KHO:2021:180
Valvontaeläinlääkäri suoritti eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaisen tarkastuksen eläintenpitopaikassa samaan aikaan, kun poliisi toimitti kiinteistöllä kotietsintää rikosasiassa, joka muun ohella koski valvontaeläinlääkärin tarkastuksen kohteena ollutta eläintä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että eläintenpitäjän oikeus olla myötävaikuttamatta epäillyn rikoksen selvittämiseen ei estänyt eläinsuojelutarkastuksen suorittamista samaan aikaan poliisin toimittaman kotietsinnän kanssa. Eläinsuojeluviranomaisen suorittama tarkastus ja tekemä päätös oli kuitenkin hallintoon kuuluvina toimenpiteinä pidettävä menettelyllisesti erillään epäillystä rikosasiasta ja siihen liittyvästä poliisin toimittamasta kotietsinnästä. Asianosaisen oikeudet edellyttivät, että hän tiesi oikeudellisen asemansa ja siihen liittyvät rajoitteet ja velvoitteet kummassakin menettelyssä ja ettei menettelyjä tosiasiassa myöskään sekoitettu toisiinsa.
Päätös eläimen lopettamisesta perustui valvontaeläinlääkärin tekemään arvioon eläimen kokemasta kärsimyksestä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tähän nähden tieto eläimen alkuperästä, jonka eläimen haltija kieltäytyi antamasta itsekriminointisuojaansa vedoten, ei ollut asiassa ratkaisevaa. Valvontaeläinlääkärin päätös lopettaa eläin ei ollut perustunut asian riittämättömään selvittämiseen. Päätöksellä ei ollut myöskään loukattu eläimen haltijan menettelyllisiä oikeuksia rikoksesta epäiltynä.
Eläinsuojelulaki 36 §, 39 § 1 momentti sekä 44 ja 45 §
Päätös, jota muutoksenhaku koskee
Hämeenlinnan hallinto-oikeus 20.5.2020 nro 20/0504/2
Asian aikaisempi käsittely
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän valvontaeläinlääkäri on, suoritettuaan 9.1.2019 eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaisen tarkastuksen, 11.1.2019 eläinsuojelulain 44 §:n nojalla päättänyt kiireellisenä toimenpiteenä A:n hallussa tarkastusta suoritettaessa olleen koirasudeksi epäillyn koiran lopettamisesta eläimen tarpeettoman kärsimyksen välttämiseksi.
Päätöksen perustelujen mukaan aran ja villin koirasuden käsittely ja hoitaminen nykyisessä pitopaikassa oli mahdotonta ilman tarpeettoman kärsimyksen tuottamista. Pitopaikan ikkuna oli peitetty vanerilla ja hengitysilmassa oli voimakas silmiä ja ylähengitysteitä kirvelevä ammoniakki. Koirasutta ei pystytty ulkoiluttamaan kytkettynä, ja pitopaikassa ei ollut sille pakovarmaa, turvallista ja riittävän suojaisaa ulkotarhaa. Arkaa, villiä ja pelkäävää koirasutta ei ollut tarkoituksenmukaista siirtää toiseen pitopaikkaan, sillä sen alkuperää ei tunnettu ja se olisi ollut vaarallinen siirrosta ja hoidosta vastaaville henkilöille.
A on valittanut valvontaeläinlääkärin päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
A on antanut hallinto-oikeudelle selityksen ja täydentänyt valitustaan.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen.
Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:
Pääasia
Sovellettavat oikeusohjeet
Hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
Eläinsuojelulain 3 §:n 1 momentin mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet.
Eläinsuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaan eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen sekä muutoinkin tarkoituksenmukainen ottaen huomioon kunkin eläinlajin tarpeet. Eläimen pitäminen tarpeetonta kärsimystä tuottavalla tavalla on kielletty.
Eläinsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa, juotavaa ja muuta sen tarvitsemaa hoitoa. Eläimen sairastuessa sen on saatava asianmukaista hoitoa. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein.
Eläinsuojelulain 44 §:n (1477/2009) mukaan, jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, aluehallintovirasto, kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija, tarkastuseläinlääkäri, rajaeläinlääkäri tai poliisi voi 42 §:n säännöksistä poiketen ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai hoitaja taikka rehua tai muita eläimen hyvinvoinnin kannalta ehdottoman välttämättömiä aineita taikka, jos se ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, eläin voidaan lopettaa tai toimittaa teurastettavaksi taikka myydä huutokaupalla tai käyvästä hinnasta muuten.
Eläinsuojelulain 45 §:n mukaan ennen 42 ja 43 §:ssä tarkoitetun päätöksen tekemistä eläimen omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Ennen 44 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin ryhtymistä eläimen omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi vain, jos nämä ovat viivytyksettä tavattavissa. Päätöksestä on ilmoitettava eläimen omistajalle tai haltijalle.
Eläinsuojeluasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan eläimen pitopaikassa on huolehdittava riittävästä ilmanvaihdosta siten, etteivät haitalliset kaasut, pöly, veto tai liiallinen kosteus vaaranna eläimen terveyttä tai hyvinvointia. Pitopaikassa ei saa esiintyä jatkuvaa eläintä häiritsevää tai sille haittaa aiheuttavaa melua.
Saman pykälän 2 momentin mukaan pitopaikan valaistuksen tulee olla sellainen, että se on sopiva eläimen fysiologisten tarpeiden ja käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen ja että eläin voidaan tarkastaa ja hoitaa asianmukaisesti.
Eläinsuojeluasetuksen 8 §:n mukaan hoidossa olevan eläimen terveydestä ja yleisestä hyvinvoinnista sekä eläimen puhtaudesta ja sen tarvitsemasta muusta kehonhoidosta on huolehdittava.
Koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 9 §:n 3 momentin mukaan koiran pitoon tarkoitettujen tilojen on oltava sellaisia, että koiralla on kuulo- ja näköyhteys pitopaikassa tai sen ympäristössä tapahtuvaan toimintaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Asiassa saatu selvitys
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän valvontaeläinlääkäri on tehnyt 9.1.2019 A:n ulkosaunassa eläinsuojelutarkastuksen, josta on laadittu valituksenalaiseen päätökseen sisältyvä tarkastuskertomus. Sen mukaan kyseessä oli eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukainen epäilyyn perustuva tarkastus, joka tehtiin ennalta ilmoittamatta. Eläinsuojelutarkastuksen yhteydessä lopetettiin valvontaeläinlääkärin päätöksellä eläinsuojelulain 44 §:n nojalla tumma tai musta koira taikka koirasusi.
Tarkastuskertomukseen kirjattujen tarkastuksen keskeisten havaintojen mukaan edellä mainittu eläin oli niin arka, pelokas ja stressaantunut, ettei sen hoitaminen olisi mahdollista ilman, että eläin kokee suurta pelkoa ja kärsimystä. Eläimen ulkoiluttaminen ei ollut todistettavasti toteutettavissa normaalin ihmisasutuksen läheisyydessä normaalilla tavalla kytkettynä. Tumman koirasuden pitopaikka oli eläinsuojelulain vastainen, eikä eläin ollut saanut asianmukaista hoitoa. A:n asunnossa tai pihapiirissä ei ollut villille, aralle ja hyvin stressaantuneelle eläimelle asianmukaista pitopaikkaa. Eläintä ei ollut turvallista eikä tarkoituksenmukaista sijoittaa toiseen pitopaikkaan, sillä siirto olisi aiheuttanut sille tarpeetonta kärsimystä ja olisi ollut vaarallista ihmisille ja eläimelle itselleen. Lisäksi ei voitu olla varmoja, kantaako eläin vaarallisia tauteja, esimerkiksi ihmisille hengenvaarallista rabiesta.
Tarkastuskertomuksen mukaan A:lle oli varattu suullisesti tilaisuus tulla kuulluksi ja selitystä ei ollut annettu. Selityksen sisältöä koskevassa kohdassa tarkastuskertomuksessa todetaan, että poliisi kuuli ja tiedotti päätöksestä A:ta tarkastuksen yhteydessä. Poliisin tiedustelusta huolimatta A ei suostunut kertomaan pihasaunassa olevien eläinten alkuperää. Hän kertoi ottaneensa eläimet hoitoonsa edellisessä pitopaikassa ilmenneiden pitovaikeuksien vuoksi.
Hallinto-oikeuden johtopäätökset
Valituksen perusteella hallinto-oikeuden tutkittavana on tumman koirasudeksi epäillyn koiran lopettamista koskevan valvontaeläinlääkärin päätöksen lainmukaisuus. Asiassa ei ole kysymys valvontaeläinlääkärin virka-avusta poliisille, vaan valvontaeläinlääkärillä on eläinsuojelulain 36, 39 ja 44 §:n nojalla itsenäinen toimivalta eläinsuojeluvalvontaan, eläinsuojelutarkastukseen ja kiireellisistä toimenpiteistä päättämiseen.
Valituksenalaisella päätöksellä lopetetun koiran tai koirasuden tarkemmalla määrittelyllä ja koirasuden käsitteen monimerkityksellisyydellä, johon valittaja on selityksessään kiinnittänyt huomiota, ei ole hallinto-oikeuden käsiteltävänä olevassa asiassa olennaista merkitystä. Eläinsuojeluasiassa kyseiseen eläimeen on sovellettava koiraa koskevia säännöksiä.
Valvontaeläinlääkärin päätöstä ei ole pidettävä lainvastaisena sen vuoksi, että asiassa saadun selvityksen perusteella valvontaeläinlääkäri on tehnyt tarkastuksensa samanaikaisesti poliisin suorittaman rikosepäilyyn perustuvan kotietsinnän kanssa ja yhteistyössä poliisin kanssa.
Kun eläimen omistajaa ei ollut valvontaeläinlääkärin tiedossa päätöstä tehtäessä ja kun otetaan huomioon eläinsuojelulain 45 §, valvontaeläinlääkärin päätös ei ole lainvastainen sillä perusteella, että eläimen omistajaa ei ole ennen päätöksen tekemistä kuultu. Ennen eläimen lopettamista A:lle on tullut eläinsuojelulain 45 §:n mukaisesti varata tilaisuus tulla kuulluksi. Hallinto-oikeus toteaa, ettei poliisi ole voinut kuulla A:ta valvontaeläinlääkärin puolesta. Tarkastuskertomuksesta ilmenee, että A on kertonut ottaneensa eläimet hoitoonsa edellisessä pitopaikassa ilmenneiden pitovaikeuksien vuoksi ja kieltäytynyt kertomasta eläinten alkuperästä enempää. A:n selityksen mukaan hän on saanut tarkastuskäynnillä tilaisuuden kertoa valvontaeläinlääkärille paljonkin saunassa olleiden eläinten hoidosta. Valvontaeläinlääkäri on siten varannut A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi asiassa ja A on antanut suullisen selityksen. Asiassa ei ole ilmennyt, että tarkastuskertomukseen olisi jäänyt kirjaamatta lopetuspäätöksen lainmukaisuuden arvioinnin kannalta olennaisia seikkoja. Asiassa saadun selvityksen perusteella valvontaeläinlääkäri ei ole tehnyt sellaista kuulemisvirhettä, jonka vuoksi päätös olisi kumottava.
A:ta on kuultu olosuhteissa, joissa paikalla on ollut myös rikosasiaa selvittäviä poliiseja. On periaatteessa sinällään mahdollista, että A ei olisi voinut itsekriminointisuojastaan luopumatta häntä eläinsuojeluasiassa kuultaessa kertoa kaikkia valvontaeläinlääkärin päätöksen kannalta merkityksellisiä asioita, ja eläinsuojeluasiaa ei siten olisi hallintolain 31 §:ssä edellytetyllä tavalla riittävästi ja asianmukaisesti selvitetty. Valvontaeläinlääkäri on omien havaintojensa perusteella todennut, että eläinsuojelulainsäädäntöä on rikottu ja että asiassa on tarve eläinsuojelulain 44 §:n mukaisille kiireellisille toimenpiteille. Eläimen alkuperää koskeva tieto, jonka A on itsekriminointisuojaansa vedoten kieltäytynyt antamasta, ei ole ollut valvontaeläinlääkärin päätösharkinnassa olennainen seikka. A:n kuulemisella on ollut asian selvittämiskeinona merkitystä ennen muuta valvontaeläinlääkärin arvioidessa sitä, onko eläimen lopettamiselle vaihtoehtoja. Hallinto-oikeus ei pidä uskottavana, että A:n itsekriminointisuojan vuoksi valvontaeläinlääkärin päätöksen perustana oleva selvitys olisi jäänyt olennaisesti puutteelliseksi.
Saunarakennus oli sopimaton eläimen pitopaikaksi. Eläimen arkuuden, pelokkuuden ja stressaantuneisuuden perusteella sekä sen perusteella, ettei eläimen ulkoiluttaminen kytkettynä tarkastuksella onnistunut, valvontaeläinlääkäri on voinut todeta, ettei eläintä ole hoidettu asianmukaisesti ja ettei sen hoito jatkossakaan olisi mahdollista kärsimystä tuottamatta. Ammattitaitonsa perusteella valvontaeläinlääkäri on voinut sulkea pois sen mahdollisuuden, että eläimen käytös johtuu tarkastustilanteen olosuhteista. A:n hallinto-oikeudelle toimittama, 20.12.2018 ilmeisesti pihasaunan koiraeläimistä kuvattu vajaan puolen minuutin mittainen video ei anna aihetta pitää valituksenalaisen päätöksen perusteena olevia valvontaeläinlääkärin 9.1.2019 tekemiä tarkastushavaintoja tai johtopäätöksiä virheellisinä. Valvontaeläinlääkäri on siten voinut todeta, että eläimen pitopaikka ja hoito eivät ole täyttäneet eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten vaatimuksia ja eläimen kunnon perusteella eläinsuojelulliset syyt vaativat ryhtymistä eläinsuojelulain 44 §:n mukaisiin välittömiin toimenpiteisiin. Eläimen käytöksen perusteella eläinlääkäri on voinut todeta, ettei eläimen kärsimyksen päättämiseen ole muita vaihtoehtoja kuin eläimen lopettaminen. Asiakirjoista ei ilmene, että eläimen fyysisessä kunnossa olisi havaittu vikaa, eikä päätöstä ole perusteltu sillä.
Valvontaeläinlääkärin päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Päätöstä ei ole syytä kumota.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Virpi Juujärvi, Hanna-Maria Schiestl ja Juho Kalliokoski, joka on myös esitellyt asian.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on pyytänyt valituslupaa ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja valvontaeläinlääkärin päätökset kumotaan. Tuomioistuinmaksu on jätettävä perimättä.
Vaatimusten tueksi on viitattu apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuun 29.11.2019 (EOAK/3557/2019) ja esitetty muun ohella seuraavaa:
Tämän eläinsuojelua koskevan hallinnollisen asian ratkaisu vaikuttaa olennaisesti A:ta vastaan nostetun syytteen käsittelyyn. Häntä epäillään eläinsuojelurikoksesta ja luonnonsuojelurikoksesta. Todisteena kummankin rikosepäilyn osalta on valvontaeläinlääkärin päätöksellä lopetetun koirasuden ruumiinavaustodistus.
Kun toimitaan siten, että eläinsuojeluviranomaisen kanssa samaan aikaan paikalle tulee poliisi tekemään kotietsintää, kuten tässä tapauksessa, vaarana on, että rikoksesta epäiltynä olevan asianosaisen oikeudet eivät eläinsuojeluasiassa toteudu. Erityisesti eläinsuojelulain 44 §:n mukaiset toimet estääkseen asianosaisen on välittömästi esitettävä korjaavat toimensa ja näin käytännössä myönnettävä eläinsuojelulain vastainen menettelynsä. Mainittu toimintamalli näyttää olevan ilmeisessä ristiriidassa edellä mainitun apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun kanssa. Viranomaisten eri roolien sekoittumisen vuoksi A:n oikeudet eivät ole toteutuneet.
Kuuleminen eläinsuojeluasiassa on ollut lainvastainen, koska kuulemisen on suorittanut esitutkintaa tekevä poliisi.
Päätöksessään valvontaeläinlääkäri on perustellut koirasuden lopettamista sillä, ettei A ole suostunut kertomaan eläimen alkuperää. Epäily luonnonsuojelurikoksesta ja kotietsintä ovat koskeneet nimenomaan alkuperää. Koirasuden alkuperä on siten itsekriminointisuojan piiriin kuuluva seikka.
Valvontaeläinlääkäri on tuotu paikalle itsekriminointisuojan kiertämiseksi. Kotietsinnän päätteeksi A on otettu kiinni ja pidätetty. Hän on kuullut valvontaeläinlääkärin suullisen arvion ja sen pohjalta tunnustanut eläinsuojelurikoksen. A on vasta vapauduttuaan saanut valvontaeläinlääkärin kirjallisen tarkastuskertomuksen ja päätöksen sekä tiedon niihin kirjatuista paikkansapitämättömistä seikoista.
A:lle olisi tullut varata todellinen tilaisuus antaa selityksensä asian ratkaisemiseen vaikuttavista seikoista. Koska oikeus tulla kuulluksi ei ole toteutunut, hallinto-oikeuden olisi tullut kumota valvontaeläinlääkärin päätös eikä ryhtyä arvioimaan, mitä A olisi saattanut esittää lainmukaisesti suoritetussa kuulemisessa.
Kuulemista ei ole voitu suorittaa rikkomatta A:n oikeutta olla myötävaikuttamatta epäillyn rikokseen syyllistymisensä selvittämiseen. Virka-apua kotietsinnässä antaneen valvontaeläinlääkärin ei esitutkinnan alettua olisi tullut jatkaa eläinsuojeluasian käsittelyä eikä etenkään niin menetellen, että hän yhteistyössä esitutkintaviranomaisen kanssa laatii näennäisesti hallinto-oikeudellisia asiakirjoja, joita todellisuudessa käytetään näyttönä rikosasiassa.
Toisin kuin hallinto-oikeuden päätöksessä on lausuttu, koirasuden omistaja on ollut viranomaisten tiedossa. Kotietsintämääräyksen mukaan viranomaisilla on ollut esitieto siitä, kuka omisti A:n pihasaunassa olleet eläimet. Omistajan oikeus tulla kuulluksi asiassa on kokonaan laiminlyöty. Omistaja on ollut esitutkintalain 45 §:ssä tarkoitetulla tavalla viivytyksettä tavoitettavissa omasta kodistaan, jossa samaan aikaan oli käynnissä samaan asiakokonaisuuteen liittyvä kotietsintä.
Viranomaisen tiedossa on ollut, että omistaja oli aiemmin valittanut menestyksellä Riihimäen valvontaeläinlääkärin lainvastaisesta päätöksestä ja että omistajan valitus Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkärin päätöksestä elokuulta 2019 oli kotietsinnän aikaan vireillä. Valitusherkäksi tiedetty omistaja on ilmeisen tarkoituksellisesti jätetty asian käsittelyn ulkopuolelle tavalla, jolla häneltä on estetty asian saattaminen missään vaiheessa tuomioistuimen tutkittavaksi.
Valvontaeläinlääkäri on kuulustelussa kertomansa mukaan ollut poliisin virka-apuna esitutkintaan liittyvässä kotietsinnässä. Tästä virka-avusta ei ole tehty virallista virka-apupyyntöä tai -päätöstä, eikä se ole perustunut lakiin. Esitutkintalaki tai pakkokeinolaki ei tunne mahdollisuutta, että poliisi tuo hallintoviranomaisen osaksi esitutkintatoimia. Hallintolain 10 §:n säännöksiä viranomaisyhteistyöstä ei sovelleta esitutkintaan.
Eläinsuojelulain 50 §:ssä säädetään kunnaneläinlääkärin (so. valvontaeläinlääkärin) poliisille antamasta virka-avusta vain eläimeen kohdistuvan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanossa. Poliisi ei tarvitse virkaeläinlääkärin virka-apua eläinsuojelulain valvontaan, koska eläinsuojelulain 36 §:n mukaan poliisilla on itsellään täsmälleen sama toimivalta kuin virkaeläinlääkärillä.
Menettely, jossa yksi viranomainen tuo asianosaisen kotirauhan suojaamalle alueelle tehtävälle tarkastukselle mukanaan toisia viranomaisia jonkinlaisena epävirallisena virka-apuna ilman, että näillä on omaa laissa annettua toimivaltaa ja lain edellyttämiä perusteita, on perustuslain 10 §:n 3 momentin vastaista.
Eläinsuojelutarkastus A:n asuintiloihin on tehty ilman eläinsuojelulain 39 §:n 4 momentissa tarkoitettua aihetta epäillä ja siten ilman toimivaltaa. Eläinsuojelulain 39 §:n 4 momentin mukaan kotirauhan piirissä tarkastuksen saa suorittaa vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi.
Valvontaeläinlääkärillä ei ole ollut laillista toimivaltaa tehdä A:n asuintiloihin tarkastusta sen perusteella, että poliisi on oman toimivaltansa puitteissa esitutkintaa varten antanut itselleen kotietsintämääräyksen, joka on ulottunut myös A:n asuintiloihin. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä kotirauhan alueelle tehtävälle tarkastukselle on edellytetty yksilöityä, konkreettista epäilyä laissa rangaistavaksi säädetystä menettelystä. Poliisin ilmaisema yleisluontoinen epäily A:n mahdollisesta eläinsuojelulain vastaisesta eläintenpidosta ei ole lain mukainen syy tehdä eläinsuojelutarkastus kotirauhan piirissä.
Oikeudettomaan tarkastukseen perustuvat päätökset on kumottava.
Valvontaeläinlääkärin päätös perustuu asian virheelliseen selvittämiseen. Tarkastuskertomuksen mukaan koirasudesta ei löytynyt mikrosirua. Ruokaviraston ruumiinavaustodistuksen mukaan eläimessä kuitenkin oli mikrosiru.
Kotietsinnässä / eläinsuojelutarkastuksessa on tehty myös muita virhetulkintoja. Harmaa naaraskoiraeläin on virheellisesti tulkittu sudeksi ja lopetettu sutena ilmeisesti sen vuoksi, että poliisi tuli esitietojensa perusteella A:n luo etsimään nimenomaan harmaata naarassutta. DNA-testien perusteella mainittu eläin ei ollut susi, vaan mitä ilmeisemmin koiran ja suden risteymä jossakin sukupolvessa eli joko ”koirasusi” (sukupolvi F1–F4) tai kesykoira (sukupolvi F5 ja sitä seuraavat sukupolvet).
Asian käsittely ei ole ollut puolueetonta. Virka-apu poliisille kotietsinnässä on jo lähtökohtaisesti vaarantanut luottamuksen valvontaeläinlääkärin puolueettomuuteen, eikä hänen toimiaan eläinsuojeluasiassa voi kokea esitutkintaan nähden erillisiksi. Viranomaisen ratkaisu eläimen pitopaikan lainmukaisuuden suhteen perustuu käytännössä subjektiiviseen käsitykseen, sillä pitopaikalle ei ole säädetty objektiivisesti todennettavia kriteerejä. Se, että valvontaeläinlääkärin ensikosketus asiaan tapahtuu poliisin rikostutkinnan yhteydessä ja osana, on omiaan ohjaamaan valvontaeläinlääkärin laintulkintaa ja lain soveltamista asianosaisen kannalta vahingolliseen suuntaan.
Luottamus valvontaeläinlääkärin puolueettomuuteen on vaarantunut myös sen takia, että asia ja edellä mainittu esitutkinta liittyvät Helsingin poliisin eläimiin kohdistuvien rikosten yksikköön sekä eläinsuojelutahojen voimakkaasti tukemaan eläinpoliisihankkeeseen. Helsingin poliisille ”susien laittomaan maahantuontiin” liittyvä edellä mainittu tutkinta on showcase-asia, ja se alkoi virallisesti mainitulla ja kahdella muulla samaan aikaan tehdyllä kotietsinnällä. Jos valvontaeläinlääkäri olisi todennut, että eläinten olot ovat lainmukaiset, eläimiin kohdistuvien rikosten tutkintaryhmän uskottavuus olisi saanut kolauksen.
Poliisin julkinen tiedottaminen on vaarantanut objektiivisuutta entisestään. Valvontaeläinlääkäri on tehnyt päätöksensä asiassa poliisin tiedottamisen jatkuttua jo kuukauden ja kun poliisiin oli kohdistettu voimakasta arvostelua julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa poliisin samaan tutkintaansa liittyen lopetettua toisaalla 33 koiraa. Myös läänineläinlääkäri on tosiasiassa voinut vaikuttaa rikostutkintaan liittyviin eläinsuojeluasioihin.
Valvontaeläinlääkärin kertomus on asian käsittelyn kuluessa muuttunut. Toisin kuin valvontaeläinlääkärin hallinto-oikeudelle antamassa lausunnossa ja poliisille esittämässä kuulustelukertomuksessa, eläinsuojelutarkastuksesta 9.1.2019 laaditussa kertomuksessa ei ole mainintaa ulosteista ja niiden hajusta. Kuulustelukertomuksesta lisäksi ilmenee, että valvontaeläinlääkärin päätös on perustunut seikkoihin, joihin sitä ei olisi voinut laillisesti perustaa, ja asian virheellisestä selvittämisestä johtuviin päätelmiin.
Eläinsuojelulain 44 § ja suhteellisuusperiaate huomioon ottaen eläin olisi ennen lopettamistaan tullut testata, jos epäiltiin rabiesta. Vaiva, joka eläimen kuljettamisesta olisi viranomaiselle aiheutunut, ei ole 44 §:n mukainen peruste eläimen lopettamiselle. Koirasusi ei edellytä eläintarhatasoista pitopaikkaa. On syytä epäillä, eikö mikrosirua todella löydetty. Ilman poliisin esitietoa, jonka mukaan kyseessä olisi ulkomailta salakuljetettu eläin, valvontaeläinlääkärin johtopäätös mikrosirun puuttumisesta tuskin olisi ollut hänen kuulustelussa esittämänsä.
Tuomioistuinmaksu tulisi jättää tuomioistuinmaksulain 9 §:n mukaisesti perimättä. Asia kuuluu kokonaisuuteen, jossa on ilmeisiä viranomaisten väärinkäytöksiä ja lainvastaista menettelyä.
Valvontaeläinlääkäri on esittänyt lausunnossaan muun ohella seuraavaa:
A on saanut tiedon päätöksestä suullisesti 9.4.2019 ja päätös on toimitettu hänen postilaatikkoonsa kirjallisena 11.1.2019. A on ollut tutkintavankeudessa, eikä valvontaeläinlääkärin ollut mahdollista tuoda päätöstä A:lle henkilökohtaisesti kirjallisena. A on saanut päätöksen heti vapauduttuaan tutkintavankeudesta ja kyennyt valittamaan määräajassa.
Päätös on kohdistettu A:han, koska tarkastusta tehtäessä hänen on katsottu olevan eläimen omistaja tai haltija. Se, että omistaja olisi ollut joku muu, ei olisi vaikuttanut päätökseen.
Valvontaeläinlääkärillä on toimivalta eläinsuojelutarkastuksen suorittamiseen, eikä hän ole tarvinnut virallista virka-apupyyntöä. Valvontaeläinlääkärillä oli jo ennen tarkastusta tieto, että A:n eläinten olosuhteissa oli havaittu puutteita. A ei ollut tarkastuspäivän aamuna hoitanut koiria, sillä yöllä oli satanut lunta eikä saunarakennukseen mennyt jalanjälkiä. Valvontaeläinlääkärin päätöksen perusteluissa mainittua ammoniakin hajua voi kansankielellä kuvata myös ulosteiden hajuksi.
Päätökseen ei vaikuttanut se, ettei eläimen mikrosirua löydetty tarkastuksessa. Eläin on lopetettu eläinsuojelulain 44 §:n mukaisena kiiretoimenpiteenä, jotta eläimelle ei aiheuteta tarpeetonta kipua ja tuskaa. Eläimen pitopaikka oli sille täysin soveltumaton, eikä eläintä voitu siirtää lisäämättä eläimen tarpeetonta kärsimystä.
A on esittänyt vastaselityksessään muun ohella seuraavaa:
A:n luo oli aiemmin tehty vain yksi eläinsuojelutarkastus (4.9.2018) ja sekin lainvastaisesti. Valvontaeläinlääkärin tarkastus tässä asiassa ei liity aiemmin havaittuun puutteeseen, toisin kuin lausunnossa on väitetty.
Valvontaeläinlääkärin päätös on perusteltu puutteellisesti. Perustelut sisältävät vain johtopäätöksen eläimen tuntemattomasta alkuperästä, mutta eivät sitä, että johtopäätös perustuu havaintoon mikrosirun puuttumisesta, eli sellaiseen havaintoon, joka on sittemmin osoittautunut virheelliseksi. Perusteluihin, oikeastaan tarkastuskertomukseen, sisältyvä maininta rabieksesta on spekulatiivinen. Eläimen ruumiinavauksessa ei ole testattu rabiesta.
Jos mikrosiru olisi löydetty, valvontaeläinlääkärin olisi tullut selvittää siinä olevat tiedot eläimen alkuperästä, mikä olisi muuttanut asian käsittelyä ja ratkaisua.
Valvontaeläinlääkärin päätöksen mukaan A:n kuulemisen suoritti poliisi. Päätöksen mukaan häntä kuultiin ”päätöksestä” ja ”lopetuspäätöksestä” eli vasta, kun asia oli ratkaistu. A:n ”kuuleminen” on ollut lähinnä jo tehdystä päätöksestä tiedottamista. Kuulemisen keskiössä on ollut eläimen alkuperä. Alkuperä ei kuitenkaan ole olennainen tekijä arvioitaessa eläimen pitopaikan lainmukaisuutta, jota koskevan asian valvontaeläinlääkäri on ratkaissut. A:n kokemus tarkastuksen aikana oli, että viranomaiset olivat jo päättäneet kantansa ja että viranomaisia ei kiinnostanut selvittää eläinsuojeluasiaa. Kuuleminen ei ole tapahtunut lainmukaisesti.
Valvontaeläinlääkäri on kotietsintään osallistuessaan yrittänyt yhdessä poliisin kanssa selvittää luonnonsuojelurikosta koskevan epäilyn perusteena olevaa seikkaa. Hänen roolejaan tarkastuksen tekijänä eläinsuojeluasiassa ja virka-avun antajana rikosasiassa ei ole voinut erottaa.
Ammoniakin haju liittyy pelkästään virtsaan. Se, ettei ulostetta ollut 9.1.2019, kun tarkastusta ja kotietsintää tehtiin, johtui siitä, että eläintä oli voitu ulkoiluttaa ja oli myös ulkoilutettu.
A:lta on viety mahdollisuus ottaa sudeksi väitetystä eläimestä näyte ja teettää sille geenitesti, kun eläin tapettiin. Viranomaisten menettelyä voidaan perustellusti epäillä tarkoitukselliseksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
1. Oikeudenkäyntimaksua koskevaa vaatimusta ei tutkita.
2. Muilta osin asia tutkitaan. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
1. Oikeudenkäyntimaksua koskeva vaatimus
Oikeudenkäyntimaksun perimisestä ja maksun määrästä säädetään tuomioistuinmaksulain 2 §:ssä. Mainitun lain 10 §:n 1 momentin mukaisesti hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä perittävän maksun määrää asian esittelijä. Maksun määräämistä koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua maksun määränneeltä virkamieheltä lain 11 §:ssä säädettyä menettelyä noudattaen.
Kun otetaan huomioon tuomioistuinmaksulain 11 § ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 §, korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu tutkia oikeudenkäyntimaksua koskevaa vaatimusta. Vaatimus on siten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 81 §:n 2 momentin 1 kohta huomioon ottaen jätettävä tutkimatta.
2. Pääasia
Kysymyksenasettelu
Asiassa on ratkaistavana, onko muutoksenhakijan eläintenpitopaikassa eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaista tarkastusta suoritettaessa ollut koiraeläin voitu lain 44 §:n perusteella lopettaa ja onko tarkastukseen ja lopettamiseen liittyvä menettely ollut lainmukainen erityisesti sen vuoksi, että muutoksenhakija on ollut epäiltynä mainittua eläintä koskevasta rikoksesta ja että paikalla samaan aikaan ollut poliisi on toimittanut kotietsintää rikosasiassa.
Sovellettavat säännökset
Korkein hallinto-oikeus viittaa sovellettavina säännöksinä hallinto-oikeuden päätöksessä jo mainittuihin säännöksiin sekä jäljempänä mainittuihin säännöksiin.
Eläinsuojelulain 36 §:n mukaan kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija ja poliisi valvovat tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista kunnan alueella.
Eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaan, jos on aihetta epäillä, että eläintä hoidetaan, kohdellaan tai käytetään tämän lain taikka sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai lopetusasetuksen vastaisesti, muun muassa kunnaneläinlääkärillä ja poliisilla on oikeus suorittaa tarkastus.
Eläinsuojelulain 39 §:n 3 momentin mukaan tarkastuksen suorittajalla on oikeus päästä tiloihin, joissa eläintä pidetään, ja ottaa korvauksetta tarkastusta varten tarvittavia näytteitä. Tarkastuksessa voidaan tarkastaa eläin, sen pitopaikka sekä eläintä varten tarkoitettu ravinto, juotava, varusteet ja välineet.
Eläinsuojelulain 39 §:n 4 momentin mukaan kotirauhan piirissä tässä pykälässä tarkoitetun tarkastuksen saa suorittaa ja näytteen ottaa vain viranomainen ja tarkastuksen saa suorittaa ja näytteen ottaa vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on aihetta epäillä eläimen omistajan tai haltijan syyllistyvän tämän lain vastaiseen, rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn.
Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.
Saatu selvitys
Valvontaeläinlääkäri on 9.1.2019 suorittanut muutoksenhakijan eläintenpitopaikassa eläinsuojelulain 39 §:n 1 momentin mukaisen epäilyyn perustuvan tarkastuksen. Samaan aikaan valvontaeläinlääkärin kanssa muutoksenhakijan luona on ollut poliisi toimittamassa pakkokeinolain mukaista kotietsintää. Kotietsintä on liittynyt muutoksenhakijaan kohdistettuun epäilyyn luonnonsuojelurikoksesta. Kotietsinnässä on pyritty selvittämään, pitääkö muutoksenhakija hallitsemallaan kiinteistöllä sutta.
Valvontaeläinlääkärin tarkastuskertomuksen mukaan tarkastuksella todettiin, että kiinteistöllä sijaitsevassa erillisessä saunarakennuksessa oli kaksi koiraeläintä. Muutoksenhakija ilmoitti niiden olevan koirasusia. Valvontaeläinlääkärin havaintojen mukaan eläimiä ei ollut hoidettu tarkastuspäivänä, sillä yöllä sataneessa lumessa ei näkynyt jalanjälkiä. Saunan ikkuna oli peitetty vanerilla, eikä valoa ollut sytytetty. Saunassa oli voimakas ammoniakin haju. Eläimille ei ollut tarjolla vettä.
Tarkastuskertomuksen mukaan molemmat eläimet olivat arkoja ja ihmisen lähestyessä pyrkivät pakenemaan, eivätkä ne antaneet ihmisen vapaaehtoisesti koskea. Sudeksi oletettu harmaa koiraeläin saatiin kytkettyä taluttimeen, mutta se ei osannut kulkea taluttimessa. Koirasudeksi oletetun tumman koiraeläimen talutettavaksi kytkeminen ei lainkaan onnistunut.
Sudeksi oletettu eläin lopetettiin poliisin päätöksellä.
Valvontaeläinlääkärin havaintojen mukaan toinen eläin, koirasudeksi oletettu, oli niin arka, pelokas ja stressaantunut, ettei sitä voitu ulkoiluttaa ihmisasutuksen läheisyydessä eikä hoitaa aiheuttamatta sille suurta pelkoa. Kiinteistöllä ei ollut eläimelle asianmukaista pitopaikkaa. Siirto kiinteistöltä toiseen pitopaikkaan olisi ollut vaarallista ihmisille ja eläimelle itselleen ja olisi tuottanut eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Eläimestä ei löydetty mikrosirua eikä sen alkuperää voitu selvittää, minkä vuoksi ei voitu varmistua, ettei eläimessä ollut vaarallisia tauteja, jotka voisivat tarttua myös ihmiseen.
Jälkimmäisen eläimen poliisi lopetti valvontaeläinlääkärin päätöksen perusteella.
Tarkastuskertomuksen mukaan poliisi on kuullut ja tiedottanut muutoksenhakijaa myös valvontaeläinlääkärin tekemästä lopetuspäätöksestä.
Oikeudellinen arvio
Asiassa on kysymys edellä mainitusta koirasudeksi oletetusta koiraeläimestä, jonka poliisi on ampunut 9.1.2019 valvontaeläinlääkärin päätettyä suoritetun tarkastuksen yhteydessä eläimen lopettamisesta eläinsuojelulain 44 §:n mukaisena välittömänä toimenpiteenä.
Valvontaeläinlääkäri on eläinsuojelulain 36, 39 ja 44 §:n perusteella asiassa toimivaltainen viranomainen ja on voinut suorittaa eläinsuojelulaissa tarkoitetun tarkastuksen sekä päättää tarkastuksen perusteella tarpeellisiksi katsomistaan välittömistä toimenpiteistä sen estämättä, että poliisi on samaan aikaan toimittanut eläintenpitopaikassa kotietsintää epäillyssä rikosasiassa, joka on liittynyt saman eläimen pitoon.
Korkein hallinto-oikeus katsoo, että eläinsuojelulaissa tarkoitetun tarkastuksen suorittaminen samaan aikaan poliisin toimittaman kotietsinnän kanssa voi olla eläinsuojelulain mukaiset tavoitteet ja tarkastuksen suorittajan eläimiä koskeva asiantuntemus huomioon ottaen sinänsä perusteltua. Eläinsuojeluviranomaisen suorittama tarkastus ja tekemä päätös on kuitenkin hallintoon kuuluvina toimenpiteinä pidettävä menettelyllisesti erillään epäillystä rikosasiasta ja siihen liittyvästä poliisin toimittamasta kotietsinnästä. Asianosaisen oikeudet edellyttävät, että hän tietää oikeudellisen asemansa ja siihen liittyvät rajoitteet ja velvoitteet kummassakin menettelyssä ja ettei menettelyjä tosiasiassa myöskään sekoiteta toisiinsa.
Vaikka myös poliisilla on eläinsuojelulain perusteella toimivalta muun muassa suorittaa tarkastus ja päättää välittömistä toimenpiteistä, ratkaistavana olevassa asiassa eläinsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena on toiminut vain valvontaeläinlääkäri. Valvontaeläinlääkäri ei ole voinut siirtää valvontatoimiensa kohteena olevan eläimen haltijan kuulemista kotietsintää epäillyssä rikosasiassa toimittavan poliisin tehtäväksi, vaikka kotietsintäkin on liittynyt samaan eläimeen ja kohdistettu samaan eläimen haltijaan.
Muutoksenhakija on ollut eläinsuojelulain 45 §:ssä tarkoitettu eläimen haltija, kun valvontaeläinlääkäri on suorittanut tarkastusta. Tarkastuspöytäkirjasta ilmenee, että tarkastusta suorittaessaan valvontaeläinlääkäri on tosiasiassa kuullut muutoksenhakijaa tämän ulkosaunassa pitämästä eläimestä. Muutoksenhakija on vastaselityksessään hallinto-oikeudelle myös itse todennut tarkastuksessa kertoneensa valvontaeläinlääkärille saunassa olleiden eläinten hoidosta. Korkein hallinto-oikeus katsoo tämän vuoksi, ettei asiassa ole tapahtunut sellaista kuulemisvirhettä, että valvontaeläinlääkärin päätös tulisi kuulemisen osittain virheellisen tai epäselvän toimittamisen vuoksi kumota.
Muutoksenhakija on vedonnut hänellä rikoksesta epäiltynä olevaan oikeuteen olla myötävaikuttamatta rikoksen selvittämiseen ja esittänyt, että tuon hänen oikeutensa vuoksi ratkaistavana olevaa eläinsuojeluasiaa ei ole voitu selvittää riittävästi. Valvontaeläinlääkärin suorittaessa tarkastusta paikalla on ollut esitutkintaa epäiltyä luonnonsuojelurikosta koskevassa asiassa toimittava poliisi, ja muutoksenhakija on tämän vuoksi kieltäytynyt ilmoittamasta kyseessä olevan eläimen alkuperää.
Korkein hallinto-oikeus toteaa, että valvontaeläinlääkärin tarkastuksella tekemien havaintojen mukaan ulkosauna, jossa muutoksenhakija eläintä piti, ei ollut sopiva pitopaikaksi ja että eläimen hoidossa oli muutoinkin puutteita. Eläintä ei ollut tarkastuksella saatu kytkettyä eikä sitä siten voitu ulkoiluttaa. Tarkastettavalla kiinteistöllä ei myöskään ollut sellaista muuta paikkaa, jossa villiä ja arkaa eläintä olisi voitu turvallisesti pitää. Valvontaeläinlääkärin arvion mukaan myös kiinteistöltä siirtämisestä olisi aiheutunut eläimelle sen villiyden ja arkuuden vuoksi tarpeetonta kärsimystä, ja siirtäminen olisi ollut myös vaarallista ihmisille ja eläimelle itselleen.
Tarkastushavaintojensa perusteella tekemänsä arvion perusteella valvontaeläinlääkäri on voinut katsoa, ettei eläimelle ollut näissä olosuhteissa järjestettävissä asianmukaista pitopaikkaa, ja päättää, että eläin lopetetaan. Päätös on perustunut valvontaeläinlääkärin tekemään arvioon eläimen kokemasta kärsimyksestä, jota koskevat havainnot on kirjattu asianmukaisesti tarkastuskertomukseen. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tähän nähden tieto koiraeläimen alkuperästä ei ole ollut asiassa ratkaisevaa. Muutoksenhakijan oikeus olla myötävaikuttamatta epäillyn rikoksen selvittämiseen ei siten ole vaikuttanut asian lopputulokseen. Koska eläimen pito-olosuhteet ovat olleet asiassa ratkaisevin tekijä, asian lopputulokseen ei ole vaikuttanut myöskään se seikka, ettei eläimen mikrosirua tarkastusta suoritettaessa löydetty. Valvontaeläinlääkärin päätös lopettaa eläin ei ole siten perustunut asian riittämättömään selvittämiseen, eikä päätöksellä ole myöskään loukattu muutoksenhakijan rikosepäilyyn perustuvia menettelyllisiä oikeuksia.
Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Kari Tornikoski, Taina Pyysaari, Jaakko Autio ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Petri Leinonen.