KHO:2022:136

Iranista kotoisin oleva turvapaikanhakija oli ilmoittanut kääntyneensä kristinuskoon. Asiassa oli kysymys siitä, oliko turvapaikanhakijan uskonnollista vakaumusta ja uskonnon harjoittamista selvitetty riittävästi sen suhteen, että häneen mahdollisesti kohdistuvaa tulevaisuuden uhkaa kotimaassa oli mahdollista asianmukaisesti arvioida. Maatiedon perusteella Iranin viranomaiset olivat kohdistaneet kristinuskoon kääntyneisiin oikeudenloukkauksia.

Turvapaikanhakijan kristinuskoon kääntymisen aitouden selvittäminen oli olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen voi johtaa vainon vaaraan turvapaikanhakijan kotimaassa. Jos asiassa oli selvitetty, että turvapaikanhakija oli vakaumukseltaan kristitty, voitiin tästä lähtökohdasta edelleen selvittää, aikoiko hän ja millä tavalla jatkaa kristinuskon harjoittamista kotimaassaan. Vasta tämän jälkeen voitiin turvapaikanhakijan henkilökohtaisten olosuhteiden ja ajantasaisen maatiedon perusteella arvioida, oliko kohtuullista olettaa, että turvapaikanhakija voi kristityksi kääntyneenä harjoittaa kotimaassaan sellaista uskonnollista toimintaa, joka ei altista häntä tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Arvioinnissa oli otettava huomioon, ettei turvapaikanhakijalta voida kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä vainotuksi joutumisen pelosta johtuen kotimaahan palatessaan.

Asiassa oli jäänyt epäselväksi, olivatko Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus pitäneet muutoksenhakijan kristillistä vakaumusta aitona. Mikäli vakaumusta oli pidetty aitona, Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät olleet yksilöidyin kysymyksin tai muulla tavoin pyrkineet selvittämään, aikoiko muutoksenhakija ja millä tavalla mahdollisesti harjoittaa kristinuskoa kotimaassaan Iranissa.

Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden arviot turvapaikanhakijan uskonnollisesta vakaumuksesta ja hänen uskonnon harjoittamisestaan eivät olleet perustuneet riittäviin selvityksiin. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Ulkomaalaislain 7 § 2 momentti, 87 § 1 momentti, 87 a § 1 momentti, 87 b § 1 ja 2 momentti, 88 § 1 momentti, 147 §

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 4 artiklan 1–3 kappale, 5 artiklan 1-2 kappale, 10 artiklan 1-2 kappale

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artikla

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artikla

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus, 26.08.2021, H4048/2021

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä hylätään.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian tausta

(1) Muutoksenhakija on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta ensimmäisen kerran 12.7.2012. Turvapaikkaperusteenaan muutoksenhakija on vedonnut koston ja kuolemanrangaistuksen uhkaan yksityishenkilön taholta.

(2) Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 10.12.2012 hylännyt muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeneen hakemuksen, mutta myöntänyt muutoksenhakijalle vuodeksi oleskeluluvan ulkomaalaislain 52 §:n nojalla. Jatkolupa on myönnetty 10.12.2017 asti.

(3) Muutoksenhakija on hakenut uudestaan kansainvälistä suojelua Suomesta 29.10.2018. Turvapaikkaperusteinaan hän on vedonnut kristinuskoon kääntymisestä johtuvaan uhkaan ja siihen, että hänen tätinsä aviomies, joka on elossa, on uhannut häntä ja ilmiantanut hänet Iranin viranomaisille lapsen kaappauksesta ja kristinuskoon kääntymisestä.

(4) Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 25.3.2020 hylännyt muutoksenhakijan turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen, karkottanut muutoksenhakijan Iraniin ja määrännyt hänelle viiden vuoden maahantulokiellon Schengen-alueelle.

(5) Maahanmuuttovirasto on päätöksessään hyväksynyt, että muutoksenhakija on kastettu Suomessa, muutoksenhakija on osallistunut kristinuskon opetukseen ja seurakunnan tilaisuuksiin Suomessa, ja sen, että muutoksenhakija on jakanut Facebookissa kristinuskoa käsittelevä julkaisuja. Maahanmuuttovirasto ei ole katsonut muutoksenhakijan joutuvan elämään vastoin uskonnollista vakaumustaan kotimaassaan.

(6) Karkotuksen ja maahantulokiellon osalta Maahanmuuttovirasto on ottanut huomioon, ettei muutoksenhakijalla ole ulkomaalaislain tarkoittamaa perhettä Suomessa, muutoksenhakija on tuomittu pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta sakkoihin, ja sen, että muutoksenhakijan epäillään syyllistyneen rekisterimerkintärikokseen, törkeään petokseen ja väärän henkilötiedon antamiseen.

(7) Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan pyynnön suullisen käsittelyn järjestämisestä ja hylännyt valituksen.

(8) Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan muutoksenhakija on kertonut harjoittavansa uskontoaan käymällä jumalanpalveluksissa, osallistumalla seurakunnan toimintaan, rukoilemalla ja lukemalla Raamattua. Lisäksi muutoksenhakija on kertonut jakaneensa Facebookissa ja Instagramissa kristinuskoa koskevia kirjoituksia sekä keskustelleensa kristinuskosta veljensä ja Reza-nimisen ystävänsä kanssa. Muutoksenhakijaa ei hallinto-oikeuden mukaan voida pitää hänen toiminnastaan esitetyn selvityksen perusteella varsinaista lähetys- ja julistustyötä tekevänä henkilönä. Muutoksenhakija ei kuulu niihin henkilöryhmiin, joihin kohdistuu viranomaisten erityistä mielenkiintoa, joten ei ole perusteita olettaa muutoksenhakijan olevan viranomaisten erityisen mielenkiinnon kohteena kääntymisensä johdosta. Kansainvälisissä sopimuksissa turvattu uskonvapaus ei hallinto-oikeuden mukaan turvaa muutoksenhakijalle oikeutta harjoittaa lähetys- ja käännytystyötä.

(9) Hallinto-oikeuden mukaan kokonaisuudessaan arvioiden muutoksenhakijan maailmankatsomuksen mukainen elämä ei vaadi sellaista tunnustuksellisuutta ja julkista toimintaa, jonka perusteella hän voisi joutua ulkomaalaislaissa tarkoitetun vainon kohteeksi kotimaassaan. Hallinto-oikeus ei ole pitänyt kertomusta muutoksenhakijan tädin miehen taholta tulevasta uhasta uskottavana. Hallinto-oikeuden mukaan ei ole todennäköistä, että muutoksenhakijalla olisi perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi kotimaassaan.

(10) Hallinto-oikeus on karkottamista ja maahantulokieltoa arvioidessaan katsonut muutoksenhakijan toistuvasti syyllistyneen rikoksiin.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirjo Järvenpää ja Hanna Lähdeniemi. Esittelijä Hanna Kauppila.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(11) Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja hänelle myönnetään kansainvälistä suojelua tai oleskelulupa yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Karkotuspäätöksen täytäntöönpano on kiellettävä. Karkottaminen ja maahantulokielto tulee kumota tai maahantulokieltoa on lyhennettävä. Asiassa on järjestettävä suullinen käsittely.

Muutoksenhakija on perustellut vaatimuksiaan seuraavasti:

(12) Muutoksenhakija on vakaumuksellinen kristitty, jonka ei voida vaatia salaavan tai luopuvan uskostaan tai sen harjoittamisesta. Hänen on selvitetty harjoittavan uskontoaan niin, että se ilmentää hänen identiteettinsä todellista muutosta. Hänen on selvitetty harjoittavan uskontoa yhdessä muiden kanssa osallistumalla monenlaiseen seurakunnan toimintaan ja toteuttavan lähetyskäskyä kertomalla uskostaan muille ja kutsumalla muita uskoon myös sosiaalisen median kautta.

(13) Muutoksenhakija on jatkanut kristillistä toimintaansa viikoittain vuodesta 2016. Hän osallistuu kursseihin ja toimii seurakunnassa bändin rumpalina. Häntä on haastateltu kristillisen IRR-TV:n toimesta. Hän on Facebookissa kehottanut seuraajiaan kääntymään kristinuskoon ja hän on tehnyt Instagramissa 5–6 suoraa lähetystä, joissa on kertonut uskostaan.

(14) Kristinuskon omantunnonkysymyksenä ja elämäntapana omaksuneen muutoksenhakijan uskonnon harjoittaminen Suomessa on laajempaa kuin elämistä anonyyminä matalan profiilin käännynnäisenä. Erityisesti osallistuminen yhdessä muiden kanssa julkisesti uskonnon harjoittamiseen on keskeinen osa hänen tapaansa harjoittaa uskontoa.

(15) Muutoksenhakija on saanut sakkoja virkamiehen vastustamisesta vuonna 2018, koska hän ei osannut sanoa matkalippujen tarkastajalle tarkastuksen yhteydessä kumpaa syntymäaikaa tulisi käyttää, kun henkilötietojen muuttaminen oli vireillä. Muutoksenhakijaa on epäilty rekisterimerkintärikoksesta sekä siihen liittyen törkeästä petoksesta ja väärän henkilötiedon antamisesta. Syyte rekisterimerkintärikoksesta on hylätty. Siten voitaneen olettaa, että myös syyte törkeästä petoksesta ja väärän henkilötiedon antamisesta hylätään. Viiden vuoden maahantulokielto on tähän nähden kohtuuton.

(16) Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa lausunnon. Maahanmuuttovirasto on kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen osalta viitannut aikaisemmin lausumaansa ja hallinto-oikeuden päätökseen ja katsonut, ettei asiassa ole esitetty perusteita arvioida asiaa eri tavoin. Maahantulokiellon osalta Maahanmuuttovirasto on todennut, että sen määräämisen perusteena olevan rikosepäilyn tilanne on muuttunut Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen.

(17) Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen.

(18) Korkein hallinto-oikeus on 9.5.2022 antamallaan välipäätöksellä taltionumero H1394/2022 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(19) Maahanmuuttovirasto ei ole katsonut muutoksenhakijan joutuvan elämään vastoin uskonnollista vakaumustaan kotimaassaan. Hallinto-oikeus on asiaa kokonaisuudessaan arvioidessaan katsonut, että muutoksenhakijan maailmankatsomuksen mukainen elämä ei vaadi sellaista tunnustuksellisuutta ja julkista toimintaa, jonka perusteella hän voisi joutua ulkomaalaislaissa tarkoitetun vainon kohteeksi kotimaassaan.

(20) Muutoksenhakija on ilmoittanut kääntyneensä kristinuskoon. Asiassa on ensin otettava kantaa siihen, onko muutoksenhakijan uskonnollista vakaumusta ja uskonnon harjoittamista selvitetty riittävästi sen suhteen, että häneen mahdollisesti kohdistuvaa tulevaisuudenuhkaa kotimaassa Iranissa voidaan asianmukaisesti arvioida.

Sovellettavat oikeusohjeet

(21) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai uskoa ja vapauden tunnustaa uskontoaan tai uskoaan joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin. Artiklan 2 kappaleen mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

(22) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artikla koskee oikeutta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Sen 1 kohta vastaa sanamuodoltaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 1 kappaletta.

(23) Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle) 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan edellä tarkoitetut seikat koostuvat hakijan lausumista sekä hakijan saatavilla olevista asiakirjoista, jotka koskevat hänen ikäänsä, taustaansa, myös asiaankuuluvien omaisten taustaa, henkilöllisyyttä, kansallisuutta tai kansalaisuuksia, aikaisempaa tai aikaisempia asuinmaita ja -paikkoja, aikaisempia turvapaikkahakemuksia, matkareittiä, matkustusasiakirjoja sekä kansainvälisen suojelun hakemisen syitä.

Saman artiklan 3 kohdan nojalla kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää muun ohella

a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan;

b) hakijan esittämät asiaan vaikuttavat lausumat ja asiakirjat, mukaan luettuina tiedot siitä, onko hakija joutunut tai voiko hän joutua vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa;

c) hakijan asema ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana.

(24) Direktiivin 5 artikla koskee kansainvälisen suojelun tarpeen ilmenemistä sur place -tilanteessa. Artiklan 1 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua alkuperämaasta lähdön jälkeisiin tapahtumiin. Artiklan 2 kohdan mukaan perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa voi perustua toimiin, joihin hakija on osallistunut alkuperämaasta lähtönsä jälkeen, erityisesti jos todetaan, että kyseiset toimet perustuvat hakijan alkuperämaassaan omaksumaan vakaumukseen tai suuntautumiseen ja ilmentävät sitä.

(25) Direktiivin 10 artiklassa säädetään vainon syistä. Mainitun artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon uskonnon käsitteeseen kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa muodolliseen uskonnonharjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet tai uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

Saman artiklan 2 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä rotuun, uskontoon, kansallisuuteen taikka yhteiskunnalliseen tai poliittiseen ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.

(26) Ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava oman asiansa selvittämiseen. Viranomaisen on osoitettava asianosaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Selvityspyynnön tulee olla yksilöity sekä oikeassa suhteessa niihin selvityskeinoihin, jotka asianosaisella on hänen olosuhteensa huomioon ottaen käytettävissään.

(27) Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

(28) Ulkomaalaislain 87 a §:n 1 momentin mukaan vainoksi katsotaan teot, jotka ovat laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi sellaisia, että ne loukkaavat vakavasti perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia. Vainoksi katsotaan myös vakavuudeltaan vastaava kertymä sellaisia tekoja, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia.

(29) Ulkomaalaislain 87 b §:n 1 momentin mukaan vainon syitä arvioitaessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät siten kuin jäljempänä pykälässä säädetään.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan vainon syinä uskontoon kuuluvat erityisesti teistiset, ei-teistiset ja ateistiset uskomukset, osallistuminen yksityisesti tai julkisesti, yksin tai yhdessä uskonnon harjoittamiseen tai siitä pidättäytyminen, muut uskonnolliset toimet tai mielipiteet taikka uskontoon perustuva tai uskonnon määräämä henkilökohtainen tai ryhmän käyttäytyminen.

(30) Ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos 87 §:n mukaiset edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Vakavalla haitalla tarkoitetaan:
1) kuolemanrangaistusta ja teloitusta;
2) kidutusta tai muuta epäinhimillistä tai ihmisarvoa loukkaavaa kohtelua tai rangaistusta; ---

(31) Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytäntöä

Yhdistetyt asiat C-71/11 ja C-99/11

(32) Unionin tuomioistuin on yhdistetyissä asioissa Y ja Z (C-71/11 ja C-99/11, ECLI:EU:C:2012:518) 5.9.2012 antamassaan tuomiossa käsitellyt 21.12.2013 asti voimassa olleen niin kutsutun aiemman määritelmädirektiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseistä säännöstä, sekä 2 artiklan c alakohdan säännöstä, joka vastaa sisällöltään uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin 2 artiklan d alakohtaa.

(33) Tuomioistuin on muun ohella lausunut, että uskonnonvapautta koskevan oikeuden loukkaus voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua vainoa, jos turvapaikanhakija sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, altistuu todelliselle vaaralle siitä, että hän esimerkiksi joutuu syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 67). Kun otetaan huomioon, että direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määriteltyyn uskonnon käsitteeseen kuuluvat myös osallistuminen yksin tai yhdessä julkisesti muodolliseen uskonnonharjoittamiseen, tällaisen osallistumisen kieltäminen voi olla direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu riittävän vakava teko ja näin ollen vainoa, jos se asianomaisessa alkuperämaassa aiheuttaa todellisen vaaran siitä, että hakija joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 69).

(34) Tuomioistuin on todennut, että direktiivin 9 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että

- jokaista uskonnonvapauteen puuttumista, jolla loukataan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, ei voida pitää kyseisessä direktiivin säännöksessä tarkoitettuna ”vainoksi katsottavana tekona”

- kyseisen vapauden ulkoiseen ilmaisemiseen puuttuminen voi olla vainoksi katsottava teko ja

- sen arvioimiseksi, voiko uskonnonvapautta koskevaan oikeuteen puuttuminen, jolla rikotaan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohtaa, olla vainoksi katsottava teko, toimivaltaisten viranomaisten on tutkittava asianomaisen henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella, altistuuko asianomainen sen vuoksi, että hän käyttää tätä vapautta alkuperämaassaan, todelliselle vaaralle siitä, että hän joutuu esimerkiksi syytteeseenpanon kohteeksi taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi jonkin direktiivin 6 artiklassa tarkoitetun toimijan taholta (kohta 72).

(35) Tuomioistuin on lausunut, ettei missään (- -) todeta, että arvioitaessa sitä, kuinka suuri vaara henkilöllä on tosiasiallisesti joutua vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tietyssä tilanteessa, olisi otettava huomioon se mahdollisuus, että hakija voisi välttää vainolle altistumisen vaaran luopumalla kyseessä olevasta uskonnollisesta toiminnasta ja tämän vuoksi suojasta, joka direktiivillä pyritään hänelle pakolaisaseman tunnustamisella takaamaan (kohta 78). Tuomioistuin on todennut, että (- -) direktiivin 2 artiklan c alakohtaa on tulkittava siten, että hakijalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi, kun toimivaltaiset viranomaiset hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella arvioivat, että on kohtuullista olettaa, että hän palatessaan alkuperämaahansa harjoittaa uskonnollista toimintaa, joka altistaa hänet tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Pakolaisaseman myöntämistä koskevaa hakemusta tapauskohtaisesti arvioidessaan viranomaiset eivät voi kohtuudella edellyttää, että hakija luopuu tästä uskonnollisesta toiminnasta (kohta 80).

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntöä

F.G. v. Ruotsi (23.3.2016, suuri jaosto)

(36) EIT:n tuomio koskee kansainvälistä suojelua Ruotsista hakeneen, Ruotsiin saapumisensa jälkeen kristityksi kääntyneen Iranin kansalaisen palauttamista Iraniin. Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan linjannut sitä, mikä velvollisuus kansallisilla viranomaisilla on ollut selvittää valittajan uskonnollista kääntymistä, hänen uskonsa vakavuutta, kuinka hän harjoittaisi kristinuskoa Ruotsissa ja kuinka hän aikoisi harjoittaa sitä Iranissa.

(37) Tuomioistuin on muun ohessa todennut, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus omasta aloitteestaan arvioida ja selvittää niitä riskejä, joita islaminuskosta kristinuskoon kääntynyt valittaja mahdollisesti voisi kohdata, mikäli hänet palautettaisiin Iraniin. Koska kansalliset viranomaiset eivät olleet lainkaan arvioineet valittajan uskonnollisen kääntymisen merkitystä, asia tuli tutkia uudelleen kansallisesti. Mikäli tätä arviointia ei kaikki asiassa kertynyt selvitys huomioon ottaen suoritettaisi, asiassa voitaisiin rikkoa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 ja 3 artiklaa (tuomion kohdat 156–158).

A.A. v. Sveitsi (5.11.2019, §§ 54–59)

(38) EIT korosti tuomiossa kansallisen viranomaisen velvollisuutta perusteellisesti selvittää hakijan uskonnon harjoittamista, mukaan lukien aikomusta harjoittaa uskontoa kotimaassaan. EIT piti tuomittavana hakijan käännyttämistä sillä perusteella, että tämä voisi ”uudelleen muotoilla” käyttäytymistään kotimaassaan vainon vaaran välttämiseksi. Asiassa kansallinen viranomainen ei ollut lainkaan selvittänyt hakijalta tämän uskonnollista toimintaa kasteen jälkeen tai sitä, voisiko hän jatkaa tätä toimintaa Afganistanissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä

KHO 2017:63

(39) Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että uskonnollisen kääntymisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista. Kääntymisen aitouden selvittäminen oli olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen sinänsä voi johtaa vainon vaaraan kotimaassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Irania koskevan maatiedon perusteella kristinuskoon kääntyneet entiset muslimit voivat olla Iranissa vainon vaarassa palatessaan maahan. Tämän vuoksi asiassa oli merkitystä sillä, oliko Iranista tulevan turvapaikanhakijan kääntyminen kristinuskoon todellinen muutos hänen uskonnollisissa käsityksissään vai oliko kääntymiseen vedottu yksinomaan kansainvälisen suojelun saamiseksi ilman uuden uskonnollisen vakaumuksen ja elämäntavan omaksumista.

KHO 20.12.2017 taltio 6600 (lyhyt ratkaisuseloste)

(40) Iranin kansalainen A oli turvapaikkaa hakiessaan esittänyt kansainvälisen suojelun perusteeksi islaminuskosta luopumisen ja kääntymisen kristinuskoon Suomessa. Lisäksi hän oli vedonnut poliittiseen aktiivisuuteensa ja siitä seuranneisiin oikeudenloukkauksiin sekä tunnettuuteensa Iranissa.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että uskonnollinen kääntyminen kotimaan ulkopuolella voi olla peruste myöntää kansainvälistä suojelua. Uskonnollisen kääntymisen merkitystä oli arvioitava sekä turvapaikanhakijan henkilökohtaisten olosuhteiden että hänen kotimaansa olosuhteiden kannalta. Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa oli ensinnäkin selvitettävä henkilön vakaumuksen uskottavuuteen ja kääntymisen todelliseen tarkoitukseen liittyviä seikkoja. Tällöin keskeistä oli se, oliko kotimaasta lähdön jälkeisten toimien ainoana tai tärkeimpänä tarkoituksena ollut harjoittaa uskonnonvapauden ja oman vakaumuksen mukaisesti uutta uskontoa vai oliko kääntymisellä pyritty vain luomaan edellytykset kansainvälisen suojelun saamiseksi.

(41) Edelleen korkein hallinto-oikeus totesi, että lisäksi oli tarkasteltava, olisiko henkilöllä kyseistä maata koskevan maatiedon valossa perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi tai todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa uskonnonharjoittamisensa vuoksi. Henkilökohtaisten ominaisuuksien osalta oli muun ohella otettava huomioon turvapaikanhakijan tapa harjoittaa uskontoaan, uskonnon merkitys hänen elämässään sekä se, millaista vaikutusta uskonnonvapauden rajoituksilla hänelle olisi. Esimerkiksi pelkkä kuuluminen tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan ei yleensä ollut riittävä peruste kansainvälisen suojelun saamiselle. Arvioinnissa oli kuitenkin otettava huomioon, ettei henkilöltä voitu kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä kotimaahan palatessaan.

(42) Kansainvälisen suojelun tarvetta arvioitaessa on myös otettava huomioon, onko hakijan uskonnollinen kääntyminen tullut kotimaan viranomaisten tietoon sekä se, miten viranomaiset siihen suhtautuisivat. Kaikkia uskonnonvapauteen puuttumisia ei voida pitää vainoksi katsottavina tekoina. Vainoksi on katsottava esimerkiksi uskonnon harjoittamisesta johtuva syytteeseenpano taikka epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai seuraamuksen kohteeksi joutuminen.

KHO 2021:195

(43) Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteenaan vedonneen A:n vakaumusta oli arvioitava tilanteessa, jossa hän oli osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten oli arvioitava tästä toiminnasta A:lle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

(44) Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisun lähtökohdissaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

(45) Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus oli näin ollen keskeisessä asemassa. Olennaista oli pyrkiä selvittämään hakijan motivaatiota kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut henkilön elämään. Tämän lisäksi kokonaisarviossa oli annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle kuten asiakirjatodisteille ja todistajien kertomuksille, jotka voivat tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ollut mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

(46) Korkein hallinto-oikeus totesi, että seurakuntayhteys oli sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa oli siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Maatieto

(47) Käännynnäisten kristittyjen tilannetta Iranissa koskevat raportit toteavat, että tiedot ovat osin ristiriitaisia ja että luotettavaa ja kattavaa tietoa on vaikea saada. Yleisellä tasolla raportit näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että Iranin viranomaisten epäluulo muun ohella kristittyjä kohtaan on vuoden 2009 jälkeen lisääntynyt.

(48) Kristillisen kirjallisuuden tai Raamattujen hallussapito, kristillisen teologian opiskelu, kontaktit kristittyihin organisaatioihin, kristillisiin konferensseihin osallistuminen ja toisaalta kotikirkon toiminnan järjestäminen sekä joissain tapauksissa myös yksinomaan kotikirkon toimintaan osallistuminen, voisi eräiden lähteiden mukaan kaupungista riippuen kiinnittää viranomaisen kielteisen huomion (UK Home Office 2020).

(49) Iraniin palaavat turvapaikanhakijat puhutellaan usein poliisin tai tiedustelupalvelun toimesta lentokentällä (siitä riippumatta onko paluu pakotettu vai vapaaehtoinen). Puhuttelun lopputuloksesta riippuen henkilö voidaan kutsua jatkokuulusteluun. Tietoa palanneista turvapaikanhakijoista, jotka olisi pidätetty paluunsa jälkeen on vähän ja tietoja on vaikea verifioida. (Landinfo 21.1.2021)

(50) Iranin viranomaisten harjoittama seuranta on yleistynyt ja epäluuloa kohdistuu henkilöihin, jotka poikkeavat normista, liikkuvat suljetuissa ryhmissä ja/tai joilla on yhteyksiä ympäröivään maailmaan. Kristinuskoon kääntymistä pidetään ei niinkään henkilökohtaisena tekona vaan ryhmässä tapahtuvana toimintana, joka muodostaa uhan valtiolle. Tietolähteiden mukaan löytyy viitteitä siitä, että Iran pyrkii valvomaan ja soluttautumaan kotikirkkoihin. Viitteitä on myös Iranin harjoittamasta seurannasta ulkomailla oleskelevia käännynnäisiä kohtaan. (Landinformation: Iran – Situationen för konvertiter och regimens övervakning av internet och sociala medier; 2020-06-08, version 1.0)

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

(51) Turvapaikanhakijan kristinuskoon kääntymisen aitouden selvittäminen on olennaista sellaisissa tapauksissa, joissa kristinuskoon kääntyminen voi johtaa vainon vaaraan turvapaikanhakijan kotimaassa (ks. KHO 2017:63). Jos asiassa on selvitetty, että turvapaikanhakija on vakaumukseltaan kristitty, voidaan tästä lähtökohdasta edelleen selvittää, aikooko hän ja millä tavalla jatkaa kristinuskon harjoittamista kotimaassaan. Vasta tämän jälkeen voidaan turvapaikanhakijan henkilökohtaisten olosuhteiden ja ajantasaisen maatiedon perusteella arvioida, onko kohtuullista olettaa, että turvapaikanhakija voi kristityksi kääntyneenä harjoittaa kotimaassaan sellaista uskonnollista toimintaa, joka ei altista häntä tosiasialliselle vaaralle joutua vainotuksi. Arvioinnissa on otettava huomioon, ettei turvapaikanhakijalta voida kohtuudella edellyttää uskonnollisesta vakaumuksesta tai toiminnasta luopumista tai vakaumuksen peittämistä vainotuksi joutumisen pelosta johtuen kotimaahan palatessaan.

(52) Kristityksi kääntymisen merkitys kansainvälisen suojelun perusteena riippuu turvapaikanhakijan kotimaan olosuhteista. Oikeuskäytännössä on katsottu, että Iranista tulleet turvapaikanhakijat voivat olla vaarassa kotimaassaan, jos he ovat kääntyneet ulkomailla kristinuskoon (KHO 2017:63). Niin ikään on katsottu, että Iranin viranomaiset ovat kohdistaneet kristinuskoon kääntyneisiin henkilöihin erilaisia oikeudenloukkauksia, joista ainakin osaa voidaan laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi pitää vainona (KHO 20.12.2017 taltionumero 6600). Maatiedossa ei ole tapahtunut sellaista muutosta, että näitä seikkoja olisi nyt syytä arvioida toisin.

(53) Asiassa on näin ollen ensin riittävällä tavalla selvitettävä muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta (ks. myös edellä selostettu KHO 2021:195).

(54) Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on jäänyt epäselväksi, ovatko Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus pitäneet muutoksenhakijan kristillistä vakaumusta aitona. Mikäli vakaumusta on pidetty aitona, Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät ole yksilöidyin kysymyksin tai muulla tavoin pyrkineet selvittämään, aikooko muutoksenhakija ja millä tavalla mahdollisesti harjoittaa kristinuskoa kotimaassaan Iranissa.

(55) Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden arviot muutoksenhakijan uskonnollisesta vakaumuksesta ja hänen uskonnon harjoittamisestaan eivät ole perustuneet riittäviin selvityksiin. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

(56) Päätöksen lopputulokseen nähden ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 3 momentti, suullisen käsittelyn järjestäminen ei ole tarpeen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Eija Siitari, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio ja Robert Utter. Asian esittelijä Camilla Servo.