KHO:2022:15

Maahanmuuttovirasto oli hyväksynyt tosiseikkana sen, että muutoksenhakijalle oli määrätty kuolemantuomio hänen kotimaassaan. Asiassa ei ollut voitu vakuuttua siitä, ettei kuolemantuomiota laiteta täytäntöön, mikäli muutoksenhakija palaisi kotimaahansa. Muutoksenhakijan katsottiin siten olevan kuolemantuomion vuoksi vaarassa kotialueellaan joutua vakavan haitan kohteeksi ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, eikä hänellä katsottu olevan mahdollisuutta sisäiseen pakoon ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että koska asiassa oli ollut perusteltua syytä epäillä muutoksenhakijan syyllistyneen ulkomaalaislaissa tarkoitettuun törkeään rikokseen, häneen oli sovellettu ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista poissulkemislauseketta. Muutoksenhakijalle oli jätetty myöntämättä oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella.

Muutoksenhakija oli tuonut esiin, että hän oli syytön siihen tekoon, josta hänelle oli määrätty kuolemantuomio, ja että asiassa oli perusteltu syy epäillä hänen saamansa tuomion oikeellisuutta. Muutoksenhakija vetosi siihen, että hänellä ei ollut ollut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Maahanmuuttovirasto ei ollut asettanut kyseenalaiseksi eikä selvittänyt muutoksenhakijan väitettä siitä, että hänellä ei ollut ollut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kotimaassaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että muutoksenhakijan esiin tuomat seikat epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä mukaan lukien todistajina oikeudenkäynnissä kuultuihin henkilöihin kohdistuneista pahoinpitelyistä olivat olennaisilta osin verrattavissa tapauksiin, jotka ovat olleet tutkittavina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kuolemantuomion antamisen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osalta voitiin esimerkkinä mainita tapaus Öcalan v. Turkki. Kiduttamalla saatujen todisteiden ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osalta voitiin esimerkkinä mainita tapaus Othman (Abu Qatada) v. Yhdistynyt kuningaskunta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Maahanmuuttoviraston päätöksestä puuttui muun ohella asiaan liittyvä muutoksenhakijan kotimaan rikosprosessuaalinen lainsäädäntö valitusmahdollisuuksineen sekä tiedot asian käsittelystä ylemmissä oikeusasteissa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kuolemantuomioon ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvät seikat on selvitettävä tapauskohtaisesti muutoksenhakijan kertomus, mahdollisesti saatavilla oleva oikeudellinen asiakirja-aineisto, kuolemantuomion antaneen maan lainsäädäntö ja maatieto, kansainväliset sopimukset ja oikeuslähteet sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Maahanmuuttovirasto ei ollut voinut soveltaa muutoksenhakijaan poissulkemislauseketta, koska asiassa ei ollut selvitetty muutoksenhakijan väitettä siitä, että hänellä ei ollut ollut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset oli kumottava toissijaista suojelua ja poissuljentaa koskevilta osin ja asia oli palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (SopS 77/1968) 1 F artikla

Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18–19/1990) 2, 3 ja 6 artikla

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

(SopS 7–8/1976) 14 artikla

Ulkomaalaislaki 88 § 1 ja 2 momentti

Perusoikeuskirja 4, 19.2, 47 ja 48 artikla

Uudelleen laadittu määritelmädirektiivi (2011/95/EU) 17 artikla 1 kohta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin suuri jaosto tuomio 12.5.2005, Öcalan v. Turkey; tuomio 9.5.2012 Othman (Abu Qatada) v. the United Kingdom

EU Immigration and Asylum Law, A Commentary, edited by Kay Hailbronner, Daniel Thym, Second edition 2016, C.H. Beck/Hart/Nomos s. 209−210, 1222.

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 13.5.2020 nro 20/0577/4

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 19.8.2019 peruuttanut muutoksenhakijan pakolaisaseman ja määräaikaisen oleskeluluvan, koska hänen on katsottu kansainvälistä suojelua hakiessaan salanneen ja antaneen tietoisesti vääriä tietoja sellaisista seikoista, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet pakolaisaseman ja oleskeluluvan myöntämiseen. Maahanmuuttovirasto on jättänyt myöntämättä muutoksenhakijalle oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt muutoksenhakijalle tilapäisen oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n perusteella yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä alkaen.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

D:n kuolemaan johtaneen ampumisen jälkeen poliisi oli kuulustellut muutoksenhakijaa, ja turvallisuuspalvelu oli kuulustellut sekä pahoinpidellyt häntä. Muutoksenhakijalle oli sanottu, että hänen täytyy tunnustaa D:n tappaminen. Kaksi autoa ampunutta henkilöä oli myös otettu kiinni. Asiaan liittyvässä oikeudenkäynnissä muutoksenhakija oli kertonut olevansa syytön. Muutoksenhakijan kertomuksen mukaan hän oli saanut kuolemantuomion kahden ampujan kanssa D:n murhasta vuonna 2004. Muutoksenhakija oli pidätetty vuonna 2004, mutta hän ei ole muistanut tarkalleen, milloin kuolemantuomio oli annettu. Muutoksenhakija ei ole voinut esittää tuomiota, koska se oli X:n valtiossa.

Muutoksenhakijan kertomuksen mukaan tuomioistuin oli katsonut hänen olevan syyllinen D:n murhaan, koska D:tä ei olisi tapettu, ellei muutoksenhakija olisi tuonut tätä kotimaahansa. Kaksi D:n ampunutta henkilöä olivat sanoneet, että muutoksenhakija oli pyytänyt heitä tappamaan D:n, mikä ei muutoksenhakijan kertoman mukaan pidä paikkansa. Kyseiset henkilöt olivat edelleen vankilassa. Myös muutoksenhakija oli joutunut vankilaan. Hän oli vuonna 2012 paennut vankilasta ja mennyt valtion W puolelle, josta hän oli jatkanut valtion V kautta valtioon U.

Uutislähteiden mukaan Y:n valtion viranomaisille oli vakuutettu X:n valtion hallinnosta, että kuolemanrangaistusta ei tultaisi panemaan täytäntöön, mikä oli ollut käytäntönä vuodesta 1996 lähtien. Kuolemantuomio oli peruttu myöhemmin, ja se oli muutettu elinkautiseksi vankeudeksi. Muutoksenhakijan kertoman mukaan tämä ei pidä paikkansa. Muutoksenhakijan kertoman mukaan kuolemantuomio oli yritetty vaihtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen, mutta se ei ollut onnistunut. Myös ampujat olivat saaneet kuolemantuomion. Tuomioistuimelle ei ollut esitetty muuta näyttöä muutoksenhakijan syyllisyydestä kuin kahden ampujan kertomus.

Muutoksenhakija ei ole ollut vankilapaon jälkeen tekemisissä kotimaansa viranomaisten tai perheenjäsentensä kanssa. Muutoksenhakijan käsityksen mukaan vankilapako vaikuttaa hänen tuomioonsa siten, että hänet tullaan hirttämään.

Maahanmuuttovirastolle on esitetty kopio muutoksenhakijan saamasta hirttotuomiosta ja tuomion käännös, jonka mukaan päätös on päivätty vuoden 2005 loppupuolella. Tuomioistuin on päättänyt tuomita muutoksenhakijan ja kaksi muuta henkilöä kuolemaan hirttämällä. Heidät on tuomittu vankeuteen kymmeneksi vuodeksi, ja rangaistuksen toimeenpano on yhdistetty hirttotuomioon. Tuomituille on ilmoitettu oikeudenkäyntiasiakirjojen toimittamisesta automaattisesti A:n kotialueen muutoksenhakutuomioistuimeen niiden lainmukaisuuden tarkistamiseksi. Heillä on ollut oikeus valittaa päätöksestä 30 päivän kuluessa päätöksen julistamista seuraavasta päivästä.

YK:n ihmisoikeusneuvoston vuonna 2018 julkaiseman raportin mukaan X:ssä on voimassa kuolemantuomio ja kuolemantuomioita pannaan täytäntöön. Myös A:n kotialueella on voimassa kuolemantuomio, mutta kuolemantuomioita ei de facto ole pantu täytäntöön vuoden 2008 ja kesäkuun 2018 välillä. YK:n ihmisoikeusneuvosto kertoo, että X:n rikosmenettelylaissa on menettelyllisiä takeita, muun muassa syytetyn oikeus oikeudelliseen avustajaan ennen kuulustelua ja kielto syytetyn pakottamisesta antamaan tunnustus väitetystä rikoksesta muun muassa pahoinpitelyn, uhkausten, haavoittamisen tai psykologisen paineen alla.

YK:n ihmisoikeusneuvoston vuonna 2018 julkaiseman raportin mukaan YK:n erityisraportoijille on kerrottu suuresta määrästä epäiltyjä oikeusturvan loukkauksia kuolemantuomiotapauksissa X:n valtiossa. Oikeusturvan loukkaukset ovat koskeneet muun muassa tuomioita, jotka ovat perustuneet pääasiassa tai pelkästään kidutuksella tai painostuksella saatuihin tunnustuksiin, kidutusväitteiden tutkimatta jättämisiä ja nopeita oikeudenkäyntejä, jotka ovat johtaneet massateloituksiin (---kaksi lähdettä vuosilta 2017 ja 2018). YK:n erityisraportoijan mukaan nykyisiä menettelytakeita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaamiseksi joko ei implementoida käytännössä tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi suojelemaan oikeusturvan loukkauksilta. Tämä on johtanut systeemisiin loukkauksiin ihmisen oikeuteen elämää vastaan (---yksi lähde vuodelta 2018).

Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevien uutislähteiden mukaan muutoksenhakija on tuomittu kuolemaan hirttämällä D:n palkkamurhasta vuonna 2005, mutta kuolemantuomio on kumottu myöhemmin virheellisenä (---kaksi lähdettä vuodelta 2005). Toisen uutislähteen mukaan muutoksenhakija on tuomittu A:n kotialueella kuolemaan hirttämällä, mutta koska hänet on tuomittu murhasta, asia on käsitelty automaattisesti uudelleen uudessa oikeusistuimessa (---yksi lähde vuodelta 2005). Uutislähteen mukaan asia on otettu uuteen käsittelyyn 10.8.2005 ja kuolemantuomio on annettu X:ssä vuoden 2005 loppupuolella (---kaksi lähdettä vuodelta 2005). Vuoden 2006 alkuvuoden uutisoinnin mukaan tuomio on oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoinen, kun korkein oikeus on hyväksynyt sen (---kaksi lähdettä vuodelta 2006). X:n viranomaiset ovat vakuuttaneet Y:n viranomaisille, että kuolemanrangaistusta ei laiteta täytäntöön, vaan sen katsotaan olevan elinkautinen vankeusrangaistus (---viisi lähdettä vuosilta 2005 ja 2006).

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikkana sen, että muutoksenhakijalle on annettu kuolemantuomio kotimaassaan.

Muutoksenhakijan saaman kuolemantuomion vuoksi hänen ei ole voitu katsoa täyttävän turvapaikan edellytyksiä, sillä ulkomaalaislain edellyttämä syy-yhteys vainon ja vainon syyn välillä ei täyty (ulkomaalaislaki 87 b §), eikä muutoksenhakijalla täten ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että asiassa on merkittäviä perusteita uskoa, että muutoksenhakijaa uhkaisi kotialueellaan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdan mukainen vakava haitta. Muutoksenhakijan henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen hänellä ei voida katsoa olevan mahdollisuutta sisäiseen pakoon (ulkomaalaislaki 88 e §).

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että muutoksenhakija on saanut kuolemantuomion kotimaassaan D:n vuonna 2004 tapahtuneesta murhasta. Muutoksenhakija on suorittanut tuomiotaan kotimaassaan vankilassa vuodesta 2004 vuoteen 2012, jolloin hän on paennut vankilasta. Y:n valtio on asettanut muutoksenhakijan maahantulokieltoon ja yhtenä perusteena on ollut muutoksenhakijan saama tuomio.

Poissuljentalausekkeen soveltamisesta kysyttäessä muutoksenhakija on sanonut, että hänen saamansa tuomio on virheellinen.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että koska muutoksenhakijan on perusteltua syytä epäillä syyllistyneen ulkomaalaislaissa tarkoitettuun törkeään rikokseen, hänen kohdallaan sovelletaan ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista poissulkemislauseketta. Näin ollen oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella on jätetty myöntämättä.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kyse, seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 108 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan pakolaisasema peruutetaan, jos hakija on kansainvälistä suojelua hakiessaan antanut tietoisesti vääriä tietoja, jotka ovat vaikuttaneet päätöksen lopputulokseen tai hakija on kansainvälistä suojelua hakiessaan salannut sellaisen seikan, joka olisi vaikuttanut päätöksen lopputulokseen. Saman momentin 3 kohdan mukaan pakolaisasema peruutetaan, jos turvapaikka olisi pitänyt jättää 87 §:n 2–4 momentin nojalla antamatta tai oleskelulupa 88 §:n 2 momentin nojalla myöntämättä

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena. Kyseinen lainkohta vastaa Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (Geneven pakolaissopimus) 1 F artiklaa.

Ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella jätetään myöntämättä ulkomaalaiselle, jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän rikoksen.

Ulkomaalaislain 58 §:n 4 momentin mukaan määräaikainen tai pysyvä oleskelulupa taikka pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa voidaan peruuttaa, jos oleskelulupaa haettaessa on tietoisesti annettu hakijan henkilöllisyyttä koskevia tai muita päätökseen vaikuttaneita vääriä tietoja taikka salattu sellainen seikka, joka olisi saattanut estää oleskeluluvan myöntämisen.

Ulkomaalaislain 58 §:n 5 momentin mukaan määräaikainen oleskelulupa voidaan peruuttaa, jos niitä edellytyksiä, joiden perusteella oleskelulupa myönnettiin, ei enää ole olemassa.

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut Suomeen turvapaikanhakijana 14.2.2014. Maahanmuuttovirasto on antanut valittajalle pakolaisaseman 11.11.2015 W:n kansalaisena, koska hänen on katsottu voivan joutua pidätetyksi tai surmatuksi kieltäytyessään asepalveluksesta tai armeijaan mennessä hän olisi voinut joutua toteuttamaan siviileihin kohdistuvia ihmisyyden vastaisia rikoksia tai sotarikoksia. Valittajalle on myönnetty oleskelulupa pakolaisaseman perusteella ajalle 11.11.2015–11.11.2019. Maahanmuuttoviraston tietoon on tullut, että valittaja on mahdollisesti antanut vääriä tietoja henkilöllisyydestään hakiessaan turvapaikkaa, joten Maahanmuuttovirasto on ottanut ulkomaalaislain 116 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla pakolaisaseman peruuttamista koskevan asian harkittavakseen.

Valittaja on pakolaisaseman peruuttamisen harkitsemiseksi pidetyssä puhuttelussaan 5.12.2017, 14.2.2018 ja 3.7.2018 kiistänyt antaneensa vääriä tietoja ja olevansa kertomansa mukaisesti W:n kansalainen. Valittaja ei kertomansa mukaan ollut nähnyt maata X. Valittaja on vastustanut pakolaisaseman ja oleskeluluvan peruuttamista, koska hän on halunnut tulevaisuutensa olevan Suomessa.

Maahanmuuttoviraston Y:n viranomaisilta 5.4.2019 kirjallisesti saaman selvityksen mukaan valittaja oli saapunut maahan Y vuonna 1998 ja hänelle oli myönnetty oleskelulupa tuossa maassa kotimaansa silloisen yleisen turvallisuustilanteen perusteella. Valittajalle oli myönnetty pysyvä oleskelulupa vuonna 2001 ja Y:n kansalaisuus vuonna 2004. Valittajalle myönnetty kansalaisuus oli peruttu vuonna 2013, koska valittaja oli antanut väärät henkilötiedot Y:n viranomaisille kaikissa oleskelulupahakemuksissaan ja kansalaisuushakemuksessaan tuossa maassa. Y:n viranomaisten tietojen mukaan valittajan oikea henkilöllisyys on X:n kansalainen A ja hän on syntynyt vuonna 1972. Edellä mainituista syistä ja koska valittaja oli vuonna 2006 tuomittu D:n syyskuussa 2004 tehdystä murhasta, Y:n viranomainen oli vuonna 2013 määrännyt valittajan karkotettavaksi ja Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon.

Valittaja on kertonut pakolaisaseman peruuttamisen harkitsemiseksi pidetyssä puhuttelussaan 23.5. ja 29.5.2019 Y:n valtiosta saatujen tietojen pitävän paikkansa. Valittaja on kertonut olevansa X:n kansalainen. Hän on esittänyt kansalaisuustodistuksen (---). Valittaja on kertonut olleensa vuonna 2004 D:n kanssa kotimaassaan, kun autoa kohti oli ammuttu ja D oli kuollut. Ampujat olivat tähdänneet valittajaan ja osuneet ehkä vahingossa D:hen. (---) Valittaja on tiennyt olleensa kohteena, koska hän oli ajanut autoa. Ampujat olivat olleet samalta alueelta, mutta valittaja ei ole tiennyt, miksi hän oli joutunut kohteeksi, koska hänellä ei ollut ollut vihamiehiä.

Valittaja oli kertomansa mukaan saanut kuolemantuomion yhdessä kahden ampujan kanssa vuonna 2004 tai 2005, koska tuomioistuin oli katsonut hänen olleen syyllinen D:n kuolemaan tuotuaan hänet kotimaahansa. Lisäksi kaksi ampujaa olivat oikeudenkäynnissä kertoneet valittajan pyytäneen heitä tappamaan D:n. Valittaja ei kertomansa mukaan ole tiennyt tai ymmärtänyt, miksi he olivat sanoneet näin, vaikka oikeudenkäyntejä oli ollut muutama. Valittaja on kertomansa mukaan syytön D:n kuolemaan, ja hän oli kiistänyt syyllisyytensä oikeudenkäynneissä. Valittaja on kertonut, että hänen oikeudenkäyntinsä mukaan lukien hänen henkilökohtainen kuulemisensa oli videoitu. Ampujat ovat valittajan mukaan edelleen vankilassa. Myös valittaja oli ollut vankilassa vuodesta 2004 vuoteen 2012 saakka, jolloin hän oli paennut. Valittaja oli antanut vääriä tietoja, koska hän ei ollut tiennyt, että kuolemantuomion perusteella voisi saada oleskeluluvan, ja koska hän oli pelännyt, että hänet käännytettäisiin valtioon X.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Valittajalle on annettu pakolaisasema, koska hänen on katsottu W:n kansalaisena olevan vaarassa joutua pidätetyksi tai surmatuksi kieltäytyessään asepalveluksesta tai hän voisi armeijaan mennessään joutua toteuttamaan siviileihin kohdistuvia ihmisyyden vastaisia rikoksia tai sotarikoksia. Valittajan saatua pakolaisaseman on ilmennyt, että hän on X:n valtion kansalainen. Asiassa saadun selvityksen perusteella valittaja on edellä mainitulla tavalla kansainvälistä suojelua hakiessaan salannut ja antanut tietoisesti vääriä tietoja sellaisista seikoista, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet pakolaisaseman myöntämiseen. Asiassa on siten ollut perusteet pakolaisaseman peruuttamiselle ulkomaalaislain 108 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan nojalla.

Maahanmuuttovirasto on pitänyt uskottavana, että valittajalle on annettu kuolemantuomio valtiossa X. Valittaja ei ole esittänyt muita kansainvälisen suojelun perusteita suhteessa kotialueeseen X:ssä. Maahanmuuttoviraston päätöksessään esittämän edelleen ajantasaisena pidettävän maatiedon perusteella hallinto-oikeus arvioi, että A:n kotialueen yleinen turvallisuustilanne ei sellaisenaan johda vainon tai vakavan haitan vaaraan. Hallinto-oikeus arvioi, että valittajan saama kuolemantuomio on johtunut valittajan syyksi luetusta murhasta. Asiassa ei siten ole ulkomaalaislain 87 b §:n mukaista vainon syytä, eikä valittajalla ole ulkomaalauslain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan X:ssä.

Maahanmuuttovirasto on valittajan saaman kuolemantuomion perusteella arvioinut, että asiassa on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että valittaja joutuisi kotialueellaan todelliseen vaaraan kärsiä ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua vakavaa haittaa eikä hänellä ole mahdollisuutta ulkomaalaislain 88 e §:ssä tarkoitettuun sisäiseen pakoon. Maahanmuuttovirasto on jättänyt oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella myöntämättä, koska asiassa on perusteltua aihetta epäillä valittajan tehneen ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun törkeän rikoksen.

Valittaja on vedonnut siihen, että hän on syytön D:n murhaan, eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Hallinto-oikeuden arvion mukaan se, että valittaja on toistuvasti antanut vääriä tietoja henkilöllisyydestään ja tuonut kuolemantuomionsa esiin vasta viisi vuotta Suomeen saapumisensa jälkeen asian tultua ilmi viranomaislähtöisesti, heikentää valittajan kertomuksen yleistä uskottavuutta. Hallinto-oikeus toteaa, että valittajalle on pakolaisaseman lakkauttamista koskevan asian yhteydessä annettu tilaisuus selvittää asiaa suullisesti ja kirjallisesti. Hallinto-oikeus arvioi, että X:ssä annetun rikostuomion perusteella on perustellusti aihetta epäillä valittajan syyllistyneen kyseiseen törkeään rikokseen. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida asiaa toisin. Maahanmuuttovirasto on siten voinut jättää oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella myöntämättä, koska asiassa on perusteltua aihetta epäillä valittajan tehneen ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun törkeän rikoksen. Edellä kerrotuilla perusteilla pakolaisaseman peruuttamiselle on ollut myös ulkomaalaislain 108 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaiset perusteet.

Valittaja on edellä kerrotulla tavalla salannut ja antanut vääriä tietoja sellaisista seikoista, jotka olisivat estäneet oleskeluluvan myöntämisen. Maahanmuuttoviraston on edellä katsottu voineen peruuttaa valittajalle annetun pakolaisaseman, minkä vuoksi edellytykset, joiden perusteella valittajalle myönnetty oleskelulupa on myönnetty, eivät enää ole olemassa. Maahanmuuttovirasto on siten voinut peruuttaa valittajalle myönnetyn määräaikaisen oleskeluluvan ulkomaalaislain 58 §:n 4 ja 5 momentin perusteella. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen perusteella.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maria Rautsi ja Mirjami Pakanen, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija on valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijalle olisi tullut myöntää toissijainen suojeluasema, ja hänen määräaikaista oleskelulupaansa ei olisi tullut peruuttaa. Muutoksenhakija ei ole syyllistynyt ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaisiin tekoihin, eikä hänellä ole ollut X:ssä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Muutoksenhakija on esittänyt näyttöä X:n oikeusjärjestelmän heikkouksista, mitä myös maatietous tukee. Maahanmuuttovirastolla ei ole ollut oikeutta jättää myöntämättä muutoksenhakijalle toissijaista suojelua. Tämän vuoksi myös hänelle myönnettyä määräaikaista oleskelulupaa ei ole tullut peruuttaa.

Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakija on tuonut esiin, että hänellä ei ole ollut X:ssä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Pakolaisaseman harkintapuhuttelussa 29.5.2019 muutoksenhakija on kertonut, että häntä on pahoinpidelty kuulusteluissa. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty, että muutoksenhakija olisi pahoinpitelyn seurauksena tunnustanut tekonsa tai että tuomion lopputulokseen olisi vaikuttanut kuulusteluissa mahdollisen pahoinpitelyn jälkeen annettu tunnustus. Muutoksenhakija on kertonut tuoneensa esiin oikeudenkäynnissä sen, että hän on syytön rikokseen, josta hän on saanut tuomion.

Asiassa on esitetty uutisartikkeleita X:n oikeusjärjestelmän ongelmista, mutta muutoksenhakijan asiassa ei tällaisia uutisartikkeleita ole esitetty. Maatiedon mukaan X:ssä on puutteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaamisessa. Maatiedosta ei voida vetää johtopäätöstä, jonka mukaan jokaisessa oikeudenkäynnissä X:ssä olisi puutteita oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaamisessa tai että jokainen X:ssä annettu tuomio olisi virheellinen, koska oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ole ollut.

Muutoksenhakija ei ole täsmentänyt, minkälaisia puutteita hänen oikeudenkäynnissään X:ssä on ollut tai millä tavoin hänen oikeudenkäyntinsä ei ole ollut oikeudenmukainen. Muutoksenhakija on aiemmin tuonut esiin sen, että hänen saamansa tuomion oikeellisuutta on perusteltu syy epäillä johtuen todistajina olleisiin epäiltyihin kohdistuneista vakavista oikeudenloukkauksista viranomaisten taholta. Siitä seikasta, että palkkamurhan suorittaneita henkilöitä olisi kidutettu, on näyttönä vain muutoksenhakijan itsensä kertoma. Asiassa jää myös epäselväksi, millä tavoin epäiltyjen mahdollinen kiduttaminen olisi vaikuttanut tuomion lopputulokseen. Väite siitä, että muutoksenhakija ei X:ssä olisi saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä asiassaan, perustuu ainoastaan hänen itsensä kertomaan.

Muutoksenhakijalla on kertomansa mukaan ollut kolme avustajaa oikeudenkäynnissä, joista yksi on ollut lakimies aikaisemmasta asuinvaltiostaan Y:stä. Myös Y:n viranomaiset ovat seuranneet oikeusprosessia. Se, että muutoksenhakija itse kokee, että hän ei ole syyllistynyt rikokseen, josta hän on saanut tuomion, ei tarkoita, että oikeudenkäynti maassa X ei olisi ollut oikeudenmukainen.

Muutoksenhakijan aiemman toiminnan Suomessa, U:n valtiossa ja Y:n valtiossa voidaan katsoa vaikuttavan merkittävästi muutoksenhakijan yleiseen uskottavuuteen ja hänen kertomansa uskottavuuteen. Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, joka antaisi aihetta viraston päätöksen kumoamiseen.

Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijan itsensä kertoman lisäksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin puutteet ovat olleet esillä Y:n mediassa. Muutoksenhakija on toimittanut saamansa rikostuomion kopion sekä sen käännöksen, josta oikeudenkäynnin puutteet ilmenevät. Päätöksestä puuttuvat muun muassa tuomion perustelut.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Valituslupahakemus hylätään ulkomaalaislain 108 §:ssä tarkoitetun pakolaisaseman ja määräaikaisen oleskeluluvan peruuttamisen osalta. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen tältä osin.

2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian ulkomaalaislain poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan tältä osin ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

3. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa hylätään.

Perustelut

1.Pakolaisaseman ja määräaikaisen oleskeluluvan peruuttaminen

Sen perusteella, mitä asiassa on esitetty mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole pakolaisaseman ja määräaikaisen oleskeluluvan peruuttamisen osalta ulkomaalaislain 196 §:n 4 momentissa säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

2. Poissuljentalausekkeen soveltaminen

2.1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistavana, onko X:ssä kuolemaan tuomittuun muutoksenhakijaan voitu soveltaa toissijaisen suojeluaseman osalta poissulkemislauseketta, kun muutoksenhakija on vedonnut siihen, että hänet on tuomittu kuolemaan X:ssä ilman oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos lain 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan myöntämiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:

1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;

2) kidusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta;

3) mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa.

Ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella jätetään myöntämättä ulkomaalaiselle, jos on perusteltua aihetta epäillä, että hän on tehnyt:

1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

2) törkeän rikoksen; taikka

3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.

Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen lain 87 §:n 2 momentissa tai 88 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 F artiklan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;

c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 17 artiklan 1 kohdan mukaan toissijaista suojelua ei myönnetä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on perusteltua syytä olettaa, että hän on:

a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;

b) tehnyt törkeän rikoksen;

c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti;

d) vaaraksi sen jäsenvaltion yhteiskunnalle ja turvallisuudelle, jossa hän on.

Perusoikeuskirjan 47.1 artiklan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Perusoikeuskirjan 47.2 artiklan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään. Perusoikeuskirjan 47.3 artiklan kappaleen mukaan maksutonta oikeusapua annetaan vähävaraisille, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta

Perusoikeuskirjan 48.1 artiklan mukaan jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Perusoikeuskirjan 48.2 artiklan mukaan jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen.

Perusoikeuskirjan 4 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista epäihmisellä tai halventavalla tavalla.

Perusoikeuskirjan 19.2 artiklan mukaan ketään ei saada palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu.

2.3 Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita

UNHCR:n pakolaissopimuksen soveltamista koskevan käsikirjan mukaan poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemislausekkeesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle.

UNHCR:n pakolaissopimuksen 1 F artiklaa koskevan lausuman mukaan poissulkemislausekkeen soveltaminen ei edellytä syyllisyyden määrittämistä rikosoikeudellisessa mielessä, mutta näytön tason on oltava kuitenkin riittävän korkea, jotta varmistetaan, että pakolainen ei joudu erehdyksessä turvapaikkaoikeuden ulkopuolelle. Vaatimuksena on siten oltava luotettava, uskottava ja vakuuttava näyttö, joka on pelkkää epäilystä tai väitettä voimakkaampi (UNHCR Statement on Article 1 F of the 1951 Convention, heinäkuu 2009). UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan riittävän korkealla näyttökynnyksellä myös varmistetaan, että poissulkemislausekkeen soveltaminen on sopusoinnussa pakolaissopimuksen humanitäärisen päämäärän kanssa (UNHCR Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003).

UNHCR:n poissulkemislausekkeita koskevan tulkintaohjeen mukaan todistustaakka poissulkemisesta on valtiolla. Sopimuksen 1 F artiklassa asetetun näyttökynnyksen ylittyminen edellyttää selvää ja uskottavaa näyttöä (UNHCR Guidelines on International Protection: Application of the Exclusion Clauses: Article 1 F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003).

UK Home Officen selvityksen (Asylum Instruction: Exclusion: Article 1 F of the Refugee Convention, 16.2016) mukaan artikla on tarkoitettu suojelemaan turvapaikkajärjestelmän luotettavuutta, mutta se ei ole rangaistuksenomainen määräys, ja sitä tulisi soveltaa vastuullisesti. Kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, ja asianomaiselle tulee antaa tilaisuus selostaa oma osallisuutensa rikoksessa, joka olisi poissulkemislausekkeen soveltamisen perusteena. ”Perustellulla aiheella epäillä” tarkoitetaan näyttöä, joka ei ole hatara, luonnostaan heikko tai epämääräinen ja jossa on kyse muusta kuin pelkästä epäilystä tai spekulaatiosta. Edellytyksenä ei ole, että hakijan asia on tullut tuomioistuimessa käsitellyksi ja hakija tuomituksi rangaistukseen.

Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) oikeudellisessa analyysissä (Exclusion: Articles 12 and 17 Qualification Directive 2011/95/EU. A Judicial Analysis, January 2016, s. 42 ja 43) korostetaan menettelyllisten näkökohtien huomioon ottamista alennetusta selvitysvelvollisuudesta huolimatta. Jokaisessa tapauksessa pitää olla yksilöllinen näytön arviointi. Analyysissä mainitaan esimerkkinä mahdollisesta poissulkemislausekkeen perusteena käytettävästä selvityksestä tuomioistuimen tuomio edellyttäen, että se on annettu oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä.

2.4 Poissuljentaa koskevaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä

Korkein hallinto-oikeus on arvioinut poissuljennan edellytyksiä useissa vuosikirjaratkaisuissa.

Vuosikirjaratkaisussa KHO 2016:181 korkein hallinto-oikeus on todennut poissulkemislausekkeen soveltamisesta, että pelkkä epäily tai spekulaatio ei riitä näyttökynnyksen ylittymiseen, vaan viranomaisten tulee näyttää, että asiassa on perusteltua tai vakavaa syytä epäillä henkilön tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon. Ratkaisun mukaan poissulkemislausekkeita on tulkittava suppeasti, ja niiden soveltaminen edellyttää aina viranomaisen esittävän selvitystä poissulkemisperusteena soveltumisesta juuri kysymyksessä olevaan henkilöön.

Vuosikirjaratkaisussa KHO 2014:35 korkein hallinto-oikeus lausui, että lähtökohdaksi poissulkemislausekkeen soveltamisessa oli otettava ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdan sanamuoto ”perusteltua aihetta epäillä”. Tällä katsottiin tarkoitettavan näyttöä, joka ei edellytä tuomituksi tulemista ja syylliseksi katsomista tai edes syytteen nostamista, mutta joka ylittää pelkän olettamuksen tason. Lähtökohtaisesti lainkohta edellyttää myös vahvempaa epäilyä kuin esitutkintalaki, jonka mukaan esitutkinta on käynnistettävä silloin, kun on ”syytä epäillä”, että rikos on tehty. Harkittaessa, täyttyykö vaatimus ”perusteltua syytä epäillä” yksittäistapauksessa jo esitutkintavaiheessa vai edellytetäänkö asian siirtymistä poliisilta syyteharkintaan, huomioon oli otettava muun muassa asian yksilölliset olosuhteet, kuten epäillyn rikoksen laatu ja sen aiheuttama vaara yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjaratkaisussa KHO 2008:21 ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdasta, että sitä on poikkeussäännöksenä tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole se, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytön arvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.

2.5 Kuolemanrangaistusta ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevia kansainvälisiä sopimusmääräyksiä ja oikeuskäytäntöä

2.5.1 Euroopan ihmisoikeussopimus

Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18-19/1990) 2 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Keneltäkään ei saa riistää hänen elämäänsä tahallisesti, paitsi tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanemiseksi silloin, kun hänet on tuomittu rikoksesta, josta laissa määrätään tällainen rangaistus.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan ketään ei saa kiduttaa, eikä kohdella tai rangaista epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Sopimuksen 5 artiklan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Keneltäkään ei saa riistää hänen vapauttaan, paitsi seuraavissa tapauksissa ja lain määräämässä järjestyksessä:

(---)

a) henkilö vangitaan lain nojalla sen jälkeen, kun hänet on tuomittu toimivaltaisessa tuomioistuimessa; (---).

Sopimuksen 6 artiklan mukaan:

1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

a) oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä;

b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d) oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e) oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä.

2.5.2 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio 12.5.2005 asiassa Öcalan v. Turkki koskee muun ohella oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä sellaisessa asiassa, jossa kansallisessa tuomioistuimessa oli päädytty syytetyn tuomitsemiseen kuolemaan ja muutoksenhakutuomioistuin oli hylännyt tuomitun valituksen.

Suuren jaoston edellä mainitun tuomion kohdan 166 mukaan kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano ei ole ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan nähden sallittua, jos oikeudenkäynti ei ole ollut oikeudenmukainen. Sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan vaatimuksista seuraa, että kuolemantuomion määräävän tuomioistuimen on oltava riippumaton ja puolueeton ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevällä tavalla. Rikosoikeudenkäynnissä on noudatettava mitä tiukempia vaatimuksia (”the most rigorous standards”) oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa. Koska kuolemantuomion täytäntöönpano on lopullista, mielivaltainen ja laiton hengen riistäminen voidaan välttää ainoastaan soveltamalla edellä mainittuja vaatimuksia. Sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukainen vaatimus laissa määrättävästä rangaistuksesta (”provided by law”) ei tarkoita ainoastaan rangaistuksen perustumista kansalliseen lainsäädäntöön vaan myös sitä, että lain laadullisia vaatimuksia (”the requirement of quality of law”) on noudatettava täysimääräisesti. Laillisen perustan on oltava saatavilla ja ennakoitavissa siten kuin nämä käsitteet ymmärretään ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä (viimeksi mainitulta osin viittaus aikaisempiin ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomioihin Amann v. Sveitsi ja Rotaru v. Romania vuodelta 2000).

Suuren jaoston tuomioon 12.5.2005 kohdassa 167 ihmisoikeustuomioistuin lausui, että jos oikeudenkäynti ei ole ollut oikeudenmukainen edellä todetulla tavalla, ihmisoikeustuomioistuimen on otettava tämä seikka huomioon harkitessaan, onko kysymyksessä samalla myös ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan loukkaus. Tuomion kohdan 168 mukaan tapa, jolla kuolemantuomio määrätään tai pannaan täytäntöön, tuomitun henkilökohtaiset olosuhteet, suhteettomuus tehdyn rikoksen vakavuuteen nähden sekä kuolemantuomion täytäntöönpanoa edeltävät vankilaolosuhteet ovat esimerkkejä niistä tuomitun kohteluun ja rangaistukseen liittyvistä tekijöistä, jotka ovat sopimuksen 3 artiklan mukaan kiellettyjä. Tuomion kohdan 169 mukaan epäoikeudenmukaisen oikeudenkäynnin jälkeen kuolemantuomion antaminen henkilölle tarkoittaa sitä, että henkilö joutuu epäoikeudenmukaisesti myös pelkäämään teloittamistaan. Pelko ja epävarmuus tulevaisuudessa tapahtuvasta teloituksesta olosuhteissa, joissa rangaistuksen täytäntöönpanoon on todellinen mahdollisuus, lisäävät merkittävästi henkilön tuskaa (”rise to significant degree of anquish”). Tällaista tuskaa ei voida erottaa epäoikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä annetusta kuolemantuomiosta.

Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 17.1.2002 asiassa Othman (Abu Qatada) v. Yhdistynyt kuningaskunta koskee muun ohella todisteita, jotka oli mahdollisesti saatu kiduttamalla kolmansia henkilöitä. Tuomioistuimen mukaan kiduttamalla saadut todisteet rikkovat ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa. Kiduttamalla saadut todisteet vahingoittavat peruuttamattomasti menettelyä voiman korvatessa laillisuusperiaatteen. Tämä turmelee jokaisen tuomioistuimen, joka hyväksyy tällaisen menettelyn. Kiduttamalla saadut todisteet on jätettävä huomioimatta oikeudenkäynnin eheyden (”integrity”) ja viime kädessä laillisuusperiaatteen suojelemiseksi. Tällaisten todisteiden hyväksyminen on selvästi ristiriidassa paitsi sopimuksen 6 artiklan myös oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien muiden kansainvälisten sopimusmääräysten kanssa. Jos tällaiset todisteet hyväksyttäisiin rikosoikeudenkäynnissä, kysymys olisi räikeästä oikeuden epäämisestä (”flagrant denial of justice”, tuomioon kohdat 264–266, viittaus muun ohella suuren jaoston tuomioon Gäfgen v. Saksa vuodelta 2010).

2.5.3 Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 7-8/1976) 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan

1. Jokaisella ihmisellä on synnynnäinen oikeus elämään. Tämä oikeus on suojattava lailla. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää hänen elämäänsä.

2. Valtioissa, jotka eivät ole poistaneet kuolemanrangaistusta, kuolemantuomio voidaan langettaa vain vakavimmista rikoksista rikoksen tekohetkellä voimassa olevan lain nojalla loukkaamatta tämän yleissopimuksen sekä joukkotuhonnan ehkäisemistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen määräyksiä. Tämä rangaistus voidaan panna täytäntöön vain toimivaltaisen tuomioistuimen lopullisen tuomion nojalla.

Yleissopimuksen 14 artiklan mukaan:

1. Kaikki henkilöt ovat yhdenvertaisia tuomioistuinten edessä. Päätettäessä rikossyytteestä henkilöä vastaan tai hänen oikeuksistaan tai velvoituksiaan riita-asiassa jokaisella on oikeus rehelliseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetun toimivaltaisen, riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen edessä. (---).

2. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus tulla pidetyksi syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti toteen näytetty.

3. Jokaisella on tutkittaessa rikossyytettä häntä vastaan oikeus täysin yhdenvertaisena seuraaviin vähimmäistakeisiin:

a) saada viipymättä ja yksityiskohdittain hänen ymmärtämällään kielellä tieto häntä vastaan nostetun syytteen luonteesta ja syistä;

b) saada riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia valmistella puolustustaan sekä neuvotellakseen itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan kanssa;

c) saada asiansa käsitellyksi ilman kohtuutonta viivytystä;

d) olla läsnä oikeudenkäynnissä ja puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä; jos hänellä ei ole oikeudenkäyntiavustajaa, saada tietää hänellä olevan oikeus tällaiseen; sekä jokaisessa asiassa, jossa oikeudenmukaisuuden etu sitä vaatii, saada määrätyksi itselleen oikeudenkäyntiavustaja, minkä tulee tapahtua maksuttomasti siinä tapauksessa, että häneltä puuttuu varoja maksaa siitä;

e) kuulustella tai antaa kuulustuttaa niitä todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samojen olosuhteiden vallitessa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

f) saada maksuttomasti tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä;

g) olla tulematta pakotetuksi todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. (---)

5. Jokaisella rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys ja tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa lain mukaisesti. (---).

2.5.4 Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitean kannanottoja

YK:n ihmisoikeuskomitea on useissa kuolemantuomioita koskevissa tapauksissa kiinnittänyt huomiota siihen, että jos kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan mukaisia oikeudenkäyntimenettelyn takeita on rikottu, kuolemantuomio ei ole myöskään yleissopimuksen 6.2 artiklan mukainen.

Komitea on todennut Reid v. Jamaika (tiedonanto nro 250/1987, 21.8.1990, YK CCPR/C/39/D/250/1987 [1990]) tapauksessa muun ohella, että kuolemantuomio voidaan antaa vain lainmukaisesti ja siten, että yleissopimuksen määräyksiä ei rikota, mikä tarkoittaa sitä, että menettelyllisiä takeita on noudatettava. Henkilöllä on oltava oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa, syyttömyysolettama on otettava huomioon, puolustuksella tulee olla vähimmäistakeet ja asiassa on oltava oikeus muutoksenhakuun ylemmässä oikeusasteessa.

Komitea on tehnyt samanlaisia huomioita myös tapauksissa Daniel Mbenge v. Zaire (tiedonanto nro 16/1977, 8.9.1977, YK CCPR/OP/2, 76 [1990], YK täydennysasiakirja nro [40 A/38/40], 134 [1983], ja Wright v. Jamaika (tiedonanto nro 349/1989, YK CCPR/C45/D349/1989 [1992].

2.6 Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin merkitys poissuljennan kannalta

2.6.1 Oikeuskirjallisuus

Oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on tarkasteltu oikeuskirjallisuudessa myös poissuljentalausekkeiden soveltamisen kannalta. Poissuljentalausekkeiden soveltamisen on perustuttava riittäviin todisteisiin siitä todennäköisyydestä, että muutoksenhakija täyttää kaikki vaatimukset poissuljentaperusteen soveltamiseksi. Viranomaisella on todistustaakka siitä, että asiassa on tosiasiallisesti vakavia syitä katsoa muutoksenhakijan kirjaimellisesti syyllistyneen rikokseen tai hän on sananmukaisesti syyllistynyt tehtyihin tekoihin. Kolmannen maan muutoksenhakijalle antamaan rikosoikeudelliseen rangaistukseen nähden päätöksentekijän on arvioitava, onko oikeudenkäynti ollut oikeudenmukainen Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 6 mukaisesti, samoin kuin kansainvälisten oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta koskevien periaatteiden mukaisesti. (Ingo Kraft teoksessa EU Immigration and Asylum Law, A Commentary, edited by Kay Hailbronner, Daniel Thym, Second edition 2016, C.H. Beck/Hart/Nomos, s. 1222).

Sibylle Kapferer on korostanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin merkitystä poissulkemislausekkeen soveltamisessa. Hän on pitänyt arveluttavana poissulkemislausekkeen soveltamista esimerkiksi siten, että perusteena oli käytetty Algerian erityistuomioistuimessa in absentia annettua kuolemantuomiota (Sibylle Kapferer, ”Exclusion Clauses in Europe – A Comparative Overview of State Practice in France, Belgium and the United Kingdom”, International Journal of Refugee Law, 12 Special Supplemantary Issue, 2000, s. 195–221, tarkemmin s. 213).

2.6.2 Eräiden kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytäntöä

Belgiassa Commission permanente de recours des réfugiés (Permanent Refugee Appeals Commission, CPRR) on pidättäytynyt poissuljentalausekkeiden soveltamisesta ja soveltanut benefit of the doubt -periaatetta muutoksenhakijan eduksi ainakin kahdessa tapauksessa (CPRR, E142, 26.2.1996 [Libanon], ja CPRR, E145, 21.3.1993 [Etiopia]. Kirjallisuudessa on todettu näiden molempien päätösten olevan selvästi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin yleisten periaatteiden mukaisia. (Kapferer, s. 210).

Alankomaiden Raad van State (Council of State) on 16.6.2014 antamassaan päätöksessä (Nro 201302787/1/V1) arvioinut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin merkitystä poissuljentalausekkeiden soveltamiseen. Tapauksessa turkkilainen tuomioistuin oli tuominnut muutoksenhakijan elinkautiseen vankeusrangaistukseen, koska hänen katsottiin olevan laittoman järjestön jäsen ja osallinen lukuisiin murhiin.

Asiassa oli vedottu muutoksenhakijaan kohdistuneeseen kidutukseen ennen hänen tunnustamistaan. Muutoksenhakija vetosi siihen, että alioikeus oli laiminlyönyt sen tosiasian, että viranomainen (the State Secretary) ei ollut arvioinut turkkilaisen tuomioistuimen päätöstä, johon artiklan 1 F mukainen poissuljenta oli perustunut. Raad van State katsoi, että viranomainen oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Othman (Abu Qatada) v. Yhdistynyt kuningaskunta -tuomion kohtaan 267 nähden virheellisesti soveltanut artiklan 1 F poissuljentalausekkeita. Raad van State katsoi turkkilaisen tuomioistuimen päätöksen olevan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan ihmisoikeussopimuksen artiklan 6 ja kansainvälisten oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden vastainen.

2.7 Asiassa saatua selvitystä

Asian vaiheet ilmenevät Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä.

Tämän lisäksi asiakirjoista käy ilmi, että muutoksenhakija on 12.7.2019 toimittanut Maahanmuuttovirastolle kirjelmän, jonka mukaan hänen saamansa kuolemantuomion oikeellisuutta on perusteltua syytä epäillä, koska oikeudenkäynti oli heikkolaatuinen ja todistajina kuultuihin epäiltyihin oli kohdistettu vakavia oikeudenloukkauksia viranomaisten taholta. Hallinto-oikeudelle toimittamassaan vastaselityksessä muutoksenhakija on todennut olevansa syyttömästi tuomittu. Oikeudenkäynnin lyhyestä kestostakin voidaan päätellä, ettei hän ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

Y:n viranomaisilta saatujen tietojen mukaan muutoksenhakija on tuossa maassa ollessaan ilmoittanut nimekseen B ja syntymäajakseen vuoden 1979. Hän oli kertonut olevansa kotoisin maasta X. Y:n viranomaiset peruivat muutoksenhakijalle vuonna 2004 myönnetyn Y:n kansalaisuuden vuonna 2013 ja määräsivät hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon, koska hän oli antanut väärät henkilötiedot kaikissa oleskelulupahakemuksissaan ja kansalaisuushakemuksessaan. Lisäksi maahantulokiellon syynä oli muutoksenhakijan saama tuomio D:n vuonna 2004 valtiossa X tapahtuneesta murhasta.

T:n viranomaisilta saatujen tietojen mukaan muutoksenhakija on esiintynyt T:ssä nimellä C, ja hän oli kertonut syntyneensä vuonna 1972 ja olevansa kotoisin X:stä.

Muutoksenhakija on esittänyt Maahanmuuttovirastolle useita lehtileikkeitä, joissa on uutisoitu muutoksenhakijan saamasta kuolemantuomiosta ja muutoksenhakijan vankilapaosta.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikkana sen, että muutoksenhakijalle on annettu kuolemantuomio X:n valtiossa Asiassa ei ole voitu vakuuttua siitä, ettei kuolemantuomiota laitettaisi täytäntöön X:ssä, mikäli hän palaisi kotimaahansa.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että koska asiassa on ollut perusteltua syytä epäillä muutoksenhakijan syyllistyneen ulkomaalaislaissa tarkoitettuun törkeään rikokseen, häneen on sovellettu ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista poissulkemislausetta. Muutoksenhakijalle on jätetty siten myöntämättä oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella.

2.8 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

Muutoksenhakijan kertomuksen perusteella häntä on kuulusteltu turvallisuuspalvelun toimesta D:n kuolemaan johtaneista syistä ja häntä on tuossa yhteydessä pahoinpidelty sekä yritetty saada tunnustamaan D:n tappo. Muutoksenhakijaa on kuultu X:n valtiossa järjestetyssä oikeudenkäynnissä, jossa hän on useaan otteeseen todennut olevansa syytön. Muutoksenhakijan käsityksen mukaan hänen saamansa tuomion oikeellisuutta on syytä epäillä, koska oikeudenkäynti oli heikkolaatuinen ja todistajina kuultuihin epäiltyihin oli kohdistunut vakavia oikeudenloukkauksia viranomaisten taholta. Muutoksenhakijan käsityksen mukaan hän ei ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, ja oikeudenkäynnin puutteet ovat ilmenneet myös muutoksenhakijan Maahanmuuttovirastolle toimittamasta tuomion käännöksestä. Tuomiota ei ole perusteltu. Muutoksenhakija on tuonut esille, että tuomiosta on tehty valitus ja että tuomiota on turhaan yritetty saada muutettua elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksessään asettanut kyseenalaiseksi eikä selvittänyt muutoksenhakijan väitettä siitä, että hänelle ei ole ollut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kotimaassaan. Tällaista tarkastelua ei ole tehty myöskään hallinto-oikeuden päätöksessä muutoksenhakijan valitusta käsiteltäessä. Maahanmuuttoviraston päätöksessä on sinänsä viitattu YK:n ihmisoikeusneuvoston vuoden 2018 raporttiin, joka koskee yleisesti eräitä rikosoikeudellisia oikeusturvatakeita, joiden todetaan raportissa kuitenkin olevan menettelytakeina riittämättömiä suojaamaan oikeusturvan loukkauksilta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kuolemaantuomitun muutoksenhakijan esiin tuomat seikat epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä mukaan lukien todistajina kuultuihin henkilöihin kohdistuneista pahoinpitelyistä ovat olennaisilta osin verrattavissa tapauksiin, jotka ovat olleet tutkittavina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kuolemantuomion antamisen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osalta voidaan esimerkkinä mainita edellä mainittu Öcalan v. Turkki-tuomio. Kiduttamalla saatujen todisteiden ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osalta voidaan esimerkkinä mainita puolestaan samoin edellä mainittu Othman (Abu Qatada) v. Yhdistynyt kuningaskunta -tuomio, johon muun ohella Alankomaiden Raad van State on kesäkuussa 2014 antamassaan päätöksessä viitannut arvioidessaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin merkitystä sovellettaessa poissuljentalauseketta.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ole arvioitu muutoksenhakijan esille nostamia seikkoja siitä, että hänen oikeudenkäyntinsä ei ole ollut oikeudenmukainen. Viraston päätöksessä on käytetty yli kymmenen vuotta vanhoja uutislähteitä muutoksenhakijan asian käsittelystä. Nämä lähteet ovat pääosin Y:ssä julkaistuja lehtikirjoituksia. Päätöksen lähdeaineistossa ei ole tarkempia tietoja X:ssä sovellettavasta rikosprosessuaalisesta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöstä muutoksenhakumahdollisuuksineen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että kuolemantuomioon ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvät seikat on selvitettävä tapauskohtaisesti muutoksenhakijan kertomus, mahdollisesti saatavilla oleva oikeudellinen asiakirja-aineisto, kuolemantuomion antaneen maan lainsäädäntö ja maatieto, kansainväliset sopimukset ja oikeuslähteet sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että poissulkemislausekkeen soveltamisen perusteena olleessa oikeudenkäynnissä, jossa oli päädytty muutoksenhakijan tuomitsemiseen kuolemaan, muutoksenhakijalla on ollut oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi pelkästään tuomion perusteella ei ole perusteltua aihetta epäillä muutoksenhakijan syyllistyneen ulkomaalaislain 88 §:n 2 momentissa tarkoitettuun törkeän rikokseen.

Edellä mainituilla perusteilla Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava poissulkemislausekkeen soveltamisen osalta ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

3.Vaatimus suullisesta käsittelystä

Kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 § ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos, vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio ja Robert Utter. Asian esittelijä Satu Bäckmand-Liimatta.