KHO:2021:178

Pääomasijoittajien A:n ja B:n välillisesti omistama C A/S oli vuonna 2005 ostanut pörssinoteeratun D A/S:n osakekannan. D A/S:n tytäryhtiö E A/S oli heinäkuussa 2008 perustanut H AB:n. E A/S oli 25.8.2008 luovuttanut H AB:lle noin 83,8 prosenttia F Oy:n osakkeista apporttina ja myynyt loput noin 16,2 prosenttia velaksi jääneellä kauppahinnalla. E A/S oli 26.8.2008 merkinnyt G Oy:n uusia osakkeita ja maksanut osakkeiden merkintähinnan apporttina luovuttaen 56 prosenttia H AB:n osakkeista. G Oy oli 27.8.2008 ostanut loput 44 prosenttia H AB:n osakkeista. E A/S oli myöntänyt G Oy:lle kauppahintaa vastaavan lainan, josta aiheutuneet korkokulut yhtiö oli vähentänyt vuosittain verotuksessaan. Vuoden 2008 osakeluovutusten oli esitetty liittyneen vuonna 2005 toteutettuun yrityskauppaan ja siihen, että rahoittajien kanssa oli sovittu lainojen uudelleenrahoittamisesta ja siirtämisestä mahdollisimman lähelle operatiivisia yhtiöitä.

Vuonna 2008 toteutetuissa osakeluovutuksissa E A/S:n välitön omistus F Oy:ssä oli muutettu välilliseksi. Omistusrakenteen muutos oli toteutettu lyhyen ajanjakson kuluessa osakeluovutusten sarjana. Osakeluovutusten avulla konserniin oli luotu uusia velkasuhteita, joilla oli pyritty siirtämään E A/S:iin kohdistunutta korkorasitusta H AB:n osakkeiden kauppahintaa vastaavilta osin G Oy:lle. Kun osakeluovutuksia tarkasteltiin kokonaisuutena, niiden tarkoituksena oli ollut korkovähennysten muodossa kertyvän verotuksellisen edun tavoittelu. Osakeluovutukset eivät siten olleet vastanneet asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, ja ne olivat luonteeltaan keinotekoisia.

Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella korkojen vähennysoikeutta rajoittavat kansalliset toimet eivät ole SEUT 49 artiklassa tarkoitetun sijoittautumisvapauden vastaisia, jos toimilla puututaan vain täysin keinotekoisiin järjestelyihin. Unionin tuomioistuimen asiassa C-484/19, Lexel, antamalla tuomiolla ei ole katsottava muutetun tätä vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Näiden seikkojen ja esillä olevien osakeluovutusten keinotekoisen luonteen perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että G Oy:lle kertyneiden korkokulujen vähennysoikeuden epääminen verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla ei esillä olleessa tilanteessa ollut SEUT 49 artiklan vastaista. Korkokulujen vähennysoikeuden epääminen ei myöskään ollut Pohjoismaiden välisen verosopimuksen syrjintäkiellon vastaista.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 7 § 1 momentti ja 18 § 1 momentti 2 kohta

Laki verotusmenettelystä 28 §, 32 § 3 momentti (1079/2005) ja 56 § 1 momentti (520/2010) ja 4 momentti (1079/2005)

Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 49 artikla

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas (EU:C:2006:544), C-524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation (EU:C:2007:161), C-126/10, Foggia – SGPS (EU:C:2011:718), C-6/16, Eqiom ja Enka (EU:C:2017:641), C-116/16, T Danmark, sekä C-117/16, Y Denmark (EU:C:2019:135) ja C-484/19, Lexel (EU:C2021:34)

Pohjoismaiden välinen verosopimus 9 artikla ja 27 artikla 3 kappale

Vrt. KHO 2021:179

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 5.3.2020 nro 20/0338/3

Asian aikaisempi käsittely

G Oy:n verovuosien 2008–2011 verotukset on toimitettu yhtiön antamien veroilmoitusten mukaisesti.

Yhtiössä toimitetussa verotarkastuksessa on havaittu, että pääomasijoitusyhtiöiden A:n ja B:n omistama C A/S oli vuoden 2005 toukokuussa hankkinut tuolloin pörssilistatun D A/S:n osakkeet. E A/S oli vuoden 2007 joulukuussa hankkinut asianajotoimistolta valmisyhtiön G Oy:n. E A/S oli lisäksi 10.7.2008 perustanut uuden ruotsalaisen yhtiön H AB:n.

E A/S oli 25.8.2008 luovuttanut noin 83,8 prosenttia F Oy:n osakkeista apporttina ja loput noin 16,2 prosenttia velaksi jäänyttä kauppahintaa vastaan H AB:lle. F Oy:n osakkeiden arvoksi oli ulkopuolisen tahon laatimassa arvonmäärityksessä katsottu yhteensä 285 000 000 euroa. E A/S oli 26.8.2008 merkinnyt G Oy:n uusia osakkeita, joiden 133 935 000 euron suuruisen merkintähinnan se oli maksanut luovuttaen 56 prosenttia H AB:n osakkeista apporttina. G Oy oli 27.8.2008 ostanut loput 44 prosenttia H AB:n osakkeista 104 498 000 euron kauppahinnalla. E A/S oli myöntänyt G Oy:lle kauppahintaa vastaavan lainan.

Verotarkastuskertomuksella on katsottu, että F Oy:n omistus oli siirretty samassa intressipiirissä niin, että määräysvalta liiketoiminnan harjoittamiseen ei ollut siirtynyt vaan että liiketoiminnan omistajuuden edellytykset olivat pysyneet Tanskassa. Järjestelyllä ei ole katsottu olleen taloudellista merkitystä konsernin Suomen toimintojen kannalta saavutettuja verovaikutuksia lukuun ottamatta. Järjestelyä on pidetty kokonaisuutena tarkastellen keinotekoisena ja ilman veroedun saavuttamista ilmeisen tarkoituksettomana. Veroetuja on katsottu tavoitellun myös Ruotsissa H AB:n kautta.

Verotarkastajat ovat esittäneet, että G Oy:n elinkeinotoiminnan verotettaviin tuloihin lisättäisiin verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n ja 18 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla H AB:n osakkeiden hankintavelan korot 2 897 727 euroa verovuodelle 2008, 5 786 038 euroa verovuodelle 2009, 5 353 885 euroa verovuodelle 2010 ja 5 800 922 euroa verovuodelle 2011.

Verohallinto on verovuodelta 2012 toimitetussa verotuksessa poikennut yhtiön veroilmoituksesta ja lisännyt yhtiön elinkeinotoiminnan verotettavaan tuloon H AB:n osakkeiden hankintavelan korot 5 744 429,86 euroa. Lisäksi yhtiölle on määrätty noin viiden prosentin veronkorotus.

Verohallinto on päätöksillään 14.11.2013 oikaissut yhtiön verotusta verovelvollisen vahingoksi verotarkastuskertomuksessa esitetyn mukaisesti lisäämällä yhtiön elinkeinotoiminnan verotettavaan tuloon H AB:n osakkeiden hankintavelan korot 2 897 727 euroa verovuodelle 2008, 5 786 038 euroa verovuodelle 2009, 5 353 885 euroa verovuodelle 2010 ja 5 800 922 euroa verovuodelle 2011. Lisäksi yhtiölle on määrätty noin viiden prosentin veronkorotukset.

Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksillään 24.5.2017 hyväksynyt yhtiön tulonlisäysten, viivästysseuraamusten ja veronkorotusten poistamista koskevat oikaisuvaatimukset.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoittamassaan ennakkopäätösvalituksessa pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja verovuosien 2008–2011 oikaisut verovelvollisen vahingoksi sekä verovuodelta 2012 toimitettu verotus saatetaan voimaan.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 20.12.2017 taltionumero 6557 hylännyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön ennakkopäätösvalitusta koskevan valituslupahakemuksen ja siirtänyt asian Helsingin hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hyväksynyt Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen ja saattanut verovelvollisen vahingoksi toimitetut verovuosien 2008–2011 verotuksien oikaisut sekä verovuodelta 2012 toimitetun verotuksen voimaan. Hallinto-oikeus on hylännyt G Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin 2 kohdan, verotusmenettelystä annetun lain 26 §:n 4 momentin, 28 §:n ja 32 §:n 3 momentin (1079/2005), Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 artiklan ja 63 artiklan säännökset sekä asiassa saadun selvityksen perustellut päätöstään seuraavasti:

Oikeudellinen arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Asiassa on kyse siitä, voidaanko konsernin sisäisen omistus- ja rahoitusjärjestelyn yhteydessä syntynyttä korkomenoa pitää yhtiön elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n 1 momentissa ja 18 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna elinkeinotoiminnassa tulonhankkimis- ja säilyttämistarkoituksessa suoritettuna menona vai onko kyseiseen järjestelyyn ryhdytty verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n mukaisesti verosta vapautumistarkoituksessa. Asiassa on siten ratkaistava, onko G Oy:n osalta toteutetulle omistus- ja rahoitusjärjestelylle ollut liiketaloudelliset perusteet.

Suomen verojärjestelmä perustuu verovelvollisten erillisyyden periaatteelle myös konsernitilanteissa. Tulot, menot ja varat on kohdistettava konsernissa sille yhtiölle, jonka tulonhankkimistoimintaan ne liittyvät. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa on todettu, että markkinaehtoperiaatteen mukaan monikansalliseen konserniin kuuluvia yrityksiä käsitellään erillisinä yksikköinä eikä konsernin yhdistetyn liiketoiminnan erottamattomina osina. Erillisten yksiköiden liiketoimia verrataan riippumattomien yritysten vertailukelpoisissa liiketoimissa ja olosuhteissa tekemiin liiketoimiin. Arvioinnin tulee perustua tapauskohtaisiin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin. Markkinaehtoperiaatetta sovelletaan myös yrityksen muiden konserniyritysten välisissä liiketoimissa.

Yhtiö on järjestelyn liiketaloudellisina perusteina esittänyt, että D A/S:ia koskevan yrityskaupan johdosta ja kassavirtojen tehokkuuden, velanmaksukyvyn sekä rahoituskulujen oikean kohdentamisen kannalta oli tärkeää saada kaupan rahoittamiseksi otetut lainat mahdollisimman lähelle operatiivista toimintaa, mitä edellytettiin ulkopuolisten rahoittajien kanssa julkisen ostotarjouksen rahoittamiseksi solmituissa lainasopimuksissa muun ohella rahoituksen vakuuksien järjestämiseksi. Lisäksi yhtiö on järjestelyn liiketaloudellisina perusteina esittänyt, että Suomen alakonserni sai käyttöönsä yrityskauppa- ja käyttöpääomalimiitit lisähankintojen rahoittamiseen, että operatiivisten yhtiöiden pääomarakenne säilyi vahvana ja että konsernipalvelujen eriyttämisellä haettiin operatiivisen liiketoiminnan kustannussäästöjä ja tehokkuutta. Hallinto-oikeus katsoo, ettei rahoittajan vaatimuksille voida verotuksessa antaa sitovaa vaikutusta. Yhtiö ei ole myöskään osoittanut, miten rahoittajien vaatimuksia koskeva peruste taikka muut esitetyt liiketaloudelliset perusteet liittyvät nimenomaan yhtiöön ja sen noin kolme vuotta yrityskaupan jälkeen aloittamaan kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelujen tuottamiseen perustuvaan omaan elinkeinotoimintaan. Järjestelyn ei ole osoitettu tuottaneen merkityksellistä hyötyä yhtiölle. Yhtiö ei ole myöskään osoittanut, että mainitut käyttöpääomalimiitit olisivat olleet tarpeen yhtiön oman liiketoiminnan kannalta. Yhtiö ei myöskään ole osoittanut, että alakonsernin rahoitus olisi järjestelyn takia edullisempi tai että konsernitasolla olisi saavutettu mainittuja kustannussäästöjä tai muutakaan merkittävää liiketaloudellista hyötyä. Edellä mainittuun nähden on katsottava, ettei järjestelylle ole esitetty sellaisia liiketaloudellisia syitä, joiden perusteella verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n soveltuminen estyisi.

Yhtiölle on toteutetussa omistusjärjestelyssä siirretty ruotsalaisen alaholdingyhtiön osakkeet ja niihin kohdistuva hankintavelka. Koska korkomenot voidaan vähentää konserniavustusta vastaan, järjestelyllä on konsernitasolla saavutettu verohyötyä Suomessa matalamman efektiivisen veroasteen kautta. Yhtiön alakonsernin operatiivista toimintaa harjoittavan yhtiön liiketoiminnan voitto voidaan siirtää tämän antamilla konserniavustuksilla yhtiölle, joka voi saadusta konserniavustuksesta vähentää alaholdingyhtiön osakkeiden hankintavelan korkomenoja tanskalaiselle emoyhtiölle. Näin ollen järjestelyyn on liittynyt huomattavia veroetuja. Siitä, miten korkojen saajan verotus on Tanskassa tosiasiallisesti toimitettu, ei ole esitetty selvitystä.

Kyseessä olevaa järjestelyä on arvioitava kokonaisuutena. Edellä sanottuun nähden hallinto-oikeus katsoo, että järjestelylle, jossa operatiivisen tytäryhtiön omistavan alaholdingyhtiön osakkeet on siirretty konsernin sisäisesti G Oy:lle, on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta ja että järjestelyihin on ryhdytty verotuksellisista syistä tarkoituksena vapautua suoritettavasta verosta lähinnä konserniavustusjärjestelmää ja korkovähennysoikeutta hyödyntämällä vailla verotuksesta riippumattomia riittäviä liiketaloudellisia perusteita. Yhtiö ei ole näyttänyt, että tehty omistusjärjestely olisi ollut yhtiölle varsinaisesti tarpeen sen emoyhtiön yrityskaupan rahoituksen takia tai että järjestelylle olisi ollut muitakaan liiketaloudellisia perusteita. Asiassa ei ole luotettavasti selvitetty, miksi alaholdingyhtiön osakkeet oli liiketaloudellisesti, verotuksesta riippumattomista syistä, tarpeen siirtää G Oy:lle. Omistuksen uudelleenjärjestelyllä ei ole ollut tosiasiallista taloudellista merkitystä yhtiön kannalta, jollei rakenteella saavutettuja verovaikutuksia oteta huomioon. Hallinto-oikeus katsoo, että toteutettu omistusjärjestely ja sen seurauksena syntyneet korkomenot ovat verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla keinotekoisia ja korkomenot siten yhtiön elinkeinotoimintaan kuulumattomia, vähennyskelvottomia menoja. Verohallinnon on siten tullut oikaista yhtiön vuosien 2008–2011 verotuksia ja poiketa yhtiön vuoden 2012 veroilmoituksesta ja lisätä puheena olevat korkomenot yhtiön elinkeinotoiminnan tuloon.

Kun otetaan huomioon vähennyskelvottomien erien määrä ja yhtiön veron kiertämisen tarkoitus, yhtiön on katsottava antaneen tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta olennaisesti väärät veroilmoitukset ja yhtiölle on siten voitu määrätä veronkorotukset verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla. Yhtiölle on määrätty veronkorotukseksi noin viisi prosenttia lisätyistä tuloista. Asia ei ole sillä tavalla tulkinnanvarainen tai epäselvä, että yhtiölle voitaisiin tällä perusteella määrätä lievemmät veronkorotukset. Verohallinnon määräämiä veronkorotuksia ei ole pidettävä liian suurina.

Näin ollen hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaiset päätökset ja saattaa verovuosille 2008–2011 toimitetut verotuksen oikaisut sekä verovuoden 2012 toimitetun säännönmukaisen verotuksen voimaan.

Sijoittautumisvapautta koskeva väite

Yhtiö on esittänyt, että verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n veronkiertosäännöksen soveltaminen tässä asiassa johtaa EU-oikeuden sijoittautumisvapauden kiellettyyn rajoitukseen.

Korkojen vähennysoikeus voidaan myös niin sanotuissa apuyhtiötapauksissa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin 2 kohdan sekä verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla evätä riippumatta siitä, ovatko maksaja ja saaja Suomessa asuvia. Tähän nähden kun otetaan huomioon, että periaatetta, jonka mukaan korkomenoja ei voida vähentää, kun järjestelyä on pidettävä täysin keinotekoisena, noudatetaan yhtälailla sekä Suomessa että muualla asuviin, nyt puheena olevien korkomenojen vähennysoikeuden epäämistä ei ole pidettävä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 43 artikla) ja 63 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 56 artikla) vastaisena tai muutoinkaan yhteisön oikeuden vastaisena.

Oikeudenkäyntikulut

Asian lopputulokseen nähden ei ole kohtuutonta, että yhtiö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut sekä

Verotusmenettelystä annetun lain 56 § 1 momentti (520/2010) ja 4 momentti (1079/2005)

Hallintolainkäyttölaki 74 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Taina Haanperä, Tero Särkikangas ja Andreas Byggmästar, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

G Oy on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että yhtiön E A/S:lle maksamat korkokulut katsotaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 1 momentin nojalla vähennyskelpoisiksi yhtiön verotuksessa ja määrätyt veronkorotukset poistetaan tai niitä alennetaan.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Vuonna 2005 A ja B hallitsemiensa pääomarahastojen kautta tekivät julkisen ostotarjouksen D A/S:n osakkeista. C A/S hankki D A/S:n osakehankintaa varten rahoitusta yhteensä 3 114 000 000 euroa, josta C A/S:n omaa pääomaa (eli pääomarahastojen rahoitusosuus) oli 1 031 000 000 euroa. Vieraan pääoman ehtoisesta rahoituksesta 2 082 000 000 eurosta niin sanottuja seniorlainoja oli yhteensä 760 000 000 euroa ja lyhytaikaista siltarahoitusta yhteensä 1 323 000 000 euroa. Rahoittajien kanssa oli sovittu seniorlainojen uudelleenrahoittamisesta viimeistään vuonna 2006 siten, että velalliseksi tulisi D A/S:n tytäryhtiö ja C-konsernin operatiiviset yhtiöt omistava E A/S. Myös ehdoiltaan takasijaiset siltarahoitukset oli tarkoitus rahoittaa uudelleen. Rahoittajien kanssa sovittujen järjestelyjen osana lainarasitus tuli osingonjaoin ja muilla käytettävissä olevilla keinoilla sijoittaa mahdollisimman lähelle operatiivisia yhtiöitä.

Rahoitusjärjestelyjen seurauksena C-konsernin ulkoista rahoitusta keskitettiin E A/S:iin. Jo julkisen ostotarjouksen rahoituksesta neuvoteltaessa rahoittajien kanssa sovittiin ehdoiltaan edullisista limiiteistä, jotka olisivat konsernin operatiivisten yritysten käytettävissä.

Osana rahoitusjärjestelyä osa ulkopuolisesta rahoituksesta kanavoitiin Suomeen lähelle F Oy:tä vuonna 2008. Järjestely toteutettiin Suomessa tätä varten perustetun holdingyhtiön avulla. F Oy:llä ei ollut voitonjakokelpoisia varoja, joten hankintavelkaa ei saatu sijoitettua F Oy:n tasolle osingonjaolla. Julkisen sektorin asiakkaat ovat F Oy:lle merkittävä asiakasryhmä, jolle kilpailutusten kautta tapahtuvassa myynnissä velkaisuusasteella on vaikutusta, mistä syystä yhtiön oman ja vieraan pääoman suhde oli pidettävä korkeana, noin 30 prosentissa. Erillisen holdingyhtiön perustamisella saavutettiin myös muita etuja, kun osa hallintopalveluista keskitettiin suomalaisen alakonsernin uuteen emoyhtiöön.

Konsernitasolla julkisen ostotarjouksen rahoituksen yhteydessä neuvotellun edullisen rahoituksen edut kanavoitiin sellaisenaan velallisyhtiöille. Konsernin sisäisten lainojen ehdot olivat edullisemmat kuin mitä G Oy ja/tai F Oy olisivat kyenneet itse rahoittajien kanssa neuvottelemaan.

Apuyhtiön käyttö on täysin vakiintuneesti hyväksytty myös verotuksessa. G Oy on toiminut apuyhtiönä ja sen perustaminen on osaltaan varmistanut edulliset ehdot ulkopuolisten osapuolten välisen yrityskaupan rahoittamiseksi ulkopuolisilta rahoittajilta otetuille lainoille. Apuyhtiön käyttämiselle konsernin sisäisessä järjestelyssä ei tulisi asettaa erilaisia vaatimuksia kuin muissakaan apuyhtiön käyttötilanteissa. G Oy:n roolia yrityskaupan apuyhtiönä ei ole tarkoitettu itsenäiseksi, vaan yhtiö on perustettu ostajatahon intressissä toteuttamaan ostajana olevan sijoittajan tavoitteita ja yhtiölle asettamaa tarkoitusta kuten muissakin apuyhtiömallilla toteutetuissa yrityskaupoissa.

Verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n sanamuoto asettaa kaksi ehtoa lainkohdan soveltamiselle: 1) järjestelyn oikeudellinen muoto ei vastaa sen tosiasiallista luonnetta ja tarkoitusta; ja 2) järjestelyyn on ilmeisesti ryhdytty veronmaksun välttämistarkoituksessa. Mikäli järjestelylle on olemassa liiketaloudellinen peruste, ei järjestelyyn voida katsoa ryhdytyn veronvälttämistarkoituksessa.

Vaatimus järjestelyn oikeudellisen muodon ristiriidasta sen tosiasialliseen luonteeseen ja tarkoitukseen edellyttää, että järjestelystä syntyy veroetua, joka on verolain tavoitteen ja tarkoituksen vastaista. G Oy tai muutkaan C-konsernin yhtiöt eivät ole tavoitelleet tai saaneet verolain tavoitteen tai tarkoituksen vastaisia veroetuja. E A/S:n G Oy:ltä saamat korkotulot ovat olleet saajalleen veronalaista tuloa Tanskassa ja tulleet verotetuksi normaalilla yritysverokannalla. E A/S ei ole ollut veronmaksutilanteessa vuonna 2008 Tanskan verokonsolidoinnin vuoksi. Suomesta saadut korot ovat kuitenkin pienentäneet verotappioiden määrää Tanskassa ja vaikuttaneet Tanskassa maksettavien yhtiöverojen määrään vuonna 2009, jolloin C-konserni on maksanut yhtiöveroa myös Tanskassa. Jos ulkoisen yrityshankinnan korkokuluja ei olisi konsernin sisäisessä jatkojärjestelyssä siirretty Suomeen, ne olisivat tulleet Tanskassa täysimääräisesti verotuksessa vähennetyiksi.

Verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ää voidaan soveltaa vain, jos kyseessä on täysin keinotekoinen, ilman todellisuuspohjaa oleva veron kiertämisen tarkoituksessa tehty järjestely. Muussa tapauksessa säännöksen soveltaminen johtaa sijoittautumisvapauden kiellettyyn rajoitukseen. Niin sanotut apuyhtiöt eivät ole keinotekoisia, mikä on myös vahvistettu oikeuskäytännössä. G Oy:n tapauksessa järjestelyllä on ollut taloudellinen todellisuuspohja ja sille on osoitettu liiketaloudelliset perusteet. Näin ollen edellytyksiä verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n soveltamiselle ei ole myöskään EU-oikeuden näkökulmasta.

Perusvapauksien kielletty rajoittaminen ei koske yksinomaan tilanteita, joissa sovellettavat verolain säännökset ovat erilaisia kansallisissa ja rajat ylittävissä järjestelyissä. Myös säännösten soveltaminen eri tavalla kansallisissa ja rajat ylittävissä tilanteissa voi olla syrjivää ja perusvapauksia rajoittavaa. Kun konsernin sisäisen osakekaupan rahoittamiseksi otetun velan koron vähennyskelpoisuuteen ei ole oikeuskäytännössä puututtu puhtaasti kotimaisissa tilanteissa, verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n soveltaminen tarkoittaa perusvapauksien rajoittamista. Tällainen perusvapauksien rajoittaminen voisi olla hyväksyttävää vain, jos sille olisi jokin oikeuttamisperuste. Tällaista oikeuttamisperustetta ei nyt esillä olevassa asiassa ole.

F Oy:n osakkeiden hankinta ja velan ottaminen hankinnan rahoittamiseksi ei ole puhtaasti keinotekoinen vailla todellisuuspohjaa oleva järjestely, sillä G Oy on kiistatta tullut F Oy:n osakkaaksi. Toteutetulla järjestelyllä ei ole pyritty verosäästöihin, vaan yrityshankinnasta aiheutuvien rahoituskustannusten (ja sitä kautta verotusvallan) jakamiseen oikeudenmukaisesti EU-valtioiden välille sinne, missä operatiivista liiketoimintaa harjoitetaan eli mistä tulot kertyvät. Vuosien 2005–2008 aikana toteutettiin lähes koko konsernia koskeva rahoitus- ja omistusrakenteen uudelleenjärjestely, jonka ensimmäisinä kohteina olivat C-konsernin kannalta merkittävimmät maat kuten Iso-Britannia ja Ruotsi, joissa vastaava apuyhtiörakenne on hyväksytty verotarkastuksessa. Korkokulujen vähennysoikeutta ei ole evätty eikä siihen ole puututtu missään muussa maassa, jossa C-konserni toteutti vastaavan uudelleenjärjestelyn.

Verohallinnon yhtenäistämisohjeen mukaan lain tulkinnasta aiheutuneita virheitä ei yleensä pidetä tahallisena tai törkeänä huolimattomuutena. Edellytyksiä veronkorotuksen määräämiseen verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla ei siten ole. Ratkaistavana olevaa asia voidaan myös pitää saman lain 26 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvaraisena ja epäselvänä, minkä vuoksi veronkorotus tulee jättää määräämättä kokonaan tai osittain.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä sekä esitetty muun ohella seuraavaa:

Velkojen korkojen vähennysoikeutta voidaan rajoittaa verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla. Hallituksen esityksessä HE 146/2012 vp todetaan nykytilaa koskevan arvioinnin yhteydessä, että korkovähennysoikeutta voidaan tällä hetkellä (eli ennen sääntelyn voimaantuloa) rajoittaa Suomessa lähinnä siirtohinnoittelusäännöksillä tai veron kiertämistä koskevalla säännöksellä. Vastaavasti hallituksen esityksessä HE 150/2018 vp todetaan, että ehdotetun sääntelyn lisäksi korkomenojen vähentämiseen voitaisiin edelleen puuttua verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n yleisellä veronkiertämisen vastaisella säännöksellä sekä 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisulla.

Kussakin tapauksessa tehtävän kokonaisarvioinnin perusteella voidaan verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla puuttua sinänsä muodollisjuridisesti oikein tehtyihin järjestelyihin ja rakenteisiin, joissa verosta vapautumisen motiivi on ilmeinen ja jotka ilman toivotun veroedun saavuttamista ovat liiketaloudellisesti ilmeisen tarkoituksettomia. Sanotun säännöksen edellytysten täyttyessä voidaan verotuksessa puuttua yhtäläisin periaattein niin Suomen sisäisiin järjestelyihin kuin rajat ylittäviin järjestelyihin. Kysymys ei tällöin ole säännöksen soveltamisesta unionin oikeuden vastaisesti eikä myöskään taannehtivasta säännöksen tulkinnasta vaan voimassa olevan lain soveltamisesta.

C-konsernissa vuonna 2008 toteutetussa monivaiheisessa järjestelyssä tanskalainen E A/S siirsi järjestelyn yhteydessä perustetun ruotsalaisen holdingyhtiön H AB:n osakkeet G Oy:lle. Järjestelyn seurauksena G Oy:lle on aiheutunut H AB:n osakkeiden hankinnasta konsernin sisäistä velkaa noin 110 000 000 euroa.

Yhtiön viittaamalla vuosia aikaisemmin konsernissa yhtiön yläpuolella olevassa omistusrakenteessa toteutetulla yrityskaupalla ja tähän liittyvillä ulkopuolisten rahoittajapankkien mahdollisilla vaatimuksilla ei ole merkitystä, kun nyt käsillä olevaa järjestelyä arvioidaan yhtiön näkökulmasta Suomen tuloverotuksessa myös konsernitilanteissa noudatetun erillisyhtiöperiaatteen mukaisesti. Asiassa ei myöskään ole kyse rahoituksen järjestämisen markkinaehtoisuuden arvioimisesta.

Yhtiö on järjestelyn liiketaloudellisia perusteita esittäessään korostanut, että D A/S:ia koskevan yrityskaupan johdosta ja kassavirtojen tehokkuuden, velanmaksukyvyn sekä rahoituskulujen oikean kohdentamisen kannalta oli tärkeää saada kaupan rahoittamiseksi otetut lainat mahdollisimman lähelle operatiivista toimintaa, mitä edellytettiin ulkopuolisten rahoittajien kanssa julkisen ostotarjouksen rahoittamiseksi solmituissa lainasopimuksissa muun ohella rahoituksen vakuuksien järjestämiseksi. Yhtiö on todennut oikaisuvaatimuksessaan, että kysymys oli ”rahoituspaketista”, johon Suomen yhtiön tuli sitoutua sekä ottamalla aiempaa enemmän lainaa että osallistumalla siihen vastaavalla määrällä vakuuksia, mikä ei osingonjakorajoituksista johtuen ollut mahdollista alakonsernin yhtiölle. Yhtiön edellä toteama osoittaa, että käsillä olevaa debt push down -järjestelyä ei ole tehty yhtiön, vaan C-konsernin intressissä. Rahoittajien vaatimuksille ei voida verotuksessa antaa sitovaa vaikutusta. Toteutettu järjestely ei ole myöskään ollut edellytyksenä yhtiön kolme vuotta yrityskaupan jälkeen aloittamien kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelujen hoitamiselle.

Yhtiön kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluista konserniyhtiöiltä veloittamat palvelumaksut eivät ole olleet riittäviä osakkeiden hankintavelan korkokulujen suorittamiseen, vaan korkokulut on katettu F Oy:ltä saaduilla konserniavustuksilla. Yhtiöllä ei ole ollut liiketaloudellista intressiä ryhtyä kyseiseen konsernin sisäiseen järjestelyyn eikä tosiasiallista kykyä suoriutua oman toimintansa tuotoilla siitä aiheutuneista korkokuluista.

Tehtyjä toimenpiteitä arvioidaan verotuksessa niiden tosiasiallisen taloudellisen luonteen mukaan. Konsernin sisäisen järjestelyn liiketaloudellista sisältöä on verotuksessa tarkasteltava kokonaisuutena ja nimenomaan yhtiön kannalta. Konserniin ei ole tarkasteltavana olevassa järjestelyssä hankittu uutta liiketoimintaa, eikä konsernin liiketoiminnassa ole järjestelyn johdosta muutoinkaan osoitettu tapahtuneen olennaista muutosta. Monivaiheisessa järjestelyssä ruotsalaisen H AB:n osakkeet vaihtoivat omistajaa konsernin sisällä ilman, että yhtiö olisi osoittanut itsenäisesti päättäneensä osakkeiden hankinnasta tai rahoituksesta. Asiassa on kysymys niin sanotusta intressipuutetilanteesta, jossa vain konsernin näkökulmasta on ollut verotuksellista intressiä sitoutua tiettyihin sopimusehtoihin. Yhtiö on tämän myöntänyt kuvaillessaan tarvetta muokata C-konsernin rahoitus- ja pääomarakennetta sekä kohdentaa konsernin yrityskauppavelkaa muille konserniyhtiölle.

Järjestelylle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta ja järjestelyyn on ryhdytty verotuksellisista syistä tarkoituksena vapautua suoritettavasta verosta lähinnä konserniavustusjärjestelmää ja korkovähennysoikeutta hyödyntämällä vailla verotuksesta riippumattomia riittäviä liiketaloudellisia perusteita. Yhtiö ei ole näyttänyt, että tehty järjestely olisi ollut yhtiölle varsinaisesti tarpeen sen emoyhtiön yrityskaupan rahoituksen takia tai että järjestelylle olisi ollut muitakaan liiketaloudellisia perusteita. Asiassa ei ole selvitetty, miksi alaholdingyhtiön osakkeet oli liiketaloudellisesti, verotuksesta riippumattomista syistä, tarpeen siirtää yhtiölle. Omistuksen uudelleenjärjestelyllä ei ole ollut tosiasiallista taloudellista merkitystä yhtiön kannalta, jollei rakenteella saavutettuja verovaikutuksia oteta huomioon.

Korkojen vähennysoikeus voidaan myös niin sanotuissa apuyhtiötapauksissa evätä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan sekä verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla riippumatta siitä, ovatko maksaja ja saaja Suomessa asuvia. Tähän nähden kun otetaan huomioon, että periaatetta, jonka mukaan korkomenoja ei voida vähentää, kun järjestelyä on pidettävä täysin keinotekoisena, noudatetaan yhtälailla sekä Suomessa että muualla asuviin, nyt kyseessä olevien korkomenojen vähennysoikeuden epäämistä ei ole pidettävä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 43 artikla) ja 63 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 56 artikla) vastaisena tai muutoinkaan yhteisön oikeuden vastaisena.

G Oy on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-484/19, Lexel, antaman tuomion nojalla hallinto-oikeuden päätös on selvästi EU-oikeuden vastainen, kun otetaan huomioon, ettei veronkierrolle esitettyjä perusteluita voida edes teoriassa ajatella käytettäviksi arvioitaessa puhtaasti kotimaista transaktiota ja sen seurauksena syntynyttä velkasuhdetta. Verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n säännöstä ei voida tulkita tavalla, joka rajoittaa perusvapauksien käyttöä. Säännöstä ei myöskään voida soveltaa syrjivällä tavalla. Siten pelkästään sillä, että yhtiö haluaa vähentää korot rajat ylittävissä tilanteissa ilman minkäänlaista keinotekoista siirtoa, ei voida Euroopan unionin tuomioistuimen mukaan oikeuttaa toimenpidettä, jolla loukataan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 artiklassa tarkoitettua sijoittautumisvapautta.

Kotimaisten ja rajat ylittävien tilanteiden erilainen verokohtelu ei perustu verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n sanamuotoon ja sisältöön sinänsä vaan siihen, miten säännöstä on verotuskäytännössä sovellettu. Yhtiön toteuttaman rajat ylittävän järjestelyn verokohtelu on ollut erilainen kuin se olisi ollut, jos laina osakehankintaa varten olisi otettu suomalaiselta konserniyhtiöltä. Siten päätöksillä on rajoitettu EU:n perusvapauksien käyttöä.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut lisävastineen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Toisin kuin Ruotsin sääntelyyn sisältyvää poikkeussäännöstä sovellettaessa, veron kiertämistä koskevaa verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ää sovelletaan vain täysin keinotekoisiin järjestelyihin. Säännöksen soveltaminen ei rajoitu Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-484/19, Lexel, antamassa tuomiossa tarkoitetun Ruotsin korkorajoitussääntelyyn sisältyvän poikkeusäännöksen tavoin rajat ylittäviin tilanteisiin.

Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-484/19, Lexel, antamalla tuomiolla ei ole vaikutusta keinotekoisiin tai fiktiivisiin järjestelyihin. Verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n soveltaminen käsillä olevassa tilanteessa ei ole perustunut korkotulon saajan ulkomaisuuteen vaan vähennettäväksi vaadittujen korkomenojen keinotekoisuuteen. Toisin kuin asiassa C-484/19, Lexel, käsillä olevassa asiassa ei ole kysymys siitä, että rajat ylittävää tilannetta olisi kohdeltu epäedullisemmin kuin vastaavaa kotimaista tilannetta.

G Oy on antanut lisävastaselityksen, joka on annettu tiedoksi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää G Oy:lle valitusluvan ja tutkii asian.

Yhtiön valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset.

Saman lain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan vähennyskelpoista on myös elinkeinotoiminnasta johtuneen velan korko, myös silloin, kun korko riippuu liikkeen tuloksesta.

Verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n 1 momentin mukaan, jos jollekin olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, on verotusta toimitettaessa meneteltävä niin kuin asiassa olisi käytetty oikeaa muotoa. Jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin, voidaan verotettava tulo ja omaisuus arvioida.

Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos on ilmeistä, että verotusta toimitettaessa olisi meneteltävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, on verotusta toimitettaessa huolellisesti tutkittava kaikki ne seikat, jotka voivat vaikuttaa asian arvostelemiseen, sekä annettava verovelvolliselle tilaisuus esittää selvitys havaituista seikoista. Mikäli verovelvollinen ei tällöin esitä selvitystä siitä, että olosuhteelle tai toimenpiteelle annettu oikeudellinen muoto vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta taikka ettei toimenpiteeseen ole ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin, verotusta toimitettaessa on meneteltävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Saman lain 32 §:n (907/2001) 3 momentin (1079/2005) mukaan, jos verovelvollinen on tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän veroilmoituksen tai muun ilmoittamisvelvollisuuden täyttämiseksi annettavan ilmoituksen taikka muun säädetyn tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta, lisätyn tulon osalta määrätään veronkorotukseksi enintään 30 prosenttia lisätystä tulosta ja lisätyn varallisuuden osalta enintään 1 prosentti lisätyistä varoista. Lisättynä tulona pidetään myös määrää, jolla verotusta on muutettu verotettavaa tuloa myöhempänä verovuonna lisäävällä tavalla. Veronkorotus määrätään tämän momentin mukaan myös silloin, kun verovelvollinen on ilmoittanut tieten tai törkeästä huolimattomuudesta tulon vääränä tulolajina.

Saman lain 56 §:n 1 momentin (520/2010) mukaan, jos verovelvollinen on jäänyt osaksi tai kokonaan verottamatta tai hänelle on muuten jäänyt panematta säädetty vero, Verohallinto voi oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi.

Saman pykälän 4 momentin (1079/2005) mukaan siltä osin kuin verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta tai hän on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan taikka muuten laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutena, verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi on tehtävä viiden vuoden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 49 artiklassa (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 43 artikla) on kielletty kaikki rajoitukset, jotka koskevat jäsenvaltion kansalaisen vapautta sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle.

Saman sopimuksen 54 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 48 artikla) mukaan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt, joiden sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on unionin alueella, rinnastetaan tämän luvun määräyksiä sovellettaessa luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat jäsenvaltion kansalaisia.

Saman sopimuksen 63 artiklan (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 56 artikla) mukaan kiellettyjä ovat kaikki rajoitukset, jotka koskevan pääomanliikkeitä jäsenvaltioiden välillä tai jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä.

Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen mukaan milloin

a) sopimusvaltiossa oleva yritys välittömästi tai välillisesti osallistuu toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistaa osan sen pääomasta, taikka

b) samat henkilöt välittömästi tai välillisesti osallistuvat sekä sopimusvaltiossa olevan yrityksen että toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistavat osan niiden pääomasta, noudatetaan seuraavaa.

Jos jommassakummassa tapauksessa yritysten välillä kauppa- tai rahoitussuhteissa sovitaan ehdoista tai määrätään ehtoja, jotka poikkeavat siitä mistä riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, voidaan kaikki tulo, joka ilman näitä ehtoja olisi kertynyt toiselle näistä yrityksistä, mutta näiden ehtojen vuoksi ei ole kertynyt yritykselle, lukea tämän yrityksen tuloon ja verottaa siitä tämän mukaisesti.

Saman sopimuksen 11 artiklan 1 kappaleen mukaan korosta, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, verotetaan vain tässä toisessa valtiossa, jos henkilö on korkoetuuden omistaja.

Saman artiklan 3 kappaleen mukaan sanonnalla "korko" tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa kaikenlaatuisista saamisista, jotka eivät ole 10 artiklan 6 kappaleen mukaista osinkoa, riippumatta siitä, onko ne turvattu kiinteistökiinnityksellä vai ei. Sanonnalla tarkoitetaan erityisesti tuloa, joka saadaan valtion antamista arvopapereista, ja tuloa, joka saadaan obligaatioista tai debentuureista, siihen luettuina tällaisiin arvopapereihin, obligaatioihin tai debentuureihin liittyvät agiomäärät ja voitot. Maksun viivästymisen johdosta suoritettavaa sakkomaksua ei tätä artiklaa sovellettaessa pidetä korkona.

Saman sopimuksen 27 artiklan 3 kappaleen mukaan muussa kuin sellaisessa tapauksessa, jossa 9 artiklan 1 kappaleen, 11 artiklan 4 kappaleen tai 12 artiklan 4 kappaleen määräyksiä sovelletaan, ovat korko, rojalti ja muu maksu, jotka sopimusvaltiossa oleva yritys suorittaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, vähennyskelpoisia tämän yrityksen verotettavaa tuloa määrättäessä samoin ehdoin kuin maksu ensiksi mainitussa valtiossa asuvalle henkilölle. Samoin on sopimusvaltiossa olevan yrityksen velka toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle vähennyskelpoinen tämän yrityksen verotettavaa varallisuutta määrättäessä samoin ehdoin kuin velka ensiksi mainitussa valtiossa asuvalle henkilölle.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Euroopan unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään katsonut, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa turvatun sijoittautumisvapauden rajoitus voidaan hyväksyä ainoastaan, jos sitä voidaan pitää perusteltuna yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Lisäksi kyseisellä rajoituksella on voitava taata kyseessä olevan tavoitteen toteutuminen, eikä sillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi (asia C-446/03, Marks & Spencer, tuomion 35 kohta, asia C-196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomion 47 kohta ja asia C-484/19, Lexel, tuomion 46 kohta).

Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään edelleen katsonut, että pelkästään se, että verovelvollinen pyrkii omalta kannaltaan edullisimpiin verosäännöksiin, ei voi olla perusteena veropetosta tai väärinkäyttöä koskevalle yleiselle olettamalle (yhdistetyt asiat C-116/16, T Danmark, ja C-117/16, Y Denmark, tuomion 81 kohta). Lisäksi pelkästään sen perusteella, että maassa asuva yhtiö saa lainan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta konserniyhtiöltä, ei voida soveltaa yleistä väärinkäytösten olettamaa, eikä tämä voi olla perusteena toimenpiteelle, joka haittaa perustamissopimuksessa taatun perusvapauden käyttämistä (asia C-524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomion 73 kohta). Vastaavasti pelkästään sillä seikalla, että yhtiö haluaa vähentää korot rajat ylittävässä tilanteessa ilman minkäänlaista keinotekoista siirtoa, ei voida oikeuttaa toimenpidettä, jolla loukataan SEUT 49 artiklassa määrättyä sijoittautumisvapautta (asia C-484/19, Lexel, tuomion 55 kohta).

Jotta sijoittautumisvapauden rajoittamista voitaisiin perustella väärinkäytösten estämiseen liittyvillä syillä, rajoituksen erityisenä tavoitteena on oltava sellaisten menettelyjen estäminen, joilla luodaan ilman taloudellista todellisuuspohjaa olevia puhtaasti keinotekoisia järjestelyjä sen veron kiertämiseksi, joka olisi normaalisti maksettava asianomaisen jäsenvaltion alueella harjoitetusta toiminnasta syntyneistä voitoista (asia C-196/04, Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, tuomion 55 kohta, asia C-524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomion 74 kohta ja asia C-484/19, Lexel, tuomion 49 kohta). Veropetosten ja veronkierron estämiseen liittyvää oikeuttamisperustetta ei näin ollen voida hyväksyä, jos poikkeussäännön soveltamisalaan voi kuulua myös markkinaehtoisesti toteutettuja liiketoimia, jotka eivät ole puhtaasti keinotekoisia tai fiktiivisiä järjestelyjä, jotka on toteutettu sen veron kiertämiseksi, joka olisi normaalisti maksettava asianomaisen jäsenvaltion alueella harjoitetusta toiminnasta syntyneistä voitoista (asia C-484/19, Lexel, tuomion 56 ja 57 kohta). Siten SEUT 49 artikla on esteenä esimerkiksi sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan jäsenvaltioon sijoittautuneella yhtiöllä ei ole oikeutta vähentää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle maksettuja korkoja sillä perusteella, että velkasuhteen syntymisen pääasiallisena syynä katsotaan olevan merkittävän veroedun saaminen, kun tällaista veroetua ei olisi katsottu olevan, jos molemmat yhtiöt olisivat olleet sijoittautuneita ensin mainittuun jäsenvaltioon, koska niihin olisi tuolloin sovellettu konserniavustusta koskevia säännöksiä (asia C-484/19, Lexel, tuomion 78 kohta).

Kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset tarkastavat, onko liiketoimen tarkoituksena veropetos tai väärinkäytös, ne eivät saa tyytyä soveltamaan ennalta määrättyjä yleisiä arviointiperusteita, vaan niiden on tutkittava erikseen kyseinen liiketoimi kokonaisuudessaan (asia C-126/10, Foggia - SGPS, tuomion 37 kohta ja asia C-6/16, Eqiom ja Enka, tuomion 32 kohta). Ratkaistaessa sitä, onko liiketoimi luonteeltaan pelkässä verotuksellisessa tarkoituksessa toteutettu täysin keinotekoinen järjestely, verovelvollisella on oltava mahdollisuus esittää, joutumatta noudattamaan liiallisia hallinnollisia velvoitteita, näyttöä niistä mahdollisista liiketaloudellisista syistä, joiden takia kyseinen liiketoimi on tehty (asia C-524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomion 82 kohta ja asia C-484/19, Lexel, tuomion 50 kohta).

Siinä tapauksessa, että näytön tutkiminen johtaa päätelmään, että kyseessä oleva liiketoimi on täysin keinotekoinen järjestely vailla todellisia liiketaloudellisia syitä, suhteellisuusperiaate edellyttää, että korkojen vähennysoikeuden epääminen rajoittuu korkojen siihen osaan, joka ylittää sen, mistä olisi sovittu, jos sopimuspuolten välillä ei olisi ollut erityistä suhdetta (asia C-524/04, Test Claimants in the Thin Cap Group Litigation, tuomion 83 kohta ja asia C-484/19, Lexel, tuomion 51 kohta).

Asiassa saatu selvitys

Pääomasijoittajien välillisesti omistama tanskalainen C A/S on julkisen ostotarjouksen kautta hankkinut pörssilistatun tanskalaisen D A/S:n koko osakekannan vuonna 2005. C A/S on rahoittanut osakkeiden hankinnan oman pääoman ja vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella.

D A/S:n tanskalainen tytäryhtiö E A/S on ennen 25.8.2008 omistanut F Oy:n koko osakekannan. E A/S on 10.7.2008 perustanut ruotsalaisen H AB:n, jolle se on 25.8.2008 luovuttanut noin 83,8 prosenttia F Oy:n osakkeista apporttina ja jolle se on myynyt loput noin 16,2 prosenttia F Oy:n osakkeista velaksi jääneellä kauppahinnalla. F Oy:n osakkeiden arvoksi on ulkopuolisen tahon laatimassa arvonmäärityksessä katsottu yhteensä 285 000 000 euroa.

E A/S on joulukuussa 2007 hankkinut asianajotoimistolta valmisyhtiön G Oy:n ja 26.8.2008 merkinnyt mainitun yhtiön uusia osakkeita. E A/S on maksanut osakkeiden 133 935 000 euron merkintähinnan apporttiomaisuudella luovuttamalla 56 prosenttia H AB:n osakekannasta. G Oy on 27.8.2008 ostanut loput 44 prosenttia H AB:n osakekannasta E A/S:lta 104 498 000 euron kauppahinnalla. E A/S on myöntänyt G Oy:lle kauppahintaa vastaavan lainan, josta aiheutuneet korkokulut yhtiö on vuosittain ilmoittanut veroilmoituksillaan verotettavien tulojensa vähennyksinä.

G Oy:n toiminta on yllä selostettujen toimien jälkeen muodostunut kirjanpito- ja laskutuspalveluiden tuottamisesta F Oy:lle. Yhtiö on harjoittanut vastaavaa toimintaa samoissa tiloissa ja samojen henkilöiden toimesta kuin aikaisemmin F Oy oli harjoittanut. Yhtiön työntekijät ovat siirtyneet sen palvelukseen F Oy:stä, eikä heidän työolosuhteissaan ole tällöin tapahtunut muutoksia aikaisempaan työskentelyyn verrattuna. Yhtiön toimitilat on vuokrattu F Oy:ltä. Yhtiön taseessa ei ole ollut muuta käyttöomaisuutta kuin F Oy:n osakkeet. Vuonna 2008 yhtiön liikevaihto on ollut 975 548,45 euroa ja tilikauden voitto 461,81 euroa, vuonna 2009 liikevaihto 2 860 928,43 euroa ja tilikauden voitto 199,48 euroa, vuonna 2010 liikevaihto 2 965 509,35 euroa ja tilikauden tappio 168,76 euroa, vuonna 2011 liikevaihto 2 832 762,33 euroa ja tilikauden voitto 134,83 euroa sekä vuonna 2012 liikevaihto 3 042 551,23 euroa ja tilikauden voitto 308,50 euroa.

G Oy:n mukaan vuonna 2008 toteutetut toimet liittyvät vuonna 2005 toteutettuun ulkopuolisten tahojen väliseen yrityskauppaan ja siihen, että rahoittajien kanssa oli sovittu lainojen uudelleenrahoittamisesta ja siirtämisestä mahdollisimman lähelle operatiivisia yhtiöitä. Yhtiö on esittänyt järjestelyn liiketaloudellisina perusteina muun ohella, että yrityskaupan seurauksena operatiiviset yhtiöt saivat käyttöönsä edulliset lainalimiitit ja konsernin ulkoisten lainojen keskittämisen vuoksi G Oy ja F Oy ovat saaneet rahoitusta paremmin ehdoin kuin suoraan ulkopuoliselta taholta lainatessaan. Yhtiön mukaan järjestelyllä ei ole pyritty verosäästöihin, vaan yrityshankinnasta aiheutuvien rahoituskustannusten ja siten verotusvallan oikeudenmukaiseen jakautumiseen.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Asiassa on ratkaistavana, onko G Oy voinut vähentää verotettavista tuloistaan sille H AB:n osakkeiden hankintaan kohdistuvasta konsernin sisäisestä velasta kertyneet korkokulut vai onko yhtiön oikeus vähentää H AB:n osakkeiden hankintavelasta aiheutuneet korkokulut tullut evätä sillä perusteella, että omistus- ja velkajärjestelylle olisi annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tarkoitusta verotusmenettelystä annetun lain 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Yhtiölle eri verovuosina kertyneiden korkokulujen määrät ovat riidattomat. Riidatonta on myös se, että velkojen korkokannat ovat sinänsä olleet markkinaehtoiset ja että yhtiön verotukset on toimitettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan.

Korkein hallinto-oikeus on tänään asiassa diaarinumero 20575/2020 antamassaan päätöksessä katsonut, että holdingyhtiön perustamista riippumattomien tahojen välisen yrityskaupan osakkeita hankkivaksi yhtiöksi ja holdingyhtiön rahoittamista osin omalla pääomalla ja osin konsernin sisäisellä velalla ei ole pidettävä keinotekoisina toimina.

Nyt esillä olevassa asiassa on kysymys osakeluovutuksista, jotka on tehty noin kolme vuotta sen jälkeen, kun pääomasijoittajien välillisesti omistama tanskalainen C A/S on julkisen ostotarjouksen kautta hankkinut tanskalaisen pörssilistatun D A/S:n koko osakekannan. Osakeluovutuksissa on siten kysymys konsernin sisäisistä osakeluovutuksista, eikä esillä olevaa tilannetta ole rinnastettava asiassa diaarinumero 20575/2020 esillä olleeseen tilanteeseen.

Esillä olevissa osakeluovutuksissa E A/S:n aiempi välitön omistus F Oy:ssä on muutettu välilliseksi omistukseksi G Oy:n ja H AB:n kautta. Omistusrakenteen muutos on toteutettu lyhyen ajanjakson kuluessa osakeluovutusten sarjana siten, että F Oy:n osakkeet omistukseensa järjestelyssä saaneen H AB:n osakkeet on siirretty G Oy:lle osittain apporttina ja osittain kauppana. Kauppahinta on tällöin jäänyt kokonaan velaksi. G Oy ei sittemmin ole toiminut uusia konserniyhtiöitä hankkivana yhtiönä. Yhtiö on harjoittanut vastaavaa toimintaa samoissa tiloissa ja samojen henkilöiden toimesta kuin aikaisemmin F Oy oli harjoittanut.

Osakeluovutusten avulla konserniin on luotu uusia velkasuhteita, joilla on pyritty siirtämään E A/S:iin kohdistunutta korkorasitusta H AB:n osakkeiden kauppahintaa vastaavilta osin G Oy:lle. Kun osakeluovutuksia tarkastellaan kokonaisuutena, niitä ei ole katsottava toteutetun liiketaloudellisten syiden vuoksi, vaan niiden tarkoituksena on ollut korkovähennysten muodossa kertyvän verotuksellisen edun tavoittelu. Osakeluovutukset eivät siten ole vastanneet asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Ne ovat olleet luonteeltaan keinotekoisia.

Euroopan unionin tuomioistuimen edellä selostetun oikeuskäytännön perusteella sijoittautumisvapautta rajoittavat kansalliset toimet, kuten toiseen unionin jäsenvaltioon maksettujen korkojen vähennysoikeuden rajoitukset, eivät ole SEUT 49 artiklassa tarkoitetun sijoittautumisvapauden vastaisia, jos toimilla puututaan vain täysin keinotekoisiin järjestelyihin. Yhtiön viittaamassa Euroopan unionin tuomioistuimen asiassa C-484/19, Lexel, antamassa tuomiossa on puolestaan katsottu, että kysymyksessä olleen Ruotsin lainsäädännön erityisenä tavoitteena ei ollut estää täysin keinotekoisia järjestelyjä eikä sen soveltaminen rajoittunut ainoastaan tällaisiin järjestelyihin (tuomion 53, 56, 57 ja 78 kohta). Siten asiassa C-484/19, Lexel, annetulla tuomiolla ei ole katsottava muutetun unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, eikä nyt esillä olevaa asiaa ole syytä arvioida toisin sanotun tuomion perusteella.

Edellä esitetyn perusteella esillä olevien korkokulujen lisääminen G Oy:n verotettaviin tuloihin ei ole ollut SEUT 49 artiklan vastaista. Kun otetaan huomioon osakeluovutusten keinotekoinen luonne, toisistaan riippumattomat tahot eivät olisivat sopineet esillä olevan kaltaisesta järjestelystä. Siten suhteellisuusperiaatteen vastaiseksi ei ole katsottava tällaisen velan korkojen vähennysoikeuden epäämistä kokonaisuudessaan riippumatta siitä, onko velasta peritty korko ollut markkinaehtoinen.

Edellä esitetyn perusteella korkojen vähennysoikeuden epäämistä ei ole pidettävä myöskään Pohjoismaiden välisen verosopimuksen syrjintäkiellon vastaisena.

Näin ollen G Oy on antanut olennaisesti väärät veroilmoitukset, kun se on verovuosilta 2008–2012 antamissaan veroilmoituksissa ilmoittanut esillä olevat korkokulut verotettavien tulojensa vähennyksinä. Verohallinto on siten voinut verotusmenettelystä annetun lain 28 §:n nojalla oikaista verovuosien 2008–2011 verotuksia verovelvollisen vahingoksi ja poiketa yhtiön verovuodelta 2012 antamasta veroilmoituksesta. Lisäksi Verohallinto on voinut määrätä saman lain 32 §:n 3 momentin nojalla veronkorotukset verovuosille 2008–2012. Veronkorotusten määriä ei ole pidettävä liian suurina.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Joni Heliskoski ja Toni Kaarresalo. Asian esittelijä Jarkko Kyllönen.