Tietoa kävijäseurannasta

Sivuston käytöstä kerätään tilastotietoja, joita käytetään sivuston kehittämisessä ja laadunvalvonnassa.

Voit estää kävijäseurannan valitsemalla selaimesi asetuksista toiminnon Älä seuraa (Do not track).

Lisätietoja

KHO:2022:2

Vuosikirjanumero:
Antopäivä:
Taltionumero:
Diaarinumero(t):
ECLI-tunniste:

Perheenkokoaja Turkin kansalainen C on Suomessa asuessaan toiminut elinkeinonharjoittajana. Kun hän ei ollut Euroopan unionin vakiintuneessa oikeuskäytännössä tarkoitettu työntekijä, hänen perheenjäsenillään ei ollut assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan mukaisia työntekijän perheenjäsenille kuuluvia oikeuksia.

Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön 12.9.1963 Ankarassa allekirjoittama assosiaatiosopimus, vahvistettu yhteisön puolelta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, 217, s. 3685, edellä tarkoitettu assosiaatiosopimus) 2 artikla 1 kohta ja 12 artikla

Assosiaatiosopimuksen lisäpöytäkirja tehty, hyväksytty ja vahvistettu yhteisön puolesta 19.12.1972 annetulla neuvoston asetuksella N:o 2760/72 (EYVL L 293, s. 1) 36 artikla ja 62 artikla

Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisestä assosiaatiosta tehdyllä sopimuksella perustetun assosiaationeuvoston 19.9.1980 assosiaation kehittämisestä tekemä päätös N:o 1/80 7 artikla

Ks. Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-107/94 Asscher, C-1/97 Birden, C-188/00 Kurz ja C-151/04 ja C-152/04 Nadin ym.

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Turun hallinto-oikeus 28.7.2020 nro 20/0616/3

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 22.3.2019 hylännyt A:n ja B:n (jatkossa myös ”hakijat”) oleskelulupia koskevat hakemukset. Perheenkokoajana on A:n puoliso ja B:n isä C, jolla on Suomessa pysyvä oleskelulupa. Hakijat ja perheenkokoaja ovat Turkin kansalaisia. Maahanmuuttovirasto on lisäksi päättänyt karkottaa hakijat kotimaahansa Turkkiin.

Maahanmuuttovirasto on päätöksensä perusteluissa lausunut muun ohella, että se ei myönnä A:lle pysyvää tai määräaikaista oleskelulupaa, eikä B:lle määräaikaista oleskelulupaa, koska hakijoiden toimeentulon ei voida katsoa olevan ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitetulla tavalla turvattu yhteiskunnan myöntämillä etuuksilla ja perheenkokoajan yritystoiminnasta saaduilla tuloilla. Asiassa ei ole ilmennyt perustetta toimeentuloedellytyksestä poikkeamiselle. Myöskään ulkomaalaislain 66 a §:n mukaiset seikat eivät edellytä oleskeluluvan myöntämistä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi, koska päätös johtaa Suomea sitovan Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisen assosiaatiosopimuksen ja siihen liittyvän assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 vastaiseen tilanteeseen.

Hallinto-oikeus on lisäksi velvoittanut Maahanmuuttoviraston korvaamaan oikeudenkäyntikulut 1 674 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.

Hallinto-oikeus on selostanut sovellettavat oikeusohjeet, Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja asiassa saadun selvityksen sekä esittänyt oikeudellisena arvionaan pääasian osalta seuraavaa:

Maahanmuuttoviraston päätös on sikäli puutteellinen, ettei siinä ole arvioitu assosiaatiosopimuksen vaikutusta valittajien asiaan. Mainittua kysymystä on kuitenkin käsitelty valituksessa ja Maahanmuuttovirasto on ottanut siihen kantaa lausunnossaan. Asiaa ei siten ole pelkästään tämän seikan vuoksi syytä palauttaa Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perheenkokoaja, Turkin kansalainen C oleskelee Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla ja on ainakin vuodesta 2007 lähtien toiminut elinkeinonharjoittajana. Hänen on näin ollen katsottava kuuluvan Suomen laillisille työmarkkinoille. A on tullut Suomeen puolisonsa perheenjäsenenä, ja hänelle on tällä perusteella myönnetty oleskelulupa. Asiassa on riidatonta, että A on oleskellut Suomessa oleskeluluvalla viisi vuotta ja että hän on asunut koko tuon ajan keskeytyksettä puolisonsa kanssa.

Euroopan unionin tuomioistuimen edellä selostetun oikeuskäytännön perusteella mainituista seikoista seuraa, että A:lle on syntynyt suoraan assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 artiklan 7 toisen luetelmakohdan mukainen oikeus tehdä Suomessa mitä tahansa valitsemaansa palkattua työtä. A:n oikeusasema on syntynyt 7 artiklan välittömän oikeusvaikutuksen seurauksena, eikä kyseisen oikeuden syntyminen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan edellytä, että hän on tai olisi ollut Suomessa työmarkkinoilla. Hänellä on suoraan oikeusasemansa seurauksena katsottava olevan myös oikeus oleskella Suomessa, sillä muutoin hänen oikeutensa päästä työmarkkinoille ja tehdä tosiasiassa palkkatyötä jäisi vaikutuksettomaksi.

Kyseistä oleskeluoikeutta voidaan rajoittaa vain assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 artiklassa 14 tyhjentävästi luetelluilla perusteilla, joihin toimeentuloedellytyksen täyttäminen ei kuulu, ja joita Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksessään soveltanut. Tässä tilanteessa Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut mainitsemillaan ulkomaalaislaissa säädetyillä perusteilla hylätä valittajan oleskelulupahakemusta ja päättää hänen maastapoistamisestaan, koska päätöksen lopputulos on ristiriidassa Suomea sitovan Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisen assosiaatiosopimuksen ja siihen liittyvän assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 osalta Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä luotujen vakiintuneiden tulkintojen kanssa. Edellä sanottu huomioon ottaen myös puolisoiden alaikäisen lapsen B:n oleskelulupa-asia on syytä palauttaa Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet ja oikeuskäytäntö pääasian osalta

Euroopan talousyhteisön ja Turkin välinen assosiaatiosopimus 12.9.1963 (64/732/ETY)

Assosiaationeuvoston päätös 19.9.1980 N:o 1/80 7 ja 14 artikla

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-37/98 Savas, C-65/98 Eyüp, C 373/03 Aydinli, C-303/08 Bozkurt, C-7/10 ja C-9/10 Kahveci ja Inan ja C 451/11 Dülger

Ulkomaalaislaki 39 § 1 momentti, 54 § 1 momentti ja 56 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kristian Hellman ja Juulia Tuomaala, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan sekä pääasian että oikeudenkäyntikulujen osalta.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Keskeisin hallinto-oikeuden päätelmä on se, että Maahanmuuttoviraston päätös on ristiriidassa assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan kanssa. Hallinto-oikeus perustaa näkemyksensä siihen, että elinkeinonharjoittajana toiminut ja toimiva perheenkokoaja kuuluu Suomessa laillisille työmarkkinoille. Se ei suoranaisesti ota kantaa siihen, onko perheenkokoaja sen käsityksen mukaan myös työntekijä.

Koska perheenkokoajan asema työntekijänä kuitenkin on kyseisen artiklan mukainen ehdoton edellytys suojan syntymiselle, hallinto-oikeuden päätös on virheellinen. Perheenkokoaja on saatavilla olevien tietojen perusteella koko tarkastelujakson ajan ollut kommandiittiyhtiön ainoa vastuunalainen yhtiömies. Hän ei siten tee työtä toiselle tämän johdon alaisena palkkaa vastaan eivätkä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa ole luonteenomaisia työsuhteelle. Hallinto-oikeuden oman käsityksenkin mukaan perheenkokoaja on ainakin vuodesta 2007 alkaen ollut elinkeinonharjoittaja.

Hallinto-oikeus ei näin ollen ole voinut mainitsemillaan perusteilla kumota Maahanmuuttoviraston päätöstä. Assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 6 artiklalla ja 7 artiklalla ei ole perheen asioissa merkitystä, vaan asiat olisi tullut ratkaista ulkomaalaislain mukaan, kuten Maahanmuuttovirasto on tehnyt.

Kun Maahanmuuttoviraston päätös ei ole hallinto-oikeuden tarkoittamalla tavalla puutteellinen tai virheellinen, hallinto-oikeuden päätös tulee kumota myös siltä osin kuin oikeudenkäyntikulut on määrätty Maahanmuuttoviraston maksettaviksi.

Hakijat ovat antaneet selityksen, jossa on vaadittu valituslupahakemuksen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä, hakijoiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista sekä ennakkoratkaisun pyytämistä unionin tuomioistuimelta. Selityksessä on lisäksi esitetty muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttoviraston valitusoikeus on assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 13 artiklan niin sanotun standstill-lausekkeen vastainen. Assosiaationeuvoston päätös on tullut Suomea velvoittavaksi 1.1.1994 ja Maahanmuuttoviraston valitusoikeudesta säädettiin vasta 1.5.2004 voimaan tulleessa ulkomaalaislaissa. Maahanmuuttoviraston valitusoikeus ei voi rajoittaa A:n oikeutta työhön pääsyyn. Jos valituslupahakemusta ei jätetä tutkimatta, on se assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 13 artiklan vaikutuksen vuoksi hylättävä.

Hallinto-oikeuden päätös perustuu oikeaan tulkintaan assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklasta. Maahanmuuttoviraston esittämää tulkintaa rasittaa se, että elinkeinonharjoittajana työskentelevä turkkilainen voisi joko työskentelemällä elinkeinotoimintansa ohella tai elinkeinotoimintansa lopettaen saada perheenjäsenelleen voimaan 7 artiklan mukaiset oikeudet. Tällöin perheenjäsenellä olisi 7 artiklan mukaiset oikeudet riippuen siitä, mikä kulloinkin olisi hänen oikeutensa lähteenä olevan perheenkokoajan työskentelyn juridinen määritelmä. Maahanmuuttoviraston tulkinta ei ole assosiaatiosopimuksen ja assosiaationeuvoston päätöksen tarkoituksen mukaista, ja johtaisi monenlaisiin soveltamisongelmiin.

Assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 artikloissa 6 ja 7 käytetty sana ”worker” voidaan kääntää myös yleisemmin työläiseksi. Työntekijää tarkoittaa englannin kielellä sana ”employee”, joka viittaa välittömämmin työntekijään, joka tekee työtä tietyssä työsuhteessa. Sana ”worker” ei viittaa työntekijän asemassa olevaan, vaan yleisesti rekisteröityyn työvoimaan, ”työläisiin”.

Valituksessa vedottu unionin tuomioistuimen Birden-tuomio ei ole asiayhteytensä vuoksi relevantti tässä asiassa. Kysymys oli turkkilaisen työntekijän oman työskentelyn luonteesta 6 artiklan oikeuksien saamiseksi, joten siitä ei voi tehdä välittömiä johtopäätöksiä siitä, milloin perheenjäsenellä on 7 artiklasta seuraavat oikeudet.

Perheenkokoaja toimii kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä ja työskentelee yhtiössään. Hän voisi työskennellä yhtiössään työsopimuksen perusteella ja saada siitä palkkaa ja voisi siis olla vastuuasemansa lisäksi juridisesti yhtiönsä työntekijä. Perheenkokoajan aseman määrittäminen päätöstä N:o 1/80 sovellettaessa ei voi perustua siihen, omistaako hän työnantajanaan toimivan yrityksen.

Hakijoiden selitys on lähetetty Maahanmuuttovirastolle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen ratkaistavaksi.

Kun hallinto-oikeus ratkaisee asian, sen tulee lausua myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.

Perustelut

1. Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakko-ratkaisupyynnön esittäminen olisi edellä mainittu huomioon ottaen tarpeen.

2. Pääasia

2.1 Kysymyksenasettelu

Perheenkokoajana toimiva Turkin kansalainen C on Suomessa asuessaan toiminut elinkeinonharjoittajana. Oleskeluluvan hakijoina ovat hänen puolisonsa A ja hänen lapsensa B, joille on aikaisemmin myönnetty oleskeluluvat ja jotka ovat asuneet Suomessa yhdessä perheenkokoajan kanssa.

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan soveltamisalasta, eli siitä onko perheenkokoajan perheenjäsenille syntynyt mainitun määräyksen mukaisia oikeuksia.

2.2 Turkin assosiaatiosopimus, sen lisäpöytäkirja ja assosiaationeuvoston päätös N:o 1/80

Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden ja yhteisön Ankarassa 12.9.1963 allekirjoittama Euroopan talousyhteisön ja Turkin välinen assosiaatiosopimus vahvistettiin yhteisön puolesta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, 217, s. 3685; jäljempänä assosiaatiosopimus).

Assosiaatiosopimuksen tarkoituksena on sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan edistää sopimuspuolten välisten kaupallisten ja taloudellisten suhteiden jatkuvaa ja tasapainoista vahvistumista, myös työvoiman alalla, toteuttamalla asteittain työntekijöiden vapaa liikkuvuus (12 artikla) sekä poistamalla sijoittautumisvapautta (13 artikla) ja palvelujen tarjoamisen vapautta (14 artikla) koskevia rajoituksia Turkin kansan elintason parantamiseksi ja Turkin tasavallan yhteisöön liittymisen helpottamiseksi.

Assosiaatiosopimuksen 12 artiklan mukaan sopimuspuolet tukeutuvat perustamissopimuksen 48, 49 ja 50 artiklaan (nykyään SEUT 45, 46 ja 47 artiklat) toteuttaakseen välillään asteittain työntekijöiden vapaan liikkuvuuden.

Assosiaatiosopimuksen lisäpöytäkirja on tehty, hyväksytty ja vahvistettu yhteisön puolesta 19.12.1972 annetulla neuvoston asetuksella N:o 2760/72 (EYVL L 293, s. 1).

Lisäpöytäkirjan 62 artiklan mukaan pöytäkirja on erottamaton osa assosiaatiosopimusta.

Lisäpöytäkirjan 36 artiklassa, joka kuuluu II osaston I lukuun, jonka otsikkona on ”Työntekijät”, määrätään, että työntekijöiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden ja Turkin välillä toteutetaan asteittain assosiaatiosopimuksen 12 artiklassa ilmaistujen periaatteiden mukaisesti mainitun sopimuksen voimaantuloa seuraavien kahdennentoista vuoden ja kahdennenkymmenennen toisen vuoden lopun välillä. Assosiaationeuvosto päättää tätä varten tarvittavista yksityiskohtaisista säännöistä.

Assosiaationeuvoston päätöksen 19.9.1980 N:o 1/80 II luvun 1 jakson "Työhön ja työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset" 6 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

"Jollei hänen perheenjäsentensä vapaata oikeutta työskentelyyn koskevista 7 artiklan määräyksistä muuta johdu, turkkilaisella työntekijällä, joka työskentelee laillisilla työmarkkinoilla tietyssä jäsenvaltiossa, on oikeus

- työskenneltyään säännönmukaisesti yhden vuoden saada työlupansa uudistetuksi tässä jäsenvaltiossa samaa työnantajaa varten, jos hänellä on työpaikka;

- työskenneltyään säännönmukaisesti kolme vuotta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjous, joka on tehty tavanomaisin ehdoin ja joka on rekisteröity tämän valtion työvoimaviranomaisissa, jollei yhteisön työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu;

- työskenneltyään säännönmukaisesti neljä vuotta tehdä vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.

Saman päätöksen II luvun 1 jakson 7 artiklassa määrätään muun ohella seuraavaa:

”Jäsenvaltion laillisille työmarkkinoille kuuluvan turkkilaisen työntekijän perheenjäsenillä, joille on annettu lupa muuttaa työntekijän luokse, on oikeus

- asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään kolme vuotta vastaanottaa mikä tahansa työtarjous, jollei yhteisön jäsenvaltioiden työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu

- asuttuaan tässä jäsenvaltiossa säännönmukaisesti vähintään viisi vuotta tehdä tässä jäsenvaltiossa vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.”

Saman päätöksen II luvun 1 jakson 13 artiklassa määrätään seuraavaa:

"Yhteisön jäsenvaltiot ja Turkki eivät voi ottaa käyttöön uusia työhön pääsyä koskevan oikeuden edellytysten rajoituksia niiden työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta, jotka oleskelevat ja työskentelevät säännönmukaisesti jäsenvaltioiden tai Turkin alueella."

2.3 Asiassa saatu selvitys

Perheenkokoaja on asunut Suomessa vuodesta 1997 lähtien ja hänelle on vuonna 2002 myönnetty pysyvä oleskelulupa. Perheenkokoaja on Turkin kansalainen.

Perheenkokoaja toimii elinkeinonharjoittajana. Hän on kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies ja hänen omistamansa yritys on rekisteröity kaupparekisteriin vuonna 2007. Perheen toimeentulo perustuu tästä yritystoiminnasta saatuihin tuloihin sekä yhteiskunnan myöntämiin etuuksiin.

Perheenkokoaja ja hakijana oleva puoliso ovat avioituneet vuonna 2010. Puolisolle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa ja hän on muuttanut Suomeen vuonna 2012. Hänelle on myönnetty jatkolupa vuoteen 2017 saakka. Puolisoilla on kolme yhteistä Suomessa syntynyttä lasta, joista yksi on myös tässä asiassa hakijana. Lapselle on myönnetty ensimmäinen jatkuva oleskelulupa vuodeksi vuonna 2016.

2.4 Oikeudellinen arviointi

Standstill-lauseke

Hakijat ovat korkeimmassa hallinto-oikeudessa ensin vedonneet siihen, että Maahanmuuttoviraston valitusoikeus on niin sanotun standstill-lausekkeen vastainen. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttoviraston ulkomaalaislain 195 §:ssä säädetty valitusoikeus on oikeudenkäyntimenettelyä koskeva säännös, joka ei merkitse EU:n ja Turkin välisestä assosiaatiosta seuraavien oikeuksien materiaalista rajoitusta. Asiassa ei siten tule arvioitavaksi, olisiko säännös standstill-lausekkeessa tarkoitettu uusi rajoitus. Standstill-lauseke ei näin ollen ole esteenä Maahanmuuttoviraston valituksen tutkimiselle riippumatta siitä, tulevatko assosiaatiota koskevat määräykset ylipäätään sovellettavaksi.

Assosiaationeuvoston päätöksen soveltamisala

Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, että koska elinkeinonharjoittajana toimineen perheenkokoajan on katsottava kuuluvan Suomen laillisille työmarkkinoille, hänen puolisonsa kuuluu perheenkokoajan perheenjäsenenä assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artiklan soveltamisalaan. Asiassa on Maahanmuuttoviraston valituksesta ratkaistavana tämän hallinto-oikeuden soveltamisratkaisun oikeellisuus.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 7 artikla, samoin kuin sen 6 artikla, kuuluvat mainitun päätöksen toisen luvun ensimmäiseen jaksoon, joka koskee työhön ja työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyviä kysymyksiä. Päätöksen 6 artiklassa on määräyksiä sellaisen turkkilaisen työntekijän oikeuksista, joka työskentelee laillisilla työmarkkinoilla tietyssä jäsenvaltiossa. Päätöksen 7 artiklassa puolestaan määrätään tällaisen työntekijän perheenjäsenten oikeuksista. Asiassa ratkaisevaa siten on se, pidetäänkö perheenkokoajaa näissä määräyksissä tarkoitettuna työntekijänä.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on tarkasteltu assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 6 artiklaan sisältyvän työntekijän käsitteen tulkintaa. Päätöksen 6 artiklan ja 7 artiklan läheisen yhteyden vuoksi tämä tulkinta on sovellettavissa myös 7 artiklan yhteydessä.

Tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä assosiaatiosopimuksen 12 artiklan ja kyseiseen sopimukseen liitetyn lisäpöytäkirjan 36 artiklan sanamuodosta sekä päätöksen N:o 1/80 tavoitteesta on päätelty, että EY:n perustamissopimuksen 48 ja 49 artiklassa (nykyään SEUT 45 ja 46 artikla) sekä 50 artiklassa (nykyään SEUT 47 artikla) hyväksytyt periaatteet on saatettava koskemaan mahdollisuuksien mukaan turkkilaisia työntekijöitä, joilla on kyseisessä päätöksessä tunnustetut oikeudet. Näin ollen oikeuskäytännössä on viitattu unionin oikeuden mukaiseen työntekijän käsitteen tulkintaan määriteltäessä saman työntekijän käsitteen ulottuvuutta päätöksen N:o 1/80 6 artiklassa (ks. esim. C-1/97 Birden, kohdat 23–24 ja C-188/00 Kurz, kohdat 30–31).

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työntekijälle on muun ohella ominaista se, että henkilö tekee toiselle tämän johdon alaisena tietyn ajan työtä palkkaa vastaan. (ks. esim. C-1/97 Birden kohta 25 ja C-188/00 Kurz kohta 32). Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että työntekijänä ei ole pidettävä sellaista henkilöä, joka tekee töitä ilman alisteisuussuhdetta vaan henkilöä on silloin pidettävä itsenäisenä ammatinharjoittajana, joihin ei sovelleta työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia säännöksiä. (ks. esim. C-107/94, Asscher kohdat 25–26 ja C-151/04 ja C-152/04 Nadin ym. kohdat 30–31). Edellä mainitun perusteella korkein hallinto-oikeus pitää selvänä, että itsenäiset elinkeinonharjoittajat ja heidän perheenjäsenensä eivät kuulu assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 6 artiklan ja 7 artiklan soveltamisalaan.

2.5 Johtopäätös ja lopputulos

Saadun selvityksen perusteella perheenkokoaja on toiminut Suomessa ollessaan ainoastaan itsenäisenä elinkeinonharjoittajana. Hän ei ole, eikä ole missään vaiheessa ollut, työntekijä assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 6 artiklassa ja 7 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Hänen perheenjäsenilläänkään ei siten ole päätöksen 7 artiklasta johtuvia oikeuksia.

Edellä esitetty huomioon ottaen hallinto-oikeus ei päätöksessään lausutuilla perusteilla ole voinut kumota Maahanmuuttoviraston päätöstä. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava. Koska hallinto-oikeus ei ole lausunut muista hakijoiden hallinto-oikeudessa esittämistä valitusperusteista, korkein hallinto-oikeus ottamatta asiaa välittömästi enemmälti ratkaistavaksi palauttaa asian hallinto-oikeudelle uudelleen ratkaistavaksi.

2.6 Oikeudenkäyntikulut

Kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 98 §:n 3 momentti, korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja koskevat vaatimukset on ratkaistava hallinto-oikeudessa sille palautetun asian yhteydessä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Juha Lavapuro ja Outi Siimes. Asian esittelijä Paul Karlsson.