssa. Asumisjärjestelyistä ei ole esitetty muuta selvitystä kuin muutoksenhakijan kertomus.
Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perustella olisi syytä epäillä lapsen äidin kykyä huolehtia lapsesta. Kumpikaan muutoksenhakijan lapsista ei siten jäisi Suomessa ilman hyvinvoinnilleen välttämätöntä huolenpitoa, vaikka muutoksenhakija ei oleskelisikaan Suomessa. Muutoksenhakijan lapset ovat myös aikaisemminkin asuneet isästään erillään ja siten jo sopeutuneet siihen, ettei isä ole jatkuvasti läsnä. Näin ollen ja kun otetaan huomioon lasten ikä ja kehitystaso, yhteydenpitoa isän kanssa on mahdollista ylläpitää avustettuna etäviestimin, jotta yhteydenpito ei kokonaisuudessaan katkea. Asiassa ei ole tullut esiin, että lapsilla olisi sellaisia yksilöllisiä, esimerkiksi heidän terveydentilaansa liittyviä tarpeita, jotka olisi syytä ottaa erityisesti huomioon heidän etuaan arvioitaessa.
Vaikka muutoksenhakijalla on Suomeen ajallisesti pitkäaikaisia siteitä ja kaksi lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia, muutoksenhakijan rikollisesta toiminnasta on aiheutunut yhteiskunnan turvallisuudelle pitkäaikainen ja vakava uhka, jonka ei voida arvioida poistuneen. Rikosten toistuvuus osoittaa myös rikoksen uusimisen vaaraa. Muutoksenhakijan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheuttamaa pitkäaikaista ja vakavaa uhkaa on kokonaisuutena arvioiden pidettävä painavampana kuin muutoksenhakijan ja hänen lastensa tapaamisten ja mahdollisen yhteiselämän katkeamista. Näissä oloissa muutoksenhakijan karkottaminen Somaliaan ei ole suhteellisuusperiaatteen eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.
Maatietolähteiden perusteella Somalian turvallisuustilanne on epävakaa, mutta Somalian tilanne ei ole kuitenkaan sellainen, että kuka tahansa sinne palaava olisi yleisesti kansainvälisen suojelun tarpeessa. Muutoksenhakija on terve ja työkykyinen, Suomessa koulua käynyt nuori mies, eikä hän ole esittänyt sellaisia henkilökohtaisia perusteita, joiden perusteella hänen olisi katsottava olevan erityisessä vaarassa kansalaisuusvaltiossaan. Maahanmuuttoviraston esittämien maatietolähteiden perusteella länsimaista palaaviin henkilöihin ei lähtökohtaisesti kohdistu syrjintää.
Muutoksenhakija on syntynyt Suomessa ja hänellä on tänne vahvoja siteitä sekä kaksi lasta, jotka ovat Suomen kansalaisia, jolloin karkottamisen tulee olla poikkeuksellista ja karkottamisen puolesta puhuvien seikkojen tulee olla hyvin painavia. Kun otetaan huomioon muutoksenhakijan jatkuva rikollinen toiminta, joka on ollut omiaan vaarantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja joka on edelleen jatkunut, maasta karkottamista puoltavia seikkoja on pidettävä sitä vastaan olevia seikkoja painavampina. Lasten etu ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Asiassa ei ole myöskään arvioitava, että muutoksenhakija olisi ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun vaarassa Somaliassa. Tämän vuoksi muutoksenhakija on voitu määrätä karkotettavaksi Somaliaan.
Muutoksenhakija on määrätty kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon. Maahantulokiellon pituudessa on otettu huomioon yhtäältä muutoksenhakijan rikokset ja toisaalta hänen vahvat siteensä Suomeen sekä lasten etu. Kun otetaan huomioon edellä karkottamisen kokonaisharkinnan yhteydessä lausuttu ja se, että muutoksenhakija voi pitää lapsiinsa yhteyttä myös Somaliasta käsin, hänet on voitu määrätä kolmen vuoden mittaiseen maahantulokieltoon.
Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Minna Miettinen.