KHO tulkitsi ensi kerran nykyisiä veronkorotussäännöksiä
Korkein hallinto-oikeus (KHO) otti tänään antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä KHO 2024:93 ja KHO 2024:94 ensimmäisen kerran kantaa nykyisten veronkorotussäännösten tulkintaan. Tapauksista toisessa veronkorotus poistettiin kokonaan. Toisessa veronkorotuksen määrää puolestaan alennettiin.
Ratkaisu veronkorotuksen alentamisesta syntyi äänestyksen jälkeen. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos olisi tässäkin tapauksessa poistanut veronkorotuksen.
Kahden julkaistun päätöksen lisäksi KHO antoi viisi muuta ratkaisua samasta teemasta. Niistä neljässä veronkorotusta alennettiin olennaisesti samanlaisin perusteluin kuin julkaistussa päätöksessä KHO 2024:94. Yhdessä asiassa ei myönnetty valituslupaa, ja siinä määrätty veronkorotus jäi siten pysyväksi.
Tuloverotuksen uudistetut veronkorotussäännökset tulivat voimaan vuonna 2018. Nykyisessä sääntelyssä on pyritty kaavamaisuuteen. Veronkorotus määrätään lähtökohtaisesti aina, kun jokin veroilmoituksessa annettu verotettavan tulon määrään vaikuttava tieto katsotaan verotusta toimitettaessa virheelliseksi.
Perustason mukainen veronkorotus on kaksi prosenttia sen tulon määrästä, joka lisätään verotettavaan tuloon, kun veroilmoituksessa oleva virhe oikaistaan. Alennettua yhden prosentin veronkorotusta sovelletaan, jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä tai jos perustason mukainen veronkorotus on muusta erityisestä syystä kohtuuton. Eräissä laissa mainituissa tilanteissa veronkorotus jätetään kokonaan määräämättä.
Korotettu 3–10 prosentin veronkorotus voi puolestaan tulla määrättäväksi, jos laiminlyönti on toistuvaa tai jos verovelvollisen toiminta osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta verotusta koskevista velvoitteista. Arvioverotuksessa veronkorotus on viisi prosenttia lisätyn tulon määrästä.
KHO lausui ennakkopäätöksen KHO 2024:94 perusteluissa, että veronkorotus on rangaistuksen luonteinen hallinnollinen seuraamus. Tähän nähden, vaikka veronkorotusta koskevien säännösten muutosten tarkoituksena on ollut, että veronkorotus määrättäisiin aiempaa kaavamaisemmilla perusteilla ja veronkorotuksen määräämiseen liittyvää viranomaisharkintaa vähennettäisiin, veronkorotuksen kohtuullisuutta arvioitaessa on kuitenkin voitava kiinnittää huomiota laiminlyönnin tosiasialliseen moitittavuuteen.
Yhteystiedot:
Jaana Lappalainen, viestintäpäällikkö, korkein hallinto-oikeus, puh. 050 308 7574, etunimi.m.sukunimi@oikeus.fi
Julkaistu 28.6.2024