KHO:2023:49

A oli ollessaan 16–17-vuotias kuulunut Afganistanin paikallispoliisiin. A oli poliisina kahdesti osallistunut kiinniotetun pahoinpitelyyn, mutta sittemmin vain kiinniotettujen kuljettamiseen sellistä kuulusteltaviksi ja takaisin selliin. Maahanmuuttovirasto oli katsonut, että pahoinpitely tunnustuksen saamiseksi kuulusteluissa täytti törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tunnusmerkit. A:n nuoren iän vuoksi ja hänen asemansa osana poliisin miehistöä huomioon ottaen Maahanmuuttovirasto katsoi, ettei hänellä ollut ollut tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä osallistumasta pahoinpitelyihin. Sen sijaan kiinniotettujen kuljettamista koskevaan tehtäväänsä liittyen A:lla oli Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden mukaan ollut mahdollisuus toimia toisin. Hän oli tuossa tehtävässään myötävaikuttanut törkeään muuhun kuin poliittiseen rikokseen eikä siten ansainnut turvapaikkaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että poissulkemislausekkeet johtavat poikkeamiseen lähtökohtana olevasta turvapaikkaoikeudesta ja niiden soveltamisen edellytyksiä on siten tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeita sovellettaessa oli yksittäistapauksessa oltava täysi varmuus lausekkeen soveltamisedellytyksistä.

Arvioidessaan A:n mahdollisuutta toimia toisin kuljetustehtävissä korkein hallinto-oikeus otti huomioon ympäristön, jossa A oli kasvanut, paikallispoliisin ja muiden Afganistanin viranomaisten yleisen toimintakulttuurin, kotialueella pitkään vallinneen konfliktitilanteen, kurinpidossa paikallispoliisissa käytetyt menetelmät sekä kertomukset ja huhut, joita A oli kuullut ja joiden mukaan niskuroiva paikallispoliisi saattoi joutua omiensa ampumaksi. Maatiedon mukaan Afganistanin laillinen hallinto ei ollut juuri puuttunut paikallispoliisin käyttämiin väkivaltaisiin menetelmiin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että näissä oloissa A ei nuoruutensa, kouluttamattomuutensa ja kasvuympäristönsä vuoksi ollut välttämättä mieltänyt, että hän oli kiinniotettuja kuljettaessaan olennaisella tavalla myötävaikuttanut törkeisiin rikoksiin. Hänellä ei ollut ollut todellista, tietämykseensä ja voimavaroihinsa perustuvaa toisin toimimisen mahdollisuutta myöskään kiinniotettujen kuljetusta koskeneessa tehtävässään.

Äänestys 4-1.

Ulkomaalaislaki 87 § 2 momentti 2 kohta

Pakolaisyleissopimus 1 artikla F kohta b alakohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2011/95/EU) vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleen laadittu määritelmädirektiivi) 12 artikla 2 kohta b alakohta ja 3 kohta

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 3.2.2022 nro H573/2022

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan. Asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan antamista varten.

Asian tausta

(1) A (jäljempänä muutoksenhakija) on 15.7.2015 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua ensimmäisen kerran. Maahanmuuttovirasto on 17.2.2017 hylännyt asiassa tapahtuneiden erinäisten vaiheiden jälkeen hakemuksen, käännyttänyt muutoksenhakijan Afganistaniin ja samalla määrännyt muutoksenhakijan päätöspäivämäärästä lukien viideksi vuodeksi Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Itä-Suomen hallinto-oikeus on 13.3.2019 hylännyt valituksen kansainvälistä suojelua, oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevilta osin. Hallinto-oikeus on kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen maahantulokieltoa koskevilta osin ja on määrännyt muutoksenhakijalle 30 päivän ajan vapaaehtoiseen maasta poistumiseen hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta lukien. Korkein hallinto-oikeus ei 12.11.2019 ole myöntänyt valittajalle valituslupaa.

(2) Muutoksenhakija on 8.6.2020 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua toisen kerran.

(3) Maahanmuuttoviraston uusintahakemuksen johdosta 21.12.2020 tekemän päätöksen mukaan muutoksenhakijalla on perusteltu aihe pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi poliittisen mielipiteen vuoksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin katsonut muutoksenhakijan syyllistyneen pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuihin tekoihin eikä ole antanut hänelle turvapaikkaa tai myöntänyt ulkomaalaislain 52 §:n mukaista oleskelulupaa, vaan ulkomaalaislain 89 §:n mukaisen tilapäisen (B) oleskeluluvan yhdeksi vuodeksi päätöspäivämäärästä lukien.

(4) Hallinto-oikeus on hylännyt muutoksenhakijan vaatimuksen suullisen käsittelyn järjestämisestä ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

(5) Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lausuttu muun ohella, että tekohetkellä muutoksenhakija on ollut vähintään 16- mutta alle 18-vuotias. Siihen nähden, että hän on toiminut paikallispoliisissa noin vuoden ajan ja kyennyt kouluttautumaan poliisin palveluksessa ollessaan, ei ole osoitettu, että hänellä olisi tekohetkellä ollut mielisairautta tai mielenterveyden häiriötä, joka olisi poistanut kyvyn arvioida toimintansa luonnetta ja ymmärtää tekojensa oikeudenvastaisuutta. Ikänsäkään puolesta hänen ei voida katsoa olleen kykenemätön ymmärtämään tekojensa merkitystä ja seurausta, vaan hän on myötävaikuttanut olennaisella tavalla törkeään ei-poliittiseen rikokseen tietoisena myötävaikutuksensa merkityksestä lopputuloksen kannalta. Hän on kertonut liittyneensä paikallispoliisiin vapaaehtoisesti. Vaikka hän on ollut rivipoliisi ja hänen on lähtökohtaisesti tullut noudattaa esimiehensä käskyjä, hänen on kuitenkin katsottava olleen tietoinen hänelle annettujen määräysten oikeudenvastaisuudesta. Häneen ei hänen toimiessaan ole kohdistunut suoraa uhkaa. Ei ole myöskään ilmennyt, että hän olisi nostanut esille saamiensa käskyjen lainvastaisuuden tai pyrkinyt toimimaan toisin taikka eroamaan tehtävästään.

(6) Hallinto-oikeus on katsonut, ettei muutoksenhakija ole toiminut riittävästi välttääkseen myötävaikutuksen törkeisiin ei-poliittisiin rikoksiin eikä pyrkinyt millään tavalla estämään kyseisiä rikoksia. Hän ei ole kohtuullisessa määrin osoittanut, ettei hänellä olisi ollut toisin toimimisen mahdollisuutta. Toimintaa arvioidessaan hallinto-oikeus on ottanut huomioon, että muutoksenhakija on pyyntönsä perusteella vapautettu kuulustelutehtävistä ja että hän kyennyt myös siirtymään muihin tehtäviin Afganistanin poliisissa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tommi Toijonen ja Aiman Mroueh, joka on myös esitellyt asian.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(7) Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan antamista varten.

(8) Muutoksenhakija kertoo varttuneensa sodan jaloissa kulttuurissa, jossa väkivalta oli yleistä ja normaalia. Hän liittyi paikallispoliisiin talibanien kotialueellaan aiheuttaman uhan takia. Saman uhan takia hän ei myöskään uskaltanut lähteä paikallispoliisista. Hänellä ei ollut muita työllistymismahdollisuuksia eikä hän tuntenut muualta ketään. Hän oli kokenut väkivaltaa lapsuudestaan saakka. Kokemustensa ja terveydentilansa takia hän ei kyennyt vastustamaan esihenkilöitään, joiden vallassa hän tunsi olevansa. Käytännössä kuria pidettiin niin, että niskuroija joutui väkivallan kohteeksi. Rangaistuksena käskyn noudattamatta jättämisestä saattoi olla jopa kuolema. Työtehtävissään hän kuuli, että esimiesten käskyjä uhmaavat lähetetään eturintamaan ja ammutaan omien toimesta pettureina. Vaikka teoreettisesti lainvastaisesta käskystä voisikin kieltäytyä, tuolloin vallinneissa olosuhteissa se ei ollut käytännössä mahdollista. Myös valtion joukot käyttäytyivät väkivaltaisesti, eikä muutoksenhakijalla ollut ymmärrystä ihmisoikeuksista. Muutoksenhakija pääsi kersantin asemaan oltuaan noin vuoden paikallispoliisissa. Uuteen asemaansa hän pääsi sattuman kautta eikä osaamisensa perusteella. Korkein hallinto-oikeus on useissa vuosikirjaratkaisuissaan (esimerkiksi KHO 2008:21, KHO 2014:35, KHO 2016:181 ja KHO 2018:147) korostanut, että poissuljentaa on tulkittava poikkeussäännöksenä suppeasti ja että asia on epäselvissä tapauksissa ratkaistava rikoksesta epäillyn ja turvapaikanhakijan eduksi.

(9) Korkeimpaan hallinto-oikeuteen 25.4.2022 toimitetussa päiväämättömässä psykiatrin lausunnossa muutoksenhakijan diagnoosina on vaikea-asteinen depressio (F32.2).

(10) Maahanmuuttovirasto on esittänyt muun ohella, että alaikäisyydestään huolimatta muutoksenhakija on ollut rikosoikeudellisesti vastuunalainen. Asiassa ei ole esitetty selvitystä, jonka perusteella muutoksenhakijan voitaisiin katsoa tulleen pakotetuksi liittymään poliisiin. Kasvuympäristön vaikutus on otettava huomioon, mutta muutoksenhakija on toisaalta ymmärtänyt tehneensä väärin väkivaltatilanteissa ja pyytänyt siirtoa toisiin tehtäviin. Näin ollen on katsottava, että hän on tiedostanut tekojensa lainvastaisuuden. Tähän nähden väite, ettei hänellä ollut ymmärrystä ihmisoikeuksista, on ristiriitainen. Muutoksenhakija on pystynyt omasta aloitteestaan siirtymään poliisissa toiseen tehtävään ilman, että häneen on kohdistunut oikeudenloukkauksia. Tämän vuoksi on epäselvää, minkä vuoksi muutoksenhakija ei olisi voinut pyrkiä pois myös kuljetustehtävästä. Koska hän oli aiemmin osallistunut pahoinpitelyyn, on selvää, että hän tiesi, mitä hänen kuulusteltavaksi kuljettamilleen henkilöille tehdään. Epäselväksi on myös jäänyt, miten muutoksenhakija on etsinyt pakenemiskeinoja ja minkä vuoksi hän ei olisi voinut paeta. Kun otetaan huomioon muutoksenhakijan poliisitehtävissä viettämä aika sekä hänen tehtävänsä ja ylenemisensä siellä, asiaa ei ole syytä arvioida toisin myöskään muutoksenhakijan terveydentilan perusteella.

(11) Muutoksenhakija on esittänyt vastaselityksessä muun ohella, että väkivalta on Afganistanissa niin yleistä, kasvatusmenetelmänäkin, ettei hän ole osannut pitää itseensäkään kohdistuvaa väkivaltaa mitenkään erityisenä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(12) Muutoksenhakija on Afganistanin paikallispoliisissa työskennellessään kuljettanut kiinniotettuja henkilöitä kuulusteltaviksi. Paikallispoliisin menetelmiin on kuulunut kuulusteltaviin kohdistetut pahoinpitelyt. Asiassa on ratkaistavana, onko muutoksenhakijan hänen suorittaessaan mainittua tehtävää katsottava myötävaikuttaneen törkeään muuhun kuin poliittiseen rikokseen siten, että häneen on sovellettava ulkomaalaislain poissulkemislauseketta.

Sovellettavat oikeusohjeet

(13) Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.

(14) Saman pykälän 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen: 1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; taikka

3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.

(15) Genevessä 28.7.1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968) 1 F artiklan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;

c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

(16) Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin (2011/95/EU) 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:

a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan, siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;

b) tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena eli ennen pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä; erityisen raa'at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät;

c) syyllistynyt Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti.

(17) Saman artiklan 3 kohdan mukaan edellä olevaa 2 kohtaa sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen.

Poissulkemislausekkeen soveltamista koskevia tulkintaohjeita

(18) UNHCR:n käsikirjan mukaan poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemislausekkeesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle (kohta 149). Kun harkitaan turvapaikan antamatta jättämistä törkeän muun kuin poliittisen rikoksen perusteella, on otettava huomioon, minkä luonteisesta rikoksesta hakijaa epäillään ja minkä asteinen vaino häntä uhkaa, ja löydettävä tasapaino näiden kesken. Jos vaino, jonka kohteeksi hakijalla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa, esimerkiksi vaarantaa hänen henkensä tai vapautensa, rikoksen on oltava hyvin törkeä, jotta turvapaikka voidaan jättää antamatta. Jos uhkaava vaino on vähemmän vakava, on tarpeen kiinnittää huomiota rikoksen luonteeseen, jotta voidaan päätellä, ettei hakija todellisuudessa pakene oikeutta ja ettei hän ole pikemminkin rikollinen kuin pakolainen (kohta 156). Kun rikoksen luonnetta arvioidaan, on huomioitava kaikki merkitykselliset seikat, mukaan lukien kaikki lieventävät asianhaarat. Myös raskauttavat seikat, kuten että hakijasta ehkä on merkintöjä rikosrekisterissä, on otettava huomioon. Merkitystä on annettava myös sille, että hakija on suorittanut törkeästä muusta kuin poliittisesta rikoksesta saamansa rangaistuksen tai että hänet on armahdettu. Jälkimmäisessä tapauksessa oletuksena on, että poissulkemislauseketta voidaan soveltaa vain, jos voidaan näyttää, että armahduksesta huolimatta rikollinen mielenlaatu on edelleen hakijassa vallitsevana (kohta 157). (Handbook on Procedures and Criteria for Determining Refugee Status under the 1951 Convention and the 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, February 2019)

(19) UNHCR:n tausta-asiakirjan mukaan yksilölle syntyy vastuu rikoksesta ja poissuljennalle peruste, kun yksilö toteuttaa teon tai olennaisesti edistää teon toteuttamista tietäen, että hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä johtaisi rikoksen täyttymiseen. Osallisuuden aste on siten analysoitava huolellisesti. Varsinaisen toteuttamisen lisäksi rikos voidaan tehdä muun muassa avustamalla (kohta 51). Avustamisessa rikoksen toteuttamiseen myötävaikutetaan olennaisesti ja tietäen, että näin menetellen edistetään rikoksen tekemistä tai että menettely johtaa rikoksen toteuttamiseen. Myötävaikutus voi ilmetä käytännöllisenä apuna, rohkaisuna tai moraalisena tukena, ja sillä on oltava olennainen (mutta ei välttämättä kausaalinen) vaikutus rikoksen toteutumiseen. Avustaminen voi muodostua teosta tai laiminlyönnistä ja voi tapahtua ennen rikoksen tekemistä, sen aikana tai sen jälkeen. Läsnäolo rikospaikalla ei ole ratkaisevaa (kohta 53). Myötävaikutuksen olennaisuus riippuu monista seikoista, kuten rikollisen hankkeen laajuudesta, suoritetuista toimenpiteistä, asemasta organisaatiossa tai ryhmässä sekä tehtyjen rikosten vakavuudesta ja laajuudesta (kohta 55). Kun yksilö, joka on toiminut organisaation muiden jäsenten komennossa, vetoaa pakkoon, on arvioitava, voidaanko perustellusti lähteä siitä, että tämän olisi tullut luopua jäsenyydestään organisaatiossa ja olisiko luopumisen tullut tapahtua niin pian kuin oli ilmeistä, että jäsenyys organisaatiossa johtaisi käsillä olevan tilanteen syntymiseen. Kysymys on arvioitava tapauksittain kulloistenkin tosiseikkojen perusteella. Merkityksellisiä tässä yhteydessä ovat karkaamisen seuraukset ja se, oliko asianomaisen ennakoitavissa, että hän joutuu painostetuksi tiettyihin tekoihin (kohta 70). (Background Note on the Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4 September 2003)

(20) UNHCR:n suuntaviivojen mukaan sovellettaessa poissuljentaa lapseen tämä on aina tehtävä noudattaen erityistä huolellisuutta ottaen huomioon lapsen erityisolosuhteet ja haavoittuvuus (kohta 59). Lapseen kohdistuvassa poissuljennassa on otettava huomioon yleisten poissulkemisperiaatteiden lisäksi myös ne säännökset ja periaatteet, jotka käsittelevät turvapaikkamenettelyyn liittyen lasten erityisasemaa, oikeuksia ja suojelua kansainvälisissä sopimuksissa ja kansallisessa lainsäädännössä. Olennaisia ovat myös ne periaatteet, jotka liittyvät lapsen etuun, henkisiin kykyihin sekä hänen kykyynsä ymmärtää niitä tekoja, joita lasta on pyydetty tai määrätty tekemään (kohta 63). (Guidelines on International Protection No. 8: Child Asylum Claims under Articles 1(A)2 and 1(F) of the 1951 Convention and/or 1967 Protocol relating to the Status of Refugees, 22 December 2009)

Saatu selvitys

(21) Muutoksenhakija on darinkielinen shiialainen tadzikki ja kotoisin X:n maakunnan Y:n piirikunnasta. Lapsuudessaan hän on asunut Iranissa, josta hän isänsä siellä kuoltua on palannut äitinsä ja sisarustensa kanssa kotialueelle Afganistaniin. Koulua muutoksenhakija on käynyt yhden vuoden.

(22) Turvapaikkapuhutteluissaan muutoksenhakija on kertonut, että kotialueella toimi Talebaniin kuuluvia paikallisia ja myös pakistanilaisia ryhmiä, jotka huollattivat itseään paikallisella väestöllä sekä houkuttelivat ja painostivat kääntymään sunnalaisiksi ja liittymään joukkoonsa. Muutoksenhakija ei liittynyt talibaneihin, vaan pyrki heidän ahdistelunsa vuoksi ja palvellakseen maataan Afganistanin paikallispoliisin palvelukseen. Aluksi hän on toimittanut viranomaisille 3–4 kuukauden ajan tietoja talibanien toiminnasta alueella. Kesällä 2013 hän on saanut lyhyen aikaa kestäneen peruskoulutuksen paikallispoliisiksi.

(23) Muutoksenhakija on kertonut, että paikallispoliisissa hän on käskystä kahdesti osallistunut vangin pahoinpitelyyn. Pahoinpitely on toteutettu lyömällä vankia letkulla ja johdolla sekä uhkaamalla teleskooppipampulla, viimeksi mainitulla kuitenkaan lyömättä. Tarkoituksena on ollut saada vangilta tunnustus. Kahden kerran jälkeen muutoksenhakija ei ole enää osallistunut itse pahoinpitelyyn, mutta on saattanut vangittuja kuulusteltaviksi. Tätä on jatkunut lähes viikoittain niin kauan kuin hän on ollut paikallispoliisissa eli noin vuoden ajan. Kuljettaessaan vankeja hän on tiennyt, että heitä pahoinpideltäisiin. Kun heitä on kuljetettu takaisin selliinsä, pahoinpitelyn jäljet ovat näkyneet heistä.

(24) Muutoksenhakijan mukaan käskystä kieltäytyminen olisi johtanut siihen, että hänet olisi lähetetty taisteluun, josta hän ei olisi selvinnyt hengissä, tai hänet olisi erotettu paikallispoliisista, jolloin hän olisi joutunut talibanien armoille. Valitusvaiheessa on lisäksi esitetty, että kuria paikallispoliisissa on pidetty niin, että niskuroija on joutunut itse väkivallan kohteeksi. Muutoksenhakija oli työssään saanut myös kuulla, että omat ampuvat taisteluun lähetetyn niskuroijan.

(25) Muutoksenhakijalle on tehty oikeuslääketieteellinen iänmääritys. Sen tuloksen perusteella hänen syntymäajakseen on merkitty 31.12.1996.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(26) Maahanmuuttovirasto on muutoksenhakijan työn Afganistanin poliisissa ja ajantasaisen maatiedon huomioon ottaen katsonut, että muutoksenhakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetun vainon kohteeksi.

(27) Muutoksenhakija on ollessaan 16–17-vuotias kuulunut Afganistanin paikallispoliisiin. Hän on kertonut poliisina ollessaan kahdesti osallistuneensa kiinniotetun pahoinpitelyyn, mutta sittemmin ei enää pahoinpitelyihin, vaan kiinniotettujen kuljettamiseen sellistä kuulusteltaviksi ja takaisin selliin. Muutoksenhakijan esittämiä pidätettyjen kuljettamiseen liittyviä seikkoja on pidettävä selvitettyinä.

(28) Maahanmuuttovirasto on katsonut, että pahoinpitely tunnustuksen saamiseksi täyttää törkeän muun kuin poliittisen rikoksen tunnusmerkit. Nuoren ikänsä vuoksi ja asemansa päällystön sijasta miehistöön kuuluvana huomioon ottaen muutoksenhakijalla ei Maahanmuuttoviraston mukaan ole kuitenkaan ollut tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä osallistumasta pahoinpitelyyn.

(29) Asian käsittelyn myöhemmissä vaiheissa on siten kysymys siitä, onko muutoksenhakijan toimintaa, kun hän kuljetti kiinniotettuja kuulusteltaviksi, arvioitava poissulkemislauseketta sovellettaessa toisin kuin hänen osallistumistaan pahoinpitelyihin. Selvitettynä voidaan pitää sitä, että muutoksenhakija on tiennyt poliisin kuulusteluissa käyttämästä väkivallasta, kun hän on kuljettanut kiinniotettuja kuulusteluihin. Korkein hallinto-oikeus arvioi pahoinpitelyjen luonnetta törkeänä muuna kuin poliittisena rikoksena samalla tavalla kuin Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus. Näitä tekoja voidaan pitää YK:n tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisina tekoina sekä törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina.

(30) Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet, että toisin kuin pahoinpitelyjen osalta, kiinniotettujen kuljettamista koskevaan tehtäväänsä liittyen muutoksenhakijalla on ollut toisin toimimisen mahdollisuus. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan muutoksenhakijan on katsottava olleen tietoinen saamiensa määräysten oikeudenvastaisuudesta myös mainitun kuljetustehtävänsä osalta, häneen ei ole siihen liittyen kohdistunut välitöntä uhkaa eikä hän ole nostanut esiin määräysten oikeudenvastaisuutta, pyrkinyt toimimaan toisin tai eroamaan tehtävästään. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan muutoksenhakija on kuulusteltavia kuljettaessaan myötävaikuttanut törkeisiin muihin kuin poliittisiin rikoksiin, eikä hän tämän vuoksi ansaitse turvapaikkaa.

(31) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 87 §:n 2 momenttia eli poissulkemislausetta on poikkeussäännöksenä tulkittava suppeasti. Viranomaisen on kyettävä osoittamaan, että poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytykset täyttyvät, eikä täyttymisestä saa jäädä epäilystä.

(32) Alaikäisyydestään huolimatta muutoksenhakija on ollut paikallispoliisin palveluksessa ollessaan ikänsä puolesta rikosoikeudellisesti vastuunalainen. Suomessa hänellä on ilmennyt mielenterveysongelmia. Korkein hallinto-oikeus katsoo, kuten Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus, että asiassa saadun selvityksen perusteella arvioituna muutoksenhakija on kotimaassaan poliisina toimiessaan ollut rikosoikeudellisesti vastuunalainen myös henkisen kypsyytensä ja terveydentilansa huomioon ottaen.

(33) Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden viittaaman maatiedon mukaan pääsy paikallispoliisiin on edellyttänyt 19 vuoden ikää, mutta tästä huolimatta paikallispoliisiin on otettu lapsia sekä tuki- että taistelutehtäviin. Muutoksenhakija on työnsä paikallispoliisissa aloittaessaan ollut noin 16-vuotias ja sen lopettaessaan noin 17-vuotias. Hän on käynyt koulua yhden vuoden verran. Arvioidessaan muutoksenhakijan toisintoimimismahdollisuutta kuljetustehtävissä korkein hallinto-oikeus ottaa huomioon muutoksenhakijan nuoruuden, varsin vähäisen koulutuksen sekä aseman lisäksi ympäristön, jossa hän on kasvanut, sekä paikallispoliisin ja muiden Afganistanin viranomaisten yleisen toimintakulttuurin. Lisäksi huomioon on otettava muutoksenhakijan kotialueella pitkään vallinnut konfliktitilanne, jonka osapuolia paikallispoliisi ja muut maan tuolloisen hallituksen turvallisuusjoukot sekä hallitusta vastustavat ryhmät olivat, kurinpidossa paikallispoliisissa käytetyt menetelmät sekä kertomukset ja huhut, joita muutoksenhakija oli kuullut ja joiden mukaan tehtävissään niskuroiva paikallispoliisi saattoi taistelutilanteessa joutua omiensa ampumaksi. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä viitatun maatiedon mukaan paikallispoliisin toiminnassaan käyttämät menetelmät ovat olleet väkivaltaisia, mutta maan laillinen hallinto ei juurikaan puuttunut niihin. Näissä oloissa muutoksenhakija ei nuoren ikänsä, vähäisen koulutuksensa, asemansa ja kasvuympäristönsä vuoksi ole välttämättä mieltänyt, että hän kiinniotettuja kuljettaessaan olennaisella tavalla myötävaikuttaisi törkeisiin rikoksiin.

(34) Koska poissulkemislauseketta poikkeussäännöksenä on sovellettava suppeasti ja soveltamisen edellytyksistä yksittäistapauksessa on oltava täysi varmuus, korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakijalla ei ole ollut todellista, tietämykseensä ja voimavaroihinsa perustuvaa toisin toimimisen mahdollisuutta myöskään kiinniotettujen kuljetusta koskeneessa tehtävässään. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksissä mainittua poissulkemislauseketta ei näin ollen voida soveltaa häneen.

(35) Edellä esitettyyn nähden hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi turvapaikan antamista varten muutoksenhakijalle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Jaakko Autio ja Robert Utter. Asian esittelijä Petri Leinonen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Kari Tornikosken äänestyslausunto:

"Hylkään valituslupahakemuksen. Velvollisena lausumaan pääasiasta katson, ettei Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ole perusteita."